Rotten Wood, Mouses and Carpenter Ants

Lahoa hirttä kolottu pois. Hirsi ei onneksi ollut läpeensä laho.

Ystäväni kysyi viime viikolla, onko kesäkodista löytynyt yllätyksiä. Sillä hetkellä paistoi aurinko, ja vastasin positiivisin mielin Ei kummempia yllätyksiä. Tästä muutaman päivän jälkeen mieli oli kuitenkin täysin maassa. Satoi vettä. Sisälle virtasi hevosmuurahaisia. Lahovauriot ja hirsistä löytyvät ötökät ahdistivat. Ja hiiren papanoita. Niistäkin sai juuri sinä päivänä pisteen I:n päälle ahdistukselle.

Hiiret. En minä niitä pelkää, enkä hypi kattoon, kun niitä näen. MUTTA ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin myöntämään, että en minä niistä tykkääkään. Koska tulevat meidän taloon sisälle. Ja kaikkiin muihinkin rakennuksiin. Kakkaavat ihan joka paikkaan ja sitä kautta levittävät ehkä tautejakin.

Heti alussa huomasimme papanoita, joten taistelu näitä hiirulaisia vastaan alkoi heti ensi päivistä. Ensin kokeilimme kevyintä ja siisteintä vaihtoehtoa; eläinystävän valintaa eli ultraäänilaitetta. Ei todellakaan toiminut. Hiiri jätti papanoitaan muutaman kymmenen senttimertin etäisyydelle laitteesta; haistatti siis meille ja asentamallamme laitteelle, no ne papanat.

Ultaäänilaite hiiriä vastaan; ei auttanut.

Sitten laitettiin hiirenloukku. Yök. Ja se jättiläinen saatiin kiinni. Ajattelin, että nyt on peli pelattu ja voin astua aamulla hyvin mielin tupaan ilman pelkoa loukussa lojuvasta hiirestä - tai papanoista lattialla.

No ei todellakaan; tuli toinen hiiri. Ja sitten kolmas hiiri. Ja …

Kolot oli jo mielestämme tukittu. Ja loukkujahti alkoi tuntua loputtomalta. Halusin kissan. Mies ei. Enkä minäkään oikeastaan sitä kaupunkiin halunnut. Tänne kesäkotiin kuitenkin. Kesäkissako? No ei kauhea. En minä sellaista halua.

Mutta voisiko joku antaa kissan meille hoitoon tänne?

En lähtenyt kyselemään, sillä mies alkoi etsiä uusia aukkoja, joista hiiri kenties pääsisi sisälle. Listan alapuolelta? Niin pientä rakoa ei uskoisi kulkuväyläksi, mutta kokeilimme. Listaa väännettiin alaspäin - ja viimeiset pienet raot tukittiin listan paloilla; liimaten ja naulaten.

Voitto; ei enää papanoita eikä kuolleita hiiriä loukuissa. Mutta miksi edelleenkin narisen? No siksi, että niitä papanoita on vielä eteisessä, autotallissa, ullakon kylmissä tiloissa, siis kaikkialla. Sellaisia aukkoja, kuin sarjakuvissa. Tila on ollut pitkään hiirten valtakuntaa; on vessat ja pesät ja kulkureitit. Me tulimme nyt sotkemaan heidän jutut.

Ja hevosmuurahaiset. Nehän todella olivat meidän tsekkilistalla kesäkotia etsiessä; jos havaitaan niitä pihamaalla, herätyskellojen pitää soida, sillä voivat olla tuhoamassa hirsiä rakennuksista. No eihän niitä maaliskuussa havaita, joten toivottiin parasta. Arvatkaa, mikä oli tunne, kun huomasimme, että sisällä ei ollut yhtä eikä kahta hevosmuurahaista, vaan niitä tuli aina vain uusia?

No ahdistus.

Hevosmuurahaiset tulivat sisälle keittiömme takaa. Ja sitähän myös aiemmin epäilimme; takana olevaa seinää, että sieltä voi löytyä haasteita, sillä tiskitasosta on takuulla roiskunut vettä keittiökaappien taakse. Ja eihän ongelma ole niin mahdoton; purkaa vain keittiökaapit, korvata vaurioituneet hirret ja korjata syy - eli tiskialtaan vesien roiskuminen pysäytettävä. Mutta kun olisi ihan vain pikkasen muutakin tekemistä.

Panu Kaila vinkkaa kirjassaan käyttämään kanelia hevosmuurahaisten karkoittamisessa. Isovanhemmat toivat kanelipurkin tullessaan juhannuspäivänä; päivä muurahaisten havaitsemisen jälkeen. Ripautin kanelia nurkkaan, josta epäilimme näiden lurjusten kulkevan sisälle. En olisi ikinä uskonut; se nimittäin auttoi!

Enää ei ole siis hevosmuurahaisia sisällä, mutta eihän se itse ongelma kuitenkaan ole hävinnyt. Hevosmuurahaisia on todennäköisesti jossakin rakenteissa, sillä niitä kulkee jonkin verran talomme takaseinustan sokkelista sisälle. Lisäksi löysimme hevosmuurahaisia saunan seinillä kulkemasta. Pyydän anteeksi nyt kaikille muurahaiskunnille jo etukäteen; tulemme käyttämään teihin myrkkyä. Ja toivomme tästä pika-apua ongelmaan. Ensi kesänä sitten keittiön aukaisu ja mahdollisesti hirsien vaihto.

Edellisillä asukkailla oli teolliset aineet käytössään taistossa hevosmuurahaisia vastaan (tai näin ainakin oletamme, että niiltä rakoja on tukittu) - pelkkä kaneli auttoi meillä.

Ja lopussa: se laho. Emme me sitä edelleenkään pelkää. Vanhoissa taloissa sitä nyt on. Mutta sinä kyseisenä päivänä se tuntui liialta. Lahoa on löytynyt nyt kummastakin kammarista, joiden seinät on aukaistu. Mutta hirret eivät ole läpilahoja. Ja missään ei ole märkää. Ei lattialautojen allakaan - vain rutikuivaa sahanpurua. Toinen huone on nyt tarkistettu ja lahot osa kolottu pois. Lahojen hirsien tutkinta jatkuu tällä hetkellä toisessa kammarissa, mutta kuten sanoin; vielä ei ainakaan näytä toivottomalle. Silti kieltämättä takaraivossa elää pieni pelko, että jossain kohtaa kosahtaa, rapsahtaa ja napsahtaa.

Kieli keskellä suuta toivon, ettei niin käy.

Loppuun kysymys: onko teillä kokemuksia näistä aivoituksista? Hiiristä, hevosmuurahaisista ja/tai lahosta? Kaikki vinkit otetaan oikein mielellään vastaan! Ja anteeksi myös; ehkä vähän masentava postaus, mutta totuudenmukainen.

One rainy day and rotten wood, mouses and carpenter ants were too much… We have repaired walls against mouses, used cinnamon against carpenter ants and repaired walls of rotten wood. And of course studied; why there are rotten wood, mouses and carpenter ants. If you have good advices how to get ride of mouses and carpenter ants, let me know!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!