tiistai 31. toukokuuta 2016

Mielialat lautaselta, osa I // MSAS-analysis



Lainaan otsikossa kaiken alkua ja juurta; Marttilan tilan Jonnan blogikirjoitusta, joka sai minut tammikuussa miettimään ravinnon merkitystä mielialaani. Hermot tuntuivat kiristyvän turhankin herkästi. Alakulo vaivasi. Ja samaan aikaan vatsa eikä suolisto tuntunut toimivan oikein. Näiden asioiden yhteyttä en kuitenkaan osannut ajatella; vatsa kun oli vaivannut jo pikkutytöstä asti. Laktoosi-intoleranssi näes. Ja sitä laktoosia tuntuu olevan niin monessa paikkaa. Ja kun jossain vaiheessa huomasin, että kyllä se maha jonkin verran laktoosia sietää, söin sitä pieninä määrinä suklaan, jäätelön, kahvimaidon, leivosten ja vierailulla ollessa myös ruuan muodossa.

No. Jonnan kirjoitus sai minut ajattelemaan asiaa. Jonna oli käynyt MSAS-analyysissa, missä oli testattu häntä ja annettu ravintosuosituksia tuleville kuukausille. Googletin kyseistä analyysiä, ja voin kertoa, että olin osin skeptinen - mutta osin myös kovin kiinnostunut.

Perinteinen lääketiede ei tuntunut antavan ongelmiini ratkaisua; laktoosi-intoleranssi oli toki testattu, mutta esim. keliakiakokeissa tai mahalaukun tähystyksestä en saanut mitään konkreettisia neuvoja tulevaan. Todettiin vain, että jotenkin mahalaukku toimii huonosti, kun närästää. Lääkkeitä olisivat toki kirjoittaneet, mutta närästyslääkkeidenkin pitkäaikainen käyttö vain pahensi tilannetta. Havaittiin, että B-vitamiinin osalta on puutosta, mutta toisaalta todettiin, että se ei kyllä imeydy elimistöön, jos se on tässä kunnossa.

Hiivaa elimistossäni oli ilmeisen liikaa; niin paljon, että ihossani näkyi hiivan aiheuttamia pigmentin muutoksia aika ajoin. Paitsi, että olivat kauhean näköisiä etenkin kesällä muun ihon ollessa ruskettuneita, ne myös kutisivat. Olin kuin pieni simpanssi, kun yritin kutitella yläselkääni aina sopivan tilaisuuden tullen...

Laktoosi-intoleranssin vuoksi välttelin tietenkin laktoosia, mutta omat päättelyni johdattivat myös ruokavalioon, jossa välttelin hiivaa (eli kaikkea hiivalla nostettuja leipiä ja leivonnaisia). Sokeristakin yritin pysytellä erossa, mutta huonoin lopputulemin; välillä oikein hyvin, välillä aivan todella kehnosti.

Nämä eivät kuitenkaan tuoneet ratkaisua asiaan. Näin jälkikäteen voin arvioida, että kärsin suhteellisen pahoista mahan ja suoliston ongelmista noin kymmenen vuotta - ja omasta käytöksestäni päätellen ongelma paheni loppua kohden johtaen hyvin pitkälle myös heikkoihin hermoihin.



Kiinnostuin siis syystäkin MSAS-analyysista, jossa analysoitaisiin elimistöni tila - ja arvioitaisiin ravintoaineet, joita minun tulisi välttää. Ja näin päätin mennä analyysiin!

Kun analyysin aika koitti, olin sairastellut reilun kaksi viikkoa; ensin influenssaa ja sitten kaiken maailman jälkitauteja. Olo oli siis kerrasaan heikko, mutta aikaa en perunut, sillä ajattelin itse olevani jo terve (näin jälkikäteen olin korkeintaan toipumistilassa). Pelkäsin kuitenkin sairastelujeni vaikuttavan analyysiin, mutta analyysin tehnyt hoitaja totesi, ettei asialla ole merkitystä.

Ja niin katseltiin käyriä sähkön virratessa elimistössäni. Ja niin; kaikki muut käyrät olivat alavireisiä, eli huonoja - paitsi hampaani: ne voivat vallan mainiosti. Epäusko iski; voinko olla niin huonossa kunnossa. Hoitaja kävi tuloksia läpi ja totesi tulosten olevan loogisia; maha, ohutsuoli ja paksusuoli toimivat niin huonosti, että niiden pohjalta moni muukin osa elimistöstäni oli alavireinen.

No sitten katseltiin ravintoainekäyriä. Tällä kertaa en enää katsellut käyriä epäuskoisesti, vaan jotenkin moni epäilemäni asia vahvistui analyysissa. Mutta sitä en ollut arvannut, että niin tavattoman moni raaka-aine ei sopinut minulle. Hoitaja tähdensi näitä tuloksia katsellessa, että kyse on nyt tämän hetken tilanteesta; suolisto oli päässyt erittäin huonoon kuntoon, minkä takia vältettäviä ravintoaineita oli paljon. Todennäköisesti vältettävien ravintoaineiden määrä vähenee huomattavasti kolmen kuukauden jälkeen, jolloin olisi kontrollikäynti.

Sitten mitattiin, kuinka hyvin elimistössäni on tarvittavia vitamiineja ja mineraaleja. No, eivät nämäkään parhaimpia mahdollisia tuloksia olleet; suurin puutos oli B-vitamiineista, mutta niitä en saanut lupaa syödäkään vasta kuin puolentoista kuukauden päästä kuurin alkamisesta. Syystä, että se olisi turhaa (eivät imeytyisi) ja syystä että ne rasittaisivat vain enemmän suolistoa juuri kyseisellä hetkellä, kun asiat olivat huonosti. Lisäksi oli puutetta magnesiumista, kalkista, D-vitamiinista - ja natriumista. Söin suolaa siis liian vähän. Tai kuten vastaanotolla ymmärsin; söin vääränlaista suolaa.

Lopuksi oli mielestäni kaikkein oudoin tapahtuma; elimistöstäni tapettiin ulkoiset allergeenit, joita tähän vuoden aikaan aiheuttaa esimerkiksi kostean ilman home-itiöt ulkoilmassa. Miksei sisätiloistakin tulleet, mutta toivon tietenkin, etteivät kyseiset epäpuhtaudet olleet sisäilmasta imettyjä. Niin elimistöni läpi virtasi jälleen sähköä, ja pöpöt tapettiin. Hoitaja kävi läpi listoja kanssani ja vinkkasi vitamiineista ja ruuista, joita uudella ruokavaliolla voisi käyttää. Hän oli huolissaan perunan poissajättämisestä. Minä olin enemmänkin huolissaan rukiin poisjättämisestä - ja mietin mielessäni keksejä ja pullia, joille nyt saisin sanoa hyvästit ainakin hetkeksi. Siinä papereita katsellessamme alkoi nukuttaa ihan hirveästi. Väsytti, enkä oikein jaksanut enää keskittyä keskusteluun.



Niinpä ajoin analyysista väsyneenä suoraan kotiin. Keitin kahvit, ja otin kaapista geisha-suklaan. Sen syötyäni huomasin, että enhän minä tätäkään olisi saanut syödä. Aloin miettiä, mitä illalla söisin, ja totesin, että eihän meillä ole mitään, mitä syödä. Paitsi kaurahiutaleita ja -leseitä. Aloin googlettamaan "leipää ilman jauhoja" - tavoitteena löytää joku sopiva resepti tähän hätään. Yhden löysin, johon oli melkein kaikki ainekset; siemenporkkanasämpylät. Korvasin vain puolet siemenistä kauraleseillä ja raastin porkkanat hyvinkin karkeasti, vaikka ohjeen mukaan olisi pitänyt raastaa hienoksi.

Niistä tuli enemmän kasvispalleroita kuin sämpylöitä. Mutta hyviä olivat. Illalla selailin Ihana talo maalla -blogin juttuja, josta löytyi hyviä vinkkejä uuteen ruokavalioon. Tunnustan: olin aivan pihalla. En tuntenut edes raaka-aineita, joita resepteissä oli. Mies nauroi, kun tunnustin, että mahassa kiertää. Ja kyseli kiinnostuneena ja sitten huvittuneena, miten se analyysi tehtiin.

Yhdessä tuumin kuitenkin analysoitiin, että liikaahan me viljaa on viime aikoina syöty - samoin kuin herkkuja.

Ja näin alkoi ihan uusi elämänvaihe. Niin ainakin uskoin ja toivoin. Paremmilla hermoilla - ja paremmalla mielialla - sekä terveellisemmin.

Laitanpa tähän loppuun vielä ruoka-aineet, joita minun piti välttää seuraavat kolme kuukautta: laktoosi, vuohenmaito, soijamaitotuotteet, omena, banaani, viinirypäle, rusina, mansikka, ohra, ruis, vehnä, speltti, tofu, musta tee, punaviini, limonaadit, light-tuotteet, aromivahvenne, aspartaami, hunaja, xylitol, bambun varsot, pavut, pavun idut, ruusukaali, keräkaali, selleri, sienet, herneet, paprika, peruna ja lopuksi: lanttu.

Noh, mitä sanotte? Kerronpa, että Jonnan listalla oli tuolloin tammikuussa viisi raaka-ainetta. Oletin tietenkin, että minullakin tulisi jonkinmoinen samanmoinen tulos. No, tuli pikkasen pidempi lista.

Ajattelin, että tästä olisi varmaan joku toinenkin kiinnostunut, miten minun kävi? Ja siksi aloinkin jo helmikuussa kirjoittelemaan ajatuksiani ylös; kehitystä ja karikkoja ja uusia ahaa-elämyksiä. Ja nyt kesän kynnyksellä tiedän, että haluan julkaista nämä kirjoitukset, sillä tulokset olivat oikeasti hyvät. Nyt siis kesän aikana julkaisen muutaman postauksen aiheeseen liittyen; kuka tuhahtaa näitä lukiessaan, kuka kokee nämä hyödyllisenä, mutta itse koen, että tämä oli niin iso juttu elämässäni, että tuntuisi väärälle jättää jotain näin hienoa asiaa jakamatta.

Jatkoa siis seuraa!





I was analysed by MSAS-hardware and -expert on February. After three month diet I dear to publish my experiences; it helped!




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!




torstai 26. toukokuuta 2016

Ikkunankunnostuskurssilla // Repairing old windows


Tässä yhtenä viikonloppuna meillä on spesiaalia aikaa miehen kanssa; lapset vietiin isovanhemmille hoitoon ja me menimme yhdessä ikkunankunnostuskurssille! Oli tosi piristävä viikonloppu kaikkinensa, ja ajattelin kirjoittaa tänne muistiin kurssin opit kera muutaman kuvan.

Kurssia edellisenä viikonloppuna irrotettiin torpan kammarista yhden puitteen ulkoikkunat (3 yhteensä) sekä tuvan yhden puitteen ikkunat (3 yhteensä). Kotiin päästyä alettiin miettiä, että tarkoittikohan se kurssi-ilmoituksessa mainittu yksi ikkuna yhden puitteen kaikkia ikkunoita vai siis vain yhtä ikkunaa/raamia lasineen...

No, se tarkoitti yhtä raamia.

Tultiin paikalle siis suhteellisen mahtipontisen ikkunamäärän kanssa. Muilla oli mukanaan vain se yksi raami lasineen. Ja miten kävi?

Ensimmäisenä ikkunoista poistettiin salvat, mikä helpotti työskentelyä. Saranoiden osat jätettiin; taittuivat nätisti reunalle, joten eivät olleet työstössä haitolla.



Tämän jälkeen toisen puitteen ikkunoista poistettiin rimat, joilla lasit oli virheellisesti kiinnitetty (rimakiinnitys yllä olevan kuvan ikkunan puitteessa).

Muista ikkunoista poistettiin irtoava kitti. Ja tämä oli ensimmäinen tärkein oppini: ota vain kitti, joka irtoaa. Kaikkea ei tarvitse poistaa, jos se on hyvin kiinni. Toinen oppi oli, että perinteinen pellavaöljykitti todella irtoaa nätisti. Muoviset versiot kitistä ovat sen sijaan aivan eri luokkaa; vanhenevat rumasti ja eivät muovisen ominaisuuden takia meinaa irrota millään raamista. Yksi lasi oli siis kiinnitetty näistä ikkunoista jollain muovimössöllä.



Sitten ikkunoista skrapattiin irtoava maali pois. Tässäkin siis vain irtoava; kaikkea ei tarvitse poistaa varsinkin, jos pohjalla on pellavaöljymaalia. Tavoitteena olisi ollut pohjamaalata pellavaöljymaalilla, mutta koska se ei olisi ehtinyt kuivua seuraavaksi päiväksi, tehtiin kompromissi ja laitettiin Uulan ulkomaalaukseen tarkoitettua pohjamaalia.



Myös ikkunoiden rautaosat hiottiin ja päälle levitettiin ruosteenestomaalia. Kaikki ikkunoita en ehtinyt pohjamaalaamaan ensimmäisenä päivänä, joten toisen päivän aloitin levittämällä sinooliöljyä kohtiin, joihin laittaisimme seuraavaksi kittiä. Sinooliöljy kuivuu erittäin nopeasti ja samoin kuin pohjamaali parantaa kitin tarttumista pokaan kiinni.


Sitten ikkunoiden lasit puhdistettiin kostealla liinalla ja rapsuteltiin ikkunalaseista maalit pois tähän tarkoitetulla terällä. Ja sitten jotain aivan uutta: Kiinnitettiin irronneet lasit takaisin paikoilleen ensin kitillä toiselta puolen ja sitten lasituslangalla toiselta puolen. Naulauksen jälkeen siistittiin alapuolella oleva kitti nätisti osaksi karmia.

Niissä puitteissa, joihin kittiä jäi paikoilleen, eivätkä lasit siis irronneet kokonaan, tarkistettiin, ovatko lasit hyvin kiinni puitteessa koputtamalla lasia. Jos lasi helisi, oli se merkki siitä, että lasi on jostain kohti irti. Kyseiseen kohteen sitten tungettiin sitä kittiä - siis sinne puupuitteen ja lasin väliin - ja sisäpuolelle puitetta.

Tässä kohtaa voisin markkinoida Rakennusperinteen ystävien ikkunankorjauspakettia, jolla on helppo lähteä liikkeelle - eikä vahingossa täräyttele esimerkiksi tavallisella vasaralla tavallisia nauloja lasia kiinnittäessään. Ostin tällaisen paketin miehelleni synttärilahjaksi, heh!



Kitin levittäminen toiselle puolen ikkunaa (siis ns. ulkopuolelle jäävä puoli) oli oikeastaan haastavinta koko kunnostusprosessissa. Siitä oppini seuraavassa: 1) Levitä paksu makkaramainen pötkö reunaan ja paina se kevyesti pokaan ja lasiin kiinni, 2) Kuori kittiveitsellä kittiä kerros kerrokselta vähemmäksi mahdollisimman pitkin vedoin, 3) älä ala tuhertamaan: mitä useamman kerran lisäät johonkin paikkaan kittiä ja yrität uudelleen, sitä pahempi siitä tulee.

Mieti siis kokonaisuutta; kittaus ei tule näkymään sinulle eikä ohikulkijoillekaan kovin kauas, joten suurpiirteisyys kunniaan! Ja jos kitti alkaa murentumaan käsissä, heitä se könttänä vähäksi aikaa sivuun. Siinä se jäähtyessään taas toimii paremmin.



Kittauksen tulisi ulottua puuosan kumpaankin reunaan; ikkunalasin puolella niin, että et näe ikkunan takaa kurkkaavaa puunkarmia ja toisella reunalla niin, että kitti ja kulma kohtaavat suoraviivaisesti toisensa. Se oli aika haastavaa.


Opin myös, että kitillä voi hyvin paikkailla puuraameissa olevia reikiä, koloja ja muita vaillinaisuuksia - ja jos rautakiinnikkeet ovat jostain kohti irti, kannattaa alle tunkea kittiä, mikä estää veden pääsyn puupinnalle ja näin ollen puun lahoamisen.

Yllä on esimerkki siitä, miten ikkunapuitteeseen on jossain vaiheessa tehty korjaus ja vääränlainen tippalista (vesi pääsee puuosien väliin). Koska tippalista (onkohan nyt oikea nimitys tälle listalle...) oli säilynyt kuitenkin ehjänä, päätimme korjata tilanteen täyttämällä välin kitillä ja maalaamalla päältä. Korjaamme sitten, kun ja jos tämä kevyt toimenpide ei toimi - ja on aikaa puutöille.

Ja sitten: kahdesta kolmeen kerrosta pellavaöljymaalia päälle ja se on sitten siinä. Maalarinteippejä ei kannata käyttää; helpompi maalata käsivaraisesti ja rapsuttaa lasista ylimääräiset sitten lopuksi pois. Tätä emme siis ehtineet kurssilla tekemään, joten askarreltavaa jäi vielä tulevillekin viikoille.





Ja lopuksi: miten meidän kävi kuuden ikkunan kanssa? Saatiin kuin saatiinkin viisi ikkunaa lähes valmiiksi. Kuudes jäi kesken, sillä siinä alaosa oli osin lahonnut, ja mies askarteli siihen korvauspalaa aika pitkän tovin. Mitä tästä opimme; käytä ikkunapuitteissa hitaasti kasvanutta ja kovaa sydänpuuta, joka kestää sääolosuhteita parhaiten. Tästä on kuitenkin erittäin hyvä jatkaa!

Lopuksi: voin suositella tällaista kurssia myös muille, joilla on ikkunoita liuta korjattavana. Netti on pullollaan ohjeita ja videoita, mutta kuten tämäkin sepustus, moni niistä jää jotenkin vaillinaiseksi. Kurssilla pääsi heti kysymään, jos tuli ongelma vastaan, eikä tehnyt turhaa työtä. Säästi siis aikaa ja toi varmuutta tekemiseen.

Kurssilta saatujen oppien kanssa on helppo jatkaa ikkunoiden kunnostusta. Tosin helppoahan se oli, kun lapset olivat kaksi päivää isovanhempien hoiteissa. Lasten pyöriessä jaloissa haastekertoimet kasvavat merkittävästi myös tämän osalta, joten katsotaan, saadaanko tulevana kesänä edes noita kuutta ikkunaa kunnostettua loppuun.

Me kävimme Rakennusperinteen Ystävien järjestämällä kurssilla; ilmainen mainos suotakoon tässä vaiheessa, sillä kovin olemme olleet tyytyväisiä tuon yhdistyksen julkaisuihin sekä toimintaan muutoinkin!

Ja mitä vielä opimme - tai mistä meitä muistutettiin: Kunnosta ja pidä huolta ikkunoista - säännöllisesti ja jatkuvasti. Näin järeihin toimenpiteisiin ei tarvitse ryhtyä, jos ikkunoiden kittauksia paikkakorjaa ja paikkamaalaa aina tarvittaessa. Ja huomioi, millä maalaat ja millä kittaat; perinteiset pellavaöljypohjaiset tuotteet palkitsevat käyttäjäänsä!



We studied last weekend, how to repair old windows. 
That was fun - and surprisingly quite easy to do. 
I recommend!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!


maanantai 23. toukokuuta 2016

DIY nukkekodin kalusteet // DIY furnitures in Dollhouse



Otsikko on harhaan johtava. Tai ei oikeastaan. Sehän käskee sinun tekemään itse; ei minun. En ole tehnyt siis itse, mutta lasten isoisä ja isoäiti ovat tehneet; lähes kaikki nukkekodin kalusteet ja ihan itse nukkekodinkin. Tai joulupukkihan ne on tehnyt, unohdin. Mutta jos joulupukkikin osaa tehdä, osaa kenties joku muukin.



Mitä tekee äiti, joka on yksin kotona ja lapset hoidossa? Hän hipsii yläkertaan siivoamaan lasten huoneet - ja ehtii lopulta siivoamaan myös nukkekodin, tai pikemminkin järjestelemään. Ihastuksissaan hän nappaa kuvia, ja jakaa ne blogiinsa.

Ihan tyhjänpäiväistä, tiedän. Mutta olen flunssassa kotona ja yksin, joten tämä sallittakoon.



Eikö olekin ihana nukkekoti? Minä tykkään ainakin valtavasti, ja parasta ehkä on, että tyyli ei ole ihan omaani; tässä on enemmän sellaista mummula-henkeä; uutta ja vanhaa sekaisin. Kodissa seikkailevatkin perheen lisäksi isovanhemmat. Ja kissa.

Nukkekodin asukkaat sekä muutamat kalusteet ovat Hapen tuotantoa.  Koko kolmikerroksinen nukkekoti näkyy paremmin tässä postauksessa, josta pääsee näkemään myös, kuinka kaunis itse talo on ulkoapäin!






Our daughter got this dollhouse at Christmas from Santa Claus. Almost all of these furnitures are made by grandfather. I mean Santa Claus. The dolls and some of the furnitures are made by Hape.




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!




keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Maanvaraisesta alapohjasta rossipohjaksi // The base floor structure


Olen täällä blogissa muutamia kertoja huokaillut meidän torpan alapohjaa, ja ihmetellyt sitä, osin pelännytkin. Haju on kiusannut minua, vaikka moni on sanonut, ettei sisäilma haise homeelle.  Hajun kuitenkin tuntee nenässään, joka kerta, kun sisälle astut vähänkään pidemmän poissaolon jälkeen. Talvella yskin ja henkeä ahdisti aika ajoin - varsinkin, kun uuneja lämmitettiin paljon. Kevättalvella päätettiin lopettaa jahkailu, ja tilata paikalle asiantuntija. Loppuisi meidän jahkailu siihen. Ja uskallettaisiin tehdäkin jotain.

Ja niin saapui eräänä iltana arkkitehti paikalle. Itse katselmus oli mielenkiintoinen; oli ilo kuunnella kerrankin sellaista rakennusalan ihmistä, joka ei laittaisi kaikkea heti uusiksi. Vaan mielummin odottaisi ja katselisi, miten pienet toimenpiteet auttavat. Tämä asia tuli esille tosin enemmän muissa asioissa kuin alapohjan korjauksessa - mutta kuitenkin.

Pari viikkoa käynnin jälkeen saimme katselmuksesta muistion. Ajattelin jakaa muistiosta faktat myös teille; jos vaikka joku joskus etsiikin juuri samankaltaiseen ongelmaan ratkaisua. Ja taltion sen asiat tänne meillekin talteen vastaisuuden varalle.

Ongelma ja tavoitteet tiivistetysti:

"Tilaaja otti allekirjoittaneeseen yhteyttä vapaa-ajan asunnon sisäilmassa havaitun hajuhaitan vuoksi. Torppa on ollut tilaajan omistuksessa vuodesta 2015 ja hajuhaitta on ollut voimakkaimmillaan talvella. Epäilyksenä oli, että sisäilman haju on peräisin alapohjasta. Katselmuksessa oli tavoitteena löytää syy hajulle ja miettiä mikä olisi tilanteeseen sopiva tapa korjata hajuongelma."

Havainnot:

"Oletettavasti 1900-luvun alussa rakennettu torppa sijaitsee etelään laskevassa rinteessä. Hirsirakenteinen puuverhottu torppa on perustettu nurkkakivien varaan. Vesikatteena on betonitiili, joka on asennettu sitä edeltäneen pärekatteen päälle. Nurkkakivien välit on valettu umpeen betonilla ja alapohja on maanvarainen. Alapohjan alkuperäisyydestä ei ole tarkkaa varmuutta. Se voi olla myöhempien vuosikymmenien muutos (1940-50-luku), mutta alkuperäisyyskään ei ole tällä tietoa suljettu pois. Ryhdikäs rakennus on hieman kallistunut etelään alarinteen suuntaan. Nurkkakivien ja betonivalun väliin on syntynyt liikkeen johdosta rakoja. Maanpinnan ja ulkoverhouksen väli on rakennuksen pohoispuolella noin 10 cm ja vastaavasti rakennuksen etelän puolella noin 50 cm. 

Alapohjan rakenne ylhäältä alas: lattialauta 30 mm, kutterinpuru ~50 mm, tuohi, kiven sekainen sora ~200 mm, tuohi, kivensekainen sora, perusmaa. Sisäilman hajuhaitan lähde paikannettiin katselmuksessa alapohjan alempaan tuohikerrokseen. Tuohi oli alapinnaltaan kostea maaperästä nousevan kapillaarisen kosteuden aiheuttamana ja tuoksu oli sama kuin sisäilmassa havaittu. Tuohen alapuolinen maa-aines oli samoin kostea. Alemman tuohen yläpuolella olevat rakennekerrokset olivat kuivat eikä niissä ollut havaittavissa mitään rakennevaurioita.


Ote korjaussuunnitelman lähtötilanteesta. Antti Nyman, 2016.


Rakennuksen luonnolliset painesuhteet aiheuttavat sen, että sisätilan yläosassa on ylipaine ja vastaavasti lattian rajassa alipaine. Lämmin ilma kylmää kevyempänä nousee ylös ja kylmä painuu alas. Sisäilman hajuhaitta johtuu ilmavuodosta, joka tulee alipaineisen lattian kautta. Voimakkaimmillaan alipaine on lämmityskaudella, jolloin lämpötilaerot ovat samoin suurimmillaan. 

Sisäilmassa oleva hajuhaitta on siis peräisin alapohjassa olevasta tuohesta ja tuohen muodostama haju johtuu siihen maaperästä kapillaarisesti nousevasta kosteudesta ja sen aiheuttamasta lahoamisesta. 

Tilannetta on parannettu tekemällä korvausilmaventtiilit jokaiseen huoneeseen, mutta tämä ei täysin poista ongelmaa. Jotta alapohjasta ei aiheudu ilmavuotoa rakennuksen sisälle, tulee ilmansulun olla lattialautojen alapuolella täysin tiivis. Erityisen merkittävä on lattian ja seinän ilmansulun yhtenäisyys."

Suositeltavat jatkotoimenpiteet:

"Ongelman korjaaminen vaatii alapohjan korjaamisen minimissään siten, että voidaan varmistua alapohjan tiiveydestä. Alapohjan tiivistäminen edellyttää lattioiden aukaisemisen ja ilmansulkupaperin asentamisen ja sen limittämisen seinien ilmansulkuun. Tämä korjaustapa ei kuitenkaan poista varsinaista ongelmaa eli kosteuden nousua alimpaan tuoheen ja sen aiheuttamaa maatumisesta johtuvaa hajua. Käytännössä ilmansulun saaminen täysin tiiviiksi on lähes mahdotonta useiden eri liitoskohtien vuoksi.

Varsinaisen ongelman korjaaminen edellyttää alapohjan kokonaisvaltaista korjaamista siten, että kapillaarinen kosteudennousu saadaan estettyä. Korjaaminen voidaan tehdä vaihtamalla alapohjan maa- ainekset sellaisiksi, että kapillaarinen kosteuden nousu estyy. Mikäli alapohja on alkuperältään maanvarainen, voidaan tätä vaihtoehtoa pitää tavoiteltavana. Maanvaraiseen laattaan liittyy kuitenkin aina riski maaperästä tulevaan ilmavuotoon ja sen mukana tuomaan epäpuhtauksiin. Toinen vaihtoehto alapohjan korjaamiseen on muuttaa se tuulettuvaksi rossipohjaksi. Tämän mahdollistaa rakennuksen riittävä korkeusasema ympäröivään maanpintaan nähden.

Rakennuksen ympärillä oleva maanpinta tulee muotoilla siten, että sade- ja sulamisvedet eivät rasita rakennuksen alapohjaa. Maanpinta tulee kallistaa rakennuksen ympärillä 1:20 vähintään 2 metrin matkalta. Rakennuksen ympärille tulee asentaa routasuojaus 2x50mm XPS eristettä noin 1m etäisyydelle rakennuksesta, routasuojauksen päälle tiivis vettä läpäisemätön maakerros. Alapohjan korjaamisen yhteydessä nurkkakivien perustus tulee tarkistaa ja tarvittaessa nurkkakivien perustusta parantaa vaihtamalla maa-aineksia nurkkakivien alta. Räystäskourut ja syksytorvet tulee asentaa ja varmistaa  sadevesien laskeminen pois rakennuksen lähistöltä. Edelliset toimenpiteet ovat riittävät rakennuspohjan kuivana pitämiseen, joten salaojien asentamiseen ei ole tarvetta.

Alapohjan muuttaminen tuulettuvaksi edellyttää maa-ainesten kaivamisen rakennuksen sisältä siten, että alapohjan vapaa korkeus 150 mm lecasoran asentamisen jälkeen on minimissään 300 mm. Lecasoran ja perusmaan väliin asennetaan suodatinkangas. Betoniseen perusmuuriin sahataan tuuletusluukut 2 kpl/ julkisivu. Tuuletusluukkujen koko on 150x150 mm mahdollisten puisten karmien sisäpinnasta mitattuna. Perinteisesti tuuletusluukut pidetään avoinna sen aikaa vuodesta kun läheisten järvien vedet on vapaat. Vastaavasti jäiden aikana luukut pidetään kiinni."



Ote korjaussuunnitelmasta. Antti Nyman, 2016.





Eli tiivistetysti:

Torpan rakenteet ovat kunnossa, mutta huoneilma ei ole välttämättä sitä parasta mahdollista hengittää. Tiedossa on joko runsaasti lapiohommia tai onnekkaammassa tapauksessa erittäin tehokas imuriauto (ongelmana suhteelliset suuret kivimurikat maapohjassa) - ja sitten rossipohjan rakentaminen.

Loppuun vielä pakko painottaa, että vaikka käynti lähinnä vain vahvisti omia ajatuksiamme korjauksen tarpeesta ja uudesta rakenteesta, kannatti siitä maksaa. Tärkein syy on varmasti siinä, että uskallamme nyt tehdä jotain, emmekä pelkää, että teemme väärin tai turhaan. Mutta kaupan päälle saimme vielä ylimääräisiä kaupantekijäisiä, kuten:

* * *

Tämän arkkitehdin painostuksesta ymmärsimme, että pontilliset lautalattialankut todellakin voi irrottaa lattiasta ilman, että menevät rikki.  Säästämme siis euroja uusien lattialankkujen ostamisessa.


Tämän arkkitehdin ehdotuksesta emme lähde korjailemaan katon aluspuitteita heti ja pelkää katon vuotavan jostain, vaan katsomme, miten jo tekemämme toimenpiteet auttavat (puiden kaato talon reunalta ja sammalten poisto katosta ja katon puitteista).  Säästämme kenties myös tässäkin euroja ja työtunteja.



Ettei vanhaa betonitiilikattoa kannata lähteä vaihtamaan. Jos on rikkinäisiä tiilejä, vaihtaa uuden tilalle - ja jos ei samanlaista löydy, siirtää vaikka tiilejä niin, että reunalle tulee erilaisia tiilejä ja hyödyntää vanhoja tiilejä rakenteen keskellä. Katon uusiminen; todellakin eurosäästöjä!



Tämän arkkitehdin ansiosta tunnistamme, että kanalamme on vanhaa, vaikkakin vähemmän yleistä, pölkkysavirakentamista. Emme lähdekään siis laudoittamaan kanalaa - vaan huomattavasti halvempaa savirappausta vain päälle, ja hienoa tulee!



Tämän arkkitehdin ansiosta muistui myös mieliimme, kuinka paljon olemme jo tehneet; kuten poistaneet muovimattokerrokset lattioilta, poistaneet sammaleet katoilta, raivanneet rakennusten reinustat pensaista ja puista, lapioineet maata torpan reunustalta pois. Nyt olisi hyvä myös seurata, miten nuo kyseiset toimenpiteet auttavat. Eikä vain hutkia lisää...!

Toisaalta arkkitehdin ansiosta ymmärsimme, että omat voimamme ja aikamme eivät vain riitä kaikkeen. Esimerkkinä talon ympäristön maan muotoileminen lapion voimin on niin suuri prosessi, että sitä työtä on jo tulossa tekemään iso kone kera ammattitaitoisen miehen. Joistain periaatteista on siis tingittävä, ja olen toisaalta tyytyväinen itseeni, että periksiantamaton luonteeni antaa näemmä myös joskus periksi...

* * *

Tässä siis ilmainen mainos perinnerakentamisen ammattilaisten hyödyllisyydestä. Ja jos kiinnostuit juuri meidän käyttämästä arkkitehdista, hänen taustoistaan voit lukea lisää täältä.

Architect visited us. Now we know the structure of the base floor - and also how fix it!


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 16. toukokuuta 2016

Leikkimökki? // Playhouse?












Meillä ei ole torpalla leikkimökkiä. Eikä sellainen ihan kyllä sopisikaan pihapiiriin. Mutta minulla on suunnitelma, ja muutama viikko sitten huomasin, että lapset ja Sanelma voisivat pitää tästä suunnitelmasta.

Arvaatteko missä ollaan?



We don't have any playhouse for kids - but maybe one day we have it. Guess, where these pictures have been taken!




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

perjantai 13. toukokuuta 2016

Syödään ulkona! // Eating outside!



Harvinainen perjantai. Tulen kotiin, eikä kotona ole odottamassa muita kuin kissa. Keitän kahvit, avaan koneen, juon kahvia, kissa kehrää sylissä, juon kahvit, ja päätän ladata muutaman kuvan blogiin.

Ilman sen kummenpaa sanomaa; tai no ilosanomaa kuitenkin. Näitä kuvia katsellessa tulee todellakin iloiseksi. Nyt on saatu viettää monta kesäistä viikonloppua torpalla kera mahtavan auringon paisteen.



Tänä viikonloppuna ei paistakaan ennusteiden mukaan aurinko, eikä olla torpalla. Tänä viikonloppuna korjaamme ikkunoita; menemme miehen kanssa ikkunankorjauskurssille. Laatuaikaa. Toiset lähtevät kylpylään - toiset ikkunankorjauskurssille. Onneksi meitä on moneksi - ja onneksi on valinnanvaraa - ja onneksi on isovanhemmat, jotka ottavat lapset välillä hoitaakseen.

Sen verran täytyy vielä kuvia kommentoida, että löysin kirpparilta kuukausi takaperin halvalla vanhoja valurautapannuja. Nyt ne pääsivät käyttöön, kun mietin, miten välttää kertakäyttöisen folion käyttöä grillatessa. Kun löytäisi näille pannuille vielä grillauksen kestävät kannet, olisi grillaussessio jo varsin täydellinen. Kaikki vinkit folion korvaamiseksi otetaan siis ilolla vastaan!



Eating and grilling outside; I love it!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

torstai 12. toukokuuta 2016

Pelastetaan marjapensaat, osa 3 // Saving the berry bushes, part 3




Päätän hurjakuvaisen ja -vivahteisen pensaiden pelastusoperaatiopostaussarjani tähän tylsääkin tylsempään kuvaan, mutta kenties kuva kertoo mahtavan oivalluksemme; ei tarvittu tukipuita, vaan sidoimme tuoreista pajun oksista tuet pensaille. Ei maksanut penniäkään, ja mies toimi sitojana minun hermojeni pettäessä lähes heti.

Oppina pajun sitomisesta: nuoret ja pitkät oksat ovat parhaimpia. Pehmitimme oksia muutaman viikon laittamalla nipun ojan pohjalle veteen. Minulle oli yllätys, kuinka hyvin sitominen onnistui - vaikkei omat hermot sitä kestäneetkään...

Nyt jännitetään, miten nämä jaksavat kantaa kesän marjasadon (sehän on varmasti tämän kaiken jälkeen oltava mahtava) painon - ja miten muutenkin kestävät. Ja miten nuo seipäät kestävät. Ja miten elämänlanka kestää.

Yhtä jännitysnäytelmää siis.

Mutta nyt lopetan tämän postaussarjan, ja keskityn seuraavaksi johonkin kauniimpaan.

Kerrottakoon kuitenkin lopuksi, että homma ei ole edelleenkään valmis. Katetta puuttuu edelleen, ja kaikkia pajuja ei ole sidottu tukiin kiinni. Mutta ehkä sitten ennen sitä marjasatoa kaikki on valmiina. Ehkä näytän teille siis vielä kesällä jonkun kauniin otoksen pelastusoperaatiopostaussarjani päätökseksi!

We used willow branches to underpin our old berry bushes. Tieing the berry bushes up with willow branches was suddenly quite easy to do, however not for me - just for my man!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

tiistai 10. toukokuuta 2016

Pelastetaan marjapensaat, osa 2 // Saving the berry bushes, part 2



Marjapensaiden pelastusoperaation toisessa osassa keskitytään aiheuttamaan elämänlangalle vaikeita olosuhteita. Pitkällisen tiedonhaun seurauksena päätimme, että marjapensaiden juurien päälle levitetään sanomalehdet ja niiden päälle katetta.

Toinen olisi kävellyt jälleen markettiin, nostanut katepusseja kärryyn, kävellyt kassalle ja levittänyt katteen pensaiden juurelle. Nämä alkoivat unelmoimaan omavaraisesta katteesta.

Oli siis hankittava oksasilppuri. Eikä tietenkään uutena, sillä sehän maksaisi hirveästi, vaan tietenkin vanhana - ja ei muovista. Alle kuukausi siinä meni, kunnes löysimme mieleisen. 80-luvun saksalaisen menopelin.

Ja sitten meni viikonloppu, kun ajoimme oksia silppurin läpi saadaksemme katetta.

Ja saimme kuin saimmekin kolmanneksen marjapensaiden juurista umpeen. Tätä kirjoittaessa pensaiden juurien kattaminen on edelleen kesken, mutta jo lähes valmiina. Ja silppuamisen aloittamisesta on noin kuukausi.

Siis punaisten viinimarjojen osalta. Kaikki mustat viinimarjapensaat ovat ilman silppuja. Viime viikonloppuna kuulimme, että Turun kaatopaikan kupeelta saa katetta peräkärryyn noin 15 euron hinnalla. Päätimme, että sippuaminen loppuu tähän - tai no siihen, kunnes saamme punaiset viinimarjat katettua.

Todettava on; hulluja olemme, mutta ehkä kuitenkin saavutamme lopulta tavoitteemme. Ja vinkkinä: vanhat oksasilppurit ovat joo rautaa, mutta eivät ehkä sellaisia kuin sanotaan: "On kuin rautaa!"

Kuvissa näkyvät myös heinäseipäät, jotka pystytettiin marjapensaiden juurille. Itse tuet puuttuvat edelleen, mutta siitä sitten seuraavalla kertaa. Ja voin kertoa: emme menneet tälläkään kertaa kauppaan ostoksille. Hulluja, kun olemme - ja periaatteista kiinni pitäviä, ainakin melkein loppuun saakka.




I wrote last time about our berry bushes saving operation. This operation has lasted now about two mounts - and the pictures show the next situation; we have finally some cover on the roots, which hopefully prevents clematis to overwhelm the berry bushes next summer.




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Pelastetaan marjapensaat, osa 1 // Saving the berry bushes, part 1




Tällä hetkellä elämässä tuntuu olevan kovin monta rautaa tulessa - tai jos tuota kuvaa katsoo, sanotaanko monta seivästä savussa...?

Mistä tämä nyt tuli sitten mieleen? No tuleehan se mieleen lähes joka hetki ihan vain väkisinkin, mutta tuli mieleen ihan kuvia katsellessakin. Viimeisen kuukauden aikana ottamiani kuvia selatessani huomasin, että niin me vain ollaan lähes kaikki kevätviikonloput vietetty aikaamme marjapuskien pelastamisen parissa.

Eikä pelkästään tämän kevään ajan, vaan aloitettiinhan me hommat jo viime keväänä perkaamalla punaisten viinimarjapensaiden ympäristö pajuista, heinästä ja vadelmasta sekä itse pensaat kuolleista, kuivuneista oksista. Ja lannoittamalla vanhalla hevosen kakalla pusikoita. Ja sitten kesällä repimällä joka toinen päivä puskista elämänlankaa. Ja tietenkin pitämällä tämän jälkeen kaikki muukin kasvusto pusikoiden ympäriltä kurissa. Sekä lopuksi talvi suunnitellen, miten me nyt ne marjapensaiden tuet tehdään - ja miten me nyt päästäisiin eroon siitä, painajaisiakin aiheuttaneesta, elämänlangasta - varsinkin juuri marjapuskissa?

Mutta siis; kun on monta seivästä savussa, tietää se sitä, että asioita tehdään monesti monen mutkan kautta, välillä unohtaen, jaaritellen, ihmetellen, lopettaen, ja taas uudelleen alkaen. Toisin sanoen: tuntuu, että valmista ei tule sitten millään.

Pelastetaan vanhat marjapensaat. Voisin kirjoittaa siitä kaiken kokemamme ja kuvaamamme perusteella sitten jo vaikka draamallisen opaskirjan. Mutta päätin kirjoittaa teille tänne blogiin vain tarinan. Ja tässä se tarinan ensimmäinen osa.



Moni teistä varmasti tietää, että marjapensaisiin voi ostaa ihan sellaisia valmiita tukia. Siis sellaisia muovisia/rautaisia, ihan valmiita. Menet vain kauppaan, otat kärryyn, maksat ne ja asennat paikalleen.

Mutta eh-hei. Eihän me voida tehdä asioita niin helposti. Haluttiin tietenkin jotenkin vaikeuttaa prosessia. Ensinnäkin niidenhän pitäisi muistuttaa 1900-luvun alun tukia. Ja tietenkään ne eivät saisi maksaa juuri mitään. Ja kolmanneksi olimme huomanneet naapurin pellon laidalle vanhoja, osin lahonneita heinäseipäitä, joista tulisi niin hienot tuet että.

Kun olimme ihastuneet ajatukseen vanhoista heinäseipäistä rakennettuihin tukiin, odotimme oikeaa hetkeä avata suumme naapurille asiasta. Meillähän on lista asioita ja palveluksia, joista voisimme kysyä, ja kaikessa järkevyydessään yritämme pitää naapurisovusta kiinni, ja olla pyytämättä ihan joka lauseessa jotain ihan uutta.

Kun viimein tuli se hetki, että olimme saaneet suumme auki ja saimme kuin saimmekin luvan hakea nuo lahonneet seipäänpätkät pellon reunalta lojumasta (!), lähdimme koko perheen ja kottikärryjen voimin hakumatkalle. Poimimme vähiten lahonneet seipäät kärryihin, ja surkuttelimme, kun niin moni oli lahonnut jo käyttökelvottomaan kuntoon.

Seuraavana viikonloppuna mies istutti seipäät maahan pensaiden juurelle. Emäntä oli kuitenkin kärppänä paikalla; eikö niitä pidä käsitellä jotenkin, etteivät lahoa ihan heti? Mies katsoi emäntäänsä ymmällään: Nämähän ovat jo puoliksi lahonneet...? Vieläkö me näitä aletaan käsitellä tulevaisuuden varalle?

Kyllä, nimenomaan kyllä, sillä muutoinhan ne ovat kokonaan lahonneet pian. Seuraavana aamuna kanalan edessä nousi savu, ja meillä oli ensimmäistä kertaa nuotio pihassa. Ennen kuin seipäiden nokeamisessa oli päästy alkuunkaan, oli emäntä jo keittämässä kahvia ja keräämässä kaapeista retkieväitä; pitihän notskilla kahvit juoda.

Monen kuukauden pohdinnan ja kahden viikon tekemisen tulos = nokiset heinäseipäät, jotka riittivät vain marjapensaiden ympärille pystytukiin. Vaakatuet jäivät toteuttamatta. Eli kahden viikonlopun jälkeen meillä törrötti marjapensaiden juurella kepit - ilman sitä itse tukea. Mutta kahden viikonlopun jälkeen + pitkän pohdinnan seurauksena opimme käsittelemään heinäseipäitä niin, että ne eivät lahoa maassa (ainakaan niin nopeaa kuin muutoin lahoaisivat) - ja järjestimme lapsillemme kaksi elämystä: retken pellon laidalle seipäitä etsimään ja kahvihetken nuotion äärellä.







We have one big project called "Saving the old berry bushes". It sounds like little, tiny project, but no; we have little by littly understood, that it is one very big project... These pictures show our first steps; we have collected old hay poles from the edge of the field - and burning them to make them last in the ground. This is an old way, which we just had to test.

Next post will show, how this major project continued.




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!