Exercising During Pregnancy - and After That

Raskaus ja synnys - varmasti kaksi tekijää, jotka muuttavat monen liikkumistottumuksia? Ainakin minulla kävi näin, kummankin raskauden ja synnytyksen seurauksena. Nyt tammikuussa tapahtui kuitenkin, ikään kuin varkain, käänne; huomaan, että olen liikkunut lähes joka päivä ja suorastaan innostunut kunnon kohottamisesta. Enkä vain vaunukävellyt, vaan käynyt myös salilla, tehnyt juoksulenkkejä ja tutustunut uusiin hyvinvointi- ja treeniblogeihin! Miten näin pääsi käymään? - ja vielä varkain?

Raskaana neljännellä kuulla. Kävely alkoi tuottaa jo tuskaa.

Ehkä parempi taustoittaa, ja palata aikaan ennen Miinan syntymää. Silloin liikuin paljon. Kävin salilla vähintään kolme kertaa viikossa ja tein joka päivä koiran kanssa vähintään puolen tunnin kävelylenkin - usein paljon pidemmän. Joskus kävin myös spinningissä.

Muutos tapahtui todellakin, kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi. Se pahoinvointi. Aivan karmeaa. Ja väsymys. Niin tainnuttavaa. En vain pystynyt liikkumaan kuten ennen alkuraskaudesta. Sitten keskivaiheella raskautta alkoi supistella; en pystynyt kävelemään kortteliakaan ympäri ilman että mahani olisi mennyt kovaksi - tunne oli ilkeä ja vähän pelottavakin. Näin kävelykin jäi kuvioista, ja koira joutui tottumaan hyvin lyhyihin lenkkeihin.

Keskivaiheen raskaudessa pystyin kuitenkin käymään salilla, joten liikkuminen ei jäänyt kokonaan. Lisäksi pystyin pyöräilemään kauppaan, kaupungille ja salille, Ponillani, jos istuin satulassa oikein pystyasennossa. Eli liikkuminen ei loppunut kokonaan. Lisäksi kesän tullen huomasin, kuinka ihanaa oli uida; paras liikuntamuoto mielestäni raskaana ollessa. Ja mikä parempaa kuin uida kesällä, maauimalassa, musiikin soidessa taustalla - vaikka puoli tuntiakin putkeen. Omalla vauhdilla - niin, että mummotkin uivat sinun ohi…

Kävin salilla lähes loppuun asti raskautta; viikko ennen synnytystä oli viimeinen salikäyntini. Pääosassa ei ollut todellakaan enää lihasten kasvattaminen, eikä ylläpitokaan - eikä kunnon kohottaminenkaan. Tavoitteena oli pitää ennemminkin mieli virkeänä ja kunto suht koht kunnossa - ajatellen tulevan synnytyksen ponnistuksia ja ensimmäisten kuukausien koitoksia tulevan vauvan kanssa. Valmistauduin myös henkisesti siihen, että en kävisi salilla synnytyksen jälkeen pitkään aikaan. Iso asia ihmiselle, joka on liikkunut viimeiset 15 vuotta lähes joka päivä.

Synnytyksen jälkeen mieli ei tehnytkään salille, mutta liikkumaan teki. Ja niin lähdin jo seuraavana päivänä kotiin päästyäni kävelylle, ihan kaksin koiran kanssa. Muistan varmaan loppuelämäni sen tunteen; pystyin kävelemään, nopealla tahdilla ilman painavaa palloa mahan seudulla, ja se tuntui hyvälle. Ja koira oli niin onnessaan. Synnytyksestä vähän päälle kolmen kuukauden päästä aloitin myös saliharjoittelun. Lisäksi aloitimme Miinan kanssa vauvajumpan, jossa vauvaa käytettiin lähinnä painona äidin parantaessa omaa lihaskuntoaan strategisilta paikoin.

Voin kuitenkin myöntää, että jostain syystä en innostunut tällöin liikkumisesta kuten ennen. Kenties kaikki oli niin toisin. Liikkuminen piti suunnitella, eikä voinut lähteä liikkumaan silloin, kun mieli teki. Tämä oli kenties suurin syy; arjen vapauttajasta olikin tullut yksi ohjelmanumero, joka piti tarkoin miettiä etukäteen.

Ehdin liikkua vähän päälle vuoden ennen kuin tulin taas raskaaksi. Toisalla raskauskerralla jo lähtökohta oli heikompi; kunto ei ollut läheskään niin hyvä kuin ensimmäisellä kertaa. Lisäksi tiesin, mitä tuleman pitää, mikä jotenkin lannisti. Keksin tekosyitä, miksi en lähde salille. Ja kävely alkoi tuottaa tuskaa vieläkin aiemmin, jo neljännellä raskauskuukaudella. Muisto liikkuvasta ja energisestä minästä oli muisto vain. Loppuraskaudesta koiramme kuoli, mikä vähensi liikkumista edelleen. Myös salilla käynnit lopetin useita viikkoja aiemmin ennen synnytystä.

Mutta mikä erikoista? Kun olin synnyttänyt ja päässyt kotiin, mieli teki jo ensimmäisellä viikolla salille! Jarrutin kuitenkin aloitusta, sillä jotenkaan en hennonnut jättää vastasyntynyttä toisen hoiteisiin, mietin maitovirtaa, joka yllättäisi kesken treenin - ja toisaalta tiesin, että en osaisi ottaa salilla tarpeeksi rennosti, jolloin tulokset voisivat olla muuta kuin toivottavia. Kävin vauvan kanssa vaunukävelyillä, treenasin lantiopohjan lihaksia (mikä ei tuntunut kyllä mitenkään treenaamiselle), imetin - ja söin herkkuja.

Arki muuttui myös totaalisesti. Kaksi lasta on aivan eri asia kuin yksi lapsi, huomasin. Ja valitettavasti tuntui, ettei äidin liikkumiselle jää vain aikaa. Missä ihmeen välissä ehtisin lähteä salille? Kun en ehdi kävelyllekään läheskään joka päivä…?

Tammikuussa kuitenkin päätin, että nyt aloitan salilla käynnit ja otan vain sille aikaa. Huomasin nauttivani. Ensinnäkin sain olla poissa kotoa noin puolitoista tuntia; olla vain itsekseni. Ja siihen päälle salilta saatu mielihyvä. Ouh, I like it!

Alku ei ollut kuitenkaan helppo. Kotiin päästyäni vastassa oli Arki isolla A:lla. Mielihyvä kaikkosi herkästi, kun piti kiriä takaisin se aika, jonka oli ollut poissa. Tähän päälle huono kunto, väsymys ja nälkä.

En kuitenkaan antanut periksi, vaan itse asiassa aloin pistää lisää jauhoja myllyyn! Halusin eroon väsymyksestä ja kireästä minästä; halusin olla energisempi, pirteämpi ja parempi äiti. Niinpä päätin salikäyntien lisäksi lähteä parina aamuna juoksulenkille - ja kahtena päivänä vielä vaunulenkit, jolloin liikkuisin kuutena päivänä viikossa. Olen tämän tammikuun aikana innostunut liikkumisesta ja kunnon kohottamisesta ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen!

Tästä maha sai kasvaa vielä kuukauden - vaikuttanee liikkumiseen…?

Nyt tammikuun lopussa voin jo sanoa, että homma alkaa jotenkin luistaa. Mutta mitä tämä tarvitsi oli: suunnitelmallisuutta ja päättäväisyyttä. Kun se hetki on, se käytetään. Ei jäädä miettimään, onko nyt sellainen fiilis. Tai onkohan mulla flunssa. Tai millainen ilma siellä on. Tai onkohan salilla ruuhkaa. Ei, silloin vain mennään.

Mieli on jo nyt huomattavasti pirteämpi, rennompi ja iloisempi. Huomaan kuitenkin olevani edelleen todella väsynyt ja monesti myös heikko olo yllättää. Juon liian vähän ja syön epäsäännöllisesti / suunnittelemattomasti. Näille pitääkin seuraavaksi tehdä jotain. Tiedonhaku on käynnissä, hankintoja tehty ja suunnitelmia takataskussa, joten katsotaan, miten käy, ja toimiiko. Näistä ajattelinkin kirjoitella helmikuun puolella lisää! Ja kenties tarkemmin myös liikkumisesta, vai kiinnostaakohan ketään tällaiset jorinat?

Onko teillä vinkkejä raskaana oleville ja etenkin lapsiperhettä pyörittäville; mistä saada voimaa, iloa, terveyttä ja tsemppiä? Varsinkin sellaisia asioita, jotka saa sujautettua osaksi arkikuvioita ja jotka säilyvät osana elämää? Ainakin itse olen pitkän linjan kannattaja; lyhytaikaiset pomppakonstit eivät kenties ole kuitenkaan minun juttuni.

P.S. Kuvat valitsin valaisemaan tilannetta; vaikka maha alkuraskaudesta pieni, pahoinvointi heikensi liikkumishaluja - ja kävely tuotti tuskaa. Ja vaikka maha oli loppuraskaudesta mahdottoman suuri, pystyin käymään salilla ja uimaan. Ehkei mahan koko siis vaikuta liikkumisen mahdollisuuksiin, vaan se koko hyvinvointi sen mahan ympärillä.

Tämän pallon kanssa kävin vielä uimassa; kanssauimareilla oli katselemista.

I had exerced for 15 years nearly every day before I got pregnant. After my first pregnancy exercising changed. Maybe because I did't accept the fact, that I have to be more systematical than before; not wait the great feeling to exercise - just go, when it's possible! 

Now after second pregnancy and birth I noticed, that I really want to do something to my condition; better my shape and wellness!  This happened nearly imperceptibly; after I had started gym, I decided to start jogging. And I have planned now also to walk more systematically; at least two times a week at least 45 minutes - for example when going to grocery.

Now at the end of January I feel much better; I am more alive and less tight. Although I feel still very tired and often very hungry - and suffer often from headache. That's why I have to think about my eating more precisely - and that's what I thought to tell you more about later.

Do you have children? Which kind of ways you have to manage the weekdays - and enjoy them? Especially when children are small? Every tip is welcome!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!

Two Hour Sled Trip To Turku Castle Park

Ex tempore retki Turun Linnan puistoon ja pulkkamäkeen.

Juuri sopiva mäki meidän perheen pelkokertoimelle.

Näettekö; joillakin oli hauskaa?

Myös Delfia Designin pöllöt olivat mukana retkellä, ja pöllöjen suojissa Mooses.

Joskus täytyy muistuttaa itseään, kuinka lapsi ei vaadi paljon; vain, että ollaan yhdessä ja tehdään jotain yhdessä. Ei tarvitse lähteä kauas. Aikuisten mielestä pieni ja vaatimaton juttu voi olla lapselle suuren suuri juttu. Kuten pulkka- ja eväsretki lähimpään puistoon!

Viikko sitten perjantaina päätimme ex temporé miehen päästyä kotiin, että lähdetään retkelle, Turun Linnan puistoon pulkalla laskemaan. Tein pikaisesti myös eväät mukaan; yksinkertaisesti ruisleipää juustotäytteellä, pakkasesta sulatettuja pullia sekä kuumaa kaakaota termariin.

Ja lapsi oli kuin olisi ollut joulu; niin innoissaan mäenlaskusta - ja varsinkin sen jälkeen nautituista eväistä. Puhui retkestä suu pyöreänä koko viikonlopun. Matka linnalle keski kävellen vajaan puoli tuntia, ja retki kokonaisuudessaan noin pari tuntia. Eikä maksanut juuri mitään. Plussana kalorit, jotka kulutettiin kävellessä!

Turun Linna ja sitä ympäröivä puisto on todella kaunis - varsinkin kun katsoo oikeista kuvakulmista ja rajaa pois ympäröivän satama-alueen. Puistoa käytetään kuitenkin todella vähän. Toisaalta meidän kannalta hyvä juttu; saatiin todellakin rauhassa laskea mäkeä ja syödä eväitä vanhan aitan portailla pimeyden laskiessa kaupungin ylle. Ja kuten kuvista näkee, oli retki lopulta lähes tai'anomainen!

Kuvakokoelman myötä muistutan samalla alekoodista, joka on voimassa Delfia Designin verkkokauppaan vielä sunnuntaihin asti. Valikoimassa mm. kuvassa näkyviä vaunuverhoja, koruja, pehmoleluja ja vaikka mitä söpöä vaikka lahjaksi! Kannattaa käydä kurkkaamassa; alekoodin löydät tästä jutusta!

Turun Linna ja kaupungin valot - sekä kuu. Lähes taianomaista?

Pictures are taken from the Turku Castle Park. Nice place to visit or take a little winter trip like we did! In the second last picture also Delfia Design's cold proof to remember about the discount code; check the blogpost here!

Testing Organic Cosmetics, Sophie La Girafe Baby

Kokemukset Sophie La Girafe Baby -kasvovoiteen käytöstä.

Muutama viikko takaperin lupasin, että tulen kirjoittelemaan blogiin kokemuksia luonnon kosmetiikkatuotteista, joita olen tai perheemme on käyttänyt. Kokemusten taltioiminen on tietenkin kivointa aloittaa tuotteella, johon on ollut supertyytyväinen.

Tuote on Sophie La Girafen Baby -sarjasta kasvovoide, jota olen käyttänyt 2-vuotiaalle esikoisellemme nyt vajaan kolmen kuukauden ajan ja satunnaisesti myös syksyllä syntyneelle vauvallemme.

Miksi ostin juuri tätä kasvovoidetta? Taustalla oli jo melko pitkä kokeilukierros. Miinan kasvojen iho on  ollut välillä erittäin haastavassa kunnossa, sillä hänellä on ollut nokkosrokkoa. Rokko puhkeaa yleisimmin ulkona ilmeisesti säävaihtelun seurauksena, ja varsinkin jos ulkona olemiseen liittyy jotain jännittävää, kuten uusia ihmisiä tai uudenlaista toimintaa. Rokko puolestaan on kuivattanut ihoa niin, että välillä on tehnyt kipeää itselle pelkästään katsoa sitä.

Olen kokeillut kasvoille seuraavia tuotteita: Vuotaren Rauni-vartalovoidetta (karitevoita ja aprikoosinkiviöljy), Orionin Aqualan L -perusvoidetta sekä erilaisia öljyjä. Näistä mikään ei toiminut hyvin. Varsinkaan öljyistä ja Orionin tuotteista ei ollut minkäänlaista apua; voisin melkein epäillä, että pahensivat tilannetta.

Sitten kerran päätin, että ostan jonkin tuotteen Ruohonjuuresta. Katseeni osui Sophie La Girafen vauvatuotteisiin. Olin kerran tilaisuudessa, jossa yrityksen perustaja (suomalainen perheen äiti) kertoi tuotteistaan ja niiden syntyhistoriasta, joten päätin testata. Vaikka kasvovoide olikin vauvoille suunnattu, ja esikoiseni oli tosiaan jo tässä vaiheessa reilut kaksi vuotta. Kauhistelin myös hintaa; oli nimittäin kalliimpaa kuin oma kasvovoiteeni, jossa on kaikkia maailman ryppymekanismeja. Mutta mitäpä ei nainen kauneudestaan maksaisi, naurahdin mielessäni, ja pistin putellin ostoskoriin.

Muutos Miinan ihossa näkyi oikeastaan jo parin käyttökerran jälkeen. Iho tuntui pehmeälle ja kuivuus hävisi. Ja Miina tykkäsi. Otimme tavaksi laittaa tätä "kauneusvoidetta" aina iltaisin ennen nukkumaan menoa, jolloin Miina pomppasi aina sängyssään ylös ja hykerteli ojentaen leukaa äitiä kohti. Ja sanoi Tuoksuu hyvälle.

Kasvovoide on ollut siis helppo levittää, koska Miinakin on tykännyt siitä (hienoisen kauniista tuoksusta voi siis antaa lisäpisteitä). Voide on ollut myös helppo levittää - ja se on ollut riittoisaa. Purkista on vaikea arvioida, kuinka paljon sitä on vielä jäljellä, mutta vaikuttaa, että ainakin toiset kolme kuukautta voin käyttää voidetta. Vaikka hinta siis aluksi tuntui suurelle, ei se pitkässä juoksussa ollutkaan. Kalliimmaksi tulivat edelliset Orionin voiteet ja öljypurkit, jotka nyt lojuvat osaksi käytettyina kaappien perukoilla.

Viikonloppuna kävimme lasten lääkärillä toisissa asioissa, ja mainitsin samalla Miinan iho-oireista. Lääkäri vahvisti epäilymme nokkosrokosta, ja kirjoitti allergiareseptin. Sanoi, että nokkosrokkoa ei kannata päästää pahaksi, sillä se voi pitkittyessään kroonistua. Toivottavasti emme odottaneet tämän kanssa liian kauan. Lisäksi lääkäri antoi muutaman näytepurkin iholle käytettäväksi, paksumman voiteen Orionilta (Aqualan Duo) sekä Acon mini derm. Näillä ajatuksilla jätän kuitenkin ko. voidepurkit käyttämättä ainakin kasvojen ihoille, jos ja kun tämä Sophien voide toimii näin hyvin.

Seuraavaksi aloitamme siis allergialääkityksen (Zyrtec). Tämä voi osaltaan vähentää myös ihon kuivumista, jolloin kenties kasvovoiteenkin tarpeellisuus vähenee. Katsotaan miten käy!

Kasvovoidetta olen käyttänyt myös satunnaisesti pienokaisellemme, kun iho on näyttänyt todella kuivalle. Voide on toiminut häneenkin hyvin. Elän kuitenkin siinä uskossa, että vauvan ja lapsen ihoa ei tarvitse rasvata, jos iho ei erityisesti kaipaa sitä. Tämän takia käytän kasvovoidetta vain silloin tällöin vauvalle.

Voin siis suositella Sophien La Girafen tuotteista ainakin tätä kasvovoidetta! Koska Miinan vartalon ihokin on ollut kuiva, mietin, jos ostaisin samaa sarjaa myös vartalovoiteena. Viime talvena testasimme suolakylpyä sekä sen päälle Vuotaren Rauni-vartalovoidetta, millä oli ihoon erittäin hyvä vaikutus. Kirjoitin aiheesta enemmän tällöin yritykseni blogiin. Iho oli kuitenkin tällöin jo niin rikki, että suolakylvystä jäi Miinan mieleen paha maku. Koko kevään Miina pelkäsi ammeeseen menoa, ja vasta kesällä uimakelien myötä asennoituminen veteen muuttui positiivisemmaksi. Tämän takia en mielellään enää kokeile suolakylpyä, vaan jotain mielelle mieluisampia keinoja.

Heräsikö ajatuksia? Kertokaa, jos teillä on hyviä kokemuksia luonnonkosmetiikasta lapsen iholla! Laitetaan hyvä kiertämään!

Kuvissa:

Sophie La Girafe Baby, kasvovoide. Suunniteltu Suomessa. Valmistettu Latviassa.

Finlaysonin Muumi-lakanat. Suunniteltu Suomessa. Valmistettu Turkissa (suurin osa tuotannosta) / Latviassa (loput tuotannosta).

Martinexin Nipsu.

P.S. Yritän mahdollisuuksien mukaan lisätä blogijuttuihini valmistusmaan. Suomalaisten tuotteiden valmistusmaan löytäminen tuotteista on kokemukseni perusteella yllättävän harvinaista varsinkin suurilla yrityksillä, jollei tuotanto ole Suomessa. Nettisivuiltakaan valmistusmaata ei ole löytynyt läheskään aina. Nyt kysyin Finlaysonilta erikseen sähköpostitse joululahjaksi saatujen Muumi-lakanoiden valmistusmaata, ja odotin vastausta pari viikkoa. Martinexin Nipsun (myös joululahja) valmistusmaata ei myöskään löytynyt tuotteesta eikä nettisivuilta, enkä ehtinyt sitä tähän blogijuttuun selvittää. 

Harmillista, vai eikö asiakkaita oikeasti kiinnosta?

Voiteen levittäminen on osa iltarutiineja. Siksi säilytyspaikkana Miinan peti, tarkemmin ottaen Nipsun kainalo.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

 I have tested Sophie La Girafe Baby Face Cream now about three months to my daughter's face, which suffers from nettle rock (?)  I recommend the cream especially, if your child suffers from dry skin. Before this we used different oils and Orion-products, but they maybe even worsen the situation. After few uses the face skin already was much better!

In the Pictures:

Sophie La Girafe Baby, Face Cream. Founded in Finland. Made in Latvia.

Finlayson Muumin Bed Sheets. Designed in Finland. Made in Turkey / Latvia.

Martinex Nipsu.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!

Cute Cold Proof in Baby Carriage + Delfia Design Discount Code

Pakkaselta ja viimalta suojassa päiväunillaan. 

Ihastuttava kevättalvinen sää ja kipakka pakkanen.

Leikkipuisto toimii aina!

Vauvavuoden arkeen on kuulunut oleellisena osana ulkoilu. Kun myös Miina on kotona, kävelylenkit jäävät lyhyiksi, sillä äidin voimat eivät riitä varsinkaan talvikeleillä kovin pitkään, kun vaunujen kokonaispaino nousee noin 20 kiloon. Mutta silloin mennäänkin leikkipuistoon, ja se toimii aina. Vaikka leikkikaverina olisi vain äiti, hauskaa on aina.

Mooses puolestaan nukkuu todella hyvin päiväunet vaunuissa ulkona, myös leikkipuiston melskeissä, ja jatkaa uniaan kotona myös vaunuissa. Vaunut ja niihin lisävarusteena ostetun seisomalaudan ostin siskoltani vanhana. Muuten olen ollut vaunuihin tyytyväinen, mutta etupyörän lukitus on kenties hieman liian jäykkä - vai onko syynä väliin mennyt kura ja lika..? Koppakin on suhteellisen pieni, joten vaunut eivät palvele todennäköisesti kovin pitkään (jotkut lapset nukkuvat siis vaunuissa todella hyvin ja ikäisekseen pitkään; siksi mainitsin). Jos olet suunnittelemassa vaunuostoksia, kannattaa ottaa nuo asiat huomioon kärryjä vertailtaessa.

Mitkä asiat te olette kokeneet omissa vaunuissanne hyviksi/huonoiksi asioiksi? Itse koin aikoinaan vaunujen oston äärimmäisen haastavana, ja Miinalle emme sitten edes ostaneet vaunuja, vaan käytimme ilmaiseksi saamamme vanhat "koe"vaunut loppun asti. Nämä meidän nykyiset vaunut ovat kuitenkin made in china, joten en tuo kärryjä sen enempää esille tässä jutussa.

Sen sijaan tuon mielelläni hyvinkin korostetusti esille kuvissa näkyvän vaunuverhon. Olen kuullut ihmetystä, miksi sellaisen hankkia, enkä itsekään hankkinut Miinan vaunuihin. Olen äärimmäisen huono hankkimaan tuotteita, joille on käyttöä vain hetken. Myönnän kuitenkin, että tuskastuin tilanteeseen; virittelin pyykkipojilla puklurättejä vaunuihin, kun ulkona oli kovat pakkaset, tuuli vinhasti tai satoi lunta. Tuskastuin, kun tuuli irrotti rätistä aina jonkin kulman. Kirosin, kun pyykkipojat olivat aina kateissa ulos lähtiessämme. Häpesin virityksiäni varsinkin, kun mentiin kaupungille ihmisvilinään. Ja katselin lievän kateellisena vaunuihmisiä, joilla oli vaunuverhot vaunuissaan.

Onkohan jollain muulla samankaltaisia kokemuksia?

Kun sitten yritystä pyörittäessäni näin ensimmäisen kerran Delfia Designin vaunuverhot, olin myyty. Lupasin itselleni, että jos joskus vielä saamme vauvan, ostan tuollaisen. Ja niin tein. Laitoin asiasta itse asiassa viestiä Jenniinalle jo ennen vauvan syntymää ja teimme diilin: sain vaunuverhot testikäyttöön bloginäkyvyyttä vastaan.

Nyt olen onnellisena käyttänyt tätä talven, ja voin kertoa olevani tyytyväinen; verhot näyttävät hurjan söpöille, ovat mittatilaustyön ansiosta juuri sopivan kokoiset, ja helpottavat tietenkin ulkoilua. Ja sisälle tultua Mooses jatkaa vaunuissa tyytyväisenä uniaan, kun verhot pimentävät "Mooseksen pesän" (Miinan sanoin) sopivasti.

Delfia Design valmistaa myös muita vauvojen tuotteita; vaunuleluja, neuvolakorttien kansia, mobileja, ruokalappuja sekä pehmoleluja. Ostin Moosekselle jouluksi juuri Delfia Designin pehmolelun, Ketun, joka onkin näkynyt aiemmissa postauksissani. Lisäksi Delfia Designilla on valikoimassaan koruja, laukkuja sekä sisustustuotteita; tyyliltään lapsimielisiä ja erittäin söpöjä.

A l e k o o d i

Ja sitten iloinen uutinen: Delfia Design tarjoaa nyt tämän jutun kunniaksi teille lukijoilleni 15 prosentin alennuksen verkkokauppaansa koodilla MrsSinn. Koodi on voimassa sunnuntaihin 1.4.2015 asti. Suosittelen poikkeamaan verkkokaupassa tutustumassa valikoimaan. Jenniina tekee myös tilauksesta tuotteita, kuten teki meidänkin vaunuverhon (mittojen mukaan huomioiden kangastoiveet jne.), joten voit myös tilata Delfia Designilta jotain täysin uniikkia!

Niin ja tietenkin: Delfia Designin tuotteet on kaikki sekä suunniteltu että valmistettu Suomessa. Ja jälki on erittäin laadukasta; suosittelen siis lämmöllä!

Vaunuverhot Delfia Designilta.

In the Pictures you see cute cold proof in Baby Carriage by Delfia Design. The Proof have been very useful at winter, when it's blowing, snowing and sometimes also raining. Delfia Design produces also other baby things, like toys and bibs, bags, assessors and interior decoration things. The style of Delfia Design is very cute and playful! All Delfia Design's products are designed and made in Finland. Go and visit the pages; you will like it!

D i s c o u n t  C o d e

You have now chance to get 15 % discount products from Delfia Design's web shop using the code "MrsSinn". The code is value between 24.1.2015 - 1.2.2015.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!

With 60° Really Clean Laundry?

Tämän Melli EcoDesignin mekon pesin 60 asteessa.

"Hiki ja rasva lähtevät vaatteista vasta 60 asteessa." Lause tuli esille viime viikolla, kun kävin keskustelua facebook-kavereitteni kanssa pyykinpesukoneen ostamisesta. Kavereissani on useita vaatevalmistajia, joten hiukan provosoiden nostin tämän lauseen esille Hesarin jutusta, jossa kerrottiin seitsemän vinkkiä pesukoneen ostoon ja käyttöön. Kyseisillä vaatevalmistajillakin kun on lähes kaikissa vaatteissaan ohjeistus käyttää pesussa 40 asteen lämpötilaa.

Yksi facebook-kavereistani, jolla on oma vaatealan yritys, valaisi asiaa.

"Puuvillan kuitu aukeaa vasta 60 asteessa, eli jos peset viileämmässä, vaate puhdistuu pinnalta, mutta lika jää kuidun sisään. Ainoa keino saada vaatteet hygienisiksi eli kokonaan puhtaiksi on pestä ne tarpeeksi kuumassa. Mikään "ihmepesuaine" ei muuta tätä asiaa. Tekokuidut sen sijaan eivät ime likaa sisäänsä, vaan lika jää vaatteen pinnalle. Ne voi siis pestä viileämmässäkin, tosin useimmat kestävät tuon 60 astetta. Elastaani tosiaan pysyy pidempään kunnossa, kun sitä sisältävät vaatteet pestään viileämmässä eikä niitä laiteta kuivausrumpuun."

Tiesitkö sinä tätä? Minun täytyy todeta, etten tiennyt. Mutta miksi sitten vaatteissa lukee hyvin yleisesti 40 astetta - tai jopa 30 astetta? Kuulemma varovaisuutta: Jotta eivät joudu vastuuseen, jos vaate vaikka kutistuu ensimmäisessä pesussa. Pelaavat varman päälle. 

"Vaatteissa saattaa olla esim. painatus tai muuten vain sellainen väriaine, joka saattaa kärsiä 60 asteen lämpötilasta. Vaatteessa voi olla myös jokin sellainen osa, joka kestääkseen kauniina tarvitsee hellävaraisemman pesuohjelman. 60 asteen pesuohjelma on usein myös muutoin rankempi kuin 40 asteen pesuohjelma. Tässä myös syy siihen, miksi viskoosille suositellaan 40 asteen pesua; viskoosin ns. märkälujuus on huomattavasti heikompi kuin esimerkiksi puuvillan. 'Kovakouraisempi' 60 asteen pesuohjelma saattaa vaurioittaa viskoosikuitua."

Olin jo tätä ennen alkanut pestä varsinkin miehen salivaatteita 60 asteen ohjelmalla; oli jo aivan pakko, kun kaikki pyykit haisivat pesun jälkeen, no sille juuri, miehen hielle. Vaikka siihen hien hajuun minä hänessä ihastuinkin aikoinaan samalla salilla käydessämme (jos nykyiset tieteelliset väittämät todella pitävät paikkansa… uskoisinko?), täytyy myöntää, etten kyllä oikein tykännyt kyseisestä hajusta omissa vaatteissani. Samoin omia aluspaitojani pesin 60 asteessa merkinnöistä huolimatta. Syystä että 40 asteen pesun jälkeen paidat alkoivat haista heti, kun tuli vähänkin hiki. Käytän vaatteet todella loppuun asti, mikä saattaa olla taustalla tähän - mutta eikö näin pitäisikin olla; että vaatteet olisivat myös "hajultaan" sellaisia, että ne voisi käyttää loppuun asti?

Syynä huonoon pesutulokseen saattoi osin olla myös vanha pesukone. En edes tiedä, kuinka vanha kone oli, koska jäi edellisiltä asukkailta meille - mutta huono se alkoi olla. Enkä olisi tykännyt siitä uutenakaan, sillä pesuohjelmat olivat käytännössä kaikki pikapesua lukuun ottamatta reilusti yli kahden tunnin mittaisia ja muokkausmahdollisuudet olemattomat.

Mekko ei oikein toimi enää mekkona - pikemminkin pitkänä paitana. Mutta on puhdas, eikä haise.

Summa summarum: Päätin, että tästedes pesen meillä ainakin hikiset sekä selkeästi ruuasta (rasvasta) likaiset (lasten) vaatteet 60 asteessa - silläkin uhalla, että vaate kutistuu tai menee pilalle. Jos vaate menee pilalle, on se sen vaatteen synti ja häpeä - ei pyykkääjän. Ja toiseksi: katson vieläkin tarkemmin uusia tai vanhoja vaatteita ostaessani, mistä materiaalista ne on valmistettu - ja suosin puuvillaa ja pellavaa mahdollisimman paljon. Näin itse asiassa olen tehnyt jo tätäkin ennen, mutta syynä on ollut, että haluan suosia luonnonmukaisuutta myös vaatteissa, enkä kestä hikisiä "hengittämättömiä" vaatteita ylläni. Lisäksi monet keinokuituiset kankaat ovat suorastaan ongelmajätettä. Mutta nyt sain siis vielä yhden uuden syyn listalleni.

Ja mitä vielä? Yritän ostaa mahdollisimman vähän vaatteita, joissa on painatuksia tai "herkkiä" osia. Niin, että vaate todella kestäisi 60 asteen pesun, vaikka merkinnät ohjaisivatkin käyttämään 40 astetta.

Ja lopuksi: erityisen iloinen tulen olemaan vaatteista, joissa on jo valmiina 60 asteen pesumerkintä. Ja sellaisen löysin ennen joulua Melli EcoDesignin uudesta mallistosta! Ostin itselleni mekon, miehelleni pitkähihaisen paidan sekä kummitytölleni mekon joululahjaksi saman tien 60 asteen pesumerkinnän nähtyäni! Ja pistin pesuun heti ensimmäisen käytön jälkeen, 60 asteen pesuun. Miten kävi?

Vaatteiden värit säilyivät hyvänä ja koko pieneni. Lisämainintana vaatteiden kuvauksessa sekä pesuohjeissa olikin, että vaate saattaa kutistua ensimmäisessä pesussa noin 5 prosenttia. Jotenkin tuntui, että koko pieneni enemmän kuin 5 prosenttia, sillä esimerkiksi minun mekostani tuli pikemminkin pitkä paita. Mekkona olisi kenties nyt vähän liian paljastava (katso yllä oleva kuva, heh). Mutta tämä ei haitannut minua, kun tiesin, että näin saattaisi käydä. Paljon tyytyväisempi olen, jos minun ei tämän mekon/paidan kanssa tarvitse pelätä hien hajun ilmaantumista - ja siitä, että paita on yksinkertaisesti pitkäikäisempi; 'hikiset' paidat kun on pakko heittää menemään, jos ne eivät puhdistu.

Onko teillä samansuuntaisia kokemuksia aiheesta? Olenko ainoa, joka kaipaisi vaatteita, varsinkin alusvaatteita, joissa olisi reilusti se 60 asteen pesumerkintä?

Olen tyytyväinen Melli EcoDesignin rohkeuteen laittaa pesuohjeisiin 60 astetta - samalla kuitenkin varoittaen kutistumisesta.

I found out last week, that cotton and linen needs 60 degree washing temperature before they really clean up from fat and sweat. At the same time many clothes are instructed to wash in 40 or 30 degrees temperature - mainly because firms behind the clothes want to be careful if something happens to clothes. From now on I prefer clothes, which take longer also when taking into account the "smell" thing, preferring cotton and linen clothes without sensitive parts in clothes! 

Before Christmas I found clothes from Melli EcoDesign web shop, which can be washed in 60 degree temperature. One of these clothes is shown in the pictures, the dress/shirt. It grew smaller in wash, but the colors remained the same.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!

Jogging at 6 am

Herätyskello soi klo 6.00. Vaatteet päälle ja klo 6.10 viimeistään juoksen jo kohti jokivartta. Viimeistään klo 6.50 olen kotona. Mies lähtee töihin. Lapset nukkuu. Käyn rauhassa suihkussa. Pesen rauhassa kasvot. Syön rauhassa aamupalan. Ja sen jälkeen: lapset heräävät, äiti on pirteä ja ryhtyy aamutoimiin positiivisin ja rauhallisin mielin.

Tämä oli siis suunnitelma. Mutta miksi herätä klo 6, jos lapset heräävät vasta klo 8 jälkeen? Varsinkin, kun on herännyt yöllä imettämään kerran tai kaksi ja yöunet jäävät muutoinkin lyhyiksi.

Siksi, että sain tarpeekseni aamuista (ja tämän jälkeen päivistä), jolloin koin olevani kaikkea muuta kuin parhaimmillani. Ja mietin: miten muut äidit voivat selvitä tästä? Miten saan näistäkin hetkistä sellaisia, että voisin nauttia niistä enemmän? Näitä aamuja ja päiviä lasten kanssa kolmistaan ei ole kuitenkaan viikossa kuin kaksi - ja puolen vuoden päästä kenties ei enää yhtäkään, jos arki töineen alkaa.

Muistutan taas itseäni: Yritän nauttia tästä vanhempainvapaasta enemmän, nauttia pienistäkin hetkistä, sillä nämä ovat korvaamattomia. Oppina ensimmäisestä vanhempainvapaastani, joka meni liian nopeasti ja liian vähän nauttien.

Minun oli siis pakko keksiä keino, miten saan etenkin aamuihin tolkkua - ja pystyn nauttimaan niistäkin. Mietin omaa lähipiiriäni ja mietin etenkin Uuden Kuun Emiliaa, joka viime kesänä ikuisti aamun hetkensä myös blogiinsa. Hän kertoi, että herää joka aamu ennen lapsia, käy parhaimmassa tapauksessa aamulenkillä, syö ja laittaa itsensä kuntoon, nauttii aamusta yksin. Muistan, että blogijutun mukana oli kuva kahvikupista; hän nautti aamukahvitkin rauhassa ennen lasten heräämistä...

Ennen Moosesta pyrin aina heräämään ennen Miinaa, jolloin sain syödä aamupalan rauhassa. Sen jälkeen tein yritykseni tiimoilta pari tuntia töitä kunnes Miina heräsi. Ei ajatustakaan, että olisin lähtenyt lenkkeilemään aamusta. Eikä valitettavasti ajatustakaan, että laittaisin itseni kuntoon - minkä seurauksena minulla oli sama ponnari päässä vielä illalla, jonka olin aamun kasvopesussa vääntänyt päähän - ei meikkiä, ja vaatteet ne samat vanhat, tutut ja turvalliset. Ihmettelin leikkipuistossa äitejä, jotka tulivat lapsikatraan kanssa paikalle niin kauniina ja hehkeinä.

Emilian blogijuttua kesällä  lukiessani mietin, että parastahan on tosiaan herätä ajoissa aamuun - itsekin aamuvirkku kun olen - paitsi ei missään nimessä aamulenkkiä. Siitä ei tulisi mitään. Mutta kun Mooses syntyi, kääntyi kaikki päälaelleen. Olin muka niin väsynyt joka aamu, että nukuin niin pitkään kuin lapsetkin ja iltaisin valvoin ehkä liiankin pitkään.

Viime viikolla katsoin erästä painonpudotusohjelmaa neloselta. Siinä painonpudottaja lähti joka aamu lenkille - ja tuli takaisin sieltä pirteänä. Asia jäi mietityttämään, ja niin vain päätin tästä parin päivän päästä, että ensi viikolla aamuina, jolloin Miina on kotona, lähden aamulenkille ennen kuin mies lähtee töihin.

Tänään oli varsinainen koitosaamu. Eikä se alkanut suunnitelmien mukaisesti. Mooses nimittäin nukkui ensimmäistä kertaa eläissään niin, että oli herännyt vain yhden kerran yöllä. Kun kello soitti klo 6, oli minun varmuuden vuoksi herätettävä ensin Mooses, syötettävä hänet ja laitettava sitten nukkumaan, jotta pystyin varmoin mielin lähtemään ulos. Lenkin pituus jäi tämän seurauksena 15 minuuttiin.

Lenkin jälkeen kävin suihkussa. Laitoin itseni kuntoon. Letitin jopa hiukset ja sutaisin peitevoidetta mustiin silmänalusiin. Ja söin rauhassa aamupalan lukien paperista lehteä - en siis näyttöä. Ja pesin hampaat.

Täytyy myöntää, että sen jälkeen olin niin väsynyt, että menin takaisin sänkyyn ja nukahdin toviksi ennen kuin lapset heräsivät.

MUTTA aamutoimien muutosaskel auttoi silti! En hermostunut kuin ehkä kerran pikkasen, kun potalle meno osoittautui Miinalle jälleen haastavaksi tehtäväksi. Mutta siitäkin suoriuduin lopulta kunniallisesti korottamatta edes ääntäni.

Lopputulema: Syötiin aamupala rauhassa. Luettiin loruja imetyksen aikana. Miina harjoitteli kenkien laittamista jalkaan (ja opetti Moosesta) samaan aikaan, kun viikkasin pyykit ja laitoin uuden lastin koneeseen. Käytiin leikkipuistossa. Laulettiin lauluja uudesta laulukirjasta. Tein ruokaa, imetin ja söin itse Miinan katsoessa PikkuKakkosta. Miina söi ihan itse ja kaiken. Ja voiko enää paremmaksi mennä; Miina jäi nukkumaan päiväunia ilman itkua - ja Mooseskin nukahti samaan aikaan unille.

Tätä ennen kaikki meni lähes päinvastoin edellistä - eli ei kertomisen arvoisesti.

Kirjoitin tätä eilen Miinan ja Mooseksen nukkuessa päiväuniaan - kummatkin samaan aikaan. Jutun kirjoittelu jäi kesken. Mutta päivä jatkui mielestäni täydellisesti loppuun asti.

Ja tein lupauksen: päivä alkaa lenkillä myös seuraavalla kertaa, kun olen lasten kanssa keskenään kotona päivän. Useammin en kykene, sillä polveni kestää heikosti juoksemista; leikkaus takana. Mutta jos polvi kestää kaksi lenkkiä viikossa, olen todella onnellinen! Ja sen jälkeen: heittäydyn äitiyteen. Leikin, teen ruokaa, syötän ja huollan - jaksan, koska olen saanut jotain myös itselleni.

Päivä oli minulle suuri askel äitinä; koin olevani hyvä äiti, onnistunut. Miten siellä päässä? Löytyykö teiltä vinkkejä, miten oikeasti nauttia lapsikatraan kanssa niistä arjen ympyröistä? Kaikki vinkit ovat tervetulleita! "Aamun oma hetki sekä juoksulenkki" toimivat minulla - ei kenties kaikilla.

Voin kuitenkin suositella miettimään, mikä tuo sinulle hyvää mieltä ja yrittää ujuttaa sellaista hyvää osaksi arkea, jos tuntuu, että äitiydelle ei riitä tarpeeksi positiivista energiaa!

P.S. Päivä meni niin täydellisesti, etten edes miettinyt blogijuttuja lasten ollessa hereillä - saati yhdenkään kuvan ottamista blogiin. Sen takia tätä juttua kuvittavat tänään ottamani kuvat vanhoista lenkkareistani, jotka ovatkin ainoat "välineet", joita uuteen aamuharrastukseeni tarvitaan. Lenkkarit ja kävelykengät olen ostanut AINA periaatteella; nämä tuntuu hyvälle. Ulkonäöllä ei ole väliä. Ja lähes kaikissa ostamissani urheilujalkineissa on lukenut made in China tms. Tehdäänköhän edes länsimaissa enää urheiluvälineitä? Tiedättekö?

This Mum found the way to enjoy the days with children: take time to yourself before they wake up in the mornings. My way is to go jogging - and after that to enjoy the breakfast alone. When the children wake up, I feel great and I can give children the time and patience they need. Do you have same kind of solutions - or what do you do to enjoy especially the morning with children?

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!

Hi's Sleeping In His Own Bed!

Vauva omassa sängyssä - myös yöt.

Pehmeä koriste: Funky Homo sapiensin Bambi <3

Harmaan päivän harmaa kuva...?

Piccun lakanat ja Delfia Designin Kettu-unilelu.

Minun piti antaa periksi. Mooses nukkuu nyt omassa sängyssä; pinnasängyssä meidän sängyn vieressä. Tähän asti hän on nukkunut äitinsä vieressä yöt. Olen halunnut, sillä se on vain tuntunut niin hyvälle; pieni tuhisija siinä vieressä. Ja helpolle; ne yöimetykset.

Miina ei suostunut nukkumaan vauvana omassa sängyssään, joten ajattelin, ettei Mooseskaan. Mutta niin kävi, että Mooses on nukahtanut nyt jo kolmena yönä omaan sänkyyn köllöteltyään vähän aikaa ensin äidin ja isän välissä. Ja nukkui viime yön - ja toivottavasti tulevatkin yöt - hieman pidemmissä pätkissä.

Rintatulehduksen seurauksena Mooseksen unirytmi meni sekaisin. Hän alkoi heräillä vähintään parin tunnin välein, eikä muu saanut häntä rauhoittumaan kuin syöminen. Ja koska hän oli niin väsynyt, nukahti hän kesken syömisen ja heräsi taas pian. Antibiooteilla oli mielestäni selkeä yhteys tähän muutokseen. Antibioottien jälkeen huono rytmi jäi kuitenkin päälle - ja noin kuukauden yöt nukuin vajaan parin tunnin pätkissä. Ja täytyy myöntää; olen ollut ja olen edelleen todella väsynyt. En välttämättä kuule, enkä näe, mitä ympärillä tapahtuu ja tunnen itseni aika ajoin todella tumpioksi. Siis, en ymmärrä mistään yhtään mitään.

Miinan saatua jouluna uuden sängyn, pinnasänky vapautui Moosekselle. No, siitä on kyllä jo melkein kuukausi, mutta meillä asiat etenevät nykyään hitaasti - kuvastaen emännän ajatusten "laukkaa". Sijasin söpöt Piccun pussilakanat pinnasänkyyn ja joululahjaksi Moosekselle ostamani Delfia designin kettu-unilelukin pääsi uuteen sänkyyn. Ja kylläpä näyttääkin kivalle! Ihan sattumalta ketun värimaailma sopi täydellisesti tähän kokoonpanoon; ovat nyt puuhelmet ja unilelu samaa pataa!

Saatiin Nuutinpäivänä viimein siivottua meiltäkin joulu pois. Päätin, että meillä ei pidetä asian kanssa kiirettä. Joulukuusi kukoisti meillä lähes loppuun asti, ja jouluvalot toivat ihanaa tunnelmaa kotiin. Onko tämä sitä hidastamista elämässä, hienosti sanottuna slow lifting -aatteen mukaista eloa vai mitä…? Mutta hitaammaksi kaikki on mennyt viime aikoina meidän taloudessa.

Pientä väripilkkua harmaaseen makuuhuoneeseen / kirjastohuoneeseen tuovat nyt kettu + Funky Homo sapiensin bambi (saatu bloginäkyvyyttä vastaan) + kuvan pimellä puolella sijaitsevat lelukasat. Rajasin kuitenkin lelukasat kuvan ulkopuolelle, sillä on kiva, että ainakin jossain voin katsella kotiamme kauniina ja siistinä.

Vanhan pinnasängyn puuhelmet <3 Delfia Designin kettu = sattumaa?

* * * * * 

Our baby has slept now three nights in his own bed - and quite well. Maybe Mum has suffered from this situation most. Last month baby has slept guide badly; eating every two hours. Target is now sleep better - both mum and the baby. 

In the Pictures Things to be Pride of:

Baby bed linen by Piccu, finnish design, made in Finland.

Fox by Delfia design, finnish design, made in Finland.

Bambi by Funky Homo sapiens, finnish design, made in Finland.

Sulo-pillows by Ululai, finnish design, made in Finland.

Blanket by Lapuan Kankurit, finnish design, made in Finland.

Baby bed, second hand from tori.fi.

Fireplace, partly second hand, laid by Uuninmuuraaja Jaakko Moilanen

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!

Testing Organic Cosmetics

Olen pikkuhiljaa lisännyt luonnonkosmetiikan osuutta käytössä, ja ajattelin kertoa näistä kokemuksista lyhyesti myös täällä blogissa. Suunitelma tuli mieleen, kun kävin tänään Ruohonjuuressa ja ostin uuden silmänympärysvoiteen (Skin Blossom), uuden kasvovoiteen (Cattier Paris) sekä sheavoin (Flow kosmetiikka) lasten vartalovoiteeksi ja ajattelin testata voita myös käsivoiteena.

En ole löytänyt puolueetonta vertailua luonnonkosmetiikan osalta ainakaan netistä, joten jos sinulla on joku hyvä blogi tai sivusto tiedossa, otan mielellään vinkit vastaan! Toki jokaisen iho on erilainen ja tuotteet sopivat siten erilailla eri ihmisille, mutta olisi kiva kuulla jotain suuntaa antavaa näiden osalta. Olen kuitenkin niin pihi, etten mielellään osta putelleja, joita en voi käyttää kuin kerran tai kaksi - ja siksi siirtyminen uusiin tuotteisiin tuottaa väkisin pientä tuskaa.

Tähän asti olenkin käyttänyt apteekin kasvonhoitotuotteita, sillä lähes jokainen "syrjähyppy" uusiin tuotteisiin on johtanut ihon huononemiseen. Ja sehän ei ole tavoite tässä ei. Katsotaan siis, miten minulla käy näiden kuvissa näkyvien tuotteiden kanssa.

Luvassa on postauksia aiheeseen liittyen kenties jo lähiviikkoina, sillä muutamat tuotteet voin jo muutaman kuukauden käyttökokemuksella arvioida. Löytyykö teiltä toiveita, mitä näissä postauksissa olisi hyvä tuoda esille?

Kuvissa:

Skin Blossom, silmänympärysvoide. Valmistettu UK:ssa.

Cattier Paris, kasvovoide. Valmistettu Ranskassa.

Flow kosmetiikka, sheavoi. Valmistettu Suomessa.

Coming up: blog posts about organic cosmetics, which I have used last mounts. Today I bought cosmetics, which you see also in the picture:

Skin Blossom, reviving eye cream. Made in UK.

Cattier Paris, day cream. Made in France.

Flow cosmetics, shea butter. Made in Finland.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!

Mum's Girl?

Raskaana ollessa mietin, miten Miina suhtautuu pikkuveljeensä, kun hän saapuu maailmaan. Hyvin nopeasti ymmärsin, että siinä ei ole mitään hätää. Hätä on pikemminkin siinä, miten hän suhtautuu äitiinsä.

Jo raskausaika vei minulta niin paljon voimia, että huomasin leikkiväni ja viettäväni aikaa yhä vähemmän tyttären kanssa. Miinasta tuli yhä enemmän isin tyttö. Kun tuli päivä, että jäin sairaalaan odottamaan pikkuveljen saapumista maailmaan, mietin, kuinka Miina nyt suhtautuu asiaan; olisi isänsä kanssa kaksin kotona yön; toista kertaa elämänsä aikana. En tiedä, olinko helpottunut vai jopa kateellinen, sillä Miina oli pikemminkin iloinen, kun sai olla ihan vain isänsä kanssa kahden. Lähti sairaalasta iloisesti toistellen Äiti jää sairaalaan nukkumaan - me mennään isin kanssa kotiin.

Kun Mooses saapui kotiin, Miina ihastui häneen heti ensi silmäyksellä. Ei merkkiäkään kateudesta. Pikemminkin piti varoa, ettei Miina halaisi Moosesta kasaan - niin onnessaan hän oli pikkuveljestään. Kolmen kuukauden aikana ihastus ja kiintymys heidän välillään on vain kasvanut. Parasta aamuisin on, kun kiikutan Mooseksen köllöttämään Miinan viereen hänen sänkyynsä. Kummatkin nauravat ja Miina aina vähän väliä halaa veljeään - jotta veli varmasti tietäisi, että Miina rakastaa häntä aivan suunnattomasti.

Mutta entä äiti? Äitipä ei ollutkaan enää niin kiva tapaus. Äiti ei käytännössä kelvannut Mooseksen syntymisen jälkeen edes vessakaveriksi, jos isi vain oli paikalla. Isi sitä ja isi tätä. Miina seuraa isiä kuin hai laivaa - tai no ei, kuin koira isäntäänsä - palvoen ja haluten jakaa kaikki hetket isin kanssa.

Toisaalta tämä oli minulle helpotus; olen saanut rauhassa hoitaa Moosesta, eikä Mooses ole saanut siis tippaakaan mustasukkaisia aatoksia osakseen. Toisaalta; syvimmät murheen aiheeni ovat pyörineet viime kuukausina juuri Miinan ympärillä. Kuinka olen hänelle kuin ilmaa? Miksi olen niin tyhmä? Ja miksi olen niin tylsä? Ja miksi olen niin hyödytön? Ja miksi saan vain kaiken ikävän niskaani?

Toisaalta Mooses vei ajatukseni monesti pian arjen tilanteisiin. Ei ollut aikaa murehtia asiaa.

Tanssihetki Miinan joulujuhlissa kuvastaa mieltäni. Miina katsoi päiväkodin joulujuhlissa, kun muut lapset lähtivät tanssimaan toiseen huoneeseen. Hieman arkana tyttönä hän ei lähtenyt mukaan, vaan jäi pyörimään äidin ja isän jalkoihin. Isä huomasi tämän ja vinkkasi minua kannustamaan Miinaa toiseen huoneeseen (isäihminen piti parhaillaan Moosesta sylissään). Otin Miinaa kädestä kiinni ja lähdettiin toiseen huoneeseen. Ja mitä tapahtui: Miina halusi tanssia äidin kanssa. Ja mitä äiti teki: Äiti itki ja äiti tanssi.

Äiti kelpasi tanssikaveriksi. Äiti oli niin onnellinen. Ja äiti muistaa tämän hetken varmasti pitkään, toivottavasti koko loppuelämänsä.

Joululomalla aikaa oli enemmän. Isä oli jakamassa työtaakkaa. Äiti ehti myös olla. Ja äiti ehti levätä. Äiti ei toisin sanoen ollut niin väsynyt. En tiedä, oliko tämä - vai vain aika - mutta huomasin muutoksen Miinan käytöksessä. Hän alkoi ottaa äitiäkin leikkeihin yhä enemmän mukaan. Sanoi jopa Äiti on hauska! Ja yhtenä iltana äidin imettäessä Moosesta Miina halusi lukea kirjaa juuri äidin kanssa. Ja äiti luki niin mielellään kirjaa omalle rakkaalle tyttärelleen. Isäihminen katsoi tilannetta ihmeissään ovelta. Totesi nopeasti Isin laatuaikaa, ja katosi keittiöön syömään makaroonisalaattia.

Nämä kuukaudet ovat toisin sanoen olleet haastavia paitsi äidille, myös isälle. Mihin vain hän on mennytkin, on Miina ollut perässä ja itkenyt, kun ei ole päässyt mukaan.

Toivottavasti joululoman jälkeinen arki ei käännä kelkkaa taas takaisin entiseen. Toivon itselleni voimia, että jaksan leikkiä Miinan kanssa prinsessaleikkejä, kauppaa, käydä puistossa ja kenties yhdessä jopa muskarissa. Ainakin alku on ollut hyvä. Vaikka samaan aikaan äiti-ihminen on nukkunut yönsä vajaan kahden tunnin pätkissä ja herää joka aamu vasta lasten herätessä - ja väsyneenä silloinkin.

Mutta: tämä on työtäni nyt - ja yritän selviytyä siitä parhain mahdollisin arvosanoin.

Onko teillä ollut samanlaisia kokemuksia toisen lapsen tullessa perheeseen? Olen kuullut kyllä, että tämä ei ole tavatonta. Ehkä haluaisinkin kuulla, mitä olette tehneet, jotta tilanne normalisoituisi? Mietin jossain välissä jo, että meidän pitäisi järjestää äidille ja tyttärelle yhteistä laatuaikaa - lähteä johonkin yhdessä. Mutta sitten mietin: arjestahan elämä pääosin muodostuu, joten kaipaisin sitä hyvää yhteiseloa juuri arkeen - en sen ulkopuolelle. Toki haaveilen, että lähtisimme yhdessä vaikka leffaan joku keväinen päivä - mutta mielestäni se, että meillä on mukava satuhetki tai leikkituokio kotona, ovat vähintäänkin samanarvoisia kuin nämä. Vai mitä te tykkäätte?

Kuvissa:

Mirka Pukineen takki, suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

Punaisen Norsun pipo, suunniteltu Suomessa. Valmistettu Portugalissa.

Uhana Designin legginssit, suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

Miinalla kierrätetyt vaatteet kirpputoreilta.

Kuvat otettu Kakolan vanhalla vankila-alueella.

When I was pregnant I wondered how our Miina would react to her little brother. The concern was pointless; Miina just loved her brother. When Mooses came home, Miina wanted to hug him all the time, if it would have been possible! 

The problem was between me and Miina. When Mooses got born, I was useless and stupid for two mouths, and Miina wanted to do everything whit his dad if possible. I did't know what to do and I was so tired that finally I just tried to ignore those situations and laugh.

On Christmas Holidays I had for the first time after Mooses's born time to sleep - and had also free time. I don'n know, was it the holiday situation - but I noticed chance between my and Miina's relationship - she wanted to be with mum - not with dad. I was so happy and relieved!

Now after holidays I really try to be with Miina - play and read books with her; give more time. Hopefully I will manage, because at the same time I sleep nights quite badly and of course Mooses needs also his mum. But this is my job now and I will try to do it as well as I can.

In the Pictures:

Mirka Pukine coat, finnish design, made in Finland.

Punainen Norsu beanie, finnish design, made in Portugal.

Uhana Design pants , finnish design, made in Finland.

Miina's clothes, second hand.

Kuvat have been taken in Kakola old prison area. 

Painted Ceilings

Peräkammariksi ristimäni makuuhuone.

Lasten makuuhuone.

Kattoikkunoiden seinämät.

Tässä muutama ote pitkästä aikaa ullakolta. Kattopanelit on viimein saatu maalattua; maalauksen merkeissä vietettiin kaikki joululoman "vapaat" tunnit. Maalattiin ne lopulta Tikkurilan Siro Himmeällä. Katto ei hengitä joka tapauksessa muutenkaan, joten annoin tässä periksi. Uusien kattoikkunoiden ympärille rakennettiin lastulevyistä seinämät. Mielestäni upeat verrattuna vanhojen kattoikkunoiden muovipintaisiin seinämiin. Seinämät maalataan vielä kattomaalilla valkoisiksi.

Eilen päivällä maalasimmekin sitten jo seinät pohjamaalilla ja kattoikkunoiden seinämät. Yläkerrassa näytti hetken illan pimeinä tunteina hienolle; ei pölyä ja valkoiset seinät sekä katto. Tällä hetkellä mies hioo taas ylhäällä jotain. En siis ehtinyt saada kuvia siististä ullakosta, jonka seinät ja katot on maalattu - - mutta ehkä ensi viikolla.

Tämän jälkeen alamme joko maalaamaan lattioita tai rakentamaan kulmakaappeja makuuhuoneisiin. Lisäksi kuvissakin näkyviä parruista pitää poistaa vanhat maalit - tavoitteena saada luonnollinen puun pinta takaisin näkyville. Odottelemme viimeistä tapettinäytettä Tapettitehtaalta, minkä jälkeen päästään ostamaan lattiamaaleja. Tuntuu upealle, että viimein olemme tekemässä pintaremonttia - ja saadaan jotain näkyvääkin aikaan!

* * * * *

Pictures of our attic renovation. We have now painted the ceilings and yesterday after these pictures also the walls. Finally we archive something visible!

Child's Names: Miina & Mooses

Ristiäisissä poikamme sai viimein nimen. Nimenantoprosessi oli kauttaaltaan todella haastava. Pojalle oli niin paljon vaikeampi miettiä nimeä kuin tytölle. Vai olenko ainoa, joka näin ajattelee?

Monella lapsella nimi on jo ennen kuin se syntyy. Ns. tekonimi. Meilläkin oli. Tyttäremme oli Abrahamiina ja poikamme Mooses. Abrahamiina sai aikaan ihmettelyä, mutta ymmärsivät jotenkin, kun sanoin sen olevan väännös Abrahamista. Väännös syntyi, kun selvisi, että mahassa onkin tyttö. Mooses puolestaan sai aikaan iloisia ilmeitä. Joulupukki oli haltioissaan ja tuleva kummitäti tiesi yhden kirjailijan olevan Mooses nimeltään. Siis onhan se ihan hyvä nimi, jos ette muuta keksi. Abrahamiinasta oli helpompi luopua, sillä oli vähän vaikea lausua. Mooses puolestaan puhututtaa edelleen - ja kenties säilyykin perheemme sisäisessä käytössä, hellittelynimenä nyt ainakin. Meidän Mooses...

Älkääkä kysykö, mistä ja miksi tällaiset nimet on annettu. Kysykää sitä mieheltäni. Hän on saanut päättää tekonimet. Emme ole niin uskonnollisia, kuin näistä nimistä saisi kuvan. Ehkä tekonimien olikin tarkoitus kuvastaa sitä, ettemme ole näiden nimien kanssa todellakaan tosissamme. Että haluamme päättää nimen vasta, kun näemme ihmisen ja opimme vähän tuntemaan häntä; millainen nimi hänelle oikeasti sopii.

Kun tuli oikean nimen annon aika, auta armias, että oli vaikeaa. Huomasin, että mies ei ehdottanut kuin muutamaa hassua, mielestään hyvää nimeä. Ja kun minä ne torppasin, sain tehtäväksi ehdottaa ne 50 muuta nimeä - joista suurimman osan itse torppasin, loput mies - paitsi lopulta yhden. Tämä yksi tuli mieleen viikkoa ennen H-hetkeä, tapaamista papin kanssa. Ja se tuntui heti oikealle, meidän kummankin mielestä. Toinen nimi päätettiin puolestaan edeltävänä iltana; nimi juonsi juurensa suvusta.

Vinkkejä nimen antoon en osaa sanoa. Ainoastaan sen, että älkää ihmeessä testatko nimimahdollisuuksia koko suvulla tai kyselkö heiltä hyviä nimiä; seurauksena on vain, että jokainen nimiehdokas saa joltakin torppauksen. Ja älkää kysykö toiselta lapseltanne, kuulostaako jokin hyvälle; meillä kaikki muut nimet saivat esikoiselta vastauksen Ei - paitsi Mooses vastauksen Joo.

Minä puolestaan sain vinkkejä. Katso kuolinilmoituksia. Katso Väestörekisterin nimipalvelu netissä. Ehdottakaa kummatkin 10 nimeä ja pisteyttäkää ne. Lue tämä kirja: Eemu, Ukri, Amalie. Jne. 

Tunsin jopa huonoa omaa tuntoa, kun en tehnyt excel-taulukkoa - enkä saanut aikaiseksi hankkia tuota kirjaa - kun samaan aikaan nimi oli edelleen hukassa. Huonoa omaa tuntoa, kun muut arjen asiat menivät nimen miettimisen edelle. Onhan nimi kuitenkin todella tärkeä asia; lausahdus jonka kuulin monen monta kertaa näiden kahden kuukauden aikana. Ja kuuntelin korva herkämättä erikoisia lasten nimiä - vanhempiensa itse keksimiä - ja tunsin siitäkin huonoa omaa tuntoa; minulla kun ei tullut mitään "omaa" millään mieleen.

No lopulta nimi vain tulla tupsahti mieleen. Ei erikoinen nimi - eikä niin ainutlaatuinen. Mutta sen tarkastin Väestörekisterin palvelusta, että nimi ei ole ihan kärjessä ollut viime aikoina. Ja Wikipediasta katsottiin, mistä nimi on lähtöisin. Kun nimi ei ollut kovin suosittu (tavoitteena, ettei kovin monella luokkakaverilla ole samaa nimeä) ja kun nimen merkitys oli ihan ok, oli valinta selvä.

Nyt olemme viikon puhutelleet avoimesti poikaamme uudella nimellä. Ja oikea nimi tuntuu edelleen hyvälle. Moosesta on kuitenkin ikävä. Sen takia päätinkin: Koska blogissani on paljon juttua lapsistamme, alan puhuttelemaan heitä täällä tekonimillä. Paitsi että tyttärelle päätin antaa vielä lempinimen tekonimestä; Abrahamiinasta lyhennelmä Miina.

Eli saanen nyt esitellä teille sisarukset: Miina ja Mooses. Kuulostaa hyvälle, vaikka itse sanonkin!

Miten teillä lapset ovat saaneet nimensä? Onko nimet olleet jo valmiina vauvan ollessa masussa, vai onko muitakin mattimyöhäisiä matkassa? Jotka pähkäilevät asian kanssa lähes viimeisiin minuutteihin asti…? Ja onko joukossa niin lahjakkaita, että ovat itse keksineet nimen? Nimen, jota ei löydy vielä suomalaisesta nimikalenterista?

Kadehdin monesti luovia ihmisiä - mutta toisaalta; meidän poikamme oli niin reilun ja rehdin suomalaisen oloinen, että kaikki hienot viritykset tuntuivat vieraille. Siksi olenkin valintaamme tyytyväinen; perinteinen suomalainen nimi sopi juuri hänelle oikein hyvin.

Kuvissa: 

Punaisen Norsun body, suunniteltu Suomessa, valmistettu Portugalissa.

Melli EcoDesignin päiväpeitto, suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

* * * * *

Our boy got a week ago his real name. At the same time we had to say goodbye to name Mooses, which we used since we knew hi was coming, "get started". Our daughter had also nickname before she got the real name; Abrahamiina. Quite rear name here in Finland… Because names have their history, I decided to talk here in blog with these names - but Abrahamiina got nickname Miina - it's little  simpler to write. And Miina & Mooses sounds nice - or what do you think?

In the Pictures:

Body by Punainen Norsu, finnish design, made in Portugal.

Felt by Melli EcoDesign, finnish design, made in Finland.

I Want To!

Kahden vuoden uhmaikä tuo mukanaan harmaita hiuksia, mutta myös ikimuistoisia hetkiä. Joululomalla suunnattiin yksi päivä kaupungille ja siellä ostosten jälkeen käytiin kahvilla. Taustamusiikin soidessa tytär päätti haluta tanssia. Isi kiltisti vastaa: tanssitaan sitten kotona. Ei kun nyt, toteaa tytär - ja toistaa samaa volyymia aina pikku hiljaa kasvattaen.

Kahvilatädeillä oli hymy herkässä, kun tytär sai tahtonsa periksi ja isi tanssi hänen kanssaan pullakahvien päätteeksi. Siinä keskellä kauppakeskuksen vilinää ja ihmisten kahvitellessa.

Elämän pieniä tähtihetkiä?

* * * * * 

Our daughter has two years old negative age. Many times it doesn't make laugh - but sometimes it does. We were at coffee house on our holidays, when daughter just wanted to dance - right there in that moment - not at home later.

At the end our coffee brake dad danced with her - in the middle of coffee house.

Little star moments of life, or what do you think?

Kakola Walk

Kakola tammikuussa 2015.

Aurinko ja loppiainen. Ensimmäinen päivä kahteen ja puoleen viikkoon, kun olimme vain perheen kesken kotona; tytär ei ollut isovanhempien hoidossa, meillä ei ollut vieraita tai me emme olleet vierailemassa. Suunnittelematta asiaa, joululomamme oli todella ohjelmoitu ja joka päivälle riitti menoa tai tekemistä. Onneksi sentään viimeisenä päivänä saatiin olla ihan vain kotona, perheen kesken - ja nauttia yhdessä tästä ihanasta talvipäivästä.

Kakolan alueella kävelyllä.

Kävimme kävelyllä Kakolan mäellä, joka toimi siis vielä viime vuosikymmenellä vankila-alueena. Nyt aluetta rakennetaan. Kunnallistekniikka alkaa olla valmis. Rinteen reunoille on jo rakennettu uusia kerrostaloja, ja tietääkseni ensimmäinen vankilarakennuksista on saatu myytyä ja rakennuksen korjaus aloitettu.

Myös vankilanjohtajan asunto on myyty ja remontin alla - ja kesäksi saadaan sinne kesäkahvila. Myös vankilan työntekijöille rakennetut puutalot on myyty, ja niissä on jo asukkaita. Mielenkiinnolla seuraillaan, miten alue kehittyy.

Kaavaan olisin toivonut enemmän ulkoilureittejä. Nyt alueen halki toki menee kevyen liikenteen väylä, mutta olisi ollut mahtavaa, jos tähänkin kaupunginosaan olisi saatu pururata - rauhallinen ulkoilureitti luonnon helmassa. No en tiedä, saanko itseäni syyttää. En ollut jättämässä asiasta mielipidettä, kun aluetta kaavoitettiin.

Kunnallistekniikkaa rakennetaan alueelle.

Kakolan alueen vanhoista rakennuksista useimmat on suojeltu, joten suojelumerkintöjen perusteella nämä mahtavat vanhat rakennukset säilyvät. Toisaalta, rakennukset ovat olleet jo kauan tyhjillään. Seinissä kasvaa koivuja, ikkunoita on rikottu ja ikäviä töhryjäkin on ilmaantunut. Kerran näin, kun pariskunta oli kiipeämässä muurin yli vankilaan. Puhelin ei ollut mukana. Olisi varmaan ollut poliisiasia. Iso graffiti on ilmestynyt juuri rakennettuun muuriin. Pikkupoikia näkee monesti alueella leikkimässä. Tekee mieli saattaa lapset alueelta pois. Vaarallisia paikkoja ja piikkiaitoja kuitenkin alue täynnä. En kuitenkaan tohdi. Kerran kaivonkansi oli revitty auki. Kaivonkannesta olisi ollut aikamoinen hyppy alas tuntemattomaan. Ja lapset leikkimässä alueella.

Turun Sanomissa oli myös juttua alueesta. Juttu vahvisti ajatuksiani; ilkivaltaa on vielä enemmän kuin edes tiedän. Toivottavasti tyhjillään oleviin rakennuksiin saadaan pian uutta käyttöä; olisi todellinen loukkaus entisajan rakentajille, jos tämä paikka pääsisi ränsistymään. Ja mahtava potentiaali jäisi hyödyntämättä.

Mikä jäi kummittelemaan mieleen oli, että jutussa vankilanjohtajan uudet asukkaat toivoivat, että alueella liikuttaisiin enemmän - kuten me päiväkävelyllä teimme. Itse olen täällä kulkenut - varmaan luvattomasti vielä, kun alueelle pääsi vain aitojen ali tehtyjen epävirallisten aukkojen kautta, kunnallistekniikan rakentamisen aikana ja nyt. Edelleen minulla on kuitenkin tunne, ettei alueella saisi kulkea. Liekö tyhjät rakennukset, joita väkisinkin vähän pelkää? Vai katuvalojen puute? Vai ihmisten puute? Ollaanhan lähes kaupungin ytimessä, mutta ihmisiä alueella näkee vain harvakseltaan.

Uudet Uhana Designin Hekla-legginssit käytössä.

No mutta, takaisin loppiaistunnelmiin. Oli ihana nauttia ulkoilmasta perheen kesken. Ja mitä vielä? Pukea päälle joulun odotetuin lahja; Uhana Designin Hekla-legginssit. Ne, joista olin haaveillut jo yli vuoden. Ja legginssit toimivat; lämmittivät myös tässä yli 10 asteen pakkasessa. Vaikka hankinta kauhistutti, olen nyt erittäin tyytyväinen ostokseen!

Talviaurinko lämmitti mieltä Kakolan mäellä.

We enjoyed of the wonderful weather yesterday by walking around Kakola area. Kakola has been earlier prison - now all the buildings are empty and waiting for new use. The buildings are fabulous; hopefully they get soon new owners!

There were freeze, over 10 degrees. My new Hekla pants by Uhana Design were great in this weather; warm and nice to walk with them! Hekla pants are designed and made in Finland.