torstai 11. joulukuuta 2014

Christmas Bed + Second Chance Giveaway

Joululakanat (Second Chance) testauksessa.


Jutussa mukana jouluinen yllätys, joka on toteutettu yhteistyössä Second Chancen kanssa. Kaikki vuoden 2014 jouluyllätykset löytyvät Christmas surprises 2014 -tunnisteen avulla!

Viimeksi touhotin blogissa joulusiivouksen perään. Jutun kirjoittamisen jälkeen imuroin talon, järkkäilin kirjastohuonettamme/makuuhuonettamme nätiksi ja siivosin kirjahyllystämmekin kolmanneksen. Miksi? No näiden kuvien takia. Huomaan blogia pitäessäni, että asiat etenee myös jouluvalmistelujen osalta nopeammin kuin ennen. Varsinkin luvatut yhteistyöpostaukset potkivat eteenpäin. Toki seurauksena on monesti, että yksi nurkka tulee nätiksi - kun taas toinen nurkka kuormittuu kasalla tavaroita.

Uusi ja vanha kohtaa; ihana yhdistelmä!


Siivouksen jälkeen sijasin vuoteeseen uudet lakanat. Ja tämän tein todella vain blogin tähden, sillä otin nämä tämän jälkeen pois. Nämä ovat nimittäin meidän joululakanat. Onko joku siellä päässä yhtä hölmö tässä suhteessa?

Myönnän. Ihan hölmöä tosiaan, mutta minulla vain on tullut tavaksi, että sijaan vuoteeseen aaton aattona puhtaat lakanat - ja lakanat ovat olleet jouluiset. Tänä vuonna hairahdin ja ostin uudet joululakanat Second Chancelta. Näin nämä Suklaamarengin Heidin kuvaamana, ja olin heti myyty. Vaikkemme olisi tarvinneet lakanoita, ostin silti. Kai sitä joskus saa tehdä jotain ihan turhiakin ostoksia…?

Pönttöuuni lämmittää myös jouluyönä.



Hyvää omaatuntoa palauttaa se, että lakanat on tehty ylijäämäkankaista. Ensinnäkin Second Chance käyttää kaikissa tuotteissaan Nanson tehtaan Suomessa valmistettuja ylijäämäkankaita. Toiseksi juuri nämä lakanat ovat syntyneet kangaspakkojen ylijäämäkankaista; kun kangas ei siis ole enää riittänyt - tai niitä ei ole tarvittu Second Chancen vaatteiden valmistukseen - on loppupakan kankaasta tehty lakanat. Mitään ei ole heitetty hukkaan.

Second Chancen lakanat.


Haastavaksi tässä tilanteessa tekee se, että lakanoiden määrät ovat rajalliset juuri edellä kuvatusta syystä. Jos ihastun lakanoissa tiettyyn kuosiin ja väriin tänä talvena, en välttämättä saa niitä enää seuraavana talvena. Voitte kuvitella, että kiemurtelin epävarmuudessa, kun minun piti tehdä päätös suhteellisen nopeasti. Päätöstä vauhditti se, että Second Chance lupasi pienen alennuksen lakanoihin bloginäkyvyyttä vastaan. Uskaltauduin, enkä kadu; sopivat vanhan talon henkeen, hirsiseinien ja pönttöuunin vierelle aivan mahtavasti!

Ostin kahdet erilaiset lakanat; punaiset ja kerman väriset. Valikoimassa on tällä hetkellä monia muitakin värejä. Tämä yhdistelmä tuo joulun mieleen, mutta kevään tullen voin ostaa kerman väristen lakanoiden kylkeen vaikka siniset tai vaaleanpunaiset - ja tunnelma vaihtuu helposti. Eikä tarvitse siis ostaa lakanaparia vaihtaakseen ilmettä sänkyyn, vaan yhdet lakanat riittää. Tykkään.

Kirjahyllystäkin siivottu osa pääsi kuvaan.






Mutta nyt se jouluyllätys... Second Chance on lupautunut nimittäin lahjoittamana yhdet vapaavalintaiset lakanat yhdelle blogini lukijoista! Eli tämä tietää seuraavaa:

A r v o n t a

Nyt siis teillä on mahdollisuus voittaa Second Chancen yhdet lakanat! Voit valita kuosin ja värin Second Chancen sen hetken valikoimasta. Tämän hetken valikoiman löydät tästä: klik!

Kerrassaan ihana joululahjaidea myös! Arvontapalkinto ei ennätä jouluksi pukin säkkiin, mutta jos teet tilauksen verkkokaupasta 17.12.2014 mennessä, voit paketoida tällaiset myös pukin kääreisiin! Lakanoita löytyy myös 14.12.2014 asti Helsingin Lasipalatsista pop up -myymälästä.

Osallistuaksesi arvontaan vieraile Second Chancen verkkokaupassa ja linkitä kommenttiisi tuote, josta tykkäät eniten. En huomioi vastauksia, joissa ei ole linkkiä. Jätä myös sähköpostiosoitteesi, jos kommentoit anonyymina. Second Chancen valikoimassa on siis monenlaisia vaatteita ja asusteita naisille sekä lapsille tässä jutussa mainittujen lakanoiden lisäksi.

Jos jaat arvonnan eli tämän blogijutun omassa blogissasi, facebook-sivuillasi tai instagram-tililläsi samana päivänä, kun jätät vastauksen alle, saat myös toisen arvan. Jos tilisi on "salainen" tulee sinun todistaa kuvankaappauksen keinoin, että olet jakanut jutun juuri kyseisenä päivänä, jos ja kun voitto osuu kohdallesi.

Muista kertoa, kuinka monella arvalla olet mukana!

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy 23.12.2014. Arvonnasta kuulutetaan täällä blogissa joulun jälkeen ja voittajaan otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Jos voittajalta ei saada vastausta viikon kuluessa, arvonta suoritetaan uusiksi. Arvontapalkintoa ei toimiteta ulkomaille.

Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan!

Lorun ihana sydänpallo potkittiin myös estradille mukaan.






* * * * *

In the Pictures you see jersey bed sheets by Second Chance. Sheets are designed and made in Finland. Second Chance uses in its products leftovers from Nanso factory.

G i v e A w a y

Second Chance wanted to give one bed sheets to Give Away; so now you can win them! Just visit Second Chance's web shop and write on comment box the link of the product, which is your favorite in Second Chance's collection. If you share the give away with link and picture below in Facebook, in Instagram or in your blog, you have two lots. Remember to mention about the number of lots and also your email, if you comment as anonyme. The give away starts now and ends 23.12.2014. The sheets will be delivered only in Finland.

42 kommenttia:

  1. http://www.secondchance.fi/home/vaatteet-asessuaarit.php?type=Lakanat ja sieltä kerma/ruskea väri jaoin fb:ssa

    VastaaPoista
  2. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=154 tummanruskeana.
    Yhdellä arvalla mukana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  3. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=89
    Ninni -mekot on kivoja! :)
    Yhdellä mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  4. Moni juttu näyttää niin ihanalle, varsinkin nuo lakanat ja useampi paita, tää Nelli-neulospusero esimerkiksi.:) http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=140

    Jaoin fb:ssä ja tykkäilin instassa(miten siellä jaetaan julkaisu, kysyy vasta sinne liittynyt :D).
    hulamaja ät gmail piste com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instagrammissa on sellainen Repost-toiminto, jonka voi ladata netistä. Mutta jos jaoit fb:ssä, sekin riittää oikein hyvin :) Ja kiva, kun löysit blogiini!

      Poista
  5. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=85
    Olen haaveillut näistä lakanoista jo kauan. Olen niitä käynyt hiplailemassa myös livenä...unelmanpehmeät :)
    Yksi arpa!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia, tosi kauniisti sopivat nuo lakanat uuteen kotiinsa :) Nyt tekisi mieli itsekin hankkia punaiset lakanat. Second chancen valikoimasta lakanoiden lisäksi ihastuin tähän Matilda- mekkoon: http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=166
    Yhdellä arvalla mukana. cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania kuvia! Kiitos Mari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Maija; lakanoiden ansiosta kuvat ovat ihania :)

      Poista
  8. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=85
    Yhdellä arvalla mukana.
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  9. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=158
    Yhdellä arvalla mukana. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  10. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=118
    Haaremihousut tietysti, koska eihän lököhousuja vaan voi olla liikaa!
    Yhdellä mukana jälleen. :)

    VastaaPoista
  11. http://www.secondchance.fi/home/mallistot-kevat-kesa-2015.php jade
    Yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  12. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=147 Yhdellä arvalla mukana. marja.k@phnet.fi

    VastaaPoista
  13. Kaikki kävin läpi, ja oli ihania mekkoja ja tunikoita, mutta enemmän tykkään näistä lakanoista ja koska muutenkin rakaastan punaista, niin valinta oli selvä: http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=85 ja punaisena
    Jaettu Fb-sivuiltasi ja tästä postauksesta pinterestissä ja google plussassa.
    hautnina at gmail com

    VastaaPoista
  14. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=91
    yhdellä arvalla mukana
    pusuri@luukku.com

    VastaaPoista
  15. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=104
    Yhdellä arvalla mukana.
    inillukk@gmail.com

    VastaaPoista
  16. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=85 eli korallin värinen oli mielestäni hienoimmat. Yhdellä arvalla mukana.
    saya_04@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. http://www.secondchance.fi/home/vaatteet-asessuaarit.php?type=Lakanat
    Sieltä kerma/ ruskean väriset lakanat ovat aivan ihanat!
    Yhdellä arvalla mukana
    Johanna.hynynen@gmail.com

    VastaaPoista
  18. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=85 ja punaiset lakanat ovat suosikkini! Olen kahdella arvalla mukana <3 tiina.achren@gmail.com

    VastaaPoista
  19. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=154 tummanruskeana, ihana! Yhdellä arvalla mukana!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Voi miten kiva idea käyttää ylijäämiä! ensimmäiseksi pomppasi taivaansiniset lakanat silmiin!
    http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=85
    Yhdellä arvalla mukana...
    ohwienodrisch@web.de

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukana ja suosikkini on tämä: http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=94
    johannaliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=85 suosikkini siis sinivioletti. Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  23. Tämä olis ihan mun näköinen pinkkivalkoisena :)

    http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=123

    Yhdellä arvalla mukana
    carmencita(at)wippies.fi

    VastaaPoista
  24. Suosikkini on Dita -mekko http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=168

    Kahdella arvalla mukana. noora.k.saksa@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Tää on mun suosikki http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=160

    Yksi arpa

    VastaaPoista
  26. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=65
    Tämä kaunis tunika sopisi iäkkäälle äidilleni. Lakanan väriksi valitsen taivaansinisen. Yhdellä arvalla mukaan, kun en tällä tabletin osaa vielä blogiini linkittää. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  27. http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/33/Rasyreppu
    Talvinen Heljä-mekko olis mukava lisä vaatekaappiin :)
    2 arpaa, mmm.meeri@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Suosikkini: http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=154
    Lakanoista valitsisin Kerma/ruskea väriset.
    Yksi arpa.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=154. Ihastuin juurikin noihin lakanoihin, minulle uutta Second chance

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis yhdellä arvalla mukana. Teksti pätkäisi kesken. ;-)

      Poista
  31. 2 arvalla mukana ja nuo neulosmekot on aivan ihania, ja tämä kaikista ihanin,
    Birgitta-neulosmekko
    http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=161

    VastaaPoista
  32. Yhdellä arvalla mukana. Valitsemisessa meni hieman aikaa, mutta lopulta päädyin Birgitta-neulosmekkoon: http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=160

    hete‍lma{a}y‍ahoo.co.uk

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arvalla mukana!
    Suosikkini on Elli -neulostunikamekko :)
    http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=150
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kaksi arpaa! :)
    Tämä malliltaan ihanan näköinen ♥ http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=154

    VastaaPoista
  35. Tämä mekko on kaikista Second Chancen vaatteista suosikkini, sekä malliltaan että kuosiltaan http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=152 Aivan ihana! Lakanoista valitsisin saman kuosin kerma/ruskeana. Yksi arpa. jalonensp@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Yhdellä mukaan :)

    Tää on ihanin: http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=84

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Ottaisin nuo haaremihousut itsellenikin, mitkä juuri ostin lahjaksi. :)

    http://www.secondchance.fi/home/vaatteet-asessuaarit.php?type=Vaatteet

    elli.hukka@gmail.com

    VastaaPoista
  38. http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=91
    Ninni-neulosmekko on kaunis. 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Elli-neulostunikamekko, farkkusininen/ruskea:
    http://www.secondchance.fi/home/product_display.php?id=150
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!