Näytetään tekstit, joissa on tunniste living in wooden house. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste living in wooden house. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. marraskuuta 2017

Vanha asukas torpalla // Former Resident Came to Us



Saimme syyslomalla kokea iloisen yllätyksen. Torpalle saapui vieraaksi torpan vanha asukas ja hänen lapsenlapsensa. Pari vuotta sitten raapustelin torpan historiaa niiltä osin, mitä lähteet kertoivat; nyt pääsimme kyselemään ja selventämän lisää taustoja. Saimme muun muassa kuulla, milloin torppa sitten ihan oikeasti on rakennettu. Seuraavassa siis lisää, ja kuvituksena kesällä ja syksyllä 2017 otettuja kuvia torpan pihamaata ja sen rakennuksia.

Kun ostimme suloisen torppamme pari vuotta sitten, elimme uskossa, että torppa on rakennettu noin vuonna 1920; näin ilmoitettiin myynti-ilmoituksessa. Seuraavana kesänä saimme paikalliselta kirkkoherralta sekä naapuriltamme dokumentteja käsiimme, jotka sekoittivat päämme talon historiasta kokonaan. Vuotta 1920 ei mainittu missään. Toisissa kirjoissa torppa väitettiin olevan jo 1800-luvun lopulta, ja toisissa väitettiin, että talo on rakennettu vasta 1940-luvulla.


Nyt 82-vuotias, talossa lapsuutensa varttunut, vanhaherra Ruohomaa kertoi, että torpan maille on tosiaan muutettu 1800-luvun lopulla. Torpan vuokrasi vuonna 1892 kantatilasta Wilhelm Sund vaimonsa Iida Fredrika Heikintyttären kanssa. Wilhelm, Iida ja heidän neljä lastaan asuivat alunperin riiheksi rakentamassaan rakennuksessa vuodesta 1894 vuoteen 1898.

Perheen äiti menehtyi kuitenkin 1898, minkä jälkeen Wilhelm avioitui uudelleen Matilda Tuomiston kanssa. Matilda oli kuitenkin edellistä vaimoa rantumpi; hän ei suostunut asumaan riihessä, vaan suostui muuttamaan uudelle kotisijalleen vasta, kun Ruohomaassa olisi oikea tupa.

Niinpä Ruohonmaalle rakennettiin oikea tupa, joka valmistui vuonna 1902. Tässä kohtaa vanhaherra Ruohomaa kertoi, että tuo tupa oli sama kuin meidän nykyinen torppamme - ja meidän torppa on todella vanhassa löytämässämme kuvassa ja samalla paikalla kuin nykyäänkin. Reilu vuosi sitten mietin, että kuvassa olevan talon muoto on aivan erilainen kuin nykyisen torpan muoto, ja näytti kuin talo olisi rakennettu nykyisen aitan jatkoksi. Mutta ei; kyllä tämä on sama talo nurkkakivien päällä. Päädyssä oleva aitan näköinen rakennus oli ikäänkuin kuisti - ja sisäänkäynti oli tosiaan torpan nykyisen kammarin kautta.

Wilhelmin ja Matildan ensimmäinen lapsi (ja talon seuraava isäntä) Einar syntyi vuonna 1900 vielä Matildan kotisijoilla, mutta nuoremmat tyttäret Lyydi ja Taimi syntyivät jo Ruohonmaan torppaan. Vuonna 1919 Wilhelm lunasti noin 16 hehtaaria ja torppansa itsenäiseksi, jolloin hän luopui myös torpparin oikeuksistaan. Vuonna 1926 Einarista tuli Ruohonmaan seuraava isäntä. Aunen kanssa avioiduttuaan heille syntyi yhteensä yhdeksän lasta, joista yksi menehtyi vauvana. Perheen vanhin lapsi syntyi vuonna 1928 ja nuorin vuonna 1952 - ja yhden näistä lapsista saimme vieraaksemme torpalle; kuinka mahtavaa!

Vuonna 1942 taloa uudistettiin. Nyt vanhaherra Ruohomaa kertoi, että talon kattoa korotettiin ja kuisti rakennettiin -  samoin kuin huonejakoa muutettiin niin, että tupa siirrettiin vanhan makuukammarin tilalle ja vanhasta tuvasta tehtiin kaksi kammaria. Myös talon pohja uudistettiin maapohjaksi tuolloin, ja ikkunat uusittiin.



Lapsia oli tosiaan liuta, ja yläkerran toisessa kammarissa, jossa on vanha tulisija, nukkui uudistuksen jälkeen kolme poikaa. Vanha Ruohomaa kertoi olleensa yksi noista pojista ja kerran päättäneen, että haluaa omaa tilaa - ja niin hän oli rakentanut itselleen toisen huoneen ullakolle. Sitä huonetta oli pakkasilla lämmitetty senaikaisella petrooli-öljylämmittimellä, ja kerran oli lämmitin syttynyt palamaan. Poikaset olivat juosseet yläkertaan ja heittäneet lämmittimen ikkunasta ulos pihalle - ja onni oli onnettomuudessa, kun pahempia vaurioita ei syntynyt ja torppa jatkoi eloaan.

Vanhaherra Ruohomaa oppikin kotitilallaan nikkaroimaan jo lapsena; hän kertoi olleensa mukana valamassa torpan katolla edelleen olevat kattotiilejä ja latoneensa ne paikalleen, muuranneen navetan seinät tehtaalta kannetuista jämätiilen palasista, rakentaneen kanalan pölkkyseinät - ja oli hän nikkaroinut ullakon rappuset ja keittiökaapistonkin. Hänen kädenjälkiään siis löytyi edelleen todella paljon torpan mailta - ja maailmalle lähdettyään hän jatkoikin kirvesmiehen hommia tehden niitä tähän päivään asti, myös eläkkeellä ollessaan. Hauska oli huomata, että vanha tilan asukas oli aivan samanlainen touhuaja kuin mekin konsanaan; ei kuulemme eläkkeelläkään ole siis jaksanut sohvaa kuluttaa, vaan milloin on rakentamassa saunaa ja milloin laituria.

1920-luku oli kyllä Ruohonmaan torpan historiassa kenties muutosrikkain; torpan lunastaminen itsenäiseksi ja uusi omistaja pian sen jälkeen. Näihin muutoksen myllerryksiin on siis asuntoilmoituksen vuosikymmenkin jostain syystä liitetty, mutta itse päärakennus ei tuolloin kokenut uudistuksia.



Navetan historiakin tarkentui vierailun aikana. Toisin kuin olimme arvelleet, koko navetta on rakennettu "kerralla" 1940-luvulla. Edeltäjänä toiminut pienempi navetta oli nykyisen navetan etupuolella, eli lähempänä päärakennusta, mutta samansuuntaisesti. Navetan toisella puolen pidettiin hevosia ja hevoskärryjä; toisella puolella oli paikat kolmelle lehmälle. Samoin pesutupa oli toisessa päässä navettaa ja huussi samalla paikkaa kuin nykyäänkin.

Ihmeellisintä oli kuulla, että kaikkien ulkorakennusten peltikatot oli vaihdettu 1960-luvulla, ja ne ovat edelleen siinä - ja ilman vuotokohtia. Kyllä ennen ovat olleet sinkitykset kohdillaan! Saunan katto on ainoa, jota ei ilmeisesti ollut silloin korjattu, ja sen viimeaikaisista korjauksista olemme edelleen hieman epävarmoja.

Pihapiirissä oli ennen ollut kolme omenapuuta. Pihalla komeileva vanha talviomenapuu on näistä ainoa, joka on säilynyt tähän päivään asti. Toinen omenapuu kasvoi nykyisen kirsikkapuun kohdalla ja kolmas lähempänä autotallia - joka osoittautuikin kertomuksen mukaan vanhaksi traktoritalliksi.

Yllätykseksemme marjapensaiden määrä oli kasvanut hänen muutettuaan pois tilalta nuorena miehenä; vanhaherra ihmetteli marjapensaiden riviä - ja niin ihmettelemme mekin edelleen.



Kanalassa sen sijaan asusti sikoja ja kanoja; toiset toisella ja toiset toisella puolen. Lisäksi kanalan takana aukeavassa metsässä laidunsivat lampaat; metsä ei ollut siten metsää silloin, vaan harvapuista laidunmaata.



Pihapiirissä oli nykyisen torpan lisäksi tosiaa myös toinen asuintalo, jossa asuivat isovanhemmat sekä äiti (ilmeisesti Einarin toinen sisko) lapsiensa kanssa. Olen arvannut talon paikan oikein; juhannusruusut komeilivat tuollöin talon sisäänkäynnin kohdalla eli vanha talo oli aitan jatkona lähellä saunaa (pihapiirin pohjapiirroksen löydät täältä). Vanhin pojista purki talon, kun talo oli jäänyt käyttämättömäksi ja vuosien saatossa päässyt huonoon kuntoon. Jäljelle jäivät vain juhannusruusut sekä tiilikasa metsän laidalle.




Vielä vanhaherra Ruohomaan aikana (ennen hänen lähtöä maailmalle 1960-luvulla) pihapiiriin rakennettiin uusi maakellari ja sen päälle talli traktorille. Myöhemmin hän kertoi ihmetelleensä, miten sitä vain rakennettiin kellari ja sen päälle traktoritalli - ilman mitään lujuuslaskelmia. Mutta niin vain ovat betonit ja valut kestäneet tähän päivään asti - ja tänä päivänä kellari on päässyt taas käyttöön ja traktoritallissa nostellaan painoja niin auringon paisteessa kuin pakkaskeleilläkin. Hulluilla on näes halvat huvit - ja tämä sieltä halvimmasta päästä.




Saunan osalta vanhaherra Ruohomaa kertoi, että sauna on ollut paikallaan kauan. Tuumasi, että oli jo jossain vaiheessa aika huonossa kunnossa. Hänen vanhin veljensä kuitenkin kunnosti saunaa viimeisinä vuosinaan. Pukutilakoppikin oli tullut myöhemmin; ennen saunaan kuljettiin puuvajan kautta. Sauna on ollut aina niin suuri kuin nykyäänkin on; ylälauteet olivat kuitenkin selkeästi leveämmät kuin nykyääna, sillä ylälauteet toimivat myös kuivauspaikkana. Ylälauteet olivat myös korkeammalla ja kattoakin oli jossain vaiheessa madallettu. Savusauna tämä ei kuitenkaan ollut ikänä vanhaherra Ruohomaan aikana. Paneloinnin alta löytyy siis varmasti hirsiseinää, mutta hevosmuurahaisista päätellen osa hirsistä on varmasti lahoja.

Saunarakennuksen ovia vanhaherra muisteli hymyillen; niistä itse kukin oli saatu ja haalittu milloin mistäkin. Sen kyllä huomaa; ulko-ovi on kuin rivitalon varaston ovi, saunan ovi kuin 1900-luvun alun maatilakartanon ovi, pukuhuoneen ja puuvajan ovi 1960-luvulta - ja puuvajan ulkovi kuin itse kyhätty. Niin monimuotoinen kokonaisuus on siis meidän torpan sauna.


Peltoja oli raivattu 1920-luvulla syntyneenkin vanhan Ruohomaan lapsuudessa, ja ostettu uusia maita kunnalta. Vuonna 1968 maita oli yhteensä reilut 19 hehtaaria. Pellot ovat onneksi säilyneet heinäpeltoina tähän päivään saakka, mutta laidunmaat ovat hävinneet maisemasta ja viimeisimmän laidunmaan naapuri metsitti tänä keväänä. Rakennukset ovat onneksi säilyneet vanhaa asuinrakennusta lukuun ottamatta kaikki paikallaan.

Maisemat ovat siten muuttuneet - ja tulevat muuttumaan myös tulevina vuosina. Sormet ristissä toivomme, että pellot säilyvät viljeltyinä, sillä kovasti näyttää sille, että eivät ole olleet niitä tuottoisimpia aloja viljellä suuren tuottajan näkökulmasta.







The first inhabitants moved here in 1894. They lived first in drying barn. The proper dwelling house was built in 1902 and renewed in 1942. The crafter became independent 1919, when he bought the craft and lands around it (16 hectares). 

There have been grazing lands around the croft earlier (nowadays those are forests) and several apple trees at the yard (one is only growing nowadays). On the farm have lived around 12 humans all together; eihgt of them in the croft and the rest of them in the building, which have been teared down at some point. Around two horses, three cows, three pigs and around 100 hens - and also sheeps. The life has changed here quite a much in last 100 years! 



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Silmä tottuu ja mieli harjaantuu // Used to unfinished



Viimekertainen kirjoitukseni saattoi kirvoittaa joitain miettimään, olemmeko tulleet tien päähän torpan kunnostuksen kanssa. Ei, emme ole tulleet. Ei meidän jääräpäisyys sellaisessa antaisi periksi. Emme luovuta.

Sitten mietin, miten vanhan talon kunnostamista jaksaa. Onhan se aika järjetöntä. Mutta silti sitä tekee; itselläni on jo kolmas vanha puutaloasunto/-talo kunnostettavana. Miehelläni toinen.

Että jotain siinä sitten kuitenkin on, joka koukuttaa, kerta toisensa jälkeen? Ja joka kannustaa jatkamaan?



Sitten mietin, että mitäpä jos jakaisin näitä ajatuksia teidänkin kanssa, sillä joukossa saattaa olla niitä, jotka haaveilevat vanhasta talosta. Jotta he tietäisivät, mihin he ryhtyvät - ja miten siitä sitten kenties selviää ilman hermoromahdusta, taikka avioeroa. Ja ehkä postaus toimii tsemppinä myös heille, joilla myös moni asia on kesken; ette ole ainoita!

Ihan ensimmäiseksi mielestäni jopa tärkein asia. Vanhan talon kunnostaminen on prosessi. Siis aivan eri asia kuin pakettitalon rakentaminen ja vielä vähemmän kuin pakettitalon rakennuttaminen. Vanhan talon kunnostaminen vie aikaa. Sen kunnostamisessa tulee eteen IHAN VARMASTI yllätyksiä. Asiat eivät mene, kuten on suunniteltu. Kaikki ei ole valmista kahden vuoden päästä.



Edellä mainitun takia, voin täysin sydämin kertoa, että vanhan talon kunnostaminen tulee ottaa elämäntapana. Se on osa arkea. Oikeastaan se on koko loppuelämäsi. Alkupuristus tulee olemaan todennäköisesti pahempi, jos talo on ollut tyhjillään kauan - tai on päästetty huonoon kuntoon. Mutta ei se siihen alkupuristukseen jää, jos haluat tehdä asiat niin kuin vanhoissa taloissa on ennenkin tehty.

Kuten esimerkiksi: vanhoihin taloihin ei mielestäni saisi tuoda materiaalia, joissa lukee "huoltovapaa". Vanhan talon kunnossapitoon kuuluu, että siitä todella huolehditaan. Huoltovapaa tarkoittaa, että sitä ei voi huoltaa - ja kun se on tullut tiensä päähän, se todella vaihdetaan kokonaan. Esimerkkinä alumiiniset ikkunat vanhojen puisten ikkunoiden tilalle. Itkettää, mutta niin vain moni tekee. Sillä ne ovat todella huoltovapaat sen 20-30 vuotta, jonka kestävät.



Vanhan talon kunnostaminen on prosessi, jossa on erilaisia vaiheita. On haastavia ja on leppoisia, on palkitsevaa ja on puuduttavaa, on hikistä ja ruumiillista - mutta on paljon myös kirjapöytätyöskentelyä, kun etsit tietoa kirjoista ja netistä.

Mutta mikä tärkeintä?

Prosessissa pitää ymmärtää ottaa taukoja.



Nykyinen kaupunkikotimme on tästä hyvä esimerkki. Olemme remontoineet sitä vaiheittain - ja pitäneet taukoja. Tauko ei tarkoita paria viikkoa, vaan on voinut kestää vuodenkin. Ja kuulkaa; vaikka kuinka luulin, että olen tosi tarkka kaikesta kotonani, en ole sitä enää. Viiden vuoden siedätyshoidon tuloksena huomasin tässä yksi ilta viikolla itseänikin jokseenkin yllättävän asian:

Silmäni ovat tottuneet. En enää näe keskeneräisiä asioita. En enää jaksa stressata niistä. Tehdään, kun taas tuntuu sille, että on kiva tehdä. En enää pyytele anteeksi vieraille heti heidän tullessaan sisälle, että meillä on täällä niin moni asia kesken.

Tästä johdannaisena otin kuvia kodistamme; keräten kameraan asioita, jotka ovat meillä vielä kesken. Mutta joita ei oikeastaan enää edes huomaa. Ja tätä kirjoittaessa huomaan oikeastaan merkittävimmän keskeneräisen asian, joita en edes hoksannut kuvata; porraskäytävän. Kävin ottamassa siitäkin muutaman otoksen. Muistoksi. Porraskäytävää on rakennettu noin puolitoista vuotta, ja on se edelleen täysin kesken, mutta en edes huomannut sitä.



Eikä kyse ole nyt siitä, että jättäisimme nämä asiat tähän. Ei. Kyllä me ne teemme, mutta huilaustauko on tehnyt hyvää. Nyt kun katselen mm. vessaamme, alan innostua. Pyyhekoukut olisi kiva saada paikalleen. Peilikin olisi kiva olla seinällä nyt, kun sopiva löydettiin siihen viimein kesän kirppisreissulla. Ja lipaston laatikotkin olisi kiva saada paikalleen (pitää rakennella niitä uudelleen, sillä upotettu allas on nyt niiden tiellä).

Kun tulee tämä fiilis, tiedän, että ehkä me seuraavan vuoden sisällä nämä asiat tehdään. Ehkä! Saa nähdä!

Mikä auttaa jaksamaan?

Rakkaus vanhaa kohtaan. Historian havina. Ekologinen sydän. Kauneudesta nauttivat silmät. Halu touhuta. Tapa elää. Aikaansaannoksista nauttiva. Ja lopputulos kantaa!

Vanhan talon omistajana todennäköisesti myös muutut ja kehityt. Jos et muutu, on todennäköistä, ettet jaksa loppuun saakka. Hyvin harva nykyajan mukavuuksiin tottunut voi ymmärtää, kuinka paljon vanha talo tuo tullessaan tekemistä. Vanha talo ei ole tätä päivää. Siksi sen kanssa elämiseen opettelu vaatii meiltä monelta sopeutumista.


Mitä tuumitte? Siellä on varmasti monta vanhan talon omistajaa, mutta myös siitä haaveilijaa. Mitä olette tuumanneet viime postausteni jutuista - versus tämä juttu? Avasiko silmiä? Toivon tietenkin, että postaukseni kannustavat vaalimaan vanhaa ja haaveilemaan vanhasta talosta. Mutta samalla toivon täydestä sydämestä, että vanhaa taloa kunnostavat ymmärtävät pitää myös taukoja, hyväksyä keskeneräisyys ja tykätä touhuamisesta.

Riippukeinussa loikoiluun kun ei vain ihan joka päivä jää aikaa - varsinkin, kun ja jos on vielä muutamat pikku-puuha-petet jaloissa pyörimässä! Minulle sellaista päivää ei ole vielä suotu. Toisaalta: nautin enemmän touhuamisesta kuin riippukeinussa loikoilusta. Ja ehkä siinä se salaisuus piileekin: miksi jaksan tätä, kerta toisensa jälkeen, vuosi vuoden jälkeen!

P.S. Torpan alapohjan kunnostuksessa siirrytty hyvin hitaasti etenevään vaiheeseen. Siitä paremmin myöhemmin. Mutta niin: ei haittaa. Olen ollut ihan mielellään kaupungissa välillä. On niin helppoa, hih!





Our city home has many unfinished corners. But we have got used to it, and understand that it is really good way to think. Repairing old house is a process, which do not end. It is a way of life!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Koiraihmiselle kissa? // What about a cat?





Sellaista olen miettinyt; että voiko koiraihmisestä tulla kissaihminen? Sillä asiahan on niin, että jos saisin päättää, ottaisin meille koiran. Mutta päätöstä on jakamassa toinen koiran kakattaja, joka ei ole tässä elämäntilanteessa suopuisa siihen, että kakattaisi koiraa myös - pitäen sisällään siis koiran ulkoiluttamisen ja koiran jätösten keräämisen pussiin kaupunkioloissa. Eihän se niin hehkeää ole.

Kissa olisi helpompi. Ei tarvisi kakattaa, eikä kerätä kakkoja pussiin. Kissassa olisi myös se hyvä puoli, että se metsästäisi hiiriä. Tarvitsisimme keinon harventaa kesäkotimme hiirikantaa, ja mikä sen "ympäristöystävällisempi" tapa kuin hankkia kissa. Tuo kissa saattaisi harventaa myös tilan räkättirastaskantaa, mistä en ottaisi pahitteeksi. Ikinä - en siis ikinä - ole nähnyt niin paljon räkättirastaita kuin meidän torpan pihamaalla. Ja muutahan vikaa niissä ei ole paitsi se, että ne sitten kakkaavat koko ajan ja ihan minne sattuu - eikä niiden äiti muuten kerää niitä jätöksiä pussiin.

Eli hankkisimme kissan - rehellisesti sanottuna enemmän järjellä kuin tunteella. Kyllähän minä kissoista tykkään, mutta enemmän tykkään koirista.

Sitä minä vain mietin, miten se kissa pärjäisi täällä kaupungissa. Täällä Portsan puutaloalueellahan kulkee muutama kissa vapaana saalistaen ilmeisesti tuolla Kakolan mäen metsätiheiköissä hiiriä ja valitettavasti varmaan lintujakin. Mutta miten se kissa täällä keskustan vilskeessä selviää? Vai pitäisikö se täällä pitää kiinni - ja maalla vapaana? Tulisiko se sitten täällä kaupungissa talvisin ihan hulluksi? Alkaisi vaania meidän varpaita hiirinä? Vai vaipuvatko kissat talvipakkasilla mielellään sellaiseen talvimoodiin, jossa ne vain makaavat puuhellan kupeessa pienessä kippurassa; tyytyväisenä lämpöön ja tasaiseen ruokatarjoiluun?

Kesätiluksillemme kissa siis sopisi enemmän kuin hyvin. Joskus mietin, kuinka paljon helpompaa olisi, kun asuisimme vain siellä. Mutta sitten muistan ulkovessan. Ja ulkosaunan. Ja talven pimeyden. Ja ahtaan keittiön. Ja yli tunnin ajomatkan töihin.

Eli ei, ehkä me vanhoina päivinämme muutammekin vielä tiluksille, mutta ei vielä.

On muuten tosi helppoja nuo pehmolelut. Hevosenkin ihan vain saimme lainaan, eikä edes maksa ylläpito. Lapset tykkää tästä aivan valtavasti. Tytär toivoi keinuhevosta joululahjaksi, mutta äiti tuumasi tämän nähtyään, että onneksi joulupukki ei sitä ehtinyt tytölle tehdä. Tämä on niin paljon hienompi kuin mihin joulupukin nykytekniikka olisi kyennyt. Eikö? Täällä se nyt keinuu ja ilahduttaa meitä. Ja sitten, kun kyllästytään, voidaan viedä se takaisin mummolaan.

Oikeiden eläimien kanssa kun ei voi ihan näin toimia; ja siksi kysynkin teiltä, onko meidän mitään järkeä hankkia kissaa? Kertokaa plussia ja miinuksia, pliis! Ja kertokaa, jos meidän pitää jotain huomioida? Ainakin uusilta kissanpennuilta pitäisi välttyä? Ja onko poika- vai tyttökissa helpompi? Vai onko sukupuolissa eroja, kun mitataan saalistushaluja? Sehän se kuitenkin olisi tosi kova juttu; se saalistushalu. Ja onko kissoissa niin meheviä maanantaikappaleita, ettei ne suostu saalistamaan? Että ne vaan makaa sohvan nurkassa nautiskellen ja nyrpistää nokkaansa hiirille? Että voisiko käydä niin, että aika pitkälle järkihankinta kääntyisikin täysin huvihankinnaksi...?

Huomaatte; epäilen asiaa, mutta samalla olen kyllä varovaisen innostunut. Sillä olisihan sellainen oikea eläin kiva saada meidänkin perheeseen. Karvainen, pehmeä, kehräävä kissa. Ksssss...

P.S. Lämmin kiitos teille kaikille, jotka kommentoitte postauksiani! Olen saanut niistä paljon kannustusta, mutta myös tietoa ja ideoita. Todellakin niin hienoa, kun jaksatte aina välillä jättää puumerkkinne tänne. Olette parhaita! Pus!




We have thought about having a cat. It would be nice to get a pet in our family - but actually I would rather get a dog than a cat. The cat would be however easier in town - and in the countryside he/she could hunt mouses; we would be more than glad to get the mouse population lower there! 

The rocking horse in the pictures is quite easy pet; children like and it costs nothing. But it's not real, and somehow I feel it would be so nice to have one more person in our family - and not human person this time. Something easier, please.



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!



maanantai 25. tammikuuta 2016

Talvipäivä maalla // Winter Day in the Countryside






Eilen suuntasimme maalle, kesäkotiimme. Odotukset olivat korkealla. Ensimmäinen päivä kesäkodissa, kun on lunta maassa; päästään leikkimään pihalla, pulkkailemaan ja hiihtämään koko perheen kesken. Edellisenä päivänä oltiin tehty jo jauhelihakeitto valmiiksi ja laskiaispullat oli pakattu mukaan. Voitaisiin keskittyä ihan vain ulkoiluun ja hauskan pitoon!

En tiedä, olemmeko ainoita, joilla nämä odotusten täyttämät päivät ovat sitten lopulta suoranaista seikkailua. Kaikki oli aivan loistavasti - siihen asti, kunnes astuin sisälle torppaan. Pihapiiri oli täynnä koskematonta valkoista lunta; joitain peuran jälkiä vain siellä täällä. Sisällä sen sijaan. No siellä oli hiiren kakkaa. Ja siellä oli hiiri.

Hiiri oli jättänyt jälkensä; matto oli revitty, yhtä vanhaa täkkiä oli purtu, pelargonioista oli nautittu vihreää ravintoa, tytön nuken riisisisältöä oli nautittu, pesä oli rakennettu pärekoriin, kakkaa oli kaikkialla - ja sitä pissaakin.



Talvipäivä maalla alkoi siis sillä, että aloin imuroida hirmuista vauhtia pirttiä papanoista - ja mies jahtaamaan hiirtä toisessa kammarissa. Lämpöpuhaltimet tuprusivat lämpöä tupaan. Isosisko huusi kylmää. Pikkumies oli vain ihmeissään - ja sitten huusi nälkää. Lopulta kaikki petivaatteet ja matot oli saatu ulos, pirtti imuroitua, hiiri pyydystetty, pöytätasot desinfioitu ja pääsimme syömään lämmintä keittoa. Siinä sekunnin verran mielen tasaantumisen jälkeen aloin haistella: Mikä täällä haisee? Ihan kuin kusi? Mistä se tulee?

No emme keksineet muuta kusen hajun lähdettä kuin liesi. Lieden taso oli jäänyt pyyhkimättä, ja siellä se hiiren pissa sitten kärisi.

Ruokailun jälkeen lähdimme ulos. Mieli tasaantui lähestulkoon heti. Aurinko paistoi ja puhdasta lunta oli kaikkialla. Isosisko opetteli hiihtämään ja pikkumies ihmetteli pulkassa maailman menoa. Olihan se ihanaa. Mutta ulkoilu jäi aikataulullisista syistä yhteen tuntiin, ja sitten isosisko halusi mennä jo sisälle syömään laskiaispullaa.






Siinä me sitten syötiin laskiaispullaa, ja mietimme tulevalle kissallemme nimeä, ja minkävärinen se voisi olla. Nyt jos koskaan me sen hankkisimme. Ja mietimme, että pitäisiköhän seuraavan kerran tänne tullessa parkeerata vain pihalle; sytyttää sinne nuotio ja leikkiä vain pihalla lumessa. Nauttia siitä, mitä tultiin hakemaan. Annettaisiin hiirien asustella torpassa rauhassa talven kylmät kuukaudet.

No, no niin, mitäpä tästä siis. Elämäähän tämä vain on, ja niin tuumin lähtiessämme kotiin: Joskus me vielä nauretaan tällekin päivälle. Ja mies siihen lisäsi: Ja toteamme, että sitten lopulta me ymmärrettiin myydä se talo pois. Parhaat naurut tälle viikolle saimme siis lopulta juuri kyseisenä lauantaina.

Ajomatkalla kotiin ihmettelimme, mistä hiiri oli voinut tulla sisälle, ja loppupäätelmä oli: hormin kautta. Pikkumies kun tykkää vekslailla uunin luukkuja, ja ilmanottoaukot olivat jääneet puuhellassa auki edelliseltä kertaa. Ja puuhellan luukun alapuolella oli tuhkaa sekä roskaa. Samoin kuin äitini virkkaama päiväpeite oli hiiren ruokailupaikalla mustana; ruokailun hän oli hoitanut lapsemme nuken sisältä, riisinjyviä napostellen.

Ja sitten mietimme: miten muilla perheillä tuntuu olevan niin helppoa tämä elämä. Kun ne vain facebookissa iloitsee ihanista talvipäivistä lasten kanssa kera nauravien kuvien, ja kaikki kuulostaa niin ruusuiselle. Ehkä se olisi meilläkin ollut helpompaa, jos olisimme menneet vain hiihtämään ja pulkkailemaan läheiseen hiihtokeskukseen. Mutta olisiko se ollut silti niin elämyksellistä kuin meidän maaseuturetki? Ja olisiko siitä jäänyt niin herkulliset muistot?



Kukin siis tyylillään. En haikaile vihreästä ruohosta aidan toisella puolen, vaan totean, että tämä oli ehkä juuri niin meidän perheen näköinen talvipäivä kuin se vain voi olla!

P.S. Kiitos, niin tuhannesti kiitos teille kannustavista kommenteista edellisiin postauksiin! Oli erityisen hienoa saada kuulla ajatuksia myös uusilta lukijoilta, joista en ollut aiemmin kuullutkaan. Ajatuksenne lämmittivät mieltäni! Ja kiitos Jonna; olet niin kultainen, etten sanotuksi saa! Kyseisenä maaseuturetkipäivänä en kyennyt vielä muuttamaan ruokavaliota niin paljon kuin olisi ollut ehkä tarve, kun kaikki oli jo tehty ja suunniteltu valmiiksi. Mutta eilen oli jo parempi päivä! Ja MSAS-analyysi on edelleen vakavasti harkinnassa. Näistä ruokavaliomuutoksista siis todennäköisesti lisää vielä blogissakin - sitten jonain päivänä.


We spended one winter day in the countryside in our summertime. 
Mouse had speeded time in our house and the day started by cleaning the house and chasing the mouse. 
After that - however - we speeded one amazing hour outside, in the winter wonderland! 
The yard and the forest around us was amazing - and soon we forgot the mouse dilemma.
Except the fact, that we really need a cat!




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kesken on // In progress



Meidän makuuhuone on kesken. Sieltä puuttuu (mun mielestä) vielä yksi seinäkin. Sängystäkin puuttuu jalat. Ja itse sängynpääty. Joulun alla Tori.fistä ostettu vanha kaappikin on niin vino, ettei ovi mene kiinni. Eikä sitä ole maalattu. Ja nuo myöhemmin lisätyt listat kaapin peileihin ei ole hyvä. Ja - tai no ei.

En jatka keskeneräisistä, sillä ainahan joku asia on kesken. Vaikka täytyy mun sanoa vielä, että huoneen ovikin puuttuu. Ja vielä mainita, että nyt mennään epämukavuusalueella, kun näytän kuvia keskeneräisestä - varsinkin, kun tiedossa ei ole, että näytän parin viikon sisällä valmiimpaa.

Otan tämän siis itseni kehittämisenä, astun epämukavuusalueelle kera keskeneräisten tilakuvien ja keskityn valmiiksi saatuun:

Meillä on melkein kaikki seinät paikoillaan.
Katto on, ja se on paneloitu ja maalattu.
Lattiakin on, koolattu, eristetty, laudoitettu ja maalattu.
Tapetit on seinällä.
Ja listat melkein paikoillaan.
Huoneessa voi nukkua; siellä on patjakin lattialla.



Ullakon tapetteihin meni omaisuus. Listoissa alettiin säästää. Joku varmasti katsoo ihmeissään, kun ovilistoistakin suorat sivut on osin tehty useista osista. Ja on tehty paikkapaloja, kuten yhdestä kuvasta huomaatte. Mutta: maalia päälle, eikä kukaan näe. Paitsi jos kerrot. Tai olet ammattilainen. Ja tällä tavalla saatiin käytettyä listavarastot lähes tyhjiksi niin kesäkodista kuin täältäkin. Hyödynnettiin vanhaa siis loppuun asti. Loput tarvittavat listat ostettiin uutena Liedosta Hakulan puusta.

Seinillä on Pihlgren ja Ritolan Pikkurokokoo-tapetti harmaana. Tapetti ei ole alkuunkaan sitä, mitä sinne suunnittelin, mutta toisaalta: ajattelen näitäkin asioita kohtalon juttuina. Katos, kun just sillä hetkellä oli vain tätä (vähääkään silmää viehättävää) saatavilla, on se kohtalo. Ja sen mukaisesti jatketaan. Huoneesta taitaa tulla koko talon hempein ja lempein, kun on ruusuja, kustavilaista ja värikin kääntyy jossain valossa vaaleanpunaiseen. Mutta mikä sen parempi; makuuhuoneelle.

Lattia ja jalkalistat on maalattu täälläkin Antiikkiverstaan vihreällä umbralla; lattiassa suhteessa 1:1 ja jalkalistat noin 1:2. Vihreä umbra ei soinnu täydellisesti tapetin kanssa, mutta se nyt on kohtalo sitten sekin. Katot ja katto sekä ikkunalistat maalattiin Tikkurilan tuotteilla.

Ja tarkkasilmäiset huomaa, että meillä on vähän niin kuin sängyn pääty. Jotain sinne päiden päähän oli saatava, kun pelättiin, että tapetti on pian pilalla. Ja siellä on nyt yksi meidän tulevan telsunurkkauksen patjoista. Aika keksintö. Eiks vaa?

Ja loppuun pakko mainita, että täällä on siis ihan hirveän kylmä. Ikkunat nyt ei onneksi ole jäässä kuin tässä yhdessä kuvassa näkyvässä; vuotaa ja sekin pitäisi korjata. 18-20 astetta sisällä on ollut meillä ns. normaalia. Nyt sitten mennään jossain hyvin paljon kylmemmissä sfääreissä. Vaikka mies taipui, ja laittoi jopa lasten huoneisiin patterit päälle. Muualle kuitenkaan ei. Tulisijoja lämmitetään kaksi kertaa päivässä. Ulkona on melkein mukavampaa, kun voi laittaa toppahousut päälle.

Tuumasin aamulla, että pitää vissiin pukea toppahousut jalkaan. Vitsinä. Mutta sitten mietin, miksi ei? Jos sitten ei ole kylmä - eikä tarvi valittaa? Laitoin kuitenkin vain lämpökerraston ja sen päälle vielä pitkän villatakin. Nyt on hyvä, joten en valita, sillä on tämä aivan mahtavaa, kun aurinko paistaa ja on lunta! Olen onnellinen pitkän ja pimeän syksyn jälkeen - ja hei, olen oikeasti onnellinen käpertyessäni talon kylmimpään huoneeseen lämpimän peiton alle nukkumaan. Huoneeseen, joka on pyhitetty makuuhuoneeksi, ja jonka vieressä ei porota iso pönttöuuni.

Onnellinen makuuhuoneen omistaja kuittaa, ja siirtyy lasten paimentamiseen.

(Postaus kirjoitettu perjantaina 8. päivä, julkaistu vasta nyt, sillä päiväunet loppuivat jälleen kerran minun mielestä ihan kesken.)



Our bedroom is in progress, but almost ready; we can sleep there! 
The wallpapers are from Pihlgren & Ritola; finnish design and made in Finland.



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!




maanantai 19. lokakuuta 2015

Vanha villamatto // Old Woolen Carpet

Postaus sisältää välillä vähän kauniimpiakin kuvia.

Käytin vanhan villamaton pesulassa, ja nyt se lämmittää taas talven varpaitamme. Matto on sellainen vanhan ajan kunnon villamatto. Vanhampieni vanha; tällä matolla minäkin olen lapsuuteni leikkejä leikkinyt.

Matto pitäisi käydä vielä kantattamassa (mitenhän se sanotaan?), mutta miten minä nyt raskin siitä luopua, kun juuri sain sen pitkästä aikaa taas lattialle? Jos jollain teillä hyvää kanttauspaikkaa tiedossa täällä Turun seudulla, otan ilolla vinkkejä vastaan!

Asiasta heinän seipääseen: Mikä ihme noissa uunin luukuissa kiinnostaa? Ja noessa? Mitä likaisempaa ja kielletympää, sen parempi? Enää ei auta siirrellä penkkejä luukkujen eteen, kun pikkumies siirtää ne siitä pois - hänen tieltään. Pitäähän ne luukut käydä aina välillä tarkistamassa - ja nokitilanne...

Alla olevasta kuvasta tuli mieleen käynnissä oleva synttäriarvonta; jos et ole osallistunut, kurkkaa äkkiä tästä ja osallistu ihmeessä, jos ja kun Hammi's Designin tuotteet miellyttää silmääsi. Itseäni ne kun miellyttävät; tämäkin taulu osuu ja uppoaa tuohon hirsiseinäpinnalle kuin nappi silmään - vai miten se nyt meni.

Pictures from our dining room. There is now my parent's old wooden carpet - warming there our toes during the winter days!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

tiistai 13. lokakuuta 2015

Living In Port Arthur





Eilen meille muutti naapuriin uudet asukkaat. Katsoin ikkunasta, kun naapurien eteinen oli sullottu aivan täyteen pahvilaatikoita; hyvä, kun sisään pääsi. Ja mitä teki uusi asukas? No pyyhki pölyjä lyhdystä, jonka asensi kuistille roikkumaan. Ja pisti kynttilän palamaan.

Hymyilin - mitä olen tehnyt monta kertaa täällä Portsassa asuessani. Täällä on niin monenmoista asukasta. Ei voi muuta kuin hymyillä.

Yksi päivä toinen naapuri tuli kotiin. Parkkeerasi prätkänsä pihaan, ja jäi aidalle roikkumaan; juttelemaan naapurin kanssa syntyjä syviä. Äitini oli pihalla kanssani ja tuumasi, että hänelläpä ei ole kiire kotiin töiden jälkeen. Minä siihen, että eihän se ole töissä ollutkaan. Eikä kyse ole siitä, ettei hän kävisi töissä. Hän vain tekee keikkahommia ja välillä jotain taiteellistakin. Maksaa siis veronsa, mutta elää omalla tyylillään.

On opiskelijoita. On lapsiperheitä. Ja on asukkaita, jotka ovat asuneet täällä jo monta kymmentä vuotta. Vanhoja, nuoria, juoppoja ja hipstereitä. Vielä 30-40 vuotta sitten asunnon täältä on saanut 20 000 markalla. Nykyään täysin remontoitavasta 20 neliön hellahuoneesta ilman laajennuksia maksetaan jopa 80 000 euroa.

On mummoja ja pappoja, joilla on aikaa soitella pysäköinnin valvojille väärin pysäköidyistä autoista ja kitkeä rikkaruohoja kukkapenkeistä. Ja sitten on rahan tekijöitä, jotka kaartavat pihaan bemareillaan; ostavat huonokuntoisia asuntoja, pistävät niitä kuntoon ja myyvät eteenpäin rikastuakseen.

Monenosaisia ihmisiä. Samassa kaupunginosassa. Se on nykyään jo aika harvinaista. Ja se on kuulkaa hienoa. Vaikka tokihan minua välillä surettaa ihmiset, joilla ei näytä olevan muuta tekemistä elämälleen kuin juoda se kurkusta alas. Ja tokihan minua välillä vihastuttaa, kun vanhat asunnot on remontoitu "väärällä tavalla" - dollarit silmissä. Mutta pääosin. Mahtavaa.







Ja mikä on kenties parasta? Moikkaat naapureille. Juttelet heille. Kaikenlaisille naapureille. Jopa niille, joiden kuulet myöhemmin joutuneen hoitoon. Et tunne heitä, mutta tiedät. Ja monet heistä auttavat sinua. Ja jotkut taas keksivät sinulle jekkuja; kuten sen, että kannetaanpas tuon rouvan kaikki kukkaruukut tuohon heidän oven eteen. Siis niin, että ulos et pääse siitä ovesta kuin ryminällä.

Myöhemmin tämäkin kohtaus naurattaa. Ja myöhemmin voin vain arvella, että tuon jekun teki yli 50-vuotias mukava herrasmies, joka ilmeisesti joutui täältä muuttamaan päässä ilmenneiden ongelmien vuoksi.

Niin. Voisitko kuvitella? Tällaista kaupunginosaa Suomessa? Sellainen oikeasti on. Mikään yllä oleva ei ole keksittyä. Toki tähän tarinaan nappasin ne herkullisimmat yksityiskohdat, jotka juuri nyt nousivat mieleen.

Mitä tykkäsit? Haluaisitko sinä asua tällaisessa paikassa?

Portsa sijaitsee vanhan Kakolan vankila-alueen kupeessa, jota kehitetään par'aikaa. Sinne on suunnitteilla kylpyläkin. En tiedä. Ehkä vähän pelkään, että miten tämän boheemin kaupunginosan käy tulevaisuudessa. Kun vanhat, lähes alkuperäiskunnossa olevat asunnot pikku hiljaa myydään, ja tilalle rakennetaan parempaa ja hintavampaa.

Sen kuitenkin tiedän, että täällä haluan asua. Vielä kauan. Tänä syksynä tulee 8 vuotta täyteen portsalaisena. Ja päivääkään en ole katunut, että tänne muutin.





Pictures from our neighbourhood Porth Arthur in Turku Finland - and I just love it! Port Arthur is old wooden house area nearby Turku City Centre. Here lives many kind of people, and it makes this place even better than these pictures can ever tell.


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!