maanantai 7. joulukuuta 2020

Hirsikehikon kunnon arviointi, merkitseminen ja purku



Tämä teksti liittyy rakennusrestauroinnin opintojen näyttöihin, joista kirjoitin aiemmin täällä. Olimme mukana purkamassa vanhaa hirsitaloa uudelleen pystytettäväksi. Tässä postauksessa kerron huomioita ja tärkeimpiä vaiheita hirsikehikon purkuun liittyen. Jos kiinnostuit aiheesta, suosittelen lukemaan myös kirjan Hirsitalo muuttaa, jonka minäkin ostin kehikon purun jälkeen. Kertonee innostuksesta asiaan ja suunnitelmissa onkin hirsikehikon purku ja uudelleen pystytys torpan maille uudeksi saunaksi.

Riskien arviointi

Koska hirsikehikon merkitseminen, purku ja siirto eivät ole nopeasti toteutettavia toimenpiteitä (prosessi vaatii paljon työtunteja ja purussa helpointa on käyttää nosturia, mihin tarvitaan useimmiten ammattilaisen apua), on erittäin tärkeää arvioida aluksi hirsikehikon siirron kannattavuus ja riskit. On todennäköistä, että osa hirsistä on lahonnut, mutta mitä suurempi osa on lahonnut, sitä suuremmaksi nousevat kustannukset työtuntien muodossa, kun paikkahirsiä sahataan tai veistetään lahonneiden tilalle. Siksi ennen kuin päättää purkaa hirsikehikkoa uudelleen pystytettäväksi, kannattaa selvittää, miten rakennusta on huollettu viimeiset vuosikymmenet.

  • Jos katto on päässyt vuotamaan tai rännit/syöksyt ovat pettäneet tai väärin asennettu, vesi on voinut vahingoittaa hirsiä. 
  • Jos maa on noussut rakennuksen ympärillä, maakosteus on voinut vahingoittaa hirsiä alhaalta käsin. 
  • Jos talon vierustalla on runsaasti kasvillisuutta, voivat seinähirret olla lahonneet ihan keskeltäkin käsin. 
  • Jos ikkunoita ei ole hoidettu, on kosteus voinut vahingoittaa etenkin ikkunanalushirsiä. 

Myös riskirakenteet ja -paikat kannattaa huomioida. Esimerkiksi multapenkkirakenne tai maapohja ovat todennäköisesti lahottaneet alimpia hirsiä, jos rakennusta ei ole käytetty ja huollettu viimeisinä vuosikymmeninä. Rakennuksen sijainti esimerkiksi alarinteessä on voinut kerryttää kosteutta rakennuksen rinteen vastaisella seinällä.

Hirsitalo voi olla myös vanhasta hirsitalon hirsistä rakennettu, mikä ei tietenkään ole huono asia. Purettaessa laudoitus, voidaan kuitenkin yllättyä, kun ikkunattomassa seinässä onkin oviaukko ja paikka ikkunalle, kuten tässä purettavassa hirsitalossa oli.

Jotta hirsikehikon kunnosta saadaan parempi varmuus, voidaan hirrestä porata koepaloja riskipaikoista. Lahovaurioita voi kuitenkin löytyä myös yllättävistä paikoista, jolloin kaikki vauriot eivät välttämättä selviä koeporauksin.

Usein hirsikehikot myydään itse purettavaksi. Koska purkutyö maksaa ostajalle jo melkoisen summan (työtunnit ja nosturi), kannattaa riskit arvioida ennen ostopäätöstä tarkasti. Jos kehikossa on selkeitä riskin paikkoja ja koeporaukset osoittavat useita lahovaurioita, mutta silti kaupan teko kiinnostaa, kauppaehtoja kannattaa miettiä uusiksi. Ostaja ja myyjä voivat esimerkiksi neuvotella kauppahinnan uusiksi, jos kehikko paljastuu purun myötä suurelta osin lahoksi (esim. 1/3 hirsistä korvattava). Tällöin ostoshintaa alennetaan tai kehikko luovutetaan ilmaiseksi purkajalle, koska kehikon uudelleen rakentamisen kustannukset nousevat mittavasti suunnitellusta. Tässä kohtaa sekä ostaja että myyjä kuitenkin voittavat; myyjä saa purkutyön ilmaiseksi ja ostaja saa purkutyömaan rakennustarpeita purkutyön hinnalla tai alennetulla hinnalla - vaikkei kokonaista hirsikehikkoa onnistukaan saamaan.

Hirsikehikon purun valmistelutyöt

Hirsikehikon purku on periaatteessa yksinkertaista, jos pohjatyöt tekee tarkasti ja järjestelmällisesti.

Työn pohjalle kannattaa tehdä pohjapiirros, jossa kaikki seinät, ikkunat ja ovet on numeroitu ja mitattu. Jos talosta puretaan myös huoneiden lattia- ja sisäkattomateriaaleja sekä listoja, kannattaa myös huoneet numeroida pohjapiirrokseen. Meidän tiimiimme kuului arkkitehti Tomi Laine, joka laati piirrustukset työmaalla. Kohde kannattaa myös kuvata erittäin tarkasti varsinkin, jos haluaa pystyttää rakennuksen uudelleen restauroinnin hengessä. Kuviin on helppo palata myöhemmin tarkastamaan pieniä yksityiskohtia.



Suosittelen kaikille hirsikehikon purkajille purkamaan säilyttävässä hengessä kaiken mahdollisen talosta ennen varsinaisten hirsien purkua. Vaikka moni pinta näyttää aluksi rapistuneelle, voi syynä olla vain kulunut maalikerros ja itse puu voi edelleen hyvin - ja on moninkertaisesti laadukkaampaa (tiheäsyisempää eli kovempaa ja siten kulutuskestävämpää) kuin mitä tavallisessa rautakaupassa tänä päivänä myydään. Kaikki ikkunat ja ikkunakarmit kannattaa irrottaa varovasti, numeroida ja laittaa säilytykseen. Vaikka itse ikkunoiden puuosat olisivat lahonneet, kannattaa tämä tehdä. Vanha lasi on arvokasta ja rakennusmateriaali, josta alkaa restauroijilla olla jopa pulaa. Vanhat rikki menneet pokat toimivat myös mallina uusille ikkunoille.

Itse purkaisin ja säilyttäisin kaiken mahdollisen; myös esimerkiksi uunien metelliosat, pönttöuunin kuoret, panelit ja listat. Pienet vanhat yksityiskohdat uudelleen nostettavassa talossa ovat lopussa erittäin tärkeitä vanhan tunnelman luomisessa. Kyse on myös rahasta; vanhan tyyliset laadukkaat rakennusmateriaalit uutena maksavat.

Me pääsimme työmaalle siinä vaiheessa, kun osa hirsikehikon siirron valmistelevasta purkutyöstä oli tehty. Purkua jatkettiin mm. irrottamalla ja numeroimalla ikkunakarmit sekä purkamalla vanha betonitiilikatto lavoille säilyttäen siis tiilet tulevaa käyttöä varten. Uudelleen pystytettäviä hirsikehikoita koskevat uudet rakennusmääräykset, joihin vanhat kattotuolirakenteet eivät välttämättä istu. Vanhat hirrestä veistetyt kattotuolit kannattaa kuitenkin purkaa säästäen; hirsimateriaalia voi käyttää myös muuta rakennettaessa myöhemmin.

Kun kaikki muuria myöten, mutta tietenkin alapohjaa ja sokkelia lukuun ottamatta, on purettu, on hirret irrotettavissa turvallisesti nosturin tai käsivoimin uuteen paikkaan. Ennen kuin siirtoa tehdään, tulee hirret kuitenkin numeroida tarkasti aiemmin laaditun pohjapiirroksen mukaisesti.



Numerointi tehdään irrotettaviin metalli-/vaneriläpysköihin metalliin painean tai vaneriin veden pitävällä tussilla kirjaten. Numeroinnissa tulee huomioida hirsien jatkuvuus läpi seinän. Jos hirsi katkeaa esimerkiksi ikkunan tai oven kohdalla tulee heti ensimmäiseen hirteen lisätä myös tästä merkintä. Esimerkkikuvassa seinän numero pohjapiirroksessa on D, joten D näkyy jokaisessa seinän hirressä. Numero D-kirjaimen jälkeen kertoo hirren järjestyksen alhaalta ylöspäin. Kolmas pieni kirjain kertoo hirren olevan seinässä osissa; D5a on ensimmäinen osa, D5b on toinen osa, jne. Läpyskät kannattaa kiinnittää hirteen ruuvaten, jolloin ne ovat tukevasti kiinni, mutta jolloin ne saa myös helposti pois hirsikehikon pystyttämisen jälkeen. Läpyskät kannattaa kiinnittää myös järjestelmällisesti aina samaan paikkaan. Tässä tapauksessa ne kiinnitettiin aina hirsirakennuksen ulkopuolelle paikkaan, josta hirsi alkoi vasemmalta päin katsottaessa.

Hirsikehikon purku

Hirsikehikon voi purkaa käsivoimin, jolloin säästää ulkopuolisen työvoiman ja koneiden kustannuksia. Käsivoimin purku on kuitenkin varsin fyysistä, vaatii suuremman talkooväen ja vie huomattavasti enemmän aikaa kuin koneen kanssa purkaminen.

Tämä hirsikehikko purettiin nosturin avulla suoraan kuormalavalle, josta se kuljetettiin rakennuspaikalle. Tällöin paikalla oli oltava vähintään kaksi työmiestä; toinen ohjaamassa nosturia ja toinen kiinnittämässä nosturin kahvoja sopivaan kohtaan hirttä. Etenkin osittain lahot hirret voivat yllättää epätasapainollaan, jolloin hirsi voi keinahtaa kahvoissa, tipahtaa ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vaarantilanteita työmaalla. Hirsikehikkoa purettaessa onkin ensiarvoisen tärkeää olla oikeat työvälineet; suojakypärä ja turvakengät suojaavat työtä tekevää jo paljon. Huomiovärit työvaatteissa auttavat nosturin kuljettajaa havaitsemaan työmiehet työmaalla, mikä sekin on tärkeää painavia hirsiä siirrellessä.

Hirsiä purkaessa hirret siistitään tarpeen mukaan. Muun muassa vanhat puutapit irrotetaan tai sahataan poikki lastauksen takia. Myös suuret naulat ja mahdollisesti hirsiin vielä jääneet muut osat voi viimeistään kuormalavalla irrottaa. Tämä helpottaa seuraavia työvaiheita.

Hirsikehikon purkuun varattava aika

Tämän hirsikehikon pohjapiirrosten tekoon ja hirsien numerointiin olisi mennyt arviolta vajaa yksi työpäivä kahdelta työmieheltä. Varsinaisten hirsien purkuun nosturin avulla ja lavalle lastaamiseen meni reilu työpäivä kahdelta työmieheltä ja joukolta innokkaita aikuisopiskelijoita. Tähän päälle tulevat tietenkin valmistelevat työt, joihin menee moninkertaisesti aikaa, jos ne tekee kunnolla ja haluaa säilyttää vanhoja rakennustarpeita uudelleen käytettäväksi.

Postauksen kuvat: Raision seudun koulutuskuntayhtymä (Raseko), Rakennusrestauroinnin opiskelijat, vuosikurssi 2019
 
Kehikosta vesikattoon - kirjaesittely Tuuma-lehdessä
 
Aiheeseen liittyen pääsin lukemaan tuoreeltaan ja kirjoittamaan esittelyn Tuuma-lehteen Maija Stenvallin kirjoittamasta kirjasta Kehikosta vesikattoon - Vanhan hirsitalon siirto syksyllä 2020. Kirjassa tuli esille paljon samoja huomioita kuin mitä itselläkin oli herännyt prosessin aikana ja tätä näyttöä kirjoittaessa. Suosittelen kirjaa jokaiselle, joka on aloittamassa hirsikehikon siirto- ja jälleenrakennusprosessin ensimmäistä kertaa elämässään. Kirja on oivallinen muistilista, ja huomioi monia sellaisia asioita, jotka helposti jäisivät tekemättä ajoissa - ja siten siirtoprosessin sujuvuus herkästi kärsii. Tärkein huomio, mitä kirjasta jäi mieleen oli, että valmiiksi purettuja kehikoita ei kannata ensisijaisesti etsiä. Kun purkaa kehikon itse, voi rakennuksesta ottaa tarkemmat mitat ennen purkamiseen ryhtymistä (mikä vaikuttaa rakennuslupapiirrosten laatimiseen oleellisesti, voi numeroida kehikon hirret juuri niin tarkasti kuin ne kuuluukin numeroida ja voi hyödyntää todennäköisemmin myös muita rakennuksen osia kuin hirsiä.
 

 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löydät minut myös InstagrammistaFacebookista ja Pinterestistä!

10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen projekti tuollaisen hirsitalon kunnostaminen. Me ostimme muutama vuosi sitten vanhan omakotitalon, jossa esimerkiksi katto ja rakenteet kaipasivat täyden remontin. Nyt kun päätalo on valmis olisi seuraavaksi vuorossa traktorihallin teräsrakenteiden vahvistaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa sille, että siellä on tehty aika paljon töitä! Vanhhoissa pihapiireissä kyllä riittää tekemistä; ei lopu varmasti kesken :)

      Poista
  2. Kätevää, että hirret saadaan tuollaisen nostokuljetuksen avulla purettua. Käsivoimin olisi kyllä varmasti raskasta alkaa työtä tekemään. Meilläkin on pihassa täällä Espoossa pieni hirsilato jonka purkamista olemme harkinneet jo useamman vuoden ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä; käsivoiminhan sitä on ennen tehty, mutta kyllä homma hoituu huomattavasti sutjakammin konevoimin! :D

      Poista
  3. Hei! Minkälaisessa hintaluokassa liikutaan nosturi+ammattimies -yhdistelmässä? Onko vuorokausihinta satasia vai tonneja? Yritysten sivuilla voi pyytää tarjouksia, ei oikein saa viitettä hinnasta. Eikä viitsi tarjouksia käydä pyytelemään, kun on vasta idullaan koko ajatus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkeasti voi sanoa että ihan pienen lava-auton jossa pieni nosturi (jonka ulottuvuus sitä luokkaa että purkaa pienen vajan tms ulkorakennuksen) tuntiveloitus lienee jossakin 50-80 euroa, reilumman kokoinen kalusto jossa voimaa ja ulottuvuutta varmaan tuplaten. Huomaa, että se oma perusteellinen pohjatyö on se millä minimoidaan kalustotunnit, eli kaikki pitää olla valmiiksi tehtynä ja mietittynä; numeronti, muut purkutyöt, nosturiauton paikka ja reitti, "pakkaustarvikkeet", purkupaikka. Valitsethan myös auton siten että se vastaa tarpeita; jos kehikko menee muualle, saman auton olisi hyvä pystyä kuljettamaan, tällöin puretaan suoraan auton lavalle.

      Poista
    2. Kiitos tästä kommentista anonyymille; en itse ollut tätä huomannut vasta kuin nyt. Ja täysin totta, itse kalusto ja hirsien nosto kuormaan ja purku aika pieni työ verrattuna siihen valmisteluun, mitä kuormausta ennen on jo tehty!

      Poista
  4. Meillä on rakennuksen purkutyö alkamassa. On siis hyvä, että saa hieman ehkä osviittaa siitä, miten urakka tulee menemään. Kiitokset siis tämän jakamisesta. Tuo kirjakin voisi olla mielenkiintoinen luettava. Meillä tulee tuon vanhan tilalle uusi rakennus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, kiva olla avuksi ja kannattaa tosiaan kysellä myös, jos joku haluaa ostaa hirret ja rakennusosat, jos ne eivät teillä itsellänne tule käyttöön. Tuossa tapauksessa melkein parasta on, että ostaja tekee työt ja siirtää hirret uuteen osoitteeseen.

      Poista
  5. Itseäni ihastuttaa kovasti nämä vanhat hirsimökit. Harmi, että tämä piti purkaa. Meidänkin suvulta löytyy hieman vanhahko hirsimökki, joskus siellä kesäpäiviä vietetäänkin. Nyt sille alkaa pienet kunnostukset, eli tehdään mm. hirsimökin soodapuhallus. Kätevä kun on nuo työkoneet käytössä!

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!