torstai 19. tammikuuta 2017

Kanalan ympäristön kohennus // Improving The Henhouse Surroundings



Kanalan ympäristö koki viime kesänä melkoisen muodonmuutoksen. Keväällä aloitimme mustaherukkapensaista, jotka löysimme risukasojen seasta. Tästä kerroinkin vuosi sitten keväällä. Ryteiköt siistittiin, rikkaruohot revittiin juurineen irti, levitettiin marjapensaille hevosenlantaa, sitten sanomalehtikerroksia, ja niiden päälle haketta. Saimme kauniin kaaren marjapensaista kanalan aurinkoiselle sivustalle. Kaaren sisäpuolelle istutin raparpereja, lehtikaalta, persiljaa, timjamia sekä salaattia sijoittaen ne vanhoihin puulaatikoihin.






Keväällä leikkasimme myös kanalan lähellä olevaa omenapuuta, joka lähtikin alkukesästä kukkimaan kauniisti. Vanhat työkaverini muistivat minua keväällä myös ihanalla lahjalla; antoivat perheellemme perheomenapuun, jossa on jokaiselle yksi omenalajike. Mietin hetken jos toisenkin, minne sen sijoittaisin, mutta sitten keksin kanalan ympäristön. Perheomenapuu pääsi kanalan läheisyyteen, josta oli vaivihkaa muodostunut varsinainen hyötytarhakeskittymä! Perheomenapuun istutuksen myötä kunnossapidettävä, niitettävä alue laajeni taas useilla neliöillä.

Kun sitten kaivinkone saapui paikalle, tuumasimme, että nyt jos koskaan voimme muokata kanalan ympäristöä niin, että vesi ei enää seiso siellä - ja voisimme kylvää häälahjaksi saamamme niittysiemenet kanalan kahdelle toiselle sivustoille. Ja niin kävi kaivinkone muokkaamassa aluetta niin, että laskut toimivat nyt moitteettomasti.






Yllä olevasta kuvasta huomaa, että vielä on tehtävää; reunat jäivät edelleen kovin epätasaisiksi ja kasvamaan puuta jos puskaakin. Itse niityn kanssa meillä ei valitettavasti tainnut onnistua. Maa kyllä käännettiin maansiirtokoneen ansiosta melkein kaikkialta, mutta rikkakasvien juuria oli silti kaikkialla. Lisäksi kanalan ympäristöön on päässyt leviämään elämänlanka. Elämänlanka yhdessä ohdakkeiden kanssa; ou-nou! Mutta miten olisi lampaat? Ehkä ensi kesänä tuolla niityllä tallustelee lampaita, ja sitten syksyllä kokeilemme uudestaan niittysiemenien kanssa, joita on onneksi vielä toinenkin pussillinen jäljellä. Terveisiä siis Elinalle perheineen; yritys on edelleen kova saada lahjanne juurtumaan!

Jos teillä siellä jollain on hyviä vinkkejä, miten päästä eroon ohdakkeista ja elämänlangoista, olen ihan hirveän tyytyväinen. Yhden vinkin tosin tiedän: nypi ne juurineen irti. Voin kertoa, en pysty. Mutta pystyisivätköhän lampaat viemään elon noilta ikäviltä rikkakasveilta. Tiedättekö?

Ja seuraavassa vielä tilanne ennen tätä kaikkea puurtamista. Välillä on todella hyvä muistuttaa itseään siitä, mistä on lähdetty, sillä näitäkin kuvia katsellessani voin sanoa: olen tyytyväinen!

Ryteikön keskeltä löytyi omenapuu. Kuva keväältä 2015.
Ryteikkö kanalan läheisyydessä kesällä 2015. Kuvassa näkyvä puu lahosi liitoksistaan kesken häävalmistelujen, ja syystä se siis kaadettiin. Juurakko alkoi kuitenkin versoa jo samana kesänä uutta puskaa, ja syksyllä saimme naapurin avustuksella maansiirtokoneen paikalle vetämään puun juurineen pois. Myös muuta ryteikköä on raivattu alas paljon tämän kuvan ottamisen jälkeen.


Kanalan edusta kesällä 2015. Kallistukset ovat vahvasti kohti kanalaa ja kanalan seinän kunto myös sen mukainen.
Kanalan pääty ennen kuin lähdimme perkaamaan paikkaa, keväällä 2016. Tässä kohdassa kasvaa siis nykyään puoliympyrässä mustaviini- ja punaviinimarjapensaita ja keskellä olevissa laatikoissa muuta satoa!






.
We improved the henhouse surrounding last spring and summer. The last four pictures show the situation before - and the first ones after. We found one apple tree and many berry bushes there - and planted one apple tree and some other eatable vegetables there.


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 16. tammikuuta 2017

Pihamaan vedet oikeille raiteille // Channeling the Farmyard Waters


Edellisessä postauksessa kerroinkin suuresta maansiirtokoneesta, joka vieraili torppamme pihamaalla viime keväänä. Maansiirtokoneen tehtävät laajenivat sitä mukaa, kun kone sai edeltävän tehtävänsä tehtyä. Eli päätettiin salaojittaa torpan ja navetan seinustat ylärinteen puolilta sekä sitä kautta pihamaatakin.

Ja niin pihapiirissä näytti lopulta tältä. Ensimmäiset kuvat kurkistavat varovasti tilanteeseen, mutta kolmas kuva näyttää jo karumpaa totuutta:



Ja tähän melkeinpä jäätiin. Saimme torpan ja kanalan edustat jotenkin haltuun, mutta navetan edusta jäi mietinnän alle. Maansiirtokone hääräsi navetan edustan ylhäisessä yksinäisyydessään, minkä seurauksista emme ole ihan vakuuttuneita. Myönnän: kyse on navetasta, ja kyllä, tavoittelemme ihan hölmönä taas täydellisyyttä. Mutta: pintavedet valuvat edelleen suoraan navetan sokkeliin eivätkä kaadot navetan edessä johda oikein minnekään vaan vesi jää seisomaan osin rakennuksen eteen. Ei siis toimivia kallistuksia.

Emme siis haravoineet, lapioineet emmekän kylväneet nurmea navetan edustalle. Jäimme ihmettelemään, josko me ensi keväänä sitten käsipelin jotain asialle tekisimme. Tai sitten tilaamme koneen takaisin paikalle.


We drained our farm house garden last summer. We did not manage to end the project, but we are going to continue next summer with these challenges!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 9. tammikuuta 2017

Laskuja ja kivimuureja // Drains and Stone Walls


Joulun jälkeen tuntuu hassusti - aina - että pianhan on kevät! Ja kevät tietää pihapuuhia, oih! Kotitalousvähennyksiä kirjatessani ylös muistui mieleen iso kauha, joka käänsi alkukesästä torpan pihamaan ylösalas - ainakin sille tuntui pitkään - ja nyt 'kevään' saapuessa onkin kiva palata takaisin näihin tunnelmiin, ja suunnitella näiden pohjalta taas jatkotoimenpiteitä.

Keväällä torpalla vieraillut arkkitehti oli todellakin sitä mieltä, että lapiolla emme saa tarpeeksi maata talon sivustalta pois, ja paikalle olisi syytä kutsua kaivinkoneurakoitsija. Ongelmana oli siis taloon päin kallistuva - ja liian korkealle noussut maanpinta toisella puolen taloa, minkä seurauksena pintavesi valui talon alapohjaan. Korkealle noussut maa piti talon sisällä olevaa multatäytteistä alapohjaa myös osaltaan kosteana. Kosteus nousi osin myös ulkovuoraukseen asti, hirsistä puhumattakaan.

'Periaatteet tynnyreihin' ja paikalle saapui iso laitos isoine kauhoineen - ja kahdessa päivässä se sai paljon aikaan. Tehtävälistamme laajeni kuin pullataikina - niin tilauksen jälkeen kuin itse kaivinkoneen puuhatessa pihalla. Paras oli kuitenkin teettää kaikki kerralla; näin raskasta kalustoa ei kovin montaa kertaa halua pihamaata täryyttämään.

Seuraavassa muutamia kuvia, joissa näkyy myllerryksen tuloksia torpan ympäriltä. Ensimmäisessä kuvassa näkyy, mistä lähdimme liikkeelle. Ja usko tai älä, olimme jo tehneet hartiavoimin kyseisessä paikkaa töitä - pieni ojakin siinä oli mielestämme. Se ei kuitenkaan nyt riittänyt.




Seuraavista kuvista näkee, kun työ on vaiheessa. Voin kertoa, että vähän nyrpistelin nenääni: onko tuo se kivimuuri... Mutta tässäkin: kärsivällisyys kyllä palkittiin. Kiviä nimittäin alkoi nousta ylös työtä tehdessä - suurinakin kimpaleina...





Sitten huomasimme, että talon vasemman nurkan tienoilla maa oli märkä, vaikka maa oli kuivunut yön yli. Ikään kuin siellä olisi ollut jokin vesisuoni, joka pukkasi vettä ylöspäin. Tämä näkyy myös talon rakenteissa, sillä juuri kyseinen nurkka on ollut märkä laudoitusta myöten. Olemme ajatelleet sen johtuvan huonoista sadevesiränneistä, joista vesi valui noroina milloin mistäkin, mutta kenties maastakin nousee kosteutta tässä kohtaa. Työn edetessä päätimme, että talon pääty salaojitetaan, samoin koko piha navetalle asti - ja siinä samalla sitten se navetan edustakin. Noh, nyt sitten kuulitte, miksi homma lähti paisumaan kuin pullataikina.

Mutta pullataikinassa oli hyvätkin puolensa. Suuren suuria kiven kokkareita nousi maasta salaojaa kaivettaessa, ja niin tämä emäntä sai komian kivimuurin. Eikä kivimuuri tosiaan tähän jäänyt - vaan aineksia oli lopulta useampaankin kohteeseen. Seuraava kuva on otettu sen jälkeen, kun kone on poistunut keskuudestamme, ja olemme haravoineet maata tasaiseksi siistien myös talon sokkelin mullasta - sekä kylväneet nurmen siemenet maahan.



Ja niin: kivistä muotoutui parin päivän aikana kasvimaan yhden sivun lisäksi kahdelle muullekin sivulle kivimuurit! Todella kauniit sellaiset, joita hiottiin ja viimeisteltiin pienillä kivillä vielä monena päivänä tämän jälkeenkin. Postauksen aivan ensimmäisessä kuvassa näkyy pilkahdus loppukesän näkymistä; olin tyytyväinen!







Kasvimaan kuulumisista kerronkin myöhemmin kera tarkempien kuvien. Torpan ja navetan lisäksi myös kanalan edustaa kuivatettiin muokkaamalla maata niin, että saatiin kanalaa ympäröivälle niitylle loiva oja - ja niin, että pintavesi valuu nyt kanalasta poispäin. Kerronpa näistä kuitenkin toisella kerralla lisää kera kuvien, jotta tästä tarinasta ei tulisi liian pitkä.

Mutta kertokaa: mitä tykkäätte? Onko liian massiivista näin pienen torpan juurelle? Toisaalta tämän massiivisen kiviaidan seurauksena todella ymmärsimme, kuinka maa laski todella jyrkästikin kohti torppaa aiemmin. Nyt kasvimaa saa olla reilusti torpan yläpuolella, mutta kivimuuri kera laskun ja salaojien varmistaa, että kosteus pysyy talon rakenteista kaukana. Itse olen ainakin tyytyväinen ja niin on toinenkin puolisko!



One big earthmover visited us last spring. Now the surface water do not drain toward the house and we have huge stone walls round the garden plot. 



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!






torstai 5. tammikuuta 2017

Sähköt vanhaan tyyliin // Old Style Electricity





Näistähän se ajatus sitten lähti. Viime kevään pihan siivoustöissä löydettiin mullan seasta (!!) vanhoja posliinipuolia; löydöstä vilauttelinkin tämän yllä olevan kuvan silloin Instagram-tilini puolella. Talteenhan ne oli otettava, ja otettiinkin - mutta unohdettiin ne hetkeksi.

Nyt yhtäkkiä muistin posliinipuolat, kun tuli aika pohtia torpan sähkötöitä, ja selailin Perinnemestarin tyylikirjaa. Posliinipuolia käytettiin kirjan mukaan 1900-luvun alkuun asti. Posliinipuoliin kiepautettiin punottu kangasjohto. 1900-luvun alussa sähkö toimitti lähinnä valoa tupaan, ja valot laitettiin päälle kiertokytkimellä.

Lähtisimmekö siis toteuttamaan sähköt 1900-luvun alun ajatusten mukaisesti? Perinnemestarin tyylikirjassa vilautetaan muun muassa seuraavia kuvia, jotka nyt puhututtavat meidän pohdintoja.






Olisihan vallan mahtavaa toteuttaa sähkötyöt täysin 1900-luvun alun tyylille uskollisesti, mutta lasku olisi maittava. 1900-luvun alun varustelutasolla meillä jäisi todennäköisesti myös pistorasiat asentamatta, sillä tuolloin ei pistorasioita juuri torpissa nähty.

Mutta siitä ei kuitenkaan minnekään pääse, että pihamaalta noita posliinipuolia löytyi. Lisäksi torpasta löytyi kuitenkin myös metallipintaisiin johtoihin käytettyjä U-kiinnikkeitä, jotka ovat olleet yleisiä 1930-luvulta lähtien. Toisen kammarin seinää koristi ennen remonttia painokytkin, jollaisia on Tyylikirjan mukaan käytetty 1920-luvulta 1950-luvulle. Ullakon toisesta huoneesta löytyy pistoke, jossa on mielestäni jo 1940-luvun vivahteita. Edeltävä omistaja oli tehnyt torpassa sähköremontin, minkä seurauksena suurin osa sähkölaitteista oli vaihdettu 2000-luvun tyylisiksi.

Ja tästähän se seuraava ajatuskin sitten lähti: kerroksellisesti toteutetut sähköt! Pikkuhiljaa rakentuneet ja monen monta erilaista aikakautta palvelleet rakennukset ovat lähtökohtaisesti kerroksellisia; me vain emme ole onnistuneet saamaan torppaa käsiimme ennen kuin tuo kerroksellisuus on hävitetty sähköjen osalta - ja loput kerroksellisuudesta olemme omilla toimillamme repineet irti, mistä en tietenkään voi olla ylpeä. Mutta kenties voisimme vaalia historiaa palauttamalla tätä vanhan tyyppistä kerroksellisuutta takaisin torppaan?



Mitä siis, jos leikkisimme, että tupaan tuli 1900-luvun alussa punotut kangasjohdot kera lamppujen tuomaan valoa pirttiin. Sitten 1930-luvulla varallisuus kasvoi, ja sähkövalaistusta laajennettiin myös kammareihin - ja sen jälkeen sai tupa ja kammarit muutamat sähkötöpselitkin. Ja hankittaisiin nuo sähkölaitteet sitten reilusti ja rohkeasti eri aikakauden tyylisinä? Tuvassa hyödynnettäisiin vanhat posliinipuolat valaistuksessa - ja jos uusia tarvitaan, yritetään löytää niitä vanhana jostain.

Ja siinä ajan saatossa kammareiden sähkövedot jäisivät seinien tapetoinnin myötä pääosin piiloon. Kuten ovat monessa vanhassa torpassa tehneetkin - jolloin voitaisiin käyttää normisähköjohtoja etenkin kammareissa enemmänkin, kun jäisivät joka tapauksessa tapettien alle? Tällä tavalla kalliita (vaikkakin kauniita) kangasjohtoja ei tarvisi ostaa niin hirmuisia määriä. Osa pistokkeista voidaan tuvassa piilottaa skafferin sisäpuolelle, hyllyjen väliin, joten siellä pystyttäisiin hyödyntämään jo nyt käytössä olevia 2000-luvun tyylisiä pistokkeita. Näillä pistokkeilla saataisiin sähköt hellaan, jääkaappiin sekä mikrolle.

Rahaa toki palaisi tuvan punottuihin kangasjohtoihin (noin 100 euroa), vanhanaikaisiin pistorasioihin (noin 200 euroa) sekä valokatkaisimiin (noin 200 euroa) ja hellanlettas, vielä jakorasioihinkin (en osaa laskea määriä), mutta no ... huomattavasti vähemmän, kuin jos kikkailuja ei tehtäisi! Ja päälle nuo posliinipuolat...

Ei ihme, että niin kovin moni ostaa sähkölaitteet moderneina versioina. Onhan se vaihtoehto sekin.

Kaupunkikodin remontista viisastuneena haluamme nyt joka tapauksessa, että sähköjohtoihin on helppo pääsy - ettei niitä piiloteta seinä- tai kattorakenteiden taakse. Tähän sain vahvistusta myös Puusuutarin blogista; näin sähköjohdot ovat myös hiirien nakertelulta paremmin suojassa, ja mahdolliset tuhotyöt ovat paremmin näkyvillä. Ja niitä hiiriähän meiltä vain tuntuu löytyvän.

Mille teille tämä suunnitelma kuulostaa? Suunnitelma, joka on mietitty influenssan aiheuttamassa kuumehuurussa - ja sen jälkeisessä lääkehöperössä? Heh, on siis myönnettävä, että olen kipeänä, ja nyt ihan todella kipeänä. Heti, kun tytär parani influenssasta, oli äidin vuoro aloittaa sairastelu. Tätä kirjoitusta on valmisteltu monta päivää, ja vasta nyt uskallan tämän julkaista - sen verran sekavaa tekstiä aiempina päivinä ovat sormeni kirjailleet. Yritän joka tapauksessa ajatella positiivisesti ja kääntää ajatukset mieltä nostattaviin asioihin - kuten nyt esimerkiksi torpan sähkövetoihin...! Eikö kuulostakin hyvälle terapiakeinolle?

Alla ote Perinnemestarin Kesämökki -kirjasta, jossa näytetään hyvin, miten vanhanaikainen ja nykyaikainen sähköasennus eroavat toisistaan. Paljon on mietittävää, ja paljon pohdittavaa. Itse voin suositella yllä mainittuja Perinnemestarin kirjoja, jos teillä jollain on suunnitelmissa vanhan talon sähkötyöt. Jos teiltä kuitenkin löytyisi vinkkejä, mistä löytää hyviä kuvia toteutustavoista vanhantyylisiin sähkövetoihin liittyen, ottaisin kaikki vinkit mielellään vastaan! Niitä kaivattaisiin nyt toden teolla!




We are planning old style electricity in our farm house. We found old style porcelain bobbins (?) from the farm house garden - actually in the middle of soil - last spring. The porcelain bobbins were common in the begin of 20th century. Could these porcelain bobbins be the ground base to our electricity planning?



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Pellitetyn leivinuunin maalaus // Painting the Old Baking Oven



Maalasimme vanhan pellitetyn leivinuunin ja puuhellan. Kun kerroin suunnitelmistani täällä blogissa kuukausi takaperin, kehotti yksi ystävällinen lukijani miettimään vielä kerran, maalatako uuni vai jättää sellaiseksi. Olen todella kiitollinen kaikista vinkeistä sekä haasteista, ja viikon verran mietinkin, että pelti voisi itse asiassa ollakin ihan nätti muuten vähän vaaleammassa ympäristössä (kun panelit saavat vaalean värin jne.) - ja säästäisin sekä aikaa, rahaa että luontoa, jos jättäisin uunin maalaamatta.

Mutta todellisuus palautui mieleeni seuraavana viikonloppuna, kun näin jälleen tuon pellitetyn vekotuksen tuvassamme. Minä yritin. Minä yritin kaksi viikonloppua pestä uunin pintaa. Mutta pelti oli jotenkin hapettunut sellaiseksi, että pinta oli epätasainen - ja keräsi lian itseensä niin, että pois sitä ei saanut. Ei vahvimmallakaan maalinpesuaineella. Lisäksi pinnassa oli paikoin ruostetta, joihin pesuaineet eivät auta.

Annoimme lopulta periksi. Maalattu pintahan pitäisi tietenkin saada puhtaaksi. Mutta jos lika ei lähde matonleikkuuveitsellä jynssäämälläkään pois, oli pakko jo todeta, että näillä mennään. Ei mitään menetettävää, kun lähtötilanteen kaunistus oli tässä (kuvat otettu puhdistuksen jälkeen...):




Löysin hyviä ohjeita pönttöuunin maalaamisesta Antiikkiverstaan sivuilta, joita voi soveltaa vanhan peltisen leivinuunin maalaamiseen:

Aloita työ puhdistamalla pinnat. Rasvat lähtevät hyvin pellavaöljysaippualla.

... jota meiltä löytyi jo ennestään siivouskaapista; käytetään sitä ihan perinteisessä siivoamisessa silloin tällöin. Lisäksi pellavaöljysaippuaa voi käyttää maalisiveltimien liottamiseen - ja pesemiseen. Oli pakko kehaista, sillä tykkään erityisesti tällaisista aineista, joita voi hyödyntää moneen eri tarkoitukseen! Tosin, näihin rasvoihin tuo aine ei auttanut. Käytin myös pata-pataa, maalauksen pohjatöihin tarkoitettua pesuainetta, pesusieniä, juuriharjaa sekä puukkoa.

Ruosteisten osien kohdalla hio ruoste pois ja käsittele ruostuneet pinnat ruosteenestoaineella.

... jota sitäkin onneksi löytyi jo kaapista, mutta jota unohdettiin lopulta käyttää! Myös luukuista kehotettiin samalla poistamaan ruoste ja rasvat. Lisätehoa luukkujen puhdistukseen saisi tarvittaessa konservaattorin spriillä. Päätimme kokeilla ihan tavallista spriitä eli etanolia, jota löytyi jo kaapista, mutta jätimme tämän asian maalauksen jälkeiseen vaiheeseen, ja homma on edelleen jäissä. Pellin pesu vei voimat ja halut pestä enää yhtään mitään vähään aikaan.

Uuninluukkujen ympärille maalaa pellavaöljymaalikerrosten alle tulimaalikerros noin 20 senttimetrin etäisyydelle luukuista. 

Tulimaalia ei selitetty sen enempää Antiikkiverstaan sivuilla, ja rautakaupoissa saimme sen verran vaihtelevaa ohjeistusta, että päätimme yrittää ilman mitään tulimaalia.

Muuten leivinuunin voi maalata hyvin pellavaöljymaalilla. 

Meillä pellavaöljymaalia löytyi jo ostettuna kaapista, Ottosonin titaani-sinkkivalkoista pellavaöljymaalia. Maali oli tosin tarkoitettu kaupunkikodin pönttöuunin maalaamiseen, mutta koska tämä suunnitelma ei ollut toteutunut, päätimme käyttää maalin nyt toisessa osoitteessa. Jos uuni olisi ollut jo kertaalleen maalattu, Antiikkiverstas suositteli käyttämään tavallisen pellavaöljymaalin sijasta Matta Pellavaöljymaalia.



Maalaus oli suorastaan ihanaa monen monta tuntia kestäneiden pohjavalmisteluiden jälkeen. Oli mahtava huomata muutos - ja valo! Tuntui, että tupa sai uuden ikkunan; niin paljon valoa valkoinen leivinuuni toi vanhaan likaiseen harmaaseen verrattuna. Maalasimme uunin kahteen kertaan käyttäen serotiinia, mikä nopeuttaa kuivumisaikaa. Pinta olisi kaivannut vielä kolmannen kerroksen, mutta päätimme siirtää sen kesään, jolloin uunia ei tarvittaisi lämmitykseen. Joululomalla uunille oli tarvetta paitsi lämmönlähteenä, myös ruuantekopaikkana.



Koska tavoitteenamme on palauttaa niin paljon vanhaa takaisin tupaan kuin vain suinkin mahdollista, oli uunin maalauspäätös jossain määrin kinkkinen. Päätelmiemme mukaan tämä pellitetty uuni ei ole kuitenkaan alkuperäinen, mikä helpotti hieman päätöksenteossa. Tosin viime aikoina olemme alkaneet miettiä, onko talo sittenkin pykätty kokonaan uusiksi 1940-luvulla, sillä löysimme puuttuvan ikkunan tupaan 1940-luvulla rakennetusta ja purettavasta talosta - tismalleen samanlaisen, kuin minkälaiset meidänkin torpassa on. Torpan historia on siis edelleen arvoituksia täynnä!



Uunin luukut kehotettiin viimeistelemään liesimustalla, jota sitäkin löytyi kaapista. En kuitenkaan ole vielä tähän päivään mennessä ehtinyt käyttää liesimustaa muuhun kuin levylle, joten viimeiset silaukset ovat vielä tekemättä. Täytyy kuitenkin vielä kehua liesimustaa; kuinka kaunis pinta sen kanssa tuleekaan! En voinut kuin ihailla hellan pintaa levityksen jälkeen - ja sen ihailun lomassa unohdin toki kuvata sen kauneuden. Mutta kenties siitä liesimustasta ja viimeistelystä sitten vielä myöhemmin lisää.



Vietimme viikon torpalla joulun lomassa lämmittäen uunia joka päivä. Maali alkoi selvästi kellastua uunin luukkujen läheisyydestä, eli paikoista, joissa on kuuminta. Oletuksemme on, että maali kellastuu kaikkialta ajan myötä - pellavaöljymaalin ominaisuus - joten kellastuminen ei sinänsä välttämättä myöhemmin pistä niin silmään kuten tällä hetkellä. Pellavaöljymaali ei ehtinyt kuivua ilmeisesti tarpeeksi kauaa, ennen kuin lähdimme lämmittämään sitä; tämän seurauksena maalipinta oli vielä heikko ja leivinuuni sai muutaman kolhauksen seurauksena selvät nirhaumat maalipintaansa. Nämäkin ovat toki korjattavissa levittämällä vain uutta maalipintaa päälle, joten ehkä ihan hyvä, että jätimme viimeisen maalikerroksen levittämiseen kesään; voidaan sitten korjata nämä vääryydet samalla.

Mitä tykkäätte muutoksesta? Me tykätään kyllä - aivan valtavasti! Niin, ja oikein aurinkoista ensimmäistä vuoden 2017 päivää teille mahtaville lukijoilleni




We painted the old tinned Baking oven before Christmas. We like so much the new view! Like we had now new window; so much light! 




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!




maanantai 26. joulukuuta 2016

Ruuhkavuosien Joulu // Christmas Time


Tämä joulu tuli suunnittelematta - ja tuntui myös, että tekemättä asian eteen - juuri mitään. Tokihan me tehtiin, mutta paljon sellaista, mikä ei kuulu varsinaisiin jouluvalmisteluihin. Syksy todisti sen, että kun terveys pettää, sitä osaa asettaa asioita taas uuteen - ja ehkä juuri siihen oikeaan tärkeysjärjestykseen. Olen ollut enemmän ja vähemmän kipeänä lokakuusta asti, joten jossain vaiheessa sitä vain toivoi, että olisin jouluna terve ja voisimme vain olla yhdessä. Ja että meillä olisi torpassa lattia jalkojen alla.

Toiveeni toteutui. Olen ollut suhteellisen terve joulupyhät - ja olemme saaneet olla yhdessä lähes kaikkien lähimmäisten kanssa. Saimme myös nauttia torpan joulutunnelmasta lattian lämmittäessä jalkoja allamme! Ja on muuten uskomattoman lämmin lattia, kun ottaa huomioon, että olemme vanhassa talossa, jossa on vanhat lautalankut lattialla. Näyttää vanhalle, mutta toimii kuin uusi!

Toivoin myös, että minulle ei ostettaisi lahjoja, sillä en jaksanut itse niiden kanssa ahertaa kuten viime vuosina. Lahjan ostaminen kun on itselle ehkä vähän hankalampaa kuin suuremmalle osalle kuluttajista. Haluan ostaa sellaista, mille on todella tarve, sekä sellaista, joka on suurella varmuudella valmistettu hyvissä oloissa ja laadukkaista materiaaleista. Mielellään suomalaista, sillä haluan samalla tukea lähellä ahertavaa kansaa. Monesti tämä tietää arvokkaampia lahjoja - mutta olenkin sitten ostanut mielummin kerralla ja kunnolla - ja sitten välillä hypännyt jotkut juhlat lahjojen suhteen kokonaan yli. Välillä tilanne kipuaa siihen pisteeseen, että ollaan ilman tarvittavaa hyödykettä pitkäänkin. Mutta kun sen löytää, voi löydöstä olla entistäkin onnellisempi!

Viime aikoina olen turvautunut usein lahjakortteihin, joilla lahjansaajat ovat saaneet kasvo- tai jalkahoidon tai jonkin kulttuurielämyksen, sillä tuntuu, että niin monella on jo kaikkea, mitä todella tarvitsee. Tänä vuonna menin vielä pidemmälle; pistin itseni ja perheeni likoon. Tarjosin Konmari-apua vanhemmilleni ja appivanhemmille metsänistutusapua koko perheen voimin. Ainakin itse tykkäisin, jos joku ihan kirjaimellisesti tarjoaisi meille apuaan - ja saisimme samalla puuhata yhdessä läheisten kesken. Me toki olemme sitä apua saaneet ilman kirjoitettua sanaakin. Ehkä nyt on kuitenkin meidän vuoro antaa apua?



Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin Strömsössä. Kaikki paitsi mieheni osti tai teki minulle lahjan. Toki maltillisesti, mikä oli hyvä asia - ja kaikki tuli myös tarpeeseen. Sähköuunia emme saaneet ikinä asennettua oikein, joten teimme joulueväät hitaasti, mutta varmasti leivinuunissa. Pataleivästä sain suhteellisen rapeakuorista ja porkkalaatikon valmistus kesti vuorokauden. Kuusi kannettiin yhden yön jälkeen ulos, sillä huomasin todellakin olevani sille allerginen. Lisäksi perheeseemme rantautui influenssa, minkä takia pitkään odotettu Tapaninpäivän vierailu jäi minulta ja tyttäreltä välistä. Ja osa joulumuistamisista odottaa edelleen autossa. Pahinta kenties tälle äidille oli, että kamerakin unohtui matkasta, ja osa joulupyhistä vietettiin kameratta; ajatelkaa!

Joulupäivän iltapäivänä mieleni valtasi kuitenkin mahdoton onnen tunne. Sanoin miehelleni, että tämä on varmasti ollut paras joulupäivä ikinä. Sille tuntui. Olimme päivän vain perheen kesken torpalla, eikä kiire ollut minnekään. Poika leikki uusilla leluillaan, minä välillä kokkasin, välillä ulkoilin ja välillä hoidin tytärtä - ja mieskin sai vierailla kuntosalillaan. Ainoa harmistus oli tosiaan tytär, joka joutui makaamaan sängyn pohjalla, vaikka teki sen kyllä todella urheasti. Mietin mielessäni, että johtuiko tämä onnen tunne siitä, että en ollut asettanut itselleni paineita ja tavoitteita?Siitä, että lahjat olivat itselleni tänä vuonna enemmänkin sivuosassa - ja yhdessäolo pääosassa? Vai siitä, että minusta oli vihdoin tullut aikuinen?


Postauksen alkuun laitoin ne Joulun ihanimmat otokset; viimeinen kuva kertonee siitä toisesta todellisuudesta. Vielä on paljon tehtävää, jotta saamme tuvan tavarat paikoilleen, veden valumaan, valon liikkumaan ja touhut pyörimään joustavasti. Skafferi on kuitenkin jo teon alla, ikkunat ja kaatoallas odottavat navetassa, ja suunnitelmat kirkkaana mielessä. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen.

Nyt miettimään, miten peseydyttäisiin tyttären kanssa ilman saunan lämmittämistä, sillä miesväki on reissussa, enkä tohdi kuumeista potilasta jättää yksin sisälle. Kenties lämmitän puuhellassa meille vähän vettä ja teemmekin pikapesun tuvan puolella? Ja jos pikkupotilas simahtaa uudelleen, jää aikaa korjattujen ikkunoiden viimeistelyyn - ja pääsemme asentamaan ne puolen vuoden jälkeen viimein paikalleen! Se olisikin hienoa se!

Toivottavasti teilläkin on ollut mukava joulu - ja tulevalle vuodelle löytyy jo kivoja asioita tavoiteltavaksi? Joulutoivotukset jäivät tänä vuonna kiireiden vuoksi toivottamatta, joten toivotankin nyt jo hyvissä ajoin kaikkea hyvää uuteen vuoteen 2017! Omasta asenteestahan se lopulta on kiinni, mitä kaikkea hyvää näkee ympärillään - ja sitä on lopulta todella paljon - eikö?




Christmas days in our Farm house were nice; just being together with family! 
Last picture shows our next operation; kitchen needs yet something?




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!