perjantai 4. maaliskuuta 2016

Ullakon eteinen lähes valmiina // Hallway in the attic almost ready





Nyt ajattelin ajatella vähän teitäkin. Siis välillä kauniita kuvia ja jotain tarinaa tästäkin hetkestä. Väsymys painaa pikkuisen silmiin, joten päätän tehdä tämän postauksen lyhyesti. Todeta, että ullakkommehan on jo aika valmis. Ei se valmis ole, mutta valmiiksi saattamisen eteen ei ole tehty joululoman jälkeen mitään - eikä suunnitelmia jatkamisesta ole. Meillä painaa remonttiväsymys, ja katse on kääntynyt jo enemmän kesään ja torpan pihapiiriin.

Ehkä kuitenkin keväällä kiskaisemme hommat täällä niin valmiiksi, että saamme rakennusluvan hoidettua alta pois. Ja sitten voi todella huokaista vähän aikaa tämän kodin laittamisen kanssa; keskittyä torppaan... Sillä tylsäähän se olisi, jos tekeminen loppuisi!



Ullakon eteisestä tuli yllättävän kaunis, vaikkei siihen käytännössä mahdu kuin ovet ja pieni lipasto. Avaruutta eteisaulaan tuo kuitenkin toisella puolen avautuva televisionurkkaus, josta en ottanut kuvia. Syystä, että siellä ei ole kuin televisio ja kaksi patjaa lattialla. Sisustus on siis yläkerrassa aivan kesken. Mutta se on niin kivaa puuhaa, että sitä tehdään sitten, kun oikeasti huvittaa.

Ja takaisin eteishalliin. Kaikki ovet ostettiin ilman karmeja vanhana; vaatekomeron ovea lukuun ottamatta Wanhan Wallankumouksesta. Ovia ei ole sen enempää korjattu. Sekin odottaa tulevia vuosia. Karmit oviin rakensi taitava puuseppä. Karmit on vielä maalaamatta.

Tapettina on Pihlgren ja Ritolan harmaa lukko-tapetti, ja lattialla täälläkin Antiikkiverstaan pellavaöljymaali, sävynä vihreä umbra. Katossa killuu väliaikainen lamppu. Palovaroitin on kerrankin jotain vähän kauniimpaa; Jalo Helsingin mallistoa.



Ja meillä on ullakolla Porin Matti. Se oli asennettuna noille sijoille, kun taloon muutettiin, mutta nyt se on samalla paikallaan ilman hormiliitosta. Syynä on se, että Porin Matti olisi käytävällä, oviaukon suulla, ja varsinkin lasten kanssa tuo on huono paikka. Rakennusluvassa meillä on kuitenkin paikka tulisijalle, joten ehkä me se siihen joku päivä vielä asennammekin. Porin Matti vaatisi vähän hoitoa; puhdistusta ja uutta maalia.

Ja mitä vielä. Meillä on Alpo-kissa. Alpo tykkää leikkiä lasten kanssa ja loikoilla milloin missäkin. Alpoa katsellessa tämän äidin kissakuume on vain pahentunut, ja olen jo soitellut kissojen perään. Saa nähdä, miten meidän käy!

Viimeisessä (vähän suhruisessa) kuvassa kaiken tämän mahdollistaja; rakkaus ja oma, kärsivällinen sekä taitava aviomies. Toki minäkin vähän olen tehnyt, mutta ilman häntä ei ullakosta olisi tullut läheskään niin käytännöllistä - ja loppuun asti ajateltua kuin nyt. Kiitos Hammi's Design tästä ihanasta ystävänpäiväkortista; se pääsi koristamaan yläkertamme aulaa rakkaan kuvan äärelle; kuva kortin takana alkuajoiltamme.




Our hallway in the attic is almost ready. The (paper) wallpaper is from Pihlgren & Ritola. The floor (linseed oil) paint is from Antiikkiverstas. The doors are old; we found them from Wanhan Wallankumous. We should fix them quite a lot. And as it is - the renovation is not yet ready. We are waiting for inspiration - and the focus in our mind is now at the croft and the garden around it. The smoke detector is for once beautiful; it's from Jalo Helsinki Collection.



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!


23 kommenttia:

  1. Tuo tapetti on kyllä kaunis! Nämä sinun kuvasi saavat minut entistä enemmän haaveilemaan vanhasta talosta. Mukavaa viikonlopun aloitusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis se on - ja ajatonkin toivottavasti. Vanhassa talossa on puolensa, mutta vaihtaisi en pois - missään nimessä ;)

      Poista
  2. Kyllä on kaunista. Mikä sävy ja maali sinulla on ovenpielissä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattioissa ja listoissa on kaikissa vihreää umbraa, mutta sekoitussuhde on erilainen: lattiassa noin 1:1, mutta listoissa muistaakseni 1:3 (1 vihreää umbraa ja 3 valkoista). Heh, minä olen unohtanut jo! Nämä pitäisi kirjoittaa ylös, ja ehkä ne löytyvätkin vielä noista vanhemmista blogiteksteistä ;)

      Poista
  3. Ihanalta näyttää!
    Meillä on täällä uudemmat ovet,mutta koska ovat täysipuisia,en ole raaskinut lähteä vanhoja ovia ostamaan ja vaihtamaan.. vaikka olisihan noissa huomattavasti enemmän tunnelmaa.
    Ovia kiertävät listat ajattelin vaihtaa tuollaisiin koristeellisimpiin kuin teilläkin, niin vähän fiilis muuttuisi.

    Montako huonetta teillä on tuolla ullakolla?

    Täällä myös väsymystä ilmassa. Olen käynyt marinoimassa (eli konmarittamassa ;) ) vanhempieni kotia heidän apunaan ja puuh.. kun yksi ikiliikkuja-takiainen roikkuu lahkeessa tai keikkuu sylissä samalla kun yrittää saada hommia etenemään, niin johan on haastetta kerrakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhaa ja hyväkuntoista on tosiaan kurja lähteä vaihtamaan, vaikkei täysin olisi omaan makuun. Meillä on vähän sama tilanne torpalla listojen suhteen, mutta ovat kuitenkin alkuperäiset - ja olen oppinut tykkäämään niistä, joten pidetään ne vain paikoillaan :)

      Meillä on ullakolla nyt kolme makuuhuonetta, mutta yksi pieni väliseinäratkaisu pitäisi vielä toteuttaa, jolloin olisi kolme makuuhuonetta ja televisionurkkaus, joka on ilman ovea yhteydessä tähän eteiseen. Vanhemmissa blogiteksteissä löytyy ihan videokierros ullakolta, jos kiinnostaa ;)

      Oih, tiedän tunteen! Meidän ikiliikkuja on keksinyt nousta tuolille - ja pöydälle. Ja jos tuolit kaataa tai vie pois, hän kyllä osaa ne nostaa taikka työntää takaisin pöydän äärelle. Toisin sanoen meillä ei saa nyt olla mitään pöydilläkään ;D

      Poista
  4. Tosi kaunista! <3 Valtava urakka teillä takana. Minkälaista tuo pellavaöljymaali on? Kestääkö kauan kuivua? Mä haluaisin maalata meidän keittiön lattian kesällä ja pohdin maalivaihtoehtoja. Montaa viikkoa ei voida odottaa kuivumista, koska keittiö nyt on vaan tärkeä tila lapsiperheessä. :D Kuitenkin maalin tulisi olla ehdottomasti hyvin kulutusta kestävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellavaöljymaalissa on tosiaan se huono puoli, että kuivuu hitaasti, mutta jos haluaa nopeuttaa kuivumista kannattaa laittaa vähän reippaammin sekaan serotiinia ja itse maalaisin tosi ohuita kerroksia useamman kerran. Mutta silti veikkaan, että yhden kerroksen kuivumiseen menee noin viikko. Eli vaihtoehto vain, jos olette pois kotoa aina kuivumisen ajan? Betolux voi tässä suhteessa olla helpompi. Itse maalasin liuotinohenteisella betoluxilla edellisen asunnon eteisen lattian ja kesti tosi hyvin. Eikä kestänyt kuivua kuin muistaakseni sen yön (?) vai kultaakohan muistot ajan kulun...? ;D

      Poista
    2. Kiitos tiedosta! Tässä tapauksessa täytyy kyllä jättää pellavaöljymaali vaihtoehdoista pois. Betoluxia ja Sateenkaarivärejä olen harkinnut. Betolux Akvalla maalasin vintin portaat ja se on pysynyt hyvänä jo muutaman vuoden. Luulen kuitenkin, että keittiöön liuotinohenteinen olisi parempi. Toivottavasti maalaus ei jää tänäkin kesänä vain suunnittelun asteelle, vaan pääsisi vihdoin toteuttaan. :D

      Poista
  5. Ihanaa tunnelmaa sävymaailmassa ja ihan kaikessa<3
    Tunnelmallista viikonloppua♥

    VastaaPoista
  6. Ihana tunnelma ja värimaailma, rauhallista ja kotoisaa. :)

    VastaaPoista
  7. Näyttää upealta!! Tapetti on todella kaunis ja vanhat ovet ovat upeat. Tsemppiä teille ja aina ei tosiaankaan tarvitse ahertaa, on hyvä pitää pieniä taukoja :)! Täytyy minunkin palata lukemaan edellisiä juttujasi. Teidän kesäpaikka on aivan ihana, sen historiasta luinkin aikaisemmin. Todella mielenkiintoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja tosiaan; hyvä pitää taukoja välillä ja kerätä inspistä :) Torppa on kyllä ihana - vaikka täynnä arvoituksia onkin ;)

      Poista
  8. Miten kaunista, kuvista välittyy rauhallinen tunnelma :) Tykkään tuosta värimaailmasta kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, moni on sanonut, että yläkerrassa on sellainen tosi seesteinen ja rauhallinen tunnelma :) Sitä siellä varmasti on - ja minimoitu tavaran määrä varmasti korostaa tätä ;)

      Poista
  9. Niin viehättävä tapetti!
    Herkän kauniit sävyt!

    Leppoisaa viikonvaihdetta täältä kukkivien mantelipuiden katveesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Ja pitääpä tulla kurkkaamaan, mitä siellä mantelipuiden alla tapahtuu :)

      Poista
  10. Jotenkin lohdullista että jollain muullakin jää remonttiin pieniä keskeneräisyyksiä :) Meillä on yläkerran katto tekemättä, ja jotenkin sen jatkaminen tuntuu hankalalta, kun huoneessa jo asutaan. Keskeneräisyys kyllä häiritsee mutta ehkä se ei ole niin vakavaa. Jonain päivänä se varmasti valmistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta; ihmeesti sitä on tottunut keskeneräisyyteen ihan vain pakon edessä ;) Mutta vanhassa talossa pitää vain myöntää, ettei kaikki ole ikinä valmista ja täydellistä; vaikea pala kyllä nieltäväksi ;D

      Poista
  11. Ihanan näköistä 😊❤️❤️❤️ Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!