keskiviikko 14. syyskuuta 2016

101 tavoitetta elämälle // 101 goals to my life



Olen miettinyt ihan hirmuisesti viime aikoina. Miettinyt omaa elämää, toisten elämää, omaa käytöstäni, toisten käytöstä, ajan kulua, lasten kasvua, lasten kipuilua, lasten aitoa elämäniloa ja toisaalta lasten joskus jyrkkääkin jyrkempää surua, noin nyt esimerkiksi. Miettinyt jossain määrin jopa liikaa.

Olen lukenut Konmaria ja tyhjentänyt kaappeja.

Olen lukenut jokaisen päivän aloitukseksi Sisäistä voimaa.

Olen miettinyt, mikä on tällä hetkellä tärkeintä elämässä. Mistä voisin luopua, jotta jaksaisin paremmin? Kuinka paljon on hyvä uhrata aikaa ja voimia toisille? Milloin on hyvä ajatella vain itseään? Ja milloin on aikaa puolisolle? Ja annanhan lapsilleni varmasti kaiken, mitä pystyn antamaan?

Olen joutunut epäasiallisen käytöksen kohteeksi. Miettinyt, miksi toinen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Olen yrittänyt pysyä lujana. Ajatellut, että hänellä on jokin asia elämässään huonosti. Yrittänyt hymyillä hänelle joka kerta kohdatessamme. Yrittänyt ymmärtää, mutta en provosoitua.

Olen kuunnellut, kuinka ihmiset puhuvat selän takana. Olen yrittänyt pysyä tällaisista tilanteista kaukana. Välillä sortunut. Olen ihmetellyt, miksi ei puhuta suoraan. Olen saanut vastauksen, ja jälleen kerran ihmetellyt.

Olen nähnyt, kuinka jotkut ovat pahoittaneet mielensä. Olen miettinyt, miksi näin kävi, ja mitä voisin tehdä. En ole löytänyt ratkaisua. Ainakaan vielä.

Minusta on kerran sanottu, että minulla on taipumus tarttua epäkohtiin.

Taitaa olla juuri näin.

En kuitenkaan pysty korteillani pelastamaan maailmaa. Mutta pystyn vaikuttamaan omaan tapaani toimia - välillä epäreilussakin maailmassa.

Pystyn hymyilemään, ja siten kenties saamaan toisenkin hymyilemään. 

Pystyn ajattelemaan positiivisesti, ja kenties sitä kautta valamaan toisillekin parempaa tapaa suhtautua vastoinkäymisiin.

Pystyn muuttamaan asioita omassa elämässäni, mikä voi kannustaa muitakin tekemään samoin. 

Pystyn asettamaan tavoitteita omalle elämälleni 
- ja niin pystyt sinäkin!



Päätin kirjoittaa 101 tavoitetta elämälleni. Pystynkö siihen? No tietenkin pystyn! Jos haluan.

Ja pystynkö aina hymyilemään ja ajattelemaan aina positiivisesti? Tai saavuttamaan kaikki 101 tavoitetta?

No en. Ymmärrän aina vain paremmin, että vastoinkäymiset kuuluvat elämään, ja välillä on yksinkertaisesti vaikeaa, ja näinä hetkinä on hyväkin näyttää surulliset tunteensa. Eikä 101 tavoitteen saavuttaminen ole tärkeintä, vaan se matka niihin tavoitteisiin. Ja minä voin päättää itse, milloin olen sillä matkalla. Ehkä jo tänään? Käyttäisin tämänkin flunssaisen sairastelupäivän positiivisten asioiden miettimiseen; en huonossa olossa vellomiseen!

Onko muilla samanlaisia ajatuksia ilmassa? Onko teistä kukaan kirjannut tavoitteitaan ylös konkreettisesti - ja lukenut niitä jälkikäteen ja tuumannut miten kävi?

P.S. Idean 101 tavoitteen kirjaamiseen löysin Vastaisku ankeudelle -blogista, josta löytyy niin paljon muutenkin hyviä aineksia hyvään elämään. Suosittelen!




I just decided to list 101 goals to my life. What do you think about it?




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

14 kommenttia:

  1. Itsekin epäasiallisen käytöksen kohteeksi miehen sukulaisten taholta joutuneena, olen tullut miettineeksi ihmisten ajattelumaailmaa ja käytöstapoja. Näennäisesti fiksut ja koulutetut ihmiset saavat pahaa mieltä sikaiseksi. Ja mikä pahinta, he tekevät itsedtään uhrin.

    Ajan jakaminen miehelle ja lapsille on myös pyörinyt paljon mielessä tätä pikkulapsiaikaa ja ruuhkavuosia eläessä. Toivon todells, että kaikki saavat riittävästi huomiota ja pysymme onnellisena perheenä jatkossakin.

    -Anna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Anna ajatuksistasi! Tosiaan, toisten käytökseen on todellakin vaikea vaikuttaa - ainakaan lyhyellä aikavälillä, mutta onneksi voi vaikuttaa omaan käytökseen ja reagointiin. Itse tunnistan, että ripustaudun liikaa näihin ikävyyksiin; pitäisi osata kohauttaa useammin olkiaan ja olla miettimättä asiaa sen enempää! Mutta se on tavoite; yksi niistä 101:stä :)

      Tämä ruuhkavuosiaika todellakin vaatii miettimään, mikä on tärkeintä, ja miten aikani jaan. Ja itseasiassa tärkeääkin pysähtyä juuri tällaisina hetkinä miettimään asiaa. Mietin juuri näitä asioita äsken, ja sain niidenkin osalta monta tavoitetta 101-listaan.

      ... Listasta on muotoutumassa hyvin elämäntapa-sisältöinen. Materiaalisina tavoitteena taitaa olla vain torpan saaminen asuinkuntoon, lapsille talviöiden pimeyteen yölamput sekä kirkasvalolamppu kotiin. Hienoa huomata, että materia ei ole se ykkösasia 101-tavoitteissa, ja sekin vähä, mikä tulee mieleen, on oman sekä lasten hyvinvoinnin kannalta tarpeellista <3

      Poista
  2. Hyviä pohdintoja ja ajatuksia, itsekin olen joutunut epäasiallisen kohtelun kohteeksi ja kyllä se kieltämättä laittaa miettimään ja herättää ajatuksia. Olen tullut siihen tulokseen, että nämä ikävät ihmiset (ainakin tässä tapauksessa) aiheuttavat eniten harmia itselleen käytöksellään ja minulla on lupa pysyä heistä erossa. En halua näitä ihmisiä elämääni, koska he aiheuttavat pahaa mieltä minulle ja perheelleni, niille kaikkein tärkeimmille!

    Tavoitteita en ole asettanut itselleni, mutta yritän pysyä positiivisella mielellä myös niissä vastoinkäymisissä, niitä kaiketi meille jokaiselle kuitenkin eteen tulee. Niiden etukäteen murehtiminen ei auta eikä myöskään niihin kiinni jääminen. Meillä on käyty läpi läheisen ihmisen kuolema liian nuorena, mieheni vakava sairatuminen parantumattomaan sairauteen, äitini ennen aikainen kuolema, mutta ajattleen, että näiden kautta olemme oppineet jotain tärkeää, arvostamaan omaa perhettä ja elämään mahdollisuuksien mukaan tässä hetkessä ja nauttien tästä hetkestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastoinkäymiset todella opettaa, vaikka välillä tuntuu, että ne sitte unohtaakin helposti ja taas valittaa ihan turhista asioista. Mutta tavoitelistalla sekin: muistuttaa itsellen päivittäin, mitkä kaikki asiat ovat hyvin! Hurjia tapahtumia teillä; varmasti ottanut koville, mutta onneksi ette ole antaneet asioiden nujertaa vaan vahvistaa!

      On kyllä totta, että päätään ei kannata hakata liikaa vaikeiden ihmisten tähden; antaa heidän mennä, jos vain mahdollista :)

      Poista
  3. Pitäisi varmaan tehdä joku lista itellekin. Taidan myös tarttua herkästi epäkohtiin ja vatvoa niitä omassa päässäni. Siitä ei yleensä seuraa muuta, kun paha mieli. Oman asenteen muutos ja toisesta korvasta sisään, toisesta ulos-ajattelu tekisi elämästä paljon helpompaa! Oma perhe ja oma elämä, ne on kuitenkin kaikki kaikessa, antaa muiden pitää mielipiteensä. Ja sä olet ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna; olet kultainen <3

      Eikä ole helppoa olla pohtija-luonne ;) mutta toisaalta hyvä tunnistaa se "heikkous", ja ehkä sitten ymmärtääkin joku kaunis päivä lopettaa turhat vatvomiset!

      Ja hei: yritäpä listata 101 tavoitetta! Veikkaan, että sulla käy samoin kuin mulla kävi ;)

      Poista
  4. Terveisiä ja lämpöisiä ajatuksia täältä Vantaalta! Taito olla märehtimättä ja vatvomatta liikoja on arvokas. Miehän pidin melkein vuosikymmenen ajan päivittäistä päiväkirjaa. Mut se kääntyi itseään vastaan. Aloin ylianalysoida omaa ja muitten käytöstä, kirjoitin samoista ongelmista ja ratkaisuehdotuksistani, mutta sanat ovat eri asia kuin käytäntö. Sit päätin rentoutua, olla armollinen ja täyttää pääni muunlaisilla ajatuksilla. En ole, enkä halua olla erinomainen puoliso, äiti, ystävä tai työntekijä. En ole erinomainen, vaan olen hyvä. Se on mulle riittävä taso 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita sanoja Marjut! Olen niin samaa mieltä kanssasi, että ei kannata vaatia itsestään liikoja. Tärkeintä on, että hyväksyy itsensä ja arvostaa itseään. Kun tämä toteutuu, uskon, että sitä ei ota niin nokkiinsakaan muiden puheista tai sanoista - ja on helpompi muutoinkin olla? Enpä tiedä, mutta ajattelin kokeilla :)

      Lämpöiset terveiset sinne takaisin; toivottavasti nähdään pian!

      Poista
  5. Mä puolestani olen kirjoittamassa 1000 kohdan listaa, tällä kertaa en kirjoita tavoitteita ylös vaan otin vastaan haasteen kirjasta nimeltä Tuhat lahjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh. Kuulostaa tosi pitkälle listalle. Minä en tiedätkö päässyt 101 ikinä loppuun! Pääsetköhän sinä? Toki tavoite on jatkaa listaa, mutta kyllä tämä aika on aika tiukilla ... miten sen nyt sanoisi ... itsensä ja tulevaisuutensa tutkimiseen ;)

      Poista
  6. Minulla on vuoden ja viiden vuoden tavoitteet kirjoitettuna, tarkastelen saavutettuja tuloksia siis vuositasolla. Se on auttanut pääsemään monesta harmista eroon/yli ja oppimaan parempia käytösmalleja.

    Tuo on vaikeaa kun joku kohtelee epäoikeudenmukaista ja se että miten kauan sitä jaksaa väsyttämättä itseä ja omaa perhettä on haaste. Itsekkin olen sitä joutunut useaan kertaan opettelemaan, punnitsemaan mikä on tärkeintä ja paljonko kuraa olen valmis hymyssä suin vastaanottamaan. Toivottavasti onnistut minua paremmin, itseä uuvuttamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa fiksulle Piksu! Riimit kohdallaan ;)

      Itseä ei tosiaan kannata uuvuttaa; se on totta, ja pidettävä mielessä.

      Olen tässä oppinut ottamaan etäisyyttä ihmisiin, jotka aiheuttavat pahaa mieltä. Se auttaa. Ainakin siihen asti, kunnes on niin vahva, että jaksaa paremmin. Ainahan tällaista mahdollisuutta ei ole, mutta onneksi minun tapaus sen salli!

      Poista
  7. Olipas jotenkin "ajankohtainen" postaus omalle kohdalle. Minä mietin myöskin aivan liikaa asioita, sitten ajatukset alkaa ahdistaa. Helpompaa olis jos osais ottaa rennommin. Mietin paljon ihmisten käyttäytymistä ja syitä miksi käyttäydytään tietyllä tavalla. Ihmiset osaa olla tosi ikäviä toisilleen, jopa ne joita on ystäviksi luullut. Yritän aina ymmärtää muita mutta jossakin se omakin raja kulkee.

    Ja hei minäkin olen tyhjentänyt kaappeja, aivan valtavasti. Olen niin tyytyväinen kun on saanut tavaraa kiertoon. Tsemppiä arkeen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Se on vahva, joka ei lähde mukaan ikävään leikkiin. Karkuun kipittäminenkin on parempi vaihtoehto kuin päänsä puuhun hakkaaminen ;)

      Tsemppiä myös sinulle! Uskotaan, että hyvä voittaa <3

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!