Talvipäivä maalla // Winter Day in the Countryside

Eilen suuntasimme maalle, kesäkotiimme. Odotukset olivat korkealla. Ensimmäinen päivä kesäkodissa, kun on lunta maassa; päästään leikkimään pihalla, pulkkailemaan ja hiihtämään koko perheen kesken. Edellisenä päivänä oltiin tehty jo jauhelihakeitto valmiiksi ja laskiaispullat oli pakattu mukaan. Voitaisiin keskittyä ihan vain ulkoiluun ja hauskan pitoon!

En tiedä, olemmeko ainoita, joilla nämä odotusten täyttämät päivät ovat sitten lopulta suoranaista seikkailua. Kaikki oli aivan loistavasti - siihen asti, kunnes astuin sisälle torppaan. Pihapiiri oli täynnä koskematonta valkoista lunta; joitain peuran jälkiä vain siellä täällä. Sisällä sen sijaan. No siellä oli hiiren kakkaa. Ja siellä oli hiiri.

Hiiri oli jättänyt jälkensä; matto oli revitty, yhtä vanhaa täkkiä oli purtu, pelargonioista oli nautittu vihreää ravintoa, tytön nuken riisisisältöä oli nautittu, pesä oli rakennettu pärekoriin, kakkaa oli kaikkialla - ja sitä pissaakin.

Talvipäivä maalla alkoi siis sillä, että aloin imuroida hirmuista vauhtia pirttiä papanoista - ja mies jahtaamaan hiirtä toisessa kammarissa. Lämpöpuhaltimet tuprusivat lämpöä tupaan. Isosisko huusi kylmää. Pikkumies oli vain ihmeissään - ja sitten huusi nälkää. Lopulta kaikki petivaatteet ja matot oli saatu ulos, pirtti imuroitua, hiiri pyydystetty, pöytätasot desinfioitu ja pääsimme syömään lämmintä keittoa. Siinä sekunnin verran mielen tasaantumisen jälkeen aloin haistella: Mikä täällä haisee? Ihan kuin kusi? Mistä se tulee?

No emme keksineet muuta kusen hajun lähdettä kuin liesi. Lieden taso oli jäänyt pyyhkimättä, ja siellä se hiiren pissa sitten kärisi.

Ruokailun jälkeen lähdimme ulos. Mieli tasaantui lähestulkoon heti. Aurinko paistoi ja puhdasta lunta oli kaikkialla. Isosisko opetteli hiihtämään ja pikkumies ihmetteli pulkassa maailman menoa. Olihan se ihanaa. Mutta ulkoilu jäi aikataulullisista syistä yhteen tuntiin, ja sitten isosisko halusi mennä jo sisälle syömään laskiaispullaa.

Siinä me sitten syötiin laskiaispullaa, ja mietimme tulevalle kissallemme nimeä, ja minkävärinen se voisi olla. Nyt jos koskaan me sen hankkisimme. Ja mietimme, että pitäisiköhän seuraavan kerran tänne tullessa parkeerata vain pihalle; sytyttää sinne nuotio ja leikkiä vain pihalla lumessa. Nauttia siitä, mitä tultiin hakemaan. Annettaisiin hiirien asustella torpassa rauhassa talven kylmät kuukaudet.

No, no niin, mitäpä tästä siis. Elämäähän tämä vain on, ja niin tuumin lähtiessämme kotiin: Joskus me vielä nauretaan tällekin päivälle. Ja mies siihen lisäsi: Ja toteamme, että sitten lopulta me ymmärrettiin myydä se talo pois. Parhaat naurut tälle viikolle saimme siis lopulta juuri kyseisenä lauantaina.

Ajomatkalla kotiin ihmettelimme, mistä hiiri oli voinut tulla sisälle, ja loppupäätelmä oli: hormin kautta. Pikkumies kun tykkää vekslailla uunin luukkuja, ja ilmanottoaukot olivat jääneet puuhellassa auki edelliseltä kertaa. Ja puuhellan luukun alapuolella oli tuhkaa sekä roskaa. Samoin kuin äitini virkkaama päiväpeite oli hiiren ruokailupaikalla mustana; ruokailun hän oli hoitanut lapsemme nuken sisältä, riisinjyviä napostellen.

Ja sitten mietimme: miten muilla perheillä tuntuu olevan niin helppoa tämä elämä. Kun ne vain facebookissa iloitsee ihanista talvipäivistä lasten kanssa kera nauravien kuvien, ja kaikki kuulostaa niin ruusuiselle. Ehkä se olisi meilläkin ollut helpompaa, jos olisimme menneet vain hiihtämään ja pulkkailemaan läheiseen hiihtokeskukseen. Mutta olisiko se ollut silti niin elämyksellistä kuin meidän maaseuturetki? Ja olisiko siitä jäänyt niin herkulliset muistot?

Kukin siis tyylillään. En haikaile vihreästä ruohosta aidan toisella puolen, vaan totean, että tämä oli ehkä juuri niin meidän perheen näköinen talvipäivä kuin se vain voi olla!

P.S. Kiitos, niin tuhannesti kiitos teille kannustavista kommenteista edellisiin postauksiin! Oli erityisen hienoa saada kuulla ajatuksia myös uusilta lukijoilta, joista en ollut aiemmin kuullutkaan. Ajatuksenne lämmittivät mieltäni! Ja kiitos Jonna; olet niin kultainen, etten sanotuksi saa! Kyseisenä maaseuturetkipäivänä en kyennyt vielä muuttamaan ruokavaliota niin paljon kuin olisi ollut ehkä tarve, kun kaikki oli jo tehty ja suunniteltu valmiiksi. Mutta eilen oli jo parempi päivä! Ja MSAS-analyysi on edelleen vakavasti harkinnassa. Näistä ruokavaliomuutoksista siis todennäköisesti lisää vielä blogissakin - sitten jonain päivänä.

We spended one winter day in the countryside in our summertime. 

Mouse had speeded time in our house and the day started by cleaning the house and chasing the mouse. 

After that - however - we speeded one amazing hour outside, in the winter wonderland! 

The yard and the forest around us was amazing - and soon we forgot the mouse dilemma.

Except the fact, that we really need a cat!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook, Pinterest, Twitter and YouTube!