perjantai 22. tammikuuta 2016

Vaikeina aikoina // Winter Clothes

Kiitos. Erittäin suuri kiitos teille. Sain paljon kauniita ja kannustavia kommentteja edelliseen postaukseen. Luin jokaisen niistä ajatuksella läpi, ja jokaisesta ammensin ideoita, mitä tehdä. Huomasin olevani jotenkin jumissa. En enää käyttänyt ennen hyväksi kokemiani keinoja päästä pahoissa tilanteissa ikävien asioiden ylle.

Ystäville puhuminen. Se on kyllä varmasti tärkeintä. Olen puhunutkin, mutta huomaan, että puhuminen on jotenkin kääntynyt niin negatiivissävytteiseksi, valittamiseksi, etten ole saanut siitäkään voimaa tai ratkaisua tilanteeseen. Ja vähentänyt puhumista ääneen. Yritän siis muuttaa näkökantaa; miettiä yhdessä ystävien ja puolison kanssa ratkaisuja. Etenkin avarakatseisesti. Epävarmana sitä torppaa herkästi ajatuksia mahdottomina, mutta sen verran on minunkin nyt kohdattava epävarmuutta, että otan kaikki ideat ja ajatukset vastaan, pyörittelen niitä ja kenties saan niistä sopivan sopan aikaan.

Positiivisiin asioihin keskittyminen vaikeina hetkinä. Olen pysähtynyt aidommin hetkiin; etenkin lasten kanssa. Se viattomuus, hetkessä eläminen, suoruus ja hersyvä ilo - ja toisaalta suru, joka lapsissa näkyy. Ja nukkuva lapsi; voiko suloisempaa olla? Voi, lapsissa on kyllä jotain. Ja elämänihän on täynnä positiivisia asioita. Niitä on niin kovin vaikea vain nostaa esille vaikeina hetkinä. Mutta minähän päätän nyt opetella ne sieltä nostamaan!

Ennen lapsia havaitsin perheellisissä naisissa monesti piirteitä, joita ihmettelin. Mistä se kireys? Mistä se kyynisyys? Mistä se valittaminen? No niin, nyt osaan samaistua näihin rouviin. Väsymyksestä? Kiireestä? Tunteesta, ettei hallitse kaikkea? Ja syitä on varmasti monia, mutta kyllä nämä ruuhkavuodet tuovat tullessaan varmasti itse kullekin sellaisia sivuoireita, joita ei kellekään toivoisi.

Olen lukenut nyt vähäiset vapaa-ajan rippeet Vastaisku ankeudelle -blogia, jota kirjoittaa sama Jenny, joka on kirjoittanut kirjan Sisäinen voima. Sieltä löysin monta hyvää ajatusta taas tähänkin ruuhkavuosien huipentumaan:

Yritän olla suunnittelematta "täydellistä" arkea, sillä sellaistahan ei ole olemassakaan. Siis sellaista prinsessan arkea.

Yritän ottaa jokaisen päivän uutena seikkailuna. Minkähänlaisia seikkailuja tämäkin päivä tuo minulle tullessaan? Ja ajattelen ne nimenomaan seikkailuna, joista selvitään hyvällä asenteella ja kekseliäisyydellä; en haasteina, jotka rassaavat vain mieltä. Ikävätkin seikkailut opettavat - ja niin: niistä voi oppia.

Mies antoi vihreää valoa jopa ajatukselle, että menisin joksikin viikonlopuksi treenaamaan mieltäni. Siis jotain aivan uutta minulle. Ennen olisin ottanut tällaiset ajatukset täysin hihhulimaisina, mutta nyt huomaan, että pieni muutos ajatusten asentoon ei olisi pahitteeksi. Jos joku osaa minua auttaa siinä, sehän olisi parasta se!

Kirjoittaessani tätä postausta huomasin, että itse Jenny kommentoi edellistä postaustani! Sieltä tuli vielä uusi mahdollisuus tilanteeseen; nosta kädet ylös ja luovuta. Joskus vain tulee tilanteita, ettei enää löydä ratkaisua, ja asia kenties ratkeaa kuin itsestään.

Oli muuten jotenkin tosi hienoa, että sellaisen kirjan kirjoittaja, jota ihan aidosti ihailen, kommentoi postaustani, ja jotenkin niin luonnolliseen tapaan. Ehkä se onkin syynä, miksi tykkään niin kovasti Jennyn kirjasta, kuin myös blogista; hän elää sitä samaa tavallista elämää kuten me muutkin, eikä yritäkään olla jossain korkeammalla. Aiheet, ongelmat, tilanteet ovat sitä samaa, ja ratkaisut sellaisia, että jokainen meistä niihin kykenee ilman mahtipontisia hengenpelastuskursseja tai taianomaisia liemijuomia. Samaistuminen on helppoa, ja sitä kautta ajatuksetkin sulautuvat helpommin omaan arkeen.








Sain viimekertaisessa postauksessa ajatuksia siitä, että pahoilla hetkillä moni tekee niitä asioita, joista tulee hyvä mieli; kellä se on remontointi, kellä ulkoilu luonnossa, kellä musiikin kuuntelu, kellä siivoaminen, kellä koiran turkin harjaaminen, kellä blogien lukeminen, mutta yhtä kaikki: tekemällä jotain, joka lisää hyvää mieltä ja lisää sitä kautta henkisiä voimia? Luin ajatuksianne, ja huomasin etten ollut käynyt ulkona kävelyllä niin kuin ennen. Liikunnasta olen ihan liian paljon nipistänyt, kun aika on ollut tiukilla.

Tein perheellemme viikkokalenterin; arkiset askareet on nyt järjestelty, mutta mikä tärkeintä, sinne on nyt ajastettu niin minun ja mieheni "liikuntavuorot" kuin myös yhteiset perheen "toimintahetket". Kerroinkin aiemmin, että arjen rullaamisessa on ollut pikkaisen haasteita, ja pohdin josko parempi suunnittelu auttaisi asiassa.

Viikkokalenterin paras puoli oli ehkä se, että havaitsin viikossa olevan paljonkin aikaa - ja sen perusteella me kaikki saisimme itsellemme mieluista tekemistä ja varsinkin niin, että voisimme tehdä ne kaikki hyvällä omalla tunnolla. Ilman tunnetta siitä, että ne pyykitkin pitää pestä - ja ruoka tehdä - ja voi stressi sentään. Ja nyt meillä on The Siivouspäivä; sellaisesta olen haaveillut viimeiset neljä vuotta, jotka olemme eläneet remontin keskellä.

Yksi asia on kuitenkin edelleen aivan alkutekijöissä; ruokailu. Olen sitä tyyppiä, joka pysyy suhteellisen normaalilla ruokavaliolla normaalin mitoissa. Mutta väsymyksestä, sairastelusta ja huonosta mielestä voi päätellä, että tuo normaali ruokavalio ei välttämättä ole tarpeeksi. Tiedän, että minun pitäisi syödä terveellisemmin, mutta miten? Miten laiska ruuanlaittaja innostuu uudesta ruokavalionsa niin, että siirtää ne oikeasti toimeensakin?

Mehän syömme perheenä suht terveellisesti; ei eineksiä eikä mitään sipsiherkutuksia kera limonaadin. Hyvin perusraaka-aineista hyvin perusruokaa, ja mahdollisimman vähän E-merkin alkuisia lisäsörsseleitä. Ja vaikka tiedän valmiiden kastikkeiden, valmiiksi maustettujen kermojen ja muiden valmissörsseleiden helpottavan arkea, niistä kieltäydyn. En suostu maksamaan pitemmälle jalostetuista tuotteista; perusraaka-aineilla saa kuitenkin niin paljon halvemmalla - ja monesti myös niin paljon terveellisemmin hyvää ruokaa aikaan.

Mitä epäilen omassa ruokavaliossani: liian vähän vihanneksia, liian paljon ruisleipää, liian paljon kahvia, liian paljon sokeria. Jos sinulla on siis hyviä vinkkejä tällaisiin seikkailuihin, pistähän ideoita tulemaan?

Nyt oli sen verran minäkeskeinen kirjoitus, että päätin pitkästä aikaa ottaa muutaman kuvan ihan itsestäni tänne blogiin. Huomaan, etten nauti näiden julkaisemisesta niin kuin sisustuskuvien - mutta itse blogien (suur)kuluttajana mietin aina välillä, miltähän blogin kirjoittaja näyttää ja joskus jopa sitä, minkähänlaisia vaatteita hän tykkää käyttää. Tässä siis minä ja minun ehdottomat lempparivaatteet tällä hetkellä.

Töiden alettua huomaan, että on muuten ihan kiva aamuisin laittaa vähän pakkelia naamaan, harjata hiukset ja laittaa nätit vaatteet päälle! Kuvat otettu yksi päivä, kun tulin kotiin töistä - hämärän jo laskeutuessa tupaamme. Ja kuvista näkee tosiaan, että olen harjannut hiukseni, ja sutaissut sitten ponnarille - en muuta.



My favourite clothes just now, when it's minus 10-20 degrees outside!

Nurmi Design Dress, Finnish design, made in Finland.
Uhana Design woolen trousers, Finnish design, made in Finland.
Bibico Fair Trade Clothing cardican, spanish design, made in India.
Woolen socks, made by my mum.
Intoa Design Slippers, Finnish design, made in Finland.




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

12 kommenttia:

  1. Tunnustan heti, etten lukenut koko tekstiä läpi, mutta aion palata siihen, luulen että saan siitä jotakin ja että minulla on antaa jotakin sinulle. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja. Ois tosi kiva jos tulisit kylään myös Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka kivaa, kun löysit tänne! Pitääpä käydä blogissasi vierailulla :)

      Poista
  2. Ajattelin tehdä nyt viikonlopun aikana postauksen meidän uusista ruokakuvioista. Ihan vaan vaikka sun mieliksi.:)♡ Jos sieltä tulis jotain uusia tuulia sille rintamalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih Jonna! Jos teet, lupaan todellakin lukea tarkasti ja löytää uusia niksejä sillekin saralle <3 Olet kultainen!!

      Poista
  3. Veit sanat suustani. Ajattelin tarttua ensi viikolla tuumasta toimeen ja pakottaa ukko kullan viemään mukaan salille. Tytön odotusaikana ja syntymän jälkeen on salilla käynti jäänyt. Ennen raskautta kävin salilla monta kertaa viikossa ja tein pitkiä juoksulenkkejä. Onneks paino on tippunut aikamoisesti imetyksen myötä eikä niitä raskauskiloja ole jäljellä. Enemmän tässä on kyseessä se henkinen puoli, oma jaksaminen. Sen tunnin verran kun ajattelisi vain itseään ja saisi kunnon treenin vedettyä. Kaipaan jo sitä hyvää oloa salin jälkeen ja kipeitä lihaksia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä jotenkin outoakin, miten liikkumistottumukset muuttuvat monella raskauden/pienten lasten myötä. Ollaan miehen kanssa oltu mun ensimmäiseen raskauteen asti aivan samanlaisia; kupoli ei kestä, jos ei pääse liikkumaan. Mutta ensimmäinen raskaus, kuten toinenkin, oli liikkumisen kannalta aika rajoittava, joten jotenkin vain totuin siihen liikkumattomuuteen. Mies sen sijaan edelleen liikkuu niin kuin ennenkin (tai niissä ajan mitoissa, kuin mahdollista).

      Monesti viittaa väsymykseen, ja jättää lähtemättä, mutta se väsymyshän juuri häviää siellä salilla - tai lenkillä...!

      Tänään oli valitettavasti päivä, kun en ehtinyt edes ulos, mutta muina päivinä sitten liikuin onneksi tällä viikolla edes pikkaisen per päivä - ja kyllä eron huomaa; tämän ja muiden päivien välillä. Nyt rapsutan ohimoitani ja mietin, miten ihmeessä mulla ei ollut aikaa edes pienelle pyrähdykselle. Pitää siis vain päättää vaikka jo edellisenä päivänä, milloin lähtee ja varata liikkumiselle aika - ja se on sitten siinä --- ainakin teoriassa ;)

      Poista
  4. Niin samoja ajatksia olen pyöritellyt ❤️ Tänään pitkästä aikaa tuntui energiseltä ja muistin taas millainen oikeasti olen. Huonot yöunet, huono ruokavalio ja pimeys on tehnyt huonoa minulle. Luotan siihen, että kevät auttaa ajattelemaan taas vähän positiivisemmin. Huomaan, että postaukst blogissanikin ovat pintariipaisuja. Sielu ei ole tässä hetkessä. Niin ajattelen sen. ❤️❤️ Ihana kun julkaisit kuvia itsestäsi ❤️ Halauksia ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten ole ainoa tilanteessa, vaikka enhän toki tätä kenellekään toivoisi! Tsemppiä sinullekin; kevätaurinko ja hyvät yöunet (toivotaan niitä meille kummallekin) tekevät varmasti tehtävänsä <3

      Poista
  5. Kiva että me lukijat voimme myös auttaa sinua omilla ajatuksillamme❤Hyvä idea tuo viikko kalenteri pistetään täytäntöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä <3 Ja kokeile ihmeessä; kyllä sitä arkea kotonakin näköjään kannattaa organisoida ihan paperille asti :)

      Poista
  6. Oi, kiitos tästä(kin) postauksesta!
    Viikkokalenteri on meidän perheessä muuten toiminut tosi hyvin, siitä näkee ilman, että kovasti täytyy kysellä.

    Tuli muuten mieleen tuosta, kun sanoit, että menisit viikonlopuksi jonnekin treenaamaan mieltäsi, niin olen itse just vetänyt viikonloppukursseja aina silloin tällöin ja lähes tulkoon jokainen kerta perheelliset sanovat, että vaikka oli vaikeaa ottaa aikaa itselleen ja ehkä miettii, että miten perhe pärjää ilman, niin tilaisuus olla omien ajatusten kanssa ja työstää niitä viikonlopun verran on ollut tarpeellinen hengähdystauko. Onhan se niin, ettei siinä arjen pyörityksessä aina ehdi miettiä mitä miettii tai sitten ei vain jaksa, sekin on mahdollista.

    Mutta ihan sama itselläkin on, jos en tee tätä henkistä treeniä, niin sitten se jää ja unohtuu, vaikka se on yhtä tärkeää kuin kehostaan huolehtiminen 
    Että kukaan meistä ei ole täydellinen, heh 

    Mukavaa viikon jatkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenny itsellesi <3

      Pitääpä katsoa, jos joskus nähdäänkin viikonloppukurssilla :) Ajatus tuntuu ainakin tällä hetkellä hyvälle! Ja on muuten ihan sinun ansiota, että ymmärrän nyt, että mieltäkin voi treenata; sitä niin helposti ottaa sen puolen ns. annettuna, vaikka voihan siihen itse vaikuttaa paljonkin - vaikkei se aina niin helppoa kyllä ole.

      Kiitos ajatuksistasi; lämmittivät kovasti mieltäni!

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!