Ensimmäiset viikot // First Weeks

Ensimmäiset viikot - kissan kanssa ja irtisanomisen jälkeen. Sanoisinko, että kummatkin näistä yllättivät minut erittäinkin positiivisesti.

Ensinnäkin tämä meidän Sanelma. Hänhän oli viimeinen pentueesta, joka ei tuntunut löytävän itselleen kotia. Hän piiloutui viimeisimpään nurkkaan, kun ihmiset lähestyivät häntä. Silmistä näki, että hän pelkäsi aivan kauheasti, kun häntä pidettiin sylissä. Emmekä saaneet häneen mitään otetta käydessämme katsomassa häntä ensimmäistä kertaa. En halunnut pelästyttää häntä edes ottamalla häntä syliin. Tytär sanoi, että haluaa toisen pennun; pennun, joka tuli syliin ja joka leikki. Tuo kissa on valitettavasti jo varattu, mutta tuo tuolla piilossa voisi olla meidän. Tyär katsoi minua epäilevästi. Ja minä puolestaan katsoin isäntää epäilevästi: Mitä tehdään?

No minullahan herää tuollaisissa tilanteissa usein typeräksikin luokittelemani suojelusvietti. Pitäähän tuon kissan saada hyvä koti - varsinkin, kun hän on niin herkkä.

Se voi olla sitten sellainen kissa koko elämänsä, mies sanoi. Minä maalailin tämänkin kuvan seinälle: kissa kirjahyllyn päällä lymyillen perheemme menoa - yksin, mutta kuitenkin onnellisena. Kyllä minä siitäkin tykkään, päätin. Jokainen on erilainen, mikä vain täytyy hyväksyä - ja antaa erilaisuudelle tilaa.

Ja niin minä hain tuon pelokkaan kissan kotiimme yksi päivä, kun muut olivat töissä ja päiväkodissa. Yritin saada häneen kontaktia, mutta hän vain lymyili kaapin alla - ja myöhemmin rappusten alla, yli vuorokauden. Mutta olin jotenkin asennoitunut tähän; hän voisi olla tällainen lopun elämäänsä, joten niin: kunhan nyt syömässä uskaltaa käydä - ja pissalaatikolla.

Kissalla oli kuitenkin paljon asiaa kaapin ja rappusten alla piilotellessaan. Hän miukui ja maukui: sanaili jotain, josta en ymmärtänyt sanaakaan. Sanelma. Nimi sopisi hänelle täydellisesti. Ja niin hänestä tulikin Sanelma, kun nimestä keskusteltiin perheen kesken.

Kotiutumista seuraavan päivän iltana lasten mentyä nukkumaan hän tuli viimein luokseni. Hän tuli syömään - mutta hän antoi myös silittää. Ja hän kehräsi. Todella paljon.

Ja siitä se lähti: Sanelma on nyt mukana menossa lähes koko ajan. Herää, kun lapset heräävät. Tulee luo ja kehrää. On lasten leikeissä mukana ottaen vastaan kuonokoppaansa leluja, jotka poika heittää hänelle. Juosten välillä karkuun vauhdillakin - mutta maaten välillä selällään tyttären vieressä lattialla kehräten kauniisti. Kopasta eroon päästyään hän on ollut vielä enemmän kaikessa mukana; tytön riemuksi hän muun muassa leikki kerran leikkivaunuissa nukkuvaa kissaa. Ja hän löytää nykyään mitä erikoisempiin paikkoihin nukkumaan; mm. kukkaruukkuun.

Hän haluaisi aivan valtavasti kulkea pöydillä, mutta yritän edelleen opettaa hänelle käytöstapana kissalle vierasta asiaa; ettei pöydillä saisi hyppiä... Ja vieressä hän haluaisi nukkua - mutta siinäkin asiassa pidän pääni ainakin vielä kylmänä, sillä pelkään, että voin olla hiukan allerginen kissoille, sillä olen koirillekin. Ja siten on parempi, että makuutilat ovat kissalta vapaata tilaa.

Oppia kaikki: arin pentueesta saattaakin paljastua aivan muuksi, kun saa erilaisen lauman ympärilleen. Kissapentueessa hän oli selkeästi alistetuin, mutta uudessa laumassaan hän suorastaan loistaa toimeliaisuudellaan, seurallisuudellaan ja tyytyväisyydellään!

Viime viikolla kerroin sanasen jos toisenkin toisestakin asiasta; yllättävästä irtisanomisesta pitkäaikaisesta työsuhteesta. En voittanut lotossa, mutta tuuriani voisi verrata melkein lottovoittoon. En voi paljastaa tässä enempää, mutta kaikki kääntyi paremmin kuin hyvin - ainakin nyt näyttää siltä.

Kiitos teille jokaiselle, jotka jättivät kauniita ja tsemppaavia kommentteja edelliseen postaukseen! Niistä sain vahvistusta: asenne on niin tärkeää. Toinen asia, mikä oli omalta osaltani todellakin tärkeää: uskot itseesi ja hakeudut sellaisiin tehtäviin, mitä oikeasti haluatkin tehdä. Uskon, että todellinen halu ja into paistaa läpi - ja se huomataan. Ja kolmas asia: että toimit ja teet - ja mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Minä ennakoin - ja toivon mukaan se kannatti.

Työttömyys on kohdannut niin monet viime vuosina - ja vuosikymmeninäkin. Toivon rutkasti tsemppiä kaikille heille, jotka ovat tuossa tilanteessa tällä hetkellä. Ja voin vain viitata omiin oppiini: aimo annos positiivista uskoa itseensä ja intoa uusiin mahdollisuuksiin työelämässä - sekä ripaus onnea matkaan, ja kyllä se siitä varmasti - viimeistään jossain vaiheessa - voitoksi kääntyy!

Our cat, Sanelma, has settled down in our home and family after two weeks. After first days she revealed as very children kind, joyful and sociable cat - and we are more than satisfied! Also my job situation has developed quickly; more about that hopefully later, if everything goes well.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in Instagram, Facebook, Pinterest, Twitter and YouTube!