Mikä kätköpaikka! // Is there some treasure?

Jo viime keväänä torpan ostettuamme katsoimme saunan viereistä pusikkoa, osin jopa peläten. Mitä sieltä keskeltä löytyykään? Kun olimme tutustuneet pihapiirin ympäristöön muutaman viikon, osasimme jo arvata, mitä sieltä todennäköisesti löytyy.



Roskaa, roskaa, roskaa.

Viimeisen vuoden aikana olemme siis hyvinkin perinpohjaisesti tutustuneet vanhaan perinteiseen tapaan; tapaan haudata roskat maahan. Pihamme ympäristö on rumasti sanottuna vanhaa kaatopaikkaa. Kauniisti sanottua villiä luontoa, johon ihminen on jättänyt kulttuurisen jälkensä - kuten nyt esimerkiksi kumisaappaitaan...



Vanha tapa, joka on toki toiminut silloin, kun suurin osa roskasta on ollut maatuvaa. Ja kyllähän se muovikin maatuu, mutta siihen menee sitten pikkuisen pidempi aika kuin ihmisikä jaksaa odottaa.

Niin. Eli tuonkin pusikon keskeltä löytyi raivauksen jälkeen muovipusseja kerroksittain haudattuna. Mutta löytyi sieltä muutakin; löytyi mm. lasipulloja, vaatteita - ja kumisaappaita. Vähän tuonnempana oli kaatopaikka einespaketeille sekä nuudelipusseille, pattereille ja tölkeille. Kaikkein eniten on kuitenkin muovia; rehupusseja ilmeisesti monin kerroksin maahan haudattuna.



Näitä katsoessa tulee melkein itku. Ja ahdistus. Miksi? Oi miksi? Ja miten ihmeessä pääsemme tästä murenevasta muovimassasta ikinä eroon?

Maa vaihtoon? Tarkoittaisi lähes koko pihapiirin ympäristöä. Tai sitten vain annamme olla. Otamme suurimmat pois ja pienimmät hautaamme maan alle. Pois tätä silppuuntuvaa muoviroskaa ei saa kuitenkaan kokonaan vain keräämällä; toivotonta.

Tässä, jos jossakin on huomannut, että teollistumisen tuomat materiaalit tulivat liian nopeasti käyttöön - nopeammin, kuin ymmärrys niiden haitoista tuli tietoisuuteen. Ja miten niiden teollisten materiaalien kanssa pitäisi elää. En siis syytä entisajan ihmisiä, mutta katson joskus jopa peläten tätä hetkeä ja muutoksen nopeutta. Jos teollistuminen sai paljon aikaan, mitä me sitten saamme?



Viime vuosikymmeninäkin asiat ovat muuttuneet niin nopeasti. Ja muuttuvat parhaillaankin. Mitä kaikkea meidän tulisikaan tehdä toisin, jotta tulevat sukupolvet eivät itkisi minun laillani ahdistustaan entisten sukupolvien tekoja. Ja pahinta on, että tiedän, että entisten sukupolvien maahan hautaamat roskat ovat vain pieni pisara siinä meressä, jota me omilla toimillamme tänä päivänä aiheutamme.

Mutta niin. Menipä syvälliseksi. Mutta näin syvälliseksi menivät ajatukseni, kun näitä roskia katselin.

Eli niin, ei löytynyt aarretta risukon keskeltä. Löytyi roskaa. Jotain hyödynnettävää löytyi kuitenkin tämän risukon takaa; vanha tiilikasa, johon on pinottu ilmeisesti pihapiirissä joskus olleen vanhemman talon hormin ja uunin tiilet. Vanhaa perinteistä kunnon tiiltä. Kasaa on nyt pikkuhiljaa käyty läpi ja vähistä odotuksista huolimatta löydetty ehjiä ja lujia tiiliä kasan uumenista.

Näitä sitten hyödynnetään joku kaunis päivä, kun aletaan rakentamaan kasvihuonetta pihalle!

We didn't find any treasure in the middle of thick brushwood - but instead lot of that: rubbish! But behind the brushwood were lot of old clay bricks - some of them even unbroken; that was happy find and we are going to use them some day when building the greenhouse!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook, Pinterest, Twitter and YouTube!