Päätän hurjakuvaisen ja -vivahteisen pensaiden pelastusoperaatiopostaussarjani tähän tylsääkin tylsempään kuvaan, mutta kenties kuva kertoo mahtavan oivalluksemme; ei tarvittu tukipuita, vaan sidoimme tuoreista pajun oksista tuet pensaille. Ei maksanut penniäkään, ja mies toimi sitojana minun hermojeni pettäessä lähes heti.
Oppina pajun sitomisesta: nuoret ja pitkät oksat ovat parhaimpia. Pehmitimme oksia muutaman viikon laittamalla nipun ojan pohjalle veteen. Minulle oli yllätys, kuinka hyvin sitominen onnistui - vaikkei omat hermot sitä kestäneetkään...
Nyt jännitetään, miten nämä jaksavat kantaa kesän marjasadon (sehän on varmasti tämän kaiken jälkeen oltava mahtava) painon - ja miten muutenkin kestävät. Ja miten nuo seipäät kestävät. Ja miten elämänlanka kestää.
Yhtä jännitysnäytelmää siis.
Mutta nyt lopetan tämän postaussarjan, ja keskityn seuraavaksi johonkin kauniimpaan.
Kerrottakoon kuitenkin lopuksi, että homma ei ole edelleenkään valmis. Katetta puuttuu edelleen, ja kaikkia pajuja ei ole sidottu tukiin kiinni. Mutta ehkä sitten ennen sitä marjasatoa kaikki on valmiina. Ehkä näytän teille siis vielä kesällä jonkun kauniin otoksen pelastusoperaatiopostaussarjani päätökseksi!
We used willow branches to underpin our old berry bushes. Tieing the berry bushes up with willow branches was suddenly quite easy to do, however not for me - just for my man!
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!