lauantai 13. joulukuuta 2014

Christmas Presents: How Did I Managed + Risako Giveaway!

Tavoitteena oli ostaa kotimaisia ja eettisiä joululahjoja; miten kävi?


Jutussa mukana jouluinen yllätys, joka on toteutettu yhteistyössä Risakon kanssa. Kaikki vuoden 2014 jouluyllätykset löytyvät Christmas surprises 2014 -tunnisteen avulla!

Maanantaina kirjoittamani blogijuttu kirvoitti sen verran keskustelua ja tykkäyksiä eri sosiaalisen median foorumeilla, että ajattelin nyt kertoa, miten minulla kävi. Kova oli uho löytää Suomessa valmistettuja sekä mahdollisimman ekologisia tuotteita. Samoin minulla oli pelko siitä, miten uskallan sanoa nätisti lähimmilleni, mitä oikeasti tarvitsemme - ja välttää "turhat" paketit.

Minulla on tietenkin etuna se, että olen pyörittänyt yritystä, joka on markkinoinut juuri Suomessa valmistettuja tuotteita, joten tunnen suhteellisen hyvin kenttää. Samoin minua helpotti kauppojen linkkilista, jonka kokosin yritystoiminnan päättyessä muistiini. Lisäksi olen koonnut Pinterestiin hyviä lahjaideoita aina, kun niitä on osunut kohdalle; sekin auttoi. Yllätyksiäkin tuli kuitenkin vastaan.

Jouluostokset kotoa käsin.



Löysin lähes kaikille läheisilleni lahjat kahdessa päivässä netistä - ja en siis viettänyt netissä montaa tuntia päivässä. Eli aikaa ja stressiä säästin huomattavasti nettishoppailulla. Kuitenkin hieman myös jännittynein fiiliksin painoin tilaukset käytäntöön. Kun et ole nähnyt tuotetta livenä, saattaa joskus tulla yllätyksiä vastaan.

Mikä on kenties suurin oppi nettiostoksia tehdessä: lue, minkä kokoinen tuote on. Tilatessani esimerkiksi tässä kuvissa näkyvää Risakon kukkaroa vuosi sitten netistä, oletin, että kukkaro olisi pienempi. Mutta sillä kertaa onni oli onnettomuudessa, sillä tämä koko osoittautui kukkarokäytössä huomattavasti käytännöllisemmäksi kuin aiemmin käytössä ollut pienempi kukkaro.

Parhaimmiksi ostospaikoiksi osoittautuivat tällä kertaa Weecos laajalla ja hyvällä arvomaailmalla koostuvalla valikoimallaan sekä Melli EcoDesignin verkkokauppa.

Kenelle raotan kukkaron nyörejä? Kuvassa Risakon kukkaro.




Mutta yllätyksiä ja vaikeuksiakin tuli vastaan. Yllätyin, kun etsin erästä tuotetta (en voi nimetä tuotetta tarkemmin, sillä toivon vielä joskus löytäväni sen), että verkkokaupoissa ei lukenut edes tuotteen suunnittelijan/valmistajan/valmistuttajan nimeä. Toisaalta tämän olisi voinut jo arvella kielivän siitä, ettei asia ole mainitsemisen arvoinen. Laitoin kuitenkin verkkokaupalle viestin, ja kysyin, missä tuote oli valmistettu. Sain alle tunnissa vastauksena tuotemerkin nimen ja oletuksen, että tuote on valmistettu jossain Aasiassa, vaikka tuote on ruotsalainen. Tutkin tämän jälkeen firman nettisivut, mutta sielläkään ei ollut mainintaa valmistusmaasta. Laitoin tämän jälkeen vielä Ruotsiin firman pääkonttoriin viestin ja sain vastauksen sieltäkin alle tunnissa: tuote on valmistettu Kiinassa. Tuotteen alkuperän selvittäminen oli näin ollen suhteellisen vaivatonta ja helppoa kotisohvalta, vaikkei sitä oltukaan mainittu verkkokaupassa.

Jätin siis tuotteen ostamatta kyseisestä nettikaupasta. Enkä ole tähän mennessäkään ostanut tuotetta, sillä en ole löytänyt vastaavaa tuotetta, joka olisi valmistettu Suomessa - jo valmiina. Jos olisin tilannut tuotteen aiemmin, olisi se kenties valmistunut jouluksi ja olisin näin saanut lahjan kotimaisena.

Kummitytölle joululahjaksi (saatu bloginäkyvyyttä vastaan).



Toinen yllätys ja vaikeus liittyi perheemme lahjatoiveisiin ja tarpeisiin. Olen kerännyt tiettyä suomalaista astiasarjaa ja varmuuden vuoksi kävin tarkistamassa näiden valmistuksen yrityksen kotisivuilta. Sivuilla kerrottiin, että sarjaa valmistetaan Suomessa, mutta kapasiteetin ylittyessä myös Aasiassa. Sivuilla myös kerrottiin, että asiakas voi halutessaan tarkistaa ostaessaan tuotteen kaupasta, missä juuri kyseiset astiat on valmistettu, jos haluaa nimenomaan suomalaista tuotantoa.

En oikein tiedä, miten suhtautuisin tähän tietoon. Toki olisin voinut pyytää joululahjaksi kyseisiä tuotteita suomalaisina. Pyytää siis lahjan antajaa  varmistamaan, että juuri kyseiset tuotteet on valmistettu Suomessa. Kuulostaisinkohan taas hivenen vaikealle…?

Ja toisaalta; ostaessani kyseisen yrityksen tuotteita, tukisin yrityksen tapaa toimia. Aasialaisessa työvoimassa ei siis ole mitään pahaa, jos vain työvoiman työolosuhteet ja palkkaus on kunnossa. Aloin kuitenkin miettiä, miksi tuotteita ei valmisteta niin paljon Suomessa, että niitä riittää varmasti esim. joulun sesonkiaikoina, varastoon? Varsinkin kun kyse on sarjasta jota on valmistettu jo monta vuosikymmentä, ei luulisi haittaavan, jos arvio menekistä olisi hivenen suurempi kuin myynti, sillä kyse ei ole muotituotteesta, jota ei myydä tämän villityksen jälkeen juurikaan…

Ja miksi juuri kyseistä sarjaa myydään 25 prosentin alennuksella näin sesonkiaikaan? Miksi laadukasta suomalaista tuotetta pitää myydä sesonkiaikaan neljänneksen halvemmalla kuin listahinta on?

Lopputulema: en pyytänyt kyseisiä astioita joululahjaksi. Olemme edelleen ilman leipälautasia ja syvät lautasetkin ovat vähissä, koska pari meni rikki syksyllä. Mutta en osannut oikein päättää, mitä tästä ajattelisin. En kuitenkaan täysin positiivisia ajatuksia, kun näin asiasta hämmennyin.

Kolmas adventti ovella ja joululahjat hankittu - melkein ainakin.




Yhden lahjan käyn ostamassa viikonloppuna joulumarkkinoilta - ja muutaman palvelulahjan ostan myös vielä ennen joulua. Mutta muuten sain lahjat hankittua. Miten kävi sitten suomalaisuusasteen? Lahjoista yksi on suunniteltu Suomessa, mutta valmistettu Portugalissa, kuitenkin suomalaisen omistamalla tehtaalla. Mietin näin jälkeen päin, minnehän yritys kotiuttaa esim. voittonsa ja maksaa veronsa, mutta itse ostotilanteessa tämä ei tullut mieleen. Portugalin ollessa EU-maa oletan kuitenkin, että työntekijöiden työskentelyolosuhteet ovat hyvät ja palkkaus kunnossa, eikä lapsityövoimaa käytetä.

Muutoin voin kertoa ylpeänä, että jokainen lahja, jonka perheeni tulee tänä vuonna antamaan on joko Suomessa valmistettu, Suomessa tuotettu (palvelut) tai kierrätetty.

Risakon kukkaro - kenties sinulle?
Luin Me Naiset -lehden verkkosivuilta, että suomalaiset käyttävät tänä vuonna joululahjoihin keskimäärin 311 euroa. Laskin tämän jutun kirjoittamisen innoittamana ensimmäistä kertaa elämässäni, kuinka paljon minä tai tässä tapauksessa me käytämme joululahjoihin.

Laskutoimitus osoitti, että minun ja mieheni ostamat joululahjat tulevat kaikkiaan maksamaan yhteensä noin 800 euroa, eli 400 euroa henkeä kohden. Olemme siis keskimääräistä tuhlailevaisempia, mutta toisaalta ylitys ei ole niin mahdottoman suuri - ajatellen sitä, että suomalaisten tuotteiden arvostellaan olevan huomattavasti kalliimpia kuin ulkomaalaisten, ja ostetaan siksi ulkomaalaista tuotantoa.

Ja toisaalta laskutoimituksen lähempi tarkastelu osoittaa, että ostamme lahjat suhteellisen monelle; yhteensä 16 hengelle (me mukaan lukien), vaikka lahjoja onkin vain lähimmille perheen jäsenille sekä kummilapsille. Eli yksi lahja maksaa näin keskimäärin noin 50 euroa. Olen tähän lukemaan suhteellisen tyytyväinen, sillä tämä lukema on ollut myös ohjenuorana, kun olen lahjoja etsinyt; jotkut lahjat ovat olleet tätä hieman halvempia - osa taas hieman kalliimpia, mutta lopputulema hyvä keskiarvo näistä.

Laskutoimituksessa on huomioitu myös blogiyhteistyönä ansaitsemieni lahjojen arvo, kuten yllä olevassa kuvassa esillä oleva sininen pitsikukkaro.

Oletteko te laskeneet ja budjetoineet, kuinka paljon joululahjoihin saa mennä rahaa? Vai ahdistaako pelkkä ajatuskin? Kieltämättä näiden lukemien näkeminen hieman hirvitti itseänikin, mutta toisaalta on hyvä tiedostaa omaa kulutuskäyttäytymistään myös tältä kannalta.

Risakon lahjoittama pitsikukkaro arvottavaksi.


Risakon kukkaro sopii hyvin tähän tarinaan; se on suomalaista suunnittelua sekä käsityötä. Toiseksi tämä muistuttaa minua ihan arjessakin - suomalaisena, eettisenä ja ekologisena tuotteena, kenelle raotan kukkaron nyörejä.

Ja toisaalta kukkaro sopi hyvin tarinaan, koska olen ostanut sen netin kautta - ja se on ylittänyt odotukset, joita minulla oli tuotetta kohtaan; kukkaro oli nimittäin myös paljon kauniimpi kuin mitä kuvat netissä pystyivät osoittamaan. Olen saanut kassalla kukkaroa avatessa monta kertaa kertoa kassaneideille ja ystäville, kenen valmistama tämä kukkaro on, kun he ovat huomannet sen. Eikä haittaa, jos kukkaro jää lipaston nurkalle lojumaan; kaunis kuin mikäkin siinä lojuessaan!

Ja siksi olenkin nyt erityisen iloinen, kun sain Risakolta tällaisen kukkaron arvottavaksi teidän kesken:

A r v o n t a

Nyt siis teillä on mahdollisuus voittaa kuvassa näkyvä Risakon ruskea pitsikukkaro! Risakon kukkarot ovat myös ihana lahjaidea! Itse annan yhden tällaisen hyvälle ystävälleni ja kaksi pienempää lähtee kummitytöille. Toinen lähtee postin matkassa ihan Inariin saakka, ja tällä kertaa voin huokaista helpotuksesta, sillä pieni tuote kulkee suhteellisen halvalla aivan toiselle puolelle Suomen maata. Arvontapalkinto ei ennätä jouluksi pukin säkkiin, mutta jos teet tilauksen verkkokaupasta 17.12.2014 mennessä, voit paketoida tällaiset myös pukin kääreisiin!

Osallistuaksesi arvontaan vieraile Risakon verkkokaupassa ja linkitä kommenttiisi tuote, josta tykkäät eniten. En huomioi vastauksia, joissa ei ole linkkiä. Jätä myös sähköpostiosoitteesi, jos kommentoit anonyymina. Risakon valikoimassa on siis erilaisia kierrätyspitseistä valmistettuja kukkaroita ja laukkuja sekä muitakin kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita.

Jos jaat arvonnan eli tämän blogijutun omassa blogissasi, facebook-sivuillasi tai instagram-tililläsi (repost-ohjelmalla jaat minun instapostauksen) samana päivänä, kun jätät vastauksen alle, saat myös toisen arvan. Jos tilisi on "salainen" tulee sinun todistaa kuvankaappauksen keinoin, että olet jakanut jutun juuri kyseisenä päivänä, jos ja kun voitto osuu kohdallesi.

Muista kertoa, kuinka monella arvalla olet mukana!

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy 26.12.2014. Arvonnasta kuulutetaan täällä blogissa joulun jälkeen ja voittajaan otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Jos voittajalta ei saada vastausta viikon kuluessa, arvonta suoritetaan uusiksi. Arvontapalkintoa ei toimiteta ulkomaille.

Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan!

* * * * *

On monday I wrote, that I want to buy and get as ethical and ecological presents as possible - and if it is possible, also produced in Finland. I succeed quite well; only one present is made in Portugal - and I believe, that the working conditions there are quite good. I spent little bit more money than average finnish people will this year spend according the forecasts; 400 euros / person, when the average is about 300 euros. One present cost about 50 euros. Maybe little much - but I am anyway proud of this way of shopping and my conscience is clear - that's the most important thing at the Christmas time!

In the Pictures you see purses by Risako. Purses are designed and made in Finland. Risako uses in its products old lace lanes and other recycled material.

G i v e A w a y

Risako wanted to give one one purse to Give Away; so now you can win it! Just visit Risako's web shop and write on comment box the link of the product, which is your favorite in Risako's collection. If you share the give away with link and picture below in Facebook, in Instagram or in your blog, you have two lots. Remember to mention about the number of lots and also your email, if you comment as anonyme. The give away starts now and ends 26.12.2014. The purse will be delivered only in Finland.

33 kommenttia:

  1. http://madeby.fi/products/view/14269/iso-kukkarolaukku Tämä oli ihanin! Tosin kukkaronkin tarvitsisin, kun edellinen alkaa lahota käsiin...

    VastaaPoista
  2. http://madeby.fi/products/view/14271/kasilaukku
    Mukana yhdellä arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  3. http://madeby.fi/products/view/12428/nahkaolkalaukku
    yhdellä arvalla mukana. marja.k@phnet.fi

    VastaaPoista
  4. http://madeby.fi/products/view/14250/jattilaukku

    Yhdellä arvalla mukana.
    miitu1975@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. http://madeby.fi/products/view/14272/kasilaukku yhdellä arvalla mukana kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  6. Hienoja tuotteita. Yhdellä arvalla mukaan ja suosikkini on:
    http://madeby.fi/products/view/12289/kukkaro-iltalaukku
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Arvalla mukana. Ja mulle vilukissalle tää ois kiva: http://madeby.fi/products/view/12728/viola-keeppi

    VastaaPoista
  8. Valkoinen pitsilaukku on kaunis: http://madeby.fi/products/view/14270/kasilaukku

    Mutta valikoimissa olevat tummemmat laukut varmaan sopisivat käyttööni paremmin, on tuo valkoinen niin arka väri.

    Yhdellä arvalla mukana :)

    hete‍lma{a}y‍ahoo.co.uk

    VastaaPoista
  9. Ihania juttuja löytyi, tämä on suosikkini: http://madeby.fi/products/view/14271/kasilaukku
    Yhdellä arvalla mukana :) cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  10. http://madeby.fi/products/view/14270/kasilaukku Yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  11. Tämä on niin ihana:
    http://madeby.fi/products/view/14271/kasilaukku

    Yhdellä arvalla mukana ;)

    VastaaPoista
  12. Tämä vihreänä
    http://madeby.fi/products/view/14275/pieni-kukkarolaukku
    yhdellä arvalla mukana
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Tämän tarvitsisin: http://madeby.fi/products/view/12428/nahkaolkalaukku. Olen etsinyt itselleni uutta laukkua. Yhdellä arvalla mukana. Meillä satoi tänään maan valkoiseksi.
    T. Ninna

    nyssetulee(at)luukku.com

    VastaaPoista
  14. http://www.risako.fi/tuote.php?id=185
    yksi arpa
    herewe07@gmail.com

    VastaaPoista
  15. http://madeby.fi/products/view/13963/lp-kalenterikirja-2015

    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  16. Tämä on ihana!

    http://madeby.fi/products/view/12836/vilma-kirkas-oranssi

    Yhdellä arvalla mukana.
    virpi.yv(at)gmail.com

    VastaaPoista
  17. http://madeby.fi/products/view/14248/saihke
    Yhdellä arvalla mukana. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Tämä ehdottomasti: http://madeby.fi/products/view/14268/iso-kukkarolaukku
    Kahdella arvalla mukana, blogissa jaan.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Yhdellä mukaan, onpa ihania kukkaroita ym.! Suosikkini on ehkä
    http://madeby.fi/products/view/14269/iso-kukkarolaukku
    e1101012@edu.vamk.fi

    VastaaPoista
  21. Yhdellä mukana
    lusse@luukku.com

    VastaaPoista
  22. http://madeby.fi/products/view/12759/pellavainen-kori-reikaommelkoristeluin
    Mukaan yhdellä!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  23. http://madeby.fi/products/view/14265/iso-kukkarolaukku

    Mukana yhdellä arvalla.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  24. 1 arvalla mukana ja tämä käsilaukku on aivan ihana

    http://madeby.fi/products/view/12286/kasilaukku

    VastaaPoista
  25. Kaksi arpaa :)
    Nämä kukkarot ovat ihania http://madeby.fi/products/view/14256/kukkaro

    VastaaPoista
  26. Ihana! http://madeby.fi/products/view/14263/iso-kukkarolaukku

    Mukana yhdella arvalla.

    heidihyy(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  27. http://madeby.fi/products/view/14270/kasilaukku

    Mukana yhdellä arvalla

    VastaaPoista
  28. http://madeby.fi/products/view/14272/kasilaukku

    Yhdellä mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Yhdellä arvalla.

    http://madeby.fi/products/view/14271/kasilaukku

    liliumm89@gmail.com

    VastaaPoista
  30. http://madeby.fi/products/view/12286/kasilaukku

    Yksi arpa.

    aleksandra.kaila@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. http://madeby.fi/products/view/12759/pellavainen-kori-reikaommelkoristeluin

    sandraaaa89@hotmail.com yksi arpa :)

    VastaaPoista
  32. http://madeby.fi/products/view/14270/kasilaukku
    Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!