Viimekertainen kirjoitukseni saattoi kirvoittaa joitain miettimään, olemmeko tulleet tien päähän torpan kunnostuksen kanssa. Ei, emme ole tulleet. Ei meidän jääräpäisyys sellaisessa antaisi periksi. Emme luovuta.
Sitten mietin, miten vanhan talon kunnostamista jaksaa. Onhan se aika järjetöntä. Mutta silti sitä tekee; itselläni on jo kolmas vanha puutaloasunto/-talo kunnostettavana. Miehelläni toinen.
Että jotain siinä sitten kuitenkin on, joka koukuttaa, kerta toisensa jälkeen? Ja joka kannustaa jatkamaan?
Sitten mietin, että mitäpä jos jakaisin näitä ajatuksia teidänkin kanssa, sillä joukossa saattaa olla niitä, jotka haaveilevat vanhasta talosta. Jotta he tietäisivät, mihin he ryhtyvät - ja miten siitä sitten kenties selviää ilman hermoromahdusta, taikka avioeroa. Ja ehkä postaus toimii tsemppinä myös heille, joilla myös moni asia on kesken; ette ole ainoita!
Ihan ensimmäiseksi mielestäni jopa tärkein asia. Vanhan talon kunnostaminen on prosessi. Siis aivan eri asia kuin pakettitalon rakentaminen ja vielä vähemmän kuin pakettitalon rakennuttaminen. Vanhan talon kunnostaminen vie aikaa. Sen kunnostamisessa tulee eteen IHAN VARMASTI yllätyksiä. Asiat eivät mene, kuten on suunniteltu. Kaikki ei ole valmista kahden vuoden päästä.
Edellä mainitun takia, voin täysin sydämin kertoa, että vanhan talon kunnostaminen tulee ottaa elämäntapana. Se on osa arkea. Oikeastaan se on koko loppuelämäsi. Alkupuristus tulee olemaan todennäköisesti pahempi, jos talo on ollut tyhjillään kauan - tai on päästetty huonoon kuntoon. Mutta ei se siihen alkupuristukseen jää, jos haluat tehdä asiat niin kuin vanhoissa taloissa on ennenkin tehty.
Kuten esimerkiksi: vanhoihin taloihin ei mielestäni saisi tuoda materiaalia, joissa lukee "huoltovapaa". Vanhan talon kunnossapitoon kuuluu, että siitä todella huolehditaan. Huoltovapaa tarkoittaa, että sitä ei voi huoltaa - ja kun se on tullut tiensä päähän, se todella vaihdetaan kokonaan. Esimerkkinä alumiiniset ikkunat vanhojen puisten ikkunoiden tilalle. Itkettää, mutta niin vain moni tekee. Sillä ne ovat todella huoltovapaat sen 20-30 vuotta, jonka kestävät.
Vanhan talon kunnostaminen on prosessi, jossa on erilaisia vaiheita. On haastavia ja on leppoisia, on palkitsevaa ja on puuduttavaa, on hikistä ja ruumiillista - mutta on paljon myös kirjapöytätyöskentelyä, kun etsit tietoa kirjoista ja netistä.
Mutta mikä tärkeintä?
Prosessissa pitää ymmärtää ottaa taukoja.
Nykyinen kaupunkikotimme on tästä hyvä esimerkki. Olemme remontoineet sitä vaiheittain - ja pitäneet taukoja. Tauko ei tarkoita paria viikkoa, vaan on voinut kestää vuodenkin. Ja kuulkaa; vaikka kuinka luulin, että olen tosi tarkka kaikesta kotonani, en ole sitä enää. Viiden vuoden siedätyshoidon tuloksena huomasin tässä yksi ilta viikolla itseänikin jokseenkin yllättävän asian:
Silmäni ovat tottuneet. En enää näe keskeneräisiä asioita. En enää jaksa stressata niistä. Tehdään, kun taas tuntuu sille, että on kiva tehdä. En enää pyytele anteeksi vieraille heti heidän tullessaan sisälle, että meillä on täällä niin moni asia kesken.
Tästä johdannaisena otin kuvia kodistamme; keräten kameraan asioita, jotka ovat meillä vielä kesken. Mutta joita ei oikeastaan enää edes huomaa. Ja tätä kirjoittaessa huomaan oikeastaan merkittävimmän keskeneräisen asian, joita en edes hoksannut kuvata; porraskäytävän. Kävin ottamassa siitäkin muutaman otoksen. Muistoksi. Porraskäytävää on rakennettu noin puolitoista vuotta, ja on se edelleen täysin kesken, mutta en edes huomannut sitä.
Eikä kyse ole nyt siitä, että jättäisimme nämä asiat tähän. Ei. Kyllä me ne teemme, mutta huilaustauko on tehnyt hyvää. Nyt kun katselen mm. vessaamme, alan innostua. Pyyhekoukut olisi kiva saada paikalleen. Peilikin olisi kiva olla seinällä nyt, kun sopiva löydettiin siihen viimein kesän kirppisreissulla. Ja lipaston laatikotkin olisi kiva saada paikalleen (pitää rakennella niitä uudelleen, sillä upotettu allas on nyt niiden tiellä).Kun tulee tämä fiilis, tiedän, että ehkä me seuraavan vuoden sisällä nämä asiat tehdään. Ehkä! Saa nähdä!
Mikä auttaa jaksamaan?
Rakkaus vanhaa kohtaan. Historian havina. Ekologinen sydän. Kauneudesta nauttivat silmät. Halu touhuta. Tapa elää. Aikaansaannoksista nauttiva. Ja lopputulos kantaa!
Vanhan talon omistajana todennäköisesti myös muutut ja kehityt. Jos et muutu, on todennäköistä, ettet jaksa loppuun saakka. Hyvin harva nykyajan mukavuuksiin tottunut voi ymmärtää, kuinka paljon vanha talo tuo tullessaan tekemistä. Vanha talo ei ole tätä päivää. Siksi sen kanssa elämiseen opettelu vaatii meiltä monelta sopeutumista.
Mitä tuumitte? Siellä on varmasti monta vanhan talon omistajaa, mutta myös siitä haaveilijaa. Mitä olette tuumanneet viime postausteni jutuista - versus tämä juttu? Avasiko silmiä? Toivon tietenkin, että postaukseni kannustavat vaalimaan vanhaa ja haaveilemaan vanhasta talosta. Mutta samalla toivon täydestä sydämestä, että vanhaa taloa kunnostavat ymmärtävät pitää myös taukoja, hyväksyä keskeneräisyys ja tykätä touhuamisesta.
Riippukeinussa loikoiluun kun ei vain ihan joka päivä jää aikaa - varsinkin, kun ja jos on vielä muutamat pikku-puuha-petet jaloissa pyörimässä! Minulle sellaista päivää ei ole vielä suotu. Toisaalta: nautin enemmän touhuamisesta kuin riippukeinussa loikoilusta. Ja ehkä siinä se salaisuus piileekin: miksi jaksan tätä, kerta toisensa jälkeen, vuosi vuoden jälkeen!
P.S. Torpan alapohjan kunnostuksessa siirrytty hyvin hitaasti etenevään vaiheeseen. Siitä paremmin myöhemmin. Mutta niin: ei haittaa. Olen ollut ihan mielellään kaupungissa välillä. On niin helppoa, hih!
Our city home has many unfinished corners. But we have got used to it, and understand that it is really good way to think. Repairing old house is a process, which do not end. It is a way of life!
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Uskon samaan että silmä tottuu, mutta myös siihen että kun päivittäin tekee jotain talon hyväksi niin hyvä tulee. Enkä nyt tarkoita vain remonttia. Kyllä joku päivä laitatte vessan kuntoon. Seuraan ihan mielelläni remonttia ja vanhan talon elämää. M
VastaaPoistaTotta; pikkuhiljaa hyvä tulee, ja todellakin ihan jo paikkojen pitäminen puhtaana vähentää tarvetta uusia pintoja jne. Ja itse asiassa postauksen innoittamana yritettiin jopa saada vessan peili paikalleen; huomattiin, että puuttuu sopivia ruuveja ;) Mutta ihan varmasti: joku päivä katson siellä peiliä niiaamatta peilin edessä!
PoistaMinä täällä haaveilen kunnolla vanhasta talosta, toisella kädellämsitten mietin juuri näitä mainitsemiasi asioita, että jaksaisinko, kestäisinkö, kestäisikö ja jaksaisiko tuo isäntä... Siksipä ainakin toistaiseksi asumme tässä nykyisessä, toisaalta tämä on itselle rakennettu, isäntä, isäni ja appiukkoni ovat tehneet kovan työn talon kanssa, en tiedä, raaskisinko kuitenkaan luopua...
VastaaPoistaNiinpä; uskon, että te olette rakentaneet itsellenne niin paljon historiaa jo seiniin ja niiden sisälle, että voi tosiaan olla vaikea luopua siitä! Vanha talo on toki aina vanha talo ja aivan ihana: mutta tosiaan, myös elämäntapa ;)
PoistaJust hyvä postaus. Me olemme painaneet selkä hiessä kolme vuotta ja tänä kesänä on tullut jonkinlainen stoppi tälle vauhdille vastaan. Ei sillä, että haluaisimme lopettaa, mutta kisaväsymys on iskenyt ja onneksi olemme tajunneet ottaa hyvällä omallatunnolla pientä etäisyyttä ja taukoa tekemiseen: loma muissa merkeissä ja pari viikonloppua ilman mitään tekemättä. Pikku hiljaa voimat palautuvat :)). Ihania yksityiskohtia teillä on ja ne ovat kauniit jo keskeneräisenäkin. Siinä kai se taika!
VastaaPoistaNiinpä: ja niin tärkeä kuunnella omaa itseään ja jaksamistaan - ihan muutenkin elämässä :) Niin, vanhaan taloon onneksi kuuluukin pienet epäkohdat, rapautuneet maalit ja keskeneräisyydet; ei niin täydellistä, mutta sitäkin ainutlaatuisempaa <3
PoistaJuuri näin. Vaikka meidän talo ei olekaan niin vanha, kuin teidän kodit, niin pystyn samaistumaan. Me ollaan remontoitu tätä taloa jo 5,5 vuotta ja vieläkään ei ole valmista. Tuskin koskaan onkaan. Tämä on sellainen ikuisuusprojekti. :)
VastaaPoistaOn teillä ollut tosiaan puurtamista, mutta onneksi teiltäkin löytyy hyvää asennetta tekemiseen :) Ja mitä enemmän sitä puurtaa ikuisuusprojektinsa parissa, sitä rakkaampi siitä tulee <3
PoistaSamoja ajatuksia! Meidän tämän talon kunnostuksemme alkoi vuonna 2009 eikä loppua näy. Välillä masentaa, kun ajattelee, että "tuo ja tuo on vielä tekemättä" tai että olisi kiva tehdä joku pieni jutska vaikka puutarhaan, mutta akuutimmat remonttihommat ajavat ohi aina. Tälläkin hetkellä onkin väsymystä ilmassa. Meilläkin kaksi lasta ja kolmas tulossa, joten mies lähinnä remppaa ja minä hoidan sillä aikaa lapsia. Töissäkin, kun molemmat käyvät, niin kyllä se välillä ottaa pannuun, kun on vaan tehtävä jotain remppajuttuja ja jätettävä jotain muuta välistä. Sinun kanssasi olen samaa mieltä, että vanhan talon kanssa täytyy olla elämäntapa-asenne. Tutuilla meinasi mennä liian kovien tavoitteiden takia avioliitto nurin. Me olemme pyrkineet siihen, että elämää eletään remontista huolimatta, toki välillä on tosiaan tingittävä menoista, että kerkiäisi tehdä remonttia. Varsinkin tällä hetkellä, kun on ulkovuorijutut menossa, niin sopivalla säällä on vaan tietyt asiat tehtävä, vaikka joku muu kiinnostaisikin enempi. Pidemmätkin tauot on välillä tosiaankin paikallaan.
VastaaPoistaOnneksi sitä tosiaan tottuu keskeneräisyyteen. Jotkut paikat tosin nappaa aina silmään, mutta suurimpaan osaan tottuu. Meillä myös yläkerran portaikko kesken, jospa maalaisimme sen loppuun, kun ulkovuorihommia ei enää pysty tekemään. Myös eteinen on ollut hyyviin pitkään eri asteisesti kesken. Välillä ärsyttää, kun puolitutut kyselee, että joko remppa on valmis. Aina saa selittää saman asian, että "ei, eikä se koskaan valmiiksi tule, sen verran on kohteita tontilla".
Silloin, kun homman määrä ahdistaa, niin täytyisi yrittää ajatella niitä jo tehtyjä juttuja eikä vaiheessa/aloittamatta olevia. Sitten huomaisi, miten valtava työ on jo tehty. Sitä helposti sokaistuu myös sille valmiille puolelle.
Niinpä! Viimeisin ajatuksesi oli juuri sitä; unohtaa, mitä kaikkea sitä on tehnyt ja välillä tosiaan olisi hyvä katsoa taaksepäin, ja muistuttaa, kuinka paljon onkaan jo tehty ja saavutettu! Blogi on muuten tässä ollut hyvä muistuttaja - siinä määrin, mitä sitä on ehtinyt näiden asioiden parissa päivittää. Mies varsinkin selailee blogiani välillä muistellen menneitä ;)
PoistaNoh, tiedät meidän talon tilanteen.;) Ei ne rempat aina valmistu niin näps ja kops, mutta aikanaan. Mulla on nyt joku buumi, että pitää saada vuosia seisseet pikkuhommat pois päiväjärjestyksestä. Niin kuin ne blogissakin mainitsemani tuvan listat - ne on ollut pohjamaalissa viis vuotta. Ehkä olis aika jo sutasta pintamaali päälle, mutta kun se silmä tottuu. ..ja lapsetkin tosiaan tarvitsee sitä aikaa, niiden tulo on muuttanut remppatahtia radikaalisti..
VastaaPoistaNiinpä; ja teillä vielä päälle miehen työ, ymmärrän niin hyvin, ettei vapaa-ajalla enää jaksaisi vääntää samojen asioiden äärellä. Meilläkin tulee noita buumeja; ja niitä jään välillä odottelemaankin juuri! Paljon mukavampaa tehdä hommia eteenpäin hyvillä mielin kuin pakko niskassa :D
PoistaTuo on varmasti ihan totta että silmä tottuu ajastaan. Eihän kaikkea vaan pysty millään kerralla toteuttamaan vaikka niin haluaisi.
VastaaPoistaTeillä on niin kaunista! :)
... Tosiaan ehkä parhaimmista selviytymiskeinoista tällä hetkellä ;) Ja kiitos <3
PoistaKuulostaa niin tutulle, siltikään en vaihtaisi yhteenkään uuteen ja valmiiseen. Teillä on kaunis koti, olipahan valmista ta ei!
VastaaPoistaSamat sanat, ja suuri kiitos :)
Poista