tiistai 16. syyskuuta 2014

To Do List Before The Baby Comes!



Laskettuun aikaan on enää vajaa kuukausi, ja To do -listalla vielä monta asiaa, jotka pitäisi saada hoidettua ennen kuin lapsi puskee maailmaan…! Päätin valokuvata suurimmat tekemättömät työt - ihan vain itsellekin muistoksi; tuntuu kenties myöhemmin mahtavammalle näitä katsellessa, kun työt on suoritettu? Vai mitenköhän meidän käy…?

Kuvat laitoin kauneus- en tärkeysjärjestykseen; ja ensimmäisenä on vanhojen pönttöuunin kuorien maalaus. Maalikin on jo ostettu viime talvena Domus Classikasta, mutta vielä maalipurkki odottaa avaajaansa. Samoin pönttöuunin ympäristön lattialaudat pitäisi sahata, asentaa ja maalata.

Mutta vanhassa talossa on yksi hyvä puoli: näihinkin vajeisiin silmä tottuu. Jossain repsottaa aina, ja nyt saa repsottaa tässä vielä hyvän tovin, sillä monta tätäkin tärkeämpää tehtävää on edessä.

Tämä tehtävä on ollut täysin minun hartioillani; nimittäin vauvavalmistelut. Varmistaa, että kotoa löytyy kaikki tulevalle pienokaiselle ja paikat ovat valmiina vastaanottamaan häntä. Väliaikaratkaisuna vauvan hoitopöytä sijoitetaan eteiseen - ja vieläpä näin ylevälle kirjoituspöydän tasolle! Ihan vain siksi, ettei saatu kirjoituspöytää mahtumaan minnekään muualle, ja tässä vessan ja vesipisteen läheisyydessä hoitopöydän on hyvä olla. Hoitopöydältä puuttuu vielä monta asiaa, kuten hoitotaso/pehmuste, mutta pyykit ja vaipat on onneksi jo pesty ja viikattu kauniisti kaappeihin ja laatikoihin!




Tämä To do -lista on ollut pääosin puolestaan miehen ja suvun miesten hartioilla. Kuvista voitte päätellä jo paljon; yläkerran makuuhuoneet, vessa ja vaatehuone ovat vielä hyvinkin kesken. Seuraavaksi olisi luvassa uusien kattoikkunoiden ympäri kulkevien rakenteiden rakentaminen, seinien hiominen ja tasoitus - ja sitten kattopanelien maalaus, asennus ja maalaus uudestaan.

Juuri viikonloppuna tuumin, että suurin osa suomalaisista tekisi kattojenkin pintaremontoinnin helpommin; ostaisi vain valmista mdf-panelia valkoisena ja asentaisi ne paikalleen. Me kuitenkin ostettiin panelit puisina Ypäjältä, jossa ne olivat lojuneet jo tovin sivussa odottamassa parempia aikoja - eli saatiin ne halvalla, mutta kovin likaisina ja useat rikki menneinä... Eli sahausta, lajittelua, pesua ja maalausta luvassa ennen kuin saadaan yhtäkään panelia kattoon asetetuksi.

Ja kyllä; tämä To do -lista ei tule valmistumaan vauvan tuloon mennessä - myönnetty on.






Ja tämäkin sitten vielä; merkittävin eikä missään nimessä vähäisin tehtävä To do -listalla; kasvattaa tätä mahaa ja vauvaa sen sisällä sekä pitää itsensä hyvissä voimin ajatellen tulevaa synnytystä. Välillä tuntuu, että ratkean - ja miten ihmeessä ihmisen kroppa tällaista kestää! Mahan kasvamiseen liittyen To do -listalla olisi etenkin se nukkuminen ja lepääminen, mikä on kuitenkin minulle kenties se vaikein tehtävä; en oikein malta, kun mietin, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Ja levon puute kostautuu huonona olona etenkin aamuisin. Nyt olen oksennellut kaksi viikkoa, ja varautunut siihen, että sama meno jatkuu loppuun asti.

Mahan kasvuun liittyen To do -listalla on myös sairaalareissuun valmistautuminen; sairaalakassikin pitäisi pakata - ja valmistautua myös itse vauvan tuloon; mm. hankkimalla useammat kankaiset liivisuojat. Viime kerralta viisastuneena en edes yritä kertakäyttöisiä, sillä iho ei tykännyt niistä ollenkaan - ja olivat hiostavia. Myllymuksuilta löytyisi kivoja kestosuojuksia; eikö?

Huomaan kuitenkin, että en ole viisastunut ensimmäisestä raskaudesta tippaakaan tässä mielessä; edelleen asetan itseni ja oman hyvinvointini To do -listan loppupäähän huomaamattani.

Kyllä, yritän muuttaa tapani - vaikka heti muistan, mitä kaikkea tältä listalta vielä puuttuu - mitä ei voinut kuvata; mm. tyttären tulevat syntymäpäiväjuhlat… Mutta yritän.

* * * * *

The baby is coming soon, but there are still so much to do on the To do -list. The biggest issues is listed above with the pictures:

1) painting the old fireplace,
2) prepering for the baby; for example the nursing board is still waiting many things to come,
3) the renovation of the attic; there are so much to do, but I know; this do not finish before the baby's coming,
4) and of course growing the baby bell and the baby; the biggest and the most important issue - and so difficult in these circumstances, when you would need to rest, but at the same time you know how much there is thing to do...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!