tiistai 23. tammikuuta 2018

Köysi listana // Rope as a molding




Ullakon remontin viimeistelyyn kuului kattoparrujen ja katon sekä seinien välisten saumojen siistiminen. Puisia listoja näihin olisi toki yrittänyt voinut virittää, mutta koska vanha puuparru on harvoin mihinkään suuntaan suora, päätettiin käyttää listojen sijasta paksua juuttiköyttä. Lyhyestä virsi kaunis: mitattiin tarvittava pätkä ja liimapistoolin kanssa liimattiin köydet kiinni - ja se oli siinä. Pitkään ehtivät nämäkin köydet lojua kaapin pohjalla odottamassa asentajaa, mutta parempi tietenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Juuttiköysiä on moneen lähtöön; lopulta pisimmän korren vei Taito-merkkinen paksu juuttiköysi, jonka leveys riitti peittämään suuremmatkin rumuudet.On sen verran paksua tavaraa, että myydään ihan terassin / portaikon kaideköytenä.

Kuvat on otettu meidän makuukammarin nurkasta. Sisustaminen etsii tässä huoneessa vielä muotoaan; tapetti on luonut minulle haasteita ja puuttuva pariovi aulan suuntaan haittaa tilan jäsennöitymistä makuuhuoneeksi. Säästämpä muutaman lisäkuvan makuukammarista seuraavaan postaukseen; kuullaan siis toivon mukaan taas pian!



Rope as a molding - works well and looks nice in this old interior! Or what do you think?




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!




torstai 18. tammikuuta 2018

Vanhan tyylinen portaikko // Old Style Staircase




Syksyllä saimme viimein portaikon viimeisteltyä. Valitettavasti täytyy todeta, että minulla ei ole enää kuvia vanhasta portaikosta; kuvat lensivät kuin tuhka tuuleen tietokoneen paukahdettua rikki. Vinkkinä siis: bittiavaruuteen tallentaminen on aika kova juttu tällaisissa tilanteissa. Nyt vahingosta viisastuttu ja opeteltu käyttämään jos jonninmoista dokumentinhallintaa bittiavaruudessa. Jos jollain hyviä vinkkejä näistä, otan ilolla vastaan!

Mutta niin: se portaikko. Kuvitelkaapa nyt seuraavaa: lakattu, kellastunut avoportaikko - myös seinät sitä samaa kellastunutta puunväriä panelien muodossa. Sorvatut puun väriset kaiteet kovin paksuine palloelementtipötkylöineen... Ja siihen vielä päälle sellainen tee se itse -miehen leimaa, eli ei ihan viimeisen päälle mietityttyjä yksityiskohtia.




Näiden seitsemän vuoden saatossa portaikko pikkuhiljaa muutti muotoaan; ensin maalasin kaikki panelit, sitten revin vanhat kaiteet irti, sitten maalattiin portaat - sitten meni vähän aikaa, ja alettiin muokata avoportaista vanhan talon tyyliin paremmin sopivaa umpinaista portaikkoa - seinineen, umpiportaineen, jne. Ja tässä vaiheessa ollaan tänään. Portaikko ei ole valmis, sillä kaiteet puuttuvat vielä - samoin muutama yksityiskohta odottaa hiomistaan. Pääosin kuitenkin valmista, ja mielestäni onnistuttiin aika hyvin saavuttamaan se vanhan talon henki portaikossa. Kenties ovat vähän turhan leveät - mutta leveys on vanhojen portaiden sanelemaa; niitä oli turha lähteä muokkaamaan - saati seiniä siirtelemään.



Nämä umpiportaat tuntuvat lasten kanssa myös huomattavasti turvallisemmille. Ajateltiin, että portaisiin voitaisiin vielä asentaa räsymatot samaan malliin kuin kellariin johtaviinkin portaisiin on asennettu, jolloin ovat vieläkin mukavammat tallustaa - ja kenties ovat vähemmän liukkaammat. Täytyy kuitenkin todeta, että maalatut portaat eivät ole olleet meillä liukkaat, joten mitään stoppereita ei ole siksikään portaisiin asennettu.

Portaat maalattiin Uulan maalilla. Maali on kestänyt jotenkuten, mutta verrattuna Antiikkiverstaan pellavaöljymaaliin, on kestävyys ollut heikompi. Toisaalta ovat toki kovalla kulutuksella, mutta ehkä olisin toivonut parempaa pitoa. Portaat pitäisi kauttaaltaan maalata vielä kerran; osasta näkyy vielä puun väri läpi ja osassa maali on tosiaan niin kulunut, että maalaus tekisi terää. Maali on kuitenkin sen verran ytyä tavaraa, että säästämme tämän työn keväämmälle, kun ikkunoita voi pitää surutta auki.





Portaikkoon asennettiin vanhantyyliset korkeat jalkalistat, jotka viimeistelevät kokonaisuuden mielestäni täydellisesti; portaikkoon tulee arvokkaampi tunnelma. Ikkunalistat valittiin kapeampana, sillä ikkunoiden ympärille jäi niin vähän tilaa aiempien seinärakennelmien takia, että leveämmät olisivat jääneet turhan ahtaalle.

Portaikon sisustaminen on vielä täysin kesken; ajattelin, että seinille voisi laittaa valokuvia ja ikkunoiden ääreen voisi tuoda vielä lisää kukkia. Vanhan kaiteen "ruma" kukkapylväs jätettiin paikalle. On kovin omatekoisen näköinen, mutta toimii hyvin kukkatelineenä ja pehmentää näin aika kovaa tilaa. Niin ja ne räsymatot; ne voisivat olla aika jees täällä - vai mitä sanot?




The old style staircase is almost ready. The only thing we need, are handraises. After that: it's time to close the official renovation here in city home. It has taken almost seven years; who would ave known the renovation will take so long time!





_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!






tiistai 9. tammikuuta 2018

Vanhan tyyliset Listat // Old Style Moldings



Sisustussuunnitteluopinnoissa on päästy johonkin aivan muuualle kuin pintaa syvemmälle - heheh, eli suomeksi sanottuna ollaan opiskeltu pintoja. Huomasin näitä oppeja kuullessani, että olen ehkä keskivertoa tarkempi listojen suhteen. Baukkarin tarjouskatalogien MDF-listat ... nou, nou - ei siis missään nimessä! Listat kruunaavat kokonaisuuden. Ja vaikka tyyli olisi mikä tahansa, puulistoilla - erivärisillä ja -muotoisilla, voi todella kruunata ja viimeistellä kokonaisuuden. MDF-listoilla voi toki tehdä listoista sivuseikan, mutta tämä ei ehkä puhuttele ainakaan minua.



Kaupunkikoti alkaa pian olla listoitettu. Meillä on listoja moneen lähtöön; kellarissa hyvinkin yksinkertaisia, mutta kuitenkin mustan värisiä listoja. Muissa kerroksissa listoja on parilta eri aikakaudelta; siksi, että osa ikkunoista oli jäänyt myöhemmän rakentamisen jalkoihin, jolloin ikkunoiden ympärille ei enää saatu nätisti mahtumaan vanhoja, leveitä listoja. Mielestäni kun listojen ympärillä pitää olla tilaa. Saivat siten listoja, jotka jäljittelevät enemmän 1930/40-luvun henkeä. Missä vain pystyttiin, käytettiin talon aikakauden henkeen sopivia listoja. Profiilit valittiin osin asunnosta löytyneiden listojen perusteella - osin ihan tutkimustyötä tekemällä.



Olen kuullut monen ihmettelevän, kun tällaisia listoja ei löydy rautakaupoista. Ei löydykään. Paras valikoima on sahoilla, joilla on vielä vanhat terät tallella. Turun seudulla olemme käyttäneet Hakulan puun listavalikoimaa, ja torpalla paikallista piensahaa. Kehoittaisinkin laittamaan googleen hakusanat: "saha + perinteiset listat" ja johan alkaa löytyä listoja; sahat kun tekevät jotkut ihan toiveidenkin mukaan listoja - kuten meille torpalle tullaan tekemään.

Nopeiden pikaremonttien ystäville nämä eivät ehkä ole helpointa tavaraa; useimmiten vanhan tyyliset listat ovat käsittelemättelemättömiä. Meillä on ostettu muutamat listat Byggmaxista ja Baukkarista; valmiiksi maalattuina - suurin osa kuitenkin sahoilta maalaamattomina.

Oma mielipiteeni on selvä: itse maalaten listoista saa paljon kauniimmat. Pinta on rouheampi ja aidompi. Tehdasmaalaus ei oikein istu vanhan talon muuhun tyyliin. Lisäksi tehdasmaalatut ovat listavalkoisia. En tykkää itse kyseisestä sävystä sitten ollenkaan. Meillä kaikki listat on maalattu sävyttämättömällä valkoisella - tai selkeästi jollain värillä; kellarissa on käytetty mustaa - ullakolla vihreää umbraa. Tarkkasilmäinen huomaa jo kuvista, missä kohdin on käytetty tehdasmaalattua - missä itse maalattua listaa. Ja tarkkasilmäinen huomaa, mistä listasta puuttuu vielä yksi maalikerros. Viimeistelyä vaille valmista siis, edelleen!




Hinnoista: kyllä, ovat kalliita, jos vertaat MDF-listoihin. Mutta toisaalta kunnon puulistat kestävät loppuelämäsi, ja jos kaipaat vaihtelua, maalaat vain uuden värin päälle ja saat vaihtelua. Jos oikein pihi olet, otat listat sitten vaikka mukaasi seuraavaan kotiisi; ne kun kestävät suhteellisen hyvin irrottamisen ja uudelleen sahaamiset. Hehee.... Osaan kuvitella asuntoilmoituksen muotoilun: "P.S. Kauppaan eivät kuulu listat."  MDF-listoja on erittäin vaikea irrottaa ehjänä seinältä esim. tapetoinnin tai suuremman remontin ajaksi niin, että pysyisivät ehjänä - ja vielä vaikeampi maalata.




Olemme käyttäneet niin kaupunkikodissa kuin torpallakin myös vanhoja listoja; osan olemme löytäneet rakenteiden alta (vanhoja listoja oli käytetty jopa koolauksissa), osan seiniltä ja katon rajasta paikoilleen asennettuina ja osan löysimme torpalta ullakolta ja navetasta aivan käyttämättöminä! Viimeisintä huutoa ovat miehen itse "rakentamat listat"; esim. helmiponttipanelia voi hyödyntää hyvin koristelistoja rakennellessa - ja hintataso tipahtaa kovastikin alaspäin!

Syksyllä saimme viimeisteltyä myös muutaman muun jutun kotona, joten näistä yksityiskohdista lisää taas, kun aika antaa myöden! Luvassa mm. vanhantyyppisen portaikon rakentamisesta uudentyyppisten tilalle, ns. modifiointia olemassa olevia rakenteita hyödyntäen.





I love these old style moldings at home - what do you think about these?



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!