maanantai 1. elokuuta 2016

Mielialat lautasella, osa V // Wheat everywhere!




Huhtikuun alussa aloitin uudet työt. Muutos oli suuri pelkästään siinä mielessä, että oli kyseessä varsin erilainen työkenttä kuin mihin minua oli viimeiset kymmenen vuotta koulittu. Olin kuitenkin superonnellinen uudesta työstä, mikä varmasti toi paljon lisävoimia. Mutta kyllä kaiken opettelu veikin voimia. Olin iltaisin superväsynyt.

Toinen suuri muutos oli, että työmääräni lähes tuplaantui; kun olin tätä ennen tehnyt kolmepäiväistä työviikkoa, aloitin nyt viisipäiväisen työviikon. Samoin lapset saivat opetella uuden rytmin. Olin siis superväsynyt viitenä iltana viikossa sekä lauantaisin - ihan vain työviikosta ja stressin purkaantumisesta. Ja niin olivat lapsetkin.

Superväsyneenä illat tuntuivat menevät hujauksessa, eikä aikaa ollut käydä monessa kauppaa - saati leipoa. Tein ruokaa itselleni töihin kuitenkin, väkisin. Töissä yritin selitellä monta viikkoa milloin kenellekin, miksi en lähde lounaalle ja syön omia eväitä. Yritin välttää mielikuvaa syrjään vetäytyvästä uudesta työntekijästä - ja harmitti aivan todella paljon, kun kaikki lähimmät työkaverini kävivät juuri lounasravintoloissa syömässä. Toki osa söi eväitä, mutta eivät ne ihmiset, joihin olisi työn puolesta hyvä tutustua paremmin. Toisaalta kiireisinä iltoina ymmärsin niin täysin niitä, jotka käyvät lounasravintoloissa; omien ruokien kokkaaminen pitkien työpäivien päätteeksi tuntui vähintääkin työlle.

Muutamat kerrat kävin kuitenkin lounaalla; asiakas- ja sidosryhmätapaamisten yhteydessä tuntui melkein siltä, että oli pakko. Noina päivinä elin pääosin salaatilla (vihreällä), keitetyillä kananmunilla ja mitähän ituja ja siemeniä ravintoloilla oli minulle tarjota. Nälkä oli jo lounaan jälkeen, joten pähkinäpussit oli äkkiä koluttu loppuun.

Huomasin olevani täysin outolintu myös kokouksissa. Kokouksia, seminaareja ja koulutuksia tupsahteli kalenteriini useammaksi päivää viikossa, ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta; tarjolla oli vehnäpullaa, vehnäsämpylöitä, harvemmin ruisleipää, ja kakkuja. Muutaman kerran tapahtui ihmeitä; hedelmälohkoja ja marmeladikarkkeja kahvin kera.

Toki en ilmoitellut ruokarajoitteistani etukäteen muutoin kuin sitä erikseen pyydettäessä; koin sen vielä enemmän korostavan omaa erikoisuuttani. Aina sain kysyä, onko maito laktoositonta. Yleensä vastattiin kyllä, mutta myöhemmin huomasin, että oli ollut vähälaktoosista - kun mahassa alkoi nipistellä ja välillä lujaakin. Muutaman ei-toivotun nipistelyn jälkeen päätin juoda kahvini mustana, jos en nähnyt, mistä tölkistä tavaraa kaadettiin kannuun.

Yksi kerta mietin, että säästyn valtavalta määrältä kaloreja, kun kieltäydyn kokonaan kokoussyömisistä. Tavoitteenahan tässä ei missään nimessä ole ollut laihtua - vaan saada hyvä olo. Jos olisin kuitenkin joka päivä popsimassa valkoista vehnää muodossa tai toisessa kera merkittävän rasvamäärän, olisi paino voinut hyvinkin lähteä nousuun. Aikaa kun ei ollut enää liikkuakaan niin paljon kuin ennen. Ja se jos joku kismitti minua usein; yksi paineiden purkukeino liikunta kun on ollut itselleni monta vuotta elinehto.

Huhtikuu oli kaikkinensa siis haastava kuukausi. Maha toimi kyllä paremmin kuin ennen kuurin aloittamista - mutta jotenkin heikommin kuin maaliskuussa. Mietin syitä; stressi, ajoittaiset poikkeukset ruokavaliossa (lounaat ja kahvittelut työn yhteydessä), huhtikuun alussa aloitettu B-vitamiinitablettien syöminen... En ehtinyt leipoa, enkä käydä monessa kauppaa, minkä seurauksena tyydyin kauraleipään, joka on "kuorrutettu" ruisjauhoilla. Olisiko niin pieni annos riittänyt olon heikentymiseen? En tiedä. Toisaalta mietin, missä kunnossa vatsani olisi ollut ja miten mieleni olisi kestänyt kaiken myllerryksen, jos olisin elänyt normaalilla, siis entisenkaltaisella, ruokavaliolla...?

Olin siis lopulta tyytyväinen tilanteeseen, vaikka välillä harmittikin vehnäkulttuurin keskellä eläminen.

P.S. Kuvassa kuukauden ainoa ruokaan liittyvä kuva aiemmin jo julkaistuja nuotioretkikuvia lukuun ottamatta. Sisko oli tehnyt mahtavan synttärikakun pojalleen! Eikä minua harmittanut ollenkaan, että en saanut syödä sitä. Outoa, mutta totta - kuin kirkon rotta.

I just noticed how much people use products with wheat! Lunches, coffee breaks, meetings, Birthday partys... Lunches were little difficult, because you really need something to eat during work days and work trips - but surprisingly it was not so difficult to say no to coffee breads, cakes and cookies. Because I know how it would influence on me. I am so proud of myself!





_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

6 kommenttia:

  1. Hienosti olet kuitenkin jaksanut uutta ruokavaliota kaiken stressin ja kiireen keskellä! Palaverit ja työlounaat ei ole kyllä helppoja erikoisruokavalion kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelin itseänikin tästä saavutuksesta ;) Aiemmin en olisi kyllä uskonut, että voin niinkin hyvillä mielin kieltäytyä herkuista ym. Lounaat ovat olleet tosiaan suurempi haaste, mutta kyllä niistäkin on selvinnyt jotenkin; jos ei muuta, salaattia ainakin saanut popsia mielin määrin :D

      Poista
  2. Onneksi saan vielä viettää päiväni kotona, huh! Kyllä se ruokavalio hankaloittaa, mutta jääpähän tosiaan ne turhat pullat syömättä.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin; ei mitään pullamössöjä enää tähän suuhun ;) Kotona on kyllä helpompaa, mutta ihmeesti sitä selviää kodinkin ulkopuolella alkuhankaluuksien jälkeen!

      Poista
  3. Huh, annan sulle jälleen kerran aplodeja. Hienosti selvisit uudesta elämäntilanteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;) Kevät oli kieltämättä aikamoista myllerrystä; näin jälkikäteen sen vasta oikeastaan ymmärtää!

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!