Luonnon armoilla // At The Mercy of Nature, Part I

Halusimme vanhan talon. Keskeltä maaseutua - keskeltä luontoa. Rauhaa.

Saimme vanhan talon. Keskeltä maaseutua - keskeltä luontoa.

Mutta se rauha. Se on miten sen ottaa. Luonnon keskellä on rauhallista periaatteessa. Mutta olet samalla myös luonnon armoilla, ja mitä se sitten tekee kaupunkilaisen mielialalle. Tuleeko rauha? En tiedä, korostuuko tämä meillä, kun asumme torpassamme vain osan vuodesta - ja osan viikoista. Pääseekö "luonto" villiintymään tällöin enemmän pihapiirissä ja talossa? Mutta viime viikonloppu osoitti jälleen kerran niin vahvoja luonnon merkkejä, että meinasi rauhallinen olotila olla kaukana.

Torpan ostaessamme tiesimme, että alue on suurpetoaluetta. Ajattelin, että pahinta olisi tietenkin, että torppamme olisi jollain susien kulkureitillä. Ihan hirvittävää. Osasin myös pelätä hevosmuurahaisia niiden tuhovaikutusten kannalta. Ja käärmeitä. Ja mietin myös hiiriä, mutta en minä niitä pelännyt. Ne nyt on vain pieniä karvaisia eläimiä.

Hiiret

Kun siivosimme taloa ensimmäisenä viikonloppuna, huomasimme hiiren papanoita todella monessa paikkaa. Hiiret ovat pieniä karvaisia eläimiä kyllä, mutta valitettavasti hiiren papanoissa mahdollisesti elävät pöpöt ja lattioilla leikkivät lapset eivät ole paras yhdistelmä.

Ostimme ultraäänikarkoitelaitteita. Ne eivät auttaneet. Tukimme aukkoja, joista hiiret voisivat päästä sisälle. Silti niitä vain aina tuli jostain sisälle. Löytyi aina uusia aukkoja, joista ne voisivat päästä sisälle. Ostimme hiirenloukkuja. Ja joka kerta, kun hiiri oli joutunut loukkuun, ahdisti. Ja joka kerta, kun hiiren jätöksiä löytyi - jälleen - sisätilasta, ahdisti.

Kesällä saimme torpan sisätilat kylmää ullakkoa lukuun ottamatta tilkittyä hiirivapaiksi alueiksi. Mies levensi ja korotti listoja, ja teki kaiken maailman virityksiä. Monta työtuntia.

Torppa pyritään pitämään niin puhtaana kuin mahdollista ruuan muruista ja tähteistä, ja kaikki ruoka säilyttämään pelti- tai lasipurkeissa. Vähentämään näin houkutuksia päästä sisälle.

Hiiriä eikä niiden jätöksiä ei näkynyt uusien listoitustem ja paikkojen laittamisen jälkeen torpassa. Silti mietin joka kerta, kun saavumme paikalle, ovatko ne jyrsineet jostain kohtaa uuden kolon sisälle.

Peltojen kyntämisen jälkeen hiiret usein pyrkivät takaisin sisälle, ja niin kävi meillekin. Viime viikonloppuna meitä odotti kesäkodin saunassa yllätys: hiiret olivat käyneet aterioimassa. Syöneet Vuotaren saippuapaloja. Ja papanoita. Niitä oli ihan hirvittävästi. Ja kuntosali; sekin oli täynnä papanoita. Olivat järsineet istuimen pehmusteetkin uuteen uskoon.

Kyllä vihastutti! Ja vaikka tätähän me haluttiin; luonnon keskelle.

No. Mies alkoi listoittamaan saunaa uusiksi; sinnekin leveämpää listaa ja aukkoja tukkoon; naulasi jopa ristiin nauloja aukkoihin, jotta kulkureitit menisivät takuulla umpeen. Samoin kuntosalin kanssa.

Rastaat

Keväällä ihastelet, kun linnut laulavat niin paljon, ettet ole eläissäsi vastaavaa kuullut. Ihanaa! Asian kääntöpuoli on vain se, että linnunkakkaa. Sitä on kaikkialla. Kuistilla, keinuissa, jakkaroilla, pöydillä, hiekkalaatikolla. Kaikkialla. Rastaat menevät myös sisälle; kanalaan, jonne on aikoinaan puhkaistu hevosille aukko seinään - ja kunnostamaamme navetan juhlasaliin, jonne linnut kulkivat ovien alta. Rastaat aterioivat mielellään myös viinimarjapensailla, mutta tämän vuoden onni taisi olla hyvä mustikkasato; ehdimme poimia viinimarjoja hyvät satsit ennen kuin siirtyivät metsästä pihalle syömään. Emme enää yhtää ihmettele tarinoita ukista, joka ammuskeli rastaita pihamaalla. Emme kuitenkaan itse kykene sellaiseen. Rakennamme navetan ovien alle puusta palat, jotka estävät lintuja tulemasta sisälle. Kanalaan suunnittelemme ovea. Asia jää suunnitteluasteelle, muiden kiireellisempien asioiden jalkoihin.

Hevosmuurahaiset

Hevosmuurahaisista olen kertonutkin (täällä). Ne saapuivat torppaamme sisälle tiedustelureissulle juhannusviikonloppuna. Pelotti ja ahdisti; niitä oli niin keittiön kaapeissa kuin kattiloissakin. Seinillä ja lattioilla. Tapasimme niitä paljon myös saunan seinillä. Torpasta saimme muurahaiset hätistettyä kanelilla. Torpan ulkopuolelle sekä saunaan asensimme myrkkyansoja. Muurahaiset vähenivät, mutta voimme olla lähes varmoja, että ainakin saunan hirsistä osa on lahoja; hevosmuurahaiset ovat tästä hyvä todiste.

Polttiaiset

Kesän alussa viritimme hyttysverkot ikkunoihin. Ulkona oli hyttysiä, mutta eihän se haittaa, kun ovat ulkona. Jos nukkua saa rauhassa, kaikki hyvin. Kesän ainoa helleaalto osoitti, että kuumuuden lisäksi myös joku muu valvottaa sinua öisin. Luonnon keskeltä löytyy polttiaisia. Polttiaiset tulevat läpi hyttysverkkojen. Ne ovat erittäin pieniä. Ne imevät sinusta verta. Ja sen jälkeen polttelee. Raavit. Ja tunne vain pahenee. Ikkunat kiinni - helteelläkin. Alue veraa ihoon aina iltaisin. Googletat ja luet, että polttiaiset viihtyvät kosteikoissa ja lahoissa puissa. Mietit, miten saisit naapurin kaatamaan lahot puut rajalta - ja viemään lahot kannot ja puut muualle. Ja huokaiset onnesta, kun viikon hellekausi päättyy.

Hyönteiset

Sen kerran, kun olet ulkona hiukset märkänä vapaina hulmuten, tunnet sisään tultuasi, että päässäsi liikkuu jokin. Käteesi osuu jokin pitkä. Sarvi? Huitaiset päätäsi ja yrität päästä siitä jostain eroon pakokauhun vallassa. Mies yrittää löytää sen, muttei löydä. Tästä tovin päästä näemme lelulaatikossa pitkäsarvisen koppakuoriaisen. Ei sen kummempaa siis.

Kyykäärmeet

Mikä sen mökkimäisempää, kuin käydä kyykkypissalla aitan nurkalla? Yksi kerta, kun "laskeudut" alas, kuulet vierestäsi tsshhhhh... Ja näet pitkän kyykäärmeen jalkojesi vieressä. Tämän jälkeen mietit, mikä sen mökkimäisempää kuin mennä sinne huussiin pissalle.

Hirvikärpäset

Mistä tietää syksyn tulleen? No tottakai ne tippuvat lehdet, ja värikäs luonto. Mutta nyt olemme oppineet myös, että ne hirvikärpäset. Ne lentää sun päälle. Ne takertuu kiinni. Ja ne ei sitten kuole muutoin kuin liiskaamalla kärpänen kahtia kynsien väliin. Peset hiukset joka ilta niin hyvin kuin mahdollista, sillä yksi kerta löydät kärpäsen saunan lauteilta viereltäsi - ja toinen kerta pesuvadista. Hirvikärpäset tykkäävät hirvien lisäksi puraista ihmisiä. Mutta me ihmiset ei niin välitettäisi näistä kavereista.

Hirvet


Syksyn pimenevät illat. Tunnelmallista. Tähtiä ja kuu taivaalla. Hiljaisuus. Paitsi joskus. Kuuluu sellainen matala mörinä. Jäät kuuntelemaan ja ihmettelemään. Örinä ei ole pelottavaa, mutta tunnistat sen hirveksi. Peset hampaat äkkiä puhtaaksi ja kipaiset sisälle.

Ullakkokärpäset

Olimme kaksi viikkoa poissa talolta. Kun astuimme sisälle, ulkoeteisessä oli kärpäsiä. Katsoin nitä vilaisten, mutten niin kovasti ihmetellyt. Mentiin sisälle, ja siellä aloin ihmettelemään. Yhden ikkunan välissä oli valehtelematta ainakin 30 kärpästä. Mistä ne sinne ovat tulleet? Huomaan, että myös sisällä on muutamia kärpäsiä, ja ne lisääntyvät. Tulevat aina oven avautuessa sisälle ulkoeteisestä. Menen avaamaan ullakkohuoneiden ikkunoita tuulettaakseni huoneet ennen nukkumaan menoa. .... What? Mikä ötökkäviidakko? Ullakkoaulammemme, joka on yhteydessä ulkoeteiseen, kuhisee kärpäsiä.

Taas googletamme. Ymmärrämme, että nämä ovat ullakkokärpäsiä. Tykkäävät tulla näin syksyn tullen talojen ullakkotiloihin - ja siitähän ne sitten leviävät myös muualle taloon.

Ensimmäisenä päivänä avaamme ullakon ikkunan niin, että kärpäset lentäisivät ulos. Seuraavana päivänä kärpäsiä on kuitenkin vähintään yhtä niin paljon kuin edellisenä. Tulivatko ne takaisin vai hävisivätkö vain ikkunoilta turvaan?

Toisena päivänä suihkutan ullakolla raidia. Sen jälkeen imuroin. En ole ikinä ennen imuroinut niin paljon kärpäsiä. Uskomatonta. Seuraavana aamuna ullakolla on ainakin vielä hiljaista. Seuraavana viikonloppuna nähdään, onko uusi kanta kuoriutunut ja asettautunut taas taloomme.

Muuta?

Ja on niitä ihmetyksiä ja kummastuksia esiintynyt näidenkin lisäksi. Mutta jätetään tämä nyt tähän. Ajattelin nyt kuitenkin kertoa, siitä talosta maalla haaveileville, että on tässä vanhassa talossa maalla tämäkin puoli; ei pelkkää lahoja hirsiä ja vanhojen ikkunoiden korjaamista. Toki täytyy sanoa, että meidän torppa on todellakin keskellä ei mitään. Peltojen keskellä voisi olla helpompaa?

Mutta, kaduttaako? No ei todellakaan. Moni asia tulee vain niin yllätyksenä, ja silloin saattaa vähän ahdistaa. Helpottaa, kun miettii kaikkea sitä mahtavaa, jota torppamme on tuonut elämäämme; ison pihan, vanhan talon, historian havinaa - ja kyllä sitä luontoa ympärille; sitä on niin hyvässä kuin pahassakin.

Ja sudet.

Niitä aluksi pelkäsin. Kun lähdin ensimmäistä kertaa lenkille yksin, vilkuilin koko ajan metsään puolin ja toisin tietä. Nyt kun lähden lenkille, vilkuilen välillä, mutta en enää pelkää. Torppamme sijaitsee onneksi sen susialueen ihan reunamailla, eli toivon mukaan täällä ei niitä ole. Ja eiväthän ne ihmisen kimppuun hyökkää. Oliko yksi tapaus Suomessa tiedossa, että niin olisi käynyt? Ja se oli hyvin paljon aikaa ennen minua tai sinua.

Enemmän pelkään nykyään hiiriä.

P.S. Keskityin tässä postauksessa ihan vain näihin eläviin olentoihin. Jos ehdin, rustaan vielä toisen osan, jossa kerron muutaman koettelemuksen toiselta eli kasvikunnan kantilta. Joo-o, ei sekään niin itsestään selvyys ole. Ja kuvat ovat viime viikonlopulta. Iloisia kuvia. Päätin, etten julkaise kuvia hiirten syömistä saippuoista, papanoista, ullakkokärpäsistä, ja muista eliöistä en ole kuvia edes tallentanut. Koska lopputulema on joka tapauksessa onnellinen - kuten näissä kuvissakin on tunnelma!

We have faced the nature different ways, when living in our summer home, than earlier. For example we look mouses, birds and flyes maybe more sceptically - because they are living there so near to us - even in our house. But even despite of - or maybe even because of the wild nature around us, we love this place. Peace is here; at least almost all the time.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook, Pinterest, Twitter and YouTube!