torstai 14. syyskuuta 2017

Vanhasta aitasta leikkimökki // The Old Granary as a Playhouse



Reilu vuosi sitten vinkkasin suunnitelmista rakentaa leikkimökki vanhaan aittaan. Tänä kesänä ryhdyimme tuumasta toimeen; aloittaen tietenkin taas rakenteista.






Maa oli noussut aitan ympärillä melkoisesti, mikä ei ollut tietenkään alimmille hirsille paras tilanne. Pikaelvytystä oli tehty jo aiempina vuosina lapioimalla hirsiä hipovaa maata pois aitan vierustalta, mutta tämä johti tietenkin siihen, että sadevesi jäi seisomaan aitan alle. Tunkkien avulla aittaa hinattiin ylöspäin ja aitan nurkkiin kasattiin uusia kiviä - ja näin silmämääräisesti vino aitta oli vähemmän vino ja mikä tärkeintä; alimmat hirret ovat nyt selvästi maapinnan yläpuolella.

Olimme varautuneet myös hirsien vaihtoon, mutta sen verran onnekkaita olimme, että alimmat hirret olivat säilyneet pientä pintalahoa lukuun ottamatta ehjinä. Aitassa on kuitenkin edelleen lahoa hirttä, jota olisi voinut vaihtaa, mutta koska päämissiona oli saada lapsille leikkimökki niin, että lapset haluavat vielä leikkiä leikkimökissä, päätimme oikaista. Hirsiä voidaan vaihtaa myöhemminkin; tärkeintä oli, että kantavat rakenteet olivat ehjiä.




Myös alapohjaa kannattavat hirret olivat ehjiä. Lattia näiden hirsien päällä oli sen sijaan sen verran hiirien tai rottien koluama, että se purettiin ja tilalle asennettiin uusi lautalattia. Tai ei tietenkään uusi vaan käytimme vanhoja lattialautoja, jotka kävimme edeltävänä talvena purkamassa talosta, jota oltiin purkamassa maan tasalle.

Aitassa ei ollut myöskään minkäänlaista ikkunaa. Ikkunan laittaminen vanhaan aittaan arvelutti, mutta päätimme puhkaista ikkunan seinään, joka näyttää metsään päin. Näin ikkunaa ei näe pihapiirissä ja vanha aitta näyttää pihalta katsottuna sille kuin on ollut sen reilun 100 vuotta.



Ikkuna-aukon suunnittelu umpikieroon aittaan oli vähintäänkin haastava tehtävä. Mutta siihen se lopulta sahattiin niin, että näytti mahdollisimman vähän kierolle sisälle päin ja samoin mahdollisimman vähän kierolle ulospäin. Aukka sahattiin moottorisahalla sisältä päin paksuja rimoja myötäillen - ja sahaa mahdollisimman suorassa pitäen. Helppoa se ei ollut ensikertalaiselle, mutta hyvin mies siitä selviytyi - ja sahaus oli hyvää harjoitusta seuraavan päivän projektiin, jolloin sahasimme ikkuna-aukon torpan seinään - mutta sen tarina onkin sitten oma postauksensa.




Ja niin saatiin ikkuna paikoilleen (jotenkin), ja lattiat asennettua. Sen jälkeen supersiivous ja kalusteet sisälle. Vanhoja kalusteita oli säästelty leikkimökkiä silmällä pitäen, ja niin sai mökki pöydän ja tuolit (lapsuuden kotini perintöä), pinnasängyn ja laverisängyn (torpan mukana tulleita kalusteita) - ja myöhemmin vielä kulmakaapin (sekin vanhaa tuvan kalustoa). Vielä kalusteita mahtuu ja ajatuksissa onkin jokin arkku sekä kaapisto, joissa säilyttää leluja ja petitarpeita.

Ikkunasta täytyy vielä sen verran sanoa, että niitä ei ehditty kunnostaa lainkaan. Kuvistahan sitä ei näe, mutta ulkoapäin niistä puuttuu myös lasiruutuja - puhumattakaan kitistä tai hyvästä maalikerroksesta. Samoin listat vielä puuttuvat. Mutta on valoa ja näkymä metsään, ja sehän se tärkeintä lasten näkökulmasta.

Seinissä on myös hiiren kokoisia aukkoja - samoin katonrajassa. Saati sitten hyttysten aukoista; niitä on erittäin paljon. Niiden paikkaamiseen päästään kenties ensi kesänä.

Tärkeintä tässä kohtaa oli kuitenkin saada aitasta leikkipaikka lapsille - ja siinä päästiin maaliin. Aitassa vietettiin heti lattian valmistumisen jälkeen tuparit, ja tuparilahjaksi lapset saivat tupaansa muun muassa rengaskeinun (vanha rengas löydettiin navetasta), vanhan emaliastiaston (kirpparilöytö) sekä patjoja, tyynyjä ja peittoja (perintönä isovanhemmilta).











Tuparit olivat onnistuneet ja loppukesästä lapset viettivät monta tuntia tuvassaan tehden majoja, keinuen ja voimistellen sekä kahvitellen ja syöden - ja välillä leväten. Sai toinen olla välillä vauvakin ja nukkua pinnasängyssä päiväuniaan.

Suunnitelmissa on joku päivä kunnostaa aitta ihan siihen kuntoon, että siellä voi nukkuakin. Suunnitelmissa on myös parven rakentaminen aittaan, mikä loisi tilaan ihan uudenlaisia seikkailun mahdollisuuksia - ja vieraille myös yösijaa. Tavoitteena on kuitenkin säilyttää vanhan tilan tunnelma, ja mennä vanhan rakennuksen ehdoilla.

Mutta nämä projektit tulevat sitten aikanaan. Listalla on monta tärkeämpääkin asiaa, joiden kanssa menee vuosi jos toinenkin. Aina on kuitenkin piristävää suunnitella ja haaveilla - eikö? 




We builded a playhouse in old granary this summer. The granary was lifted upward, new floor was builded from old floorboards and the dark granary got light inside with a new window. The interior is not finished, neither the window structures and the walls, which are full of holes. But first things first: the kids have now place to play - and the joy is apperent!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 11. syyskuuta 2017

Huussin remonttikertomus jatkuu // The Toilet Renovation, Part II



Jo kaksi vuotta sitten kerroin torppamme ulkohyyskästä. Oli aika toivoton tapaus niin käyttää kuin pitää puhtaanakaan. Eikä se kovin visuaalista silmäänikään hivellyt. Tästä pääset katsomaan alkutilanteen.

Ensimmäisenä kesänä huussi koki jo paljon muutoksia; mies rakensi huussin takaosan käytännössä uusiksi, nikkaroi paremmat istuinosat (mm. vanhaa huussista joskus purettua istuinosaa hyödyntäen) ja porrastasanne saatiin muokattua niin, että vaikeasti siirrettävistä ja turhan korkeista portaista päästiin eroon. Listoitusta jatkettiin samalla vanhalla tyylillä kuin huussissa aiemmin oli käytetty; paksua lautatavaraa, jota vähän hiottiin kulmista.

Lopuksi äitini pesi huussin kauttaaltaan, ja uskotteko; vessa oli yksinkertaisesti niin likainen, että lattian väri muuttui kertalaakista! Samoin hirsiseinät tulivat nätimmin esille ja seinän roiskeistakin päästiin pääosin eroon muutamia mustia maalitahroja (?) lukuun ottamatta. Että kiitos äiti kuurausavusta; se muistetaan vieläkin!









Viime kesänä vakaana tavoitteenani oli maalata huussin katto, seinät (hirsiseinää lukuun ottamatta) sekä istuinosat, mutta niin taisi käydä, että aika loppui. Ehdin maalata katon kerran, ja siihen homma jäi. Tänä kesänä vakaana tavoitteenani oli jatkaa maalaamista, mutta kuinka kävikään? Taas aika loppui, enkä todennäköisesti ehdi maalauspuuhiin tänäkään vuonna ennen pakkasten tuloa.

Kaksi vuotta odotin, että näytän teille sitten sen hienon lopputuloksen. Mutta nyt viikonloppuna näpsäsin muutaman kuvan, ja päätin jatkaa kertomusta näillä sanoin: asia on edennyt, mutta ei ole vielä valmis. Asiat etenevät torpalla välillä niin maan hitaasti ajatellen tällaisia blogipostauksia. Siitä olen kuitenkin tyytyväinen, etten enää ahdistu näistä hitaista edistymisaskeleista ns. normielämässä niinkään paljon kuin ennen. Huussi on nyt toimiva, sen voi helposti pestä ja pitää puhtaana; ja tämä on todella tärkeintä. Visuaalisiin seikkoihin päästään käsiksi ehkä ensi vuonna - ja silloin näkymä on todennäköisesti vieläkin raikkaampi ja nätimpi. Vaikka tykkään myös tästä vaiheesta; tässä on sellaista ehtaa mökkimeininkiä.

Itseni tuntien tiedän kuitenkin, että mökkimeininki ei kelpaa minulle loputtomiin, ja joku kaunis päivä tätäkin huonetta piristää maali ja kenties muutama taulu seinällä. Lisäksi tietenkin kupu lampuun ja käsienpesun järjestäminen mahdollisesti jopa huussin sisälle. Huussissa otetaan jo nyt kengät pois jalasta, myös talvella. Nyt vieraita kehoitetaan ottamaan kengät pois jalasta vessaan tullessa, mutta tulevaisuudessa haluaisin, että itse vessan sisustuskin viestii siitä, että nyt ollaan selkeästi sisätiloissa, ja kengät otetaan tuolloin pois jalasta. Eikä sukilla hipsiminen huussissa haittaa talvellakaan; komposti nimittäin lämmittää kummasti myös pikkupakkasilla - ja talvellahan joka tapauksessa on villasukat jalassa, vanhassa talossa kun elellään.







Loppuun ilmainen mainospuhe. Meillä on tosiaan edellisten omistajien hankkima Biolanin kompostikäymälä. Voin kertoa: ei todellakaan toiminut aluksi niin kuin pitäisi. Haisi ja kosteutta oli enemmän kuin tarpeeksi. Syynä ei kuitenkaan ollut käymälä, vaan sen asennus. Käymälän ilmastointiputki kehotetaan asentamaan pystysuoraan, ja jos putkeen tulee mutka, lisäämään tuuletusta edistävä poistoilmapuhallin putken päähän. Mutka oli, muttei puhallinta. Aluksi ihmettelimme asiaa puolitoista vuotta, sitten kävimme Biolanilla muissa asioissa ja kävelimme liikkeestä ulos puhaltimen kanssa. Sitten asensimme sen, eikä se toiminut. Hajut tulivat sisälle vielä hurjempina ja asensimme toisin päin ja sanoi poks. Ei auttanut ja aikaa taas meni. Mies ajeli yksi päivä Biolanin putiikin ohi, ja kävi laitteen kanssa kyselemässä, mikä meni vikaan. Vika laitteessa, ja mies sai uuden samantien mukaan.

Ja nyt toimii! Hajut ovat poissa. Kosteus on poissa. Ja tavara palaa kompostissa kuten kuuluukin. Hitaasti tässäkin kohtaa hyvä tuli, mutta jos joku toinen kärsii samanmoisista kosteus- ja hajuongelmista biohuussissaan, kehotan kokeilemaan tätä laitetta. Ei tarvitse kärvistellä asian kanssa niin kauaa kuin meikäläiset.

Nyt huussissa ei haise. Pikemminkin tuoksuu, jos kannan sinne kukkasia! Kuvassa kuitenkin kuivatettuja heiniä; on ollut toimiva ja kaunis ratkaisu jo sen kaksi vuotta. Joskus sisustusta ei vain ehdi muuttaa, ja hyvä ratkaisu on pitkäaikainen ratkaisu.

Tämä tästä kertomuksesta; ehkä ensi kesänä saamme siis jatkoa tälle. Saas nähdä, miten käy!





The outdoor toilet renovation has progressed. You can see the initial situation here. The toilet was hard to clean and the earlier builded things did not work well. 

Maybe next summer I start finally painting! 


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

tiistai 5. syyskuuta 2017

Yrttien kuivatusta talven varalle // Drying Herbs




Tänä kesänä on harjoiteltu yrittien, nokkosten ja kehäkukkien kuivatusta ja varastointia talven varalle. En vielä pysty sanomaan onnistuimmeko, mutta ainakin on yritetty. Kuivatuksessa on yksi asia, joka on sekä plussaa että toisaalta miinusta. Kuivaamalla asiat saa menemään mahdottoman pieneen tilaan. Toisaalta isot vadit yrttejä alussa ja vaatimattomat murut purkin pohjalla lopussa luo riittämättömyyden tunnetta; kuinka paljon minun pitääkään kuivata näitä, jotta saan purkit täyteen...?

Viime viikonloppuna totesin, että parempi siirtää yrtit pienempiin purnukoihin, ja olla vain tyytyväinen saavutettuihin murusiin, sillä - kesä - sinähän näytät loppuvan, joten keräilymahdollisuudet alkavat olla myös loppumaisillaan.




Kesän aikana olen testannut kuivattamista huoneilmassa orrella ja ritilällä leivinuunin päällä, mutta myös kuivurilla - ja lopulta myös leivinuunissa. Oppina näistä sanoisin, että leivinuuni on paras, mutta ajoitus erityisen tärkeä; uunissa saisi olla vain 40-50 astetta ja luukun tulisi olla varmuuden vuoksi raollaan kuivatuksen ajan. Toisin sanoen leivinuunin lämmityksen jälkeen korkeintaan seuraavana päivänä kannattaa laittaa aineksia kuivumaan.

Orrella kuivatus toimii ihan hyvin, mutta on kovin hidasta, ja haasteena auringon valo, jota ei kuivattaessa saisi ilmeisesti näihin juuri osua (vai onko näin?). Kuivuri sen sijaan alkoi nyppiä minua aika äkkiä. Se vain kuivatti ja kuivatti, eikä loppua näkynyt. Aloin miettiä tämän myötä myös keinon ympäristöystävällisyyttä; energian kulutus täytyi olla jo jonkinmoinen, kun laite oli pyörinyt koko päivän, ja yrtit alkoivat vasta kuivua. Tämän jälkeen tyhmänä luin Jovelan blogista kuivurisuosituksista ja postauksen alle jätettyjä kommentteja. Ymmärsin, että olin ostanut postauksen kommenteissa parjatun huonompilaatuisen kuivurin. (Tuleepa minulla paljon viittauksia Jovelan blogiin; kertonee siitä, että olen ottanut sieltä paljon myös oppia ja tykkään blogista - eli suosittelen pistäytymään!)

En heittänyt kuivuria kuitenkaan roskiin; hyödynsin muovisia ritilöitä kesällä leivinuunin päällä yrttejä kuivattessani. Itse sähköominaisuutta en kuitenkaan juuri kuitenkaan käyttänyt enää, eli vähän turhan kalliiksi nuo ritilät lopussa tulivat.




Kesän ja nyt alkusyksyn aikana kuivatin minttua, piparminttua, salviaa, mäkimeiramia, nokkosta ja kehäkukkaa. Sipulin versoja yritin muutamaan otteeseen, mutta vielä en saanut niitä niin kuiviksi, että eivät olisi homehtuneet purkkiin niitä laitettuani. Ehkä viime viikonloppuna kokeilemani leivinuuni toimii; katsotaan, miten sen kanssa käy. Syksymmällä pistän vielä timjamia ja basilikaa kuivumaan; vielä saavat kasvaa. Mitä sitten ajattelin näitä kuivatuksia hyödyntää?

Mintusta, piparmintusta ja salviasta ajattelin haudutella teetä. Mäkimeiramia, timjamia ja basilikaa käytän puolestaan mielelläni ruuanlaitossa. Nokkosta myös ruuanlaitossa, mutta sain myös vinkin sekoittaa nokkosta sämpylätaikinaan, joten pistetään sekin kokeiluun toivon mukaan. Kehäkukasta ajattelin tehdä kehäkukkavoidetta; aivan uusi aluevaltaus siis tiedossa, jos aikaa tälle vain riittää.

Vielä olisi tavoitteenani käydä metsäalueemme läpi, ja katsoa, josko siellä kasvaisi kanervaa. Stellan innoittamana kuivaisin kanervaa, ja hauduttaisin sitä aina iltojen tullen teehen; kanervalla on kuulemma rauhoittava vaikutus. Tähän asti olen juonut aina kamomillateetä juuri rauhoittavan vaikutuksen takia, joten tämä tulee varmasti kokeiluun, jos vain kanervaa löydän omilta mailta. Kanervahan kuuluu siis varpukasveihin, eikä sen kerääminen kuulu jokamiehen oikeuksiin. Toki voin tarvittaessa kysyä naapurilta, josko hänen mailtaan muutamat kimput kävisin kokeeksi poimimassa.

Sellaisia kokemuksia ja suunnitelmia. Tuleeko teillä vinkkejä mieleen etenkin näiden kuivaamieni ainesten hyödyntämiseen? Ja onko vinkkejä muiden villikasvien kuivattamiseksi? Horsmaa mietin tovin jos toisenkin kesän aikana, mutten saanut aikaiseksi ajoissa. Nyt taitaa olla jo turhan myöhäistä monessa tapauksessa tähän - mutta jos ei muuta, vinkkinä tulevalle vuodelle! Eihän sitä tiedä, jos silloin olisi vaikka enemmän sitä kuuluista aikaa...!?




I have drained some herbs and now just planning how to use those. 
Mayde some tea - and also as a spice when cooking. Have you some good ideas to share?



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

tiistai 29. elokuuta 2017

Sisustussuunnittelua // Interior Design



Olen tarttunut itseäni niskasta kiinni, ja napannut kiinni langasta, jota ole haparoiden tavoitellut tässä useamman vuoden, pääosin tiedostamatta - osin tiedostaen.

Joskus useampia vuosia sitten googletin, minkälaisia sisustussuunnittelun koulutusmahdollisuuksia Suomessa on. Tulin lopputulemaan, että vaihtoehtoja on ammattikoulusta lähtien aina korkeakouluun asti. Kotikaupungista ei löytynyt kuitenkaan yhtään mielekästä vaihtoehtoa. Huokaisin helpotuksesta; minulla on jo kuitenkin hyvä koulutus, ja näin intohimo säilyy varmasti intohimona, eikä siihen paadu. Mutta kuinka kävikään?



Muutama vuosi takaperin huomasin, että Turussa oli alettu järjestään Sisustusakatemian sisustussuunnittelun kursseja. Tutkin tarjontaa, mutta ei; maksullista - ja ei, en kyllä jaksa juuri nyt.

Mutta niin ne tipat muodostavat lopulta virran, joka vie mukanaan. Tänä syksynä oli sellainen tunne, että nyt kaipaan vaihtelua ja uutta haastetta elämään. Leipätyöni on virkamiesmäistä, lankojen järjestelyä ja kiinni pitämistä. Konsulttivuosien jälkeen huomasin kaipaavani suunnittelua, ideointia, visiointia - ja enemmän kauniita asioita ja ehkä myös enemmän tarttumapintaa tavallisen ihmisen arkeen, kun leipätyössäni tarttumapinta on lähinnä muiden virkamiesten ja politiikkojen suuntaan.



Ja niin asiasta keskusteltiin, ja sain mieheltäni parhaimman joululahjan ikinä; yhdessä päätimme käyttää yhteisiä rahojamme - ja yhteistä aikaamme - ja ilmoittauduin Sisustusakatemian sisustussuunnittelu-kurssille. Edessä on vuoden projekti - mahdollisesti kahdenkin, jos en kykene kaikkia harjoitustöitä koostamaan työn ohessa ensimmäisen vuoden aikana. Opetus tapahtuu pääsääntöisesti iltaisin ja viikonloppuisin, joten työn ja kurssin yhteensovittamisen pitäisi ainakin teoriassa onnistua.

Olen innoissani; saan aivan takuulla uusia idoita niin kotimme viimeistelyyn kuin torpan sisustamiseen. Toki vuosien varrella on kokemusta ja näkemystä tullut, mutta että ammattilaiset ovat neuvomassa sinua ja ohjaamassa harjoitustöitäsi. On opintoja muun muassa valaistuksesta, pinnoista, erilaisista materiaaleista - ja ohjelmista sekä piirrustustekniikoista, joilla suunnitelmia havainnollistaa. Suorastaan kutkuttavaa, sillä eihän siinä voi muuta kuin kehittyä ja saada uusia ideoita!



Tähän asti olen hakenut elämässäni uusia sisustussuunnittelukohteita hankkimalla aina uuden kodin - tai viimeisimpänä vapaa-ajan kodin. Nyt kuitenkin tuntuu, että en jaksa olla aina elämässä näiden toteutusten keskellä, jatkuvassa keskeneräisyydessä. Toisin sanoen: ehkä niitä suunnittelukohteita voisi löytyä myös muilta - ja ehkä minulla voisi olla heille jotain annettavaa? Ken sen tietää. Vuosi kertoo varmasti paljon. Pessimisti sisälläni toteaa tähän, että Suomi on pullollaan wanna bee sisustussuunnittelijoita. Optimisti sisälläni toteaa, että tartu unelmiin. Eivät ne ehkä vie juuri sinne, minne aluksi ajattelit - mutta uskon, että jotain ne antavat. Vähintäänkin uusia virikkeitä aina toukokuulle asti, kunnes kurssi loppuu.



Blogissani viime vuosi on ollut sisustuksen ja kauniiden asioiden osalta hieman hiljaisempi. Torpalla on rakennettu pohjia ja rakenteita, joiden päälle sisustus tuo sen viimeisen silauksen. Samoin torpan pihamaalla aika on mennyt ns. pohjien rakenteluun; tulokset alkavat näkyä vasta vuosien kuluttua, kun kasvit kasvavat. Kotona puolestaan kaikki on seisonut, sillä energia on käytetty kuiviin torppaa ja sen pihamaata kunnostaessa. Sivulauseista olette varmasti huomanneet välillä sen syvän huokauksen, kun mietin pintojen viimeistelyä - ja milloin siihen vaiheeseen pääsemme.



Ehkä tulevana vuonna alkaa viimein tapahtua myös pintojen osalta. Ainakin olemme päättäneet, että kaupunkikotimme ns. näkyvimmät kohdat viimeistellään tänä syksynä - ja kannustimena olen luvannut eräälle lahjakkaalle valokuvaajalle, että hän pääsee kuvaamaan kotiamme - ja kenties saa myytyä jutun lehteen. Kyllähän tuohon merkkipaaluun pitää siis listat olla kunnossa ja rakennusluvissa kaupungin leimat päällä - eikös joo?

Että tällaista! Ja kuvituksena torppamme sisäpintoja; paikat alkavat olla sähkötöitä lukuun ottamatta valmiita viimeistelyyn: pinkopahvitusta, ehkä lumppupaperia, tapetointia, maalausta ja listoja. Näihin siis uusia virikkeitä kurssilta, ja katsotaan, miten viime vuonna hahmottelemilleni suunnitelmille käy!




Something new and interesting is going to happen soon;I will begin interior design studies this autumn! We'll see after studies, what kind of interior will form in our farm house. The ground work is soon done; after that we can finally paint, hang wallpapers and decor these rooms. Sounds so nice!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!


keskiviikko 23. elokuuta 2017

Haaste nimeltä sadonkorjuu // The Harvesting Plan

Kun aika on. Niin että milloinhan se on? Ensimmäistä kertaa elämässäni katson kasvimaata sillä silmällä. Eli että mitähän tästä tulee - ja milloin minun pitää näitä alkaa kerätä ja nostaa maasta? Ja mitähän minä näistä sitten teen? Ja kuinkahan paljon tämä sitten vie aikaa? Ja kuinka paljon ruokaa lopulta saan säilöön - vai menevätkö kaikki toukkien tai meidän suihin ennen kuin - se aika on.

Tarvitaan suunnitelma, tarkemmin ottaen sadonkorjuusuunnitelma, johon otan mielellään myös teiltä vinkkejä vastaan.



Herneversot kasvoivat ensin hirveästi korkeutta, sitten alkoi näkyä palkoja, ja muutama ehdittiin syödä - ennen kuin joku vihreä ikävä toukka iski. Ja söi paitsi herneiden lehdet myös "kiinnityslonkerot" ja yksi päivä huomasin, että tuuli oli kaatanut osan herneistä alas - osan vielä kitkutellessa tuessa jotenkuten. Ymmärrän: tälle se aika tuli jo. Syödään suoraan se, mitä pystyy riutuneena tuottamaan, mutta säilöntään ei riitä kyllä herneen hernettä.

Herneestä sivuhuomatutuksena: Voitin Jovelan arvonnassa keväällä lilapalkoherneitä, ja laitoin ne käsiini saatuani niin hyvään jemmaan, että poikamme löysi ne vasta viime viikolla; olivat olleet hyvässä säilössä repun syvässä sivutaskussa. No, toivon mukaan herneet säilyvät ensi vuoteen ja sitten uusi yritys. Ja toivomus, ettei mitkään toukat vie seuraavaa satoa ei vihreiltä eikä liloilta herneiltä.

Salaatti kasvoi ensin hädintuskin ollenkaan - sitten kasvoi niin, että sitä käytettiin noin puolitoista kuukautta salaatteihin. Sitten kasvoivat jo niin korkeaksi, että muuttuivat kitkeriksi. Elokuun alussa, siis liian myöhään, kun salaatit alkoivat kasvattaa korkeutta, yritin uusintakylvöä, mutta elokuun toisella puolella ymmärsin: se uusintakylvön aika olisi ollut jo paljon aiemmin.

Pinaatti. Outo kasvi. Jos nyt suoraan sanon, en tykännyt - tai sitten en onnistunut. Lehdet jäivät kovin vähäisiksi ja pinaatti alkoi kukkia todella aikaisin - siis siinä määrin, että en juuri ehtinyt niitä pinaatteja kerätä ennen kukintaa, kun ei ollut juuri kerättävää. Tein yhden ruuan koko rivistä; alkukesästä poimin lehtiä sieltä täältä salaatteihin. Mikähän meni mönkään? Vai syytänkö vain kuivaa kesää?



Vihannesportulakka. Sain vinkin tästä kasvista täältä blogin kautta (kiitos ilmiantajalle!), ja täytyy sanoa: tästä tykkäsin! Maukas ns. pienen pieni, rapea salaatti, joka ei kärsinyt sateista ja kasvoi toki hitaasti - mutta varmasti - tuoden satoa heinäkuun puolivälistä ainakin näin syksyn korville asti. Määrällisesti en tässäkään onnistunut kovin hyvin - mutta laadullinen tulos oli kiitettävä!



Keltaiset ja punaiset sipulit. Oi voi; nämä kasvoivat ja hyvin! Hyödynsin heinäkuun alusta asti aluksi sipulin versoja ja myöhemmin itse sipuleita. Ja niin: näitä on neljä riviä ja tuottivat hyvin, eli näitä pitäisi riittää sadonkorjuuseen asti. Kiirettä minulla ei kuitenkaan ollut ennen kuin instagrammissa huomasin yhden jos toisenkin korjanneen jo sipulisatoa talteen. Iski hätä: nytkö se aika on? Googletin ja ymmärsin, että kun sipulin versot alkavat kaatuilla ja ns. lakastua, se aika on. Inahdin mielessäni: oliko valkosipulien aika sitten jo heinäkuussa? Ne nimittäin kaatuivat ja lakastuivat jo silloin. Nyt tallustelin siis kiireen vilkkaa valkosipuleita korjaamaan, mutta kävipä hassusti; ne versot olivat sinne jo hävinneet! Kuokin maata parhaani mukaan, ja muutamat valkosipulit löysinkin. Mutta ei: ei näistä kyllä valkosipulettejä letitelty. Käytettiin viikossa ruokiin ja viime viikonloppuna jo kaipailin valkosipulia, jota olisi pitänyt jo ostaa kaupasta.

Päätin, että muille sipuleille en soisi samaa kohtaloa. Otin mallia Jovelasta, ja nostettiin metallisen verkon päälle sipuleita aurinkoon kuivumaan. Ehtivät siinä kuitenkin vain vuorokauden olla, kun jo satoi. Juoksin kiireen vilkkaa kantaen sipulit saunan eteiseen samaisen häkkyrän päälle kuivumaan. Nyt kotona mietin, että sinne jäivät. Homehtuvatkohan nyt siellä, sillä ilma ei kyseisessä tilassa kierrä hirveästi? Onneksi sipulisatoa jäi vielä maahan, joten meillä on vielä toinen tilaisuus näyttää taitomme. Kuivatuksen seuraava vaihe onkin sitten kysymysmerkki; kääriäkö ne vanhoihin, risoihin sukkahousuihin, kuten Jovelassa tehtiin - vai mitä? Ja riittääkö torpan sisätila näiden kuivumiselle? Lattialämmityksen hyödyntämisestä olen myös lukenut, samoin saunasta. Pannuhuonetta meillä ei ole, joten se on unohdettava keinovalikoimasta.



Porkkanat. Porkkanoiden harvennus ei ole mun juttu - tai sitten se kuivuus. Porkkanat ovat lähteneet vasta nyt elokuussa kasvamaan, ja nyt pikkuporkkanoita on myös napsittu maasta ruokiin ja naposteltavaksi harvennusmielessä. Yksi rivi ei kuitenkaan riitä mihinkään, jos kasvutahti säilyy näin maltillisena ja tyssää kylmiin keleihin. Ensi vuonna: paljon enemmän porkkanaa - ja paljon enemmän harvennusta - ja pliis, sitä vesisadetta myös välillä!



Punajuuret. Nämä alkoivat kasvattaa kokoaan heinäkuun lopulla, ja alkavat olla nyt kiitettävän kokoisia! Näistä voi jopa saada satoa - ja mietittävä säilöntää. Kesän aikana on vahvistunut ajatus, että sadon säilönnän tulee olla tässä elämäntilanteessa mahdollisimman helppoa. Aluksi mietin etikkapunajuurien laittoa. Varasuunnitelmana on kuitenkin punajuurien kypsennys ja soseuttaminen pakastimeen valmiiksi annoksiksi käytettäväksi esim. punajuurikeittoon tai -laatikkoon, sillä helpommalla pääsisin näin. Katsotaan, millainen kiire on siis punajuurien noston aikaan. Ja kysymys kuuluukin: milloinhan näiden aika on? Luin juuri, että juuri ennen pakkasten tuloa - ja ovat maukkaimmillaan golf-pallon kokoisina. Tätä lukiessa mietin siis: se aika alkaa pian olla käsillä. Viimeistään parin viikon päästä syyskuun alussa. Maakellarikin on vaihtoehto punajuurien säilyttämiselle, mutta tällä aikataululla voi käydä niin, että maakellarin hiiren mentävää aukkoa ei ehditä tukkimaan. We'll see!

Mustajuuri. Aivan uusi tuttavuus. Vielä olen vain katsellut, miten hennot ovat sen versot ja toivonut parasta. Lisälannoituksen olen unohtanut ja nyt ymmärrän, että mustajuurien ympärillä oleva maa olisi hyvä peittää syksyn tullen naateilla. Sadonkorjuu on lukemani perusteella vasta myöhemmin syksyllä, juuri ennen maan routaantumista. Näitä voisi säilyttää joko maakellarissa hiekan seassa tai sitten pakastaa ryöpättynä. Talvella näistä voisi keittää vaikka mustajuurikeittoa tai lehtikaali-mustajuuri-keittoa, joista löytyy eri variaatioita netin ihmeellisestä maailmasta. Katsotaan, saadaanko juuria keiton keittämiseen!



Härkäpavut. Jes: näissä onnistuin! Härkäpavut ovat tuottaneet satoa, ja elokuun alussa keräsin jo ensimmäisen pikkusatsin talteen - ja viime viikonloppuna toisen! Turvauduin säilömisessä 3-5 minuutin keittämiseen ja sitten pistin pakkaseen. Helppoa ja vaivatonta. Talven varalle olen suunnitellut etenkin paahdettuja härkäpapuja - ja niitä voisin tehdä jo nyt syksyllä - jos siis vain ehtisin.



Perunat. Laitoimme maahan sekä Timoa että Sikliä. Sato oli niukka, mutta toisaalta: riitti noin kuukaudeksi ruuan laittoon suoraan maasta kattilaan ja ruokapöytään. Ei siis mahdottoman huono, mutta olisi voinut olla parempikin. Tähän luulen syynä olleen kuivuuden; koko kesänä ei satanut juuri ollankaan - ja kun satoi, suuri koivu perunamaan yläpuolella esti sateen tulon itse perunamaalle. Huomasin tämän erään sateen jälkimainingeissa; viereisellä kasvimaalla multa oli aivan märkää, mutta perunamaalla rutikuivaa. Ei siis tarvetta kellarisäilytykselle - mutta tarvetta olisi suuren koivun kaatamiselle. To Do listalle uutta tekemistä.

Kesäkurpitsa. Viime vuonna saimme tätä monta kiloa, mutta tämän vuoden harjuviljelykokeilu tuotti sen verran heikot olosuhteet, että kurpitsasato on tähän mennessä ollut: yksi kappale. Kyseinen kappale on saanut osakseen tarkkaa huolta ja vaalimista, ja nököttää tällä hetkellä jääkaapissa odottamassa hellää käsittelyä. Ajattelin tehdä siitä köyhän miehen kurkkusalaattia viime syksyn onnistunutta ohjetta hieman muunnellen. Ja toivon kovasti lämmintä syksyä ja jatkokasvua pienenpienille kesäkurpitsan aluille harjun reunalla!



Lehtikaali. Sato on ollut kohtuullinen, vaikka enemmänkin olisi mennyt, jos olisi ollut, mitä kerätä. Opin viime vuodesta jättää harson suojaksi, jottei näitäkin toukat vie. Tänä vuonna satoa on saatu siitä syystä enemmän, mutta kuivuus on ollut näidenkin kirosana. Ja myönnän: olen unohtanut näitäkin lannoittaa. Lehtikaalista on tehty sipsejä, paistettu pannulla lisukkeeksi ja käytetty mukana broilerikeitossa. Jos vain mustajuuret kehittyvät, suunnitelmissa on testata lehtikaali-mustajuuri-keittoa tätä ohjetta muunnellen (meillä ei käytetä mitään mausteliemikuutioita, joten usein reseptit ovat muunneltuja juuri tästä syystä). Yhteenvetona: lehtikaali on erittäin hyvää, ja ensi vuonna yritän kyllä parhaani, että tätä saataisiin enemmän! Jos jotain säilöttäväksi jää, pistän pakkaseen Luomulaakson ohjeita käyttäen.

Tomaatit. Viime kerralla jo näistä mainitsinkin. Tomaatit ovat tuottaneet yllättävän hyvin satoa. Voin siis suositella Potattomaatti-lajiketta, jos tavoitteena on saada aikaista satoa ilman kasvihuonetta. Tähän asti sato on mennyt salaatin mukana, leivän päällä ja hedelmänä suoraan suuhun, ja otaksun, että kovin suurta säilöntätarvetta näistä ei synny. Jos kuitenkin onni lykästää, ajattelin keittää tomaattikastiketta pakastimeen ja käyttää näitä sitten talvella ruuanlaittoon aina tarvittaessa. In my dreams.

Jättikurpitsa. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä. Vielä ovat kovin pieniä nämä, kun lupasivat näiden olevan 50 cm halkaisijaltaan ja painavan 25-50 kiloa! Harjuviljelmä sekä kuivuus tässä pääsyylliset; otaksun. Myös lannoitus on saattanut unohtua liian monta kertaa. Pieniä alkuja olisi vaikka kuinka, mutta tokko ehtivät kasvaa lopulliseen mittaansa ennen pakkasia. Mutta jos ihme tapahtuu, voin hyödyntää näitä syksyn tullen padoissa, leivonnaisissa ja keitoissa - ja kenties saan irvisteleviä halloween-kurpitsoja myös portin pieleen. Toiveena siis edelleen: oikein lämmin, sopivasti sateinen ja pitkä syksy!

Tässä tällä kertaa suunnitelmaa. Jatkan seuraavilla kerroilla hedelmien, marjojen, yrttien, kehäkukan ja villivihannesten parissa. Tätä listaa kun lukee, luulisi meillä enemmänkin riittävän syötävää perheelle, myös talven varaksi - mutta ollaan aika suursyömäreitä. Elelty kesä siis toisin sanoen kuin viimosta päivää.

Ja vielä: kaikki hyväksi koetut vinkit enemmän kuin tervetulleita. Olette ihania, kun kommentoitte juttujani. Ja vinkkinä muuten: Instagram päivittyy minulla suhteellisen paljon tiheämmin kuin blogi, joten jos haluat vähän reaaliaikaisempia kuulumisia, pistäydy tällä sivulla - aina tarpeen tullen - hih!



The harvesting time is getting closer. We need a plan, how to store the harvest. But when thinking about this problem, I noticed, there is quite easy solution. We eat so much - and on the other hand the harvest is so little because the dry summer, that there are hardly any peas, salads, spinach, carrots, beetroots, black salsifies, onions, broad beans, pumpkins or kale to store. 

Let's see, how this is going to happen: many hours to work or just many hours to eat?



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!


torstai 17. elokuuta 2017

Uutta kasvimaata sekä harju- ja olkiviljelmiä // New Garden Plots



Viime talvena hurahdin omavaraisemman elämän tavoitteluun, ja tänä kesänä oli sitten näytön paikka! No miten kävi? Tiiviisti ja ytimekkäästi: tuumasta toimeen! Tämän kesän keskeisenä tavoitteena oli saada omasta maasta enemmän satoa. Tarvittiin siis lisää kasvimaapinta-alaa ja uusia kasvu-alustoja - ja lopulta syntyi myös yllättäviä kokeiluja; harju- ja olkiviljelmiä nimittäin.

Seuraavassa lisää näistä puuhista:



Kasvimaata lähdettiin laajentamaan keväällä perunoille, yrteille ja mansikoille viime kesänä rakennetun kasvimaan kylkeen. Viisaana ihmisinä olisimme peittäneet kyseiset alueet muovilla viime vuonna ja tukahduttaneet rikkaruohojen kasvun näin - mutta ensin tietämättömyyttämme ja sitten hätäisinä ihmisinä kuokimme kovaa maata kevätauringossa ja nypimme rikkaruohoja maasta sen, mitä jaksoimme. Mies rakensi istutusalueille kehikot navetasta löytyneistä laudoista, minkä jälkeen multaa kärrättiin monta kuormaa kasvimaa-altaisiin. Multa tilattiin vielä ulkopuolelta (mutta kuitenkin läheltä paikalliselta toimijalta), mikä oli omavaraisuuden kannalta se heikoin lenkki; seuraavat kasvimaalaajennukset pyritään sitten tekemään oman maan antimista.



Kasvimaan käytävät peitettiin ensin sanomalehdillä, sen jälkeen puuhakkeella (sekin tilattuna, mutta läheltä paikalliselta tuottajalta) sekä niin sanottu pääkäytävä vanhoilla tiiliskivillä, jotka olivat olleet kasattuna pihan perukoilla ties kuinka kauan. Yhteen tiileen oli painettu vuosiluku 89 tai 68. Naapurimme arveli, että 89 on se oikea ja viittaa vuoteen 1889, jolloin pihapiirin ensimmäistä taloa on ryhdytty rakentamaan, mutta joka on sittemmin purettu.

Tiilien väliin (ja itse asiassa allekin) oli koko kesän tavoite saada hiekkaa, mikä olikin se haasteellisin lenkki. Maillamme ei ole hiekka-alueita, ja hiekkakaupoissa ei tullut shoppailtua. Onneksi avasimme loppukesästä suumme naapurille, joka tuumasi, että voi tuoda hiekkaa kauhallisen pihalle ohimennessään - omilta mailtaan. Jes! Vastapalveluksena tuumimme, että hän voi käydä puolisonsa kanssa ilomielin poimimassa viinimarjoja pihaltamme; niitä kun oli enemmän kuin omat pakastimet antoivat myöten. Ja niin saimme viimein elokuussa kasvimaan rakennettua loppuun.






Toukokuun toisella puoliskolla kasvimaan laajennus oli siinä määrin valmis, että pääsimme istuttamaan perunat ja kuukausimansikan taimet. Pikkuhiljaa täydensin myös yrttilaatikon taimia, ja lapsille rakennettiin oma kasvimaa porkkanoille, herneille, salaateille sekä kukille.





Viime vuoden kasvimaalle istutin herneitä, salaattia, perinteistä ja punaista sipulia, punajuurta, porkkanaa, pinaattia, vihannesportulakkaa, mustajuurta, tilliä, kehäkukkaa sekä härkäpapua. Näistä kasvimaan kasveista vain kuukausimansikat ja timjamin esikasvatin. Salviaa ostin pari tainta valmiina kaupasta, ja kesällä huomasin, että edellisen vuoden salviakin oli onnistunut talvehtimaan. Ruohosipulit siirsin kukkamaalta yrttimaalle. Kaikki muut pistin siemeninä suoraan maahan; muuten onnistui, muttei loppujen yrittien osalta. Ensi vuonna siis viisastuneena esikasvatan kaikki yrtit, joista haluan satoakin.





Lisäksi istutin minttuja ja mäkimeiramia ruukkuihin; näistä osan sain anopilta suoraan taimina ja osan ostin kaupasta itse. Näiden ruukkuistutusten kanssa olen vielä vähän mietteissäni; mintut ja mäkimeirami ovat kovia leviämään, mutta jos en istuta niitä maahan, saanko niitä säilymään talven yli. Istutuspaikan pitäisi siis toisin sanoen olla jossain muualla kuin tällä kasvimaalla, jos haluan jotain muutakin kasvimaalla tulevaisuudessa kasvattaa. Onko teillä kokemusta ruukkuyrttien talvehdittamisesta? Näiden lisäksi pistin kesäkuun alussa ruukkuihin auringonkukan siemeni - suoraan ruokakaapista. Elokuun puolivälissä joudun toteamaan, että epäonnistuin. Alusta taisi olla liian vähäravinteinen ja kuiva.



Kanalan viljelmille istutin anopilta saatuja monivuotisia valkosipulin alkuja sekä keväällä siemenestä kasvatettuja lehtikaalin taimia. Ruohosipulia riitti myös kanalan laatikoihin. Anopilta sain yllätykseksi myös maa-artisokan juurikkaita, joille ei meinattu millään keksiä sijoituspaikkaa. Lopulta, osin hetken mielijohteesta, ajattelin kokeilla Strömsöstä oppia saaneena olkiviljelmää, mutta mukautettuna. Strömsössä laitettiin siis vain perunan alut maanpinnalle, sitten olkia paksu kasa päälle - ja kas: siitä alkoivat perunat kasvaa. Vaan eipä onnistunut maa-artisokan kanssa - tai tämän tunarin kanssa. Alkukesästä olkiviljelmä oli kaunis; loppukesästä varsinainen rikkaruohomeri. En kuitenkaan lannistunut, vaan ajattelin kokeilla ensi vuonna uudestaan maa-artisokkaa kyseisessä paikkaa - mutta tällä kertaa ilman olkia.







Toukokuussa yksi sunnuntai vierähti kevyesti tomaattien kanssa; mies rakensi aitasta puretusta isosta viljalaatikosta pienemmät istutuslaatikot, minkä jälkeen ladoimme laatikoiden pohjalle salaojaksi kiviä. Sitten leikkasin vanhoista lakanoista laatikoihin suojat (estämään mullan valuminen kivien väliin), ja sitten multaa ja hevosenkakkaa. Sunnuntai oli jo vierähtämässä iltakahdeksaan, kun istutin koko kevään kasvattamiani taimia laatikoihin ja lasten nukkumaanmenon jälkeen lähdimme vielä virittämään tomaateille köysitukia sekä harsoa päälle.

Kyseisinä yön tunteina mietin pari kertaa, että kyllähän tähän omavaraisuuden tavoitteluun menee pikkuisen aikaa; kevään omavaistyöt alkoivat syödä tämän emännän voimia. Mutta viikko lepoa ja taas jaksoi. Viikon päästä viritimme tomaateille kastelujärjestelmän paikalleen, mikä oli erittäin palkitsevaa! Tämän jälkeen tomaatit porskuttelivat pitkälti omalla tahdillaan; välillä kävin heittämässä nokkosvettä tai kahvinpuruja multaan, liian harvoin muistin napsasta varkaita varsista ja välillä nostin harsoa ylös - kunnes sitten kesäkuun loppupuolella uskalsin luopua harsosta kokonaan. Kesäkuu oli varsin kylmä. Heinäkuun loppupuolella viritin uudet köydet myös osalle varkaista; olivat varkain kasvatteneet niin hienot haarat kukkineen ja raakileineen, että eihän niitä voinut repiä pois.



Suunnittelemattomin uutuus pihamaallamme oli harjuviljelmä, joka syntyi vähän kuin vahingossa. Olimme kasanneet edellisen kesän ja talven aikana risuja ja lahoa puuta kasaan saunan taakse, ja keväällä tutustuin netin ihmeellisessä maailmassa harjuviljelyyn, ja idea alkoi muhia päässäni; lahoava puu ja risukasa vapauttaisi kasveille kuin ilmaiseksi energiaa, joten miksei sitä siis hyödynnettäisi? Ja niin keväällä puita kaadettiin penkereen ympäriltä tuomaan lisävaloa risukasaan - ja kasa laajeni; mukaan pistettiin myös puiden lehtiä ja kannettiin lisää lahoavaa puuta - ja lopulta multaa niin paljon kuin vain jaksoin kärrätä = toisin sanoen liian vähän.

Opin kesän aikana, että harju oli liian jyrkkä tai siinä oli liian vähän multaa taikka vettä sitovaa ainesta. Kuiva kevät ja alkukesä sai aikaan sen, että penkereelle istuttamani avomaan kurkut kuolivat kokonaan. Kesä- ja järttikurpitsat kyllä jäivät eloon, mutta satoa ne ryhtyivät tuottamaan vasta elokuun puolella, kun saimme enemmän sateita. Kannulla kastelu ei riittänyt näille. Opin myös, että ruohosilppu oli valtavan hyvä juttu penkereelle levitettynä - mutta kuivana kesänä sitäkään ei juuri ollut saatavilla; vasta elokuussa tämäkin tilanne parani. Loppukesästä viritin penkereelle myös niin sanotut lautaportaat, jotka porrastivat pengertä ja pidättivät ehkä osaltaan vettä penkereessä paremmin kuin aiemmin oli tehnyt. Lannoitetta olisi kannattanut myös lisätä useammin, mutta unohdin; siellä saunan takana piilossa kun oli.







Yhteenvetona: Tekemistä riitti kevään päiville, kun näitä rakenneltiin ja monia kasveja esikasvatettiin. Tekemistä riitti myös kesäksi; alkukesästä kastelua niin vaan paljon. Perunat ja yrittimaan päätin jättää kastelematta, ja kuivuuttaan riutuivat kesän yli jotenkuten. Kasvimaan keskellä kasvava vanha koivu ei varmasti helpottanut asiaa, joten se lienee seuraavaksi kaatolistalla.

Lopussa kuitenkin kiitos seisoi: ruokaa omasta maasta! Salaattia, perunaa, ruohosipulia, valkosipulia, lehtikaalia ja pinaattia ensimmäisenä - myöhemmin tomaattia, basilikaa, kesäkurpitsaa, sipulia, porkkanaa ja punajuurta. Kyllä oli emännällä ylpeä olo kaikeasta saavuttamastaan!

Kesän aikana heräsin myös uuteen todellisuuteen; omavaraistavoittelun seurauksena ruokien suunnittelu ja ruokatarpeiden keruu kasvimaalta oli vierähtänyt lähes täysin minun hartioilleni - ja samalla huomasin, että miehen tehtävät oli yhä vahvemmin niitä perinteisiä miehen tehtäviä. Hetken ahdisti - mutta sitten ymmärsin jotain mahtavaa: minusta olikin todella kivaa suunnitella ruokia, joiden tarpeet keräsin pääosin omasta maasta ja jotka ihan itse myös tein. Vähemmän hauskaa se oli silloin, kun lapset nyrpistelivät neniään - mutta onneksi mies muisti aina kehua. Ja toisaalta: myönnettävä on, että mies vain on monin kerroin taitavampi käyttämään vasaraa, sahaa ja nauloja.

Tässä siis ollaan; perinteisten työnjakojenkin äärellä. En tiedä, olenko tästä niin ylpeä, mutta erittäin onnellinen olen siitä, että sain uuden kipinän ruuan laittoon - ja ruoka oli jopa lähes aina hyvää. Ja se on paljon se!





We built new garden plots this summer, tried ridge cultur and used straws in garden plots - and got finally more harvest than last summer. Quite a success! We will see, what kind of situation is waiting us in autumn; how much there will be food to bottle!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!