maanantai 2. heinäkuuta 2018

Permakulttuurin vesilähteillä // Water Solutions in a Dry Graden



Kuun ensimmäisenä maanantaina joukko omavaraisuudesta kirjoittavia bloggaajia julkaisee postauksen siitä, miten erilaiset omavaraisuuteen liittyvät hankkeet ja suunnitelmat etenevät. Niin siis minäkin. Edelliset postaukset aiheeseen liittyen löydät täältä, ja jutun lopusta löydät linkit muiden bloggajien aihetta koskeviin postauksiin.

Kuukausi sitten kirjoittelin kuivuudesta. Voisin jatkaa lähes samoin sävelin: on kuivaa, mutta on kyllä ollut hieno kesäkin. Kauneus alkaa kuitenkin käpertyä kuivuuden alle. Kirsikkapuissa näkyy keltaisia lehtiä, omenapuut tiputtelevat raakileita alas - ja kasvimaa kituuttelee, eikä osa siemenistä ole vieläkään itänyt. Kulunut kuukausi on ollut kesästä nauttimista, mutta samalla on mietitty kuumeisesti, miten saisimme kasvimaalle, ja yleisestikin pihalle enemmän vettä - taivaalta kun sitä tuntuu tulevan kovin harvakseltaan ja silloinkin riittää kastelemaan vain pintamaan. Ajattelin siis kirjoittaa tänään näistä: mitä olemme tehneet ja mitä suunnitelleet. Veikkaamme, että kun olemme saaneet nämä kaikki tehtyä, vettä tulee koko loppukesän - kaatamalla - mutta ehkä nämä auttavat sitten jonain muuna vuonna, kun olemme samanmoisten ongelmien äärellä.

Veden suhteen olemme torpalla juomavettä lukuun ottamatta omavaraisia. Mieleen ei oikeastaan tulisikaan liittyä kunnan vesijohtoverkostoon, koska pihassa on kaivo ja tarvittavan juomaveden voimme kantaa kaupungista. Asia, joka on jäänyt roikkumaan, on kaivon veden laadun testaaminen - eli voisiko sitä jopa juoda. Jospa se olisi tämän syksyn tehtävälistalla. Mutta siis: pihan, kasvimaan ja puutarhan kasteluveden suhteen olemme sadeveden ja kaivoveden varassa. Olemme myös kantoveden varassa; meillä ei ole ollut paineellista vettä tähän asti, joten aika alkeellisilla menetelmillä kitkutetaan. Ja tätä kirjoitusta kirjoitellessani huomasin, että elelemme ja tavoittelemme veden suhteen torpalla asioita, jotka ovat permakulttuurille tyypillisiä. Niistä siis seuraavassa lisää.


Alkuun esittelenkin torppamme moderneimman teknologian, ja tästä olen jo vinkannut aiemminkin. Vinkkaanpa kuitenin vielä kerran, sillä ainoa paikka, jossa kastelu toimii ja kasvit kasvavat, ovat tomaattialtaat. Siellä Blumat-kastelujärjestelmä toimii kiitettävästi edelleen; antura huomaa heti, kun multa kuivaa ja alkaa tiputtaa vettä maahan. Navetan seinän takana on iso sininen tynnyri, joka on täytetty tänä kesänä vasta kerran. Tynnyri on korkeammalla kuin itse istusaltaat, joten sillä taataan, että tynnyreissä lähtevissä johdoissa on vettä koko ajan saatavilla. Ensimmäinen tomaatti on ehkä lautasella lähipäivinä, josta olen tietenkin supertyytyväinen ja superylpeä!



Torpalta aikoinaan löydetyt tynnyrit sekä yksi myöhemmin ostettu on valjastettu rännien alle niihin paikoin, kun niitä on vielä sallittu. Päätalon ympäriltä olemme tynnyrit ottaneet pois, koska täyttyessään pärkivät helposti talon seinälle - mutta piharakennusten osalta tynnyrit ovat kovassa käytössä ja uusia rännivirityksiä on rakennettu.

Aitan ränniä en tahdo kuitenkaan viritykseksi kutsua. Näyttää ehkä vähän asiaan kuulumattomalle, mutta harmaantuessaan puusta rakennettu ränni sopii mitä parhaiten aitan vanhaan olemukseen. Muutenkin täytynee tässä kohtaa varoittaa teitä lukijoita: emme ole mitenkään huomioineet näissä vielä visuaalista puolta. Jeesus-teippiä on siellä täällä, putkiviritykset ovat suorastaan karmivia - ja nuo siniset saavit eivät nyt vain voi olla kauniita. Mutta visuaalisen puolen hoitaminen onkin sitten toinen juttu - ja toisen postauksen aihe. Koittakaa siis kestää - ja toki otamme hyviä vinkkejä vastaan, miten te olette naamioineet hienot vesijärjestelmät osaksi puutarhaa.



Viime viikon perjantaille lupasi aluksi kovaa sadetta. Tulin tämän lupauksen siivittämänä tuomaan miehen lapsineen torpalle - ajatuksena, että mies virittelee uusia rännejä ja käy ostamassa naapurilta suuren vesisäiliön yhden rännin alle. Ja niin tehtiin.

Aina ei käy kuitenkaan aivan kuten suunniteltu: vesisäiliön hakureissulla puhkesi autosta rengas - ja toisekseen ns. ylimääräinen rännipaikan tynnyri oli kaatunut yön aikana (emme saaneet yhtään lisävettä versus aiempaan tämän takia) - ja kolmanneksi vettä ei tullutkaan sitä luvattua, vaan nekin tynnyrit, jotka saivat vettä, jäivät tosiaan aika vajaiksi.

Kuinkahan paljon olisi saatu vettä 200 eurolla, joka nyt menisi renkaisiin?, puuskahdin.  Paljon - mutta päätimme, ettemme laita sitä 200 euroa edes renkaisiin. En päässyt joka tapauksessa aamulla lähtemään töihin, joten mies hoksasi alkukauhistelun jälkeen, että vanhat talvirenkaat ovat vielä navetassa; niistä nastat pois, ja saisimme uudet renkaat tilalle. Sitten toki hajosi tunkkikin, ja kaikkinensa olimme ilman autoa kolme päivää. Kaupunkilaisena ymmärsin ensimmäistä kertaa, että maaseudulla kakkosauto voi olla tarpeellinen ihan tällaisiakin hetkiä ajatellen.


Mutta takaisin asiaan: Tuon ison tynnyrin ajatuksena on, että viritämme siitä vesijohdon ja ajatelkaa, että voisimme suihkutella vettä tämän jälkeen kasvimaalle. Siis ei kastelukannuja - vaan suihku! Se olisi melkoinen edistysaskel näille torppareille! Juuri tällä hetkellä mies on ostoksilla, kun saimme renkaat alle. Tarvitsemme siis enää sitä vettä tynnyriin tarpeellisten osien hankinnan jälkeen.

Tälle viikolla on luvattu sadetta taas, ja elämme kuin suomalaiset ennen lauantain lottoarvontaa. Nyt jos ei koskaan! Tulevaa vesisadetta ajatellen olemme tehneet taas uusia suunnitelmia. Saunan pesuvedet purkautuvat tällä hetkellä rinteeseen. Niiden alle laitateen vielä säiliö - ja tuolla vedellä kastellaan ainakin puut ja kukkapenkit. Lisäksi keittiössä on nykyään ylimääräinen ämpäri, johon kaadetaan kaikki lähes puhdas vesi, esim. vihannesten pesussa käytössä ollut vesi - ja ämpärin täytettyä kiikutetaan vesi jonkun hedelmäpuun juurelle. Kolmanneksi, päärakennuksen ränneissä oleva mekanismi (yllä oleva kuva) otettaneen nyt kuitenkin käyttöön; pärskiköön, sillä tämä kesä myös kuivattaa. Pieniä puroja, mutta suuria virtoja monistettuna useammalle päivälle.


Mutta on myös suurempia suunnitelmia; nimittäin pieni lampi! Kyllä luitte oikein. Olemme ehkä vähän hulluja, mutta kun vihkiydymme asiaan, todella vihkiydymme siihen. Lampi tulee yllä olevassa kuvassa näkyvään paikkaan, johon virtaa navetan katon toisen puolikkaan kaikki vesi sekä pihan kaikki salaojien vedet eli nykyisen ojan paikalle perunapellon vierelle. Meillä on ylimääräinen pressu, jonka virittelemme paikalle - ja kiven pyörittelijöihin vihkiytyneinä ei ole homma eikä mikään pyöritellä muutama kivi tuohon tulevan lammen ympärille vettä patoamaan.

Toinen vähän suurempi ja työläämpi suunnitelma on koota myös navetan toisen katon puolen vesi talteen. Tarvitemme kuitenkin vähän lisää rännitarvikkeita sekä uuden vesisäiliön tai uutta pressua - sekä useampia työtunteja, jotta tämä suunnitelma saadaan toteutettua. Haaveissani on kuitenkin laakea lampi navetan taakse, joka jäätyy kivasti talven tullen ja tarjoaa lapsille talvisin luistinradan omasta pihapiiristä. Se on ehkä ensi keväänä toteuttevien listoilla - mutta on se kyllä kiva olla suunnitelmia - ja visioida!

Ja niin: jos ei vettä taivaalta ala kuulua, on meillä vielä se yksi kaivo - ja tilan vanha kaivo, joka on jäänyt oman rajamme toiselle puolen. Kauniisti pyytämällä voimme kenties saada tuon pihapiirin ulkopuolisen kaivon väliaikaisesti käyttöömme, jos ei muu auta. Mutta ehkä kuitenkin toivon niitä sateita ja vähemmän pyyntöjä naapurilta, joka tuntuu auttavan meitä jo ihan koko ajan. Viimeksi eilen toimitti meille tunkin. Mietin tämän jälkeen, mistähän sanonta Pitäkää tunkkinne! tulee? Meillä ei onneksi siihen äänensävyyn puhuttu - vaan oltiin erittäin onnellisia ja iloisia ja toisiamme auttavia tunkkeinemme päivinemme.

Kaivoa varten saimme lahjoituksena isovanhempien pihamaalta ylimääräiseksi jääneen pumpun. Elämme siis mullistusten aikoja - ja olemme siirtymässä hyvinkin moderniin aikaan - jos tekniikka vain suostuu pelaamaan.

Että tällaisia. Olemmekohan ainoita, jotka ovat painiskelleet samojen asioiden äärellä viime kesäkuun? Katso, mitä muille omavaraisuutta tavoitteleville bloggajille kuuluu näin keskikesän parhaimman lämpöaallon aikaan:

Harmaa torppa
Riippumattomammaksi
Villa Koira
Maatiaiskanasen elämää
Rakkautta ja maan antimia
Korkeala
Korpikiven tupa


We have had very, very dry spring and summer here in Southwest Finland. We have no municipal tap water systems here in farm house. So we are very dependent on rain and well waters. We collect the rain water from roofs nowadays via water barrels, but now we are planning to do two ponds in the places, where the waters from cow house's roofs runs and will run. There will be much to do - but the result will be rewarding!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!




12 kommenttia:

  1. Minulla on myös suunnitelma saada lisää rännejä ja sadevettä siten kerättyä. Me aiomme kyllä laittaa myös päätaloon syöksyrännit tänä kesänä talon rempan yhteydessä. Toivottavasti se on hyvä suunnitelma eikä käy niinkuin kuvailet... Ehkäpä pitää sateisina kausina sitten ottaa tynnyrit pois. Hyvä, kun mainitsit tuosta, eli asia pitää talon kohdalla miettiä vielä läpi!

    Lampi kuulostaa kivalta!! Ja kaikki vähän käytetty vesi tosiaan kannattaa kerätä, hyvä vinkki sekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on paikan päällä sateisina aikoina, tynnyrit toimivat hyvin talonkin edustalla. Tai sitten tosiaan muistaa ottaa ne pois lähtiessään tai sateisina vuodenaikoina. Meillä haasteena, että unohdamme tynnyrit helposti lähtiessämme paikan päältä, joten parempi olla kokonaan ilman 😄 Meillä on nyt yksi lampi, ei niin visuaalinen, mutta toimiva kuitenkin 😁

      Poista
  2. Oma lampi olisi ihana <3
    Meillä on aavistuksen modernimpaa kuin teillä; kaivossa on sähköpumppu. Mutta juomavesi kiikutetaan kaupungista, testattu kaivovesi ei sovellu juomiseen ja kaivon renkaat on niin vinksinvonksin, että kaivon kunnostus on isompi urakka, sitten joskus... Ja kun siihen urakkaan lähdetään, niin pitää miettiä onko tämmöisiä kesiä silmällä pitäen fiksua syventää kaivoa, nyt vesi loppuu kastellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi meidänkin tosiaan testata kaivon vesi; helpottaisi arkea kummasti, jos toimisi. Sähköpumppumme odottaa nyt navetassa; tekniikka ei taida oikein kiinnostaa meitä, kun emme saa sellaista aikaiseksi - mutta yksi lampi jo saatiin 😄

      Poista
  3. Toivotaan, että loppukesä ei olisi niin tuskainen veden kanssa, suuntaan eikä toiseen ;)

    VastaaPoista
  4. Meillä on samanlainen kuution säiliö navetan kattovesiä keräämässä ja voi pojat kun se on hyvä, jos vain sataa vettä. Siitä on vedetty kasvihuoneelle letku ja kasvihuoneella on hana josta saa letkulla vettä suoraan kasvihuoneeseen ja kasvimaalle tai kastelukannuihin. Keväämmällä kun ei satanut niin täytettiin säiliötä vanhasta rengaskaivosta pahimman kuivuuden aikaan. Nyt on vettä riittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan suuri korkeusero teillä on kuution ja kasvamaan välillä? Meillä ei tunnu paine riittävän. Tai sitten pitää ostaa leveämpi letku - tai sitten meille myydyt osat eivät toimi. Toisin sanoen, nyt on ollut vettä, mutta kastelukannu on edelleen paras ratkaisu 😄

      Poista
  5. Luin ja luin ja koko ajan mielessä pyöri että olipa upea hirsiaitta ja olipa hieno lato missä on varmasti paljon säilytystilaa. Hienoja rakennuksia joiden arvon huomaa varsinkin kun meillä sellaisia ei ole, vaan kaikki pitää rakentaa. Kuivuus on täälläkin läsnä, meille tulee kyllä kunnan vesi johtoa pitkin taloon ja kasteluita varten on kaivossa vielä ainakin vettä. Sadeveden talteenotto kyllä kannattaa, vaikka viime talvena täällä ainakin satoi niin että jouduin rakentamaan pitkospuut kanalaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkorakennuksen ovat todella kuulla arvoisia, ja varsin hyvin jo meillä käytössäkin 😊 kunnan vesi ei ole meille vaihtoehto, joten kekseliäisyys palkitaan, kun veden talteenottoa ideoidaan 😄 Meillä oli kolme vuotta sitten täällä kesä, kun piha lillui vedessä; nyt täysin toinen äärilaita 😉

      Poista
  6. Me kyllästyimme reilun 10 vuoden jälkeen siihen, että kaivoista loppui aina vesi. Nyt meillä on kunnallinen vesi ja viemäri. Tosin me asumme tällä ihan vakituiseen.
    Kasvimaille ja eläimille käytämme edelleen omien kaivojen vettä. Toinen kaivoista on kunnostettu.
    Sekä meillä on sadeveden keräykseen tuhannen litran säiliö ja useampi pienempi tynnyri. Isolla kasvimaalla, kasteluvesi nostetaan lammesta, mikä kaivettiin aikanaan vesijohtorempan yhteydessä. Ilman tätä lampea, kasvimaan pito näissä mittapuissa olisi liian raskasta. On niin kätevää, että veden voi nostaa ihan kasvimaan vierestä. Ja ihan kastelukannuilla kastellaan. Lampi rules! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että lampi toimii! Olisi mielenkiintoista kuulla, miten lammen rakensitte! Täällä on nyt mietitty laajempaa lampea - tai toista lampea, mutta miten ne toteutettaisiin. Ensimmäisessä on nyt torpalta löytynyt vanha lampikangas, ja pitää kyllä hyvin veden sisällään, mutta lampi itsessään voisi olla suurempikin 😊

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!