tiistai 30. lokakuuta 2018

Askeleet koti talvea // Autumn Garden



Askeleet alkavat hidastua, kun talvi lähestyy. Tänä syksynä sen huomaan ensimmäistä kertaa - näin aikaisin. Kolme vuotta meni kuitenkin ymmärtäessä, mitä kaikkea syksyyn kuuluu ja kuinka paljon mikäkin vie aikaa torpan pihamaalla, kasvimaalla, syystöissä - ja kaikessa, joka valmistaa niin taloa kuin sen pihapiiriäkin tulevaan talveen. Syksy on siinä määrin haastava vuodenaika, että valo vähenee, lämpötilat laskevat, sateet lisääntyvät, lomat on pidetty ja mieli halajaa enemmän sisälle - ja silti ulkona riittäisi vielä vaikka kuinka tekemistä. Ehkä tämä syksy menikin osaltaan siksi niin sutjakkaasti, että syksy oli erittäin kaunis ja aurinkoinen.

Sunnuntaina huomasin, että vähän jopa huomaamatta olemme saaneet pihamaalla lähes kaiken kunton ja talviteloille. En itsekään aluksi ymmärtänyt, kuinka paljon töitä oikeastaan syksylle ajoittuu, joten ehkä avaan tätä moninaisuutta teille, jotka kenties haaveilette vanhasta talosta pihapiireineen maalla.

Kasvimaan tyhjennys vaiheittain ja juuresten säilöntä talven varalle. Tavoitteena meillä oli, että olisimme laittaneet tässä yhteydessä myös maakellarin kuntoon, mutta koska sato oli niin niukka, säästyimme jälleen kerran maakellarin putsaukselta, paikkaamiselta ja kalkkimaalaukselta. Ensi vuonna sitten?


Hedelmien poimiminen puista ja säilöminen. Useampi omenapuu teettää jo satoa varsin mallikkaasti, joten työ ei ole mitenkään vähäinen, vaikka meillä runsasta satoa tuottavia omenapuita on vain kaksi - ja muiden puiden anti on nautittu sitä mukaa, kun niitä on kypsynyt. Osa omenoista on kärrätty pellolle peurojen naposteltavaksi. Marjapensaat olemme saaneet viime vuosina tyhjennettyä jo loppukesästä.

Viimeinen ruohonleikkuu ja haravointi ovat tuottaneet armottoman hyvää kompostiainesta jo neljän lehtikompostin verran - ja sitä kautta multaa seuraavaksi vuodeksi. Lisäksi kasvimaalle kärrättiin parikymmentä kottikärryllistä lehtiä ja ruohosilppua. Pihaa haravoitiin kuukauden jokaisena viikonloppuna, joten ihan pienestä hommasta ei ole kyse, sillä pihapiiriämme reunustaa useampi suurempi koivu. Nämä koivut ovat valitettavasti monet tiensä päässä, minkä takia otamme myös talteen näiden tuottaman arvokkaan biomassan vielä kun voimme; parin vuoden päästä kun sitä ei enää ole tarjolla näin runsain määrin.


Rännit on puhdistettu moneen kertaan, mutta vesisaavit odottavat vielä tyhjennystä. Syynä on alhainen vedenpinta kaivossa. Kuiva kesä ja syksy näkyvät meillä siis edelleen. Tässäkin olemme tyrineet kuitenkin jo muutamana vuonna. Kerran jäädyttyään saaveja on erittäin vaikea enää saada sulamaan ja tyhjenemään talven aikana. Siksi tässäkin on syytä olla ajoissa, jotta saavit säilyisivät ehjänä myös tulevaan talveen.

Syyslannoitukset olemme hoitaneet vähän niin kuin vasemmalla kädellä. Varoituksen sana tuleville lauseille; herkkähipiäiset skipatkoon siis tämän - tai no, onkohan tämä kuitenkaan niin pahasta? Lapset pissaavat nimittäin edelleen pottaan sisällä. Meillähän ei siis ole sisävessaa torpalla. Potan pissit on kuskattu yksi toisensa perään aina viinimarjapuskien, marjapensaiden ja kukkien juurille. Toinen oiva lannoita on kahvin puru, joka otetaan pannukahvista talteen ja sirotellaan kasvimaalle ja kukkapensaiden juurelle. Tuhkia kuskataan myös pihamaan ravinnetta tarvitseville paikoille. Ja edellä tuli esille myös lehtien ja ruohosilpun hyödyntäminen lannoitteena. Erillisiä lannoitteita emme siis osta; vaan käytämme niitä, mitä itse tuotamme ns. sivutuotteena.

Näiden lisäksi pihaa on siivottu puutarhakalusteista, lasten leikkiaitasta matot on nostettu orrelle, trampoliini pistetty kasaan ja kärrätty navettaan, muoviset leikkiämpärit ja lapiot koottu räystään alle vesisateelta ja jäätymiseltä suojaan; sellaista siivousta, syksyisin kuitenkin enemmän ulkopuolella taloa. Kukkapenkkejä olisi ollut hyvä siistiä rikkaruohoista, mutta ne ovat jääneet minulla ainakin vielä tekemättä. Kesäkukat olen siirtänyt sisälle; samoin yrtit, jotka pelkäävät pakkasta. Osan ruukkukasveista pistin maahan; äitienpäiväruusut ja äidiltäni hoitoon saamani hortensian. Jos ne näin säilyisivät elossa ensi kesään?




Ensi viikonloppuna siirrymme sisähommiin; talvi-ikkunat on jo kannettu paikoilleen, mutta ne odottavat vielä paperointia. Lisäksi suunnitelmissa on ripustaa ovien eteen verhot, mitä meillä ei ennen ole ollut. Tavoitteena on tulevana talvena säästää lämmityskustannuksista, jotka ovat olleet liian suuret, joten ehkä jatkan tästä aiheesta jossain toisessa postauksessa.

Näihin asioihin menee siis yllättävän paljon aikaa - varsinkin, kun se aika on otettava viikonlopuista, sillä arkena olemme kaupungissa. Näiden touhujen lisäksi meillä on syksyisin ollut usein muitakin nikkarointi- ja korjausprojekteja käynnissä, mutta tälle syksylle oikein suunnitelmallisesti ajoitimme mahdollisimman vähän uusia rakennus- tai sisustusprojekteja. Silti niitä tuli vähän kuin väkisin. Lasten huoneen kaapin ovi repesi liitoksistaan. Asia mikä olisi pitänyt korjata jo aiemmin, mutta oli jäänyt muiden kiireiden alle, mutta nyt se tuli siis tehtäväksi pakosta. Kuistin listat pitää asentaa vielä paikalleen, jotteivät hiiret vie eristeitä mennessään. Lumiesteet asennetaan navetan katolle suojaamaan uusia rännejämme. Meinasivat rännit mennä nimittäin lumen mukana alas viime talvena. Ja olisi meillä sadesiputken kaivaminen maan allekin ollut listalla, mutta veikkaampa, että maa ehtii jäätyä ennen kuin siihen työnsarkaan pääsemme kiinni. Ja marjassa ja sienestämässä ei tänäkään vuonna ehditty juuri käydä, vaikka kovasti sitä olisin toivonut.



Silti: vaikka lista tuntuu näin kirjoitettuna pitkälle - ja päiviä näiden aikaansaattamiseksi on ollut muiden perhepuhteiden ja synttärikestien ohella reilut 20 päivää, tuntuu, että ensimmäistä kertaa en ole aivan niin loppu kuin muina syksyinä - ja olen nauttinutkin näistä syysviikonlopuista huomattavasti enemmän kuin aiempina syksyinä. Tätä sunnuntaina miettiessäni päättelin, että olemme ehkä oppineet jotain. Toki: alkusyksystä olin palata loppuun, mutta syynä oli selkeästi yksi ylimääräinen tapaturma, joka vei meiltä voimia ja aikaa niin paljon, että kuka vain olisi siinä tilanteessa ollut lähellä loppuun palamista.

Vinkkini kaikille vanhan talon ja pihapiirin omistajille onkin näin syysaikaan, ettei suunnittele elo-, syys- ja lokakuulle mitään ylimääräisiä rakennus- tai korjausprojekteja. Työtä nimittäin riittää ihan sadon korjuussa ja tavallisissa syystöissäkin. Toki jos on sellainen pihapiiri, jossa satoa ei tarvitse korjata, työtä on vähemmän.




Sunny garden in Autumn. 
I have enjoyed these days, which have been on the ather hand quite busy but at the other hand also relaxing.



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

 



perjantai 26. lokakuuta 2018

Luksusta kodinhoitotilaan // Luxury Utility Room



Ajattelin jakaa teille suunnitelman, jonka tein 1800-luvulla rakennettuun vanhaan maataloon ja tarkemmin ottaen sen kodinhoitohuoneeseen, josta oli määrä tulla samalla myös pukeutumishuone. Kohde oli mielenkiintoinen ja antoisa - ja onni oli, että kohteen omistaja antoi luvan jakaa nämä ideat myös teille. Mitä tykkäätte?


Lähtökohdat olivat ehkä jonkin verran haastavat; kaksi oviseinää, ikkunaseinä, kaksi hormia ja lattiassakin eri materiaaleja; sekä betonialusta vanhan tulisijan paikalla että vanhaa lautalattiaa. Tilaan haluttiin saada mahtumaan pyykkäys, kuivaus ja muu pyykkihuolto, siivoustarvikkeet ja kahden hengen vaatteet. Lisäksi kaivattiin vähän luksusta mukaan; esimerkiksi rahia tai penkkiä keskelle tilaa, jota voisi käyttää paitsi pukiessa, myös pakatessa tavaroita matkalle mukaan.

Ja seuraavassa muutama ote suunnitelmasta; pohjapiirrosta, projektiokuvaa ja perspektiivikuvaa. Lisäksi mietin myös pintamateriaalit ja kalusteet paikalleen.






























Hassuinta tässä oli, että omistaja tykkäsi design-valaisimista. Koska olen varsin pihi suunnitelmissanikin, jäi toteutusrahaa niin paljon, että tuhlasin lopun budjetin hienoon valaisimeen. Kruunaahan se kokonaisuuden, mutta todellisuudessa raha kannattanee käyttää mielummin puusepän palkkioon, joka tehdasvalmisteisten liukuovien sijaan tekee kunnon puiset, peiliraamilliset, liukuovet - paremmin talon henkeen sopiviksi - ja mikä ettei, jos rahaa on, voisihan sen törsätä design-valaisimeenkin. Joka tapauksessa budjetissa pysyttiin, ja mielestäni lopputulos on juuri sitä mitä asiakas toivoi ja minä kaavailin: uniikki tila yksilöllisin ratkaisuin!

Mitä ajatuksia suunnitelma teissä herättää?







.
I planned some luxury in customer's utility room. What do you think about these plans?


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 22. lokakuuta 2018

Kierrätettyä sisustusta // Recycled Furnitures



Olen päässyt kiinni ensimmäiseen suurempaan toimeksiantoon yritykseni parissa. Järjestän nimittäin luennon aiheena Ekologinen sisustaminen. Luennon runkoa suunnitellessani aloin miettiä omaa kotiamme. Kuinka pitkälle se vastaa ekologisen sisustamisen periaatteisiin?

Kotimme keskikerroksesta voin rehellisesti kertoa, ettei se materiaaleiltaan vastaa parhaimmalla mahdollisella tavalla ekologisen sisustamisen periaatteisiin, mutta kalusteiltaan ja esineiltään vastaa hyvinkin monella tavalla.



Hämmästyin itsekin, kun aloin selailemaan kuvia esimerkiksi ruokailuhuoneestamme: etsimällä etsin kalusteita tai esineitä, joita olisimme ostaneet upouusina. Kyllä niitä löytyi, mutta kovin vähän. Lähes kaikki on siis ostettu tai saatu vanhana. Parasta on kenties kerroksellisuus. Kalusteista ja tavaroista moni on kulkenut suvussa tai jomman kumman mukana jo pidemmän aikaa, ja monessa kalusteessa ja esineessä on siten myös tunnearvoa. Monikerroksellisuus luo mielestäni myös kodikkuutta; kaikki ei ole aivan kuin sisustuksen oppikirjoista - ja mikä tärkeintä, koti tuntuu kodille.

Kaikille toki tällainen kerroksellinen sisustaminen ei sovi, mutta meille se on sopinut - niin silmälle, kuin mielellekin, kuten myös talon hengelle. Vanha talo voidaan toki kalustaa ja sisustaa myös kovin paljon talon aikakautta peilaamaan tai modernisti, mutta itse koen, että eri aikakausien tyylien sekoittaminen luo kivaa vaihtelua kotiin.



Ja mikä sitten esimerkiksi näissä kuvissa oli sitä uutena ostettua? Ruokailuryhmä on ostettu periaatteessa uutena, mutta se on tehty puusepän työnä vanhoista ovista, joten materiaali on ollut pääosin kierrätettyä. Keittiön puolella sekä ruokailuhuoneessa olevat kattovalaisimet on ostettu uusina, samoin lampaan taljat. Kakluunin vieressä oleva viherkasvi sekä kukkaruukku sekä keittiön amppelissa roikkuva kukka ruukkuineen on ostettu uutena. Pari valokuvakehystä, Ikean punottu kori lipaston vierellä, sekä keittiössä juuri ja juuri näkyvät Ikean lehtikorit ovat myös uusina ostettuja - mutta samaan hengen vetoon täytyy sanoa, että ovat palvelleet jo reilusti yli kymmenen vuotta meitä. Ruokailuhuoneen lipaston päällä oleva pienoispiano on ostettu uutena, tyttären 1-vuotissyntymäpäivälahja, joka on edelleen kovassa käytössä - ja samalla kaunis koriste-esinekin. Pienesineitä ja sisäkasveja olemme saaneet uusina myös lahjaksi, mutta ilo on ollut saada myös kierrätettyjä lahjoja. Esimerkiksi pianon päällä on karttapallo, joka on erittäin vanha ja jonka mieheni sisko on antanut joululahjaksi miehelleni. Arvostan!

Pinnat on uusittu remontin yhteydessä; uudet tapetit, uusi kattopaneeli, uusi lautalattia (entinen oli revitty jossain vaiheessa pois), maalit ja yhdessä kuvassa hieman näkyvä pariovi on ostettu uutena. Pariovesta täytyy sanoa, että mieltäni edelleen harmittaa, että ostimme kyseisen oven uutena. Emme kuitenkaan millään löytäneet siihen hätään tarpeeksi matalaa pariovea (hirsitukien takia oven oli oltava matalampi kuin vanhat pariovet yleensä ovat). Voinen siis sanoa, että emme ole onnistuneet kierrättämään ruokailuhuoneen sisustuksessa riittävästi, vaikka kovin laiha tuo uutena ostettujen ja hankittujen lista onkin. Tämän kerroksen remontoinnin jälkeen opimme myös ennakoinnin tärkeyden: yläkerrassa kaikki väliovet on ostettu vanhoina - ja torpalla olemme mm. ikkunat, lattialaudat, väliovet ja kaapin ovet ostaneet kierrätettyinä. Ja kaikki nämä olemme löytäneet, kun etsimiselle on varattu tarpeeksi aikaa.

Ruokailuhuoneen sisustaminen on myös edelleen kesken, vaikka ostimme asunnon jo seitsemän vuotta sitten. Yksi tyttäreni maalaus odottaa kehystämistä - ja yksi nurkka korkeampaa astiakaappia. Verhojakin olen miettinyt useampaan kertaan niitä oikeita kuitenkaan löytämättä. Pitkäjänteisyys on toisaalta myös ekologista; emme osta tyydyttävää ratkaisua vaan etsimme niin kauan kuin löydämme juuri sen oikean. Kierrätetty sisustus sopii myös kuin nappi silmään #mitäminäolentehnyt-haasteeseen, josta kerroin jo aiemmin tässä ja tässä postauksessa.

Kuinka paljon teidän nurkista löytyy täysin uusia kalusteita ja pienesineitä? Ja mielenkiintoista olisi myös kuulla, kuinka paljon olette tutkineet sisustustuotteiden materiaalinen ekologisuutta, kun olette tehneet ostospäätöksen? Ja oliko tieto helposti saatavilla? Ainakin itse törmäsin aikoinaan suuriin haasteisiin juuri tässä kohtaa; tietoa oli haastava saada - ja saatuun tietoon oli jokseenkin vaikeaa luottaa.

P.S. Asiasta aivan kukkaruukkuun: oletteko huomanneet, että Yle Areenassa on tarjolla Myrkyluodon Maijaa? Olen itse jäänyt aivan koukkuun! Mielenkiintoista, ja toisaalta pistää miettimään, kuinka hyvin meillä kaikki on nykypäivänä.


I was planning lectures about ekological interior - and wondered, how I have managed ekological things in our own home. When we renovated second floor in our city home, I did not know much about ecological materials. The furnitures are however very much recycled - and I am glad about this fact when watching these pictures!




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!



tiistai 16. lokakuuta 2018

Kesäkukat sisälle // Summer Flowers Indoors



Viimeiset vuodet olen kiikuttanut kesäkukat sisälle aina syksyisin. Torpalla pelargoniat viihtyvät hyvin talven, sillä sisällä on suhteellisen viileää kuitenkin suurimman osan ajasta. Kaupunkikodissa myös portaikko sekä ullakon kammarit ovat viileitä talvisin, sillä niitä ei erikseen lämmitetä.

Patterit meillä tosiaan on, mutta niitä ei ole käytännössä juuri käytetty kuin talvisin pahimpina pakkasjaksoina, jolloin emme ole kotona. Sen sijaan vanhaa kakluunia ja perinnemuurarin muuraamaa pönttöuunia lämmitämme talvisin päivittäin, kun olemme kotona. Uunit lämmittävät alakerran ruokailuhuoneen ja kirjastohuoneen täydellisesti ja hormit jakavat lämpöä myös yläkerran kammareihin. Ainoa oleskeluhuone, joka kärsii kylmyydestä on keittiö, josta puuliesi on joskus aikoinaan purettu.

Haaveissa on puuliesi myös keittiöön, mutta odottelemme parempia aikoja sen suhteen, sillä samalla koko keittiö olisi syytä purkaa eristeitä myöten. Keittiössä emme ole tehneet niin perusteellista remonttia vielä kuin muissa kodin huoneissa.





#mitäminäolentehnyt -haasteeseen liittyen sisäilmalämpötila talvella ja toisaalta sisätilojen viilennys kesällä vaikuttavat myös meidän jokaisen aiheuttamiin kasvihuonepäästöihin. Kaupunkikotimme sähkönkulutus on meillä asuinneliöihin ja perheen kokoon nähden inhimillinen, koska sähkölämmitystä käytetään oikeastaan vain kellarikerroksen eteis-/kodinhoitotiloissa, pesuhuoneessa sekä vessoissa. Viilennystä meillä ei käytetä, vaan tuuletetaan kesäisin yöaikaan. Talvisin käytetään villavaatteita ja villasukkia, ja etätöitä tehdessäni päällä on usein vielä villainen viltti.

Tässä kohtaa täytyy kuitenkin tunnustaa, että voisimme olla tässä kohtaa huomattavasti parempia: meillä on ihan hirveästi neliöitä lämmitettävänä, eli selviäisimme kyllä vähemmälläkin. Yritämme peitota tätä miinusta sillä, että läheskään kaikkia tiloja ei aktiivisesti lämmitetä, kuten yllä kuvasinkin. Toiseksi meillä on torppa, jossa pidämme myös talvisin peruslämpöä yllä patterein, jotka toki sammutamme aina siellä ollessa. Torpan sähkölämmityksen pienentämiseksi on tulevaksi talveksi kuitenkin suunnitelmia, sillä edellisten vuosien kulutus on ollut niin suurta, että lämmityskustannukset käyvät jo kukkaronkin päälle. Näistä kuitenkin lisää vaikka toisessa postauksessa.

Sähkön ostamme Lumo Energialta niin kaupunkikotiin kuin torpallekin. Lumo Energia tuottaa uusiutuvaa sähköä, mikä lieventää omantunnontuskiani. Sähkön hinta ei vastaa pössisähkön hintavertailua, mutta mielummin maksan vähän enemmän ja pyrin säästämään käytössä - jolloin loppusumma on laskussa on lopulta sama. Vähemmän kulutusta siis tässäkin suhteessa. Puulämmitys tuottaa toki myös päästöjä, mutta tässäkin jokainen voi niitä vähentää, kun käyttää puhdasta ja kuivaa puuta ja sytyttää tulen aina ylhäältä päin. Varsin usein näkee, että puut on pinottu ns. teltan muotoon ja sytytetty keskeltä. Syttyy toki hyvin näin, mutta päästöt ja lämpöarvo ovat tosiaan vähän toista eri tavalla sytytettynä. Vinkkejä päästöjä vähentävään puiden polttoon takassa löydät esimerkiksi tästä jutusta!


Kesäkukkien talvehtimisen parhaat vinkkini lienee: viileä ja valoisa paikka, ja kastelua harvoin. Yleensä kastelen kukkia siinä vaiheessa, kun huomaan lehtien nuupahtavan. Kuolleet lehdet napsin pois aina välillä - ja kevään tullen olen kiikuttanut nämä vanhukset vain pihalle ja välillä tarjonnut kahvinporoja lannoitteeksi. Jossain vaiheessa olisi syytä taas vaihtaa mullat - ja varsinkin napsaista pelargonioita lyhyemmiksi, mutta jostain syystä tykkään näistä omaperäisistä väkkäröistä. Niissä on luonnetta - ja niistä näkyy, että ovat jo nähneet maailmaa.

Ja mikä parasta: en ole ostanut kesäkukkia enää useampaan vuoteen, sillä näitähän riittää. Katkenneet oksat olen tökännyt uuteen ruukkuun suoraan multaan - ja pian minulla on taas uusi pelargonia. Pelargonioita on jo sen verran, että olen antanut näitä äitienpäivälahjana - ja välillä ihan muuten vain tuliaisena tai läksiäisenä kylässä käyneille. Uusiutuvia ja itse kasvatettuja kukkia on tietenkin ilo antaa lahjaksi - ja ele on toki myös ympäristölle ystävällinen, kun taustalla ei ole kauppapuutarhan kasvihuoneen vaatimaa valaistusta, lämmitystä, tujuja lannoitteita eikä kuljetuskustannuksia.

Eli ongelmana ei ole kesäkukkien puute - vaan pikemminkin tilan puute niiden kaikkien talvettamiselle!

Olen onnistunut nyt myös muutaman muratin talvettamisella. Muratti vaatii selkeästi enemmän vettä myös talvisin - mutta ei toisaalta kestä märkää pidempää ajanjaksoa, eli mullan pitää antaa välillä kuivua.

Talvetatteko te kesäkukkia? Oletteko onnistuneet jossain muussakin kuin pelargonioissa ja murateissa? Otan mielellään vinkkejä vastaan!



In autumn I bring the summer flowers indoors. I have done this already several years. This tradition saves money, but also the enviroment. 



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!



perjantai 12. lokakuuta 2018

#mitäminäolentehnyt // Winter garden



Viime postauksessa avasinkin jo vähän tuntojani IPCC:n ilmastoraportin julkaisusta, minkä jälkeen olen osin mielenkiinnolla ja osin vähän jännitykselläkin kuunnellut ja lukenut, mitä asiasta tuumataan eri foorumeilla. Sitran johtajaa kuunnellessani tuntui kuin kuuntelisin omia mietteitäni, hih! Instagrammissa huomasin, että ihmiset ovat aidosti huolissaan. Uutisia katsellessa ihmettelin - no, montaakin asiaa. Home Via Laura -blogista luin myös hänen tuntojaan - ja Laura kannusti muitakin kertomaan, mitä he ovat tehneet ilmastomuutoksen hillitsemiseksi tai mitä he voisivat seuraavaksi tehdä.

#mitäminäolentehnyt on pyörinyt siis tämän jälkeen mielessäni, eikä ole antanut rauhaa. Koen asian avaamisen osin haasteelliseksi kiteyttämisen takia. En halua luettelomaista blogipostausta - mutta toisaalta asia on kovin laaja. Lähtien ihan jo siitä, mihin päätät asettua asumaan - loppuen siihen, mitä paperia käytät vessassa käydessäsi. Heh, ihan pikkuisen kärjistäen!



Mutta sitten hoksasin, että voisin alkaa viljelemään näitä asioita enemmän blogissani osana muita juttuja. Väitän nimittäin, että jokaisessa postauksessani vilahtelee asioita, jotka ovat osin tietoisia - ja osin jo tiedostamattomiakin, valintoja, joilla vähennän osaltani päästöjä ja elän enemmän ympäristöä kunnioittaen. Kysehän on lopulta elämäntavasta, mikä on erittäin laaja kokonaisuus.

Jotta tämä juttu ei päättyisi kuitenkaan tähän, tuon esille ehkä yhden ratkaisevimmista asioista. Se on kulutus. Vaikka kuinka pitkään on puhuttu palveluyhteiskunnan tulosta, tuntuu, että taloutemme pyörii edelleen liian paljon tavaroiden kulutuksen ympärillä.



Itse olen elänyt myös sen vaiheen, kun kiersin lauantaisin kaupungilla ja palasin kotiin tyytymättömänä, jos en ollut löytänyt kaupoista mitään kivaa. Se oli ehkä sellainen vaihe elämässä, jolloin olin muutenkin hukassa ja etsin omaa tapaani elää. Pari vuotta siinä meni ja sitten päätin, että saa riittää. Päätin ostaa asunnon ja sijoittaa nuo rahat parempaan talteen.

Lukuun ottamatta tätä "harha"-vaihetta, olen elänyt oikeastaan koko elämäni, osin pakostakin, suhteellisen säästeliäästi. Lama-ajan lapsena kävin jo 1990-luvulla kirpparilla, ja sieltä minulle ja siskolleni ostettiin muun muassa vaatteet. Silloin kirppareilla käynti oli noloa, enkä voinut kertoa kuin lähimmäisille ystäville, että vaatteet olivat kirpparilta. Nyt tilanne on täysin päinvastainen, eli kehitystä on todella tapahtunut. Opiskeluaikoina elin hyvin niukasti välttäen opintolainoja. 
Ensimmäisen asunnon ostamisen jälkeen elin taas erittäin niukasti, sillä viimeistelin samalla opintojani, eivätkä tulot olleet huikeat.



En voi kuitenkaan sanoa, että asunnon ostaminen olisi ollut huono päätös, alun niukkuudesta huolimatta. Myin asunnon muutaman vuoden päästä, ja ostin itselleni uuden - ja miehen tultua kuvioon, tuli taas myynti ja uuden osto eteen. Parin vuoden päästä voin sanoa olevani jo velaton; säästämisen lisäksi ansaitsin siis kiinteistöjen arvojen nousulla. En halua kerskua, mutta kuitenkin herättää miettimään, että pienistä kulutusvirroista syntyy lopulta suuri virta. Elämällä ympäristöä säästäen, säästää usein myös rahaa.



Seuraava elämänvaihe kiteytyi oikeastaan Bangladeshin vaateteollisuuslaitoksen suuronnettomuuteen vuonna 2013. Joka siitä ei ole kuullut, voinee lukea tuon 10 000 työntekijän menehtymisen tarinan esimerkiksi tästä. Tavaroiden ostaminen ei tuota minulle enää mielihyvää, jos en tiedä niiden alkuperästä tai varsinkin, jos tiedän, että tuotteen materiaalit ovat luonnolle haitallisia, tuote on kuskattu toiselta puolelta maapalloa - tai jos epäilen, että tuote on valmistettu kunnioittamatta työntekijöiden perusoikeuksia ja hyvinvointia.

Koska eettisiä ja ekologisia tuotteita on vähemmän tarjolla, on kulutuskin sitä kautta väkisinkin vähäisempää. Eettisten ja ekologisten tuotteiden hinta on myös usein kertainvestointina suurempi. Tämä ei tarkoita elinkaarikustannuksia, sillä kestävyydeltään nämä ovat usein huomattavasti parempia, minkä johdosta tuotteet ovat usein pitkällä tähtäimellä jopa halvempia kuin verrokkinsa perusmarketeissa. Suuret kertainvestoinnit siirtävät kuitenkin usein hankintaa eteenpäin ja pakottavat säästämään. Joskus säästämisen aikana oivaltaakin, että asian voi tehdä myös itse tai löytää tuotteen käytettynä - jolloin säästö on jo melkoinen niin kukkarolle kuin monesti ympäristöllekin.



Tiivistäen tämän voisi sanoa, että köyhästi eläen säästää luontoa ja vähentää omia päästöjä. Köyhästi eläminen ei omassa mittapuussani tarkoita kuitenkaan missään nimessä huonoa elintasoa - tai että se näkyisi ulospäin (muutoin kuin ajoittain rikkinäisinä sukkina, sillä käytän niitäkin mahdollisuuksien rajoissa loppuun, hih!). Mielestäni elämme ihan normaalisti.

Kuitenkin loppuun täytyy myös todeta, ettemme missään tapauksessa elä edelleenkään täydellisesti, ja uskon, että tässä yhteiskunnassa päästötön elämäntapa on erittäin monelle suhteellisen haastavaa. Perheessämme on esimerkiksi auto, jolla mieheni käy joka päivä töissä ja jolla ajelemme lähes joka viikonloppu torpalle. Silti tuottamamme liikenteen kasvihuonepäästöt ovat suhteessa pienemmät kuin monella muulla, sillä emme ole tehneet ulkomaan matkoja moneen vuoteen lentokoneella. Ja koska työskentelen kestävämmän liikenteen kehittämisen edistämiseksi, voin olettaa, että lähivuosina tuolle omistusautollekin löytyy kilpailukykyisiä vaihtoehtoja, jolloin voimme luopua siitä autostakin. Ja tästä ehkä kerronkin sitten joku toinen kerta enemmän!



Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Mitä te olette tehneet päästöjen vähentämiseksi? Osallistukaa tekin tähän haasteeseen, ken haluaa. Jos ei muuta, herättää se ainakin miettimään asiaa. Ja kiinnostaako teitä kuulla lisää #mitäminäolentehnyt -aiheesta?

Kuvissa myös yksi #mitäminäolentehnyt -asia. Nimittäin talvipuutarha, jonka pesrustamisesta innostuin kuin luin Jovelan talvipuutarhasta. Meidän pienelle talvipuutarhalle löytyi sopiva paikka kirjastohuoneen suurelta työpöydältä, jonka päällä roikkuu sukulaisilta käytöstä jäänyt uusvanha suutarinlamppu. Huone on käytännössä niin valoisa, ettei se tarvitse kasvivaloja vielä, mutta jos yrtit säilyvät hengissä pidempäänkin, pitänee ostaa kasvilamppu valaisimeen. Yrtit kasvoivat kevään ja kesän siis torpalla - ja nyt kylmien ilmojen tullessa olisivat viimeistään paleltuneet ulkona puutarhassa. Jos saan edes osan yrteistä pysymään hengissä talven yli, vähentää se ensi vuoden ostostarpeita ja pystymme myös talvella nauttimaan tuoreesta basilikasta, rakuunasta - ja laventelia ajattelin hyödyntää kenties joulumuistamisissa. Talvipuutarhassa itse kasvatetut yrit ovat luonnollisesti vähäpäästöisiä, koska valaisin toimii samalla myös muun tilan valaisemiseen ja koska tilaa lämmitetään muutoinkin talvisin ahkerasti pönttöuunilla.


 Let I show you my Winter Garden! It is quite tiny - but useful and give us some summer feeling in the middle of autumn darkness.



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!





maanantai 8. lokakuuta 2018

Ekologisia sisustusratkaisuja? // Ecological Interior Solutions?



Ekologisuus ja sisustaminen = varsin haasteellinen sanapari, varsinkin, kun sen yhdistää. Mitä on ekologinen sisustaminen? Sitä olen miettinyt, sillä olen pikkutytöstä asti rakastanut sisustamista - mutta samalla myös rakastanut metsää, luontoa ja eläimiä. Muistan sen päivän, kun koulumme pihalle oli kipattu Hesburgerin päivän roskat. Se hetki taisi olla käänteentekevä, sillä sen jälkeen todellakin mietin ympäristömme tilaa ja muistin varmasti omalta osaltani laittaa roskat roskikseen ja ohjata vanhempiani kierrättämään taloutemme roskia.

Myöhemmin tuo hetki johti todennäköisesti opintoihin yliopistossa - ja myöhemmin konsultin leipiin - ja sitten virkamieheksi maakunnan suunnitteluportaalle. Voin sanoa olevani onnellinen, sillä nykyään voin jo aidosti tehdä asioita paremman ympäristön puolesta ja kuulla aitiopaikalta, miten yhteiskuntaamme voidaan kehittää entistäkin paremmaksi. Toisaalta nuo suunnitelmat ja strategiat, joiden parissa häärin, ovat kovin korkealla - ja tuloksia voi odottaa näkevänsä ehkä kymmenen vuoden päästä tai ehkä eläkkeelle jäädessään.




Tässä yksi päivä olin lajittelemassa roskia taloyhtiömme roskiksilla. Muovikeräysastiasta löytyi kuivunut krysanteemi, polttojätteissä timjami vihertävänä kaupasta ostetussa muoviastiassaan ja niin, oli siellä valitettavasti mattokin. Sellainen kertakäyttömatto - jota ei kannata viedä pesulaan, sillä halvemmalla saa samanlaisen uutena. Ahdisti, sillä elän kuitenkin asuinalueella, jossa uskon, että asukkaat ovat keskivertoa tietoisempia ympäristöstään - mikä näkyy esimerkiksi heidän äänestäessään vaaleissa.

Niin kuin muinakin kertoina, siirsin krysanteemin oikeaan lajitteluastiaan.

Krysanteemi olisi kukkinut vielä kauniisti kuukauden, jos sitä olisi kasteltu. Timjani olisi tuottanut satoa vielä ensikin vuonna, jos se olisi vain pistetty maahan taloyhtiön kukkapenkkiin. Ja matto, se nyt olisi palvellut vielä useita vuosikymmeniä, jos vain sitä olisi hoidettu ja huollettu.

Uskon, että nämä ympäristötietoiset asukkaat eivät tee tätä välttämättä edes tietoisesti tai varsinkaan tahallaan. Kaupunkilaiset ja yleisesti ottaen kovin suuri osa suomalaisista vain on aika monessa suhteessa vieraantunut ympäristöasioista ja tuotantoprosesseista. Ei ymmärretä, että sen yhden krysanteeminkin vuoksi oli käytetty suhteellisen paljon energiaa, lannoitteita ja työaikaa, jotta se pääsisi joku päivä portin pieltä koristamaan. Tai että sen pienenkin maton valmistamiseen oli käytetty uusiutumattomia luonnonvaroja ja energiaa, saati sitten tuotannon mukanaan tuomat päästöt. Tämä on toisaalta surullista; toisaalta ymmärrettävää.


Opiskellessani sisustussuunnittelua huomasin, että sisustamisessa sitä vieraantumista varsinkin tapahtuu. Uskon toki, että vieraantumista on tapahtunut laajasti, niin vaatetuksessa, rakentamisessa ja ihan jo viikon ruokamenoja tarkasteltaessa - mutta myös minulle tärkeässä asiassa eli sisustamisessa. Välillä olin opinnoissani pakahtua kauhusta, kun viitattiin siihen, kuinka sisustamisen trendit muuttuvat parin vuoden välein ja kuinka jokin ratkaisu on kiva, kun se on niin äkkiä ja helposti uudistettavissa. Revit vain entisen pois ja laitat uutta tilalle. Mietin noina hetkinä tosissani, ovatko sisustussuunnittelun opinnot minua varten.

Kauhun ja oikeasti myös yhden ahdistuneen yöpainajaisputken päätteeksi otin langat käsiini. Päätin, että lopputyössäni tutkisin ekologisen sisustamisen ratkaisuja - ja näin perustelisin, että minäkin, erittäin ekologisen sydämen omaava ihminen, saisin sisustaa niin, että sydämeni ei kärsisi. Ja niin tein. Lopputyöstäni tuli monikymmensivuinen eepos kaikkine taustatutkimuksineen, mikä myös kiinnosti. Niin kanssaopiskelijoita, opettajaa kuin työkavereitani ja sosiaalisen median seuraajia.

Kiinnostuksen määrä oli sen verran suurta, että innostuin! Nämä ihmiset haluavat ajatella ympäristöä myös sisustaessaan, mutta eivät yksinkertaisesti tiedä, miten sen toteuttaa. No mutta, minäpä kerron...

... ja näin syntyi Suunnittelutoimisto Sinn. Sen kautta minä voin kertoa ja neuvoa. Voin luennoida, voin tehdä lyhyitä kotikäyntejä - tai voin tehdä laajemmankin suunnitelman. Ja tiedättekö, mikä tässä on parasta?

Se, mihin viittasin tuossa aiemmin: se, että nyt voin auttaa heitä, jotka haluavat oikeasti tehdä ekologisempia ratkaisuja ihan arjessaan ja kotinsa rakentamispuuhissa. Toisin kuin maakunnan tason suunnittelussa, näissä huomattavasti pienemmän mittakaavan asioissa, voin nähdä myös työni tulokset nopeammin. Voin nähdä oivalluksen kuuntelijan silmissä, voin nähdä ympäristöä säästävämmän tilaratkaisun - tai voin nähdä kenties jopa ympäristön kannalta hyvän, mutta juuri siihen tilaan ja kotiin sopivan tapetin seinällä!

Eli tässä sitä ollaan. Ja juuri samana päivänä, kun tätä kirjoitin, IPCC julkaisi tuoreen ilmastoraporttinsa. Lehdistö ja sosiaalinen media olivat juuri tätä kirjoittaessa täyttyneet huolella ja murheella. Olisiko nyt siis aika? Aika tehdä muutos? Ajatella seurauksia, ajatella kokonaisuutta, ajatella myös tulevaa?

Kun media täyttyy mustista pilvistä ja paljon puhuvista otsikoista, olen itse kuitenkin jopa toiveikkaampi. Tieto lisää tuskaa, mutta myös tekoja. Uskon, että tahdolla ja suunnitelmallisilla teoilla pystymme kääntämään suunnan. En myöskään usko, että elämänlaatu heikkenisi näiden muutosten myötä - mutta ajattelutavassa ja asioiden arvottamisessa tulee tapahtumaan merkittäviäkin muutoksia. Itse olen oppinut jo elämään ympäristöä kunnioittaen, ja minulle siitä tulee vain hyvä mieli. Kuten mieheni sanoi: teen niin kuin puhun ja opetan. Hänen mielestään joskus jopa liiankin kanssa.

Kuvat ovat kaupunkikotimme ullakolta, joka on pääosin lastemme valtakuntaa ja jossa moni asia on vielä kesken, mutta jossa montaa asiaa on harkittu ja suunniteltu tarkkaan - ja jossa sisustusfilosofiani näkyy ehkä parhaiten. Pitkäikäistä ja ympäristöä kunnioittaen.

Ja blogiteksti tulee aika koomisesti edellisen postauksen jälkeen. Kaikkensa antaneeseen sisältyi siis myös tämän kaiken suunnittelu ja hahmottelu - vaikka muhineethan nämä ajatukset ovat jo pitkään.



If you need some ecological interior solutions, you can find me in Southwest Finland. I can consult, teach and plan - what ever you need. See here the contact informations.



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 1. lokakuuta 2018

Kaikkensa antanut // I gave everything



Niin koitti aika viimeisen postauksen aiheena omavaraisuuden kehittäminen yhteistuumin muiden bloggaajien kanssa. Syksy oli erittäin kiireinen, mikä on näkynyt täällä blogissakin. Kaupunkikodissa tapahtui pieni äksidentti, mikä aiheutti lisätöitä normaaliin. Torpalla puolestaan tekemistä riitti sadon korjuun ja tuvan maalausten merkeissä. Mutta näin lokakuun alussa voin todeta, että aika hyvin sain kaiken muun touhun lomassa myös satoa talteen - ja suuri osa on mennyt myös suoraan suusta alas.

Päätin, etten lähdekään kertomaan tässä, mitä kaikkea olen kerännyt kesän ja syksyn aikana talteen - paitsi lopussa yhteenvetona. Päätin kertoa ajatuksistani, mitä tässä syksyn mittaan on noussut mieleen - juuri omavaraisuuden ja itse tekemisen osalta.

Omavaraisuuden tavoittelu vaatii aivan älyttömän paljon töitä. Tietenkin aina voi mennä sieltä, missä aita on matalin - mutta minä en ole siinä paras mahdollinen esimerkki, vaan kurkottelen mielummin tähtiä taivaalta. Kun kunnianhimoon lisää sen, että meillä on vanha kunnostettava torppa kera vanhan ränsistyneen pihapiirin, vanha - osin onneksi jo remontoitu - 150 neliön puutaloasunto kaupungissa, kaksi lasta ja kummallakin perheen aikuisella suhteellisen paljon ottavat päivätyöt, voin kertoa, että olen kerran jos toisenkin kokenut riittämättömyyden tunnetta kuluneen syksyn aikana.

Olen lukenut blogeja, joissa on jätetty päivätyö ja päätetty elää hitaammin. Miettinyt, onko siinä se ratkaisu. Kun on kuitenkin opiskellut monta vuotta ja tehnyt töitä saavuttaakseen sen, minkä on saavuttanut ja nauttiikin siitä pääosin, en ole kokenut tätä ratkaisua oikein omanani. "Nauttinut pääosin" -sanavalinta siksi, että riittämättömyyden tunne nousee päivätyössäkin valitettavan usein esille.

Olen miettinyt, onko meidän mitään järkeä ylläpitää kahta vanhaa taloa. Miettinyt kaupunkikotimme myyntiä. Mutta sitten ei: olemme tehneet tämänkin puolesta niin paljon töitä ja kodista on tullut niin rakas, etten pysty. Arkemme pyörii kaupungissa myös niin mahtavan mutkattomasti; lyhyt matka töihin, kokouksiin, juna-asemalle, päiväkotiin, neuvolaan ja harrastuksiin. Lähes kaikkialle - paitsi torpalle, jonne onkin sitten pidempi matka taivaltaa.

Kaksi lasta. Niistä en nyt luopuisi ikänä kuunaana. Mutta riittämättömyyden tunne kulminoituu etenkin heihin. Miten minusta niin usein tuntuu sille, ettei minulla ole aikaa touhuta heidän kanssaan? Pari viikkoa sitten sovittiin, että lelujen järjestelyn jälkeen, pidetään ne järjestyksessä. Jos lupaus toteutuu, pelaan lasten kanssa joka päivä yhden lautapelin. Yhden lautapelin ja kaksi viikkoa: olen pelannut kolme lautapelia, vaikka lapset ovat pitäneet lupauksensa. Parempi tietenkin kuin ei mitään, mutta lapsen muistuttaessa lautapeleistä, jotka olen auttamattomasti tosiaan unohtanut kaiken kiireen keskellä, voitte uskoa sen tunteen. Sen riittämättömyyden tunteen.

Olen miettinyt omaa ajankäyttöäni. Mihin minulla menee aika; niin töissä kuin vapaa-ajallakin? Olen jättänyt sosiaalisen median käytön minimiin. Postannut ehkä pari kuvaa viikonloppuna instagrammiin, jolloin aikaa on vähän enemmän. Blogiin kirjoittamisesta olen vain haaveillut. Facebookissa käynyt lähinnä työasioiden takia. Monena iltana olen ihmetellyt, miten en tänäänkään ehtinyt liikkua ollenkaan - ja joskus lähtenyt siinä vaiheessa juoksulenkille, kun on niin paljon ottanut pannuun.


Riittämättömyys on siis ollut läsnä. Erittäin paljon ja erittäin voimakkaasti. Tämän riittämättömyyden keskellä on mielessä käynyt monta kertaa, soveltuuko omavaraisuuden tavoittelu nykyisellä tasolla mitenkään nykyiseen elämäntilanteeseemme.

No: eihän se sovi.

Jos järkeviä ollaan, meidän olisi vähintäänkin järkevä palkata siivoaja kaupunkikotiin pesemään pinnat kerran viikossa, meidän olisi todellakin järkevää palkata työmiehet tekemään loput remontit kotona loppuun - ja isoimpiin remontteihin palkata torpallekin lisätyövoimaa, ja jos nyt järkeviä ollaan, olisi nykyiset viljelyalat erittäin järkevä supistaa pariin viljelylaatikkoon - ja olla niihin tyytyväinen.

Miksi kirjoitan tätä? Ehkä siksi, että uskon, että joku muukin perheenäiti kokee näitä riittämättömyyden tunteita. Varsinkin, kun sosiaalinen media jotenkin pursuaa superihmisten superkokemuksia; on niin maittavaa itse tehtyä ruokaa lautasella ja tuoreet pullat nostettu uunista, kasvimaalta on löytynyt niin mehevä kurpitsa, metsästä mahdottomasti sieniä, ja mitä vielä: koti kiiltää puhtauttaan!

Ovatko nämä sosiaalisesta mediasta poimitut onnistumisen jyvät sitten totta? No ovat tietenkin - mutta eiväthän ne mitenkään kokonaisia totuuksia ole; vain poimintoja siitä arjesta ja juhlasta. Kun nämä kuitenkin kaikki yhdessä vilisevät instagram-feedissä, tuntuu, että kaikilla muilla asiat luistavat niin paljon paremmin ja itse asiassa koko ajan sekä kaikilla elämänhaaroilla, vaikka totuus on, että katselen eri ihmisten eri saavutuksia ja erinäisinä hetkinä.

Mitä olen oppinut kuukauden pohdinnoistani? Ainakin sen, että elän yltäkylläisen arjen keskellä; minulla on niin paljon kaikkea hyvää, etten oikein ehdi nauttia siitä kaikesta, vaan se kaikki hyvä jopa väsyttää. Jostain olisi syytä karsia. Toisaalta taustalla on unelmia, joista en halua karsia. Toisaalta on periaatteita, joista joustaminen tuntuu haastavalle, kuten siivoajan tai remppareiskan palkkaaminen. Kaikesta tästä johtuen olen miettinyt, että tämän yltäkylläisyyden keskellä omavaraisuuden tavoittelu on ollut ainakin tänä vuonna yhtälössä liian raskas lenkki. Yritän muistaa nämä syksyn väsymyksen hetket, kun ensi keväänä suunnittelen kasvimaata.

Miksi väsymys omavaraisuuteen kulminoitui juuri syksyyn? Taustalla oli monta asiaa, mutta ehkä keskeisin oli se, että kesä oli jälleen mahdottoman kuiva, minkä takia kaikki sato kypsyi käytännössä vasta syksyksi. Syksyksi, jolloin päivätyöt alkoivat ja jolloin kaupunkikodissamme sattui ja tapahtui. Tämän takia päätinkin, että ensi keväänä satsaan entistäkin enemmän siihen, että saamme satoa jo kesällä. Siihen lienee monia eri keinoja, mutta haluan nauttia sadosta jo aiemmin ja tuoreena.

Ja ei, luovuta en, eh-hei! Ei ole minun tapaistani. Tapaistani on ennemminkin etsiä ratkaisuja.

Toinen konkreettinen asia, mitä olen päättänyt, on sosiaalisessa mediassa vietetyn ajan edelleen vähentäminen. Siellä viettäminen kun ei ole missään vaiheessa ollut korkeilla tavoitteissani. Jos se luo iloja ja mielenkiintoisia lukukokoemuksia, miksi ei? Mutta jos se luo riittämättömyyden tunnetta ja jopa väsymistä jatkuviin kauniisiin kuviin sekä asetelmiin, miksi joo? Sosiaalisen median kanavista en kuitenkin luovu, mutta päätän, että käytän niihin vain tietyn ajan viikosta, ja se on sitten siinä. Nautin tyhjistä hetkistä kuunnellen ääniä ympärilläni ja haistellen tuoksuja, havannoiden ihmisiä ja eloa. En täytä sitä tyhjää hetkeä etsimällä siihen täydellistä täytekuvavirtaa.

Ja sen olen oppinut, että vauhtia tulee hidastaa, ja tässä tapauksessa etenkin torpan korjaamisen vauhtia. Tämä toki on haastavaa, sillä korjattavaa riittää, ja aina tulee myös yllättäviä korjaustarpeita - mutta ehkä juuri siksi. Niiden yllättävien korjaustarpeiden takia; niillekin tulee varata aikaa.

Olen ennenkin ollut kasvokkain samankaltaisten tunteiden kanssa. Syytä on siis hyvä etsiä myös itsestään - ja ainakin sitä kunnianhimoa jossain kohtaa vähän pyörtää. Mutta näitä tunnelmia avatessani olisi kiva tietää, onko siellä langoilla samankaltaisia tuntemuksia? Ja miten olette niiden kanssa päässeet eteenpäin? Ja mistä kenties löysänneet?



Ja lopuksi: mitä kaikkea sain aikaan omavaraisuuden osalta syksyllä:

Perunat, porkkanat, salaatit, pinaatit, mustajuuret, lehtikaalit: on pääosin nostettu maasta sitä mukaa kuin on syöty. Porkkanoista tein tosin vähän sosetta jouluista porkkanalaatikkoa jo silmällä pitäen. Mustajuuria vielä säästelen. Nyt saimme leivinuunin toimimaan, joten luvassa on syksyn viikonlopuille paistettuja mustajuuria. Lehtikaaleihin iski etanat, minkä takia jouduin poimimaan kaikki jäljelle jääneet talteen. Pesin, kuivasin ja pakastin pakastepusseihin - talteen talven varalle.

Punajuuret: suuremmat järkäleet keitin etikkapunajuuriksi, suuri osa ollaan syöty ruuan kera paistettuina ja osan keitin ja soseutin jouluista punajuurilaatikkoa suunnitelleen. Kellariin näitä ei riittänytkään - toisin kuin aluksi ajattelin.

Sipulit: kuivasin ensin saunan ulkoseinällä, sitten leivinuunin päällä, ja nyt niistä osa odottaa pärekoreissaan ja osa letitettynä skafferin seinällä. Sipulisato oli erittäin huono verrattuna edellisen vuoden satoon.

Herneet: osa syötiin, suurin osa pakastettiin ryöppäyksen jälkeen. Osa myös kuivatettiin tulevaa satoa ajatellen.

Härkäpavut: sato jäi erittäin laihaksi, ja kypsyi kuin yllättäen. Keitin ja soseutin pavut kaiken kiireen keskellä. Nyt ne odottavat laittajaansa pakkasessa.

Kesäkurpitsat: Tein jälleen kerran köyhän miehen kurkkusalaattia, ja pienen osan on syöty ruuan kera. Sato jäi vaisuksi.

Avomaan kurkut: Kurkut riittivät juuri ja juuri salaattiin ja leivän päälle. Suolakurkut jäivät vielä haaveeksi.

Jättikurpitsat: Vain yksi - ja sekin pienen pään kokoinen! Ymh. Ei siis onnistunut. Tämä ainokainen odottaa jääkaapissa. Teen piirakan tai keiton siitä, ja kuoren säästän pihakoristeeksi.

Kuukausimansikat, puna- ja mustaviinimarjat, karviaiset: Poimittu, puhdistettu ja pakastettu pakasterasioihin. Mehumarjoja ei saatu ollenkaan talteen; sato oli näin ollen heikompi kuin aiempina vuosina.

Vadelmat: Voi laskea kahden käden sormilla, kuinka monta syötiin. Eli erittäin huono sato.

Omenat: Kesäomenia syötiin jonkin verran. Syys- ja talviomenat olivat ihan syötyjä ilmeisesti pihlajanmarjakoin toimesta. Osasta tein pitkän seulan jälkeen hieman omenasosetta, mutta suurin osa päätyi kompostiin ja eläimille. Onneksi saimme isovanhemmilta hienoja omenoita, joita olemme syöneet, juoneet ja pakastaneet.

Tomaatit: Tomaatit kypsyivät vain pieneltä osin kesällä, suuremmalta osin syksyllä - ja suurimmilta osin jäivät ulkona kasvulaatikoissa kypsymättä. Kypsiä tomaatteja syötiin heinäkuun puolivälistä lähtien, ja syyskuun alussa pistin suurehkon satsin soseeksi ja pakkaseen. Saimme raa'at tomaatit onneksi juuri ennen ensimmäistä yöpakkasta talteen. Pakkasin tomaatit pahvilaatikoihin, jotka jätin pienesti raolleen ja laitoin laatikon hieman viileämpään paikkaan kuin huoneilma (meillä skafferi). Nopeasti kypsyväksi haluamani tomaattien joukkoon olen laittanut omenan ja nostanut huoneilmaan kypsymään. Vieläkin meillä on siis hyvin tomaatteja, ja määrästä päätellen niitä riittää vielä pitkälle lokakuuhun.

Yrtit: Aika vähäistä, mutta jotain olen saanut kuivattua. Kun leivinuuni on ollut pois käytössä, kääräisin yrtit kuivumaan katon rajaan ripustettujen pöytäliinojen mutkaan; hyvin ovat kuivuneet ilman ylimääräistä sähkönkäyttöä näinkin!

Luonnon antimet: Muutama litra mustikoita! Heh, tähän eivät siis riittäneet rahkeet, mutta ehkä sitten joskus.

Muut työt: Näitä sitten onkin tehty, mutta jätän tarinan tähän. Hyvä syy jatkaa joku toinen kerta.

Nämä kirjoitettuani en ehkä itsekään ihmettele, miksi olen kokenut väsymystä kerran jos toisenkin... Heh! Jos sinua kiinnostaa, miten muilla bloggajilla syksy on vierähtänyt, käypä kurkkaamassa seuraavat postaukset:






This autumn has been quite heavy, but still I am the lucky one; we have now painted surfaces and freezers full of harvest!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!