Rotten Wood, Mouses and Carpenter Ants

Lahoa hirttä kolottu pois. Hirsi ei onneksi ollut läpeensä laho.

Ystäväni kysyi viime viikolla, onko kesäkodista löytynyt yllätyksiä. Sillä hetkellä paistoi aurinko, ja vastasin positiivisin mielin Ei kummempia yllätyksiä. Tästä muutaman päivän jälkeen mieli oli kuitenkin täysin maassa. Satoi vettä. Sisälle virtasi hevosmuurahaisia. Lahovauriot ja hirsistä löytyvät ötökät ahdistivat. Ja hiiren papanoita. Niistäkin sai juuri sinä päivänä pisteen I:n päälle ahdistukselle.

Hiiret. En minä niitä pelkää, enkä hypi kattoon, kun niitä näen. MUTTA ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin myöntämään, että en minä niistä tykkääkään. Koska tulevat meidän taloon sisälle. Ja kaikkiin muihinkin rakennuksiin. Kakkaavat ihan joka paikkaan ja sitä kautta levittävät ehkä tautejakin.

Heti alussa huomasimme papanoita, joten taistelu näitä hiirulaisia vastaan alkoi heti ensi päivistä. Ensin kokeilimme kevyintä ja siisteintä vaihtoehtoa; eläinystävän valintaa eli ultraäänilaitetta. Ei todellakaan toiminut. Hiiri jätti papanoitaan muutaman kymmenen senttimertin etäisyydelle laitteesta; haistatti siis meille ja asentamallamme laitteelle, no ne papanat.

Ultaäänilaite hiiriä vastaan; ei auttanut.

Sitten laitettiin hiirenloukku. Yök. Ja se jättiläinen saatiin kiinni. Ajattelin, että nyt on peli pelattu ja voin astua aamulla hyvin mielin tupaan ilman pelkoa loukussa lojuvasta hiirestä - tai papanoista lattialla.

No ei todellakaan; tuli toinen hiiri. Ja sitten kolmas hiiri. Ja …

Kolot oli jo mielestämme tukittu. Ja loukkujahti alkoi tuntua loputtomalta. Halusin kissan. Mies ei. Enkä minäkään oikeastaan sitä kaupunkiin halunnut. Tänne kesäkotiin kuitenkin. Kesäkissako? No ei kauhea. En minä sellaista halua.

Mutta voisiko joku antaa kissan meille hoitoon tänne?

En lähtenyt kyselemään, sillä mies alkoi etsiä uusia aukkoja, joista hiiri kenties pääsisi sisälle. Listan alapuolelta? Niin pientä rakoa ei uskoisi kulkuväyläksi, mutta kokeilimme. Listaa väännettiin alaspäin - ja viimeiset pienet raot tukittiin listan paloilla; liimaten ja naulaten.

Voitto; ei enää papanoita eikä kuolleita hiiriä loukuissa. Mutta miksi edelleenkin narisen? No siksi, että niitä papanoita on vielä eteisessä, autotallissa, ullakon kylmissä tiloissa, siis kaikkialla. Sellaisia aukkoja, kuin sarjakuvissa. Tila on ollut pitkään hiirten valtakuntaa; on vessat ja pesät ja kulkureitit. Me tulimme nyt sotkemaan heidän jutut.

Ja hevosmuurahaiset. Nehän todella olivat meidän tsekkilistalla kesäkotia etsiessä; jos havaitaan niitä pihamaalla, herätyskellojen pitää soida, sillä voivat olla tuhoamassa hirsiä rakennuksista. No eihän niitä maaliskuussa havaita, joten toivottiin parasta. Arvatkaa, mikä oli tunne, kun huomasimme, että sisällä ei ollut yhtä eikä kahta hevosmuurahaista, vaan niitä tuli aina vain uusia?

No ahdistus.

Hevosmuurahaiset tulivat sisälle keittiömme takaa. Ja sitähän myös aiemmin epäilimme; takana olevaa seinää, että sieltä voi löytyä haasteita, sillä tiskitasosta on takuulla roiskunut vettä keittiökaappien taakse. Ja eihän ongelma ole niin mahdoton; purkaa vain keittiökaapit, korvata vaurioituneet hirret ja korjata syy - eli tiskialtaan vesien roiskuminen pysäytettävä. Mutta kun olisi ihan vain pikkasen muutakin tekemistä.

Panu Kaila vinkkaa kirjassaan käyttämään kanelia hevosmuurahaisten karkoittamisessa. Isovanhemmat toivat kanelipurkin tullessaan juhannuspäivänä; päivä muurahaisten havaitsemisen jälkeen. Ripautin kanelia nurkkaan, josta epäilimme näiden lurjusten kulkevan sisälle. En olisi ikinä uskonut; se nimittäin auttoi!

Enää ei ole siis hevosmuurahaisia sisällä, mutta eihän se itse ongelma kuitenkaan ole hävinnyt. Hevosmuurahaisia on todennäköisesti jossakin rakenteissa, sillä niitä kulkee jonkin verran talomme takaseinustan sokkelista sisälle. Lisäksi löysimme hevosmuurahaisia saunan seinillä kulkemasta. Pyydän anteeksi nyt kaikille muurahaiskunnille jo etukäteen; tulemme käyttämään teihin myrkkyä. Ja toivomme tästä pika-apua ongelmaan. Ensi kesänä sitten keittiön aukaisu ja mahdollisesti hirsien vaihto.

Edellisillä asukkailla oli teolliset aineet käytössään taistossa hevosmuurahaisia vastaan (tai näin ainakin oletamme, että niiltä rakoja on tukittu) - pelkkä kaneli auttoi meillä.

Ja lopussa: se laho. Emme me sitä edelleenkään pelkää. Vanhoissa taloissa sitä nyt on. Mutta sinä kyseisenä päivänä se tuntui liialta. Lahoa on löytynyt nyt kummastakin kammarista, joiden seinät on aukaistu. Mutta hirret eivät ole läpilahoja. Ja missään ei ole märkää. Ei lattialautojen allakaan - vain rutikuivaa sahanpurua. Toinen huone on nyt tarkistettu ja lahot osa kolottu pois. Lahojen hirsien tutkinta jatkuu tällä hetkellä toisessa kammarissa, mutta kuten sanoin; vielä ei ainakaan näytä toivottomalle. Silti kieltämättä takaraivossa elää pieni pelko, että jossain kohtaa kosahtaa, rapsahtaa ja napsahtaa.

Kieli keskellä suuta toivon, ettei niin käy.

Loppuun kysymys: onko teillä kokemuksia näistä aivoituksista? Hiiristä, hevosmuurahaisista ja/tai lahosta? Kaikki vinkit otetaan oikein mielellään vastaan! Ja anteeksi myös; ehkä vähän masentava postaus, mutta totuudenmukainen.

One rainy day and rotten wood, mouses and carpenter ants were too much… We have repaired walls against mouses, used cinnamon against carpenter ants and repaired walls of rotten wood. And of course studied; why there are rotten wood, mouses and carpenter ants. If you have good advices how to get ride of mouses and carpenter ants, let me know!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!

Hello from Our Summer Holiday

Ensimmäiset kaksi kukkapenkkiä (myöhemmin yhtä suurta penkkiä) - ja kukkiva omeanapuu.

Puu, jota aluksi halveksin - sitten jo rakastin - ja sitten: se alkoi mureta käsiin. Laho. Ja nyt sitä ei enää ole. Puu ja sen kautta sisääntulo pihapiiriin oli kuin sadusta.

Kukkapenkkeihin piti saada muutama kivi. Ja olivat kivet ruohonleikkuun tiellä. Out of the to do -list, ja täytyy myöntää; kahdelta mieheltä useamman tunnin työ.

Niin monta marjapensasta, että olen seonnut luvuissa. Mutta nyt niillä on tilaa kasvaa - ja näyttävät ihan pensaille raivauksen jälkeen. Kanala on puoliksi tyhjennetty hevosen lannasta, ja marjapensaat saivat niistä omansa.

Remonttiakin tottakai. Tytär remontoi nykyään leikeissä ullakkoa. Ja se on jo pian valmis.

Perisuomalaista kesää landella. Saan varmasti syytteen mieheltä, kun julkaisen tämän. Mutta oli pakko. Tämä vain kertoo elämästämme niin oivallisesti; onnea yhdistettynä jonkinmoiseen hulluuteen - ja kaiken väsymyksen keskellä silti niin tyytyväisiä. Vaikka välillä ei sille tunnukaan.

P.S. Ostettiin Tori.fi:stä 300 kiloa rautaa. Ja mulla on nyt oma personal trainer. Ja tytär, joka tulee halaamaan minua aina sarjan loputtua ja sanoo: "hyvä äiti".

Näistä on meidän kesäloma tehty. Ja ollaan me oltu tässä välissä kaupungissakin - ja tehty sielläkin remppaa. Ja käyty Särkänniemessä. Ja olen muuten ostanut myös puvun hääjuhliimme! Päivät ovat niin mahdottoman täyteläisiä - ja samalla niin täynnä muistoja. Toivottavasti muistan näiden kuvien myötä myöhemmin ainakin nämä huippuhetket.

Pictures from our summer holiday. New flower beds and other garden doing, renovation, day trips and and training. Full of doing - and full of memories. So finnish - especially the picture from our cottage gym, with mosquito swarm?

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!

Wedding Party Invitations

Hääjuhliemme valmistelut ottivat pari viikkoa sitten ison loikan; lähetimme nipun kutsuja maailmalle. Kutsut olivat äärimmäisen yksinkertaiset. Hieman kellastuneen väriselle A4:lle tulostimme kauniilla fontilla kutsutekstit ja infot. Taittelimme kutsun 2,5 osaan, jolloin kutsukirjeestä tuli samalla kirjekuori. Ja "kuoren" suljimme lakkasinetillä.

Yksinkertaista ja kaunista?

Pienen mainoksen voin antaa tässä samalla, sillä vanhanaikaisen sinetin löytäminen ei ollut niin helppoa kuin olisi olettanut. Käynnit kolmessa kirja-/askartelukaupassa, soitto lelukauppaan ja lopulta löysin haluamiani sinettitarvikkeita Blue Sign (klik) -nimisestä toimistotarvikekaupasta, joka toimittaa myös postitse tuotteita. Kauppaan päästyäni harmitti, että kutsut piti lähettää niin äkkiä, sillä kaupasta olisi voinut tilata myös haluamanlaisen sinettileimasimen. Pelkistetty S-kirjain toimi kuitenkin tässä tapauksessa hienosti, mutta vinkkinä muille - jotka eivät jätä asioita niin viime tinkaan. Ja kaupasta sain hyvät ohjeet, joilla sinettien leimaaminen kävi yllättävän helposti - minunkin hermoilla ja ihan perinteisin menetelmin eli kynttilän muotoista sinettilakkatankoa kynttilän yllä lämmittämällä. Tosin, en tavoitellut täydellisyyttä, vaan mielestäni oli vain hauska, kun jokainen sinetti oli erilainen - ja sinettipisararoiskeita ympärillä.

Vaikka olisi olettanut, että sinetit ovat se vaikein kohta kutsujen kokoamisessa, haaste olikin muualla - kuten viime kertaisessa postauksessa kerroinkin. Häälahjatoivelistalinkki oli kirjoitettu virheellisesti kutsuun. Ja meinasi päivämääräkin mennä väärin - ja kellonaika puuttua. Taisi vähän väsymys vaivata perheen emäntää. Nyt pari viikkoa lomaa takana (eli mies lomalla), ja alkaa pääkin toimia taas joten kuten. Näillä kokemuksilla voisin alleviivata vanhempainvapaan tärkeyden. Ajatella, jos olisin töissä näillä aivoilla; voi olla, että asiakkaita ei kohta enää olisi!

Kutsut lähtivät ja ilmoittautumiset tulivat. Ilmoittautumisten määrä aikuisten osalta oli odotusten mukainen. Ainoastaan lasten määrä yllätti; kolmasosa vieraista on lapsia! Sateen sattuessa meille voi ilmaantua hienoisia ongelmia, sillä navetta ei ihan täytä lapsiystävällisyyden kriteerejä näin suurella lapsimäärällä. Auringonpaisteen sattuessa tilanne on onneksi leppoisampi; ajattelimme rakentaa lapsille oman aitauksen pihamaalle! Saavat siellä sitten mekastaa keskenään, heh.

Our wedding party invitations were quite simple; just A4 size paper, which were folded and closed with sealing wax. I found the sealing things from Blue Sign (klik) store.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!

DIY Net Wedding Present List

Kuvat: Antiikkiverstas Wilma ja Finnish Design Shop.

Lähetimme hääkutsut, joihin lisäsimme oivaltavasti itse tehdyn lahjatoivelistan nettiin, luomalla blogiini uuden sivun. Ei siis mitään ison tavaratalon tarjoamia listoja, sillä lahjatoiveet olivat suureksi osaksi muuta kuin mitä tavaratalot tarjoavat. Ja toisaalta pelkän rahan saaminen tuntuu jotenkin tylsälle; olisi kiva jäädä muisto, että juuri tämän talikon saimme siltä ja siltä. Tykkään, kun tavaroilla on tarina taustalla. Ja lahjalistalle kokosimme melkoisen laajan kirjon tuotteita; ajattelimme, että näin jokaiselle toivon mukaan löytyy sellainen paketti kääräistäväksi, joka tuntuu myös lahjan antajasta hyvälle.

No miten kävi? No niin, että nettiosoite oli kutsussa väärin. Lopusta puuttui .html.

Tein siis blogiini sivun, jonka ajattelin jäävän ns. piiloon uteliailta katseilta. Toisaalta, miksi piilotella tätä hienoa listaa teiltäkin, joten pistämpä tähän linkin (klik) - oikean toimivan linkin, jota kautta kenties myös kutsuvieraamme löytävät listan.

Että siis ihan vinkiksi vain juhlakutsuja suunnitteleville: tarkista ennen lähetystä, että faktat ja linkit pitävät paikkaansa. Ilman äitini tarkistusta, hääkutsussa olisi ollut myös väärä päivämäärä, eikä kellonaikaa, jolloin juhlat alkavat. Muuten kaikki oli kyllä hyvin ja oikein, heh.

Kuva: Ruskovilla.

Ja muuten tämä lahjalista on helppo toteuttaa. Kommentit, mitä kukakin haluaa ostaa, jää näkymättömiin muilta vierailta (ja teiltä), sillä emme vain hyväksy niitä; luemme vain ja viivaamme yli. So simple. Onko siellä muilla kokemusta tällaisesta? Ja mitähän vieraamme oikeasti tästä tykkäävät? Nyt tämä hieno metodimme on testauksessa, joten raportoin sitten myöhemmin, oliko tämä toimiva vai ei.

Mutta kuulkaa: suunnitelmat juhlien osalta alkavat olla niin täydellistä DIY-juttua, että voi pieksut, tulee hienot puitteet. Ainoa haaste tässä on tietenkin aika: miten ehtiä tekemään kaikki. Lisää näistä valmisteluista myöhemmin varmasti, mutta sen voin luvata, että askarteluvinkkejä ei tule. Kun me tehdään DIY-juttuja, silloin rakennetaan. Puusta, ruuveista ja nauloista - ja mahdollisimman paljon vanhaa hyödyntäen.

Kuvat ovat lahjatoivelistaltamme; ja se lista löytyy siis tästä (klik).

Kuva: Lapuan Kankurit.

We wrote our wedding present list on one of my blog page. And wrote the address in to our party invitations. But we wrote the address wrong. If some of our guests will find this post, just add .html to the address you got - then everything goes right…!

Old Perennials - or Weeds?

Kuljeskelu kesäkotimme puutarhassa on ollut toukokuun ajan kuin löytöretkellä olisi. Maasta alkoi nousta etenkin toukokuun lopussa uusia kasveja. En ole käynyt vielä kasveja läpi, sillä odotan äidiltä vanhaa perennakirjaa - eikä aika riitä tällä hetkellä sen suurempaan tiedon hakuun. Jos sinä tunnistat näistä jonkun, olen kiitollinen vinkeistä! Taitaa joukossa olla kyllä rikkaruohoiksikin kutsuttuja - mutta kauniita silti.

Ja mitä kaikkea pihalle ilmestyykään sitten kesäkuussa; paljon on jo ilmestynyt ensimmäisellä viikolla! Myöhemmin näistä kenties sitten lisää.

Tulevalla viikolla toivon mukaan perustetaan meidän ensimmäinen perennapenkki pihalle ja kootaan osa löydöksistä yhteen paikkaan; nyt kun näitä löytyy sieltä ja täältä, ruohonleikkuu ja rikkaruohojen kitkeminen aiheuttavat haasteita. Pitää vain ensin olla varma, että penkkiin tulee juuri tuon perennapenkin paikan kasvuympäristöön sopivat lajikkeet!

Some perennials - or weeds - have arisen at our summer home garden. I like them - but I need also some study; what they are and what they like? Next week we are maybe collecting some of them together and establish our very first flowerbed!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!

She Smiles

Joka vuosi saan sähköpostiini kirjeen. Kirjeessä kerrotaan, miten kummilapseni ja hänen perheensä voi. Kirjeessä kerrotaan, mitä heidän elämäänsä kuuluu.

Joka ikinen kerta, minulla meinaa tulla itku. Itku siitä, kuinka hyvin minulla on asiat - ja silti, miten usein murehdin niin vähäpätöisiä asioita - ja kuinka tyytymätön olen, vaikka elämässäni on asiat niin hyvin - kuin vain voi olla.

Kun kummilapseni perheen äiti ponnistelee saadakseen elantonsa lapsilleen. Yksin. Ja kun kummilapseni kerrotaan oppivan uutta, käyvän koulua todella mielellään, ja olevan todella sosiaalinen. Ja kun hän jokaisessa kuvassa hymyilee niin tyytyväisenä ja iloisena.

Kun katsoin tänään kuvaa saamastani kirjeestä, aloin itkeä. En valitettavasti uskalla julkaista kuvaa siitä hymystä ja iloisesta katseesta, joka katsoi minua kuvan kautta. Mutta julkaisen kuvan alaosan. Mikä kertoo sekin jo paljon. Kummityttöni on niin vähään tyytyväinen, ja niin vähästä onnellinen. Ja kiitollinen siitä, kun saa käydä koulua avustuksellani.

Sain kummilapsen aikoinaan ystäväni kautta, joka työskenteli Ugandassa koulussa opettajana. Ystäväni Kiti tutustui tähän AFC-järjestöön, ja näki läheltä, miten järjestö toimii - ja miten sen avulla voi auttaa. Ja että raha menee oikeasti sinne, minne sen pitääkin. Suomeen saavuttuaan hän ryhtyi toimeen ja kääri kasaan ison porukan, jotka auttavat osaltaan isoa joukkoa lapsia sekä heidän perheitään Ugandassa. Syntyi yhdistyskin. Olen kiitollinen ystävälleni, että olen saanut alusta asti olla tässä mukana. Seurata, miten kummityttöni on kasvanut ja kehittynyt. Ja miten hänen äidillään menee nyt jo ihan hyvin.

Vaikka 140 euroa vuodessa kirpaisee välillä, se ei ole mitään siihen nähden, minkä mielen siitä saa. Itku kurkussa ja samalla onnea = en tiedä, onko sille oikeaa kuvaavaa sanaa?

En juuri lahjoita muutoin rahaa hyväntekeväisyyteen, sillä ne tuntuvat monesti pohjattomille kaivoille; minne raha menee, mitä sille tapahtuu ja mitä sillä saadaan aikaan. AFC:n toiminnan kautta tiedän, mihin rahat ovat menneet ja mitä niillä on saavutettu.

En löytänyt netistä ystäväni perustaman suomalaisen yhdistyksen tietoja, mutta jos haluat tietää enemmän, pistä kommenttia, ja haastattelen ystävääni paremmin tänne blogin puolelle!

My Grand Child from Uganda is doing well - as well as her mother. Every time I get the report from AFC, which tells how is it going with the child, I cry; my own life seems so easy - and nevertheless the Grand Child is so happy. She can attend school. 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!

Thank You

Lapsen tekemiä pullia.

Käsintehtyä, kesälle tuoksuvaa Vuotaren saippuaa.

Pullaa päiväkodin tädeille.

Kiitoslahja päiväkodin tädille.

Kun kesäloma alkaa ja päiväkoti päättyy, miten muistaa päiväkodin tätejä? Muistetaanko kaikkia pienen päiväkotimme tätejä? Vai muistetaanko tytön oman ryhmän tätejä? Vai ihan vain sitä nimettyä "ykköstätiä"?

Opettelua. En tiennyt. Mies ei osannut sanoa, mutta totesi, että jotenkin pitää muistaa. Lopulta ajattelin, ettei meillä ole rahkeita muistaa kaikkia, ja tytön ryhmässä olevien tätien kaikkia nimiäkään, saati lukumäärää, en tyhmyyksissänikään muista, joten päätin kääräistä pienen paketin vain sille ykköstädille.

Mutta heti harmitti, kun kiikutin paketin paikalle viimeisenä päiväkotipäivänä ennen kesälomaa. Katsoin etenkin muutamaa tätiä, joille ei ollut mitään tuotavaa, ja mietin, että kyllä hekin kiitoksen ansaitsisivat; ovat olleet niin kultaisia, ymmärtäväisiä ja auttavaisia koko vuoden.

Ykköstäti oli aidosti iloinen saamastaan paketista, kun kerroin, että sisällä on Vuotaren (klik) käsintehty saippua - kesän tuoksulla ja väreillä.

Ja kun seuraavana päivänä kiikutimme tytön kanssa yhdessä leipomamme voisilmäpullat lapsien päiväunien aikaan tädeille ja vastassa oli yksi niistä oikein kivoista tädeistä, oli vastaanotto vähintäänkin yhtä ilahtunut. Ja kyllä: nyt tuntui sille, että kokonaisuus toimi. Ja tuli todella iloinen mieli. Ainakin minulle ja tyttärelle - mutta hyvin todennäköisesti myös niille tädeille, joille olimme kiitollisia. Ja samalla lapsi pääsi oikeasti itse mukaan lahjan tekemiseen ja antamiseen; ja kenties oppi pienen suuren asian antamisen ilosta sekä kiittämisestä.

Blogeista seurailin toukokuun mittaan, mitä kukin oli keksinyt viemiseksi, ja ihania ideoita tuli vaikka kuinka. Mikä itseäni kuitenkin aina mietityttää lahjoissa on se, tulevatko ne oikeasti käyttöön? Ovatko ne varmasti saajansa tyyliset? Ja mitä jos oikeasti rahasta on tiukkaa; pitääkö silti satsata. Mies kertoi, että keskustelupalstoilla joku opettaja oli kironnut juuri posliiniesineitä, joita saa joka vuosi aina vain uusia. Onhan se totta, vaikka tuntuu, ettei sitä ääneen saisi sanoa. Mutta ehkä ihan hyvä, että sanoi.

Silti kun katson itse omassa elämässäni läheltä opettajaa, jota muistetaan yllättävän vähän kouluvuoden jälkeen, tuntuu vähän oudolle. Varsinkin, kun olen kuullut muita väyliä pitkin, että hän on tykätty opettaja. Annetaanko opettajille vielä lahjoja; miten heitä kiitetään? Vai onko luokattomuus muuttanut opettajien ja oppilaiden välistä suhdetta? Ainakin itse haluaisin kiittää niitä, jotka auttavat meitä meidän lasten kasvatuksessa. Joka tapauksessa: asiat ovat selkeästi muuttuneet siitä, kun minä olin nuori.

Mitä kummallisempi lahja oppilaalta, sitä enemmän ne ovat herättäneet lahjan saajassa lämpimiä tunteita - kuten myös minussa sivusta seuraajana. Kuten "Olemme kalassa" -kyltti, vaikkei lahjan saaja ole ollut kalassa, tiedä häntä, lapsena varmaan viimeksi. Tai Tigerista ostettu laskin, joka kesti ensimmäisen päivän ja sen jälkeen antoi erikoisia tuloksia opettajalle. Tai jättimäinen pyyhekumi; sillä juuri kyseisellä opella oli kuulemma aina ollut pyyhekumi hukassa. Nämä muistetaan.

Niin, mitä minun piti sanoa, oli, että toimimme sitten niin tai näin, tärkeintä olisi, että kiitämme häitä, jotka ovat meitä auttaneet, aidosti juuri sillä tavalla, millä saamme itse sanomamme parhaiten läpi. Ei sen tarvitse olla suurta tai ihmeellistä; jos halaus toimii parhaiten, miksei sitten sillä tavalla? Sillä mikä sen ihanampaa kuin saada sekä kiitoksen saajalle että sen antajalle hyvä mieli?

Niin ja loppuun: kiitos sinulle, joka luit tämän loppuun asti - ja vielä suurempi kiitos, jos jätät ajatuksesi alle.

We baked some coffee bread to kindergarden aunts and gave hand made soap, before summer holiday started. Both were liked!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!