sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Old Perennials - or Weeds?









Kuljeskelu kesäkotimme puutarhassa on ollut toukokuun ajan kuin löytöretkellä olisi. Maasta alkoi nousta etenkin toukokuun lopussa uusia kasveja. En ole käynyt vielä kasveja läpi, sillä odotan äidiltä vanhaa perennakirjaa - eikä aika riitä tällä hetkellä sen suurempaan tiedon hakuun. Jos sinä tunnistat näistä jonkun, olen kiitollinen vinkeistä! Taitaa joukossa olla kyllä rikkaruohoiksikin kutsuttuja - mutta kauniita silti.

Ja mitä kaikkea pihalle ilmestyykään sitten kesäkuussa; paljon on jo ilmestynyt ensimmäisellä viikolla! Myöhemmin näistä kenties sitten lisää.

Tulevalla viikolla toivon mukaan perustetaan meidän ensimmäinen perennapenkki pihalle ja kootaan osa löydöksistä yhteen paikkaan; nyt kun näitä löytyy sieltä ja täältä, ruohonleikkuu ja rikkaruohojen kitkeminen aiheuttavat haasteita. Pitää vain ensin olla varma, että penkkiin tulee juuri tuon perennapenkin paikan kasvuympäristöön sopivat lajikkeet!

Some perennials - or weeds - have arisen at our summer home garden. I like them - but I need also some study; what they are and what they like? Next week we are maybe collecting some of them together and establish our very first flowerbed!




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebook and Pinterest!


12 kommenttia:

  1. Tuo keltainen on kevätvuohenjuuri, tutustuin siihen vuosia sitten kun ostimme kakkoskotimme, jossa oli vanha puutarha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Marika; tämän arvasinkin perennaksi, mutta nimi oli hukassa :)

      Poista
  2. 3. kuva/keltainen kukka ei ole rikkaruoho! Nimeä en muista, mutta kaunis ja sitkeä kukka, kukkii kauan.
    6. kuva on vuorenkilpi, leviää reilusti, mutta helppo siirtää osia uuteen paikkaan.
    7. kuva, käsittääkseni ei ole rikkaruoho, tämäkin leviää reilusti ja hankala saada pois.

    Eipä musta oikeastaan ollut apua. :D Yhtä tietämätön olen kasveista. Teen vain perässä sen, mitä naapuri tekee omalla takapihallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä - ja toisaalta hyvä tietää, että voi olla liiankin hyvä leviämään; näille sitten vaikka ihan oma penkki :D

      Poista
  3. Kaunista! Mä en tunnista noista muuta kuin tuon narsissin, vuorenkilven ja perhosorvokin(?). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhosorvokki olikin hyvä vinkki; näitä meillä kasvaa etenkin metsän reunassa, ns. metsäniityllä. En ajatellut siirtää kukkapenkkiin, mutta juuri tuolla metsän reunassa ovat todella kauniita tähän vuodenaikaan <3

      Poista
  4. Keltakukkainen on vuohenjuuri ja tuo jossa on isot pyöreät lehdet ja "pinkit" kukat on vuorenkilpi. Siihen jää mun osaaminen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D Suurin piirtein samoista lähtökohdista itsekin lähdin tätä juttua rustaamaan - tai no en sitä keltakukkaistakaan tunnistanut muuksi kuin "perennaksi" ;)

      Poista
    2. 1. Tästä kehkeytyy jokin lilja, veikkaan ruskoliljaa.
      2. Imikkä, kasvaa luonnossa ja puutarhoissa.
      5. Kurjenpolvi tai sitten sellainen punertava kellomainen rikkaruoho, ihan nätti kyllä.

      Poista
    3. Kiitos; ja oikeassa olit ensimmäisen osalta. Imikkä ei alkanut kukkimaan, joten mietin, onko sitä sitten kuitenkaan? Ja 5. oli tosiaan rikkaruoho, jotka vedin alas jossain vaiheessa kesää ;D

      Poista
  5. Runoilijan narsissi, myös valkonarsissiksi sanotaan. Vanhojen pihojen ihana koristekasvi :)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!