maanantai 25. toukokuuta 2020

Materiaalien hankinta restaurointikohteeseen


Tämä teksti liittyy rakennusrestauroinnin opintojen näyttöihin, joista kirjoitin aiemmin täällä.

Ei ole yhdentekevää, millaisia materiaaleja vanhojen rakennusten korjauksessa käytetään. Nykyään puhutaan erittäin paljon hengittävyydestä, mikä on yksi ja hyvinkin tärkeä seikka materiaalihankinnassa. On kuitenkin myös muita seikkoja, jotka olisi hyvä huomioida materiaalihankinnassa.

Älä hanki

Ensinnäkin restauroitaessa kaikkein tärkeintä on olla itse asiassa hankkimatta materiaaleja kohteeseen. Toisin sanoen: käyttää jo sitä, mitä on, mahdollisimman pitkälle. Kunnostaa se tai korjata se, koska näin on hyvin todennäköistä, että talon henki ja historia säilyvät arvoisellaan tavalla. Yksi tänä päivänä usein esille tuleva asia on kattojen korjaus. Niin paljon uusitaan vanhoja betoni- ja savitiilikattoja heittämällä vanhat tiilet lavalle ja pistämällä sitä halvinta markkinoilta saatavaa aaltoivaa peltiä tilalle. Tällainen kattoremontti on kyllä nopeasti tehty eli työtunneissa säästetään. Luonto ei kuitenkaan säästy sillä, että hyvää ja kunnostettavaa katemateriaalia heitetään hukkaan ja uutta sekä pahimmassa tapauksessa huoltovapaata (toisin sanoen ei korjattavissa olevaa) materiaalia laitetaan tilalle. Vinkkinä voin kertoa, että savitiilet ovat ikuisia, jos ne vain ovat ehjiä; ne tarvitsee vain harjata ja pestä mahdollisesta kasvustosta - ja betonitiilet saavat uuden elämän maalaamalla ne litrahinnaltaan hävyttömän halvalla itse sekoitettavalla sementtimaitomaalilla, johon löydät ohjeen mm. Perinnemestarin sivuilta.

Jos kuitenkin rakennukseen pitää syystä tai toisesta hankkia uutta materiaalia, tulisi ennen ostoksille lähtöä tutkia, mitä kohteessa on aiemmin käytetty; mikä on talon toimivuuden (mm. hengittävyys) ja toisaalta talon estetiikan kannalta (mm. pinnan struktuuri tai listan profiili) oleellista.

Imee ja luovuttaa kosteutta

Hengittävyydestä puhutaan paljon. Sanana se johtaa osin lukijaansa harhaan. Kyse on nimittäin siitä, miten materiaali imee kosteutta ja toisaalta, miten se luovuttaa kosteuden. Monesti nähdään aivan mahdottomasti vaivaa eristeiden hengittävyyden kanssa, mutta lopuksi pinnat maalataan muovia sisältävillä maaleilla. Jos maalikauppias toteaa, että maali on hengittävä, mutta olet epäileväinen, kehoitan ostamaan maalia niin pienen purkin kuin sitä vain saat. Sen jälkeen maalaa maalia niin monta kerrosta mallipalalle kuin mitä maalattavaankin kohteeseen pitäisi maalata. Tämän jälkeen lorauta pinnan päälle vettä ja laita lasi päälle. Seuraa tilannetta. Imeytyykö vesi maalattuun materiaaliin? Jos imeytyy, kuivuuko materiaali suhteellisen nopeasti? Jos ei, olet maalannut juuri sellaisen pinnan, joka ei hengitä. Harva maali toimii hengittävänä varsinkaan heti maalauksen jälkeen. Pellavaöljymaalikin on hangittämätön, eli muodostaa kalvon heti maalauksen jälkeen, jos sitä maalataan kaksi tai kolmekin kerrosta. Yksi kerros kuitenkin vielä hengittää ainakin oman kokemukseni ja käyttämieni maalien perusteella - ja kuluessaan maali (etenkin lattioissa) alkaa hengittää. Itse olen ratkaissut asian niin, että olen maalannut pellavaöljymaalilla vain yhden kerroksen, mutta se on vain tehtävä todella huolellisesti, jotta lopputulos ei pistä silmään.



Aidosti sitä mitä on

Usein toimivuus ja estetiikka kulkevat myös käsi kädessä. Vanhan lautalattian korvaaminen laminaatilla on ollut viimeiset kymmenen vuotta hyvinkin yleistä. Näyttää vähän puulle, mutta on huomattavasti halvempaa ja huoltovapaata. Eron kuitenkin huomaa lautalattiaan verrattuna. Lautalattian ja laminaatin kiilto on erilainen. Lautalattia on lämmin ja luonnollinen paljaissa varpaissa. Laminaatti todella kylmä ja keinotekoisen tuntoinen. Lautalattiaan tulee kolhuja ja naarmuja - ja se kuluu. Lattia näyttää kuitenkin edelleen hyvälle, sillä pienet kulumat kuuluvat lautalattian luonteeseen - ja haluttaessa sen voi aina hioa ja maalata uudestaan. Kun laminaattiin tulee kolhuja ja naarmuja, on korjaaminen astetta haastavampaa - eivätkä ne näytä sille, että kuuluisivat lattiaan. Pikemminkin lattia alkaa huutaa uutta laminaattia tilalle.

Miten ennen oli?

Usein rakennuksista löytyy viitteitä niistä materiaaleista, joita siellä on aikoinaan käytetty. Joskus kuitenkin aika on jyrännyt historian yli, ja kaikki on uusittu uuneja myöten. Tällöin vanhat valokuvat, edeltävien omistajien haastattelu tai rakennusaikakauden rakentamistyyliin tutustuminen voivat auttaa alkuun materiaalin hankkimisessa. Tässä kohtaa vinkkaan tutustumaan Hannu Rinteen kirjoittamaan Tyylikirjaan, josta pääsee hyvin alkuun - ja kiinnostuksen kasvaessa löydät varmasti kirjastosta lisää luettavaa aiheesta.


Esimerkkinä torppamme tupa

Koska postaus kaipasi kuvat oheen, päätin ottaa muutaman otoksen tuvastamme ja sitä kautta havainnollistaa, kuinka paljon vanhaa voi hyödyntää - ja toisaalta jos ostaa uutta, miettii tarkkaan, minkälaista ostaa ja miten se sopii talon luonteeseen.

Ensimmäisen kuvan keittiötaso on rakennettu talon vanhasta keittiökaapistosta, jonka alkuperäisestä asusta löytyy kuva täältä. Skafferin ovet ja keittiönurkkauksen ikkuna on ostettu vanhasta purettavasta rintamamiestalosta; ikkunat ovat samanlaiset profiililtaan kuin muut talon ikkunat ja skafferin oven profiili muistuttaa talon sisäovien profiilia. Ikkunalistat on löydetty navetan ylisiltä, ja ovat profiililtaan samanlaiset kuin muissakin ikkunoissa ovat. Uuttakin on; kaapiston vetimet on ostettu tavallisesta rautakaupasta ja panelit lähisahalta.

Toisessa kuvassa näkyy vanha lautalattia, joka säilytettiin alapohjaremontista huolimatta; lautojen irrottamisessa ja puhdistamisessa meni toki oma aikansa, mutta puu on vahvaa ja vanhaa - ja kuuluu tähän torppaan. Lattialistat vaihdettiin tuvasta samanlaisiin listoihin, joita oli käytetty kamareissa. Vanhaa listaa löydettiin pieniä määriä navetan ylisiltä, mutta suurin osa tilattiin lähisahalta, joka teki listalle uuden terän mallipalan pohjalta. Kärsivällinen sai toki olla, sillä tilauksen jälkeen listoja odotettiin yli vuosi ennen kuin ne oli sahattu ja haettavissa. Uutena ostettu helmiponttipaneeli oli profiililtaan samanlaista, mitä löytyi kuistilta ja jota käytettiin yleisesti 1900-luvun alun rakennuksissa.

Torpassa oli tehty useita remontteja ja korjauksia sitten 1800-luvun lopun, jolloin torppa alunperin pystytettiin. Jotain vanhaakin oli onneksi säilynyt, kuten kolmannessa kuvassa näkyvä sisäovi. Sisäoven maali ei ole alkuperäinen, mutta maali on jätetty pintaan osaksi siksi, että aikaa ovien kunnostamiselle ei ole vielä löytynyt - osaksi siksi, että kerroksellinen sisustus on vanhalle talolle hyvin ominaista ja jopa suotavaa. Kenties ovien maali joskus rapsutetaan pois, ja ovet käsitellään keltaokran värisellä pellavaöljymaalilla, mutta siihen päivään asti katselen mielellään maalipinnan hidasta kulumista ja elämisen jälkiä.

Kolmannessa kuvassa näkyy hyvin myös pistorasia. Sähkövetoihin ja rasioihin kiinnitettiin paljon huomiota sisätiloja kunnostettaessa. Aiemman omistajan 2000-luvun malliset rasiat poistettiin ja hyödynnettiin myöhemmin navetan sähkötöissä. Sisätiloihin valittiin vanhanmalliset posliiniset rasiat. Sähkösuunnitteluun käytettiin paljon aikaa, jotta rasioita ja pistokkeita olisi vain todella tarvittava määrä. Turhista rasioista ei niiden korkean hinnan takia kannattanut maksaa.


Lopuksi

1. Itse suosittelen jokaista vanhan talon korjaajaa ensin miettimään hyvin tarkasti, mitä kaikkea rakennuksesta jo löytyy ja kyselemään tarvittaessa ammattilaisilta, mikä kaikki on vielä korjattavissa. Esimerkiksi vanhat pinkopahvit voi pingottaa uudelleen, jolloin säästää paitsi uusien seinämateriaalien (pinkopahvit tai huonommassa tapauksessa gyproc-levyt), mutta myös itse työn (pinkopahvien uudelleen asennus / seinälevyjen asennus) kustannuksissa. Säästää myös aikaa ja usein myös rakennuspölyä, kun uutta ei tarvitse rakentaa. Vanhan säilyttäminen vaatii usein ylimääräistä säältä suojattua tilaa sekä järjestelmällisyyttä, jotta muistat ja löydät myöhemmin tarvitsemasi materiaalit tai varaosat.

2. Jos hankit uutta, hanki kuitenkin ensisijaisesti vanhaa eli kierrätettyä. Tällöin varaa aikaa etsimiseen, sillä näin säästät aikaa ja saat varmemmin sitä, mikä kohteeseen todella sopii. Netistä löytyy nykyään monenmoisia myyjiä, joista osa haluaa aidosti kierrättää ja osa myös tehdä rahaa. Vanhasta ei kuitenkaan kannata maksaa ihan mitä vain. Kannattaa myös olla tarkkana, että ostaa hyvää vanhaa. Lahonneita ikkunankarmeja voi toki ostaa, mutta tällöin ostat karmit vain lasin hinnalla - ja tällöin lasin on oltava aitoa vanhaa aaltoilevaa lasia, jotta sinun siitä kannattaa maksaa. Suurin osa lukijoistani tuntee vanhan tavaran myyjät, mutta laitan varmuuden vuoksi tähän muutaman vinkin: Metsäkylän navetta, Porvoon vanha rautakauppaWanhan Wallankumous ja Tamminaula.

3. Jos et löydä vanhaa, osta mahdollisimman laadukasta ja aikaa kestävää uutta, sillä vanhan rakennuksen korjaamisessa työtunnit maksavat kuitenkin enemmän suhteessa materiaaleihin, joten korjaustyötunneista on myöhemmin ikävä maksaa, jos syynä on ollut materiaalin heikko kestävyys tai toimimattomuus korjattavassa kohteessa. Oman kokemukseni kautta kaikkein eniten tulee ostettua puutavaraa, eristeitä, pintakäsittelytarvikkeita (maalit ja tapetit) ja kiinnitystarvikkeita uutena. Puutavaran ostamisessa suosin sahoja, koska näiltä saat todennäköisesti tilattua myös vanhaan profiiliin sahattuja listoja tai normaaleja leveämpiä lattialautoja. Eristeissä sahat voivat myös olla avuksi, sillä heiltä voi kysyä myös kutterilastua. Jos eristettävää on paljon, kannattaa harkita puukuitua puhaltavan kaluston tilaamista pihalle miehistöineen. Maaleissa ja tapeteissa suosin itse vain sellaisia liikkeitä, jotka ovat erikoistuneet vanhojen rakennusten korjaamiseen. Maaleja voi valmistaa itse, jolloin ne ovat paljon halvempia kuin rautakaupan maalit. Toisaalta omat kokemukseni pellavaöljymaaleista ovat, että ne aluksi kirpaisevat hinnallaan, mutta lopussa tuottavat vain suurta hämmennystä, kun ne eivät lopu millään. Eli ovat erittäin riittoisia ja siten lopulta vähintään yhtä edullisia kuin rautakaupan suosituimmat tuotteet kruunulogoineen. Tapettien osalta tilanne on haastava, sillä tapettien päällä on nykyään järjestäin joko lakkaa tai muovia - tai sitten hinta käsin painetussa tapetissa on monelle liian kirpaiseva. Jos hinta kirpaisee ja haluat takuulla hengittävän materiaalin, maalaa tapetti siis itse ;)

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös InstagrammistaFacebookista ja Pinterestistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!