lauantai 6. kesäkuuta 2020

Hengittävät pintamateriaalit vanhan rakennuksen sisustamisessa



Tämä teksti liittyy rakennusrestauroinnin opintojen näyttöihin, joista kirjoitin aiemmin täällä. 

Hengittävyydestä kirjoitin aiemmin jo postauksessa Materiaalien hankinta restaurointikohteeseen, mutta kertaan osin samaa asiaa, jos et ole kyseistä postausta lukenut. 

Imee ja luovuttaa kosteutta

Sanana hengittävyys johtaa osin lukijaansa harhaan. Kyse on nimittäin siitä, miten materiaali imee kosteutta ja toisaalta, miten se luovuttaa kosteuden. Monesti nähdään aivan mahdottomasti vaivaa eristeiden hengittävyyden kanssa, mutta lopuksi pinnat maalataan muovia sisältävillä maaleilla.

Huoneilmassa kosteutta

Ulkopintojen hengittävyyteen ja sen alla oleviin eristeisiin kiinnitetäänkin enemmän huomiota, mikä on toisaalta luonnollista; ulkoa päin tulee paljon kosteusrasitusta, joka näkyy konkreettisesti esimerkiksi rankkasateena ja myrskynä ikkunan toisella puolella.







Sisäpintojen hengittävyys ei ole kuitenkaan samantekevää. Ihminen ja eläimet tuottavat kosteutta sisäilmaan merkittävän määrän vuorokaudessa. Esimerkkinä nelihenkinen perhe synnyttää noin 10 litraa kosteutta huoneilmaan vuorokaudessa. Makuuhuoneissa tilanne näkyy herkästi (vrt. yllä oleva kuva). Jos sisäpinnat imevät kosteutta, se imeytyy rakenteisiin ja jos sisäpinnat luovuttavat kosteutta, ne luovuttavat kosteuden, jolloin sisäilman kosteus pysyy ihmiselle optimaalisena koko vuorokauden ajan (vrt. kuva). Mitä korkeampi kosteus on, sitä enemmän rakennusmateriaaleista irtoaa huoneilmaan kemikaaleja, jolloin sisäilman laatu kärsii. Kostea huoneilma on myös otollinen paljon puhutulle homeelle sekä itiöille, jotka aiheuttavat terveyshaittoja. Nämä opin syksyllä Hannu Rinteen luennoilla Rasenaarissa osana rakennusrestauroinnin opintoja, joista yllä mainittu kuva on myös otettu. (Rasenaareihin on muuten vapaa pääsy, joten kannattaa seurata Rasekon julkaisuja esimerkiksi facebookissa, jos tällaiset luennot kiinnostavat!)

Sisäpintojen hengittävyys parantaa myös rakennuksen virheen- ja vahingonsietokykyä. Jos vaikkapa pesuämpäri vesineen kaatuu lattialle, ja vettä valuu listojen välistä alapohjan eristeisiin, nousee herkästi huoli, mitä kosteus saa aikaan alapohjassa. Jos rakenne hengittää joka suuntaan, kosteus kyllä häviää alapohjasta, eikä suuria vaurioita pääse syntymään. Jos kuitenkin lattia on maalattu muovia sisältävällä maalilla, on yksi suunta hengittävyydestä tukittu. Vesihän ei muovipinnan läpi pitäisi päästä alapohjaan, mutta ovatko kaikki saumakohdat varmasti tiiviitä ja lautalattian raot varmasti tilkitty muovimaalilla - entä esimerkiksi kaapiston sokkelien alla olevat laudat? Pienikin huolimattomuus maalatessa mahdollistaa kosteuden pääsyn rakenteisiin, mutta kuivumisen kannalta nämä huolimattomuuskohdat ei välttämättä ole tarpeeksi laajoja.

Testaa hengittävyys

Jos maalikauppias toteaa, että maali on hengittävä, mutta olet epäileväinen, kehoitan ostamaan maalia niin pienen purkin kuin sitä vain saat. Sen jälkeen maalaa maalia niin monta kerrosta mallipalalle kuin mitä maalattavaankin kohteeseen pitäisi maalata. Tämän jälkeen lorauta pinnan päälle vettä ja laita vesilasi ylösalaisin vesitilkan päälle. Seuraa tilannetta. Imeytyykö vesi maalattuun materiaaliin? Jos imeytyy, kuivuuko materiaali suhteellisen nopeasti? Jos ei, olet maalannut juuri sellaisen pinnan, joka ei hengitä. 

Hengittävätkö maalit?

Harva maali toimii hengittävänä varsinkaan heti maalauksen jälkeen. Pellavaöljymaalikin on hengittämätön, eli muodostaa kalvon heti maalauksen jälkeen, jos sitä maalataan kaksi tai kolmekin kerrosta. Yksi kerros kuitenkin vielä hengittää ainakin oman kokemukseni ja käyttämieni maalien perusteella, mikä näkyy pesuämpärin alla tummenpana rinkulana - ja kuluessaan maali (etenkin lattioissa) alkaa hengittää. Itse olen ratkaissut asian niin, että olen maalannut pellavaöljymaalilla vain yhden kerroksen. Yhden kerroksen maalaus on vain tehtävä todella huolellisesti, jotta lopputulos ei pistä silmään. 

Hengittäviäkin maaleja kuitenkin on. Esimerkiksi aito kalkkimaali tai keittomaali hengittävät varmasti, minkä olen nähnyt omissa kohteissani arjessa. Kanalan kalkkimaalatun seinän kastuessa seinään jää tummempi pläntti - joka on sitten myöhemmin hävinnyt seinästä eli kuivunut. Punamullattu torppamme on puolestaan kovalla sateella tuulen puoleiselta sivultaan tummemman punainen kuin tuulen suojaiselta sivultaan. Auringon alkeassa lämmittää seinät palautuvat ennalleen. Myös aito savimaali hengittää. 

Tässä kohtaa joudun kuitenkin huokaisemaan ja kertomaan, että markkinoilla on erittäin paljon maaleja, jotka on nimetty kalkki-, savi tai keittomaaliksi, mutta jotka sisältävät kuitenkin ainesosia, jotka heikentävät tai estävät hengittävyyden. On myös monia ohjeita, joissa esimerkiksi kalkkimaalit saa säilymään pinnoissa paremmin, esimerkiksi kalkkimaalatun pinnan vahaus lopuksi. Kalkkimaali hengittää, mutta vahattu pinta ei enää hengitä.

Mitä maalit sisältävät?

Mistä sitten tiedät, mitä maalisi sisältää? Voiko sitä kautta saada tietoonsa, sisältääkö maali esimerkiksi muovia - tai kenties jotain muuta myrkkyä, jota et haluaisi käyttää? Suurin osa maalitehtailijoista jättää tämän kertomatta, koska heidän ei ole sitä pakko kertoa. Suomen luonnonmaalien verkkokaupassa on kerrottu avoimesti, mitä maali sisältää, jos Suomen luonnonmaalit ovat saaneet tästä tiedon maalitehtailijalta. Suosittelen siis vierailemaan näillä sivuilla, jos asia alkoi kiinnostaa.

Jos valmistat itse maalisi, tiedät myös, mitä maali sisältää. Karoliina Hytönen on tehnyt itse valmistettavista maaleista laadukkaan opinnäytetyön, josta on helppo päästä alkuun, jos asia kiinnostaa.

Olen tehnyt itse pellavaöljymaalia, ja koulussa testasin munatemperaa. Kummatkin ovat yllättäneet helppoudellaan. Suurin askel onkin hankkia tarvittavat materiaalit (eli minun tapauksessa käytännössä pulllo pellavaöljyvernissaa + pigmentit) ja sen jälkeen kokeilla ensimmäisen kerran, miten homma sujuu. Ensimmäisen kerran jälkeen maalin sekoittaminen on jo niin helppoa kuin heinänteko. Heinääkään en ole ikinä tehnyt, mutta oletan, että sekin on siis helppoa, kun sen on ensimmäisen kerran tehnyt...



Hengittävätkö tapetit?

Toinen sisäpinnoilla yleisesti käytetty materiaali on tapetti. Suurin osa markkinoilla olevista tapeteista on nykyään muovitapetteja. Kysyin Toijalan Tapettitehtaan edustajalta, miksi näin? Hän vastasi kuluttajien tarpeet. Tapetointi halutaan usein tehdä itse, eikä käytetä ammattilaista, jolloin tapetin pitää olla mahdollisimman helppo asentaa, jotta negatiiviselta asiakaspalautteelta vältytään. Mitä helpompi on tapetti asentaa, sitä tyytyväisempi asiakas, sitä parempi maine ja sitä enemmän myyntiä. Yksinkertainen ja looginen selitys siis taustalla.

Paperitapetin asentaminen on todella vaikeampaa kuin muovisen tapetin, joka ei veny ja asettuu seinälle tuosta noin vain. Ammattilainen ja harjaantunut harrastajakin osaa kuitenkin asentaa myös paperitapetin hyvin seinälle. Ongelmana vain nykyään on, että paperitapetteja on kovin vähän ja moni myy paperitapettina tapetteja, joissa on muovia ja joskus paljonkin.

Pihlgren ja Ritolan Tapettitehtaan tapeteissa on päällä ohut muovikerros, joka kuitenkin tehtaan edustajan mukaan ns. liukenee pinnasta asennettaessa tapettia seinälle. Muovi värikerrosten päällä suojaa tapetin värejä asennustyön ajan. Kun ja jos tapetille osuu vettä tai nestemäistä likaa, se imeytyy varmasti tapetille ja kosteus häviää tapetista hyvin nopeasti.

Pihlgren ja Ritolan mallistossa on paljon 1900-luvun eri vuosikymmenien malleja, ja eri vuosikymmenien mallit on jaoteltu hienosti heidän verkkokauppansa sivuille. 1800-luvun malleja ja talonpoikaistyylisiä tapetteja on kuitenkin vähemmän. Jos vanhemmat aikakaudet kiinnostavat, Lim och Handtryck -tapettitehtaan mallistosta löytyy myös vanhemman mallisia tapetteja. Itse hankin torpan makuukamareihin tapetit Gysingen mallistosta, joita jälleenmyy Suomessa Rakennusperinteen ystävät ry. Gysingen tapettien pinnoilla on ohut lakkakerros. Lakka ei myöskään hengitä, mutta jouduin tekemään kompromissin. Osa seinistä ei siis hengitä niin kuin toivoisi, mutta rintapenelit, sisäkatto ja lattia hengittävät.

Varmasti hengittävä sisäpinta?

Itse munatemperella maalatut paperoidut seinät ovatkin varmasti tähän asti saadun tietopohjan perusteella varmin vaihtoehto, jos sisäpinnoista haluaa varmasti hengittävät. Myös vanhoista sanomalehdistä voi loihtia eläviä seinäpintoja, ja talonpoikaistaloissa sanomalehdet ovatkin olleet ensimmäisiä tapetteja, kun muuhun ei ole ollut varaa ja vetoisuutta sisätiloissa on haluttu vähentää. Paras vaihtoehto olisi tietenkin jättää esimerkiksi hirsi- tai savitiiliseinä näkyville ilman mitään pintäkäsittelyä. Tällöin pinta varmasti hengittää ja takaa paremman huoneilman. Ulkoseinillä tämä voi aiheuttaa kuitenkin vetoisuutta ja talvisin turhan kylmiä tuntemuksia sisätiloihin. Lattioiden lautoja suojaava suopakuuraus on hengittävä - eikä sitä kannata tehdäkään hengittämättömään rakenteeseen, sillä kuuratessa usein roiskuu.




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös InstagrammistaFacebookista ja Pinterestistä!

torstai 28. toukokuuta 2020

Pölkkysaviseinäisen kanalan kunnostustarina, osa I



Aloitetaan postaus kauniilla kuvalla. Kuvassa korjaamaton pölkkysavikanalamme, joka varsinkin kevättalven auringossa lumen ympäröimänä on jo tällaisenaan ollut kaunis. Aina ei ole ollut näin - ja kuten tarkkaavaisemmat huomaa; ei rakennus ole tässä kauniissakaan kuvassa kunnossa, mikä paljastuu paremmin seuraavassa kuvassa, jossa sisätilojen purku on käynnistynyt ja vanhat lattialaudat otettu talteen - ja ilma on sateisen synkkä. Alaosa seinästä on silmämääräisesti aivan laho, seinä pullistunut, ovi parhaat päivänsä nähnyt ja kosteutta on alapölkyissä paljon johtuen puuttuvasta rännistä.


Kanalaa ei itse asiassa juuri näkynyt, kun ostimme torpan pihapiireineen; puut ja kasvillisuus rehottivat rakennuksen ympärillä. Rakennus oli niin rujon näköinen, että emme käyneet katsomassa sitä läheltäkään ennen kuin teimme jo kaupat torpasta ja sen pihapiiristä. Emmekä senkään jälkeen. Olimme omistaneet rakennuksen jo pari kuukautta, kun ensimmäisen kerran kävin kurkistamassa sisälle. Jos joku rakennus ympäristöineen on pelottava, tämä oli sitä.

Pikkuhiljaa kuitenkin rakennus alkoi kiinnostaa ja sen arvo nousta silmissä. Ymmärsimme, että vanha kanala on rakennustavaltaan nykyään jo suhteellisen harvinainen ja ylläpidämme rakennusperinnettä, jos rakennus säästetään ja kunnostetaan. Pelastustyö lähti kuitenkin hitaasti liikkeelle, koska töitä oli itse päärakennuksessakin melkoisesti. Ensimmäisenä vuonna lähinnä siivottiin rakennusta sisältä ja raivattiin rakennuksen ympärille kasvanutta ryteikköä. Ryteiköstä löytyi mm. mustaviinimarjapensaita, kaksi omenapuuta, vadelmapensaita ja paljon korkeaksi kasvanutta putkikasvia, jonka taisin tunnistaa vasta tänä keväänä väinönputkeksi.



Seuraavana vuonna maata muokattiin koneellisin voimin rakennuksen pohjoispuolisella sivulla niin, että pintavesi ei valu suoraan rakennuksen pohjoispuoliselle kyljelle - ja niin, että vesi virtaa rakennuksen katolta ja ympäristöstä ojaan. Haasteeksi koitui kuitenkin kallio, jonka päällä kanala seisoo yhdeltä kulmaltaan. Kalliosta katon vedet räiskyvät pahasti seinään.

Viime vuonna rakennuksen läheltä kaadettiin suuri kuusi ja vähän kauempaa mänty ja pari koivua. Rakennuksen ympäristöä hoidettiin pikkuhiljaa kuntoon niin, että viime kesänä alkoi tuntua, että rakennus ja sen ympäristö ovat jo kiinteämpi osa pihapiiriä. Silloin myös rakennuksen ruhjuinen olemus alkoi pistää pahemmin silmiin.


Korona on varmasti ollut monelle kirosana, mutta asioilla on onneksi myös valoisia puolia. Meille valoisa puoli oli se, että saimme mahdollisuuden asustella torpalla koko kevään ja pystyimme tekemään torpan pihan ja rakennusten parissa hommia myös arki-iltaisin, miten nyt lapset ja jaksaminen sen soivat.

Päätin omavaltaisesti, että nyt haluan kanoja, koska tämä on kenties ensimmäinen ja pitkään aikaan viimeinen mahdollisuus niitä hankkia vähän pidemmäksi aikaa kuin vain kesäkuukausiksi ja täytin pyöreitä, joten lupa oli toivoa jotain suurta... Tuumasimme, että kaipa me parissa viikossa saadaan vanhasta pölkkysavirakenteisesta kanalasta yksi huone kuntoon ja kanoille asumukseksi. Yllä olevassa kuvassa näkyy lähtötilanne kanoille rakennettavasta huoneesta.

Vähänkö taas tiesimme - ja miksei sitä vieläkään osaa ymmärtää, että vanhat rakennukset eivät vain kuntoidu käden käänteessä ennalleen. Mutta mitä teimme; siitä lyhyt yhteenveto seuraavassa:


Ensiksi alkoi kanalaksi suunnitellun (noin 1/6 rakennuksen pinta-alasta) tyhjennys ja lattialautojen purku. Alta löytyi maavarainen ja kuiva lattia, joka oli täytetty turpeella, kivillä ja hiekalla. Kuvassa näkyy loppuosaa rakennuksesta, johon ei vielä koskettukaan. Rakennus on siis suhteellisen suuri. Edellisen omistajan vuokralainen oli omavaltaisesti puhkaissut myös hevosten mentävän aukon pölkkysaviseinään. Korjailtavaa tässä rakennuksessa siis riittää tämänkin jälkeen.




Restauroinnin hengessä päätin, että ainoa sisäseinä, joka kanalasta on vielä jäljellä, säästetään. Samoin paneloitu laipio, jonka päällä on suoraan eristys. Järjen hengessä oli myöhemmin kuitenkin myönnyttävä; kattopanelien päälle asennettiin uudet paneelit, sillä minkki olisi purrut lahonneet paneelit hajalle alta aikayksikön. Samoin paneloitu sisäseinä sai lähteä, sillä siinäkin oli lahoa niin, että suojaa se ei kanoille olisi taannut.

Ikkunan irrotus ja kunnostus. Ikkunan kunnostuksesta toinen postaus myöhemmin, jossa kerron tiivistetysti, kuinka helppoa on korjata vanha ikkuna varsinkin, jossa siinä ei ole lahovaurioita.



Rakennuksen korjattavaa osaa nostettiin seuraavaksi tunkeilla, koska seinä oli pahasti pullistunut pohjoiselta kyljeltään. Kun seinä löystyi naputeltiin hirsipölkkyjä takaisin linjaan. Suoraksi seinää ei kuitenkaan saatu, mutta toleranssiin kyllä. Tämän jälkeen aloitettiin pölkkysaviseinän korjaus, josta kerron toisessa postauksessa myöhemmin tarkemmin.



Seuraavaksi vahvistettiin jo olemassa olevia rankoja sisätiloissa. Myös uusia asennettiin. Yllä olevista kuvista näkee lähtötilanteen. Samalla ihmettelimme, minkä ihmeen varassa rakennus edes seisoo, koska näytti, että rangat eivät sitä pidättele. Voivatko joka puolelta lahonneet pölkkysaviseinät kannatella rakennusta? Paras veikkauksemme oli lopulta kuitenkin se "ihme"...

Uuden väliseinän ja lopulta toisenkin uuden väliseinän rakentaminen. Rakentamisessa käytettiin niin paljon kuin mahdollista vanhaa kierrätettyä puutavaraa. Seinät rakennettiin niin, että panelit on mahdollista irrottaa ja täyttää pölkkyseinän ja panelin välinen ilmarako myöhemmin eristeellä. Jos nyt kävisi niin, että kesäkanoista tulisikin jossain vaiheessa ympärivuotisia kavereita. Kuvista näkyvät hyvin uudet ja vanhat rangat, jotka kannattelevat ainakin sisäkattoa, jos ei muuta.

Karmien korjaus ja rakentaminen ikkunalle, ulko-ovelle, uudelle väliovelle sekä kanaluukulle. Kuvassa esimerkkinä korjattu karmi, josta vain alaosa korjattiin sen lahovaurioiden vuoksi. Muu osa säästettiin restauroinnin hengessä.



Kanaluukun, ulko-oven ja välioven rakentaminen. Vanhaa kanaluukkua ei enää ollut, vanha ulko-ovi oli aivan lahonnut ja uudelle väliseinällekin piti paikka ovelle rakentaa.



Panelointi sisältä käsin. Kuvassa näkyy myös uusi väliseinä ja siihen mieheni rakentama ovi. Ovessa käytettiin myös aiemmin toisaalta purettua panelia.

Seinien kalkkimaalaus ja loppusisustus. Kalkkimaalin sekoitin Nordkalkin sammutetusta kalkista. Kalkkimaalille löytyy paremmatkin ohjeet hienoille restauroitaville kohteille, mutta koska nyt oli kyse kanalasta, ja kalkin tärkein tehtävä on suojata, puhdistaa ja tuoda valoa muuten aika pimeään tilaan, en tässä kohtaa lähtenyt hifistelemään kalkkitahnan ja kalkkiveden erottelun kanssa.

Kalkkimaali kanalan maalaukseen

Sekoita 5 kiloa kalkkia pieneen määrään vettä, kunnes seos oli puuromainen. Sitten lisää loput vedestä koko ajan sekoittaen. Anna tekeytyä yön yli. Kun alat käsittelemään seiniä, sekoita hitaasti uudelleen ja maali on valmista käytettäväksi.


Aikaa oli kuulunut puolitoista kuukautta aloituksesta. Noin viidesosa kanalan ulkoseinien kunnostamisesta oli aloitettu (merkittävin työvaihe takanapäin) ja noin kymmenesosa sisätiloista kunnostettu. Huh-huh. Luulin, että rankarakenteisen rakennuksen suoristaminen ja kunnostaminen olisi työlästä. Vähänpä tiesin.

Mutta äitienpäiväviikonloppuna kanat saapuivat! Työ palkitsi tekijäänsä. Työ myös uuvutti tekijäänsä. Pölkkysaviseinän kunnostus on edelleen vaiheessa. Odotan inspistä. Sitä inspistä odottaessa saatte tekin odottaa postausta, jossa kerron pölkkysaviseinän kunnostamisesta tarkemmin. Lisäksi uusi ovi ja kanaluukku pitää maalata. Eli jatkoa seuraa!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös InstagrammistaFacebookista ja Pinterestistä!



maanantai 25. toukokuuta 2020

Materiaalien hankinta restaurointikohteeseen


Tämä teksti liittyy rakennusrestauroinnin opintojen näyttöihin, joista kirjoitin aiemmin täällä.

Ei ole yhdentekevää, millaisia materiaaleja vanhojen rakennusten korjauksessa käytetään. Nykyään puhutaan erittäin paljon hengittävyydestä, mikä on yksi ja hyvinkin tärkeä seikka materiaalihankinnassa. On kuitenkin myös muita seikkoja, jotka olisi hyvä huomioida materiaalihankinnassa.

Älä hanki

Ensinnäkin restauroitaessa kaikkein tärkeintä on olla itse asiassa hankkimatta materiaaleja kohteeseen. Toisin sanoen: käyttää jo sitä, mitä on, mahdollisimman pitkälle. Kunnostaa se tai korjata se, koska näin on hyvin todennäköistä, että talon henki ja historia säilyvät arvoisellaan tavalla. Yksi tänä päivänä usein esille tuleva asia on kattojen korjaus. Niin paljon uusitaan vanhoja betoni- ja savitiilikattoja heittämällä vanhat tiilet lavalle ja pistämällä sitä halvinta markkinoilta saatavaa aaltoivaa peltiä tilalle. Tällainen kattoremontti on kyllä nopeasti tehty eli työtunneissa säästetään. Luonto ei kuitenkaan säästy sillä, että hyvää ja kunnostettavaa katemateriaalia heitetään hukkaan ja uutta sekä pahimmassa tapauksessa huoltovapaata (toisin sanoen ei korjattavissa olevaa) materiaalia laitetaan tilalle. Vinkkinä voin kertoa, että savitiilet ovat ikuisia, jos ne vain ovat ehjiä; ne tarvitsee vain harjata ja pestä mahdollisesta kasvustosta - ja betonitiilet saavat uuden elämän maalaamalla ne litrahinnaltaan hävyttömän halvalla itse sekoitettavalla sementtimaitomaalilla, johon löydät ohjeen mm. Perinnemestarin sivuilta.

Jos kuitenkin rakennukseen pitää syystä tai toisesta hankkia uutta materiaalia, tulisi ennen ostoksille lähtöä tutkia, mitä kohteessa on aiemmin käytetty; mikä on talon toimivuuden (mm. hengittävyys) ja toisaalta talon estetiikan kannalta (mm. pinnan struktuuri tai listan profiili) oleellista.

Imee ja luovuttaa kosteutta

Hengittävyydestä puhutaan paljon. Sanana se johtaa osin lukijaansa harhaan. Kyse on nimittäin siitä, miten materiaali imee kosteutta ja toisaalta, miten se luovuttaa kosteuden. Monesti nähdään aivan mahdottomasti vaivaa eristeiden hengittävyyden kanssa, mutta lopuksi pinnat maalataan muovia sisältävillä maaleilla. Jos maalikauppias toteaa, että maali on hengittävä, mutta olet epäileväinen, kehoitan ostamaan maalia niin pienen purkin kuin sitä vain saat. Sen jälkeen maalaa maalia niin monta kerrosta mallipalalle kuin mitä maalattavaankin kohteeseen pitäisi maalata. Tämän jälkeen lorauta pinnan päälle vettä ja laita lasi päälle. Seuraa tilannetta. Imeytyykö vesi maalattuun materiaaliin? Jos imeytyy, kuivuuko materiaali suhteellisen nopeasti? Jos ei, olet maalannut juuri sellaisen pinnan, joka ei hengitä. Harva maali toimii hengittävänä varsinkaan heti maalauksen jälkeen. Pellavaöljymaalikin on hangittämätön, eli muodostaa kalvon heti maalauksen jälkeen, jos sitä maalataan kaksi tai kolmekin kerrosta. Yksi kerros kuitenkin vielä hengittää ainakin oman kokemukseni ja käyttämieni maalien perusteella - ja kuluessaan maali (etenkin lattioissa) alkaa hengittää. Itse olen ratkaissut asian niin, että olen maalannut pellavaöljymaalilla vain yhden kerroksen, mutta se on vain tehtävä todella huolellisesti, jotta lopputulos ei pistä silmään.



Aidosti sitä mitä on

Usein toimivuus ja estetiikka kulkevat myös käsi kädessä. Vanhan lautalattian korvaaminen laminaatilla on ollut viimeiset kymmenen vuotta hyvinkin yleistä. Näyttää vähän puulle, mutta on huomattavasti halvempaa ja huoltovapaata. Eron kuitenkin huomaa lautalattiaan verrattuna. Lautalattian ja laminaatin kiilto on erilainen. Lautalattia on lämmin ja luonnollinen paljaissa varpaissa. Laminaatti todella kylmä ja keinotekoisen tuntoinen. Lautalattiaan tulee kolhuja ja naarmuja - ja se kuluu. Lattia näyttää kuitenkin edelleen hyvälle, sillä pienet kulumat kuuluvat lautalattian luonteeseen - ja haluttaessa sen voi aina hioa ja maalata uudestaan. Kun laminaattiin tulee kolhuja ja naarmuja, on korjaaminen astetta haastavampaa - eivätkä ne näytä sille, että kuuluisivat lattiaan. Pikemminkin lattia alkaa huutaa uutta laminaattia tilalle.

Miten ennen oli?

Usein rakennuksista löytyy viitteitä niistä materiaaleista, joita siellä on aikoinaan käytetty. Joskus kuitenkin aika on jyrännyt historian yli, ja kaikki on uusittu uuneja myöten. Tällöin vanhat valokuvat, edeltävien omistajien haastattelu tai rakennusaikakauden rakentamistyyliin tutustuminen voivat auttaa alkuun materiaalin hankkimisessa. Tässä kohtaa vinkkaan tutustumaan Hannu Rinteen kirjoittamaan Tyylikirjaan, josta pääsee hyvin alkuun - ja kiinnostuksen kasvaessa löydät varmasti kirjastosta lisää luettavaa aiheesta.


Esimerkkinä torppamme tupa

Koska postaus kaipasi kuvat oheen, päätin ottaa muutaman otoksen tuvastamme ja sitä kautta havainnollistaa, kuinka paljon vanhaa voi hyödyntää - ja toisaalta jos ostaa uutta, miettii tarkkaan, minkälaista ostaa ja miten se sopii talon luonteeseen.

Ensimmäisen kuvan keittiötaso on rakennettu talon vanhasta keittiökaapistosta, jonka alkuperäisestä asusta löytyy kuva täältä. Skafferin ovet ja keittiönurkkauksen ikkuna on ostettu vanhasta purettavasta rintamamiestalosta; ikkunat ovat samanlaiset profiililtaan kuin muut talon ikkunat ja skafferin oven profiili muistuttaa talon sisäovien profiilia. Ikkunalistat on löydetty navetan ylisiltä, ja ovat profiililtaan samanlaiset kuin muissakin ikkunoissa ovat. Uuttakin on; kaapiston vetimet on ostettu tavallisesta rautakaupasta ja panelit lähisahalta.

Toisessa kuvassa näkyy vanha lautalattia, joka säilytettiin alapohjaremontista huolimatta; lautojen irrottamisessa ja puhdistamisessa meni toki oma aikansa, mutta puu on vahvaa ja vanhaa - ja kuuluu tähän torppaan. Lattialistat vaihdettiin tuvasta samanlaisiin listoihin, joita oli käytetty kamareissa. Vanhaa listaa löydettiin pieniä määriä navetan ylisiltä, mutta suurin osa tilattiin lähisahalta, joka teki listalle uuden terän mallipalan pohjalta. Kärsivällinen sai toki olla, sillä tilauksen jälkeen listoja odotettiin yli vuosi ennen kuin ne oli sahattu ja haettavissa. Uutena ostettu helmiponttipaneeli oli profiililtaan samanlaista, mitä löytyi kuistilta ja jota käytettiin yleisesti 1900-luvun alun rakennuksissa.

Torpassa oli tehty useita remontteja ja korjauksia sitten 1800-luvun lopun, jolloin torppa alunperin pystytettiin. Jotain vanhaakin oli onneksi säilynyt, kuten kolmannessa kuvassa näkyvä sisäovi. Sisäoven maali ei ole alkuperäinen, mutta maali on jätetty pintaan osaksi siksi, että aikaa ovien kunnostamiselle ei ole vielä löytynyt - osaksi siksi, että kerroksellinen sisustus on vanhalle talolle hyvin ominaista ja jopa suotavaa. Kenties ovien maali joskus rapsutetaan pois, ja ovet käsitellään keltaokran värisellä pellavaöljymaalilla, mutta siihen päivään asti katselen mielellään maalipinnan hidasta kulumista ja elämisen jälkiä.

Kolmannessa kuvassa näkyy hyvin myös pistorasia. Sähkövetoihin ja rasioihin kiinnitettiin paljon huomiota sisätiloja kunnostettaessa. Aiemman omistajan 2000-luvun malliset rasiat poistettiin ja hyödynnettiin myöhemmin navetan sähkötöissä. Sisätiloihin valittiin vanhanmalliset posliiniset rasiat. Sähkösuunnitteluun käytettiin paljon aikaa, jotta rasioita ja pistokkeita olisi vain todella tarvittava määrä. Turhista rasioista ei niiden korkean hinnan takia kannattanut maksaa.


Lopuksi

1. Itse suosittelen jokaista vanhan talon korjaajaa ensin miettimään hyvin tarkasti, mitä kaikkea rakennuksesta jo löytyy ja kyselemään tarvittaessa ammattilaisilta, mikä kaikki on vielä korjattavissa. Esimerkiksi vanhat pinkopahvit voi pingottaa uudelleen, jolloin säästää paitsi uusien seinämateriaalien (pinkopahvit tai huonommassa tapauksessa gyproc-levyt), mutta myös itse työn (pinkopahvien uudelleen asennus / seinälevyjen asennus) kustannuksissa. Säästää myös aikaa ja usein myös rakennuspölyä, kun uutta ei tarvitse rakentaa. Vanhan säilyttäminen vaatii usein ylimääräistä säältä suojattua tilaa sekä järjestelmällisyyttä, jotta muistat ja löydät myöhemmin tarvitsemasi materiaalit tai varaosat.

2. Jos hankit uutta, hanki kuitenkin ensisijaisesti vanhaa eli kierrätettyä. Tällöin varaa aikaa etsimiseen, sillä näin säästät aikaa ja saat varmemmin sitä, mikä kohteeseen todella sopii. Netistä löytyy nykyään monenmoisia myyjiä, joista osa haluaa aidosti kierrättää ja osa myös tehdä rahaa. Vanhasta ei kuitenkaan kannata maksaa ihan mitä vain. Kannattaa myös olla tarkkana, että ostaa hyvää vanhaa. Lahonneita ikkunankarmeja voi toki ostaa, mutta tällöin ostat karmit vain lasin hinnalla - ja tällöin lasin on oltava aitoa vanhaa aaltoilevaa lasia, jotta sinun siitä kannattaa maksaa. Suurin osa lukijoistani tuntee vanhan tavaran myyjät, mutta laitan varmuuden vuoksi tähän muutaman vinkin: Metsäkylän navetta, Porvoon vanha rautakauppaWanhan Wallankumous ja Tamminaula.

3. Jos et löydä vanhaa, osta mahdollisimman laadukasta ja aikaa kestävää uutta, sillä vanhan rakennuksen korjaamisessa työtunnit maksavat kuitenkin enemmän suhteessa materiaaleihin, joten korjaustyötunneista on myöhemmin ikävä maksaa, jos syynä on ollut materiaalin heikko kestävyys tai toimimattomuus korjattavassa kohteessa. Oman kokemukseni kautta kaikkein eniten tulee ostettua puutavaraa, eristeitä, pintakäsittelytarvikkeita (maalit ja tapetit) ja kiinnitystarvikkeita uutena. Puutavaran ostamisessa suosin sahoja, koska näiltä saat todennäköisesti tilattua myös vanhaan profiiliin sahattuja listoja tai normaaleja leveämpiä lattialautoja. Eristeissä sahat voivat myös olla avuksi, sillä heiltä voi kysyä myös kutterilastua. Jos eristettävää on paljon, kannattaa harkita puukuitua puhaltavan kaluston tilaamista pihalle miehistöineen. Maaleissa ja tapeteissa suosin itse vain sellaisia liikkeitä, jotka ovat erikoistuneet vanhojen rakennusten korjaamiseen. Maaleja voi valmistaa itse, jolloin ne ovat paljon halvempia kuin rautakaupan maalit. Toisaalta omat kokemukseni pellavaöljymaaleista ovat, että ne aluksi kirpaisevat hinnallaan, mutta lopussa tuottavat vain suurta hämmennystä, kun ne eivät lopu millään. Eli ovat erittäin riittoisia ja siten lopulta vähintään yhtä edullisia kuin rautakaupan suosituimmat tuotteet kruunulogoineen. Tapettien osalta tilanne on haastava, sillä tapettien päällä on nykyään järjestäin joko lakkaa tai muovia - tai sitten hinta käsin painetussa tapetissa on monelle liian kirpaiseva. Jos hinta kirpaisee ja haluat takuulla hengittävän materiaalin, maalaa tapetti siis itse ;)

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös InstagrammistaFacebookista ja Pinterestistä!

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Kuistin restaurointisuunnitelma

Postaus liittyy rakennusrestauroinnin opintojen näyttöihin, joista olen kirjoittanut tarkemmin täällä

Monessa vanhaa taloa korjaava on kohdannut seuraavan ongelman: Vanha laskikuisti on vuosikymmenten aikana muuttanut näköään ja muotoaan. Ikkunoita on voitu vaihtaa taikka poistaa. Kuistin oven paikkaa on muutettu. Ovi on vaihdettu. Kuistille on mahdollisesti rakennettu myös vessa tai jopa kylpyhuone. Kaikki nämä toimenpiteet ovat varmasti olleet perusteltuja, mutta samalla ne ovat muuttaneet vanhan rakennuksen ulkonäköä merkittävästi. Ennen talon kruununa toiminut lasikuisti onkin tänä päivänä jotain aivan muuta.

Näin myös meidän torpalla. Huomasimme jo ensimmäisinä kuukausina, että kuisti oli jotenkin epätasapainossa. Ovi oli toisella sivulla seinää ja loppuosa seinästä ammotti tyhjyyttään, ikkunoita vain yhdellä sivulla kuistista ja komerosta löysimmekin vanhan ikkuna-aukon, joka oli peitetty ulkopuolelta. Lisäksi kuistin ikkunat olivat erilaisia kuin itse talossa. Koska hommaa oli kuitenkin melkoisesti, asia jäi muhimaan muiden töiden jalkoihin, mikä onkin monesti vanhaa taloa kunnostaessa hyvä asia. Näin saimme nimittäin aikaa ihmetellä asiaa ääneen niin keskenämme kuin muidenkin kyläläisten kanssa, mistä löytyivätkin ratkaisun avaimet!

Kuva 1. Restauroitava kuisti. Ovi on siirretty aikoinaan seinän toiselle reunalle ja kuistia eristetty niin, että ullakon ikkuna on jäänyt syvemmälle ulkolaudoituksesta. Kuistiin on asennettu myöhemmin uusi ikkuna, joka on itse asiassa vanhempaa mallia kuin ikkunat varsinaisessa talossa. Kuistin ovi on rimoitettu ja ikkunalistat uusittu modernimmalla tavalla niin, että seinällä valuva vesi ajautuu ovi- ja ikkunakarmien päälle.

Historian selvittäminen

Saimme erääänä kauniina kesäpäivänä kylään yhden kylän vapaa-ajan asukkaista. Hän hoksasi tuorein silmin heti, että ovihan on siirretty alkuperäiseltä paikaltaan seinän sivulle ja mietti ääneen, josko oven kummallakin puolella olisi ollut joskus ikkuna. Toisena kesäisenä päivänä saimme vieraaksi talon vanhan asukkaan, joka paljastui perustavaksi tietolähteeksi. Hän oli nimittäin siirtänyt tuon oven alkuperäiseltä paikaltaan nuorena poikana. Isänsä oli huomannut pojan kädentaidot puutöissä ja laittanut pojan rakentamaan kiinteät portaat kuistilta ullakolle, koska kylän puuseppä oli asian todennut toivottomaksi. Talon vanha asukas kertoikin ylpeänä, että hän ne portaat sai mahtumaan sinne, ja vieläkin tosiaan ovat siinä; aivan ulkoperäisessä kokoonpanossaan. Portaiden rakentaminen kuitenkin vaati oven siirtämisen sivummalle seinää, jolloin toinen oven vieressä olevista ikkunoista poistettiin. Toinen ikkuna jäi julkisivulaudoituksen alle ilmeisesti vielä tätä myöhemmin.

Kuva 2. Kuvasta näkee hyvin, kuinka epätasapainossa kuisti on, kun sen ovi on siirretty toiselle puolen seinää ja ikkunat puuttuvat alaosasta kokonaan.

Olennaisten rakennusosien löytäminen

Aloimme suunnitella oven siirtoa vanhalle paikalleen; samoin ikkunoiden palauttamista oven ympärille. Vaikkei kuistin korjaaminen ollut vielä ajankohtaista, aloimme katsella ja kysellä ajoissa oven ympärille samanlaisia ikkunoita kuin yhdellä seinustalla jo oli. Talon vanha omistaja tuumasi eräs kerta ohi ajaessaan, että hän itse asiassa vaihtoi alkuperäisen ikkunan reilu 10 vuotta sitten talosta, joka myöhemmin poltettiin. Ikkunat kuitenkin yksi naapureista otti talteen ennen palokunnan polttoharjoitusta. "Kysykää heiltä, jos jotain jäi yli."

Ja niin oli jäänyt. Saimme ikkunat (osin ilman lasia) oven kummallekin puolelle vaihtokaupalla; he saivat sahalla teetettyä vanhan mallista listaa meidän varastoista. Kummatkin voitimme.

Tyylin määrittely

Kuistiin saadut ikkunat ovat malliltaan vanhemman tyyliset kuin itse talossa, talonpoikaistyyliset 1900-luvun alusta, kun itse talon ikkunat ovat kuusiruutuiset 1920-luvun klassismin tyyliset. Toisaalta talossa on monta kerrosta jo nyt historiasta: alun perin talo on rakennettu 1800-luvun lopulla, ikkunoita on kaiketi vaihdettu tämän jälkeen, ja 1940-luvulla talon huonejakoa on muutettu ja ilmeisesti nykyinen kuistikin vasta rakennettu.

Kuisti on myös hyvin usein vanhoissa taloissa erityylinen kuin itse talon. Kuistilla on ollut monta virkaa, mutta ulkonäöllisesti sillä on haluttu osoittaa talon varallisuus. Mitä enemmän lasia ja kauniita yksityiskohtia, sitä varakkaampi oli talo. Kuisti on ollut talon kruunu.

Kuva 3. Kuvasta näkee vanhan oven tyylin ennen rimoitusta ulkopuolelta. Kuvasta näkee myös, että kuistin ikkuna on hivenen pienempi kuin varsinaisen talon ikkunat. Kuistin ikkuna on epätasapainossa seinän toisella reunalla syystä, että se on vaihdettu myöhemmin ja toisella puolen seinää oli komero, joka esti ikkunan asentamisen keskelle seinää. Komero on purettu kuistilta, joten ikkuna voidaan asentaa nyt keskelle seinää.

Lähtökohdat

Kuistin restauroinnissa emme ota tällä kertaa lähtökohdaksi talon väen varallisuusastetta, vaan ennemminkin sopusuhtaisuuden, tasapainon ja ne tarpeet, joita talon väellä on. Kuisti halutaan palauttaa mahdollisuuksien mukaan siihen ulkoasuun, jossa se oli, kun kuisti rakennettiin. Talo on kuitenkin todella pieni, eikä sisävessaa mahdu mitenkään asuintiloihin, minkä takia tilaan on suunniteltu sijoittaa hyvin pieni kuivakäymälä. Kuistin portaat yläkertaan halutaan säilyttää. Lisäksi kuisti toimii eteisenä, eli kengät säilytetään pääosin kuistilla; takeille on paikka sisällä talossa. Kuisti kylpee valossa, joten haaveena on myös ikkunalaudat, joissa voi keväisin esikasvattaa taimia. Yhtenä merkittävänä lähtökohtana on myös raha, eli restauroinnin budjetti on noin 2000 euroa. Lopuksi ja viimeiseksi lähtökohtana on tottakai vanhan säilyttäminen niin paljon kuin se vain on mahdollista. Myöhemmin kuistin eteen on tarkoitus rakentaa myös katos, joka suunnitellaan osana kuistin restaurointisuunnitelmaa. Katoksen rakentaminen ei ole kuitenkaan osana 2000 euron budjettia.

Suunnitelma

Laudoitus
Kuistin laudoituksen alle on lisätty jossain vaiheessa tuuletusrako, minkä myötä yläkerran ikkunat ovat jääneet syvemmälle julkisivulaudoituksesta. Laudoitus joudutaan joka tapauksessa purkamaan uusien ikkunoiden ja oven siirtämisen myötä, joten samalla tuuletusraosta luovutaan, jolloin julkisivu saadaan takaisin alkuperäiselle tasolle. Tuuletusrakoa ei tarvita, koska laudoitus maalataan hengittävällä punamultamaalilla. Tavoitteena on irrottaa nykyiset laudat niin, että ne voidaan käyttää uudestaan.

Ovi ja ikkuna
Kuistin ovi sijoitetaan keskelle sisäänkäyntiseinää paikalle, jossa se on joskus ollut ja jossa se perinteisesti on myös 1900-luvun alkupuolen taloissa ollut. Ovessa on sisäpuolella peilit; ulkopuolella peilien päällä on 1950-luvun tyylinen rimoitus. Oven siirron yhteydessä irrotetaan muutama rima ja tarkistetaan, onko ovi mahdollista palauttaa alkuperäiseen peiliasuunsa. Jos rimoitus on laitettu siksi, että peiliovi on ulkopuolelta niin pahasti vioittunut, laitetaan rimat takaisin, ja säilytetään 1950-luvun tyyli ovessa. Ovi maalataan sinisellä. Yläkertaan johtavien rappujen rakenteet tulevat hieman uuden oviaukon päälle. Rakenteita joudutaan hieman sahaamaan ja mahdollisesti tukemaan uudella tavalla. Rappujen takia eteisen katto ei ole kauttaaltaan ns. siistiä panelikattoa, vaan osan siitä halkaisee raput. Tämä on kompromissi, johon on päädytty, koska muutoin suunnitelmaa ei voida toteuttaa ilman rappusten purkamista.

Kuva 4. Suunnitelmaa laadittaessa käytin ScechUp-ohjelmaa, jolla määriteltiin tulevien ikkunoiden paikat sekä katoksen koko ja malli.
Suunnitelmaa laadittaessa hyödynsin ilmaista ScetchUp-ohjelmaa (kuvat 4, 5 ja 7). Koska muutokset ovat suhteellisen suuria, on jonkin havainnollistavan ohjelman käyttö suositeltavaa, koska tällöin voidaan vielä tarvittaessa tehdä muutoksia. Rakenteiden rakentamisen jälkeen muutosten teko on aina työläämpää. Tässä tapauksessa ohjelman käyttö helpotti etenkin ikkunoiden korkeuden suunittelua suhteessa talon ikkunoihin ja toisaalta suhteessa ulko-oveen, jotka olivat ns. määritteleviä tekijöitä. Ohjelman avulla varmistuin siitä, että oven ikkunoiden yläreuna on hyvä sijoittaa samalle korkeudelle kuin ulko-oven yläreuna. Toisaalta sivuseinän ikkuna voidaan sijoittaa korkeammalle talon ikkunan tasolle. Havainnollistavien kuvien kautta pystyin varmistumaan, että nämä sijainnit sopivat taloon, eikä ulkomuoto kärsi muutoksista. Koska listoituksesta, ikkunanpuitteista ym. yksityiskohdista olin varmempi, en käyttänyt näiden havainnollistamiseen turhaan työaikaa.

Kuva 5. Kuavssa on havainnollistettu sitä, mille näyttää, kun oven vierellä olevat ikkunat ovat alempana kuin itse talon ikkunat.

Oven viereen sijoitetaan kapeat ikkunat niin, että oven ja ikkunan ylälista saadaan kulkemaan samassa linjassa (kuva 5). Kuisteissa on perinteisesti ollut ikkunoita kolmella sivulla. Koska kuistiin on rakennettu myöhemmin kiinteät portaat, joista ei haluta luopua käytännön syistä, kolmannelle sivulle ei sijoiteta ikkunoita. Kolmas sivu jää joka tapauksessa ns. sivuun tultaessa talolle päin, joten tämä ei ulkonäöllisesti ole merkittävä heikennys. Eteläiselle sivulle sijoitetaan kaksi kapeaa ikkunaa keskelle seinää, kun tällä hetkellä ikkuna on toisella puolen seinää. Ikkunat sijoitetaan niin, että ikkunoiden yläpuolinen lista on samalla korkeudella kuin itse talon yläpuoliset listat tulevat olemaan (nyt listat ovat ns. modenit, jotka entisöidään samassa yhteydessä, vrt. kuva 6.).

Talon ikkunoiden pokissa näkyy jälkiä sinertävästä maalista. Osa ikkunoista on kuitenkin entisöity valkoista maalia käyttäen. Jatkossa voidaan vielä harkita, maalataanko koko talon ikkunoiden pokat ja karmit harmahtavalla sinisellä (kimröökin harmaa) vai valkoisalla pallavaöljymaalilla.

Oven ja ikkunoiden listojen malliksi otetaan talon pohjoisella sivulla säilyneet listoitukset, joissa veden kulku on huomioitu tippalistoin niin, ettei vesi pääse talon rakenteisiin. Osa listoista on myöhemmin uusittu erilailla. (kuva 6)

Kuva 6. Pohjoispuolisella seinällä (oikealla) oli säilynyt vanha ikkunan listoitus, jossa ikkunan yläpuolella on vielä oikeaoppinen tippalista estämässä sadevesien valumista ikkunakarmien päälle. Toinen ikkunoista on itse asiassa myöhemmin asennettu vanhaa jäljitellen. Toisella seinällä (vaseammalla) näkyy vertailun vuoksi aiemman omistajan korjaama seinä, jossa seinään on lisätty tuuletusrako, ikkuna on jäänyt syvälle laudoituksesta ja ikkunan listat on uusittu uudella tavalla. Seinän ja ikkunan rakenteet tullaan restauroimaan myös myöhemmin.


Katos
Kuistin eteen rakennetaan uusi katos mahdollisimman kevyesti niin, että se antaa tarvittavan tuuli- ja sedesuojan oven eteen. Kuistin rakennetta suunniteltiin myös paljon ScetchUp-ohjelman kanssa, sillä tämän aivan uudenlaisen elementin tuominen osaksi vanhaa taloa on selkeä riskin paikka. Katoksesta voi helposti tulla liian hallitseva ja suuri suhteessa pieneen taloon ja sen pieneen kuistiin. Perusteellisen vaihtoehtotarkastelun ja ohjelman avulla saatiin kuitenkin hyvä ratkaisu aikaan. Kuvassa 4, 5 ja 7 on havainnollistettu ikkunoiden sijaintia sekä uutta kuistia. Katoksen alareuna laudoitetaan  samalla puutavaralla kuin talokin on laudoitettu. Alaosaan jätetään lattian yläpuolelle aukot, mikä ei näy havainnollistavassa kuvassa.

Kuva 6. Kuvassa on havainnollisettu kuistin rakennetta suhteessa talon kokoon ja tyyliin.

Julkisivumaalaus
Julkisivu maalataan punamultamaalilla kuten talon julkisivu on ennenkin maalattu. Listat maalataan valkoisella pellavaöljymaalilla.

Vessa
Haasteellisin kohta restaurointisuunnitelmassa on vessan mahduttaminen pieneen noin 6 neliön kokoiseen kuistiin. Pienin ja vähiten rakenteita rikkova ratkaisu olisi jäädyttävä vessa, mutta suunitelmasa päädyttiin kuitenkin sijoittamaan tilaan erotteleva kompostoiva kuivakäymälä, sillä vessa tulee toimimaan pääosin pienempien hätien tarpeisiin illan ja yön pimeinä tunteina.

Koska vessa sijoitetaan portaiden alle, tulee se ulkopuolelta muistuttamaan enemmän komeroa kuin vessaa. Vessan oveksi tuleekin komeron ovi, joten isompikokoinen ihminen saa hyvinkin kumartua vessaan mennessään - eikä korkeus vessassakaan ole päätä huimaava. Suuremman luokan ihmiset voivat siis käyttää käytännön syistä halutessaan ulkohuussia. Portaiden alla oli entuudestaan komero, mutta nyt rakennettavan komeron seinä tulee eri paikkaan, koska ulko-ovi siirtyy entisen väliseinän kohdalle.

Pintamateriaalit sisäpuolella
Kuisti on peneloitu ja sen jälkeen maalattu muutamaan otteeseen. Kuistin eteispuoli maalataan alimmaisena löytyneellä sinisen harmaalla, varsin tummalla, sävyllä. Ensin skrapataan ainakin irtoava maalikerros pois, sillä päällimmäisenä on oletettevasti muovia sisältävää maalia.

Eteisessä on vanhaa listoitusta jäljellä ja puuttuvat pätkät saadaan vanhoista varastoista. Listat maalataan astetta vaaleammalla sinisellä - samoin kuin ylös johtavat portaat.

Lattian muovimatto on poistettu alapohjaremontin yhteydessä ja vanhat lautalattiat asennettu tämän jälkeen takaisin paikalleen. Lattialaudat maalataan vaalean harmaalla sävyllä.

Vessan puoleiset seinät maalataan kuitenkin huomattavasti vaaleammalla sinisellä. Päinvastoin kuin kuistin listat, vessassa listat ovat tummemmat kuin seinät. Lattia on samaa harmaata kuin eteispuolellakin.

Maalina käytetään lattioilla ja seinissä pellavaöljymaalia. Sisäkatto maalataan valkoisella kalkkikaseiittimaalilla.

Penkki
Kuisteissa on perinteisesti ollut penkki tai laatikko, jossa on istuttu, mutta myös säilytetty tavaraa. Koska perhe haluaa säilyttää kenkänsä kuistin eteispuolella, rakennetaan eteläiselle seinälle ikkunan alle penkki ja sen alle hylly, jolloin kenkiä voi säilyttää sekä hyllyllä että hyllyn alla lattialla. Penkki toimii lasku- ja istuinalustana.

Kustannukset
Koska kuistin restauroinnissa käytetään pääosin kierrätettyä materiaalia (panelit, laudoitus, listat, lautalattiat, ikkunat), ovat materiaalikustannukset ilman käymälää noin 1400 euroa (puutavara 500€, ruuvit ja kiinnitystarvikkeet 200€, karmipuut 100€, eristeet 500€, maalit 100€). Erotteleva kuimakäymälä (esim. Biolan Simplett) maksanee reilut 200 euroa, joten materiaalibudjetti pysyy suunnitellussa suuruusluokassa. Kustannuksissa ei ole siis mukana alapohjan korjaus ja eristys, joka on tehty jo aiemmin, eikä kuistin maalaus ulkopuolelta, joka tehdään koko talon maalauksen yhteydessä. Työ tehdään talon väen voimin, joten siitä ei koidu kustannuksia.

Lopuksi

T'ämä kuistin restaurointisuunnitelma on hyvä esimerkki siitä, kuinka restauroitaessa vanhoja rakennuksia tullaan kuitenkin usein myös uusien tarpeiden äärelle. Hyvällä suunnittelulla voidaan kuitenkin restauroida rakennuksia niin, etteivät ne näytä ja tunnu vain museoille, vaan taloille, joilla on historia, mutta joissa eletään tätä päivää. Kaikki modernit ratkaisut eivät välttämättä sovi vanhaan rakennukseen, mutta suunniteltaessa uudenlaisia toimintoja, kannattaa selvittää perusteellisesti kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Suosittelen myös havainnollistamaan suunnitelmia, jos edessä on suurempia muutoskokonaisuuksia. Tässä käyttämäni ScetchUp-ohjelma on ilmainen, muttei ehkä helppokäyttöisin. Jos minä kuitenkin opin sitä käyttämään, uskon, että moni muukin oppii. Ja jos ei opi ja muutokset vähäänkään epäilyttävät, kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen ja pyytää vaikka piirtämään vain omat suunnitelmat 3D-malliin. Tämäkin auttaa jo huomattavasti eteenpäin!

Kuistiä lähdetään restauroimaan tulevana kesänä, joten pysy kuulolla; syksymmällä sitten varmaan kerron, mille näyttää lopputulema!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös InstagrammistaFacebookista ja Pinterestistä!