perjantai 12. kesäkuuta 2015

DIY Net Wedding Present List

Kuvat: Antiikkiverstas Wilma ja Finnish Design Shop.


Lähetimme hääkutsut, joihin lisäsimme oivaltavasti itse tehdyn lahjatoivelistan nettiin, luomalla blogiini uuden sivun. Ei siis mitään ison tavaratalon tarjoamia listoja, sillä lahjatoiveet olivat suureksi osaksi muuta kuin mitä tavaratalot tarjoavat. Ja toisaalta pelkän rahan saaminen tuntuu jotenkin tylsälle; olisi kiva jäädä muisto, että juuri tämän talikon saimme siltä ja siltä. Tykkään, kun tavaroilla on tarina taustalla. Ja lahjalistalle kokosimme melkoisen laajan kirjon tuotteita; ajattelimme, että näin jokaiselle toivon mukaan löytyy sellainen paketti kääräistäväksi, joka tuntuu myös lahjan antajasta hyvälle.

No miten kävi? No niin, että nettiosoite oli kutsussa väärin. Lopusta puuttui .html.

Tein siis blogiini sivun, jonka ajattelin jäävän ns. piiloon uteliailta katseilta. Toisaalta, miksi piilotella tätä hienoa listaa teiltäkin, joten pistämpä tähän linkin (klik) - oikean toimivan linkin, jota kautta kenties myös kutsuvieraamme löytävät listan.

Että siis ihan vinkiksi vain juhlakutsuja suunnitteleville: tarkista ennen lähetystä, että faktat ja linkit pitävät paikkaansa. Ilman äitini tarkistusta, hääkutsussa olisi ollut myös väärä päivämäärä, eikä kellonaikaa, jolloin juhlat alkavat. Muuten kaikki oli kyllä hyvin ja oikein, heh.

Kuva: Ruskovilla.


Ja muuten tämä lahjalista on helppo toteuttaa. Kommentit, mitä kukakin haluaa ostaa, jää näkymättömiin muilta vierailta (ja teiltä), sillä emme vain hyväksy niitä; luemme vain ja viivaamme yli. So simple. Onko siellä muilla kokemusta tällaisesta? Ja mitähän vieraamme oikeasti tästä tykkäävät? Nyt tämä hieno metodimme on testauksessa, joten raportoin sitten myöhemmin, oliko tämä toimiva vai ei.

Mutta kuulkaa: suunnitelmat juhlien osalta alkavat olla niin täydellistä DIY-juttua, että voi pieksut, tulee hienot puitteet. Ainoa haaste tässä on tietenkin aika: miten ehtiä tekemään kaikki. Lisää näistä valmisteluista myöhemmin varmasti, mutta sen voin luvata, että askarteluvinkkejä ei tule. Kun me tehdään DIY-juttuja, silloin rakennetaan. Puusta, ruuveista ja nauloista - ja mahdollisimman paljon vanhaa hyödyntäen.

Kuvat ovat lahjatoivelistaltamme; ja se lista löytyy siis tästä (klik).

Kuva: Lapuan Kankurit.


We wrote our wedding present list on one of my blog page. And wrote the address in to our party invitations. But we wrote the address wrong. If some of our guests will find this post, just add .html to the address you got - then everything goes right…!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!