torstai 29. syyskuuta 2016

Arkiset tavoitteet // The Money Tree



Aloin muutama viikko sitten kirjoittaa 101 tavoitetta elämälleni. Pääsin tavoitteeseen 61, ja siinä vaiheessa lapset lensivät jo kodista maailmalle.  Enkä löytänyt enää sanoja seuraaville tavoitteille.

Koin lopulta aika vaikeaksi asettaa tavoitteita elämälle. En tiedä miksi? Onko elämäntilanteeni niin hektinen, etten kaipaa mitään uusia ja varsinkaan haasteellisia tavoitteita? Vai onko kaikki vain niin hyvin? En tarvitse enempää?

Mutta eikö aina kannata olla jotain haaveita ja tavoitteita, joita kohden kulkea? Onko sittenkin kyse siitä, etten uskalla kirjoittaa mielen sopukoissani piileviä tavoitteita ylös?

Päätin, etten luovuta. Elämässä täytyy olla tavoitteita, joita kohden pyrkiä, niitä isojakin. Ja ehkä ne olisi juuri ruuhkavuosien suhteellisen sekavissa mielentiloissa tarvekin kirkastaa; olisi jotain, jota kohden pienin askelin taivaltaa?

Kirjastohuone sai uusia kukkia. Tykkään rahapuusta kasvina todella paljon, mutten ole onnistunut sellaisen kasvatuksessa ikinä. Ja näistä kukista tulikin mieleen yksi tavoite 101 tavoitteen joukossa: "Hoidan sisä- ja ulkokukkia niin, että ne kukoistavat, eivätkä kuole". Kuvat liittyvät siis hyvinkin tähän tekstiin - ja niin, osin tavoiteasettelussa mentiin jopa tällä tasolla - enkä päässyt silti lukua 61 pidemmälle...! Jos sinulla on siis hyviä vinkkejä mm. rahapuun hoitoon, pistähän kommenttia tulemaan!

P.S. Uusia lukijoita on ilmaantunut sivupalkkiin sekä facebookiin, ja instagrammin seuraajiakin tulee aina vähän väliä uusia; olen tästä kovin iloinen. Lämpimästi tervetuloa, ja olen iloinen jokaisesta kommentista, joita jätätte!



New money tree and library room!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

8 kommenttia:

  1. Kiva huone. Niin oliko sinulla tyttö ja poika? Mietin vain kuinka pitkälle pääsit tavoitteissasi niin kuin vuosissa laskien. On hyvä olla pienempiä sekä suurempia tavoitteita, unelmia unohtamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sekä tyttö että poika :) Kyllä minä pääsin lopulta ihan sinne lähemmäs eläkeikää ja kenties senkin jälkeen, miten sen nyt laskee. Mutta kyllä 95 prosenttia tavoitteista koski ihan tätä hetkeä ja seuraavia vuosia. Kertoo ehkä siitä, että nyt on "tilanne päällä", eikä ole oikein aikaa eikä jaksamista miettiä tulevaa? Tai toki voi kertoa siitäkin, että lopulta hyvin moni asia on jo hyvin? Mutta jotenkin todella kaipaan myös niitä pidemmän aikavälin unelmia; kovasti kaivelemalla niitä löytyy, mutta ei enää niin helposti kuin nuorena teki ;)

      Poista
  2. Aika paljon olet kuitenkin tavoitteita saanut asetettua, minusta upeaa jo sinänsä! Rahapuu on kiva kasvi, mummu ne sai aina kukoistamaan, mutta minulla ei tahdo kyllä menestyä mikään kasvi, eli vinkkejä ei täältä oikein löydy. Paitsi, että sen olen oppinut, että liikaa vettä ei saa antaa, tykkää välillä kuivua :) Ihanaa loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin; olen ylpeä tavoitenumerosta, ja ehkä pääsen joku päivä niissä vielä eteenpäinkin - paitsi, että tavoite tietenkin olisi, että voisin yliviivata tavoitteita, kun olen saavuttanut ne - eli heh, aika haaste tosiaan!

      Olen kyllä mestari kukkien kuivattamisessa, mutta joskus siinä on käynyt vähän liiankin perusteellinen kuivatus! Jospa nyt onnistuisin tässä; kova on yritys ainakin!

      Poista
  3. Aikamoinen tavoite jo pelkästään kirjata ylös tavoitteet :) Kiva ajatus! Ja näyttävä kirjastohuone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja tavoite on tosiaan aika mahtipontinen ;)

      Poista
  4. Onhan tää elämä pikkulasten kanssa aika hektistä. Ehkä ne tavoitteet ja unelmat tosiaan selviytyy arjen rauhoittumisen myötä? Toisaalta tavotteita pitää olla, mutta toisaalta ne ehkä vähän ahdistaakin. Jos eläisi vaan hetkessä - siis niin pitkälti kun voi. ..mulla ei oikein onnistunut tuo tavoitelistan teko..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samojen ajatusten äärellä! Ja todella tärkeää myös elää tässä hetkessä; hektisen vaiheen jälkeen on toivon mukaan taas aikaa unelmoidakin! ;D

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!