perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kadonnut puutarha // The vanished garden









Viime keväällä ihmettelimme, kun pihamaalta löytyi yli kymmenen viinimarjapuskaa, jotka tuottivat kuitenkin vain punaisia marjoja. Miksei mustia?

Loppukesästä huomasimme, että kanalan reunalla kasvaa vadelmaryteikköä. Sitten huomasimme, että siellä taitaa olla jotain viinimarjaakin. Tänä keväänä puska näytti todellakin ryteiköltä; kuten yllä olevat kuvat näyttävät.

Kahden päivän tuoksinnan jäljiltä näytti jo paljon paremmalle; kuvat alla!











Meillä on nyt siis noin kymmenen viinimarjapuskaa enemmän, ja nyt myös mustan värisiä marjoja tuottavia. Pensaat näyttävät tosin enemmän viiniköynnöksille. Työ siis jatkuu; lannoitteet ja katteet juurille, mahdolliset lisäperkaukset ja leikkuut, paremmat tuet pensaille ajan kanssa - ja toivottavasti saan kesällä jakaa teille ylpeänä kuvan kanalan päätyyn muodostuneesta marjapensaskaaresta täynnä lehtiä - ja marjan alkuja!

Tätä löytöä voi verrata tunteeseen, kun löydät kirpparilta jotain, jota olet niin kauan etsinyt - ja jonka vihdoin löydät halvalla - ja jopa parempana kuin olisit voinut kuvitellakaan! Mutta jota muut eivät ole löytäneet, sillä löytö on niin likainen - tai vaatii vähän korjailua ja mielikuvitusta. 

Edelliseen liittyen voin ymmärtää, ettei näiden kuvien perusteella jokainen lukija ole kenties niin innoissaan asiasta kuin minä olen, sillä vaikeahan kevään oksakasoista on saada kauniita kuvakulmia - varsinkin, kun taustalla komeilee vielä vähintäänkin persoonallisen rappioromanttinen kanala. Mutta kesällä nämä epäröijätkin kenties ymmärtävät asian hienouden...?


We found last weekend new - or actually very old - currant shrubs. Pictures from the same Place; before and after doing some job. Quite amazing!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

12 kommenttia:

  1. Ymmärrän kyllä että olet innoissasi! :) Toivottavasti ne alkaisivat tuottaa satoa. Meidän pihalla on kaksi pientä (vanhaa) mustaviinimarjapensasta mutta ne eivät ole tehneet marjoja. Punaisiakin on ja ne kyllä tekevät runsaasti marjoja. Taitaa kaivata meidänkin puskat vähän huoltoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toivottavasti meidän alkavat tuottaa jotain - jos ei muuta pistetään tasaiseksi, ja jos uudet oksat alkaisivat tuottaa sitten satoa?

      Poista
  2. Oi mikä löytö, ymmärrän, että olet innoissasi! Meidän pienellä pihalla kasvaa pari musta viinimarjapensasta ja pari punaista sekä yksi valkoinen, mustia ei noista juurikaan tule, kaipaisivat varmaan uudistamista, taitavat olla piahn alkuperäisiä kasvatteja, pihammehan on vanhan rintamamiestalon pihan puolikas... Odotan innolla kesän kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, miten meidän käy! Kovin moni on pettynyt juuri mustien viinimarjojen kanssa kommenttien perusteella... Toivotaan, että kesän kuvat näyttävät muulta kuin maahan leikatuilta oksilta ;)

      Poista
  3. Aikamoinen löytö, onnea.
    pitkiä oksia olette löytäneet, kaipaavat varmasti vielä huolenpitoa.

    VastaaPoista
  4. Minä ymmärrän oikein hyvin innostuksesi :) Täälläkin olemme nyt tämän väliaikaisen vuokrakodin pihamaata myllätty uuteen uskoon ja löydetty myöskin kymmenkunta marjapensasta villiintyneen pihan perältä. Leikkasin itsekin niitä reippaanlaisesti, joten tuskinpa ainakaan tänä vuonna satoa hirveästi tuottavat, mutta seuraavina vuosina toivottavasti kyllä! Vaikkei tässä ole tarkoitus loppuelämää asua, eihän sitä tiedä miten kauan menee ennen kuin oman kodin löydämme :) siksi on mukava tehdä elo kotoisaksi myös tässä kodissa ja pihamaalla. Tuollaiset löydöt saavat niin hyvälle tuulelle, kuin olisi kalliinkin aarteen löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tuottavat teilläkin satoa - ja todellakin väliaikainenkin koti on tärkeä asia juuri siinä väliaikaisessa vaiheessa, joten miksi ei toimisi siellä kuten muutoinkin toimisi. Kannatan - ja vuokranantajakin on varmasti iloinen, kun pidätte talosta ja pihasta huolta :)

      Poista
  5. Onnea löydöstä! Toivottavasti tuottavat muutakin kuin pettymyksen... Minähän tempaisin nyt ne meidän viisi vanhaa mustaherukkaa pois ja ostin uusia, kun monen vuoden hoito ei tehonnut. Ja väitän että hoidossa ei ollut vikaa! Sanovat vain, että herukat todella voivat vanheta ja lakata tuottamasta. Kai sekin on lajikekohtaista, joten onnea yritykseen!
    ps. meillä on edelleen köhää, samaa jatkumoa kahden viikon takaiseen...en jaksa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oih... katsotaan, miten meidän käy; toivottavasti paremmin!

      ja kylläpä se köhä kestää. Kovin on täälläkin kiireistä arki nykyään; pitäisi vain jo käydä tiputtamassa nuo kukan alut teidän portaille, mutta aina vain unohdan koko asian. Jospa ne joku päivä löytävät teidän pihalle asti ;)

      Poista
  6. Jee, täältä heruu ymmärrystä ja innostusta teidän puolesta!! Mahtava löytö, tiedän tunteen. Minäkin raivasin pari viikkoa sitten vanhaa kukkapenkkiä ja heti sain palkinnoksi monta krookusta (joita ei aiemmin ollut risukossa). Toivottavasti teille tulee marjasatoa! Ja kuvakulma muuten on erittäin kaunis, ainakin minun silmääni :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. krookukset ovat kyllä ihania - ja luinkin siitä sun kukkapenkkilöydöstä; voin uskoa, että olet ollut onnessasi löydöstä <3

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!