tiistai 16. lokakuuta 2018

Kesäkukat sisälle // Summer Flowers Indoors



Viimeiset vuodet olen kiikuttanut kesäkukat sisälle aina syksyisin. Torpalla pelargoniat viihtyvät hyvin talven, sillä sisällä on suhteellisen viileää kuitenkin suurimman osan ajasta. Kaupunkikodissa myös portaikko sekä ullakon kammarit ovat viileitä talvisin, sillä niitä ei erikseen lämmitetä.

Patterit meillä tosiaan on, mutta niitä ei ole käytännössä juuri käytetty kuin talvisin pahimpina pakkasjaksoina, jolloin emme ole kotona. Sen sijaan vanhaa kakluunia ja perinnemuurarin muuraamaa pönttöuunia lämmitämme talvisin päivittäin, kun olemme kotona. Uunit lämmittävät alakerran ruokailuhuoneen ja kirjastohuoneen täydellisesti ja hormit jakavat lämpöä myös yläkerran kammareihin. Ainoa oleskeluhuone, joka kärsii kylmyydestä on keittiö, josta puuliesi on joskus aikoinaan purettu.

Haaveissa on puuliesi myös keittiöön, mutta odottelemme parempia aikoja sen suhteen, sillä samalla koko keittiö olisi syytä purkaa eristeitä myöten. Keittiössä emme ole tehneet niin perusteellista remonttia vielä kuin muissa kodin huoneissa.





#mitäminäolentehnyt -haasteeseen liittyen sisäilmalämpötila talvella ja toisaalta sisätilojen viilennys kesällä vaikuttavat myös meidän jokaisen aiheuttamiin kasvihuonepäästöihin. Kaupunkikotimme sähkönkulutus on meillä asuinneliöihin ja perheen kokoon nähden inhimillinen, koska sähkölämmitystä käytetään oikeastaan vain kellarikerroksen eteis-/kodinhoitotiloissa, pesuhuoneessa sekä vessoissa. Viilennystä meillä ei käytetä, vaan tuuletetaan kesäisin yöaikaan. Talvisin käytetään villavaatteita ja villasukkia, ja etätöitä tehdessäni päällä on usein vielä villainen viltti.

Tässä kohtaa täytyy kuitenkin tunnustaa, että voisimme olla tässä kohtaa huomattavasti parempia: meillä on ihan hirveästi neliöitä lämmitettävänä, eli selviäisimme kyllä vähemmälläkin. Yritämme peitota tätä miinusta sillä, että läheskään kaikkia tiloja ei aktiivisesti lämmitetä, kuten yllä kuvasinkin. Toiseksi meillä on torppa, jossa pidämme myös talvisin peruslämpöä yllä patterein, jotka toki sammutamme aina siellä ollessa. Torpan sähkölämmityksen pienentämiseksi on tulevaksi talveksi kuitenkin suunnitelmia, sillä edellisten vuosien kulutus on ollut niin suurta, että lämmityskustannukset käyvät jo kukkaronkin päälle. Näistä kuitenkin lisää vaikka toisessa postauksessa.

Sähkön ostamme Lumo Energialta niin kaupunkikotiin kuin torpallekin. Lumo Energia tuottaa uusiutuvaa sähköä, mikä lieventää omantunnontuskiani. Sähkön hinta ei vastaa pössisähkön hintavertailua, mutta mielummin maksan vähän enemmän ja pyrin säästämään käytössä - jolloin loppusumma on laskussa on lopulta sama. Vähemmän kulutusta siis tässäkin suhteessa. Puulämmitys tuottaa toki myös päästöjä, mutta tässäkin jokainen voi niitä vähentää, kun käyttää puhdasta ja kuivaa puuta ja sytyttää tulen aina ylhäältä päin. Varsin usein näkee, että puut on pinottu ns. teltan muotoon ja sytytetty keskeltä. Syttyy toki hyvin näin, mutta päästöt ja lämpöarvo ovat tosiaan vähän toista eri tavalla sytytettynä. Vinkkejä päästöjä vähentävään puiden polttoon takassa löydät esimerkiksi tästä jutusta!


Kesäkukkien talvehtimisen parhaat vinkkini lienee: viileä ja valoisa paikka, ja kastelua harvoin. Yleensä kastelen kukkia siinä vaiheessa, kun huomaan lehtien nuupahtavan. Kuolleet lehdet napsin pois aina välillä - ja kevään tullen olen kiikuttanut nämä vanhukset vain pihalle ja välillä tarjonnut kahvinporoja lannoitteeksi. Jossain vaiheessa olisi syytä taas vaihtaa mullat - ja varsinkin napsaista pelargonioita lyhyemmiksi, mutta jostain syystä tykkään näistä omaperäisistä väkkäröistä. Niissä on luonnetta - ja niistä näkyy, että ovat jo nähneet maailmaa.

Ja mikä parasta: en ole ostanut kesäkukkia enää useampaan vuoteen, sillä näitähän riittää. Katkenneet oksat olen tökännyt uuteen ruukkuun suoraan multaan - ja pian minulla on taas uusi pelargonia. Pelargonioita on jo sen verran, että olen antanut näitä äitienpäivälahjana - ja välillä ihan muuten vain tuliaisena tai läksiäisenä kylässä käyneille. Uusiutuvia ja itse kasvatettuja kukkia on tietenkin ilo antaa lahjaksi - ja ele on toki myös ympäristölle ystävällinen, kun taustalla ei ole kauppapuutarhan kasvihuoneen vaatimaa valaistusta, lämmitystä, tujuja lannoitteita eikä kuljetuskustannuksia.

Eli ongelmana ei ole kesäkukkien puute - vaan pikemminkin tilan puute niiden kaikkien talvettamiselle!

Olen onnistunut nyt myös muutaman muratin talvettamisella. Muratti vaatii selkeästi enemmän vettä myös talvisin - mutta ei toisaalta kestä märkää pidempää ajanjaksoa, eli mullan pitää antaa välillä kuivua.

Talvetatteko te kesäkukkia? Oletteko onnistuneet jossain muussakin kuin pelargonioissa ja murateissa? Otan mielellään vinkkejä vastaan!



In autumn I bring the summer flowers indoors. I have done this already several years. This tradition saves money, but also the enviroment. 



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!



perjantai 12. lokakuuta 2018

#mitäminäolentehnyt // Winter garden



Viime postauksessa avasinkin jo vähän tuntojani IPCC:n ilmastoraportin julkaisusta, minkä jälkeen olen osin mielenkiinnolla ja osin vähän jännitykselläkin kuunnellut ja lukenut, mitä asiasta tuumataan eri foorumeilla. Sitran johtajaa kuunnellessani tuntui kuin kuuntelisin omia mietteitäni, hih! Instagrammissa huomasin, että ihmiset ovat aidosti huolissaan. Uutisia katsellessa ihmettelin - no, montaakin asiaa. Home Via Laura -blogista luin myös hänen tuntojaan - ja Laura kannusti muitakin kertomaan, mitä he ovat tehneet ilmastomuutoksen hillitsemiseksi tai mitä he voisivat seuraavaksi tehdä.

#mitäminäolentehnyt on pyörinyt siis tämän jälkeen mielessäni, eikä ole antanut rauhaa. Koen asian avaamisen osin haasteelliseksi kiteyttämisen takia. En halua luettelomaista blogipostausta - mutta toisaalta asia on kovin laaja. Lähtien ihan jo siitä, mihin päätät asettua asumaan - loppuen siihen, mitä paperia käytät vessassa käydessäsi. Heh, ihan pikkuisen kärjistäen!



Mutta sitten hoksasin, että voisin alkaa viljelemään näitä asioita enemmän blogissani osana muita juttuja. Väitän nimittäin, että jokaisessa postauksessani vilahtelee asioita, jotka ovat osin tietoisia - ja osin jo tiedostamattomiakin, valintoja, joilla vähennän osaltani päästöjä ja elän enemmän ympäristöä kunnioittaen. Kysehän on lopulta elämäntavasta, mikä on erittäin laaja kokonaisuus.

Jotta tämä juttu ei päättyisi kuitenkaan tähän, tuon esille ehkä yhden ratkaisevimmista asioista. Se on kulutus. Vaikka kuinka pitkään on puhuttu palveluyhteiskunnan tulosta, tuntuu, että taloutemme pyörii edelleen liian paljon tavaroiden kulutuksen ympärillä.



Itse olen elänyt myös sen vaiheen, kun kiersin lauantaisin kaupungilla ja palasin kotiin tyytymättömänä, jos en ollut löytänyt kaupoista mitään kivaa. Se oli ehkä sellainen vaihe elämässä, jolloin olin muutenkin hukassa ja etsin omaa tapaani elää. Pari vuotta siinä meni ja sitten päätin, että saa riittää. Päätin ostaa asunnon ja sijoittaa nuo rahat parempaan talteen.

Lukuun ottamatta tätä "harha"-vaihetta, olen elänyt oikeastaan koko elämäni, osin pakostakin, suhteellisen säästeliäästi. Lama-ajan lapsena kävin jo 1990-luvulla kirpparilla, ja sieltä minulle ja siskolleni ostettiin muun muassa vaatteet. Silloin kirppareilla käynti oli noloa, enkä voinut kertoa kuin lähimmäisille ystäville, että vaatteet olivat kirpparilta. Nyt tilanne on täysin päinvastainen, eli kehitystä on todella tapahtunut. Opiskeluaikoina elin hyvin niukasti välttäen opintolainoja. 
Ensimmäisen asunnon ostamisen jälkeen elin taas erittäin niukasti, sillä viimeistelin samalla opintojani, eivätkä tulot olleet huikeat.



En voi kuitenkaan sanoa, että asunnon ostaminen olisi ollut huono päätös, alun niukkuudesta huolimatta. Myin asunnon muutaman vuoden päästä, ja ostin itselleni uuden - ja miehen tultua kuvioon, tuli taas myynti ja uuden osto eteen. Parin vuoden päästä voin sanoa olevani jo velaton; säästämisen lisäksi ansaitsin siis kiinteistöjen arvojen nousulla. En halua kerskua, mutta kuitenkin herättää miettimään, että pienistä kulutusvirroista syntyy lopulta suuri virta. Elämällä ympäristöä säästäen, säästää usein myös rahaa.



Seuraava elämänvaihe kiteytyi oikeastaan Bangladeshin vaateteollisuuslaitoksen suuronnettomuuteen vuonna 2013. Joka siitä ei ole kuullut, voinee lukea tuon 10 000 työntekijän menehtymisen tarinan esimerkiksi tästä. Tavaroiden ostaminen ei tuota minulle enää mielihyvää, jos en tiedä niiden alkuperästä tai varsinkin, jos tiedän, että tuotteen materiaalit ovat luonnolle haitallisia, tuote on kuskattu toiselta puolelta maapalloa - tai jos epäilen, että tuote on valmistettu kunnioittamatta työntekijöiden perusoikeuksia ja hyvinvointia.

Koska eettisiä ja ekologisia tuotteita on vähemmän tarjolla, on kulutuskin sitä kautta väkisinkin vähäisempää. Eettisten ja ekologisten tuotteiden hinta on myös usein kertainvestointina suurempi. Tämä ei tarkoita elinkaarikustannuksia, sillä kestävyydeltään nämä ovat usein huomattavasti parempia, minkä johdosta tuotteet ovat usein pitkällä tähtäimellä jopa halvempia kuin verrokkinsa perusmarketeissa. Suuret kertainvestoinnit siirtävät kuitenkin usein hankintaa eteenpäin ja pakottavat säästämään. Joskus säästämisen aikana oivaltaakin, että asian voi tehdä myös itse tai löytää tuotteen käytettynä - jolloin säästö on jo melkoinen niin kukkarolle kuin monesti ympäristöllekin.



Tiivistäen tämän voisi sanoa, että köyhästi eläen säästää luontoa ja vähentää omia päästöjä. Köyhästi eläminen ei omassa mittapuussani tarkoita kuitenkaan missään nimessä huonoa elintasoa - tai että se näkyisi ulospäin (muutoin kuin ajoittain rikkinäisinä sukkina, sillä käytän niitäkin mahdollisuuksien rajoissa loppuun, hih!). Mielestäni elämme ihan normaalisti.

Kuitenkin loppuun täytyy myös todeta, ettemme missään tapauksessa elä edelleenkään täydellisesti, ja uskon, että tässä yhteiskunnassa päästötön elämäntapa on erittäin monelle suhteellisen haastavaa. Perheessämme on esimerkiksi auto, jolla mieheni käy joka päivä töissä ja jolla ajelemme lähes joka viikonloppu torpalle. Silti tuottamamme liikenteen kasvihuonepäästöt ovat suhteessa pienemmät kuin monella muulla, sillä emme ole tehneet ulkomaan matkoja moneen vuoteen lentokoneella. Ja koska työskentelen kestävämmän liikenteen kehittämisen edistämiseksi, voin olettaa, että lähivuosina tuolle omistusautollekin löytyy kilpailukykyisiä vaihtoehtoja, jolloin voimme luopua siitä autostakin. Ja tästä ehkä kerronkin sitten joku toinen kerta enemmän!



Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Mitä te olette tehneet päästöjen vähentämiseksi? Osallistukaa tekin tähän haasteeseen, ken haluaa. Jos ei muuta, herättää se ainakin miettimään asiaa. Ja kiinnostaako teitä kuulla lisää #mitäminäolentehnyt -aiheesta?

Kuvissa myös yksi #mitäminäolentehnyt -asia. Nimittäin talvipuutarha, jonka pesrustamisesta innostuin kuin luin Jovelan talvipuutarhasta. Meidän pienelle talvipuutarhalle löytyi sopiva paikka kirjastohuoneen suurelta työpöydältä, jonka päällä roikkuu sukulaisilta käytöstä jäänyt uusvanha suutarinlamppu. Huone on käytännössä niin valoisa, ettei se tarvitse kasvivaloja vielä, mutta jos yrtit säilyvät hengissä pidempäänkin, pitänee ostaa kasvilamppu valaisimeen. Yrtit kasvoivat kevään ja kesän siis torpalla - ja nyt kylmien ilmojen tullessa olisivat viimeistään paleltuneet ulkona puutarhassa. Jos saan edes osan yrteistä pysymään hengissä talven yli, vähentää se ensi vuoden ostostarpeita ja pystymme myös talvella nauttimaan tuoreesta basilikasta, rakuunasta - ja laventelia ajattelin hyödyntää kenties joulumuistamisissa. Talvipuutarhassa itse kasvatetut yrit ovat luonnollisesti vähäpäästöisiä, koska valaisin toimii samalla myös muun tilan valaisemiseen ja koska tilaa lämmitetään muutoinkin talvisin ahkerasti pönttöuunilla.


 Let I show you my Winter Garden! It is quite tiny - but useful and give us some summer feeling in the middle of autumn darkness.



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!





maanantai 8. lokakuuta 2018

Ekologisia sisustusratkaisuja? // Ecological Interior Solutions?



Ekologisuus ja sisustaminen = varsin haasteellinen sanapari, varsinkin, kun sen yhdistää. Mitä on ekologinen sisustaminen? Sitä olen miettinyt, sillä olen pikkutytöstä asti rakastanut sisustamista - mutta samalla myös rakastanut metsää, luontoa ja eläimiä. Muistan sen päivän, kun koulumme pihalle oli kipattu Hesburgerin päivän roskat. Se hetki taisi olla käänteentekevä, sillä sen jälkeen todellakin mietin ympäristömme tilaa ja muistin varmasti omalta osaltani laittaa roskat roskikseen ja ohjata vanhempiani kierrättämään taloutemme roskia.

Myöhemmin tuo hetki johti todennäköisesti opintoihin yliopistossa - ja myöhemmin konsultin leipiin - ja sitten virkamieheksi maakunnan suunnitteluportaalle. Voin sanoa olevani onnellinen, sillä nykyään voin jo aidosti tehdä asioita paremman ympäristön puolesta ja kuulla aitiopaikalta, miten yhteiskuntaamme voidaan kehittää entistäkin paremmaksi. Toisaalta nuo suunnitelmat ja strategiat, joiden parissa häärin, ovat kovin korkealla - ja tuloksia voi odottaa näkevänsä ehkä kymmenen vuoden päästä tai ehkä eläkkeelle jäädessään.




Tässä yksi päivä olin lajittelemassa roskia taloyhtiömme roskiksilla. Muovikeräysastiasta löytyi kuivunut krysanteemi, polttojätteissä timjami vihertävänä kaupasta ostetussa muoviastiassaan ja niin, oli siellä valitettavasti mattokin. Sellainen kertakäyttömatto - jota ei kannata viedä pesulaan, sillä halvemmalla saa samanlaisen uutena. Ahdisti, sillä elän kuitenkin asuinalueella, jossa uskon, että asukkaat ovat keskivertoa tietoisempia ympäristöstään - mikä näkyy esimerkiksi heidän äänestäessään vaaleissa.

Niin kuin muinakin kertoina, siirsin krysanteemin oikeaan lajitteluastiaan.

Krysanteemi olisi kukkinut vielä kauniisti kuukauden, jos sitä olisi kasteltu. Timjani olisi tuottanut satoa vielä ensikin vuonna, jos se olisi vain pistetty maahan taloyhtiön kukkapenkkiin. Ja matto, se nyt olisi palvellut vielä useita vuosikymmeniä, jos vain sitä olisi hoidettu ja huollettu.

Uskon, että nämä ympäristötietoiset asukkaat eivät tee tätä välttämättä edes tietoisesti tai varsinkaan tahallaan. Kaupunkilaiset ja yleisesti ottaen kovin suuri osa suomalaisista vain on aika monessa suhteessa vieraantunut ympäristöasioista ja tuotantoprosesseista. Ei ymmärretä, että sen yhden krysanteeminkin vuoksi oli käytetty suhteellisen paljon energiaa, lannoitteita ja työaikaa, jotta se pääsisi joku päivä portin pieltä koristamaan. Tai että sen pienenkin maton valmistamiseen oli käytetty uusiutumattomia luonnonvaroja ja energiaa, saati sitten tuotannon mukanaan tuomat päästöt. Tämä on toisaalta surullista; toisaalta ymmärrettävää.


Opiskellessani sisustussuunnittelua huomasin, että sisustamisessa sitä vieraantumista varsinkin tapahtuu. Uskon toki, että vieraantumista on tapahtunut laajasti, niin vaatetuksessa, rakentamisessa ja ihan jo viikon ruokamenoja tarkasteltaessa - mutta myös minulle tärkeässä asiassa eli sisustamisessa. Välillä olin opinnoissani pakahtua kauhusta, kun viitattiin siihen, kuinka sisustamisen trendit muuttuvat parin vuoden välein ja kuinka jokin ratkaisu on kiva, kun se on niin äkkiä ja helposti uudistettavissa. Revit vain entisen pois ja laitat uutta tilalle. Mietin noina hetkinä tosissani, ovatko sisustussuunnittelun opinnot minua varten.

Kauhun ja oikeasti myös yhden ahdistuneen yöpainajaisputken päätteeksi otin langat käsiini. Päätin, että lopputyössäni tutkisin ekologisen sisustamisen ratkaisuja - ja näin perustelisin, että minäkin, erittäin ekologisen sydämen omaava ihminen, saisin sisustaa niin, että sydämeni ei kärsisi. Ja niin tein. Lopputyöstäni tuli monikymmensivuinen eepos kaikkine taustatutkimuksineen, mikä myös kiinnosti. Niin kanssaopiskelijoita, opettajaa kuin työkavereitani ja sosiaalisen median seuraajia.

Kiinnostuksen määrä oli sen verran suurta, että innostuin! Nämä ihmiset haluavat ajatella ympäristöä myös sisustaessaan, mutta eivät yksinkertaisesti tiedä, miten sen toteuttaa. No mutta, minäpä kerron...

... ja näin syntyi Suunnittelutoimisto Sinn. Sen kautta minä voin kertoa ja neuvoa. Voin luennoida, voin tehdä lyhyitä kotikäyntejä - tai voin tehdä laajemmankin suunnitelman. Ja tiedättekö, mikä tässä on parasta?

Se, mihin viittasin tuossa aiemmin: se, että nyt voin auttaa heitä, jotka haluavat oikeasti tehdä ekologisempia ratkaisuja ihan arjessaan ja kotinsa rakentamispuuhissa. Toisin kuin maakunnan tason suunnittelussa, näissä huomattavasti pienemmän mittakaavan asioissa, voin nähdä myös työni tulokset nopeammin. Voin nähdä oivalluksen kuuntelijan silmissä, voin nähdä ympäristöä säästävämmän tilaratkaisun - tai voin nähdä kenties jopa ympäristön kannalta hyvän, mutta juuri siihen tilaan ja kotiin sopivan tapetin seinällä!

Eli tässä sitä ollaan. Ja juuri samana päivänä, kun tätä kirjoitin, IPCC julkaisi tuoreen ilmastoraporttinsa. Lehdistö ja sosiaalinen media olivat juuri tätä kirjoittaessa täyttyneet huolella ja murheella. Olisiko nyt siis aika? Aika tehdä muutos? Ajatella seurauksia, ajatella kokonaisuutta, ajatella myös tulevaa?

Kun media täyttyy mustista pilvistä ja paljon puhuvista otsikoista, olen itse kuitenkin jopa toiveikkaampi. Tieto lisää tuskaa, mutta myös tekoja. Uskon, että tahdolla ja suunnitelmallisilla teoilla pystymme kääntämään suunnan. En myöskään usko, että elämänlaatu heikkenisi näiden muutosten myötä - mutta ajattelutavassa ja asioiden arvottamisessa tulee tapahtumaan merkittäviäkin muutoksia. Itse olen oppinut jo elämään ympäristöä kunnioittaen, ja minulle siitä tulee vain hyvä mieli. Kuten mieheni sanoi: teen niin kuin puhun ja opetan. Hänen mielestään joskus jopa liiankin kanssa.

Kuvat ovat kaupunkikotimme ullakolta, joka on pääosin lastemme valtakuntaa ja jossa moni asia on vielä kesken, mutta jossa montaa asiaa on harkittu ja suunniteltu tarkkaan - ja jossa sisustusfilosofiani näkyy ehkä parhaiten. Pitkäikäistä ja ympäristöä kunnioittaen.

Ja blogiteksti tulee aika koomisesti edellisen postauksen jälkeen. Kaikkensa antaneeseen sisältyi siis myös tämän kaiken suunnittelu ja hahmottelu - vaikka muhineethan nämä ajatukset ovat jo pitkään.



If you need some ecological interior solutions, you can find me in Southwest Finland. I can consult, teach and plan - what ever you need. See here the contact informations.



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 1. lokakuuta 2018

Kaikkensa antanut // I gave everything



Niin koitti aika viimeisen postauksen aiheena omavaraisuuden kehittäminen yhteistuumin muiden bloggaajien kanssa. Syksy oli erittäin kiireinen, mikä on näkynyt täällä blogissakin. Kaupunkikodissa tapahtui pieni äksidentti, mikä aiheutti lisätöitä normaaliin. Torpalla puolestaan tekemistä riitti sadon korjuun ja tuvan maalausten merkeissä. Mutta näin lokakuun alussa voin todeta, että aika hyvin sain kaiken muun touhun lomassa myös satoa talteen - ja suuri osa on mennyt myös suoraan suusta alas.

Päätin, etten lähdekään kertomaan tässä, mitä kaikkea olen kerännyt kesän ja syksyn aikana talteen - paitsi lopussa yhteenvetona. Päätin kertoa ajatuksistani, mitä tässä syksyn mittaan on noussut mieleen - juuri omavaraisuuden ja itse tekemisen osalta.

Omavaraisuuden tavoittelu vaatii aivan älyttömän paljon töitä. Tietenkin aina voi mennä sieltä, missä aita on matalin - mutta minä en ole siinä paras mahdollinen esimerkki, vaan kurkottelen mielummin tähtiä taivaalta. Kun kunnianhimoon lisää sen, että meillä on vanha kunnostettava torppa kera vanhan ränsistyneen pihapiirin, vanha - osin onneksi jo remontoitu - 150 neliön puutaloasunto kaupungissa, kaksi lasta ja kummallakin perheen aikuisella suhteellisen paljon ottavat päivätyöt, voin kertoa, että olen kerran jos toisenkin kokenut riittämättömyyden tunnetta kuluneen syksyn aikana.

Olen lukenut blogeja, joissa on jätetty päivätyö ja päätetty elää hitaammin. Miettinyt, onko siinä se ratkaisu. Kun on kuitenkin opiskellut monta vuotta ja tehnyt töitä saavuttaakseen sen, minkä on saavuttanut ja nauttiikin siitä pääosin, en ole kokenut tätä ratkaisua oikein omanani. "Nauttinut pääosin" -sanavalinta siksi, että riittämättömyyden tunne nousee päivätyössäkin valitettavan usein esille.

Olen miettinyt, onko meidän mitään järkeä ylläpitää kahta vanhaa taloa. Miettinyt kaupunkikotimme myyntiä. Mutta sitten ei: olemme tehneet tämänkin puolesta niin paljon töitä ja kodista on tullut niin rakas, etten pysty. Arkemme pyörii kaupungissa myös niin mahtavan mutkattomasti; lyhyt matka töihin, kokouksiin, juna-asemalle, päiväkotiin, neuvolaan ja harrastuksiin. Lähes kaikkialle - paitsi torpalle, jonne onkin sitten pidempi matka taivaltaa.

Kaksi lasta. Niistä en nyt luopuisi ikänä kuunaana. Mutta riittämättömyyden tunne kulminoituu etenkin heihin. Miten minusta niin usein tuntuu sille, ettei minulla ole aikaa touhuta heidän kanssaan? Pari viikkoa sitten sovittiin, että lelujen järjestelyn jälkeen, pidetään ne järjestyksessä. Jos lupaus toteutuu, pelaan lasten kanssa joka päivä yhden lautapelin. Yhden lautapelin ja kaksi viikkoa: olen pelannut kolme lautapelia, vaikka lapset ovat pitäneet lupauksensa. Parempi tietenkin kuin ei mitään, mutta lapsen muistuttaessa lautapeleistä, jotka olen auttamattomasti tosiaan unohtanut kaiken kiireen keskellä, voitte uskoa sen tunteen. Sen riittämättömyyden tunteen.

Olen miettinyt omaa ajankäyttöäni. Mihin minulla menee aika; niin töissä kuin vapaa-ajallakin? Olen jättänyt sosiaalisen median käytön minimiin. Postannut ehkä pari kuvaa viikonloppuna instagrammiin, jolloin aikaa on vähän enemmän. Blogiin kirjoittamisesta olen vain haaveillut. Facebookissa käynyt lähinnä työasioiden takia. Monena iltana olen ihmetellyt, miten en tänäänkään ehtinyt liikkua ollenkaan - ja joskus lähtenyt siinä vaiheessa juoksulenkille, kun on niin paljon ottanut pannuun.


Riittämättömyys on siis ollut läsnä. Erittäin paljon ja erittäin voimakkaasti. Tämän riittämättömyyden keskellä on mielessä käynyt monta kertaa, soveltuuko omavaraisuuden tavoittelu nykyisellä tasolla mitenkään nykyiseen elämäntilanteeseemme.

No: eihän se sovi.

Jos järkeviä ollaan, meidän olisi vähintäänkin järkevä palkata siivoaja kaupunkikotiin pesemään pinnat kerran viikossa, meidän olisi todellakin järkevää palkata työmiehet tekemään loput remontit kotona loppuun - ja isoimpiin remontteihin palkata torpallekin lisätyövoimaa, ja jos nyt järkeviä ollaan, olisi nykyiset viljelyalat erittäin järkevä supistaa pariin viljelylaatikkoon - ja olla niihin tyytyväinen.

Miksi kirjoitan tätä? Ehkä siksi, että uskon, että joku muukin perheenäiti kokee näitä riittämättömyyden tunteita. Varsinkin, kun sosiaalinen media jotenkin pursuaa superihmisten superkokemuksia; on niin maittavaa itse tehtyä ruokaa lautasella ja tuoreet pullat nostettu uunista, kasvimaalta on löytynyt niin mehevä kurpitsa, metsästä mahdottomasti sieniä, ja mitä vielä: koti kiiltää puhtauttaan!

Ovatko nämä sosiaalisesta mediasta poimitut onnistumisen jyvät sitten totta? No ovat tietenkin - mutta eiväthän ne mitenkään kokonaisia totuuksia ole; vain poimintoja siitä arjesta ja juhlasta. Kun nämä kuitenkin kaikki yhdessä vilisevät instagram-feedissä, tuntuu, että kaikilla muilla asiat luistavat niin paljon paremmin ja itse asiassa koko ajan sekä kaikilla elämänhaaroilla, vaikka totuus on, että katselen eri ihmisten eri saavutuksia ja erinäisinä hetkinä.

Mitä olen oppinut kuukauden pohdinnoistani? Ainakin sen, että elän yltäkylläisen arjen keskellä; minulla on niin paljon kaikkea hyvää, etten oikein ehdi nauttia siitä kaikesta, vaan se kaikki hyvä jopa väsyttää. Jostain olisi syytä karsia. Toisaalta taustalla on unelmia, joista en halua karsia. Toisaalta on periaatteita, joista joustaminen tuntuu haastavalle, kuten siivoajan tai remppareiskan palkkaaminen. Kaikesta tästä johtuen olen miettinyt, että tämän yltäkylläisyyden keskellä omavaraisuuden tavoittelu on ollut ainakin tänä vuonna yhtälössä liian raskas lenkki. Yritän muistaa nämä syksyn väsymyksen hetket, kun ensi keväänä suunnittelen kasvimaata.

Miksi väsymys omavaraisuuteen kulminoitui juuri syksyyn? Taustalla oli monta asiaa, mutta ehkä keskeisin oli se, että kesä oli jälleen mahdottoman kuiva, minkä takia kaikki sato kypsyi käytännössä vasta syksyksi. Syksyksi, jolloin päivätyöt alkoivat ja jolloin kaupunkikodissamme sattui ja tapahtui. Tämän takia päätinkin, että ensi keväänä satsaan entistäkin enemmän siihen, että saamme satoa jo kesällä. Siihen lienee monia eri keinoja, mutta haluan nauttia sadosta jo aiemmin ja tuoreena.

Ja ei, luovuta en, eh-hei! Ei ole minun tapaistani. Tapaistani on ennemminkin etsiä ratkaisuja.

Toinen konkreettinen asia, mitä olen päättänyt, on sosiaalisessa mediassa vietetyn ajan edelleen vähentäminen. Siellä viettäminen kun ei ole missään vaiheessa ollut korkeilla tavoitteissani. Jos se luo iloja ja mielenkiintoisia lukukokoemuksia, miksi ei? Mutta jos se luo riittämättömyyden tunnetta ja jopa väsymistä jatkuviin kauniisiin kuviin sekä asetelmiin, miksi joo? Sosiaalisen median kanavista en kuitenkin luovu, mutta päätän, että käytän niihin vain tietyn ajan viikosta, ja se on sitten siinä. Nautin tyhjistä hetkistä kuunnellen ääniä ympärilläni ja haistellen tuoksuja, havannoiden ihmisiä ja eloa. En täytä sitä tyhjää hetkeä etsimällä siihen täydellistä täytekuvavirtaa.

Ja sen olen oppinut, että vauhtia tulee hidastaa, ja tässä tapauksessa etenkin torpan korjaamisen vauhtia. Tämä toki on haastavaa, sillä korjattavaa riittää, ja aina tulee myös yllättäviä korjaustarpeita - mutta ehkä juuri siksi. Niiden yllättävien korjaustarpeiden takia; niillekin tulee varata aikaa.

Olen ennenkin ollut kasvokkain samankaltaisten tunteiden kanssa. Syytä on siis hyvä etsiä myös itsestään - ja ainakin sitä kunnianhimoa jossain kohtaa vähän pyörtää. Mutta näitä tunnelmia avatessani olisi kiva tietää, onko siellä langoilla samankaltaisia tuntemuksia? Ja miten olette niiden kanssa päässeet eteenpäin? Ja mistä kenties löysänneet?



Ja lopuksi: mitä kaikkea sain aikaan omavaraisuuden osalta syksyllä:

Perunat, porkkanat, salaatit, pinaatit, mustajuuret, lehtikaalit: on pääosin nostettu maasta sitä mukaa kuin on syöty. Porkkanoista tein tosin vähän sosetta jouluista porkkanalaatikkoa jo silmällä pitäen. Mustajuuria vielä säästelen. Nyt saimme leivinuunin toimimaan, joten luvassa on syksyn viikonlopuille paistettuja mustajuuria. Lehtikaaleihin iski etanat, minkä takia jouduin poimimaan kaikki jäljelle jääneet talteen. Pesin, kuivasin ja pakastin pakastepusseihin - talteen talven varalle.

Punajuuret: suuremmat järkäleet keitin etikkapunajuuriksi, suuri osa ollaan syöty ruuan kera paistettuina ja osan keitin ja soseutin jouluista punajuurilaatikkoa suunnitelleen. Kellariin näitä ei riittänytkään - toisin kuin aluksi ajattelin.

Sipulit: kuivasin ensin saunan ulkoseinällä, sitten leivinuunin päällä, ja nyt niistä osa odottaa pärekoreissaan ja osa letitettynä skafferin seinällä. Sipulisato oli erittäin huono verrattuna edellisen vuoden satoon.

Herneet: osa syötiin, suurin osa pakastettiin ryöppäyksen jälkeen. Osa myös kuivatettiin tulevaa satoa ajatellen.

Härkäpavut: sato jäi erittäin laihaksi, ja kypsyi kuin yllättäen. Keitin ja soseutin pavut kaiken kiireen keskellä. Nyt ne odottavat laittajaansa pakkasessa.

Kesäkurpitsat: Tein jälleen kerran köyhän miehen kurkkusalaattia, ja pienen osan on syöty ruuan kera. Sato jäi vaisuksi.

Avomaan kurkut: Kurkut riittivät juuri ja juuri salaattiin ja leivän päälle. Suolakurkut jäivät vielä haaveeksi.

Jättikurpitsat: Vain yksi - ja sekin pienen pään kokoinen! Ymh. Ei siis onnistunut. Tämä ainokainen odottaa jääkaapissa. Teen piirakan tai keiton siitä, ja kuoren säästän pihakoristeeksi.

Kuukausimansikat, puna- ja mustaviinimarjat, karviaiset: Poimittu, puhdistettu ja pakastettu pakasterasioihin. Mehumarjoja ei saatu ollenkaan talteen; sato oli näin ollen heikompi kuin aiempina vuosina.

Vadelmat: Voi laskea kahden käden sormilla, kuinka monta syötiin. Eli erittäin huono sato.

Omenat: Kesäomenia syötiin jonkin verran. Syys- ja talviomenat olivat ihan syötyjä ilmeisesti pihlajanmarjakoin toimesta. Osasta tein pitkän seulan jälkeen hieman omenasosetta, mutta suurin osa päätyi kompostiin ja eläimille. Onneksi saimme isovanhemmilta hienoja omenoita, joita olemme syöneet, juoneet ja pakastaneet.

Tomaatit: Tomaatit kypsyivät vain pieneltä osin kesällä, suuremmalta osin syksyllä - ja suurimmilta osin jäivät ulkona kasvulaatikoissa kypsymättä. Kypsiä tomaatteja syötiin heinäkuun puolivälistä lähtien, ja syyskuun alussa pistin suurehkon satsin soseeksi ja pakkaseen. Saimme raa'at tomaatit onneksi juuri ennen ensimmäistä yöpakkasta talteen. Pakkasin tomaatit pahvilaatikoihin, jotka jätin pienesti raolleen ja laitoin laatikon hieman viileämpään paikkaan kuin huoneilma (meillä skafferi). Nopeasti kypsyväksi haluamani tomaattien joukkoon olen laittanut omenan ja nostanut huoneilmaan kypsymään. Vieläkin meillä on siis hyvin tomaatteja, ja määrästä päätellen niitä riittää vielä pitkälle lokakuuhun.

Yrtit: Aika vähäistä, mutta jotain olen saanut kuivattua. Kun leivinuuni on ollut pois käytössä, kääräisin yrtit kuivumaan katon rajaan ripustettujen pöytäliinojen mutkaan; hyvin ovat kuivuneet ilman ylimääräistä sähkönkäyttöä näinkin!

Luonnon antimet: Muutama litra mustikoita! Heh, tähän eivät siis riittäneet rahkeet, mutta ehkä sitten joskus.

Muut työt: Näitä sitten onkin tehty, mutta jätän tarinan tähän. Hyvä syy jatkaa joku toinen kerta.

Nämä kirjoitettuani en ehkä itsekään ihmettele, miksi olen kokenut väsymystä kerran jos toisenkin... Heh! Jos sinua kiinnostaa, miten muilla bloggajilla syksy on vierähtänyt, käypä kurkkaamassa seuraavat postaukset:






This autumn has been quite heavy, but still I am the lucky one; we have now painted surfaces and freezers full of harvest!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 27. elokuuta 2018

Ylistyslaulu pellavaöljymaalille! // Linseed Oil Paint; Just Love it!



Uskokaa tai älkää: torpalla on aloitettu viimein sisämaalaustyöt! Maalaustyö etenee hitaasti, mutta varmasti. Syynä on toisaalta ympäröivät tekijät - toisaalta itse maali. Kumpaakaan en kuitenkaan vaihtaisi pois; en siis perhettä lapsineen - enkä pellavaölymaalia.

Tässä pieni ylistyspuhe pellavaöljymaalille - ja kuvia tuvasta, jonka maalaus on kesken, mutta tulevan tunnelman voi jo aistia.



Pellavaöljymaalin ylistyspuhe alkaa siis tästä. Eikä ole sponsoroitu.

1) Maali imeytyy puuhun. Eikä muodosta niin sanottua kelmua tai kuorta - eikä varsinkaan sitä muovikuorta. Koska maali imeytyy puuhun, on maalaaminen aivan erilaista kuin ... noh, puhutaan tässä nyt vaikka tämän aikakauden maaleista. Maalia hangataan puuhun ja maali imeytyy; ei siis sivelyä puun pinnalle vaan imeyttämistä puuhun.

2) Koska maali imeytyy puuhun, tunnet maalauksen jälkeen vielä puun. Lattialauta on esimerkiksi aivan erituntoinen jalan alla, jos lattian on maalannut pellavaöljymaalilla yhteen kertaan (joka riitti kaupunkikodin ullakolla) kuin esimerkiksi Uulan tai Betoluxin maalilla kahteen kertaan. Kaikkia näitä olen siis käyttänyt.

3) Ensimmäinen kerros on paras kerros - ja yleensä jätän maalauksen siihen varsinkin, jos pääsen maalaamaan puhdasta, maalaamatonta puuta. Eli kun maalaat ensimmäisen kerran hyvin ja tarkasti, ei toista kerrosta enää tarvita! Kovaa kulutusta kokevat ja kosteudelle altistuvat pinnat maalaan kuitenkin kahdesti; esimerkiksi pöytätaso tuvan keittiössä - ja ikkunat kahteen kertaan.

4) Maalipinta kuluu kauniisti, kun maali on imeytynyt puuhun. Ei siis lastuina vaan kaunista ajan patinaa sitä mukaa kun itse puu kuluu. Ja siksi sopii erityisen hyvin vanhaan taloon.

5) Maalipinta on yhden kerroksen jälkeen himmeä, toisen kerroksen jälkeen kiiltelee jonkin verran - mutta kuluessaan muuttuu himmeämmäksi. Tykkään siis himmeästä, jos jäi epäselväksi.

6) Yhdestä sävystä ja maalipurkista on moneksi. Ostimme useamman vuotta sitten lattiamaalit kaupunkikotimme ullakon lattian maalaukseen. Noita maaleja käytämme edelleen: nyt torpan tuvan seinissä, kiinteissä kalusteissa ja listoissa. Kaikissa on samaa maalia: sävyttämätöntä valkoista ja vihreää umbraa - eri sekoitussuhteissa. Maalin hankinta kirpaisee kerran ja paljon, mutta sen jälkeen maali riittää ja on siis todellakin yllättävän riittoisaa - varsinkin, jos yksi maalikerros riittää. Ja kaikki uudet maalisävyt tuvassa ovat siis samasta purkista, eli vihreää umbraa. En oikein meinaa itsekään uskoa tätä todeksi näitä kuvia katsellessa.




Ja mikäpä olisi täydellistä? Ei edes pellavaöljymaali. Pellavaöljymaalin miinukset:

1) Haisee ihan hirmuisesti. Ja suhteellisen kauan myös. Nukkua ei voi samassa tilassa useampaan viikkoon. Eikä kannata ihan hirveästi oleillakaan. Seurannaisvaikutuksena me siis nukumme eri kerroksessa suljettujen ovien takana. Arkea pystytään kuitenkin pyörittämään tuvassakin - kunhan ikkunat ovat auki, mikä on mahdollista vielä tähän vuodenaikaan.

2) Kuivuu hitaammin kuin tämän päivän maalit. Etenkin toinen kerros. Ensimmäinen kerros voi kuivua näillä keleillä päivässäkin, jos alla ei ole toista maalia. Eli kuivumisaika on suhteellista: jos maalaat vain kerran maalipuhtaalle pinnalle, ei kokonaisaika maalaukselle ole niinkään miinusta. Mutta yritin nyt kuitenkin vähän negistellä.



Vielä on tuvassa maalattavaa, ja lattia maalattaneen sitten myöhemmin. Viikonloppuna aloimme valmistelemaan jo lasten huoneen maalausta, minkä tulokset näkyvät viimeisimmässä kuvassa. Muovimaali hormin pinnassa ei ollut aivan sitä, mitä pitäisi. Lisäksi hormi vaatii paikkausta paikoin, joten päätimme tehdä asiat ehkä taas vaikeimman kautta - ja poistimme laastin kokonaan muurin pinnalta. Seuraavaksi mies poistaa muovimaalit myös katosta, sitten hän korjaa ja slammaa muurin pinnat - ja lopuksi minä pääsen viimeistelemään maalauksin huonetta kuntoon. Niin ja se pinkopahvitus ja tapetointi toki sitten jossain vaiheessa, mutta täytyy jo tästäkin vaiheesta iloita - ja tallentaa nämä tunnelmat bloginkin puolelle!

Oletteko te käyttäneet pellavaöljymaalia? Ja jos olette, kertokaa toki mitä merkkiä? Olemme käyttäneet tähän asti kahta erilaista, mutta kuulisin mielellään ilman pohjustusta siitä, mitä me käytimme - mitä te olette käyttäneet ja mitä siitä tykänneet? Paljastan ehkä sitten kommenteissa, mitkä ovat ne meidän käyttämät tuotteet.

We have finally started painting. We use only natural paints in the farm house. The first paintings have been done with linseed oil paints. I just love it! It's lasting, it's natural, its structure has natural feeling - and i like how it looks like. At first the price may seem to be expensive, but it is so lasting and sometimes one layer can enough - that I think it can bee even cheaper! So: I recommend, expecially in old houses!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 6. elokuuta 2018

Sadon korjuun suunnittelua villasukat jalassa // Planning Harvesting Wings on the Feet



Enpä olisi kuukausi sitten uskonut, että elokuun alussa istun villasukat jalassa torpan tuvassa ja ihmettelen, millä ihmeen aikaa ehdin hoitaa kaiken sadon korjuun, joka näyttää ryöpsähtäneen silmille yhtä nopeasti ja voimakkaasti kuin loppukesän ukkoskuurotkin ryöpsähtivät. Mutta tässä siis ollaan, ja nyt kuukauden ensimmäisenä maanantaina on jälleen aika summata yhdessä muiden bloggaajien kanssa, miten kullakin on sujunut omavaraisuuden saralla.

Kuukausi sitten kerroinkin, miten kuivuus koetteli meitä, ja suunnitelmissa oli jos jonkinlaista viritystä, jotta saisimme sadeveden talteen. Viritykset kannattivat, sillä ilman niitä kasvimaamme olisi taatusti kuivunut kuivaksi koppuraksi. Pieni lampi, vesisäiliö, uudet rännit ja uudet saavit; kaikki ne saimme täyteen niinä muutamana hassuna päivänä, jolloin torpan mailla satoi. Valitettavasti tämäkään ei riittänyt, mutta onneksi saimme torpan vanhan kaivon käyttöön. Kaivo sijaitsee siis nykyään naapurin puolella, mutta saimme nostaa sieltä vettä luvan kanssa. Kaivo oli vanha kunnon hirsirakenteinen kaivo. Ihastuin siihen täysin, ja muutaman kuvan jaoinkin siitä Instagram-tililläni. Kastelimme sade- ja kaivovesillä muutamaa hassua iltaa lukuun ottamatta joka ilta kaikki istutukset läpi. Mahdoton homma, varsinkin kastelukannulla. Loppukuusta saimme onneksi appiukolta saadun sähköpumpun viritettyä, joten kasvimaa saatiin suihkutettua, ja homma nopeutui edes jonkin verran. Näinä hetkinä mietin kyllä kieltämättä, onko tässä sitten yhtään mitään järkeä.


Mutta nyt elokuun kynnyksellä kasvimaalla suorastaan rehottaa! Kesäkurpitsat, avomaan kurkut ja jättikurpitsat ovat viimein aloittaneet kasvunsa kurpitsakummussa. Herneet kypsyivät kuin varkain. Punajuuret ovat jo liiankin suuria. Porkkanaakin näyttää tulevan - hitaasti mutta varmasti. Sipuliakin tulee kiitettävästi. Samoin härkäpapu on aloittanut kasvunsa. Tomaatin raakileita on kunnioitettavasti. Valkosipuli on kasvattanut vauvoja, itse syötävää emme kuitenkaan saaneet juurikaan tälle vuodelle. Kivipeltoon perustamani yrttimaa on sekin herännyt eloon. Alkukesästä istutettu viiniköynnös kasvattaa rypäleitä. Omenapuut notkuvat myös omenia, ja ampiaisten kanssa kisailemme, kuka pääsee apajille ensin. Ja mikä ihmeellisintä: viinimarjapuskat ovat täynnä marjoja. Marjoja on poimittu jo mahdottomasti - ja niitä on syöty mahdottomasti - ja niitä on vielä mahdottomasti poimimatta!



Salaattia on syöty joka päivä. Pinaattia on nautittu tuoreeltaan myös salaateissa, tomaatteja nautittu heinäkuun puolivälistä lähtien pieninä annoksina - ja avomaan kurkkuakin saatu salaattiin. Kuukausimansikoita on napsittu salaattiin mukaan, ja osa laitettu pakkaseen talteen. Kirsikat on napsittu suoraan suuhun ja viimeiset koottu purkkeihin tuliaisiksi reissuun lähtiessämme. Omenoita on nautittu välipaloina suoraan puusta - ja välillä pistetty myös salaattiin mukaan. Perunapellolta on saatu potut useampaan ruokaan - ja suurin osa on vielä kokonaan nostamatta.



Enpä siis olisi uskonut kuukausi sitten! Nyt kun sadon eteen on todella tehty töitä, on tahto kova myös hyödyntää sato. Seuraavassa siis suunnitelmaa tulevaan sadon korjuuseen, joka on osin alkanut, mutta suurelta osin se on kuitenkin vasta edessä.

Perunat, porkkanat, salaatit, pinaatit, mustajuuret, lehtikaalit: nostetaan maasta sitä mukaa kuin syödään.

Punajuuret: suuremmat järkäleet keitän etikkapunajuuriksi, pienemmät säilön kellariin. Jos vinkkejä hyvästä kellarisäilytyksestä (hiekka, turve, ilman?), otan mielellään ajatuksianne vastaan!

Sipulit: annetaan kasvaa vielä tovi. Kuivataan muutama päivä aurinkoisella seinustalla ja letitetään sitten sisälle kuivumaan. Sipuleista osa on myös kukkinut. Ovatko nämä sitten sipulien vauvoja - samoin kuin valkosipuliltakin saimme vauvoja?



Herneet: osa syötiin, suurin osa pakastettiin ryöppäyksen jälkeen. Osa myös kuivatettiin tulevaa satoa ajatellen.

Härkäpavut: Vinkkejä kaivataan! Hyviä reseptejä etenkin! Muutoin ryöppään ja pakastan.

Kesäkurpitsat: Teen jälleen kerran köyhän miehen kurkkusalaattia. Syödään myös uuniruokien yhteydessä syksyn tullen sitä mukaa kuin kypsyvät. Emme ole siis nauttineet vielä yhdestäkään kesäkurpitsasta tänä kesänä.

Avomaan kurkut: Suolakurkkuja, oi niin haluaisin! Osa on jo syöty ja tullaan syömään salaateissa ja leivän päällä.



Jättikurpitsat: Keitot syksyn tullen, osa keitetään ja soseutetaan pakkaseen. Kuoret säästetään koristeiksi. Lisäaikaa kurpitsojen säilömiseen saadaan laittamalla kurpitsat kellariin odottamaan pyhäinpäivää. Syksy on yhtä sadon korjuuta, joten tämä lisäaika on varmasti tarpeen, jos vain jättikurpitsat ehtivät kasvaa.

Kuukausimansikat, puna- ja mustaviinimarjat, karviaiset: Poimittu, puhdistettu ja pakastettu pakasterasioihin jo osin. Syödään kovaa vauhtia aamu-, väli- ja iltapalojen yhteydessä. Tuliaisina ovat olleet mieluisia - ja loput pakastetaan puhdistamattomina pakastepusseihin ja tehdään mehuiksi ensi kesän tullen - kuten tänäkin kesänä tein viime kesän marjoista. Kesällä mehua joka tapauksessa kuluu!

Vadelmat: Vadelmien osalta meillä oli tänä vuonna selkeästi välivuosi. Satoa ei tullut kuivuuden takia juuri ollenkaan. Karhunvadelmat ovat kypsymässä, joten jos niissä onnistutaan, saadaan ehkä pari rasiaa niitä pakkaseen.

Kesä- ja syysomenat: syödään sitä mukaa, kuin tarvitaan. Kun ilmat kylmenee, voi jo leivinuuniinkin pistää tulen ja tekaista omenapaistosta tai -piirakkaa. Suurimman osan kuitenkin tulen soseuttamaan talven varalle. Omenalohkotkin näyttävät unohtuvan pakastimeen (edellisen vuoden lohkot vielä käyttämättä), joten soseet taitavat olla meidän juttu!

Talviomenat: Näiden varalle olen ostanut pari uutta puulaatikkoa entisten korien ja pahvilaatikoiden lisäksi. Säilötään ne siten syksyn ja talven varalle. Omenoita ei pysty säilyttämään samassa kellarissa kaikkien muiden säilöttävien kanssa, joten osan säilömme todennäköisesti ullakkohuoneissa, jotka viilenevat syksyn tullen - osan kaupunkikotimme kellarissa. Torpan kellariin pääsevät näin ollen kurpitsat, punajuuret ja perunat. Vieraamme suosittelivat talviomenoiden kuivattamista. Mietin, miten saisin sen tehtyä kevyesti ilman kuivuria. Jos vinkkejä tähän, otan mielellään vastaan. Onko teistä joku kokeillut omanaviipaleiden kuivaamista ns. naruilla?

Tomaatit: Viime syksynä kävi samoin kuin tänä syksynä tullee käymään. Tomaatit kypsyivät vain pieneltä osin kesällä - ja suurimmilta osin jäivät ulkona kasvulaatikoissa kypsymättä. Pakkasten varalle kokosin viime syksynä raa'aksi jääneet tomaatit pahvilaatikoihin, jotka jätin pienesti raolleen ja laitoin laatikon hieman viileämpään paikkaan kuin huoneilma (meillä skafferi). Jos halusin, että tomaatit kypsyvät nopeammin syötäväksi, pistin joukkoon omenan ja nostin huoneilmaan kypsymään. Oikein makoisia tomaatteja saimme vielä syyskuun loppupuolellakin näillä menetelmin. Valitettavasti sato ei riittänyt tomaattisoseiden tekoon, vaan söimme ne ihan vain salaateissa ja leivän päällä. Mutta hyvä asia sekin tietenkin. Näillä hyväksi koetuilla menetelmillä siis tulevaankin syksyyn tomaattien suhteen.


Yrtit: Tiedän, että näissä minun olisi pitänyt jo osin toimia - mutta kesän helteet veivät kaikki voimani ja intoni näiden suhteen. Mintun lehtiä on kuitenkin käytetty sellaisenaan tuoreena teehen. Kivipeltoon perustamani yrttimaa tuottaa hyvin etenkin persiljaa, joten se pitää saada talteen. Oletteko te pakastaneet vai kuivanneet persiljat? Monivuotisen timjamin ajattelin säilyttää sellaisenaan - jos selviäisi näin paremmin talven yli. Vai onko teillä vinkkejä tämän suhteen? Siemenestä kasvattamani laventeli ja iisoppi ovat kovin pieniä vielä, joten mietin, josko kaivaisin ne maasta ylös ja talvettaisin sisällä. Onnistuisikohan? Sisäikkunoilla kasvaneet basilikat eivät oikein ole ottaneet kasvaakseen. Joko niillä on ollut liian kuumaa tai kuivaa - tai lannoitteet ovat olleet huonot (kahvin porot). Basilikaa saadaan toki sitäkin säilöön, mutta vain pienet määrät. Yrtit kuivatan pääosin katon rajassa roikkuen. Kuivurit eivät tunnu olevan minun juttu; sähkön käyttö tällaiseen tuntuu jotenkin hölmöltä - tai sitten oma kuivurini vain on niin tehoton, ettei hommassa ole sen takia järkeä.



Luonnon antimet: mustikkasato oli täällä kovin surkea, eikä jaksaminen riittänyt metsässä samoiluun. Muutama litra mustikoita saatiin pakastimeen ja lapset saivat suut mustikkaisiksi muutaman metsäretken yhteydessä. Kokemukset olivat tässä suhteessa siis arvokkaampia kuin itse sato. Toivon mukaan syksyn tullen metsän antimet paranevat. Kanervan kukintoja poimin ainakin omasta metsästä vielä talveksi talteen teejuomiin - ja puolukoita olisi myös kiva saada. Sienestämään en ole vieläkään oppinut, enkä usko, että tuleva syksy tuo minulle niin paljon aikaa, että sitä ehtisin opetella - joten sen jätän suosiolla tuleviin syksyihin.

Muut työt: Syksyn tullen odottaa myös monta muuta työtä. Muun muassa isot kasat klapeja pitää saada sisälle, risukasat viimein siistittyä ja kuistin alapohjatyöt viimeisteltyä. Kesän aikana on siis myös rempattu torppaa, mutta tästä lisää toisella kertaa.


Huh, tekemistä siis riittää. Ei muuta kuin hommiin siis. Vielä yksi viikko lomaa jäljellä, joten voinette arvata, minkä parissa se viikko vietetään. Toivotaan viileämpiä päiviä - kuten tämä tämän päiväinen, jotta meillä kaikilla muillakin sadon korjaajilla olisi paremmat oltavat näinä päivinä. Ja siitä puheen ollen; jos sinua kiinnostaa, miten muilla bloggajilla heinäkuu on vierähtänyt, käypä kurkkaamassa seuraavat postaukset:





The garden plots are finally full of harvest! Now it's time to harvest. 
A lot to do - but on the other hand also a lot to eat!




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!



torstai 12. heinäkuuta 2018

Sähköt vanhaan tyyliin // Old-fashioned electricity



Talvella saatiin viimein sähköt asennettua torppaan. Sähköjen suunnittelu tehtiin tarkkaan, sillä halusimme posliiniset pistokkeet, katkaisijat ja jakorasiat - ja niiden hinta on suhteellisen suuri muovisiin verrattuna. Ainakin tähän asti sähkösuunnittelu on tuottanut hyvää tulosta, eikä yhtään jatkojohtoa ole jouduttu käyttämään - paitsi siellä, missä sähköjä ei vielä uusittu, eli kuistilla ja ullakolla.



Tässä muutama kuva sähkötöistä, joita en ehtinyt talven kiireissä teille jakamaan. Posliiniset sähkötarvikkeet tilasimme Domus Classicalta. MPML-asennuskaapelia (metallivahvisteinen) käytettiin niillä paikoin, kun sähköt kulkevat pinnassa; muualla (listojen alla) käytettiin vahvistamatonta MMJ-asennuskaapelia. Kaapelit kiinnitettiin seiniin y-kiinnikkein. Sähkötarvikkeet maksoivat ilman alennuksia vähän alle 950 euroa. Onneksi saimme keskittämällä vähän alennuksia. Näillä tarvikkeilla saamme sähköt vielä vedettyä kuistiinkin, jonka sähkötyöt odottavat vielä alapohjan remontin tekemistä.

Sähkömies kytki sähköt noin kuudessa tunnissa. Sähkömiehen kuluja säästi huomattavasti se, että mies kiinnitti johdot jo etukäteen seinille ja kaiversi posliinisiin koneisiin sähkövientireiät. Sähkömiehen tehtäväksi jäi näin vain kytkeä sähköt. Sivuhuomatutuksena sanottakoon, että posliinin kaiverrus oli raastavaa ja haastavaa hommaa. Sähkömiehen jättämistä veren pisaroista päätellen kytkeminenkään ei ollut mitään lasten leikkiä.

Pinnat ovat edelleen maalaamatta ja seinät tapetoimatta. Vanhan talon kunnostaja on oppinut, että moni muu asia menee kiireellisyydellään sisämaalauksien edelle - varsinkin kesällä. Ja talvella pellavaöljymaaleilla maalaaminen on haastavaa hajujen takia.

Keväälle suunniteltu maalaustyö siirrettiin siis syksylle - ja jos ei syksyllä, siirretään se taas ensi keväälle tai ensi kesään. Vaikka kaipaan toki vaaleampia pintoja, olen jo tähänkin tyytyväinen. Ja katsellessani pojan touhuja, mietin, että on ehkä jopa viisaampaa viimeistellä pinnat vasta, kun ymmärrystä on enemmän esimerkiksi siihen, että seiniin ei kuulu piirrellä eikä pinkopahveja kuulu repiä seiniltä alas...

Ajan kansssa sitä on myös huomannut, mitä kaikkea kannattaa vielä tehdä ennen kuin alkaa maalailemaan. Tällä hetkellä mieltä kaihertaa hormeihin sivelty lateksimaali - samoin lateksimaalit kattopaneeleissa kammareiden puolella. Pitäisikö siis vielä vähän hioa ja rapsuttaa ennen kuin ryhtyy uutta maalaamaan? Mies on myös sitä mieltä, että väliovien lateksit pitää rapsuttaa pois. Itse jättäisin sen työn vielä tekemättä; kiireellisempiäkin kun olisi tarjolla, vaikka ymmärrän, että ovissa tuo lateksipinta näkyy vähän jopa räikeästi; pinta on niin erilainen kuin pellavaöljymaalissa. Väri on kuitenkin pitkälti sama kuin mitä se tulee olemaan myös jatkossa; okrankeltainen.

Voi, osaattekohan ymmärtää, kuinka paljon odotankaan, että pääsen maalaamaan?!?


Mies muuten rakensi ensimmäisessä kuvassa näkyvän avohyllykön ihan itse. Piirreltiin yhdessä ensin paperille kannattimien profiilit ja siitä se sitten poran terillä ja pistosahalla hienot profiilit väänsi - ilman sen hienompia laitteita. Vanhoista lattialaudoista hyllyt, ja nyt ne on siinä. Hänestä on tullut taitava; ylpeä emäntä kiittää!

Viimeinen kuva kertoo ehkä parhaiten siitä keskeneräisyydestä, mikä torpassa vielä vallitsee. Osa seinistä pitäisi pinkopahvittaa - ja edellisetkin vielä viimeistellä, maalausta olisi vielä kovin paljon - ja tuon leivinuuninkin "liikkeitä" seuraamme tarkasti. Toivon mukaan ei jouduta uusimaan sentään torpan uuneja jalustoineen sekä hormeja ennen maalaukseen ryhtymistä. Vanhan talon kanssa eläminen on välillä jännittävää - mutta myös antoisaa!



Old-fashioned electricity has been installed and everything works now well! We need still some paint and wallpapers - but all well be comleted in time, and old house really needs that time.




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!