maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kuivuutta, muttei kurjuutta! // Sunny days!





Maalis- ja huhtikuussa osallistuin omavaraisuutta käsittelevien bloggaajien yhteispostaussarjaan. Toukokuun postaus jäi väliin kevätkiireiden vuoksi, mutta nyt ajattelin todella nopeasti kirjoittaa teille kuulumisia tästä aiheesta.

Vaikka aikaa on kulunut kaksi kuukautta, tuntuu, että kerrottavaa on kovin vähän. Suoritin keväällä opintoni loppuun ja sairastelin pitkän pätkän kera lasten, joten aikaa ja jaksamista näille asioille ei yksinkertaisesti ollu. Maaliskuussa sain tomaatin siemenet itämään, ja sen jälkeen vasta toukokuussa pistin seuraavat siemenet esikasvatukseen. Saapui erittäin kaunis ja lämmin toukokuu, josta olemme nauttineet täysin siemauksin.

Yhtään vesitippaa ei ole kuitenkaan torppamme maille tipahtanut taivaalta viimeisen kuukauden aikana, joten jossain vaiheessa kiittelin omia kiireitäni. Pieniä hentoja taimia ei voi näin kuivaan maahan edes istuttaa, joten onni on, että ovat niin pieniäkin vielä. Istuttaminen on siksi käytännössä mahdotonta, ettemme ole kastelemassa niitä joka päivä - ja toisaalta tuntuu, ettei vesikään riittäisi kaivossa jokapäiväiseen kasteluun.

Joten tässä ollaan! Kotona on ikkunanlauta vielä pullollaan taimia, ja ainoastaan tomaatin taimet on saatu kasvatusaltaisiin, kiitos automaattisen kuivuuteen reagoivan kastelujärjestelmän. Blumat-kastelujärjestelmä on ollut erittäin hyvä - jollei täydellinen näihin olosuhteisiin. Kastelee, mutta hyvin säästeliäästi, joten ehkä kaivon vesi riittää ainakin tomaateille tänä kesänä.

Jos olisimme tämän sadon varassa, kurjaa varmasti olisi. Tällainen kevät pistää tietenkin miettimään, kuinka hiuskarvan varassa sitä olisi, jos eläisi näiden antimien varassa. Koska kuitenkaan hengenhätä ei odota meitä, olen kiltisti vain katsonut, kun maa ympärillä kuivuu - ja toisaalta, kuinka joka puolella kukkii, on niin lämmin - ja on niin kaunista! Kolme viikkoa sitten pistettiin perunat maahan (perustettiin suunnitelmista poiketen perinteinen perunamaa kanalan yhteyteen) ja pistettiin kasvimaalle sipulit ja juurekset, herneet ja salaatit kasvamaan. Siemenet eivät ole läheskään kaikki edes itäneet, joten sato voi olla todella huono. Mutta kuten sanoin: tähän emme onneksi kuole, vaikka pahalle tämä tuntuu suuremmassa mittakaavassa.

Ja varsinkin, jos tämä on tulevaisuutta: jos ilmaston vaihtelut, epävarmuus ja ääritilanteet lisääntyvät tällä tavalla. Toivottavasti ei.


Kukintojen perusteella meille on tulossa paljon hedelmiä ja marjoja. Lisäksi kukkakimppuja on hyödynnetty omasta maasta ja raparperista sekä syreenistä olisi voinut tehdä vaikka mitä. Samoin nokkosesta ja vuohenjuuresta.

Täytyy kuitenkin myöntää, että en ehtinyt. Toisaalta olen ahminut tietoa ja oppinut paljon tämänkin kevään aikana villikasvien ja puutarhakasvien hyödyntämisestä; ehkä koittaa vielä se päivä, kun ehdin niitä laittaa käytäntöönkin.





Katsotaan seuraavan kerran heinäkuun alussa, onko satoa tullut vai veikö kuivuus kaiken. Tästäkin huolimatta, katsotaan asiaa positiiviselta kannalta: pitkästä aikaa olemme saaneet nauttia kesäisistä päivistä - eikä ole tarvinnut lähteä etelän maihin lämpöä etsimään. Omavaraisuutta sekin!?

Käyhän kurkkaamassa myös, mitä muille kuuluu:

Maatiaiskanasen elämää 
Korpikiven tupa
Kiireetön elämä
Olipa kerran arki
Rakkautta ja maan antimia
Riippumattomammaksi 
Korkeala





Sunny happy days!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!



13 kommenttia:

  1. Teksti puhuu karua kieltä tästä kuivuudesta. Minä taas uppouduin sinun kuviin täällä kahvikupponen kädessä. Ne on jotenkin niin rauhallisia ja rauhoittavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torpalla on kyllä rauha maassa, jos vain isäntäväki osaa ottaa lunkisti 😅 välillä onneksi osaa, ja toivon mukaan lasten kasvaessa pystyy nauttimaan ympäröivän luonnon rauhasta vieläkin enemmän ☺️

      Poista
  2. Kuivuus on nyt todella riesana.
    Ihana tunnelma kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on - mutta eilen satoi! Ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon - ja teki kyllä hyvää. Sadevesitynnyreitä ei saatu kuitenkaan täyteen, joten vielä varmasti voisi sataa muutaman pisaran - tälle kesälle ;)

      Poista
  3. Kuivuus on kyllä raastavaa nyt. Joka päivä pitäisi kyllä pystyä kastelemaan, että joku kasvaisikin. Meillä ei nyt suurempia istutuksia ole, mutta automaattista kastelujärjestelmää täytyy kehitellä, jos lähivuosina saadaan viljelyjä enemmän alulle. Ettei kaikki kuivetu mökkireissujen aikana. :D
    Ihania kesäisiä tunnelmia kuvissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vain on; pelkkä lämpö ei ole riittänyt. Muina kesinä on tosiaan riittänyt, että sade on kastellut pääosin kevään ja alkukesän. Loppukesästä toki on tarvinnut kastella. Nyt tilanne ollut aika haastava, kun ei olla koko ajan paikalla kastelemassa. Mutta eilen satoi - samoin yöllä! Joten jospa se tästä lähtee viimein kasvuun!

      Poista
  4. Nämä säiden vaihtelut ja niiden rankkuus saavat mielen mustaksi. Meillä on taimia maassa ja olen niitä käynyt kastelemassa, säännöllisesti kaivon tyhjäksi. Se täyttyy hyvin, mutta kokoajan pelkään,koska se alkaa ehtyä. Mutta ainakin on nättiä ja ihmiset eivät valita kesän sään olevan kehno ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on nättiä! Itse en ole uskaltanut kaivovettä käyttää, sillä menee kesäisin muutenkin niin vähäksi - saati sitten tällaisena kesänä. Ollaan kuitenkin täysin kaivosta riippuvaisia, kun ei ole johtovesiä täällä päin :)

      Poista
  5. Meillä ollaan onneksi säästytty noilta kevätflunssilta ja mahataudeilta, huh huh! Ne vetävät kunnon niin alas, ettei kyllä jaksa pitkään aikaan tehdä mitään.

    Kauniita kuvia sinulla ja olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että lähimatkailua kannattaa harjoittaa. Sitäpaitsi, se on melkein omavaraistelijan ainut mahdollinen tapa matkustella, jos ei ole ketään kotimieheksi.

    Teillä kanssa karhunvadelma kukkii. Niin meilläkin, eikä ole kyllä ikinä kukkinut näin aikaisin. Toivottavasti satokin ehtii tänä vuonna, ellei kuivuus kuivata raakileita! =(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta; lähimatkailu on varmasti tällaisen kotipuutarhurin ja omavaraistelijan paras vaihtoehto :) Karhunvattu on tosiaan kukkinut; toivottavasti saadaan myös marjoja. Viime vuonna jäivät ainakin raaoiksi; pitäisi siirtää ne valoisampaan paikkaan, jotta olisi olosuhteet optimaalisemmat - ja tosiaan kyllä tämä lämpökin edesauttaa varmasti sadon muodostumista :)

      Poista
    2. Ja se vesi - mutta eilinen vesisade loi toivoa; jospa se tästä!

      Poista
  6. Jatkuva kuivuus ja kuumuus on hirveää. Toivottavasti tauottomat kuuman aurinkoiset päivät jäävät toukokuuhun ja kesäkuu tuo (perinteiseen tapaan) tullessaan vähän enemmän sateita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nyt niitä on saatu - ja juhannukseksi varmasti saadaan kunnon rankkasateet ;)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!