Pessimististä optimistiksi?

Tuo hetki, kun keität kriikunoista ensimmäistä kertaa mehua netistä löytyneen ohjeen mukaan ja kun huomaat, kuinka syksyinen aurinko paistaa juuri sillä hetkellä maa-artisokan kukkiin pöydällä. Juuri tuossa hetkessä otin tämän kuvan. Kukkien takana piilossa on aikamoinen järjestys, jota olen pienessä keittiössä oppinut pikkuhiljaa hallitsemaan.

Se, miten hyvinkin pessimistisestä ihmisestä, jonka juuret ovat missä muuallakaan kuin Puolangan pessimistisessä pitäjässä, rakentuu pikkuhiljaa optimisti; se on monen tekijän summa. Maallemuuton, oman yrityksen suoman vähemmän työmäärän ja ympäröivien ihmisten luomat puitteet ovat varmasti olleet tässä tärkeitä. Sen lisäksi olen kuitenkin tehnyt aivan valtavasti töitä itseni kanssa.

Olen luonteeltani kunnianhimoinen. Vasta viimeisten vuosien aikana olen ymmärtänyt, että voin valjastaa tuon kunnianhimon myös itseni kehittämiseen. Minun kunnianhimoni ilmentymä tässä kohtaa onkin: Iloinen, ehkä hieman höppänä, mutta olemuksellaan mukaansatempaava ja innostunutta ilmapiiriä levittävä mummeli. Luit oikein: mummeli. Minä nimittäin kunnioitan juuri mummeleita. Heissä asuu usein viisaus ja rauha.

P.S. Kuvan tabletti liittyy oleellisesti kuvaan, vaikka ei visuaalisesti olekaan toimivassa sijainnissa. Tabletissa oli ohje mehuun: mukaan tuli kriikunoiden lisäksi mustikoita ja raparperia. Mustikoita ei ollut, joten laitoin mustia viinimarjoja. Tuli ihan hyvää, mutta ei ehkä ihan parasta mehua, mitä olen eläissäni tehnyt. Seuraavalla kertaa enemmän kriikunoita ja mustaviinimarjojen sijaan niitä mustikoita.

P.P.S. Tämä on lähes täysin sama julkaisu kuin mitä kirjoitin tänään instagramin puolelle. Lukijan toiveesta yritän päivittää näitä kumpiakin väyliä aina mahdollisuuksien mukaan. 

Kun kaupunkilainen muutti maalle

Puut rätisevät uunissa ja ulkona sataa vettä. Tämä on se hetki, kun tartun koneeseen, istahdan ja kirjoitan kuulumisia. 

Viimeinen vuosi on ollut yhtä unelmien täyttymistä. Tunnistin sen, kun flunssa iski ja päätin viettää tuon flunssaisen päivän Unelmakarttakirjan parissa. Luin vuonna 2019 kirjaamiani unelmia. Olin todella äimistynyt, hämmästynyt ja epäuskoinen. Olenhan minä oman elämäni elänyt, tiennyt, että paljon tavoiteltuja asioita on toteutunut ja kaiken varmasti ymmärtänyt, mutta oli silti todella vaikea uskoa, että kirjaamani unelmat olivat lähes täysin toteutuneet. Myös sellaiset, joiden uskoin olevan loppuelämän prosesseja itsensä kehittämisen osalta. Koirakin meillä on viimein uutena perheen jäsenenä, kuten kuvasta näet!

Sitten oivalsin, miksi minulla on ollut myös vähän vaikeampaa. Suunta yritykseni osalta nimittäin puuttui. Suurin osa unelmistani olivat toteutuneet, mutta unelmani yritykseni osalta eivät olleet toteutuneet. Oivalsin nimittäin aika pian yrittäjäksi ryhdyttyäni, etten ole käsityöammattilainen enkä koe sisustussuunnittelua itsessään omakseni, sillä olen liiaksi ympäristönvaalija suunnitellakseni pääosin uutta.

Ymmärsin, että lopussa olen kuitenkin enemmän tietotyöläinen. Haluan auttaa ja jakaa tietoa vanhojen talojen kunnostajille. Haluan päästä mukaan aluekehittämisprojekteihin ja rakentaa ympäristöystävällisempää yhteiskuntaa. Ja näin maalla asuessani tunnen yhä vahvemmin, että haluan auttaa maaseutukuntia luotsaamaan kohti parempaa tulevaisuutta.

Viimeisen vuoden olen hakenut itseäni ja kerännyt rohkeuttani. Miettinyt keinoja ja varmasti prosessoinut asioita paljon alitajunnassa, sillä välillä olen ollut myös hyvin loppu, vaikken oikein edes tehnyt työpäivän aikana mitään mainittavaa. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna taisin tehdä paljonkin. Nykymaailman työelämän mittapuissa olin varmasti todella tuottamaton yksilö, mutta se onkin syy, miksi hakeuduin työllistämään itse itseni. Annan itselleni luvan olla välillä näennäisesti todella tuottamaton, sillä viimein tässä elämän vaiheessa olen ymmärtänyt olevani ihminen, joka saattaa prosessoida pitkään, mutta prosessin päätteeksi lopputuloksen saaminen voi olla hyvinkin pieni ja vaivaton pyrähdys.

Tämä blogikirjoitus on todella erilainen kuin viimeisimmät kirjoitukset. Päätinkin tämän myötä mullistaa niin blogiani kuin instagram-tiliäni. Tämä aluekehittäjä muutti nimittäin perheineen syrjäiselle maaseudulle. Tästä eteenpäin blogini ja instagram-tilini kertookin syrjäisellä maaseudulla asumisesta, vanhan talon ja pientilan kunnostamisesta ja maaseudun kehittämisestä. Siitä, kun haluaa elää vähemmällä enemmän. Omia havaintoja ja tunteita, kysymyksiä ja toivottavasti myös vastauksia teiltä. 

Koska minusta tuntuu, että blogillani ja instagram-tililläni on eri seuraajat, näiden sisällöt tulevat olemaan osin samat. Kenties instagrammin puolella tulee päivitettyä asioita useammin, ja kenties kirjoitusta tulee tänne blogiin enemmän. En tiedä, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää.

Olen kiitollinen, kun olet täällä pitkänkin tauon jälkeen, ja vielä kiitollisempi tietenkin, jos ehdit kommentoida postaukseeni.

P.S. Ja mistä tämän blogipostauksen kirjoittaminen alkoi? Siitä, että päätin vastata kysymykseen, millaista on ollut asua maalla. En tainnut vastata siihen vieläkään, mutta ajatuksenani on siis vastata siihen tulevissa postauksissa. Mutta yhteenvetona voinee sanoa, että hyvälle on tuntunut; moni haave ja unelma on toteutunut ja uusi elämä maalla on löytänyt omat uomansa. On enemmän aikaa, vähemmän stressiä, enemmän terveyttä – ja mikä parhainta: enemmän sitä, mitä arvostaa elämässä. Nimittäin perheen kanssa vietettyä aikaa. Aikaa lapsille, ihan vain sellaisissakin tilanteissa, joissa pipot ovat aamulla hukassa. Kun väsyneenä ja stressaantuneena sitä kiukustui lapsen alkaessa pelleilemään esimerkiksi pipoa hakiessaan aamun tuoksinnassa. Nyt tämä äiti nauroi, sydämestään asti, haki kameran ja ikuisti tämän hassun ja rakkaan epelin sekä hetken. 

Sillä elämä on tässä, juuri tässä hetkessä, ja minä olen päättänyt nauttia siitä. Nimittäin juuri tästä hetkestä.

P.P.S Jos sinä asut maalla tai haaveilet maalle muutosta, olisi kiva kuulla, miksi olet muuttanut maalle - tai miksi haaveilet maalle muutosta? Olisi kiva kuulla, mitä te siellä päässä mietitte asiasta, sillä minä (ja varmasti moni maaseutukunta) miettin juuri nyt tätä asiaa.