Aloittelijan kasvimaa, osa II // Planning the garden plot, part I

Omenapuu kasvimaan keskellä. Kuva otettu Kuralan kylämäestä.

Kasvimaan perustuksia olen miettinyt ja googlettanut.

Jos työ ei ole ihan hirmuinen, ajattelin, että kasvimaan pohjalle levitämme sanomalehdet, jotta kosteus pysyy paremmin kasvimaalla. Tämän niksin luin Marttojen sivuilta, mutta myös Kurpitsakartano-blogista.

Kasvimaata tulisi toki lannoittaa. Kasvimaa perustetaan paikkaan, jossa on joskus ollut kasvimaa, mutta siitä on aikaa. Kanalassa on vielä hyvä kasa hevosenkakkaa, joka on siellä muhinut lähes kymmenen vuotta. Oikein hyvää lannoitetta siis.

Viime keväänä päivittelin tiluksiemme nokkosten määrää, jolloin Mona vinkkasi instagrammissa, että nokkosista saa hyvää lannoitetta. Tätä ajattelin nyt käyttää, ja samanlaisen ohjeen löysin myös Suomelan sivuilta: Verraton luonnonlannoite on nokkoskäyte, jonka valmistat helposti niin, että sullot ison ämpärin täyteen tuoreita nokkosia ja täytät astian vedellä. Seisota käytettä kannen alla joitakin päiviä tai jopa kaksi viikkoa. Siivilöi haiseva liemi, laimenna vedellä 1:10 ja levitä kastelukannulla taimille.

Mitä olette mieltä; riittävätkö nämä lannoitteet, vai tarvitaanko enemmän? Esim. kalkitseminen?

Tällainen halkolaatikko tarvittaisiin torpalle; kenties useampikin! Kuva Kuralan kylämäestä.

Kasvimaa tulee olemaan etenkin kuusien kaatamisen jälkeen hyvinkin aurinkoisella paikalla, minkä takia olisi hyvä saada kosteus pysymään hyvin maaperässä. Kate ei kyllä muutoin ole ollut suosikkini, kun mietin perinteisiä puutarhamenetelmiä, mutta tätä on kehuttu, mm. juuri tuolla Marttojen sivuilla. Suomelan sivuilta luin puolestaan: Ryhdy levittämään ruohosilppukatetta maalle heti, kun sitä on saatavana. Myös heinä, olki ja haravoidut lehdet ovat hyvää kateainesta.

Onko teillä heittää vinkkiä muista mahdollisista keinoista, miten saada rikkaruohot leviämään vähemmän ja kosteuden pysymään kasvimaalla paremmin? Mielellään tietenkin perinteisiä menetelmiä meidän perinnepuutarhan rakentamisen alkumetreille. Tuota ruohosilppua itse asiassa pelkään elämänlangan takia. Sitä kun kasvaa ihan siellä nurmikollakin mahdollisesti, jolloin elämänlanka pääsisi helposti valtaamaan myös kasvimaan. Tai on jo vallannut todennäköisesti, mutta en halua ajatella sitä vielä.

Tuvan uuni; oi jos tällainen olisi meilläkin torpassa. Vähän turhan kookas pieneen torppaan kuitenkin. Kuva Kuralan kylämäestä.

Mieheltä tuli ideana, että aitaisimme kasvimaan samalla tavalla kuin entisaikaankin on aidattu, mikä samalla suojaisi kasvimaata peuroilta, hirviltä ja pupujusseilta. Idean löysimme viime kesänä Kuralan kylämäessä vieraillessamme.

Päätinkin kuvittaa tämän postauksen Kuralan kylämäessä otetuilla kuvilla. Kurala on siis Turussa sijaitseva museoalue, ja mielestäni jotenkin tosi sympaattinen; siellä on lampaita, hevosia, kanoja ja vanhoja rakennuksia moneen lähtöön. Ja emäntä (eli museotäti) oli siellä parhaillaan askerreissa; muistaakseni kutoi mattoa. Oli lehmiäkin joskus, mutta ne taidettiin joutua lopettamaan jonkun taudin seurauksena muutama vuosi takaperin. Me aikuiset tiirailimme Kuralassa tietenkin vanhoja rakenteita ja puutarhaa; tytär innoistui eläimistä ja vanhoista leluista, joilla sai ihan leikkiäkin. Suosittelen siis lomakohteena heille, joita tällaiset asiat vain kiinnostaa!

Hyötykasvit keskellä pihapiiriä, aidalla rajattuna. Kasvimaan keskellä kasvaa vanha omenapuu. Kuva Kuralan kylämäestä.

Eli ajatuksesta takaisin kasvimaahan... Aitaus ja aitauksen reunalle suunnittelemme hiekkapolkua, joka sekin toki pitää rajata jollain laudoilla niin aidan reunalta kuin kasvimaan reunaltakin. Tällä yritettäisiin estää nurmikon ja rikkaruohon leviäminen kasvimaalle, ja olisihan siinä sitten helppo hoitaakin kasvatuksia?

Ja kuten viime postauksessa kuvailinkin tavoitteena olisi istuttaa kasvimaalle myös kukkivia kukkia, kuten kehäkukkaa, köynnöskranssia ja auringonkukkaa. Tietenkin tavoitteena on kaunis kasvimaa. Katsotaan, miten käy!

Vanhan ajan rännit. Tällaisia mietin aluksi meidänkin navettaan, mutta miekkonen totesi olevan liian työläs ylläpitää. Ehkä - mutta olisi kyllä huomattavasti halvempikin vaihtoehto - ja perinteinen tapa!

We visited last summer Kurala village, which is museum full of old things and doings. We liked especially things in the pictures; the fenced garden plot in the middle of garden, the log box, the baking oven and wooden rainwater pipes. Maybe we see something like this in our summer home garden - and in our garden plot?


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook, Pinterest, Twitter and YouTube!

Aloittelijan kasvimaa, osa I // Planning the garden plot, part I

Täällä on mietitty, kasvimaata. Miten se perustetaan, ja mitä siellä kasvatetaan. Kun olen ollut suhteellisen rajoitetulla ruokavaliolla kevään (kerron tästä teille myöhemmin), enkä tiedä ruokavalion jatkosta, mietin kasvivalintoja toki tämänkin kannalta. Helpompi on kuitenkin tehdä ruokaa, joka sopii meille kaikille.

Valinta nro 1 on lehtikaali. Lehtikaalin kasvatus on monessa jutussa kehuttu helpoksi, mm. tässä Meidän kotona -jutussa. Lisäksi lehtikaali on hyvää ja terveellistä, joten miksi ei?

Valinta nro 2 on porkkana. Koska sitä syömme paljon. Ja pikkuporkkanat tuoreena vain ovat todella hyviä!

Valinta nro 3 on pinaatti. Pinaatti on vain niin hyvää!

Valinta nro 4 ovat valkosipulit. Paitsi, että käytämme valkosipuleita paljon ruuan laitossa, on se hyvä kasvi tuholaisia ja tauteja vastaan.

Valinta nro 5 on keltasipulit. Koska sitäkin käytetään paljon ruuan laitossa.

Valinta nro 5 on erilaiset lehtisalaatit. Mikä tuo kesän tuntua enemmän kuin että kipaiset kasvimaalle hakemaan täysin tuoretta salaattia, vaikka vain leivän päälle? Ihanaa; en malta odottaa!

Valinta nro 6 on avomaan kurkut. Tykkään noista kurkuista ihan tuoreeltaankin, kun niitä on liotellut yön yli vedessä, mutta olisi kiva myös kokeilla ensi kertaa elämässä tehdä etikkakurkkuja.

Valinta nro 7 on kesäkurpitsat. Käytämme myös kesäkurpitsaa paljon ruuan laitossa, joten tottakai yritämme, jos tässäkin onnistuisimme!

Valinnat nro 8. 9, 10, 11 ja 12 basilika, laventeli, minttu, tilli ja timjami (eli tarha-ajuruoho). Näitä ajattelin ensisijaisesti siksi, että ne ovat hyviä kasveja tuholaisia ja tauteja vastaan. Basilika on näistä yksivuotinen, mutta niistä voi ottaa siemeniä talteen - ja jatkaa näin kasvua seuraavana keväänä. Laventelin voi saada Etelä-Suomessa talvehtimaan, mutta epävarmaa se on. Sisäoloissa kasvin saisi kenties jaksamaan talven yli. Minttu sen sijaan on monivuotinen, ja sitä löysin viime kesänä yhden kivikon juuresta; sieltä siis siirto kasvimaahan ensi kesänä. Tilli on myös yksivuotinen kasvi, mutta niin monikäyttöinen, että sitä kannattaa vaikka vähän viljelläkin. Lisäksi luin Yrttitarhan sivuilta, että tilli on vanhimpia, tutuimpia ja käytetyimpiä mausteyrttejä Suomessa - joten täytyyhän minun perinnepuutarhan vaalijana sitä saada kasvimaalle. Timjamin luin selviävän Suomen oloissa yli talven, ja sitruuna-ajuruohon talvenkestävyys on parempi kuin tarha-ajuruohon Yrttitarhan tietojen mukaan. Onko teillä kokemusta timjamin talvenkestävyydestä?

Valinta nro 13 on ruohosipuli; sitä löysin myös puutarhasta viime keväänä, joten sen voi hyvin siirtää myös kasvimaalle kasvamaan.

Valinta nro 14 on punajuuri. Olen löytänyt punajuuren taas uudelleen. Lapsena rakastin kuulemma punajuurta. Sitten oli pitkä aika, kun se etikkainen punajuuri jotenkin oli tosi vastenmielistä - liian makeaa. Nyt kuitenkin olen oppinut tekemään punajuuresta ihan ruokaa; esimerkiksi uunilohkovihanneksia ja punajuurivuokaa. Nam! Eli yritetään ja katsotaan, miten käy!

Valinta nro 15 on persilja. Hyvä mauste ja helppo (?) myös kuivata talven varalle.

Valinta nro 16 peruna. Ihan vain siksi, että mies sanoi: Mitä nuo lapset sitten koko kesän syövät? No, syövät sitten perunaa.

Valinta nro 17 herneet. Niitäkään en itse saa syödä, mutta muut saavat.

Lopuksi: kehäkukkia ainakin. Mona Kurpitsakartano-blogista vinkkasi, että nämä ovat paitsi kaunistuksena oivalliset, tuovat ne myös pölyttäjiä kasvimaalle. No enpä ajatellut, mutta näinhän maalaisjärkikin sanoo! Nyt vain mietin, josko kasvimaan reunalle toisi ainakin niitä kehäkukkia, mutta tietenkin nälkä kasvaa syödessä; jotain muutakin olisi kiva saada! Mieleen tuli ainakin köynnöskranssi, jonka siemeniä aikoinaan löysin naapurin rouvan kanssa pihayhtiön talkoissa kompostista. Eli köynnöskranssista saisin siemenet aina seuraavalle vuodelle kerättyä. Olisiko vinkkejä samankaltaisista kukista; joita sitten saisi jatkettua siemenistä seuraavillekin vuosille, vaikka yksivuotisia kukkia olisivatkin? Ja vielä tuli mieleen auringonkukat!

Ja onko muita hyviä / helppoja vinkkejä; kasveja, joiden kasvatuksessa on vaikea epäonnistua? Haluaisin kasvivalinnoissa käyttää mahdollisuuksien mukaan maatiaiskantoja, sillä oletan niiden selviävänkin paremmin Suomen oloissa. Juurrutus-blogista löysin muutaman vinkin tähän - ja Maatiainen ry:n sivut, josta mm. voi ostaa näitä maatiaislajien siemeniä. Viime keväänä löysin maatiaislajien siemeniä myös Kuralan kylämäestä (vinkkinä etenkin Turun seudulla asuville).

Ja niinkin voi käydä, ettei meillä ensi vuonna kasvimaata vielä nähdä. Kyllä minä kuitenkin ainakin jotain kasvamaan silloinkin laitan; joko kukkapenkkien sekaan tai sitten ruukkuihin ja vanhoihin lautalaatikoihin. Esimerkkinä kaupunkikotimme pihalle tässä muutama vuosi takaperin toteuttamani istutukset; yksivuotiset kukat, yrtit ja salaatit sulassa sovussa rinnakkain. Ja kaunistakin oli - eikö?

Tällä viikolla vietimmekin pitkästä aikaa pidemmän tovin torpalla. Kaadoimme puita, joita suunniteltiinkin kaadettavan viime postauksessa. Vietettiin lomaa ja suunniteltiin kesää. Kovin torppapainotteista tämä minun tarinan kerronta ollut viime aikoina. Ullakon remontin loppuvaiheet ovat ihan jääneet raportoimatta, mutta siihen on hyvä syy. Ullakon huoneet ovat olleet niin pimeinä joulusta asti; joko sumuisia päiviä tai lunta kattoikkunoiden päällä. Keväämmällä sitten kauniiden kuvien kera taas kaupunkikodistakin kuvia!

We have planned garden plot in our summer home garden. The garden plot can be next year the final one - but probably it is only part of the final one or established in pots like I did a few years ago in our city garden (in the pictures).

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook, Pinterest, Twitter and YouTube!

Luonnon armoilla // At the mercy of nature, Part II

Syksyllä kirjoitin, kuinka kesä torpan mailla osoitti, että nyt ovat todellakin kaupunkilaiset luonnon armoilla; oli mm. hiiriä, hevosmuurahaisia, hirviä ja polttiaisia. Asioita, joita sisustuslehtien sivuilla ei juuri mainita, kun kerrotaan idyllisistä ja kauniista vanhoista maalaiskodeista keskellä maaseutua.

No, edellinen kirjoitus koski tosiaan enemmän eläimiä ja hyönteisiä. Mutta kyllä se muukin luonto järjesti meille viime kesänä melkoisia yllätyksiä. Nimittäin vanhat puut. Lahoavat puut. Isoja oksiaan yhtäkkiä pihamaalle tiputtavat puut. Suorastaan: liitoksistaan repeävät puut.

Parin-kolmenkymmenen vuoden aikana piha oli päässyt villiintymään pahasti; tämän villiintymisen kesyttämiseksi ajattelimme hankkia ensi kesäksi lampaita laiduntamaan pihan reunamaille, kuten aiemmin kerroinkin. Viime kesänä toki raivattiin jo paljon, mutta pääosin vain pihamaan puolella; pihamaan ulkopuolella tiheikkö on osin varsin mahdotonta. Uutta vesakkoa kasvaa sen siliän tien tilalle, kun vanha on karsittu.

Villiintymisen lisäksi pihamaan vanhat puut olivat päässeet kasvamaan osin valtaviksi ja valitettavasti moni myös lahoamaan. Lahoamisen syytä mietimme, ja osasyynä saattaa olla juuri pihamaan villiintyminen; puiden alaosat ovat olleet täynnä versoja ja pitkää, tiheää heinää, joten kosteuskin on todennäköisesti seissyt puiden juurilla ja alarungossa pitkään. Torppamme sijaitsee enemmänkin ravinteikkaalla ja kostealla alueella, kuin kuivalla kankaalla, jossa tilanne olisi toinen. Ja onhan se varmasti totta, että eivät puut loputtomiin elä; tulevat tiensä päähän ja alkavat lahoamaan. Mutta onko muita syitä; kertokaa, jos olette viisaampia puutietäjiä?

Vanha Salava

Ensimmäisen jännitysnäytelmän meille järjesti navetan läheisyydessä sijainnut vanha, iso salava (oletan ainakin tämän olevan salava). Aloin alkukesästä katsoa puuta uusin silmin, ja ihmettelin, miksen ollut ennen huomannut, kuinka jännittävän muotoinen se oli. Oi, siitä tulisi mahtava kiipeily- ja seikkailupuu vielä lapsille! No tästä parin päivän kuluttua ymmärsin, miksen ollut huomannut aiemmin tuota jännittävää muotoa. Puun muoto nimittäin muuttui päivä päivältä jännittävämmäksi; isot oksat laskeutuivat koko ajan alaspäin. Puu oli revennyt alhaalta ja isot oksat vajosivat koko ajan alaspäin.

Soitimme hätäpuheluita isovanhemmille, ja mietimme, pitäisikö hälyttää joku palokunta paikalle. Ei muuten, mutta puun oksat olivat kaatumassa sähkölinjan päälle, ja se tietäisi sitten suurempaa operaatiota, jos linjat katkeaisivat. Toisin sanoen emme pystyneet alhaalta käsin sahaamaan kyseistä oksaa poikki ilman, että yksi oksista olisi kaatunut linjan päälle. Ja tikkailtakaan ei yltänyt tarpeeksi ylös.

Onni on maaseudun yhteisö. Soitimme naapurillemme, josko hän pääsisi auttamaan meitä traktorin kanssa. Ja hän pääsi. Hän oli paikalla tunnin sisällä soitosta, ja niin alkoi puunkaatosavotta. Jännittävä seikkailupuu leikattiin oksa oksalta pois. Tilalle saimme kasan puita ja risuja. Ja kannon, joka alkoi versomaan uusia oksia kesän aikana.

Tästä sitten viisastuneena aloimme miettiä myös muiden pihapuiden kuntoa, ja katseet kiinnittyivät vanhaan koivuun saunan läheisyydessä. Naapuri oli jo kerran vinkannut, että puu on vinossa - eikä ollut kuulemma aiemmin ollut yhtä vinossa. Puuta ei kuitenkaan voitaisi kaataa ihan millä tuulella tahansa, sillä se oli kallellaan juuri torpan suuntaan - ja lahon puun kaatamisessa on aina omat epävarmuustekijänsä; ne eivät välttämättä kaadukaan juuri siihen suuntaan, mihin piti.

Vanha koivu aitan läheisyydessä

Jäimme odottelemaan oikeaa tuulensuuntaa, mutta mitä vielä? Yksi ilta, kun lapset olivat menneet nukkumaan, aitan läheisyydessä räsähti. Maahan tippui toisesta vanhasta koivusta, valtavan iso oksa. Noin vain. Ilman tuulta, ilman myrskyä. Ei muuten, mutta tämä oli paikka, jossa tytär leikki leikkejään. Ajatella, jos oksa olisikin rysähtänyt alas päivällä.

Vanha lahonnut koivu.

Hääjuhlamme olivat tuloillaan, ja kiire oli jo suhteellisen valtava. Olisi siis voinut tehdä muutakin kuin kaataa vanhoja puita. Mutta niin me soitettiin heti seuraavana aamuna naapurillemme, josko hän pääsisi auttamaan. Tuulensuunta oli onneksemme oikea. Heikko tuuli, mutta tuuli kuitenkin - ja torpasta poispäin.

Ja niin kaatui taas iso puu, tällä kertaa vanha koivu, pihamme reunamilta. Puu oli jo niin laho, että sen keskellä oli pitkältä matkaa ontto kaukalo. Puu oli todellakin siis ehtinyt tiensä päähän. Puu jäi makaamaan metsään, ja tarkoitus oli järjestää puutalkoot talvella. Hyvä naapurimme pisti kuitenkin paremmaksi; hän totesi yhtenä talvipäivänä, kun olimme hakemassa häneltä klapeja, että hän voisi hoitaa puun pois metsästä ja tehdä niistä klapeja. Me saisimme vastikkeeksi yhden klapisäkin häneltä - ja säkissä siis lähestulkoon saman verran klapeja, mitä olisimme tuosta isosta vanhasta puusta saaneet.

No, otimmeko vastaan tämän tarjouksen? Kyllä. Olimme onnesta mykkyrällä!

Kallellaan oleva koivu

Ja tekemistä näiden isojen puiden kanssa riittää vielä. Pihamaan reunalla seisoo edelleen kallellaan koivu - kallistuen juuri torppaamme päin. Talvilomalla meillä on tavoitteena päästä tuo puu kaatamaan, ja toivottavasti saamme jälleen naapurimme traktorin kanssa apuun.

Torppaan päin kallellaan oleva, todennäköisesti osin laho, koivu keväällä 2015.

Sama kellallaan oleva koivu kesällä 2015. Huomaatteko; vehreässä ympäristössä kallistus ei näykään enää niin selvästi?

Ja samainen kallellaan oleva koivu kevättalvella 2016.

Kyseisen koivun lisäksi pihaa reunustaa isoja kuusia. Kuuset tiheinä ja isoina ryhminä eivät minun mielestä vain sovi pihapiirin kasvillisuudeksi. En oikein tykkää kuusiaidoistakaan, vaikka onhan niitä paljon vanhoissa pihapiireissä käytettykin.

Kävimme tässä yhtenä viikonloppuna katsastamassa hiiritilannetta (ei ollut hiiriä sisällä), ja samalla kuljimme pihapiirin hissukseen läpi. Luminen maisema pelkisti hyvin tilannetta, ja suuret puut jotenkin nousivat paremmin esille. Oli helpompi miettiä, mistä karsia ja mitä säilyttää, sillä kesällä on niin yltäkylläsen vihreää ja rehevää joka puolella, että sokeus iskee.

Ajattelin tässä seuraavassa esittää siis kuvakollaasin puista, jotka odottavat vielä kaatoa - ja miksi. Postaus toimii samalla meille muistilistana; näistä ainakin eroon - ja lisääkin löytyy vähän kauempaa pihapiiristä, mutta aloitamme nyt näistä.

Torpan vierellä kasvava kuusitiheikkö

Torpan seinästä kenties kahden metrin etäisyydeltä kasvaa kuusi, sen vierellä toinen ja kolmaskin. Hieman alempana mäessä vielä muutama. Kuuset ovat siis hyvin lähellä taloa. Ne roskaavat kattoa todella paljon. Ne myös varjostavat pihaa. Mutta mitä vielä: ne peittävät vanhan hienon, monihaaraisen koivun. Koivu on todella kaunis, vanha ja viehättävä. Ja ainakin näyttää, että hyväkuntoinen. Mielestäni torpalle pitäisi saada enemmän tilaa hengittää - ja koivulle lisää tilaa seisoa talon takana ylväänä - muutamat katajat ja pihlajat seuranaan.

Siksi olemme suunnitelleet, että talon vierellä kasvavat kuuset kaadetaan.

Torpan takana kasvavat kuuset muodostavat todellisen pöheikön talon reunustalle; mikään ei oikein erotu mistään. Lisäksi kuuset roskaavat torpan kattoa, ja jättävät takana kasvavan hienon koivun piiloon.

Torpan juurella kasvavat kuuset talvella. Tästä kuvasta näkyy hyvin, kuinka suuren pöheikön ne muodostavat talon laidalle.

Aitan läheisyydessä oleva kuusirivi

Kesällä kaadettu koivu kaatoi mukanaan jo muutamia kuusia, jotka kasvoivat aitan takana. Kuusirivi on korkea ja tiheä. Iltapäivän aurinko jäi viime kesänä aina kyseisen kuusirivin taakse. Toisaalta kiva, että oli kuumina päivinä varjoa, mutta kun varjo ulottui koko pihalle. Mielestäni kyseinen kuusirivi on puutarhan reunalle turhan metsäinen, ja se pitää vain kaataa pois. Kyseisen kuusirivin takana kasvaa seuraavat kuuset, joten voi olla, ettei aurinko pääse pihalle vielä näidenkään kaatamisen jälkeen. Mutta tiedämmepä sitten, mitä seuraavaksi kaadetaan.

Kuusipöheikkö aitan takana kesällä 2015.

Kuusipöheikkö talvella 2016. Pöheikössä näkyy pieni aukko, joka syntyi kesällä koivua kaadettaessa.

Saunan kerran katkennut kuusi

Saunan vierellä kasvaa sen sijaan kaksi kuusta. Toinen on erittäin kaunis, tuuhea ja symmetrinen. Toinen vähän hassu; latva on katkennut joskus kuusen päästä, minkä jälkeen kuusi on haarautunut ja alkanut kasvattaa vanhasta latvasta vähän sivuun uutta latvaa. Kuusi on jo erittäin korkea, ja no: minun mielestä erittäin ruma. Lisäksi kaksi kuusta vierekkäin ei toimi; ovat liian lähellä toisiaan ja muodostavat vain jättimäisen kasan. Yksittäinen kuusi olisi sen sijaan tuossa paikassa todella kaunis. Päästäisiinkö tuosta toisesta poloisesta siis pian eroon?

Saunan vierustalla kasvaa kaksi kuusta; toinen symmetrinen ja nätti. Toinen latvastaan joskus katkennus ja sen jälkeen vinoon kasvuaan jatkanut.

Kuusi saunan läheisyydessä on yllättävän korkea. Koon huomaa oikeastaan vasta tätä kuvaa katsellessa. Taustalla näkyy nuorta metsää; ympäröivät metsäalueet on pääosin kaadettu (ilmeisesti lohkomisen yhteydessä noin 10 vuotta sitten), mutta hyvä puoli kaadetuissa metsissä on avaruus ja tuulen kulku; torppaa reunustavat nyt siis pääosin hakatut metsät sekä muutamat pikkupellot.

Autotallin reunustan puut

Vanhaa autotallia, joka toimii meidän kotisalinamme, reunustaa puolestaan monta nuorta ja vähän vanhempaa puuta; puut ovat osin parinkymmenen sentin etäisyydellä rakennukesta. Puustoa pitää näin ollen harventaa voimakkaasti tallin reunustalta. Nämä puut ovat onneksi kuitenkin normikokoisia - ei niin valtavia kuin kaikki edellä mainitut.

En oikein uskalla edes kuvitella, millainen työmäärä näiden puiden kaatamisesta jo syntyy. Kun ne puut pitäisi sitten vielä pilkkoa haloiksikin. Laskin, että tässä esitettyjä kaadettavia puita olisi noin 15-20. Voi olla, ettemme pääse siis ihan kaikista vielä tänä vuonna eroon, sillä haloille ei välttämättä riitä säilytyspaikkaa - jos emme sitten laajenna halkovarastoja navetan puolelle. Katsotaan, miten käy! Ja toivotaan, että kallellaan oleva puu ehditään kaataa ennen kuin se itse kaatuu. Sitä jännitän itse asiassa vähän liikaakin; huokaisten aina syvään, kun saavumme torpalle ja näen puun edelleen pystyssä. Luonnon armoilla oppii arvostamaan erilaisia asioita; sen olen ainakin oppinut!

We have rotted cut already two rotten woods down in our summer home garden, but the work is not yet finished. We have to cut down at least one birch, which is askew towards our croft. We ave planned to cut down also many spruces, which overshadow our garden afternoons.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook, Pinterest, Twitter and YouTube!

Torppamme historiaa // The history of our croft

Pihapiiriä vuonna 2016.

Kun ostimme suloisen torppamme vajaa vuosi sitten, elimme uskossa, että torppa on rakennettu noin vuonna 1920; näin ilmoitettiin myynti-ilmoituksessa. Viime kesänä saimme paikalliselta kirkkoherralta sekä naapuriltamme dokumentteja käsiimme, jotka sekoittivat päämme talon historiasta kokonaan. Vuotta 1920 ei mainittu missään. Toisissa kirjoissa torppa väitettiin olevan jo 1800-luvun lopulta, ja toisissa väitettiin, että talo on rakennettu vasta 1940-luvulla. Ajattelin avata noita historian kirjoja myös teille - ja samalla kirjata asioita meille itsellemme muistiin.

Aitasta löytyy merkintä 1911, joka on mainittu myös kirjoissa, joita saimme käsiimme. Aitan toisella puolen on tyhjää tilaa enemmänkin (ei puita), ja naapurien tarinoiden mukaan juuri aitan oikealla puolen on sijainnut ennen vanhaan mummon tupa.

Juhannusruusut istutettiin usein juuri portin pieleen. Tässä ne ovat olleet portin pielessä, jos vanha tupa sijaitsi aitan kyljessä.

Torppamme tiluksen historia alkaa 1800-luvun loppupuolelta, kun torpan vuokrasi vuonna 1892 kantatilasta Wilhelm Sund vaimonsa Iida Fredrika Heikintyttären kanssa. Wilhelm, Iida ja heidän neljä lastaan asuivat alunperin riiheksi rakentamassaan rakennuksessa vuodesta 1894 vuoteen 1898.

Perheen äiti menehtyi kuitenkin 1898, minkä jälkeen Wilhelm avioitui uudelleen, Matilda Tuomiston kanssa. Matilda oli kuitenkin edellistä vaimoa rantumpi; hän ei suostunut asumaan riihessä, vaan suostui muuttamaan uudelle kotisijalleen vasta, kun Ruohomaassa olisi oikea tupa.

Kuva vanhasta tuvasta, jonka oletamme sijainneen aitan läheisyydessä. Emme ole täysin vakuuttuneita kuitenkaan, että kuvassa näkyvä aitta olisi sama kuin pihallamme on nyt; oviaukko aittaan on nimittäin kuvassa paljon kookkaampi kuin mitä se aitassamme on.

Niinpä Ruohonmaalle rakennettiin oikea tupa, joka valmistui vuonna 1902. Tässä kohtaa emme ole varmoja, oliko tuo tupa uudessa rakennuksessa (eli rakennettiinko meidän torppa tuolloin) vai tehtiinkö pihan toiselle laidalle vielä tuolloin erillinen talo, josta löysimme kuvan (yllä). Tuon kyseisen talon muoto on aivan erilainen kuin nykyisen torpan muoto, ja näyttää kuin talo olisi rakennettu nykyisen aitan jatkoksi. Vai oliko tämä talo se riihi? Tästä kyseisestä talosta ovat muutamat naapurimme puhuneetkin; talo toimi kuulemme pitkään isovanhempien asuinsijana, kun päärakennuksessa asuivat äiti ja isä kahdeksan lapsensa kanssa. Naapurimme kertoi myös, että kanala rakennettiin myöhemmin tuon mummonmökin hirsistä.

Wilhelmin ja Matildan ensimmäinen lapsi (ja talon seuraava isäntä) Einar syntyi vuonna 1900 vielä Matildan kotisijoilla, mutta nuoremmat tyttäret Lyydi ja Taimi syntyivät jo Ruohonmaan torppaan. Vuonna 1919 Wilhelm lunasti noin 16 hehtaaria ja torppansa itsenäiseksi, jolloin hän luopui myös torpparin oikeuksistaan.

Kuvateksti kertoo yhtä ja toista, mutta mietimme edelleen, onko tässä kuvatekstissä totuus. Huomaatteko; talon tausta on aika metsittynyt tuossa vaiheessa, kun itse ajattelin, että talon takana olisi ollut laidunmaat.

Vuonna 1926 Einarista tuli Ruohonmaan seuraava isäntä. Aunen kanssa avioiduttuaan heille syntyi yhteensä yhdeksän lasta, joista yksi menehtyi vauvana. Perheen vanhin lapsi syntyi vuonna 1928, ja nuorin 1952. Vuonna 1942 taloa uudistettiin, mutta kirjat eivät kerro, mitä kyseisen vuoden uudistukset pitivät sisällään. Lapsikatraan määrästä voi kuitenkin päätellä, että tuolloin ainakin talon kattoa korotettiin ja ullakolle rakennettiin kaksi kesähuonetta. Samoin voisi epäillä, että tuolloin talon pohjaa uudistettiin (käytetty betonia). Vai rakennettiinko tuolloin vasta meidän torppa, ja tätä ennen oli asuttu toisella puolen pihaa olleessa rakennuksessa? Esimerkiksi torppamme ikkunoiden karmit ja ovet viittaavat kuitenkin vanhempaan tyyliin.

1920-luku oli kyllä Ruohonmaan torpan historiassa kenties muutosrikkain; torpan lunastaminen itsenäiseksi ja uusi omistaja pian sen jälkeen. Näihin muutoksen myllerryksiin on toki voinut ajoittua myös uuden torpan rakentaminen, mutta outoa on, ettei tästä vuodesta ole mihinkään kirjattu mitään ylös. Toisaalta tuntuu myös oudolle, että torppaa olisi lähdetty uudistamaan vain 20 vuotta rakentamisen jälkeen.

Pihapiiri vuonna 2015. Navetassa on tiilinen osa ja hirsinen osa. Lisäksi navetassa on laudoitettuja osia. Näiden perusteella arvelemme, että navettaa on joko kasvatettu ajan saatossa tai sitten se on ollut parina osana, jotka on sitten myöhemmin rakennettu yhteen.

Ruohomaan vanhat pellot ovat edelleen viljeltyinä, mutteivät kuulu enää torpan maihin.

Vuoden 1968 kirjoista voi lukea, että torppaan kuului tuolloin hirsisen päärakennuksen lisäksi hirsinen karjarakennus vuodelta 1947, puimala, sauna ja vuonna 1911 rakennettu aitta, jonka yhteydessä oli vanhanaikainen kammio. Tuolloin pelloilla viljeltiin karjanrehuksi kauraa, ohraa ja heinää. Tilalla oli kolme lypsylehmää ja yksi nuori (?), kaksi porsasta sekä 90 kanaa (!). Einarin aikana pihapiiriin rakennettiin karjarakennus, sauna, kanala ja puimala sekä korjattiin muita rakennuksia. Tilan kokonaispinta-ala oli tuolloin 19,10 hehtaaria, josta metsää oli 12 hehtaaria, salaojitettua peltoa 5,4 hehtaaaria ja puutarhaa kaksi aaria.

Einarin ja Aunen vanhimmasta pojasta Martista tuli Ruohonmaan seuraava isäntä. Tuo työnarkomaaninakin tunnettu metsuri asui naimattomana ja ilmeisesti vanhempiensa kanssa torpassa kuolemaansa asti ja viljeli ympärillä olevia peltoja.

Tämän jälkeen, vuonna 1997, perikunta myi torpan takaisin samalle kantatilalle, jolta Einar oli aikoinaan torpan lunastanut. Kantatilallinen vuokrasi torppaa seuraavat kymmenen vuotta kesäasukkaille ja hevosten pitäjille.

Torppa vaihtoi omistajaa jälleen 2007, mutta tuolloin ilman ympäröiviä peltoja ja metsiä. Lohkouksen seurauksena tilan nimi muutettiin, ja rakennukset olivat muutaman vuoden aktiivisemmin kesäasukkaiden käytössä. Into kuitenkin hiipui uusilla omistajilla, ja oltuaan muutamat vuodet tyhjillään, torppa laitettiin taas myyntiin.

Tässä kanalassa on asustanut joskus 90 kanaa. Kanala on rakennettu ilmeisesti vanhan tuvan hirsistä.

Vuonna 2015 me ostimme torpan. Vaikka torpan nimi on nykykirjoissa toinen, puhumme kuitenkin edelleen Ruohonmaan torpasta, ja vaalimme sen historiaa kaikin mahdollisin keinoin. Olemme olleet välillä jopa surullisia siitä, miten torppa ehti joutua huonoon kuntoon Martin kuoleman jälkeen. Olemme myös kuulleet kylillä puheita, kuinka tilalla asusti jos jonkinlaisia hevosen pitäjiä. Legenda kertoo, että hevonen oli käyskennellyt myös torpan sisällä joskus. Ulkorakennusten kunto (puuosia purtu ja paljon) antoi viitteitä puolestan hevosten turhautumisesta.

Niin tai näin, kyseisen huvikumpuvaiheen jälkeen olemme ottaneet asiaksemme laittaa tilan paikkoja kuntoon niin hyvin kuin vain suinkin osaamme - ja jos tilalle saadaan joskus eläimiä, annetaan niiden elää tilalla myös hyvää elämää. Edelleen janoamme lisää tietoa torpan historiasta, ja toivon mukaan joku päivä saamme tietää, milloin päärakennus on tosiaan rakennettu; onko se jo vuonna 1902, vai 1920 kuten myynti-ilmoituksessa väitettiin vai vasta 1942, mikä tuokin oli mainintana yhdessä kirjassa? Näitä uusia avauksia kenties kuullaan lisää tulevina vuosina - tai sitten osa historiaa vain jää unholaan.

Pihapiirissä on useita vanhoja ja suuria koivuja, jotka on jossain kasvun vaiheessa leikattu niin, että ne ovat alkaneet haarautua hauskasti - muodostaen myöhemmin tammen rakennetta muistuttavan puun. Leveitä ja ylväitä koivua; näin kookkaita ja näin leikattuja koivuja en ole ennen muualla nähnyt. Kuvassa oleva koivu ei ole suuremmasta päästä, mutta kertoo hyvin koivun rungon erikoisen rakenteen.

The first inhabitants moved at our craft land in 1894. They lived first in drying barn. The first proper dwelling house was built in 1902. We are not sure about the year our croft was built; it's already in 1902 - or 1920 - or 1942. The granary is probably from 1911, because that number is inscribed on the wall of granary. The crafter became independent 1919, when he bought the craft and lands around it (16 hectares). 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook, Pinterest, Twitter and YouTube!

Ensimmäiset perennapenkit // First flower beds

Ensimmäinen kukkapenkki aitan kyljessä; toinen vanhan omenapuun juurella.

Toinen kukkapenkki syntyi isojen kivien juurelle keväällä nousseiden valkonarsissien kylkeen.

Viime viikolla kerroinkin perennalöydöistä kesäkotimme vanhasta puutarhasta, ja mainitsin, että perustin jo viime kesänä muutaman kukkapenkin puolivarjoisalle paikalle. Kukkapenkki on suunnittelemassani omenapuutarhassa, mutta myös paikalla, jossa tiedämme joskus olleen iso perennapenkki.

Vanhasta perennapenkistä antaa viitteitä isojen kivien juurelta viime kesänä kasvuun lähteneet valkonarsissit, mintun versot ja peurankellot. Lisäksi perennapenkin ja aitan takaa nousi kesällä paljon kevätkaihonkukkaa sekä peurankelloa, jotka kenties ovat levinneet sinne vanhan kukkapenkin vielä kukoistaessa.

Tarkoitus on laajentaa näitä kumpaakin kukkapenkkiä tulevaisuudessa niin, että ne muodostavat lopulta suuren hevosenkengän, ja keskelle kukkapenkkiä tulee varjoinen ruokailupaikka. Keinun siirrämme pöydän paikalta pois; todennäköisesti saunan läheisyyteen.

Tykkään isoista kivistä kukkapenkissä ja sen reunoilla; ne kehystävät hienosti kukkamerta, mutta samalla myös suojaavat ympäröivää nurmikkoa leviämästä kukkapenkkiin. Ja mielestäni vanhassa puutarhassa pitää olla juuri erikokoisia luonnonkiviä kukkapenkkien reunoilla; revin ilomielin painekyllästetyt pölkkyreunat pois vuorenkilpien kyljestä heti ensitöikseni, kun aloin kukkapenkkiä rakentamaan.

Ensimmäinen kukkapenkki nousi aitan kylkeen, jossa kasvoi jo vuorenkilpeä, jotain angervoa ja kurtturuusua.

Muistan viime kesänä, kun aloin kaivamaan kukkapenkkiä, ja vastaan tuli iso kivi. Pyysin isääni ja miestäni apuun; kaivamaan iso kivi pois, jotta saisin multaa tilalle - ja kivestä saisin hienon reunuskiven kukkapenkkiin. Tietenkin mainitsin ääneen innostukseni isosta kivestä myös isälleni ja miehelle. Ja niinpä homma jotenkin karkasi käsistä - kuten lähes joka kerta, kun johonkin asiaan ryhdyttiin - ja lopputulema oli, että isäni ja mieheni pyörittelivät nurmikon alta yhden jos toisenkin ison kivenjärkäleen. Olisi perheen emännällä kukkapenkin rakennustarpeita ja nurmikosta nousevat kiven pois, sillä haittasivathan ne ruohonleikkuuta ikävästi! Tästä lopputulemasta otin muistoksi yhden kuvan navetan edustalta; näkymä viimeisessä kuvassa alla.

Siinä sitten seuraavaksi mietin jo toisen kukkapenkin perustamista, sillä kiviä oli jo niin paljon...! Ja niin rakensin sitten myöhemmin toisenkin penkin, joka näkyy myös kuvissa. Ätini sitten ajatteli, että pitäähän sinne kukkapenkkeihin saada kukkiakin, joten hän yllätti emännän yksi kaunis kesäpäivä kukkalähetyksellä. Äitini oli kerännyt omista kukkapenkeistään alkuja jos monenlasta; pientä kurjenmiekkaa, särkynyttä sydäntä ja sammalleimua ainakin.

Ja seurauksena oli, että nyt eivät nämä kaksi kukkapenkkiä enää riittäneet. Niinpä kaivoin kesällä vielä kolmattakin kukkapenkkiä, mutta tällä kertaa navetan päätyyn. Laitoin sinne kasvamaan sammalleimua ja ruusujuurta. Kisaväsymys alkoi painaa kuitenkin kukkapenkkien ja muiden töiden kanssa, ja kolmas kukkapenkki jäi kesken; hyvällä tuurilla nuo kasvit selviävät siellä ruohoviidakon keskellä, mutta voi olla, että toisinkin käy.

Ehkä osaatte ymmärtää nyt paremmin, miten todella koko kesä oli täynnä askarretta; kun pieneksi hommaksi suunniteltu asia muuttuikin viikon työksi. Mutta mikä parasta: nyt meillä odottaa tiluksillamme jo useampi perennapenkki, ja näistä on ensi kesänä helpompi jatkaa. Ainakin näin ajattelen!

Heinäkuussa puutarhan valtasi elämänlanka. Alkukesästä vielä ihastelin kyseistä köynnöstä, mutta loppukesästä huomasin, että se valtasi kaikki paikat; viinimarjapensaat, omenapuut, kukkapenkit - kaikki. Luin, että kyseinen tulokaskasvi, todellinen THE rikkaruoho (jota on joskus tosin ihan istutettu suomalaisiin puutarhoihin) lähtee kasvamaan kukinnon tekemistä siemenistä, mutta myös pienestäkin varresta tai juuren kappaleesta - eikä sitä tapa edes kompostin lämpötila. Kun olimme viikon reissussa, kaikki olivat täynnä tätä lankaa - ja kauniita valkoisia kukkia puski pensaiden läpi. En ottanut edes moisesta kuvaa; näin jopa painajaisia kyseisestä köynnöksestä, joten minkäänlaista kuvamuistia en siitä halunnut - varsinkaan nyt blogiini tallentaa.

Tänä keväänä yritän päästä kyseisistä versoista mahdollisimman nopeasti eroon, ja toivon, että elämänlanka ei näin pääse valtaamaan kaikkea niin totaalisesti kuin se viime vuonna teki. Jos sinulta löytyy jotain vippaskonstia tämän kasvin nujertamiseksi, olen todella iloinen - vaikka kaikesta lukemastani päätellen sellaisia konsteja ei taida olla. Kitkeminen kuulemma auttaa, noin kymmenessä vuodessa. Jos sinulla kasvaa siis puutarhassa kevyttä köynnöstä, joka puskee valkoisia kauniita kukkia, kehoitan nistimään sen mahdollisimman pian, sillä se todella leviää ongelmaksi asti. Eikä nyt kyse ole laiskan puutarhurin ongelmasta, vaan todellakin päivittäisestä kitkemisestä huolimatta kasvi vain puskee uutta kasvua. Tästä esimerkkinä esimerkiksi Marttojen sivuilla asiasta käyty keskustelu.

Kukkapenkkitarvikkeita löytyi paljon.

We built last summer two new flower beds, in which I planted old perennials I found around the garden. There have been in old good times at the same place flower bed too, but the flowers have disappeared during many years. These two flower beds will form one day a horseshoe form - in the middle of that will be our shady dining place.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook, Pinterest, Twitter and YouTube!

Ajan patinoiman laudoituksen korjaus // Repairing time-weathered boarding

Tiluksiemme navetta on kaunis kauempaa katsottuna, mutta sateisina ja märkinä vuodenaikoina sekä läheltä katsottuna ei enää niin kaunis. Alimmaiset laudat ovat päässeet kostumaan pahasti,  mutta emme ainakaan ole huomanneet, että kosteus olisi haurastuttanut laudoituksen alla olevaa hirttä.

Pihalle näkyvä pitkä sivu on rinteen yläpuolella - ja pohjoispuolella. Eli vesi valuu juurikin tuohon navetan eteen rinnettä pitkin. Lisäksi tuon kokoluokan navetan katosta tulee alas suhteellisen paljon vettä sadepäivinä.

Outoa oli, ettei navettaan ole asennettu tätä ennen rännejä. Navetan edessä oli kivistä ja sorasta päätellen ollut joskus pieni niskaoja, mutta veden vapaa kulku siinäkin oli tukittu; oli haluttu tehdä esteetön kulku vessaan ja kasattu isoja kiviä ojan päälle.

Laudoitus on siis saanut kovinkin paljon kosteutta osakseen ja pohjoispuolella vähäinen aurinko ei ole sitä juuri kuivattanut. Tuloksena on tällä hetkellä hyvinkin hapero laudoitus alaosiltaan, osin ihan vihreän sammalkasvuston peittämää.

Kaivoimme viime kesänä navetan eteen takaisin niskaojan niin, että ainakin suurin osa sadevesistä saataisiin valumaan navetan ohi. Tilanne helpottui ehkä pikkuriikkisen. Suunnitteilla oli asentaa syksyllä navetan pohjoispuolelle sinkityt rännit, mutta tämä suunnitelma jäi ajan jalkoihin. Tavoitteena on nyt keväällä ostaa uudet rännit niin navettaan kuin torppaankin. Toivon mukaan navetan pohjoisseunusta lähtisi tällä jo kuivumaan.

Laudoitus on kuitenkin osin jo niin pahassa kunnossa, että mietimme sen uusimista kriittisimmiltä kohdin. Mutta miten? Miten tehdä korjaus niin, etteivät uudet laudat pomppisi niin vahvasti silmiin vanhan ja kauniisti patinoituneen laudoituksen rinnalla? Toisaalta; niinhän sitä on ennenkin tehty, ja puu on siinä sitten ajan saatossa taas lähtenyt vanhenemaan. Onko kuitenkin jotain luonnonmukaista vippaskonstia, millä laudan harmaantumista voisi edistää? Ihan kuin olisin sellaisesta joskus lukenut. Mies on jo kovasti uusimassa laudoitusta ensi kesänä; itse jarruttelen syystä, että 1) en enää usko, että joku juttu on ihan nopeasti tehty, pikkujuttu vain ja siksi, että 2) se väri. Se väri.

Mutta myönnän; paikoin pinta on niin rajussa kunnossa, että sitä on pakko pian lähteä korjaamaan. Vessan oven laudatkin alkavat tippua paikoiltaan, minkä jälkeen sinne saadaan jälleen avoimet ovet. Viime kesänähän avoimet ovet olivat takakautta - ja ovea käytti hyväkseen lähinnä orava, joka tykkäsi vessapaperista pesänrakennusvälineenä. Ja aina välillä "törmättiin" oravan kanssa vessaan tullessa, ja siinä oli sitten jokainen osapuoli yhtä ihmeissään; oravanpoikaset varsinkin. Noh, se siitä oravajutusta, mutta tulipahan sekin kirjattua ylös muistojen kirjoihin.

P.S. Hurjan suuri kiitos edelliseen postaukseen kommentoijille! Nyt tiedän paljon enemmän kissan hankkimiseen liittyvistä asioista, eikä itseasiassa pelota asia enää niin paljon. Niin miten voi kissan hankkimista pelätä? No voi, koiraihmisenä näköjään voi. Mutta katsotaan; pitää näyttää miekkosellekin kaikki jättämänne kommentit ja yhdessä sitten mietitään, miten asiassa edetään.

P.P.S. Tervetuloa uudet lukijat! Teitä on tupsahdellut tänne ilahduttavasti, mikä tuntuu jotenkin palkitsevallekin. Joku lukee ja joku tykkääkin todennäköisesti lukemastaan ja näkemästään. Kertokaa toki te uudetkin lukijat ajatuksianne, jos jotain tulee mieleen. On aina mukava kuulla, mitä siellä ruudun toisella puolen ajatellaan!

The boarding of our byre has suffered recent years from moisture. We are planning to install rainwater pipes and change some of the boarding - maybe next summer. However I'm little sceptic; I just love these time-weathered boards! How could we get something like that in place of those old and time seen ones?

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook, Pinterest, Twitter and YouTube!

Koiraihmiselle kissa? // What about a cat?

Sellaista olen miettinyt; että voiko koiraihmisestä tulla kissaihminen? Sillä asiahan on niin, että jos saisin päättää, ottaisin meille koiran. Mutta päätöstä on jakamassa toinen koiran kakattaja, joka ei ole tässä elämäntilanteessa suopuisa siihen, että kakattaisi koiraa myös - pitäen sisällään siis koiran ulkoiluttamisen ja koiran jätösten keräämisen pussiin kaupunkioloissa. Eihän se niin hehkeää ole.

Kissa olisi helpompi. Ei tarvisi kakattaa, eikä kerätä kakkoja pussiin. Kissassa olisi myös se hyvä puoli, että se metsästäisi hiiriä. Tarvitsisimme keinon harventaa kesäkotimme hiirikantaa, ja mikä sen "ympäristöystävällisempi" tapa kuin hankkia kissa. Tuo kissa saattaisi harventaa myös tilan räkättirastaskantaa, mistä en ottaisi pahitteeksi. Ikinä - en siis ikinä - ole nähnyt niin paljon räkättirastaita kuin meidän torpan pihamaalla. Ja muutahan vikaa niissä ei ole paitsi se, että ne sitten kakkaavat koko ajan ja ihan minne sattuu - eikä niiden äiti muuten kerää niitä jätöksiä pussiin.

Eli hankkisimme kissan - rehellisesti sanottuna enemmän järjellä kuin tunteella. Kyllähän minä kissoista tykkään, mutta enemmän tykkään koirista.

Sitä minä vain mietin, miten se kissa pärjäisi täällä kaupungissa. Täällä Portsan puutaloalueellahan kulkee muutama kissa vapaana saalistaen ilmeisesti tuolla Kakolan mäen metsätiheiköissä hiiriä ja valitettavasti varmaan lintujakin. Mutta miten se kissa täällä keskustan vilskeessä selviää? Vai pitäisikö se täällä pitää kiinni - ja maalla vapaana? Tulisiko se sitten täällä kaupungissa talvisin ihan hulluksi? Alkaisi vaania meidän varpaita hiirinä? Vai vaipuvatko kissat talvipakkasilla mielellään sellaiseen talvimoodiin, jossa ne vain makaavat puuhellan kupeessa pienessä kippurassa; tyytyväisenä lämpöön ja tasaiseen ruokatarjoiluun?

Kesätiluksillemme kissa siis sopisi enemmän kuin hyvin. Joskus mietin, kuinka paljon helpompaa olisi, kun asuisimme vain siellä. Mutta sitten muistan ulkovessan. Ja ulkosaunan. Ja talven pimeyden. Ja ahtaan keittiön. Ja yli tunnin ajomatkan töihin.

Eli ei, ehkä me vanhoina päivinämme muutammekin vielä tiluksille, mutta ei vielä.

On muuten tosi helppoja nuo pehmolelut. Hevosenkin ihan vain saimme lainaan, eikä edes maksa ylläpito. Lapset tykkää tästä aivan valtavasti. Tytär toivoi keinuhevosta joululahjaksi, mutta äiti tuumasi tämän nähtyään, että onneksi joulupukki ei sitä ehtinyt tytölle tehdä. Tämä on niin paljon hienompi kuin mihin joulupukin nykytekniikka olisi kyennyt. Eikö? Täällä se nyt keinuu ja ilahduttaa meitä. Ja sitten, kun kyllästytään, voidaan viedä se takaisin mummolaan.

Oikeiden eläimien kanssa kun ei voi ihan näin toimia; ja siksi kysynkin teiltä, onko meidän mitään järkeä hankkia kissaa? Kertokaa plussia ja miinuksia, pliis! Ja kertokaa, jos meidän pitää jotain huomioida? Ainakin uusilta kissanpennuilta pitäisi välttyä? Ja onko poika- vai tyttökissa helpompi? Vai onko sukupuolissa eroja, kun mitataan saalistushaluja? Sehän se kuitenkin olisi tosi kova juttu; se saalistushalu. Ja onko kissoissa niin meheviä maanantaikappaleita, ettei ne suostu saalistamaan? Että ne vaan makaa sohvan nurkassa nautiskellen ja nyrpistää nokkaansa hiirille? Että voisiko käydä niin, että aika pitkälle järkihankinta kääntyisikin täysin huvihankinnaksi...?

Huomaatte; epäilen asiaa, mutta samalla olen kyllä varovaisen innostunut. Sillä olisihan sellainen oikea eläin kiva saada meidänkin perheeseen. Karvainen, pehmeä, kehräävä kissa. Ksssss...

P.S. Lämmin kiitos teille kaikille, jotka kommentoitte postauksiani! Olen saanut niistä paljon kannustusta, mutta myös tietoa ja ideoita. Todellakin niin hienoa, kun jaksatte aina välillä jättää puumerkkinne tänne. Olette parhaita! Pus!

We have thought about having a cat. It would be nice to get a pet in our family - but actually I would rather get a dog than a cat. The cat would be however easier in town - and in the countryside he/she could hunt mouses; we would be more than glad to get the mouse population lower there! 

The rocking horse in the pictures is quite easy pet; children like and it costs nothing. But it's not real, and somehow I feel it would be so nice to have one more person in our family - and not human person this time. Something easier, please.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook, Pinterest, Twitter and YouTube!

Vanhan puutarhan perennalöydöt // Perennial finds in the farm garden

Viime keväänä oli suuri suunnitelma kesätiluksiemme puutarhan kunnostussuunnitelman alkumetreille; tarkastella, mitä maasta nousee ja ottaa näistä ainakin kuvat. Eikä lähteä vielä kaivamaan kuoppia, vaan rauhassa katsella, mitä tuleman pitää. Niinhän siinä kuitenkin kävi, etten kyennyt katselemaan sitä, että yksi kukka nousi talon viereltä, toinen kirsikkapuun juurelta, kolmas saunan nurkilta ja kolmas keskeltä juhannusruusupuskaa, ja niin edelleen, vaan aloin koota kukkia kahteen kukkapenkkiin. Pelkona oli, että unohdan kaunokaiset ja mies jyrää ne ruohonleikkurilla matalaksi.

Toisen kukkapenkin sijoitin aitan reunustalle, jossa kasvoi jo vuorenkilpeä, kurtturuusua sekä jotain angervoa, ja toisen äskeisen penkin läheisyyteen kohtaan, jossa kasvoi keväällä valkonarsissia sekä myöhemmin kesällä peurankelloa ja minttua. Kuulin naapuriltamme, että noilla samoilla sijoilla oli joskus ollut iso perennapenkki; tämä oli ehkä tärkein syy paikkojen valintaan. Tavoitteena on, että joku päivä nämä kaksi kukkapenkkiä ovat yhtä suurta kukkamerta, kuten joskus vanhoina päivinäkin.

Ajattelin koota tähän postaukseen, mitä perennoja löysimme pihamaalta ensimmäisenä kesänä. Kiitos tässä samalla teille, jotka autoitte minua tunnistamaan viime kesänä perennoja; tästä niistä osa ja vähän uuttakin. Jotenkin toivon, että löytäisimme vielä lisääkin, mutta katsotaan, miten käy!

Ensimmäisen kevään merkit antoivat nämä krookukset. Krookusten vähäisestä määrästä päättelin, että nämä ovat edellisten omistajien 2000-luvulla istuttamia. Olin kuitenkin näistä superonnellinen, sillä lilaa krookusta meillä oli lapsuuteni kotipihalla - ja muistan edelleen, kuinka hienoa oli, kun ensimmäiset krookukset puhkesivat kukkaan aina syntymäpäivieni tienoilla. Osaatte siis kuvitella, kuinka iloinen olin, kun näin nämä ensimmäisen kerran puutarhassa kirsikkapuun alla!

Samaisena päivänä huomasin pihamaalla myös idänsinililjaa torpan kuistin läheisyydessä; aluksi kukintoa oli vähän, mutta kevään mittaan sininen kukkameri vain levisi. Tykkään näistä kovasti, sillä nämähän kasvavat ruohikon lomassa, ja lopettavat kukintonsa juuri sopivasti ennen ensimmäistä (pakollista) ruohonleikkuuta (ainakin viime vuonna).

Toukokuussa aloitti kukintonsa kevätvuohenjuuri, jota löytyikin hyvin monesta paikkaa pihaa. Osan siirsin uuden kukkapenkin paikalle; osa jäi vielä talon vierustalle. Toisin kuin monet muut perennat, kevätvuohenjuuri säilyttikin tuuheat lehtensä kukintonsa jälkeen ihan myöhäiseen syksyyn asti. Näin ollen toinen perustamistani kukkapenkeistä olikin lähes koko kesän vihreä. Kevätvuohenjuuri viihtyy parhaiten multaisessa maassa puolivarjossa; ja sellaisessa paikkaa tuo vihreä kukkapenkki sijaitseekin.

Toukokuussa alkoi kukkia myös valkonarsissi (runoilijan narsissi). Tätä löytyi sekä torpan reunustalta että yhden kivikkokasan juurelta (jonne toinen kukkapenkki tuli). En lähtenyt siirtämään valkonarsissin mukuloita - enkä harventamaan niitä kukintojen jälkeen, vaikka piti. Loppukesä yllätti; ei enää jaksanut huhkia samaa rataa kuin alkukesän teki. Talon reunustalla valkonarsissi on kasvanut aurinkoisella seunustalla ja kivien juurella puolivarjoisalla paikalla; kummassakin paikkaa hyvin viihtyen.

Aitan takana alkoi touko-kesäkuussa kasvaa kevätkaihonkukkaa. Jostain ihmeen syystä en ottanut tästä kauniita sinisiä kukkia puskevasta matalasta perennasta koko kesänä yhtäkään kuvaa. Kevätkaihonkukka on selvästi levinnyt aitan taakse joko puutarhajätteestä tai läheisestä, ei siis enää olemassa olleesta, kukkapenkistä, mutta viihtyy siellä hyvin isojen puiden varjossa. Mietinkin kukan levittämistä jossain vaiheessa näkyvämmälle paikalle esimerkiksi jonkun pensaan tai puun juurelle. Aitan takana kukka saa kuitenkin jatkaa myös kasvuaan; kerrankin jokin kaunis yllätys maatilan takapihalla!

Toukokuussa alkoi kukkia myös vuorenkilpi. Vuorenkilpeä löytyi aitan vierustalta, puolivarjoisalta paikkaa. Jostain syystä en ole vuorenkilven suurin fanittaja, mutta koska niitä täällä jo on, annetaan niiden vain olla ja voida hyvin.

Toukokuussa aukesi saunan seunustalle myös kauniita punaisia metsätulppaaneja. Niistäkään en jostain syystä löytänyt kuvaa. Aurinkoiselle saunan seinustalle niitä nousi alle kymmenen kappaleen ryhmä. Tällä hetkellä ajatuksissa on jättää tulppaanit alkuperäiselle sijalle; toiveena, että ne levittäytyisivät pitkin seinän vierustaa tulevina vuosikymmeninä. Pitää vain muistaa olla siivoamatta kukat pois kukinnan jälkeen, jolloin tulppaanit levittäytyisivät ilman sen suurempia ponnisteluja.

Kesäkuussa navetan läheisyydessä alkoi kukkia; vaaleanpunaisia, liloja ja muutamia valkoisiakin lupiineja. Lupiinit olivat ikään kuin puutarhan raunalla; mutta silti keskeisellä paikalla, sillä tämä oli näkymä, kun saavuit torppamme pihamaalle kesäkuussa. Lupiinien lisäksi taustalla kukki vielä vanha syreenipensaskin. Lupiinien annan olla juuri tällä paikalla; kukkapenkkiin niitä on turha tuoda, mutta kenties voisivat levitä nykyiseltä sijaltaan niin, että kukat muodostaisivat hienon kujanteen reunan sisääntulolle vielä joku päivä!

Ruskoliljaa löysimme muutaman alun kirsikkapuun läheisyydestä. Tämän lisäksi löysimme torpan niskaojaa kaivaessa mukuloita, jotka paljastuivat myöhemmin juuri ruskoliljan mukuloiksi. Siirsin nämä (neljä) ruskoliljan alkua / mukulaa aitan kylkeen aurinkoiselle/puolivarjoisalle paikalle. Siellä ruskolilja näytti elpyvän hyvin, ja heinäkuussa ilmestyi kauniita kukkia korkeiden varsien ylle. Myöhemmin kesällä ruskoliljaa kukki myös keskellä juhannusuruusupensasta, mutta sinne unohtuivat. Yritän muistaa siirtää ne ensi kesänä turvaan.

Heinäkuussa aitan ympäristöön ja kivikkokasan läheisyyteen alkoi nousta liloja pyöreitä kukkia, joita poimin sieltä täältä hääjuhlien aattona maljakoihin. Siinä vaiheessa kesää jäin vain ihastelemaan noita kauniita kukkia, ja jätin ne niille sijoilleen. Vasta nyt selvitin, että kyseessä oli luonnonvarainen ketokasvi, peurankello, joka viihtyy juuri ihmisten asutuksen läheisyydessä. Ehkä tämän paikka onkin tulevaisuudessa puutarhan ympärillä; niillä niityillä, joista aiemmassa postauksessa mainitsinkin!

Elokuussa torpan läheisyydessä (hassusti aivan mustaviinimarjapuskan juurella) sekä saunan seinustalla alkoi kukkia valkoinen syysleimu; kummatkin hyvinkin aurinkoisilla paikoilla. Kukka oli iloinen yllätys, mutta syksyn kiireiden ja väsymyksen takia kukat jäivät sijoilleen. Aloitin kolmannen kukkapenkin rakentamisen aurinkoiselle paikalle syyskuussa (ensimmäiset kaksi ovat puolivarjoisilla paikoilla), mutta en päässyt alkua pidemmälle. Ensi keväänä sitten?

Suhteellisen monta kukkaahan sieltä puhkesi, mutta aikalailla kevät- ja alkukesävoittoisasti, kun ottaa huomioon vielä keväällä kukkivan kirsikkapuun, tuomen ja omenapuun sekä alkukesästä kukkivan syreenin, angervon ja juhannus- sekä kurttulehtiruusun. Heinäkuussa perennojen lisäksi pihamaalla kukki enää tuoksuvadelma, ja siitä päätimme loppukesästä luopua; oli turhan vallaton puska meidän makuun.

Puutarha kaipaisi joka tapauksessa lisää kukkijoita etenkin loppukesäksi ja toiseksi myös aurinkoiselle paikalle. Viime kesänä sainkin muutamia perennan alkuja äidiltäni uusiin kukkapenkkeihin, ja löytöretkeily sukulaisten puutarhoissa varmasti jatkuu tulevana kesänäkin. Ja tavoitteena olisi saada pihamaalle juuri vanhoja perennakasveja; vähemmän uusia tulokkaita.

Löydöksistä voisi päätellä, että vanhajuuriset ja sipuleista/mukuloista kasvavat perennat ovat säilyneet vuosien saatossa hoitamattomuudesta huolimatta puutarhassa, mutta siementävät perennat ovat tainneet hävitä voimakkaampien luonnonkasvien tieltä. En silti luovu toivosta, sillä olen lukenut, että mullasta saattaa alkaa nousta perennoja useankin vuoden viiveellä, kun kilpailijoita ei ole enää niin paljon. Eli toivon mukaan kirjoitan vuoden päästä toisen osan vanhan puutarhan perennalöydöistä!

We found about ten perennials last summer from our summer home garden. It's not so much, but something! I hope there will arise more perennials this year. Let's see, how it is going to happen!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook, Pinterest, Twitter and YouTube!