Opiskelukaverini löysi joulukotimme Meillä Kotona -sivustolta. Kuvat on otettu kaksi vuotta sitten Camilla Hynynen ja jutun kirjoitti Jaana Tapio. Tallensin kuvia talteen Pinterest-tililleni ja tallennan tännekin muutaman suosikkikuvani. Ylimmän kuvan löysin myös sivuston Paras Joulukukka-asetelma -äänestyksestä. Meidän joulutähti oli kakkossijalla! Lähikaupan K-kaupasta saa siis oikein hyvää kukka-ainesta jouluasetelmiin; ei se sen kummempaa tarvitse olla
Kiitos kaikille edelliseen postaukseeni reagoineille. Olen edelleen vähän mietteissäni, miten jatkan omaa sosiaalisen median taivaltani, mutta uskon, että sydämestä vastaus tulee, kun sen aika on. Blogi on ollut minulle pitkään myös niin sanottu rakennus- ja sisustuspäiväkirja, joten uskon, että niiden osalta tarina tulee jatkumaan, sillä sen saralla meillä on viimeisen puolen vuoden aikana tapahtunut ja mielenluonteemme tuntien tulee myös tapahtumaan tulevaisuudessa. Muut kanavat tukekoon blogin juttuja. Vaikka bloggaus tuntuu kuihtuvan monelta käsiin, olen itse kenties vanhanaikaisempi ja koen, että niin oma kuin muidenkin blogit antavat minulle enemmän kuin muut sosiaalisen median kanavat. Tämän siis sydämeni on ainakin jo sanonut.
Kuullaan siis, ja kaikkea hyvää teille lukijani vuodelle 2020!
Reilu puoli vuotta sitten suljin kaikki sosiaalisen median ovet. En pelkästään omiani, vaan lopetin myös instagrammin ja facebookin julkaisujen seuraamisen. Blogit olivat niin hyvin hiljentyneet, että sain näistä sopia annoksia sopivan harvaan. En kuitenkaan kommentoinut kuin muutamaan harvaan postaukseen, sillä siihen minulla ei ollut voimia. Seuraamani Youtube-kanavatkin olivat sen verran harvassa, että näiden harvojen videoiden seuraamista jatkoin. Poistin myös kaikki mahdolliset ilmoitukset puhelimestani. Jossain vaiheessa myös Whatsupin ilmoitukset.
Tein näin, koska sydämeni sanoi näin. Syitä oli monia, mutta tärkein syy oli, että päätös vain tuntui oikealle. Päätin palata takaisin, jos ja kun tuntuu, että nyt on hyvä.
Ensimmäisinä viikkoina otin puhelimen käteeni automaattisesti monta kertaa päivässä, vaikkei se soinut. Painelin avauskoodinkin ajatuksissani. Joskus olin jo aukaisemassa Instagrammia, kunnes huomasin, mitä olin tekemässä - ja suljin puhelimen.
Tuntui osin tyhjälle, koska tyhjille hetkille ei ollutkaan enää tarjolla oitis ärsykkeitä. Välillä teki mieli ottaa kuva jostain ihanasta näkymästä tai aikaansaannoksesta - ja jakaa kuva jonkun kanssa. Sitten mietin, miksi? Voinhan jakaa näkymän ilman kuvaa itseni kanssa - elää hetken täysillä aistein ilman kameran linssiä. Tai tarvittaessa voin huikata lapsille tai miehelle asiasta ja katselemme asiaa yhdessä - toista halaten ja yhdessä keskustellen.
Katselin ihmisiä kaduilla, julkisissa, kaupassa, kävelyllä, autossa, milloin missäkin. Puhelin, johon ennen puhuttiin, oli nyt laite, jota tuijotettiin - niskat notkolla ja aistit suunnattuna pieneen ruutuun. Tai jota kuunneltiin suuret korvalaput korvilla. Todella usein ja todella monessa paikassa. Samaan aikaan, kun minä kävelin ohi, he korkeintaan nostivat vähän katsettaan. Samaan aikaan minä näin kesän, kuulin linnut, ihmettelin autojen pärinää, katsoin pienten koululaisten seikkailuja, ihastelin ruskaa, katselin vanhoja rakennuksia uusin silmin, ja monesti olin omissa ajatuksissani. Välillä näin samanlaisia sielunkumppaneita, mutta usein näin heitä, joilla puhelin vei huomion aisteilta.
Totuuksia on monia ja jokaisella on vapaus tehdä omat ratkaisunsa. Sosiaalinen media tuo varmasti joillekin myös paljon ja on tuonut itsellenikin aivan valtavasti, mutta tämän puolen vuoden aikana mietin kuitenkin itse monta kertaa, haluanko enää palata sosiaaliseen mediaan. Jätettyäni somen huomasin nimittäin, kuinka paljon enemmän minulla oli aikaa, kuinka paljon paremmin olin läsnä, kuinka paljon paremmin voin - ja kuinka paljon paremmin ymmärsin, mikä juuri minulle on tärkeintä. Mietin myös itseäni tuon somen sisällöntuottajana. Haluanko viedä ihmisiltä aikaa siitä, että he eläisivät senkin hetken sitä oikeaa elämää - haluanko minäkin tuottaa ja tukea tuota someriippuvuutta, joka tuntuu olevan jo varsin yleistä?
Lopulta tulin siihen lopputulokseen, että jos voin antaa ja auttaa merkittävästi jotain seuraajaani, haluan tuottaa sisältöä. Halusin myös kuulla sosiaalisen median kautta niitä ystäviä ja sukulaisia, jotka asuvat kaukana ja joista en näin ollen kuule muuten kuin todella harvoin.
Tein paluuta asteittain - miettien samalla, mitä mistäkin haluan - tunnustellen, mille kanavan aukaiseminen tuntuu. Samaa tunnustelua teen tällä hetkellä tätä blogitekstiä kirjoittaessani. Minua jännittää, sillä edellisestä blogitekstistä on niin kauan. Mutta samalla minusta on aivan ihanaa kirjoittaa. Sillä minähän tykkään kirjoittaa. Minua jännittää myös siksi, että ajattelin paljastaa teille, mitä teen nykyään. Kerron sen hyvin tiiviisti, enempää selittämättä. Mutta kerron sen siksi, että tämä liittyy myös siihen, miksi päätin jatkaa sosiaalisessa mediassa.
Tadadadadadadaaaaaa....
OPISKELEN NYKYÄÄN RAKENNUSRESTAUROINTIA!
Ja siitä johdettuna: kanavani tulevat tästedes vahvasti liittymään tähän aihepiiriin. Tavalla tai toisella. Harvoin ja harkiten. Ajatellen vanhojen rakennusten kunnostajien tarpeita. Ehkä siis juuri sinua?
Mille teistä sosiaalisesta mediasta kirjoittamani kuulostaa? Onko jollain teistä käynyt samalla tavalla kuin minulla? Olisi kiva kuulla myös muiden kokemuksia nykyisestä maailmanmenosta - niin puolesta kuin vastaankin.
Kuvituskuvat nappasin tänä harmaana marraskuisena päivänä kotona. Olen opetellut räsymaton päättelyä (katkaistuista matoista). Kunnostanut vanhaa peiliovea, joka ostettiin naapurilta, kun purkivat sen ja paljon muuta vanhaa talosta pois. Onni onnettomuudessa on, että laitamme tuon oven tismalleen samalle paikalle, josta he sen purkivat - ja josta meidän samanmallinen ovi on joskus purettu. Historian kiertokulkua ja restaurointia sekin! Olen myös leikannut vanhaa fiikusta ja pistänyt muutamat oksat juurtumaan. Jos hyvin käy, saamme näistä opettajille joululahjat. Ja tottakai opiskelua; mm. värianalyysia ja pigmenttien sekoittelua.
P.S. Kaikesta huolimatta annan itselleni mahdollisuuden muutokseen. Voi siis olla, ettei sosiaalisen median kanavani enää herääkään henkiin, jos homma ei tunnu enää hyvälle. Tunnustelua ja oman tien löytämistä; sitähän tämä elämä on!
Olen uuden edessä, mutta en pelkää. Olen ehkä vähän hämilläni ja ihmeissäni, vatsassani kuplii välillä - ja ihan jännittääkin. Olen innoissani. Olen myös tyytyväinen itseeni, että teen näin.
Minulle on haluttu parasta, minkä takia minut on opetettu tekemään asiat ahkerasti, tunnollisesti, varmin askelin, yleistä uskomusta tukien ja ympäröivän yhteiskunnan arvoja mukaillen. Näin saaden hyväksyntää ympäriltäni. Vaikeudet ympärilläni ovat syventäneet noita selviytymiskeinoja. Olen tukeutunut niihin monta vuotta, jopa vuosikymmentä, aina vain tiukemmin. Niin olen selviytynyt, haastavistakin elämänvaiheista.
Tuli aika elämässä, kun ympärilläni ei ollut enää vaikeuksia - ja kun olin tehnyt kaiken sen, mitä pitikin, jotta selviää. Mitä sitten tapahtui?
Ei romahdus, mutta uuden alku. Se tuli kuitenkin pakosta, sillä enää en jaksanut totella, suorittaa, olla se paras ja täydellinen muiden silmissä. Seinä tuli vastaan. Vaihtoehtona olisi ollut, että yritän kiivetä väkisin tuon seinän yli, kaivaa aukon sen ali tai hakata seinä rikki - ja jatkaa samaa rataa, tuosta väliponnistelusta vain entistäkin väsyneempänä.Tai sitten kääntyä, tunnistaa mitä sydän sanoo ja lähteä kävelemään sydämen sanelemaan suuntaan. Päätin valita sydämen suunnan.
Olen tällä hetkellä vielä tuon seinän vierellä, mutta olen löytänyt jo sen polun, jota lähden pian seuraamaan. En tiedä varsinaisesti, mihin tuo polku johtaa, mutta sen tiedän, että tuon seinän vierelle en enää palaa.
Edessä on kahden vuoden opintovapaa. Edessä on toivon mukaan ulkopuolista keskusteluapua. Edessä on monta sellaista ratkaisua, joita entinen minä ei olisi pystynyt edes kuvittelemaan elämäänsä ja itseensä. Entinen minä olisi palannut kahden vuoden opintovapaan jälkeen väitöskirja kainalossa takaisin töihin. Tulevasta minästä en itse asiassa edes tiedä. Tuo tuleva minä ei nimittäin edes vielä tiedä, mitä hän pääsee opiskelemaan.
Viimeiset kuukaudet olen siis järjestellyt ja siivonnut elämääni. Tuo järjestely ja siivous jatkuvat varmasti vielä pitkään, ja kokeilen eri ratkaisuja yrityksen ja kenties erehdyksenkin kautta. Yksi näistä asioista on sosiaalinen media.
Olen miettinyt, mitä sosiaalinen media minulle tässä elämäntilanteessa tuo - ja mitä se vie. Olen tullut siihen tulokseen, että tässä elämäntilanteessa se vie minulta enemmän kuin tuo. Tämän takia päätin yllättävänkin vaikean pohdinnan jälkeen jättää sosiaalisen median kokonaan tauolle; niin tuottamis- kuin seuraamismielessäkin, muutamaa kanavaa ja blogia lukuun ottamatta. Koska niin sydän sanoo.
En tiedä, kuinka kauan tuo tauko kestää ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Mutta nyt odotan tuota vaihetta jotenkin niin paljon, että minun oli päästettävä nämä ajatukset heti ulos, kun vain tuli se hetki, että ehdin kirjoittaa. Päällimmäiseksi toivon, että tauko tuo enemmän mahdollisuuksia hetkessä elämiseen, läsnäoloon. Toivon myös, että tuo tauko voimistaa ajatuksiani siitä, mitä juuri minä haluan elämältäni ja mikä juuri minulle on tärkeää. Sosiaalisen median hyvä ja huono puoli kun on, että ideoita ja ajatuksia tulee niin ovista kuin ikkunoistakin. Nyt tuntuu, etten kaipaa enää yhtään uutta ideaa. Kaipaan vain ajatusta siitä, mikä niistä kaikista ideoista on minulle se oikein. Ja kaipaan rauhaa sisälleni, jotta kuulen sen ajatuksen.
Kiitos sinulle, ja kiitos teille kaikille. Minulla on upeita lukijoita ja seuraajia, joilta olen saanut niin paljon. Kenties pystyn taas myöhemmin antamaan teille jotain blogin kautta - tai jotain muuta kautta. En vielä tiedä, enkä lupaa mitään. Seuraavien kuukausien aikana tiedän, että voimani menevät hyvin pitkälle itseeni ja perheeseeni. Sitten ystäviin ja sukulaisiin. Ja sitten tulette te, viimeisenä - mutten sanoisi kovin vähäisenä. Tätä kuvastaa se itku, jonka äärellä olin taukoa pohtiessani. Mieheni luki seuraavana aamuna ajatukseni ja sanoi, että kutsu heidät kylään. Niin että kyllä: älkää ihmetelkö, jos kutsun teistä jonkun vielä tässä joku päivä kylään!
Toivon sinulle kaikkea hyvää - ja kiitos vielä teille kaikille, kaikesta.
My sosial media channels stay on break for a period.
Kevät on saapunut torpan maille. Saapui jo vahvasti maaliskuun lopulla, josta seuraava YouTube -videokin on kuvattu. Viikonloppu oli spesiaali, sillä meillä oli juhlat. Vietimme nimittäin 4-vuotistorpparijuhlaa! Teimme toki kaikkea muutakin, kuten kaadoimme metsästä haavan runkoja, sulatimme viimeisiä lumikinoksia, pelasimme Uno-peliä monta erää ja jatkoimme puusavottaa talvella kaadettujen puiden sekä matsästä kerättyjen kuusenrankojen parissa. YouTuben puolella paljastan, mitä noista haavoista ja kuusen rangoista on vielä joku päivä rakentumassa.
Mutta tänne ajattelin kertoa tuntemuksia siitä, mille minusta tuntui, kun neljä vuotta torpparina tuli täyteen:
Ensinnäkin tuntuu, etten kunnolla enää edes hahmota aikaa ennen torppaa. Mitä me teimme sitä ennen? Millaisia me olimme? Tuntuu siis, että nykyään olemme kaiken mahdollisen vapaa-ajan torpalla, ja meillä riittää niin mahdottomasti kaikkea kivaa tekemistä siellä, että koemme esimerkiksi ulkomaille matkalle lähdön pikemminkin rasitteena: Siinä menee sitten niin monta lomapäivää... Jos ei kuitenkaan? Mennäänkö vain torpalle...? Heh, olemme siis säästäneet monta matkaeuroa, mutta myös monta päästöhiukkasta, kun olemme ulkomaanlentojen sijasta hurauttaneet torpalle aikaa viettämään.
Voi myös sanoa, että olemme muuttuneet ihmisinä paljon. Arvostimme paljon luontoa ja maaseutua toki ennenkin - mutta nyt vieläkin enemmän. Arvostimme paljon vanhoja rakennuksia ennen - mutta nyt sitäkin vieläkin syvemmin. Arvostimme aikaa perhen kesken ennen - mutta nyt sitäkin aina vain arvostavammin. Arvostimme itse tekemistä ja perinteisiä, luonnonmukaisia menetelmiä - mutta siinäkin olemme kehittyneet ja siirtyneet neljässä vuodessa aivan uusille sfääreille. Arvostimme hyvinvointia ja terveellistä ruokaa - mutta siinäkin olemme kehittyneet moninverroin monipuolisemmaksi.
Mutta mikä kenties olennaisinta? Ajattelutapamme on muuttunut niin, että maalaisjärki on nostanut päätään. Asioista ei tarvitse tehdä monimutkaisia. Tarveaineiden ei tarvitse olla monimutkaisia. Tekemisen tapojen ei tarvitse olla monimutkaisia. Ilon pitoon ei tarvita monimukaisuuksia - ei vempeleitä, eikä härpäkkeitä.
Elämämme on huomattavasti yksinkertaisempaa nykyään - ja sitä kautta myös huomattavasti halvempaa ja vähemmän luontoa kuormittavaa. Tästä muutama esimerkki: Perheen yhteinen aika ei vaadi halleihin rakennettuja ratoja, vaan ihan vain ulkona ja luonnossa touhuamista, lautapelejä ja yhteisiä ruokahetkiä. Pesuaineissamme ei lue Bäng eikä Bojoing eikä pitkää listaa raaka-aineista, joista ei ymmärrä mitään - vaan niissä lukee korkeintaan vain muutaman luonnonraaka-aineen nimi, jonka tunnistaa ja jonka vaikutukset ympäristöön voi googlettaa helposti. Tai kasvovesi. Ostin vuosia kasvovedet kaupasta. Viimeisen vuoden olen käyttänyt itse tehtyä kasvovettä. Eikä siihen tarvittu kuin kiehuvaa vettä ja kasveja pihamaalta. Kuinka yksinkertaista, kuinka halpaa ja kuinka ympäristöystävällistä!
Nyt matkani on jatkunut kohti uusia sfäärejä. En tiedä tarkkaan, mikä aiheutti tämän pienen / suuren katastrofin elämääni, jonka seurauksena mielialani kellahti kumolleen. Kiitän kuitenkin tästä keinahduksesta, sillä viimeisten kuukausien aikana olen ymmärtänyt, että minun pitää siirtää tuota maalaisjärkeä myös itseni kanssa keskusteluun, myös itseni hoitamiseen ja myös itseni kunnioittamiseen. Tällä hetkellä paras opin lähde tässä on Läsnäolon voima -niminen kirja.
Elämä on siis yksinkertaistumassa, askel askeleelta. Nyt vuorossa olen minä; kuoritaan ne turhat kuormat päältä ja alta pois - ja sieltä se oma minä vielä joku päivä kuoriutuu. Yksinkertaisuudessaan oma minä; ei kukaan muu eikä kenenkään muun sanelema minä. Iloitsen näistä oivalluksista!
Onko teissä lukijoissa muita, jotka ovat yksinkertaistaneet elämäänsä - tietoisesti tai tiedostamatta? Ja onko jokin tapahtuma saanut tämän muutoksen aikaan - vai onko se ollut vain ajan kysymys? Olisi kiva kuulla myös muiden kokemuksia.
Kuvituskuvina joulukuussa metsälenkiltä nappaamiani kuvia; näyttävät näin kevään ruskeaan maisemaan tottuneilla silmillä kovin satumaisilta - vaikka kyllä minä tätä kevättäkin rakastan. Aivan todella paljon!
We have only had the farmhouse for four years. On the other hand I do not really remember the time before farmhouse. Maybe because we have changed so much after that. Or the farmhouse has changed us. Our lives and our ways of thinking are much more simplier than earlier. If you want to simlify the feeling, it is:
All you need is Farmhouse, ye - ye - ye - ye - he - he!
Niin yksinkertaista ja niin helppoa; nimittäin pellavaöljymaalin teko! Tässä postauksessa ei ole juuri uutta tietoa heille, jotka huomasivat viime kertaisesta postauksestani YouTube-videon, jossa tein pellavaöljymaalia.
Tein pellavaölymaalia siis itse. Oikeastaan pikemminkin lasuuriöljyä eli ruskealla sävytettyä pellavaölyä. En halunnut väristä siis peittävää, minkä takia käytin vain ruskeaa umbraa pigmenttinä, enkä ollenkaan sinkkivalkoista.
Pinnasta tuli mielestäni täydellinen; siksi uskallan tätä hehkuttaa myös teille ja kannustaa itsekin kokeilemaan! Vinkkini lyhyesti:
Sekoita pigmentti edellisenä päivänä pieneen määrään pellavaöljymaalia. Vaikein osuus on varmasti sävyn ja tummuuden arviointi, mutta uskon, että tekemällä ja kokeilemalla oppii! Mitä enemmän pigmenttiä laitat litkuun, sitä tummempaa saat - tai sitä enemmän saat maalia.
Seuraavana päivänä lisää sekoitukseen lisää pellavaöljymaalia. Jos haluat peittävää maalia, lisää myös sinkkivalkoista. Katso silmämääräisesti, mille litku näyttää. Aina et varmasti voi onnistua, mutta jos sinulla on taustalla jo kokemusta maalien ja öljyjen käytöstä, sinulla on todennäköisesti jotain hajua myös siitä, minkä välinen litkun olisi hyvä olla, jotta saat sillä tavoittelemasi sävyn.
Sitten vain maalaamaan, jos maalattava pinta on puhdas ja kuiva. Luonnonharjaksinen sivellin, ohuita kerroksia, imeyttäen puuhun. Mielummin useampia kerroksia päällekkäin.
Maali on erilaista kuin muovimaalit, mutta takaan, että myrkyttömänä ja luonnonmukaisena se palkitsee tekijänsä ja asujansa ihan varmasti ajan saatossa.
YouTube-videoni aiheesta löytyy täältä, jos haluat nähdä lisää, mitä käsittelin tällä aineella. Tuvan pöydästä tuli ainakin hieno - kuten kuvat sen hyvin kertovatkin!
Onko teillä lukijoilla kokemuksia itse tehdyistä maaleista? Jakakaa vinkkinne minulle ja muillekin lukijoille, jos vain ehditte! Parasta on tietenkin oppia toisten kokemuksista ja etenkin myös virheistä, joten jos on kämmikin käynyt, paljasta ihmeessä itsesi. Mutta nyt:Ihanaa viikonloppua juuri sinulle!
I did linseed oil paint myself! It was easy. I recomend to try, if you do not have tried yet!
On vuorossa yhteispostaus kera joukon omavaraisuus-bloggaajia, eli taas on kuukausi hujahtanut! Vaikka tuntuu, että aika on kulunut nopeasti, on kuukaudessa tapahtunut merkittäviä loikkauksia - ei ehkä niinkään omavaraisuuden saralla, mutta oman hyvinvoinnin, mikä on kuitenkin merkittävä pääoma omavaraisuuden kasvattamisenkin kannalta. Kuten eräs lukijani kommentoikin, jos omaa jaksamista ei ole, ei ole juuri minkääntasoista omavaraisuuttakaan.
Omavaraisuuden tärkein kulmakivi taitaakin olla itse "päätekijän" hyvinvointi; mitä paremmin sitä itse voi, sitä paremmin sitä jaksaa myös tehdä asioita. Niin yksinkertaista - mutta silti: liian usein sen unohtaa. Ja minä voin rehellisesti sanoa, että en ole kunnioittanut sitä läheskään toivottavalla tasolla. Tarvittiin lopulta lääkärin lausunto uupumuksesta, minkä jälkeen ymmärsin, että nyt on tosi kyseessä.
Kuluneen kuukauden aikana tärkein tehtäväni on edelleen ollut oman hyvinvoinnin kohentaminen. Siihen on auttanut merkittävästi palkkatyön 50 prosentin vähenemä. Siihen olisi tarjottu myös lääkkeitä jo alkuvuodesta, mistä kuitenkin kieltäydyin. Kaikesta huolimatta koin, että minulla riittää voimia nostaa itseni suosta ilman lääkkeitä. Enkä kokenut, että lääkkeet poistaisivat itse syytä - nehän vain vaimentaisivat syyn seurauksia. Olen siis pureutunut syihin. Syynä ei ole ollut omavaraisuuden kasvattaminen, vaikka asiasta nyt tässä postauksessa kirjoitankin. Syynä ovat olleet monet muut asiat, jotka heijastavat pitkältäkin historiasta tähän päivään. Miksi kuitenkin kirjoitan tästä nyt?
Siksi, että tuo uupumus ja lievä masennus johtivat siihen, että aloin karsia elämästäni niitä kivoja asioita, jotka ennen olivat tuoneet iloa ja voimaa elämään. Juuri niin kuin ei pitäisi tehdä - mutta juuri niin kuin uupunut ja masentunut helposti tekee. Omavaraisuus, itse tekeminen, puutarhan suunnittelu, torpan rempat ja seuraavan kauden omavaraisuusideoinnit tuntuivatkin enemmän rasitteelle kuin kivalle jutulle - vaikka ennen ne olivat juuri niitä asioita, joista nautin täysin siemauksin - ja joista sain voimaa arkeen!
Ensimmäisten kahden kuukauden aikana diagnoosin saatuani olin pidemmän paussin kokonaan pois palkkatöistä, luin kirjoja uupumuksesta, kuuntelin podcasteja, tunnustelin itseäni, harjoitin intuitiivista kirjoittamista, opettelin joogaamaan ja meditoimaan. Käytin myös mäkikuismaa, jota käytetään paljon mm. Saksassa lievän masennuksen hoitoon. Yritin tehdä kivoja asioita elämässä lääkärin ja psykologin kehoituksesta ja teinkin jonkin verran - mutta huomattavasti vähemmän ja hitaammin kuin ennen uupumusta. Viimeisimmän kuukauden aikana voimat ovat alkaneet ajoittain palautumaan, ja vanha oma iloinen ja pirteä itseni on alkanut nostaa päätään ja mieleeni nousee aina vain uusia ideoita, joita haluaisin toteuttaa.
Omavaraisuuden saralla tämä on näkynyt monessa asiassa; seuraavan kasvukauden ideoinnissa, taimikasvatuksen aloittamisessa - ja mikä uusinta ja mielestäni hienointa: itse tehdyssä maalissa! Olen niin onnellinen, kun jaksoin ryhtyä johonkin aivan uuteen, sillä vaikka alku kulutti henkisiä voimia verrattain paljon, oli lopputulos äärimmäisen palkitseva.
Toinen uusi asia on ollut, että haksahdin tekemään YouTube-videoita, joista olen saanut jo kaksi julki. Ensimmäisestä videosta kerroin täällä ja toinen videon linkki on alla. Videon aihe liippaa hyvinkin omavaraisuutta, sillä teen siinä ensimmäistä kertaa elämässäni itse tehtyä maalia - ja testaan sitä muutamiin kalusteisiin. Lopputulos oli kiitettävä, joten suosittelen katsomaan videon tai tutustumaan jotain toista kautta itse tehdyn pellavaöljymaalin valmistukseen. Niin helppoa se on, niin halpaa se on - ja niin myrkytöntä, etten voi muuta kuin suositella! Kuvissa näkyvä tuvan ruokapöytä on käsitelty tuolla aineella. Pinta ei ole aivan vielä lopullinen (eli kuivunut täysin kovaksi), mutta kuvia varten oli pöydän päälle laitettava vähän jo tilpehöörää rekvisiitaksi.
Viikonloppuna rakensimme torpalle myös uuden taimihyllyn etelään avautuvan tuvan ikkunan eteen. En ole ennen kasvattanut taimia torpalla, mutta nyt se on käytännössä pakko, sillä vietän siellä yli puolet viikosta - ja miehen huostaan en uskalla taimikasvatuksia jättää. Koska tilat ovat erittäin pienet, oli jotain keksittävä. Löysin jo tästä vinkin Jovelan Johannan postauksesta, mutta mikä hassua: en puhunut siitä mitään miehelle, koska ajattelin, että hän tyrmää sen koukkuihin / kattoon kohdistuvan kovan painon takia. Mutta viikko tästä eteenpäin, mies itse ehdotti, josko tekisimme taimihyllyn ikkunan eteen roikkumaan katosta. Voitte arvata, että olin ällikällä lyöty ja mietin tämän jälkeen, kuinka samanlaisiksi voivatkaan pariskunnan ajatukset ajan saatossa muovautua...? Ja kattokin kuulemma kestäisi, sillä koukkujen kohdalla on sopivasti tukeva palkki tukena!
Mutta niin: syntyi helposti toteutettu ja helposti kasattava ja vieläpä helposti säilytettävä taimihylly, jonka hyllyt tosin jo melkein täyttyivät tomaateista ja muutamista yrteistä. Hieman ihmettelen, mihin seuraavat taimet sitten laitan, kun niiden aika koittaa, mutta vielä ei ole sen haasteen aika onneksi. Taimet on istutettu vanhoihin istutusruukkuihin, jotka ovat tulleet vuosien saatossa milloin minkäkin kukan mukana. Altakasteluruukkuina toimivat säilytysrasiat. Toivotaan, ettei aurinko paahda niitä pilalle kevään aikana, sillä näille olisi käyttöä taas syksymmällä marjojen kypsyttyä.
Muutama kuva uudesta pöydän pinnasta sekä edellä puhutusta taimihyllystä siis ohessa. Pienin askelin siis edetään tänä vuonna omavaraisuuden osalta, mutta viime vuosina rakennetuilta hyviltä pohjilta on onneksi helpompi ponnistaa uuteen kasvukauteen!
Loppuun vielä muutama vinkki tämän postauksen asiasisältöön liittyen. Kehoitan jokaista vanhan talon kunnostajaa ja vanhassa talossa asujaa, liittymään Rakennusperinteen Ystävät -yhdistyksen jäseneksi. Jäsenenä saat vuodessa useamman, erittäin laadukkaan lehden, joista jokainen on täynnä asiaa - ja tärkeää asiaa, jos haluaa vaalia vanhaa taloa ja pidentää sen käyttöikää. Lehdet ovat täynnä vinkkejä itse tekemiseen, eli erittäin lähellä myös omavaraisuuden ideologiaa. Toinen yhdistysvinkki liittyy siemeniin ja Maatiainen -yhdistyksen jäsenlehteen. Tähänkin yhdistykseen kehoitan jokaisen omavaraisuudesta tykkäävän liittymään, sillä saat siemenet tämän jälkeen jäsenhintaan - ja ehkä tärkeimpänä siksi, että saat jälleen mahtavia tietopaketteja kotiisi lehden muodossa liittyen kasvien ja eläinten kasvatukseen - mutta myös paljon muuhun. Suosittelen!
Niin ja jos siellä lukijoissa tai heidän tutuissaan löytyy samankaltaisia jaksamisen haasteita arjessa, voin vielä vinkata viimeisimmän kuukauden henkisen kasvuni uudet tukipilarit: kiitollisuuspäiväkirja, jonka toteuttamiseen sain hyviä vinkkejä täältä - sekä Läsnäolon voima -kirja, jota olen kuunnellut Storytelin kautta. Kiitollisuuspäiväkirjasta olen kuullut niin monelta taholta hyvää, että päätin kokeilla - ja tulokset kyllä huomaa todella lyhyessäkin ajassa jo. Mutta toisaalta, jos kirjoittamisen lopettaa, senkin huomaa. Eckhart Tollen Läsnäolon voima -kirjasta löysin puolestaan jotakin, mitä en ollut aiemmin käsittänyt ollenkaan - vaikka läsnäolosta nyt kuulee nykyään joka tuutista. Niin yksinkertaisia asioita, mutta silti niin merkittäviä ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Täytyy kuitenkin myöntää, että tuo kirja ei ole yksinkertainen kuunnella eikä varmastikaan lukea, mutta sanoma aukeaa kyllä, kunhan jaksaa vain kuunnella tai lukea eteenpäin - ja ehkä kuunnella tai lukea vielä toisen kerran, kuten minä olen jo tekemässä!
Sellaisia kuulumisia omavaraisuuden osalta. Ja seuraavassa lista postauksista, jossa eri bloggaajat kertovat omilla tahoillaan edistyksestään. Paljon mielenkiintoista luettavaa taas tiedossa siis:
Our new DIY sheedling shelf in front of the window. Tomatos and herbs; here we come! In the Youtube-link before you can see, how i did paint myself! It is very easy; you need only liseed oil varnish and pigment. I recommend!
No nyt! En edes kehtaa kertoa, kuinka monta mutkaa mahtuu siihen, että saa yhden YouTube-videon tehtyä, mutta kaiken tämän kokeneena voin kertoa, että olen jotenkin hassunkurisen onnellinen ja tyytyväinen itseeni. Että jaksoin yrittää vastoinkäymisistä huolimatta - tehdä koko videon jopa kahteen kertaan - ja kaiken tämän keskellä en edes menettänyt hermojani. Tämä oli samalla itselleni eräänlainen testi; opettelen kärsivällisyyttä ja myönteistä suhtautumista myös vastoinkäymisiin. Läpäisin tuon testin suhteellisen hyvin arvosanoin - näin omien silmälasien kautta katsottuna toki!
Minähän olen julkaissut muutaman pienen YouTube-pätkän, mutta tästä pätkästä tulikin ehkä vähän monimutkaisempi, sillä aikani ihasteltuani ruotsalaisten ja Suomessa Anniina Jalkasen YuoTube-videoita, ymmärsin, että näistä voi saada todella kauniita, puhuttelevia ja kerronnallisestikin vaikuttavia kokonaisuuksia. Rima nousi siis koko ajan tätä tehdessä, ja lopussa editoin mukaan myös musiikkia ja monenmoisia klippejä, mistä en olisi voinut edes kuvitella, kun aloin noita pätkiä nauhoittamaan tuona kyseisenä suhteellisen harmaana maaliskuun päivänä.
Miksi ihmeessä tämä neljääkymppiä lähestyvä aikuinen, perheellinen naisihminen lähtee tekemään YouTube-videota? Tätä kysyin itseltäni monta kertaa klippejä leikellessäni ja ohjelmia opetellessani. Järjellä tätä ei pysty selittämään, vaan tuli vain sellainen tunne, että minäkin haluan kokeilla. Ja toiseksi siksi, että Anniina Jalkasen YouTube-videoihin ihastuttuani aloin etsiä muitakin suomalaisia maaseutumaisia tubettajia, enkä oikein sellaisia lifestyle-tyyppisiä löytänyt ainakaan omaan makuuni kovinkaan helposti. Ohjevideoita toki löytyy, mutta kaipailin jotain muuta. Jos te tiedätte joitain, vinkatkaa ihmeessä? Halusin siis olla se puuttuva pala. Heh! En ehkä ihan vielä pääse samalle tasolle kuin edellä mainitut, mutta jostain on aloitettava. Puheen nopeutta voisin ainakin harjoitella, sillä videostani tulee jotenkin mieleen selkokieliset uutiset. Hih-hii! Mutta voin taata, ettei teidän täydy kelata mitään taaksepäin; kaikki menee varmasti heti laakista jakeluun...
Ja oli tässä jotain ihan järkeäkin taustalla. Olen itse maantietelijä taustaltani. Ymmärrän kaupungistumisen taustat ja edut. Tunnistan myös maaseudun haasteet, mutta myös maaseudulla asumisen edut. Mieheni kertoi juuri, kuinka Saksassa ympäristötietoisiksi monestikin luokitellut ihmiset lajittelevat biojätteeseen mukaan esim. muoviset porkkanapussit; heittävät ne sinne samalla, kun ne kuoretkin menevät. Nyt ihmettelevät, kun maaperässä on muovia niin paljon - kun luultiin, että muoviongelma on vain merissä. Tai kun itse löydän taloyhtiömme sekajäteroskiksesta kuivahtaneet narsissit mukuloineen. Itse olisin voinut istuttaa ne kukkapenkkiin - ja saanut iloa tästä seuraavaksi kevääksi - ja moneksi kevääksi tämän jälkeen. Toisin sanoen minusta vain henkilökohtaisesti tuntuu, että kaupunkilaiset vieraantuvat pienin askelin koko ajan vain enemmän ja enemmän luonnosta. Ympäristötietoisuutta ei opita kuin teoriassa - kun luonnon helmassa ympäristön kunnioitus tulee osana arkea, pikkuhiljaa oppien ja oivaltaen. Vastalääkkeenä tälle vieraantumiselle olisi elää lähempänä luontoa - joko osan vuodesta kuten me teemme tai sitäkin enemmän. Vastalääkkeenä voisi olla maaseudun elävöittäminen. Vastalääkkeenä voisi olla aihetta sivuavat houkuttelevat YouTube-kanavat! Ja jos tämä olisi YouTube-video, kuuluisi tässä kohdassa juontoa hurraa-huudot!
Tunnistan pieniä, hiljaisia signaaleja, jotka kenties tarkoittavat, että maaseutu kokee tulevina vuosina jonkinlaisen takaisinpaluun. Ei samanlaisena kuin ennen - mutta digitalisaatio, kiertotalous ja yksinkertaisesti puhtaan ja terveellisen ympäristön arvostus voivat luoda maaseudulle hyvinkin monenlaisia uusia mahdollisuuksia. Itse asun kaupungissa. Myönnän kuitenkin, että haaveilen maaseudulle muuttamisesta. En tiedä, toteutuuko se joskus - mutta nyt kun sen julkisesti sanoin, voi olla, että se toteutuu suuremmalla todennäköisyydellä kuin jos olisin ollut asiasta hiljaa. Unelmilla kun on taipumus toteutua, jos niihin uskoo ja jos niiden eteen on valmis näkemään vaivaa.
Tämän erittäin pitkän taustoituksen jälkeen voin siis esitellä uuden YouTube-videoni. Tuossa videossa emäntä saapuu ensimmäistä kertaa ihan yksin torpalle - ollakseen siis myös yön torpalla ihan yksin. Luvassa on tuvan lämmitystä pitkän kaavan mukaan ja selkokielisuutismaista puhetta aiheesta ja aiheen sivusta. Käydään lähimetsässä ihmettelemässä puita ja kummastellaan, kuinka aika voikaan kulkea niin nopeasti. Videolta tuota nopeutta ei toki huomaa... Tervetuloa mukaan!
Muutama viikko sitten kirjoittelin luonnonmukaisesta pyykkäämisestä, jonka kommenttiosioihin kannattaa muuten käydä tutustumassa, jos asia kiinnostaa. Siellä muutama hyvä lisävinkki tähän liittyen. Nyt erittäin tiivis johdatus luonnonmukaiseen ja luontoa säästävään tiskaukseen.
Ekomyymälöissä on tarjolla runsaasti erihintaisia vaihtoehtoja sekä käsitiskaukseen että konetiskaukseen.Käsitiskien osalta olen käyttänyt muutamaa erilaista nestemäistä tiskiainetta. Haasteenahan näissä on usein se, että niitä on jatkettu vedellä, mikä aiheuttaa sen, että tiskiainetta pitää jatkaa edelleen säilöntäaineilla. Minulla ekologisuus merkitsee myös mahdollisimman vähän säilöntäaineita, sillä lopussahan ne ovat myös elämää tappavaa ainetta - eikä altistuminen niille voi tehdä pitkässä juoksussa meille ihmisille eikä luonnolle hyvää.
Nesteellä jatketut tiskiaineet ovat myös suhteellisen kalliita. Näistä asioista johtuen päätin noin vuosi sitten kokeilla Marseille-saippuaa tiskaamiseen. Saippua yksinään on hyvin erilaista kuin vedellä jatketut tiskiaineet, mutta kun saippuaan tottuu, en ole tätä kokenut huonoksi asiaksi.
Marseillesaippuasta voi myös tehdä nestemäistä tiskiainetta jatkamalla sitä vedellä, mutta itse koen olevani tässä kohtaa laiska - ja mukavuudenhaluinen. Samalla kun valutan kotona tiskialtaaseen vettä, pidän saippuaa hetken veden alla ja annan siitä huuhtoutua saippuaa pesuveteen. Torpalla puolestaan pistän saippuapalan alustansa kanssa hetkeksi vadin pohjalle, lämmintä vettä päälle ja hetken vaikutusajan jälkeen, otan saippuan pois.
Etenkin konetiskiaineet ovat mielestäni arveluttavia myrkkyjä. Tämän huomaa ihan vaikka seuraavalla yksinkertaisalla testillä:
Kahvipannusi lasi on aivan ruskea kahvista. Pistät pohjalle soodaa ja päälle kuumaa, kiehuvaa vettä. Pienen vaikutusajan jälkeen harjaat pannun tiskiharjalla hellästi - kiiltävän puhtaaksi.
MUTTA laitapa tiskikoneeseen soodaa pari lusikkaa pesuainelokeroon, pese kuumimmalla ohjelmalla ja pesun jälkeen nostat astioita koneesta ulos. No, ovathan ne puhdistuneet suurin osa - mutta kahvikupeista kahvin ruskeus ei olekaan lähtenyt niin hyvin kuin juuri käsin tiskaamalla teki.
MUTTA laitapa lokeroon kaupan konetiskiainetta, ja kuppi on hohtavan puhdas.
Kaupasta ostettavien konetiskiaineiden täytyy olla erittäin vahvoja (myrkkyjä), jotta ne toimivat ilman minkäänlaista mekaanista hankausta. Ja huuhtelun täytyy olla totaalisen onnistunut, jotta sinä tai perheesi ei konepesun jälkeen nauti noita myrkkyjä suuhunsa. Itse en ensinnäkään halua käyttää niin vahvoja myrkkyjä, ja toisaalta en etenkään halua ottaa riskiä, että minä tai perheeni jäsenet nauttivat ruokansa mukana myrkkyjä elimistöönsä.
Summa summarum: taloudessamme pyöritetään tiskikone kaksi kertaa viikossa. Tiskikoneen pyörittämisen olen minimoinut tiskaamalla suuret astiat käsin ja tiskimääri on luonnollisesti suurin viikonloppuisin, kun olemme vapaalla - ja torpalla, jossa on vain käsitiskimahdollisuus. Kun tiskikone pyöritetään, pistän pesuaineeksi ruokalusikallisen soodaa ja huuhteluaineeksi lorauksen etikkaa. Tiskit puhdistuvat pääosin. Tee- ja kahvitahrat kerääntyvät pikkuhiljaa minun ja mieheni käyttämiin kahvikuppeihin. Nämä kupit otan kerran kuussa käsitiskiin mukaan, ja marseille-saippuan ja tiskiharjan kanssa lika on nopeasti historiaa.
Aineiden lisäksi meillä käytetään tiskaamisessa puista tiskiharjaa. En ole aivan vakuuttunut näiden harjojen laadusta; toivoisin parempaa. Hankintalistalla on siis laadukkaampi puinen tiskiharja; sellainen, jonka harjakset kestävät paremmin ja jonka varsi pysyy hyvin kiinni itse harjasosassa. Jos teillä on vinkata tähän hyvä vaihtoehto ja ostospaikka, otan mielelläni vinkkejä vastaan!
Tässäpä vinkkini siis ekologiseen tiskaukseen. Jos teillä on vinkkejä tähän, otan vinkit mielellään vastaan! Ja Marseille-saippuahan taipuu myös pyykkäykseen, itsensä pesuun kuten myös siivoukseen. Näistä voit lukea lisää vaikka tämän linkin kautta! Jos et siis ole ennen tätä ihmesaippuaa kokeillut, kannustan lämpimästi nyt kokeilemaan.
I use only Marseille soap when doing the dishes. In dish washer i use soda. The result is not every time so perfect than if I had used stronger liquids - but then I use more time, soak the dishes and use my hand power more.
The Marseille soap is wonderful. I encourage you to try it, if you have not yet tried. You can use the Marseille soap also, when doing laundry and washing up!
Tässä toivepostaus skafferistamme; kuva-aikasarja suunnittelun alkumetreiltä lähes valmiiseen lopputulemaan. Lopussa lisäksi vinkkimme skafferin rakentamiseen; eli jos vain haluatte, viisastukaa te virheistämme.
Aloitimme suunnittelun paikan päällä hahmottelemalla teipeillä lattiaan kalusteet ja skafferin. Tällä tavalla ymmärsimme paremmin, kuinka suuri skafferin tulisi vähintään olla, jotta sinne mahtuisi hyvin hyllyt - ja jotta sinne mahtuisi myös itse jakkaran kanssa seisomaan. Lisäksi tuli huomioida jo ostetun oven ja sen karmin koko.
Suunnittelu on tämän kiintokalusteen kohdalla erittäin tärkeä vaihe, sillä liian pieni skafferi johtaa herkästi huonoon toimivuuteen. Mielestäni sisälle pitää mahtua hyvin seisomaan, sillä muutoin skafferista ei tule käytännöllinen. Liian suuri skafferi pienessä tilassa puolestaan on helposti visuaalisesti liian hallitseva.
Piirsin skafferin myös pohjapiirrokseen ja seinäprojektioon, jotta hahmottaisin koko tilan paremmin.
Sitten mies alkoi rakentaa runkoa. Jo runkoa rakennettaessa kannattaa huomioida tulevat hyllyt ja niiden kiinnitys. Anoppi totesi tuolloin, että olemme rakentaneet hauskan näköisen avokaapin. Tätä avokaappia katselimme siis aika kauan, mutta onneksi aika kultaa muistot.
Seuraavaksi asennettiin oven karmit. Oven karmeineen ostimme purkutalosta. Tämän jälkeen skafferi paneloitiin. Tuo skafferin vieressä oleva vanha jääkaappi on vinossa joka suuntaan. Odotan jo sen viimeistä päivää, sillä se ei olomuotonsa puolesta ole ihan tähän tupaan suunniteltu ja falskaakin vähän - mutta niin kauan kuin toimii, yritän sitä sietää.
Paneloinnin jälkeen rakennettiin hyllyt. Hyllyjä on rakennennettu käytännössä kolmelle sivulle. Yhdelle sivulle maustapurkin syvyiset, toiselle sivulle ison lasipurkin syvyiset ja kolmannelle sivulle mikron syvyiset. Tämä ratkaisu mahdollisti sen, että tilaan mahtuu seisomaan - ja toisaalta sen, että yhdelle sivulle saatiin mikroautouuni. Skafferin sisälle piiloutuu myös talon sähkökeskus. Skafferi on myös lasten lemppari: siellä on kiva leikki- ja piilopaikka - ja lisäksi siellä on keksipurkki, jonka käyttöoikeudesta ollaan toki käyty tämän jälkeen syvällistäkin oppikoulua.
Hyllyjen rakentaminen on edelleen osin kesken, sillä muutamia pikkuhyllyn pätkiä puuttuu vielä. Lisäksi sisätila on vielä maalaamatta. Mutta kaappi on siis täydessä käytössä, kuten kuvasta näkyy - tai itseasiassa ylibuukatussa käytössä, sillä kaappiin on nyt tungettu asioita, joiden toivon myöhemmin mahtuvan muualle. Nyt haasteena on tosiaan hiukan liian täydet hyllyt, minkä takia ruoka-aineiden etsiminen kaapista on ajoittain vähän työläämpää. Kun kynttilät, patterit, lamput ja pikkukrääsä on saatu kaapista pois, uskon, että tilanne jo helpottaa.
Lopuksi meidän vinkit skafferin rakentamiseen:
Jos skafferin rakentaa kulmaversiona, mitoita se niin, että mahdut itse sisään seisomaan jakkaran kanssa. Kaiken kaikkiaan huomioi, että kulmaskafferi vie yllättävän paljon tilaa. Meidän skafferin mittoja voi arvioida yllä näkyvän pohjapiirroksen perusteella.
Mitoita hyllyt niin, että syntyy mahdollisimman vähän ns. kahden rivin tavaraa.
Mitoita hyllyjen korkeudet niiden tavaroiden ja tuotteiden perusteella,
joita tiedät tilaan tulevan. Esimerkiksi me tiesimme, että skafferiin
tulee mikro, minkä takia yksi hyllyväli on huomattavasti korkeampi kuin
muut hyllyvälit.
Piilota skafferiin tarvittaessa sellaiset pienet kodinkoneet, kännykkälatauspisteet, sähkökaapit, ym. jotka eivät visuaalisesti sovi kovin nätisti vanhan talon tunnelmaan. Huomioi tämä hyllyjen mitoituksissa sekä sähkötöissä.
Asenna skafferiin sähköpistokkeet, jos haluat käyttää siellä myöhemmin esim. mikroa tai ladata kännykät.
Asenna skafferin kattoon valaisin ja oviaukon läheisyyteen katkaisin.
Rakenna skafferi lattiasta kattoon asti. Vajaamittainen skafferi kerää päälleen pölyt. Kattoon asti yltävä malli mahdollistaa puolestaan säilytystilan maksimoinnin ja pölytkin on helpompi pyyhkiä hyllyiltä.
Rakenna hyllyt kapeammasta lautatavarasta kuin me teimme; meidän hyllyt vievät turhan paljon tilaa.
Huomioi ilmanvaihto skafferista ulos pihalle. Tällöin skafferia voi käyttää talvisin myös jääviileäkaappina. Meillä ilmanvaihto on vielä toteuttamatta.
Kaiken kaikkiaan voin vain suositella skafferin rakentamista varsinkin vanhaan taloon - ja tilaan, jossa säilytystilaa tarvitaan pieneen tilaan. Skafferi on pelastanut meidät tilavuudellaan ja toimivuudellaan. Vaikka tuvan keittiönurkkaus on todella pieni, sen yksi toimivuuden kulmakivistä on juuri tämä skafferi.Ruoka-aineita voi hamstrata, eivätkä ne lopu ihan heti kesken. Skafferi mahdollistaa myös suurempien tavaroiden kuten vesipullojen ja talouspaperin säilyttämisen keittiössä. Skafferiin voi piilottaa myös sellaiset jutut, jotka eivät ole visuaalisesti niin kivoja - mutta ovat kuitenkin toiminnallisuuden kannalta tarpeellisia. Meillä näitä ovat mikro ja laitteiden akkujen lataus johtoine kaikkineen. Talvisin juureksia on mahdollisuus säilyttää lyhyitä aikoja skafferissa, jos jääkaapista tila loppuu.
Here is our pantry implemented step by step. It is wery useful in little kitchen, because inside of the pantry there are planty of space to groceries and othes stuff. Now we do not need top shelves in kitchen, which enabled the new window, more light and more feeling of space!
