Thank You

Lapsen tekemiä pullia.

Käsintehtyä, kesälle tuoksuvaa Vuotaren saippuaa.

Pullaa päiväkodin tädeille.

Kiitoslahja päiväkodin tädille.

Kun kesäloma alkaa ja päiväkoti päättyy, miten muistaa päiväkodin tätejä? Muistetaanko kaikkia pienen päiväkotimme tätejä? Vai muistetaanko tytön oman ryhmän tätejä? Vai ihan vain sitä nimettyä "ykköstätiä"?

Opettelua. En tiennyt. Mies ei osannut sanoa, mutta totesi, että jotenkin pitää muistaa. Lopulta ajattelin, ettei meillä ole rahkeita muistaa kaikkia, ja tytön ryhmässä olevien tätien kaikkia nimiäkään, saati lukumäärää, en tyhmyyksissänikään muista, joten päätin kääräistä pienen paketin vain sille ykköstädille.

Mutta heti harmitti, kun kiikutin paketin paikalle viimeisenä päiväkotipäivänä ennen kesälomaa. Katsoin etenkin muutamaa tätiä, joille ei ollut mitään tuotavaa, ja mietin, että kyllä hekin kiitoksen ansaitsisivat; ovat olleet niin kultaisia, ymmärtäväisiä ja auttavaisia koko vuoden.

Ykköstäti oli aidosti iloinen saamastaan paketista, kun kerroin, että sisällä on Vuotaren (klik) käsintehty saippua - kesän tuoksulla ja väreillä.

Ja kun seuraavana päivänä kiikutimme tytön kanssa yhdessä leipomamme voisilmäpullat lapsien päiväunien aikaan tädeille ja vastassa oli yksi niistä oikein kivoista tädeistä, oli vastaanotto vähintäänkin yhtä ilahtunut. Ja kyllä: nyt tuntui sille, että kokonaisuus toimi. Ja tuli todella iloinen mieli. Ainakin minulle ja tyttärelle - mutta hyvin todennäköisesti myös niille tädeille, joille olimme kiitollisia. Ja samalla lapsi pääsi oikeasti itse mukaan lahjan tekemiseen ja antamiseen; ja kenties oppi pienen suuren asian antamisen ilosta sekä kiittämisestä.

Blogeista seurailin toukokuun mittaan, mitä kukin oli keksinyt viemiseksi, ja ihania ideoita tuli vaikka kuinka. Mikä itseäni kuitenkin aina mietityttää lahjoissa on se, tulevatko ne oikeasti käyttöön? Ovatko ne varmasti saajansa tyyliset? Ja mitä jos oikeasti rahasta on tiukkaa; pitääkö silti satsata. Mies kertoi, että keskustelupalstoilla joku opettaja oli kironnut juuri posliiniesineitä, joita saa joka vuosi aina vain uusia. Onhan se totta, vaikka tuntuu, ettei sitä ääneen saisi sanoa. Mutta ehkä ihan hyvä, että sanoi.

Silti kun katson itse omassa elämässäni läheltä opettajaa, jota muistetaan yllättävän vähän kouluvuoden jälkeen, tuntuu vähän oudolle. Varsinkin, kun olen kuullut muita väyliä pitkin, että hän on tykätty opettaja. Annetaanko opettajille vielä lahjoja; miten heitä kiitetään? Vai onko luokattomuus muuttanut opettajien ja oppilaiden välistä suhdetta? Ainakin itse haluaisin kiittää niitä, jotka auttavat meitä meidän lasten kasvatuksessa. Joka tapauksessa: asiat ovat selkeästi muuttuneet siitä, kun minä olin nuori.

Mitä kummallisempi lahja oppilaalta, sitä enemmän ne ovat herättäneet lahjan saajassa lämpimiä tunteita - kuten myös minussa sivusta seuraajana. Kuten "Olemme kalassa" -kyltti, vaikkei lahjan saaja ole ollut kalassa, tiedä häntä, lapsena varmaan viimeksi. Tai Tigerista ostettu laskin, joka kesti ensimmäisen päivän ja sen jälkeen antoi erikoisia tuloksia opettajalle. Tai jättimäinen pyyhekumi; sillä juuri kyseisellä opella oli kuulemma aina ollut pyyhekumi hukassa. Nämä muistetaan.

Niin, mitä minun piti sanoa, oli, että toimimme sitten niin tai näin, tärkeintä olisi, että kiitämme häitä, jotka ovat meitä auttaneet, aidosti juuri sillä tavalla, millä saamme itse sanomamme parhaiten läpi. Ei sen tarvitse olla suurta tai ihmeellistä; jos halaus toimii parhaiten, miksei sitten sillä tavalla? Sillä mikä sen ihanampaa kuin saada sekä kiitoksen saajalle että sen antajalle hyvä mieli?

Niin ja loppuun: kiitos sinulle, joka luit tämän loppuun asti - ja vielä suurempi kiitos, jos jätät ajatuksesi alle.

We baked some coffee bread to kindergarden aunts and gave hand made soap, before summer holiday started. Both were liked!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook and Pinterest!