perjantai 27. maaliskuuta 2015

Looking for Old House, Intro

Tänään se tapahtui; kirjoitimme kauppakirjat ja omistamme (tai no suurimmaksi osaksi pankki omistaa) vanhan talon maalla! Olen ollut täällä blogissa hissun kissun asiasta, koska olen kokenut asian myös herkäksi; mitä jos emme löydäkään (taaskaan) sitä oikeaa - tai mitä jos kaupat peruuntuvat.

Olen etsinyt vanhaa taloa maalta vapaa-ajankäyttöön jo pitkään - itse asiassa jo kahdeksan vuotta. Ja yhdessä taloja on tiirailtu myös viimeiset vuodet. Välillä aktiivisemmin, välillä vähemmän aktiivisemmin. Näiden vuosien aikana näkemys siitä, mitä haluaa, on tarkentunut. Samalla on oppinut katselemaan paikkoja; mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja mitkä asiat merkitsevät. Silti tänäkin keväänä opittiin paljon, paljon uutta. Myös vapaa-ajan asuntojen hintapyyntöjen realistisuuteen on tullut näkemystä; oma mielipiteeni on, että aika monesta vapaa-ajan asunnosta pyydetään liian paljon - omakotitalojen hintaa, vaikka tekniikka ja asumismukavuus on aivan jotain muuta.

Monta kertaa olemme ajaneet kohteeseen toiveet korkealla, ja niin monta kertaa ajaneet takaisin lannistuneinta. Lopulta löysimme kuitenkin sellaisen, joka täytti vaatimuksemme - ja josta löytyi sitä jotain!

Tänään voin siis sanoa varmoin mielin, että etsintä on päättynyt ja olemme onnellisia vanhan talon omistajia! Olen kevään aikana kirjoitellut muistiin etsintäprosessin vaiheita, ja seuraavina viikkoina onkin tiedossa kirjoituksia näiltä tiimoilta. Looking for Old House -tunnisteella ja -otsakkeella on tulossa siis postauksia, jossa käyn läpi mm. kriteereitä, tietolähteitä ja itse etsinnän vaiheita. Ajattelin, että voisitte tykätä lukea näitä - varsinkin, jos teillä itsellännekin on haaveena löytää vanha talo joskus? Ja ovathan nämä postaukset samalla muistona meillekin näistä vaiherikkaista ja jännittävistä kuukausista, joiden lopputulemana löysimme haluamamme!

Tällä kertaa en paljasta kuitenkaan enempää, vaan totetan, että täällä ollaan: superonnellisina, ja huomenna pääsemme ensimmäistä kertaa "omistajina" katselemaan paikkoja, siivoamaan saunaa siellä (josta vihjaisin keskiviikon postauksessa) ja saunomaan - omassa pihasaunassa! Tosin sääennusteiden mukaan keskellä hyytävää vesisadetta … mutta silti: niin mahtavaa!




We bought today old house from the countryside! I am going to tell you for the next few weeks about the search of the house in finnish, but also in english if you wish it. These posts will be found by Looking for Old House -identifier. Tomorrow we are going to travel to the house and clean the sauna - and bath in the own sauna for the very first time!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebook and Pinterest!

8 kommenttia:

  1. Onnea vielä tätäkin kautta. Ihana juttu! <3 Ja vieläpä pihasauna, oih. Se on mun unelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) ja niin ihanaa saada pihasauna; suunnitelmat saunomisesta tosin meni tällä kertaa mönköän, mutta ehditäänhän me vielä myöhemminkin ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. toivotaan, että sinunkin haave toteutuu joku päivä :)

      Poista
  3. Onnea onnea onnea vaan! Mää en malta odottaa kuvia!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos; ja kuvia tulee varmasti myöhemmin, kun ehdin kiireiltä :) nyt seuraavat mökkipostaukset tulee vähän jälkijunassa reaaliajasta, mutta kyllä siellä aina jonkin kuvan paljastan :)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!