maanantai 10. tammikuuta 2022

Paperitapettia vanhan torpan seinällä sekä kuulumisia

Kylläpä aika on vierähtänyt! Viimeisimmästä postauksesta on hyvinkin jo yli vuosi, ja tuossa vuodessa ehtikin tapahtua paljon. Nyt minulla on hyvä syy avata kuitenkin suuni täällä sosiaalisessa mediassa, sillä minulla on ihan ajankohtaista asiaakin, joka jotakuta siellä toisen puolen ruutua saattaa kiinnostaa - ja tämän lisäksi voinen kertoa lyhyesti, mitä tässä vuodessa on ehtinyt tapahtumaan.

Mutta ensin itse otsikkoon, eli tapetointiin. Torpan makuuhuoneet saivat nimittäin tapetit ylleen reilu vuosi sitten syksyllä. Seinillä on Gysingen paperitapettia. Tapetti on muovitonta, mutta tapetin pinnalla on ohut lakkakerros, joka suojaa paperitapettia ja helpottaa huomattavasti tapetointia. 

Jos sinua mietityttää tapetointi - eli osaisitko ja uskaltaisitko, vinkkaan lukemaan tässä samalla kirjoitukseni, jossa kerron niksejä tapetointiin. Kirjoitin myös aiheesta artikkelin Rakennusperinteen Ystävät Ry:n Tuuma-lehteen. Jos sinulle tulee kyseinen lehti, löydät jutun viime vuoden alkupuolen numerosta!

 

 

Tässä samalla voin lyhyesti kertoa myös kuulumisia vuoden 2021 varrelta. Tuohon vuoteen kuului rakennusrestauroinnin opintojen loppuunsaattaminen ja valmistuminen, vanhan kotimme myynti, muutto maalle torpallemme, irtisanoutuminen edellisestä työstäni ja oman yrityksen perustaminen sekä paljon, paljon, paljon töitä uuden kodin parissa. Voin siis rehellisesti sanoa, etten millään olisi ehtinyt päivittää blogia. Jätin myös muun sosiaalisen median päivitykset täysin taka-alalle ja pyhitin harvat vapaat hetket itselleni ja perheelleni. 



Viime vuonna päätin siis myös työllistää itse itseni. Tein sekä vanhan alan töitäni yhdyskuntasuunnittelun parissa (Suunnittelutoimisto Sinn), mutta kokeilin siipiäni myös restauroinnin ja vanhojen rakennusten sisustussuunnittelun saralla (Restaurointi Sinn). Sain hyvinkin kokea, kuinka tiukassa on käsityöläisen palkka - ja toisaalta huomasin olevani kuin kotonani tehdessäni virkamiesvuosien jälkeen konsulttina töitä julkiselle hallinnolle. Ensimmäinen vuosi olikin tutkiskelun aikaa, enkä kiirehtinyt tekemään päätöksiä tulevista askeleista - vaan päätin kerrankin kuunnella itseäni ja luottaa, että aika ja kohtalo kyllä näyttävät, mihin tieni vie.

Ja se vei hyvinkin eteenpäin. Tein töitä tutuille asiakkaille ja lopulta myös ihan uusille asiakkaille. Sain ymmärtää hyvin konkreettisella tasolla, että hyvin tehty työ palkitsee myös tulevaisuudessa. Ja niin lopulta restauroinnin osaamisenikin alkoi löytää oman uomansa. Ymmärsin, että en ole paras ja tehokkain toimimaan verstaalla, mutta voin käyttää osaamistani suunnitteluun ja muiden opettamiseen, opastamiseen ja neuvomiseen.

Niin, ja sitä on nyt saatavilla. Pääsen pitämään nimittäin kurssin vanhojen talojen sisustamisesta Sisustusakatemiassa! Luvassa on hyvin tiivis paketti, joka johdattaa opiskelijat ymmärtämään vanhojen rakennusten ominaispiirteitä. Tavoiteena on saada opiskelijat näin ymmärtämään, miten säilytetään vanhan rakennusken viehätysvoima ja miten huomioidaan rakennuksen historia. Mitä itse olen oppinut ja mitä tämäkin kurssi opettaa; tärkeintä on tietää, mistä löytää tietoa eri aihealueista jatkossa. Kurssi toteutetaan osin etänä ja osin paikan päällä Helsingissä. Jos siis kiinnostuit, lukaise lisää aiheesta Sisustusakatemian sivuilta! Mukaan mahtuu 16 opiskelijaa, joten ilmoittaudu hyvissä ajoin, jos halajat mukaan.

Että tällaisia kuulumisia! Paljon on siis tapahtunut, ja paljon jäi kertomatta. Kysynkin nyt samalla, kiinnostaisiko teitä kuulla, miten asuminen maalla on sujunut kaupungissa asuttujen vuosien jälkeen? Tai onko jotain muita aiheita, joista haluaisitte lukea tai nähdä kuvia?

Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2022 teille kaikille, ja toivottavasti kuullaan taas pian!

 


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös InstagrammistaFacebookista ja Pinterestistä!

 


maanantai 14. joulukuuta 2020

Vanhan rakennuksen eristäminen

Tämä teksti liittyy rakennusrestauroinnin opintojen näyttöihin, joista kirjoitin aiemmin täällä.
 
Vanhan rakennuksen eristämisessä on kaksi tärkeää asiaa, jotka tulee huomioida paljon puhutun eristepaksuuden lisäksi; eristeen kosteudensietokyky ja eristävien osien ilmantiiveys. 
 
Kosteudensietokyky liittyy virheensietokykyyn. Vanhat rakennukset on alunperin rakennettu niin, että ne sietävät virheitä. Jos rakenteisiin pääsee syystä tai toisesta kosteutta, se ei aiheuta ongelmia, jos ne pääsevät kuivumaan. Luonnonmateriaalit, kuten turve, pellava, sellu/paperi ja kutterilastu/puupuru kuivuvat suhteellisen nopeasti kastuttuaan toisin kuin esimerkiksi lasi- tai kivivilla. Siten riski, että perinteisissä eristeissä alkaisi elää kosteudessa viihtyvää bakteerikantaa tai - tai että rakenteisiin pesisi lahottajasieni, pienenee.

Ilmantiiveys liittyy puolestaan siihen, että ilma kuljettaa mukanaan kosteutta ja pienhiukkasia. Jos rakenteen eristeissä pääsee kulkemaan ilma, lisääntyy kyseissä paikkaa riski kosteudelle. Toisaalta ilmantiiveys liittyy myös huoneilman laatuun ja vetoisuuteen. Eristeistä ei saisi kulkea ilmaa huoneilmaan, koska näiden kautta huoneilmaan voi kantautua esimerkiksi turvepölyä, mikä heikentää sisäilman laatua. Toisaalta vetoisuus tuntuu kylmälle; lämminkin huoneilma voi tuntua kylmälle, jos esimerkiksi vanhoja ikkunoita ei ole eristetty ja paperoitu talven varalle.

Restauroinnin opintojen aikana eristimme vanhan rankarakenteisen kesähuvilan. Kyseisen kesähuvilan rakenteista olen kertonut enemmän täällä ja pinkopahvituksesta täällä. Tässä postauksessa kertaan lyhyesti, miten rakennuksen seinät ja alapohja eristettiin.
 
Huvila oli rankarakenteinen, eikä sitä oltu eristetty aiemmin. Ulkoseinillä ulkolaudoituksen alla oli tervapaperi tuulensuojana. Tervapaperi jätettiin paikalleen, koska ulkolaudoitusta ei uusittu. Tervapaperi ei varsinaisesti ole hengittävä materiaali, sillä se ei läpäise helposti kosteutta. Sitä on kuitenkin käytetty varsin paljon rakennusten tuulensuojana, joten paperi jätettiin paikalleen ja paikkakorjattiin paikoista, jossa se oli päässyt tai pääsi korjaustoimenpiteiden aikana repeämään. 
 
Eteiseen, jossa paperointia ei aiemmin ollut ollenkaan, asennettiin ulkoseinille Ekovillan ilmansulkupaperi. Vaihtoehtoisesti tuulensuojaksi voi asentaa periaatteessa minkä tahansa muovittoman suojapaperin/-pahvin. Joissain tuulensuojapapereissa on muovivahvistettu ruudukko, joka vahvistaa paperia. Käytännössä tämä ruudukko ei heikennä paperin kosteudensietokykyä, jos se on hyvin harva. 
 
Paperoinnissa on erityisen tärkeää, että se on tiiviisti kiinni rangoissa eikä tuulitunneleita pääse syntymään. Jos paperi repeää asennettaessa, pitää se myös huolellisesti korjata.

Tervapaperin / tuulensuojapaperin päälle asennettiin ekovillalevyjä, joka oli valmistettu kierrätyspaperista. Materiaali imee ja luovuttaa kosteutta, vaikka pitääkin sisällään pienen määrän liimaa. Myös villalevyjen asennuksessa piti pitää huoli siitä, että eristys ulottuu jokaiseen pieneenkin koloon, jotta tuulitunneleita ei pääse syntymään. Selluvillan lisäksi markkinoilla on myös pellavasta ja puukuidusta valmistettuja eristelevyjä. 

Seinien eristys voidaan myös ns. liimata seinään, jolloin se puhalletaan kosteana massana, jossa on liimaa sideaineena. Jos eristyksen haluaa toteuttaa ilman liimaa, pitää seinärakenteisiin rakentaa ensin kotelot paperia / puukuitulevyjä / laudoitusta hyödyntäen, joihin eriste puhalletaan yläkautta.

Huvilalla alapohja eristettiin puhallettavalla ekovillalla. Alapuoli paperoitiin ensin, minkä jälkeen ekovilla puhallettiin alapohjaan. Tämän jälkeen eristeen päälle asennettiin papari ja lattialauta.
 
Seinille asennettiin huokolevyt eristelevyjen jälkeen. Nämä toimivat samalla sekä eristeenä että "tuulensuojapaperina".Eristelevyjen jälkeen seinät vielä paneloitiin ja pinkopahvitettiin. Nämä lisäsivät entisestään ilmantiiveyttä.

Suurin osa rakennusten lämpöhävikistä tapahtuu yläpohjan kautta. Huvilan yläpohjaa ei eristetty vielä tässä vaiheessa, vaan se jäi tulevan vesikaton korjauksen yhteydessä tehtäväksi.

Postauksen kuvat: Raision seudun koulutuskuntayhtymä (Raseko), Rakennusrestauroinnin opiskelijat, vuosikurssi 2019
 
 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös InstagrammistaFacebookista ja Pinterestistä!
 

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Pinkopahville tapetointi



Postaus liittyy rakennusrestauroinnin opintojen näyttöihin, joista olen kirjoittanut tarkemmin täällä

Torppamme toisen makuukammarin tapetointi oli yksi näyttötöistäni, koska korona-tilanteen takia en päässyt tapetoimaan huvilakohteen seiniä, jonka pinkopahvituksesta kerroin täällä. Torpalla tapetointi tehtiin pinkopahvitetun hirsiseinän päälle, kun huvilalla tapetointi olisi tehty pinkopahvitetun huokolevyn päälle. Kummatkin materiaalit, pinkopahvi ja huokolevy, käyttäytyvät samalla tavalla, joten näitä ohjeita silmällä pitäen voi tapetoida myös huokolevyllä päällystetyn seinän. Pinkopahvitetulle hirsiseinälle tapetointi on korkeintaan asteen verran haastavampaa, koska nurkat ja seinät mutkittelevat tällöin enemmän hirsiseinää.

Tapetin valinta ja menekin laskeminen

Tapetointia suunniteltaessa on tärkeä huomioida:

  • tapetin materiaali - restauroinnissa ja vanhoissa rakennuksissa paperitapettia,
  • tapetin kuviointi: pystysuoraiset viivat tai raidat ovat haastavia, jos seinät ja nurkat ovat vinoja,
  • tapetin kohdistusväli ja sitä kautta menekin lasku (tapetoitavien seinien korkeus ja leveys sekä kohdistuksesta syntyvä hävikki),
  • tapettirullat ovat samasta erästä (kohdistus ja sävyt), ja
  • tapettia jää yli mahdollisia myöhempiä paikkauksia varten.

Torpan makuukammariin valitsin Gysingen lakkapäällysteistä paperitapettia. Laskin menekin niin, että yksi rulla jäisi kokonaan käyttämättä, sillä kyse on lasten huoneesta, jonka seiniin voin helposti syntyä vahinkoja lähivuosina. Lisäksi laskin yhden rullan mahdollisille virheille, koska kokemukseni pinkopahvin tapetoinnista oli vielä vähäinen työhön ryhdyttäessä. 

Limittäin tapetointi

Paperitapetti kutistuu hieman kuivuessaan, mikä tulee huomioida tapetoinnissa. Jotta tapettivuodan alle jäävä pinkopahvi/huokolevy/alustapetti/vanha tapetti ei näy tapetin kuivuttua, on pohjalle maalattava tapetin väriset raidat saumojen kohdalle. Maalina voi olla liisterin ja pigmentin seos (Perinnemestari.fi). Koska tämä vaihe koetaan usein työlääksi, tapetoidaan paperitapetti useimmiten limittäin eli vuodat ovat millin pari päällekkäin.

Itse päätin tapetoida tapettivuodat limittäin. Tällöin on tärkeää suunnitella, mistä nurkasta tapetoinnin aloittaa. Tähän vaikuttaa ikkunan tai ikkunoiden sijainti sekä se, mistä suunnasta huonetta useimmiten katsotaan. Jos tapetti on vaaleapohjainen (tapetin näkyvälle jäävä reuna on vaalea), on tapetointijärjestys hyvä suunnitella niin, että valo kohtaa vaalean tapetin reunan pinnan, jolloin päällekkäistä saumaa ei huomaa niin hyvin. Jos puolestaan tapetti on todella tumma (tapetin reuna näkyy vaaleana), on tapetointijärjestys hyvä suunnitella niin, että vaalea reuna jää varjoon eli ikkunan valo ei valaise vaaleaa reunaa. Torpan makuukammarin aloituskohta näkyy yllä olevasta kuvasta. Alla olevassa kuvassa puolestaan näkyy tapetoitu seinä kuivumisen jälkeen. Saumat löytää hyvin tarkkaan katsomalla, mutta limittäin tapetoitu seinä ei pistä silmään.

 
Tapetointivälineet
 
Tapetointiin tarvitaan tapetointipöytä, tapetointiharja, tapetointilasta, mitta, lyijykynä, sakset, selluloosaliisteriä, liisterille sankko, liisterin sekoittamiseen vatkain ja liisteriharja sekä taso, jolta voi tapetoida turvallisesti.
 
Tapetoinnin valmistelu

Tapetoinnin ensimmäinen vaihe, on tehdä seinälle vatupassilla viiva / katkoviivat lyijykynällä, jonka pohjalta ensimmäinen vuota voidaan asettaa seinälle suoraan. Ensimmäinen vuota / piirrettävä viiva kannattaa sijoittaa niin, että vuota menee yli nurkan, ainakin 10 mm toiselle seinälle. Vanhan rakennuksen vinoissa nurkissa pystysuora viiva voi olla aivan eri suunnassa kuin mitä nurkka on, jolloin tapetti saattaa olla ylänurkassa vähemmän yli toisessa seinässä kuin alanurkassa tai toisin päin. Tämä ei haittaa, jos ja kun tapetti ei kuvioinniltaan ole pystysuoraviivainen. Tällöin pitää vain pitää huoli siitä, että tapetti ulottuu joka kohdassa nurkkaa ainakin sen 10 mm yli toiselle seinälle.

Kun viiva on piirretty, mitataan ensimmäisen kahden tapetoitavan seinän keskimääräinen korkeus (voi vaihdella vanhassa talossa), lasketaan kahden seinän tarvitsema tapettivuotien määrä ja leikataan ne valmiiksi. Leikkaamisessa tulee huomioida kohdistus ja ottaa varmuuden vuoksi ylimääräistä (noin 50-100 mm) ylä- ja alaosaan.
 
Jos pinkopahvin pinnassa (etenkin pinkopahvien reunat) on epätasaisuuksia, kannattaa ne hioa hyvin hienolla hiomapeperilla tai tyynyllä ensin läpi. Myös mahdolliset naulat ym. poistetaan tässä vaiheessa hyvissä ajoin. Jos listat, ilmanvaihtoventtiilit ym. on helppo irrottaa, voi nekin ottaa pois, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Näyttökohteessani rintapanelointia kiertävät listat irrotettiin, koska ne oli kiinnitetty ruuveilla. Muut listat jätettiin paikoilleen, koska irrottaminen olisi kuluttanut listojen maalipintaa etenkin naulojen kohdilta. Lopuksi seinät voi harjata mahdollisesta pölystä.

Liisteröinti

Joissain ohjeissa kehotetaan huokolevyt ja pinkopahvit sekä alustapetit esiliisteröimään vuorokautta ennen varsinaista tapetointia, jotta pohja ei ime kaikkea liisteriä itseensä ja jotta tarttuvuus ei heikkene. Toisissa ohjeissa sen sijaan kehotetaan liisteröimään vain tapetti ilman pohjan esiliisteröintiä. Tässä tapauksessa tein opettajan ohjeen mukaan ja liisteröin vain tapetit reilulla määrällä liisteriä (ei kuitenkaan niin paljon, että olisi tursunnut väleistä ulos). Liisteröinnissä tulee olla nopea, jotta paperi ei vettyisi ja venyisi liikaa. Liisteröinnissä tulee olla kuitenkin huolellinen, jotta sitä tulee joka paikkaan, ja varsinkin reunoille, koska reunat jäävät helposti vähemmälle liisterille. Heti liisteröinnin jälkeen tapettivuoden ala- ja yläreunat taitettiin keskelle vuotaa kaksinkerroin ja siirryttiin ripäesti tapetoitavalle seinälle.

Vuodat seinälle

Ensimmäinen vuota asetetaan piirretyn viivan mukaisesti seinälle. Tapetin ja pinkopahvin/huokolevyn väliin ei saa jäädä ilmakuplia eikä epätasaisuuksia. Luonnonharjaksisella tapetointiharjalla saa tapetin hellästi siloteltua seinälle. Muovilastalla voi painaa reunat sekä listojen reunaan jäävät kohdat kiinni. Itse leikkasin tapetin saksilla märkänä mittoihinta yläreunasta (päättyi kattolistan reunaan) sekä alareunasta, joka jäi myöhemmin listan alle. Toinen vaihtoehto olisi ollut jättää tapetti kuivumaan ja leikata tapetit mittoihinsa myöhemmin terävällä tapettiveitsellä.

Seuraava vuota asetetaan millin verran edellisen vuodan päälle. Kun tapetoinnissa päästään seinän toiseen päähän (nurkkaan), leikataan tapettivuota tarvittaessa kahteen osaan, jotta seuraavalle seinälle saadaan taas kohtisuora aloitus uuden pystysuoran viivan mukaisesti.

Kun kaksi seinää on tapetoitu, siirrytään takaisin nurkkaan, josta tapetointi aloitettiin ja piirretään jälleen uusi kohtisuora aloitusviiva varmistaen, että nurkka peittyy tapetilla kauniisti, vaikka nurkka olisikin vino. Tarvittaessa tapettia voi leikata pois, jotta kuviointi saadaan tasautumaan nurkassa kauniimmin ja jotta nurkassa ei ole niin paljon päällekkäisiä tapettikerroksia.





Sähkölaitteet ja yksityiskohdat

Vanhoissa rakennuksissa sähköjohdot kulkevat usein seinän pinnassa. Seinässä saattaa olla myös sähkötöpseleitä, valonkatkaisijoita ja ilmanvaihtoon liittyviä osia. Vaihtoehtona on tapetoida ennen kuin pinnassa kulkevat sähkölaitteet ja -johdot asennetaan. Usein kuitenkin vanhassa talossa sähköt on jo valmiiksi asennettu, jolloin tapetointi tehdään helpoiten näiden päälle.

Tässä tapetointikohteessa kokeilin kumpaakin tapaa. Tapetoin töpselikohdissa kulkevat sähköjohdot tapetilla päälle, mutta katkaisijan kohdalla sähkömies irrotti sähköjohdon ja töpselin ja tässä kohtaa tapetti tuli johdon ja katkaisijan alle.

Itse suosin jatkossa päälle tapetointia, koska näin on ennenkin tehty ja näin asiakas säästyy turhalta vaivalta, jos sähkömies ei ole lähettyvillä auttamassa. Päälle tapetointi luo mielestäni myös kauniimman lopputuloksen, sillä sähköjohdot herkästi pomppaavat silmille erillaisella kiiltoasteellaan.

Johtojen päälle tapetoinnissa katsotaan ensin, mihin kohtaa vuota tulee johdon kohdalla. Jos kohdassa on jotain tiettyä kuviota, leikataan tapettirullasta / yli jääneistä paloista kyseisestä kohtaa samanlaista kuviota johdon pituuden verran ja leveyttä reilusti niin, että suikale peittää johdon. Tämän jälkeen itse vuotaan leikataan halkeama johdon kohdalta. Suikale kiinnitetään liisterillä johdon päälle, minkä jälkeen itse vuota kiinnitetään suikaleen päälle. Tärkeintä on muistaa, että vuodan kohdistus toisiin vuotiin ei saisi muuttua. Pieni ero vuodan sisällä esimerkiksi johdon kohdalla ei näy kauas, mutta jos koko vuodan kohdistus muuttuu johdon ylityksen takia, voi ero olla paljon näkyvämpi.


Sähkölaitteiden kohdalla tapettivuodasta pitää leikata oikeasta paikasta oikea muoto. Liikkeelle on helpointa lähteä siitä, että painaa kynnellä merkin töpselin/sähkölaitteen yläreunaan ja mittaa töpselin/sähkölaitteen halkaisijan. Periaatteessa paikan voi valmistella eli leikata jo etukäteen vuodasta sähkölaitteen paikan pois, mutta itse leikkasin paikat jo liisteröidylle tapetille, kun vuota oli jo osaksi kiinni seinässä.
 
On hyvä muistaa, että sähköjohtojen päällä olevaa tapetoitua kohtaa harvoin katsotaan niin läheltä kuin yllä olevissa kuvissa. Alla olevasta kuvasta näkee, miten vähän johtojen päälle tapetointi näkyy itse valmiissa seinässä kauempaa katsottuna.
 
Suuret linjat

Vanhan rakennuksen tapetoinnissa on haastava saada kuvioita täysin yhtymään toisiinsa etenkin nurkissa. Onkin hyvä muistaa, että talossa asujat katsovat harvoin tapettia läheltä. Tärkeintä on muistaa, että tapetit pysyvät pääosin pystysuorassa linjassa ja kohdistukset säilyvät suurin piirtein paikoillaan. Pienet epäjatkuvuudet eivät näy suuressa kokonaisuudessa. 
 
Nurkkiakaan on turha pelätä; monet vanhan tyyliset tapetit on kuin suunniteltu niin, että ne antavat anteeksi paljon. Näin myös omassa näyttökohteessani kävi. Jännitin monta vuotta, miten ikinä saisin kaunista lopputulosta todella vinoihin nurkkiin, mutta tapetoituani seinät, epäjatkuvuuteen nurkissa ei kiinnitä huomiota. Seuraavassa on näytetty lähikuva vinon nurkan tapettien kohtaamisesta ja sitä seuraavassa samasta kohtaa on otettu kuva kauempaa, kun seinä on kuivunut ja huoneessa jo asutaan. Epäjatkuvuuden kyllä huomaa, kun siihen kiinnittää huomiota, mutta se ei kuitenkaan häiritse silmää niin paljon kuin tapetoidessa helposti luulisi.
 
 

 
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös InstagrammistaFacebookista ja Pinterestistä!

maanantai 7. joulukuuta 2020

Hirsikehikon kunnon arviointi, merkitseminen ja purku



Tämä teksti liittyy rakennusrestauroinnin opintojen näyttöihin, joista kirjoitin aiemmin täällä. Olimme mukana purkamassa vanhaa hirsitaloa uudelleen pystytettäväksi. Tässä postauksessa kerron huomioita ja tärkeimpiä vaiheita hirsikehikon purkuun liittyen. Jos kiinnostuit aiheesta, suosittelen lukemaan myös kirjan Hirsitalo muuttaa, jonka minäkin ostin kehikon purun jälkeen. Kertonee innostuksesta asiaan ja suunnitelmissa onkin hirsikehikon purku ja uudelleen pystytys torpan maille uudeksi saunaksi.

Riskien arviointi

Koska hirsikehikon merkitseminen, purku ja siirto eivät ole nopeasti toteutettavia toimenpiteitä (prosessi vaatii paljon työtunteja ja purussa helpointa on käyttää nosturia, mihin tarvitaan useimmiten ammattilaisen apua), on erittäin tärkeää arvioida aluksi hirsikehikon siirron kannattavuus ja riskit. On todennäköistä, että osa hirsistä on lahonnut, mutta mitä suurempi osa on lahonnut, sitä suuremmaksi nousevat kustannukset työtuntien muodossa, kun paikkahirsiä sahataan tai veistetään lahonneiden tilalle. Siksi ennen kuin päättää purkaa hirsikehikkoa uudelleen pystytettäväksi, kannattaa selvittää, miten rakennusta on huollettu viimeiset vuosikymmenet.

  • Jos katto on päässyt vuotamaan tai rännit/syöksyt ovat pettäneet tai väärin asennettu, vesi on voinut vahingoittaa hirsiä. 
  • Jos maa on noussut rakennuksen ympärillä, maakosteus on voinut vahingoittaa hirsiä alhaalta käsin. 
  • Jos talon vierustalla on runsaasti kasvillisuutta, voivat seinähirret olla lahonneet ihan keskeltäkin käsin. 
  • Jos ikkunoita ei ole hoidettu, on kosteus voinut vahingoittaa etenkin ikkunanalushirsiä. 

Myös riskirakenteet ja -paikat kannattaa huomioida. Esimerkiksi multapenkkirakenne tai maapohja ovat todennäköisesti lahottaneet alimpia hirsiä, jos rakennusta ei ole käytetty ja huollettu viimeisinä vuosikymmeninä. Rakennuksen sijainti esimerkiksi alarinteessä on voinut kerryttää kosteutta rakennuksen rinteen vastaisella seinällä.

Hirsitalo voi olla myös vanhasta hirsitalon hirsistä rakennettu, mikä ei tietenkään ole huono asia. Purettaessa laudoitus, voidaan kuitenkin yllättyä, kun ikkunattomassa seinässä onkin oviaukko ja paikka ikkunalle, kuten tässä purettavassa hirsitalossa oli.

Jotta hirsikehikon kunnosta saadaan parempi varmuus, voidaan hirrestä porata koepaloja riskipaikoista. Lahovaurioita voi kuitenkin löytyä myös yllättävistä paikoista, jolloin kaikki vauriot eivät välttämättä selviä koeporauksin.

Usein hirsikehikot myydään itse purettavaksi. Koska purkutyö maksaa ostajalle jo melkoisen summan (työtunnit ja nosturi), kannattaa riskit arvioida ennen ostopäätöstä tarkasti. Jos kehikossa on selkeitä riskin paikkoja ja koeporaukset osoittavat useita lahovaurioita, mutta silti kaupan teko kiinnostaa, kauppaehtoja kannattaa miettiä uusiksi. Ostaja ja myyjä voivat esimerkiksi neuvotella kauppahinnan uusiksi, jos kehikko paljastuu purun myötä suurelta osin lahoksi (esim. 1/3 hirsistä korvattava). Tällöin ostoshintaa alennetaan tai kehikko luovutetaan ilmaiseksi purkajalle, koska kehikon uudelleen rakentamisen kustannukset nousevat mittavasti suunnitellusta. Tässä kohtaa sekä ostaja että myyjä kuitenkin voittavat; myyjä saa purkutyön ilmaiseksi ja ostaja saa purkutyömaan rakennustarpeita purkutyön hinnalla tai alennetulla hinnalla - vaikkei kokonaista hirsikehikkoa onnistukaan saamaan.

Hirsikehikon purun valmistelutyöt

Hirsikehikon purku on periaatteessa yksinkertaista, jos pohjatyöt tekee tarkasti ja järjestelmällisesti.

Työn pohjalle kannattaa tehdä pohjapiirros, jossa kaikki seinät, ikkunat ja ovet on numeroitu ja mitattu. Jos talosta puretaan myös huoneiden lattia- ja sisäkattomateriaaleja sekä listoja, kannattaa myös huoneet numeroida pohjapiirrokseen. Meidän tiimiimme kuului arkkitehti Tomi Laine, joka laati piirrustukset työmaalla. Kohde kannattaa myös kuvata erittäin tarkasti varsinkin, jos haluaa pystyttää rakennuksen uudelleen restauroinnin hengessä. Kuviin on helppo palata myöhemmin tarkastamaan pieniä yksityiskohtia.



Suosittelen kaikille hirsikehikon purkajille purkamaan säilyttävässä hengessä kaiken mahdollisen talosta ennen varsinaisten hirsien purkua. Vaikka moni pinta näyttää aluksi rapistuneelle, voi syynä olla vain kulunut maalikerros ja itse puu voi edelleen hyvin - ja on moninkertaisesti laadukkaampaa (tiheäsyisempää eli kovempaa ja siten kulutuskestävämpää) kuin mitä tavallisessa rautakaupassa tänä päivänä myydään. Kaikki ikkunat ja ikkunakarmit kannattaa irrottaa varovasti, numeroida ja laittaa säilytykseen. Vaikka itse ikkunoiden puuosat olisivat lahonneet, kannattaa tämä tehdä. Vanha lasi on arvokasta ja rakennusmateriaali, josta alkaa restauroijilla olla jopa pulaa. Vanhat rikki menneet pokat toimivat myös mallina uusille ikkunoille.

Itse purkaisin ja säilyttäisin kaiken mahdollisen; myös esimerkiksi uunien metelliosat, pönttöuunin kuoret, panelit ja listat. Pienet vanhat yksityiskohdat uudelleen nostettavassa talossa ovat lopussa erittäin tärkeitä vanhan tunnelman luomisessa. Kyse on myös rahasta; vanhan tyyliset laadukkaat rakennusmateriaalit uutena maksavat.

Me pääsimme työmaalle siinä vaiheessa, kun osa hirsikehikon siirron valmistelevasta purkutyöstä oli tehty. Purkua jatkettiin mm. irrottamalla ja numeroimalla ikkunakarmit sekä purkamalla vanha betonitiilikatto lavoille säilyttäen siis tiilet tulevaa käyttöä varten. Uudelleen pystytettäviä hirsikehikoita koskevat uudet rakennusmääräykset, joihin vanhat kattotuolirakenteet eivät välttämättä istu. Vanhat hirrestä veistetyt kattotuolit kannattaa kuitenkin purkaa säästäen; hirsimateriaalia voi käyttää myös muuta rakennettaessa myöhemmin.

Kun kaikki muuria myöten, mutta tietenkin alapohjaa ja sokkelia lukuun ottamatta, on purettu, on hirret irrotettavissa turvallisesti nosturin tai käsivoimin uuteen paikkaan. Ennen kuin siirtoa tehdään, tulee hirret kuitenkin numeroida tarkasti aiemmin laaditun pohjapiirroksen mukaisesti.



Numerointi tehdään irrotettaviin metalli-/vaneriläpysköihin metalliin painean tai vaneriin veden pitävällä tussilla kirjaten. Numeroinnissa tulee huomioida hirsien jatkuvuus läpi seinän. Jos hirsi katkeaa esimerkiksi ikkunan tai oven kohdalla tulee heti ensimmäiseen hirteen lisätä myös tästä merkintä. Esimerkkikuvassa seinän numero pohjapiirroksessa on D, joten D näkyy jokaisessa seinän hirressä. Numero D-kirjaimen jälkeen kertoo hirren järjestyksen alhaalta ylöspäin. Kolmas pieni kirjain kertoo hirren olevan seinässä osissa; D5a on ensimmäinen osa, D5b on toinen osa, jne. Läpyskät kannattaa kiinnittää hirteen ruuvaten, jolloin ne ovat tukevasti kiinni, mutta jolloin ne saa myös helposti pois hirsikehikon pystyttämisen jälkeen. Läpyskät kannattaa kiinnittää myös järjestelmällisesti aina samaan paikkaan. Tässä tapauksessa ne kiinnitettiin aina hirsirakennuksen ulkopuolelle paikkaan, josta hirsi alkoi vasemmalta päin katsottaessa.

Hirsikehikon purku

Hirsikehikon voi purkaa käsivoimin, jolloin säästää ulkopuolisen työvoiman ja koneiden kustannuksia. Käsivoimin purku on kuitenkin varsin fyysistä, vaatii suuremman talkooväen ja vie huomattavasti enemmän aikaa kuin koneen kanssa purkaminen.

Tämä hirsikehikko purettiin nosturin avulla suoraan kuormalavalle, josta se kuljetettiin rakennuspaikalle. Tällöin paikalla oli oltava vähintään kaksi työmiestä; toinen ohjaamassa nosturia ja toinen kiinnittämässä nosturin kahvoja sopivaan kohtaan hirttä. Etenkin osittain lahot hirret voivat yllättää epätasapainollaan, jolloin hirsi voi keinahtaa kahvoissa, tipahtaa ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vaarantilanteita työmaalla. Hirsikehikkoa purettaessa onkin ensiarvoisen tärkeää olla oikeat työvälineet; suojakypärä ja turvakengät suojaavat työtä tekevää jo paljon. Huomiovärit työvaatteissa auttavat nosturin kuljettajaa havaitsemaan työmiehet työmaalla, mikä sekin on tärkeää painavia hirsiä siirrellessä.

Hirsiä purkaessa hirret siistitään tarpeen mukaan. Muun muassa vanhat puutapit irrotetaan tai sahataan poikki lastauksen takia. Myös suuret naulat ja mahdollisesti hirsiin vielä jääneet muut osat voi viimeistään kuormalavalla irrottaa. Tämä helpottaa seuraavia työvaiheita.

Hirsikehikon purkuun varattava aika

Tämän hirsikehikon pohjapiirrosten tekoon ja hirsien numerointiin olisi mennyt arviolta vajaa yksi työpäivä kahdelta työmieheltä. Varsinaisten hirsien purkuun nosturin avulla ja lavalle lastaamiseen meni reilu työpäivä kahdelta työmieheltä ja joukolta innokkaita aikuisopiskelijoita. Tähän päälle tulevat tietenkin valmistelevat työt, joihin menee moninkertaisesti aikaa, jos ne tekee kunnolla ja haluaa säilyttää vanhoja rakennustarpeita uudelleen käytettäväksi.

Postauksen kuvat: Raision seudun koulutuskuntayhtymä (Raseko), Rakennusrestauroinnin opiskelijat, vuosikurssi 2019
 
Kehikosta vesikattoon - kirjaesittely Tuuma-lehdessä
 
Aiheeseen liittyen pääsin lukemaan tuoreeltaan ja kirjoittamaan esittelyn Tuuma-lehteen Maija Stenvallin kirjoittamasta kirjasta Kehikosta vesikattoon - Vanhan hirsitalon siirto syksyllä 2020. Kirjassa tuli esille paljon samoja huomioita kuin mitä itselläkin oli herännyt prosessin aikana ja tätä näyttöä kirjoittaessa. Suosittelen kirjaa jokaiselle, joka on aloittamassa hirsikehikon siirto- ja jälleenrakennusprosessin ensimmäistä kertaa elämässään. Kirja on oivallinen muistilista, ja huomioi monia sellaisia asioita, jotka helposti jäisivät tekemättä ajoissa - ja siten siirtoprosessin sujuvuus herkästi kärsii. Tärkein huomio, mitä kirjasta jäi mieleen oli, että valmiiksi purettuja kehikoita ei kannata ensisijaisesti etsiä. Kun purkaa kehikon itse, voi rakennuksesta ottaa tarkemmat mitat ennen purkamiseen ryhtymistä (mikä vaikuttaa rakennuslupapiirrosten laatimiseen oleellisesti, voi numeroida kehikon hirret juuri niin tarkasti kuin ne kuuluukin numeroida ja voi hyödyntää todennäköisemmin myös muita rakennuksen osia kuin hirsiä.
 

 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös InstagrammistaFacebookista ja Pinterestistä!

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Huokolevyseinän pinkopahvitus


Tämä teksti liittyy rakennusrestauroinnin opintojen näyttöihin, joista kirjoitin aiemmin täällä.

Pinkopahvin asentaminen huokolevyseinään alkaa samalla lailla kuin muidenkin seinien ja kattojen. Tarvittavien pahvivuotien määrä lasketaan ja tarvittaessa pinkopahvien reunoja revitään, jotta vuotakohdat eivät erottuisi myöhemmin liian terävinä toisistaan. Vuodat voi numeroida tarvittaessa, jolloin muistaa paremmin, mihin mikäkin vuota on suunniteltu asennettavan. On myös tärkeää asetella vuodat järjestyksessä niin, että pinkopahvituksen alkaessa aina oikea pinkopahvi on päällimmäisenä kasassa.




Seuraavaksi tarvittavat pinkopahvit kastellaan. Jottei lattia kastuisi, kannattaa kasteltava vuota nostaa muovin päälle. Itse olen käyttänyt liisteröintiharjaa, kuten maalausmestari tässä videossa, mutta kastelussa voi käyttää myös suurempia paineruiskuja, jolloin työ on nopeampaa. Harvemmin käy niin, että pahvi on liian märkä ensikertaa asiaa tehdessä; yleensä vuota jää liian kuivaksi. Itse olen arvioinut, että pahvi on tarpeeksi märkä, kun pinta on joka paikasta selkeästi vaihtanut väriä, jolloin kosteutta riittää imeytymään myös pahvin sisälle. 

Uusi kasteltava vuota nostetaan aiemmin kastellun vuodan päälle. Kun vuodat on kasteltu voi ne joko rullata pienempään kokoon kasaan ja paketoida sitten muovin sisälle tai vaihtoehtoisesti laittaa muovi pahvien päälle huolehtien siitä, että kosteus ei pääse haihtumaan mistään raosta ulos. 
 
Itse olen muuten oppinut pinkopahvituksen salat pääosin tuosta aiemmin linkitsemästäni videosta, joten jos asian opetteleminen kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti katsoa se!
 
Pinkopahvien annetaan vettyä seuraavaan päivään, jolloin aloitetaan varsinainen pinkopahvitus. Koska huokolevy on pehmeää, eroaa pinkopahvin kiinnitys huokolevyseinälle oleellisesti siitä, mitä se olisi, jos pinkopahvia kiinnitettäisiin kovalle pinnalle. Huokolevyyn ei saa nupinauloilla tarpeeksi lujaa otetta, minkä takia huokolevyn pinkopahvituksessa käytetään pääosin vain liisteriä. 
 
Nurkkaan, yläreunaan, alareunaan sekä karmien reunoille jääviin pahvireunoihin levitetään esimerkiksi Vanhan ajan tapettiliisteriä. Lisäksi tapettiliisteriä levitetään niille reunoille, jotka tulevat limittäin toisen pinkopahvin päälle. Kuivuessaan pinkopahvi pingottuu seinälle pitäen otteen seinän reunoista ja muodostaa tasaisen pinnan piilottaen vanhan talon epätasaisia seinäpintoja.



Pinkopahvia ei siis kiinnitetä nupinauloin huokolevyseinälle. Liisterikiinnitystä voidaan kuitenkin kuivumisen ajaksi vahvistaa kiinnittämällä nupinaulat hellästi pinkopahviin kiinni niin, että nupinaulat voi ottaa pinkopahvilta pois, kun pinkopahvi on kuivunut mittoihinsa. 
 

Ikkunoiden ja ovien karmien yläpuolella kauneimman lopputuloksen saa, jos pinkopahvittaa ensin karmien oikean ja vasemman puolen ja lopuksi liisteröi karmin yläpuolelle aiempien pahvien päälle pahvin. Tällöin pitää muistaa ohentaa toinen leikattu reuna, sillä pinkopahvissa on vain toinen reuna valmiiksi ohennettu. Ohentamiseen on omat niksinsä. Itse koen helpoimmaksi ohentaa vuota tekemällä nurjalle puolelle viilto mattopuukolla niin, ettei viilto mene pinkopahvin läpi. Tämän jälkeen repäiseen reunan irti ilman apuvälineitä. Ohentamiseen voi myös käyttää apuna myös viivoitinta ja hiomapaperia.
 
Lyhyet seinän pätkät esimerkiksi erkkereissä kannattaa tehdä aina omista vuodistaan. Muutoin pinkopahvi voisi pingottuessaan pyöristää nurkan niin, että erkkeri olisi lopulta kaareva ilman alkuperäisiä nurkkia.
 
Yllä olevassa kuvassa on pinkopahvitettu vanha lautaseinä. Pinkopahvi on tässä kiinnitetty nupinauloilla. Nupinaulojen alle on asennettu nupinauha, joka estää pinkopahvin repeämisen sen pingottuessa. Limittäin osuvat pinkopahvit on tässä vaiheessa vahvistettu hellästi päällekkäin muutamin nupinauloin. Nämä poistetaan, kun pinkopahvi ja kiinnityksessä käytetty liisteri ovat kuivuneet.
 


Näyttökohteessa pinkopahvittamani seinä oli pysynyt seinässä pelkin liimauksin. Muutama kupru oli tullut kuivumisen myötä, mutta nämä saatiin myöhemmin listojen alle piiloon.

Postauksen kuvat: Raision seudun koulutuskuntayhtymä (Raseko), Rakennusrestauroinnin opiskelijat, vuosikurssi 2019


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös InstagrammistaFacebookista ja Pinterestistä!
 

torstai 5. marraskuuta 2020

Rankarakenteisen rakennuksen ominaispiirteet ja kunnostaminen



Postaus liittyy rakennusrestauroinnin opintojen näyttöihin, joista olen kirjoittanut tarkemmin täällä

Rakennusrestauroinnin opintojen myötä pääsin ensimmäistä kertaa eläissäni tutustumaan rankarakenteisen rakennuksen kunnostamiseen. Olin ollut tähän asti vankkumaton hirsirakennusten kannattaja ja vaalija, mutta kunnostustöiden edetessä aloin haaveilla itselleni jo rintamamiestaloa. Onneksi jäi haaveeksi, ja sanoipa yksi opiskelukavereistanikin, että eiköhän teillä riitä jo projektia entisissäkin. Riittää, ja pikemminkin pitäisi vähentää kuin kasvattaa.

Mutta itse asiaan: Koska moni asia rankarakenteisessa rakennuksessa oli itselleni uutta, ajattelin yhtenä näytön osana kirjata ylös havaintojani siitä, minkälainen on rankarakenteinen rakennus, ja etenkin siitä, miten nämä kaikki vaikuttavat rakennuksen restaurointiin ja kunnostamiseen. Kirjoituksessani olen pyrkinyt yksinkertaistamaan kieliasua niin, että mahdollisimman moni ei-ammattilainen ymmärtäisi, mistä on kyse. Postauksen lopussa on muutama lähde, joista asiaan voi tutustua vielä paremmin - ja ammattisanasto on näissä paremmin läsnä.
 
Postauksen kuvitus on kohteesta, jossa työskentelimme osana opintoja talvella 2019-2020.

Rangat kannattalevat

Rankarakenteinen rakennus on yksinkertaistetusti sanottuna rakennettu puun rangoista niin, että pystysuuntaiset (usein noin 600 mm jaolla) erillään toisistaan olevat rangat kiinnittyvät ylä- ja alajuoksuihin. Ylä- ja alajuoksut puolestaan kiinnittyvät lattiaan/alapohjaan ja väli-/yläpohjaan, jotka toimivat puolestaan rakennuksen jäykistävinä rakenteina. Kantavia rakenteita ovat tavallisesti rakennuksen ulkoseinät ja osa väliseinistä, joita jäykistää ylä- ja alajuoksujen lisäksi usein ikkunoiden ympärille rakennetut vaakasuuntaiset puut sekä vaakasuuntainen raakalaudoitus sisältä päin, joka on vanhoissa rakennuksissa usein pinkopahvitettu tai huokolevytetty päältä. Usein myös ulkolaudoitus on ainakin osin vaakasuoraan asennettu, jolloin se jäykistää rakennetta.
 


Suoristaminen ja nostaminen

Rankarakenteen takia rakennuksen suoristaminen ja nostaminen on monta astetta haastavampaa kuin hirsirakenteisen rakennuksen. Kuten hirsirakenteisessa rakennuksessa, myös rankarakenteisessa rakennuksessa ikkunat pitää avata tai irrottaa ennen nostoa tai suoristamisesta, ja kuten hirsirakenteisessakin rakennuksessa nostaminen tehdään tunkkien avulla. Mutta kun hirsirakenteista rakennusta nostetaan, tunkkeja voidaan asettaa käytännössä alku- ja loppupäähän ja keskelle jännevälistä riippuen. 
 
Rankarakenteisessa rakennuksessa nostaminen pitää kuitenkin tehdä mahdollisimman monen pystyrangan kohdalla seinässä, eli tunkkeja pitää asentaa useampia ja rakennusta pitää nostaa varovasti jokaista tunkkia pikkuhiljaa nostaen ja kuunnellen, mitä rakenteessa tapahtuu. Rangat on hyvä myös tukea ja jäykistää vaakasuorasti, kuten alla olevasta kuvasta näkee. Yhtä seinää ei välttämättä saada heti oikeaan tasoon, vaan myös muita kantavia seiniä pitää samaan aikaan nostaa. Tunkkeja saa siis varata työhön enemmän kuin muutaman, vaikka osan voi toki korvata muulla tuella siksi aikaa, kun tunkkeja tarvitaan muualla. Aluksi korkoa arvioidaan silmämääräisesti, jos rakennus on silminnähden vinossa, sitten vatupassilla yhden seinän osalta ja lopulta laservatupassin avulla, jolla saadaan kaikki seinät / lattiataso samaan korkoon.
 


Meillä oli opintojen aikana työn alla vanha 1920-luvulla rakennettu rankarakenteinen huvila, jonka alla oleva maa-aines oli mitä ilmeisemmin ajan saatossa vajonnut alta perustusten ollessa käytännössä sammal- ja hiekkakerrosten päällä - ja rinteessä, jossa sadevesi oli huuhtonut todennäköisesti maata paljonkin vuosien saatossa. Taloa nostettiin usean opiskelijan ja kahden ammattilaisen voimin useamman viikon ajan. Tarkkaa työmäärää on haastava määritellä, koska kyseessä oli samalla opintokohde. Voi kuitenkin sanoa, että rakennuksen suoristaminen vei moninkertaisesti aikaa verrattuna siihen, mitä hirsirakennuksen suoristaminen olisi vienyt.

Vaikka puhun vanhojen rakennusten säilyttämisen puolesta välillä hyvinkin voimakkain äänenpainoin, tämän projektin jälkeen suhtaudun monta astetta skeptisemmin rankarakenteisten talojen suoristamiseen, jos rakennus on päässyt pahasti vajoamaan vuosikymmenten saatossa. Meidän työkohteena oleva huvila saatiin kuitenkin suoristettua suurin piirtein toleranssiin, eli rankarakenteisen rakennuksen suoristaminen ei ole mahdotonta.

Eristys

Rankarakenteinen rakennus vaatii talvikäytössä erillisen eristeen seiniin. Rankarakenteisissa rakennuksissa on käytetty erilaisia eristeitä aikojen saatossa. Eristeiden laatu tai eristämättömyys vaikuttavat hyvin paljon siihen, miten rakennus on säilynyt tähän päivään. Alkujaan eristeenä on käytetty materiaaleja, jotka ottavat vastaan ja luovuttavat kosteutta, eli etenkin kutterilastua, sahanpurua, turvetta ja sammalta. Jotkut rankarakenteiset rakennukset on eristetty ns. ilmataskuilla, jolloin taskujen vain on täytynyt pysyä ilmatiiviitä, ettei ilma pääse liikkumaan niissä. Jos ilma pääsee joistain raoista liikkumaan, lämpöarvoa ei käytännössä ole. Nykyään tarjolla on myös muita hengittäviä eristysmateriaaleja, kuten kierrätyspaperista valmistettua eristettä tai puukuidusta valmistettua sahapurumaista eristettä.