keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Mikä kätköpaikka! // Is there some treasure?





Jo viime keväänä torpan ostettuamme katsoimme saunan viereistä pusikkoa, osin jopa peläten. Mitä sieltä keskeltä löytyykään? Kun olimme tutustuneet pihapiirin ympäristöön muutaman viikon, osasimme jo arvata, mitä sieltä todennäköisesti löytyy.



Roskaa, roskaa, roskaa.

Viimeisen vuoden aikana olemme siis hyvinkin perinpohjaisesti tutustuneet vanhaan perinteiseen tapaan; tapaan haudata roskat maahan. Pihamme ympäristö on rumasti sanottuna vanhaa kaatopaikkaa. Kauniisti sanottua villiä luontoa, johon ihminen on jättänyt kulttuurisen jälkensä - kuten nyt esimerkiksi kumisaappaitaan...



Vanha tapa, joka on toki toiminut silloin, kun suurin osa roskasta on ollut maatuvaa. Ja kyllähän se muovikin maatuu, mutta siihen menee sitten pikkuisen pidempi aika kuin ihmisikä jaksaa odottaa.

Niin. Eli tuonkin pusikon keskeltä löytyi raivauksen jälkeen muovipusseja kerroksittain haudattuna. Mutta löytyi sieltä muutakin; löytyi mm. lasipulloja, vaatteita - ja kumisaappaita. Vähän tuonnempana oli kaatopaikka einespaketeille sekä nuudelipusseille, pattereille ja tölkeille. Kaikkein eniten on kuitenkin muovia; rehupusseja ilmeisesti monin kerroksin maahan haudattuna.



Näitä katsoessa tulee melkein itku. Ja ahdistus. Miksi? Oi miksi? Ja miten ihmeessä pääsemme tästä murenevasta muovimassasta ikinä eroon?

Maa vaihtoon? Tarkoittaisi lähes koko pihapiirin ympäristöä. Tai sitten vain annamme olla. Otamme suurimmat pois ja pienimmät hautaamme maan alle. Pois tätä silppuuntuvaa muoviroskaa ei saa kuitenkaan kokonaan vain keräämällä; toivotonta.

Tässä, jos jossakin on huomannut, että teollistumisen tuomat materiaalit tulivat liian nopeasti käyttöön - nopeammin, kuin ymmärrys niiden haitoista tuli tietoisuuteen. Ja miten niiden teollisten materiaalien kanssa pitäisi elää. En siis syytä entisajan ihmisiä, mutta katson joskus jopa peläten tätä hetkeä ja muutoksen nopeutta. Jos teollistuminen sai paljon aikaan, mitä me sitten saamme?



Viime vuosikymmeninäkin asiat ovat muuttuneet niin nopeasti. Ja muuttuvat parhaillaankin. Mitä kaikkea meidän tulisikaan tehdä toisin, jotta tulevat sukupolvet eivät itkisi minun laillani ahdistustaan entisten sukupolvien tekoja. Ja pahinta on, että tiedän, että entisten sukupolvien maahan hautaamat roskat ovat vain pieni pisara siinä meressä, jota me omilla toimillamme tänä päivänä aiheutamme.

Mutta niin. Menipä syvälliseksi. Mutta näin syvälliseksi menivät ajatukseni, kun näitä roskia katselin.

Eli niin, ei löytynyt aarretta risukon keskeltä. Löytyi roskaa. Jotain hyödynnettävää löytyi kuitenkin tämän risukon takaa; vanha tiilikasa, johon on pinottu ilmeisesti pihapiirissä joskus olleen vanhemman talon hormin ja uunin tiilet. Vanhaa perinteistä kunnon tiiltä. Kasaa on nyt pikkuhiljaa käyty läpi ja vähistä odotuksista huolimatta löydetty ehjiä ja lujia tiiliä kasan uumenista.

Näitä sitten hyödynnetään joku kaunis päivä, kun aletaan rakentamaan kasvihuonetta pihalle!




We didn't find any treasure in the middle of thick brushwood - but instead lot of that: rubbish! But behind the brushwood were lot of old clay bricks - some of them even unbroken; that was happy find and we are going to use them some day when building the greenhouse!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

8 kommenttia:

  1. Niin tuttua! Ensin näyttää ettei olisi mitään ja sitten haperoa muovia monessa kerroksessa. Totta sekin että vaikkemme enää jätä niin näkyvää roskaa lähiympäristöön (poislukien valtamerten muovimantereet) niin jätämmepä kuitenkin. Mä olen kanssa kerännyt jonkun satsin veke ja mietin että maltanko jättää maahan loput. Toisaalta on kai vanhojen kaatopaikkojen päälle maisemoitu vaikka mitä elämisen paikkoja. Tsemppiä siivoukseen, kohta armelias vihreä peittää kaiken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, näin kävi viime vuonnakin; kesällä ei enää ahdistanut näin paljon ;)

      Poista
  2. Ja tiilikasa on kuitenkin eräänlainen aarre. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Ei kiva löytö :(, paitsi nuo tiilet kyllä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä; surettaa, mutta ei auta muu kuin elää tämän kanssa. Ehkä nämä jätekasat sitten vain unohtuvat ajan kanssa; oppii elämään niiden kanssa ;)

      Poista
  4. Meillä kanssa sama homma, vanha maatilan pihapiiri, kun on kyseessä. Itse olen silloin tällöin ottanut lasten ulkoilun lomassa puhteeksi noukkia roskia roskasäkkiin. Siitä tulee tavallaan hyvä fiilis, kun "saa pahaa pois" ;) Täällä jätteet menee polttoon roska-auton kyydissä, niin meneepäs edes energiaksi. Lasi ja terävä (ja usein maassa suikertava) metalli on kyllä ärsyttävää, kun on lapsellinen ja koirallinen perhe. Kanalauma saa myös aina uusia roskakerroksia esiin, kun olen juuri ajatellut, että kanatarhan kohta alkaa olla putsattu. Pikkuhiljaa! Syvempiä kerroksia en lähde putsaamaan eli näkyviin tulleet roskat ja mitä niiden alta mukavasti irtoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin asia vaatii varmasti omanlaisensa asennoitumisen; kuten vanhan talon korjaaminenkin. Hiljaa hyvä tulee :)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!