torstai 4. joulukuuta 2014

Christmas Card Shoots + Intoa Design Give Away!

Pieni kuvaaja touhuissaan.

Jutussa mukana jouluinen yllätys, joka on toteutettu yhteistyössä Intoa Designin kanssa. Kaikki vuoden 2014 jouluyllätykset löytyvät Christmas surprises 2014 -tunnisteen avulla!

Viime viikonloppuna otettiin joulukorttikuvia. Ensin en meinannut saada tytärtä ollenkaan innostumaan asiasta, mutta sitten muistin: ota hänet mukaan touhuun! Kun tytär pääsi koristelemaan kuusta, asettelemaan tyynyjä nätisti, katsomaan kamerasta, onko kuvakulma oikea, silittämään pikkuveljeä, kun häntä alkoi itkettää, painamaan laukaisunappia kamerasta - ja olla siis mukana touhussa eikä vain kuvauskohteena, tuli tästä lopulta mukava hetki lasten kanssa.

Pikkukuusen koristelua.



Kuvausrekvisiitaksi kannoin sisälle ulkona asustavan pikkujoulukuusemme. Tytön kanssa koristeltiin kuusi Valonan koivukristalleilla. Lattialle kannettiin taljoja sekä tytön tämän hetken suosikit "työpaikan" rakentamisessa; Ululain Sulo-tyynyt. Ja mitä vielä: neljä adventtikynttilää sytytettiin kakluunin reunalle ja se oli siinä!

Tarkistetaan, mille näyttää.


Joulukuvausten vaatetuksen suunnitteli äiti, ja kaikki osalliset olivat tällä kertaa suunnitelmaan oikein tyytyväisiä - eli vaatteet saatiin päälle ilman suurempia neuvotteluja. Tärkeimpänä tietenkin tonttulakit: tytölle punainen Mutkutin tonttulakki (saatu bloginäkyvyyttä vastaan; luvassa jouluinen yllätys tähän liittyen myöhemmin) sekä pojalle Metsolan piparkakkutonttulakki. Tyttö sai Marimekon Iloinen-mekon päällensä ja kaiken kruunasi Intoa Designin söpöt farkkutossut. Äidillä on puolestaan kuvissa Mirka Pukineen Sammal-tunika ja jalkojen lämmikkeenä hänelläkin Intoa Designin tossut.

Intoa Designin tossut lämmittävät pientä kuvaajaa.


Puutalossa paleltaa aina jalkoja talvisin, ja villasukat sekä tossut ovat kovassa käytössä. Tytär on vielä niin nopea liikkeissään, että villasukkia ei olla uskallettu käyttää. Muistin yritykseni ajoilta Intoa Designin farkkutossut tätä pulmaa miettiessäni. Kysyin Helenalta, josko pohjallisiin saisi jotain jarruttavaa elementtiä - ja Helena vastasi, että niissä on sellainen. Kun vielä huomasin, että tossut voi tilata villavuorella, olin jo tekemässä tilausta. Onni oli kuitenkin lähestyvä joulukuu; Intoa Design ilahtui näkyvyysmahdollisuudesta blogissani ja sain paitsi tytölle kuin itsellenikin tossut.

A r v o n t a

Ja kyllä; myös teille mahdollisuuden voittaa tällaiset tossut - haluamallasi koolla, farkkukankaalla sekä vuorella! Intoa Design valmistaa farkkutossunsa vanhoista farkuista. Farkkukankaita on monen värisiä, samoin vuorikankaita (fleece tai villa). Lisäksi voit valita, haluatko tossuihin kuminauha- vai vetoketjukiinnityksen. Itse valitsin kuminauhakiinnityksen, sillä ajattelin olevan helpompi lapsen kanssa - ja itsekin tykkään, kun voi vain sujauttaa tossut jalkaansa.

Kerrassaan ihana joululahjaidea myös! Arvontapalkinto ei ennätä jouluksi pukin säkkiin, mutta jos teet tilauksen 10.12.2014 mennessä, voit ilahduttaa myös läheisiäsi tohveleilla. Intoa Designilla on myös lahjapalvelu verkkokaupassaan, eli voit tilata myös paketoinnin ja lähetyksen suoraan lahjan saajan osoitteeseen.

Mutta nyt siihen arvontaan. Osallistuaksesi arvontaan vieraile Intoa Designin verkkokaupassa ja linkitä kommenttiisi tuote, josta tykkäät eniten. En huomioi vastauksia, joissa ei ole linkkiä. Jätä myös sähköpostiosoitteesi, jos kommentoit anonyymina.

Jos jaat arvonnan eli tämän blogijutun omassa blogissasi, facebook-sivuillasi tai instagram-tililläsi samana päivänä, kun jätät vastauksen alle, saat myös toisen arvan. Jos tilisi on "salainen" tulee sinun todistaa kuvankaappauksen keinoin, että olet jakanut jutun juuri kyseisenä päivänä, jos ja kun voitto osuu kohdallesi.

Muista kertoa, kuinka monella arvalla olet mukana!

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy kahden viikon päästä 17.12.2014. Arvonnasta kuulutetaan täällä blogissa tämän jälkeen ja voittajaan otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Jos voittajalta ei saada vastausta viikon kuluessa, arvonta suoritetaan uusiksi. Arvontapalkintoa ei toimiteta ulkomaille.

Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan!

Kaikki valmiina; aloitetaanko hommat?








* * * * * 


Our Christmas Card Shoots were taken last weekend. Decors were quite simple: little Christmas tree with Valona's decorations, sheep hides, pillows by Ululai and of course advent candles! Doughter got Mutkutti's Christmas elf cap and sun Metsola's cap. Doughter weared Marimekko's Iloinen-dress and jeans slippers by Intoa Design. Mum had dress by Mirka Pukine and also slippers by Intoa Design

In wooden house floors are very cold winters; woolen stockings and slippers are used all the time. Because woolen stockings are too slippery to daughter, Intoa Design's jeans slippers are very welcome to our life!

G i v e A w a y

Intoa Design wanted to give one pair of jeans slippery to Give Away; so now you can win them! Just visit Intoa Design's web shop and write on comment box the link of the product, which is your favorite in Intoa Design's collection. If you share the give away with link and picture below in Facebook, in Instagram or in your blog, you have to lots. Remember to mention about the number of lots and also your email, if you comment as anonyme. The give away starts now and ends 17.12.2014. The slippers will be delivered only in Finland.


19 kommenttia:

  1. Ihania pikku tonttuja ♥

    VastaaPoista
  2. Suloisia kuvia.
    Farkkutossut, aikuisten, 39.00 €. Tosi kivat.
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  3. http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/15/Rasykori Toisteksi ylin räsykori ois aikas muikee!
    Ja yhdellä arvalla taas arvontaan. :) Kaverille vaan facessa linkkasin, mutten sen julkisemmin.

    VastaaPoista
  4. Voi, mä olen jo kauan halunnut nuo farkkutossut! Vetoketjukiinnityksellä, keskisininen farkku, pinkki vuori (villa ois paras, mutta froteekin käy). Kunpa onni osuisi kohdalle arvonnassa! :) Yhdellä arvalla mukana.

    http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/4/Farkkutossut

    VastaaPoista
  5. http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/33/Rasyreppu
    Tuo alin räsyreppumalli on suosikkini, todella kekseliäs!
    Yhdellä arvalla mukana. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  6. http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/41/Poytakello
    Tämä on aika hauska. Ja nuo tossut myös, vetoketjulla! Yhdellä arvalla mukana. :) -lEidi (etköhän tällä tunnista...)

    VastaaPoista
  7. http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/4/Farkkutossut Sillä nuo tossut näyttävät ihanilta! Farkkutossut olisi ihanat sekä omiin että lasten jalkoihin :) Yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  8. http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/4/Farkkutossut
    Tossut aikuisten koossa.
    Yhdellä arvalla mukana.
    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  9. http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/42/Farkkupatalaput-ja-kintaat, yksi arpa
    kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  10. Suosikkini on farkkuessu! http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/25/Farkkuessu
    tapiiri_1(AT)hotmail.com

    VastaaPoista
  11. vilukissana ihastuin tossuihin, aina on varpaat jäässä. http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/4/Farkkutossut
    Yksi arpa

    VastaaPoista
  12. http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/33/Rasyreppu - hauska reppu!
    Kaksi arpaa, mmm.meeri@gmail.com

    VastaaPoista
  13. http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/15/Rasykori . Ihana tuo pienin noista (Räsykori, n. 20cm x 20cm x 20cm). Mukava että vanhoille matoille löytyy vielä käyttöä.

    Yhdellä arvalla mukana. hete‍lma{a}y‍ahoo.co.uk

    VastaaPoista
  14. Mites mie en tajunnu osallistua arvontaan aiemmin :D
    Kaikkea kanssa. Onneksi kerkesin sillä nämä tossut on suosikit
    http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/4/Farkkutossut
    Kaksi arpaa kiitos :)

    VastaaPoista
  15. Ai kun ihanat! Nämä on suosikkini: http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/4/Farkkutossut ,erityisesti nuo vetoketjulla varustetut.
    Yhdellä arvalla osallistun.

    VastaaPoista
  16. Hei! Ihastuin aikuisten kuminauhallisiin farkkutossuihin http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/4/Farkkutossut. Yhdellä arvalla osallistun :)
    netta.anselmi@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Yhdellä arvalla mukana. Lempparini on: http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/4/Farkkutossut
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  18. Yksi arpa!http://www.intoadesign.fi/kauppa/tuote/42/Farkkupatalaput-ja-kintaat sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Farkkupatalaput <3 linkitys ei ny kännyllä suju niinku haluisin.

    Mukava arvonta!:) yhdellä kokeilen onnea!

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!