tiistai 27. tammikuuta 2015

Testing Organic Cosmetics, Sophie La Girafe Baby

Kokemukset Sophie La Girafe Baby -kasvovoiteen käytöstä.


Muutama viikko takaperin lupasin, että tulen kirjoittelemaan blogiin kokemuksia luonnon kosmetiikkatuotteista, joita olen tai perheemme on käyttänyt. Kokemusten taltioiminen on tietenkin kivointa aloittaa tuotteella, johon on ollut supertyytyväinen.

Tuote on Sophie La Girafen Baby -sarjasta kasvovoide, jota olen käyttänyt 2-vuotiaalle esikoisellemme nyt vajaan kolmen kuukauden ajan ja satunnaisesti myös syksyllä syntyneelle vauvallemme.

Miksi ostin juuri tätä kasvovoidetta? Taustalla oli jo melko pitkä kokeilukierros. Miinan kasvojen iho on  ollut välillä erittäin haastavassa kunnossa, sillä hänellä on ollut nokkosrokkoa. Rokko puhkeaa yleisimmin ulkona ilmeisesti säävaihtelun seurauksena, ja varsinkin jos ulkona olemiseen liittyy jotain jännittävää, kuten uusia ihmisiä tai uudenlaista toimintaa. Rokko puolestaan on kuivattanut ihoa niin, että välillä on tehnyt kipeää itselle pelkästään katsoa sitä.

Olen kokeillut kasvoille seuraavia tuotteita: Vuotaren Rauni-vartalovoidetta (karitevoita ja aprikoosinkiviöljy), Orionin Aqualan L -perusvoidetta sekä erilaisia öljyjä. Näistä mikään ei toiminut hyvin. Varsinkaan öljyistä ja Orionin tuotteista ei ollut minkäänlaista apua; voisin melkein epäillä, että pahensivat tilannetta.

Sitten kerran päätin, että ostan jonkin tuotteen Ruohonjuuresta. Katseeni osui Sophie La Girafen vauvatuotteisiin. Olin kerran tilaisuudessa, jossa yrityksen perustaja (suomalainen perheen äiti) kertoi tuotteistaan ja niiden syntyhistoriasta, joten päätin testata. Vaikka kasvovoide olikin vauvoille suunnattu, ja esikoiseni oli tosiaan jo tässä vaiheessa reilut kaksi vuotta. Kauhistelin myös hintaa; oli nimittäin kalliimpaa kuin oma kasvovoiteeni, jossa on kaikkia maailman ryppymekanismeja. Mutta mitäpä ei nainen kauneudestaan maksaisi, naurahdin mielessäni, ja pistin putellin ostoskoriin.

Muutos Miinan ihossa näkyi oikeastaan jo parin käyttökerran jälkeen. Iho tuntui pehmeälle ja kuivuus hävisi. Ja Miina tykkäsi. Otimme tavaksi laittaa tätä "kauneusvoidetta" aina iltaisin ennen nukkumaan menoa, jolloin Miina pomppasi aina sängyssään ylös ja hykerteli ojentaen leukaa äitiä kohti. Ja sanoi Tuoksuu hyvälle.

Kasvovoide on ollut siis helppo levittää, koska Miinakin on tykännyt siitä (hienoisen kauniista tuoksusta voi siis antaa lisäpisteitä). Voide on ollut myös helppo levittää - ja se on ollut riittoisaa. Purkista on vaikea arvioida, kuinka paljon sitä on vielä jäljellä, mutta vaikuttaa, että ainakin toiset kolme kuukautta voin käyttää voidetta. Vaikka hinta siis aluksi tuntui suurelle, ei se pitkässä juoksussa ollutkaan. Kalliimmaksi tulivat edelliset Orionin voiteet ja öljypurkit, jotka nyt lojuvat osaksi käytettyina kaappien perukoilla.

Viikonloppuna kävimme lasten lääkärillä toisissa asioissa, ja mainitsin samalla Miinan iho-oireista. Lääkäri vahvisti epäilymme nokkosrokosta, ja kirjoitti allergiareseptin. Sanoi, että nokkosrokkoa ei kannata päästää pahaksi, sillä se voi pitkittyessään kroonistua. Toivottavasti emme odottaneet tämän kanssa liian kauan. Lisäksi lääkäri antoi muutaman näytepurkin iholle käytettäväksi, paksumman voiteen Orionilta (Aqualan Duo) sekä Acon mini derm. Näillä ajatuksilla jätän kuitenkin ko. voidepurkit käyttämättä ainakin kasvojen ihoille, jos ja kun tämä Sophien voide toimii näin hyvin.

Seuraavaksi aloitamme siis allergialääkityksen (Zyrtec). Tämä voi osaltaan vähentää myös ihon kuivumista, jolloin kenties kasvovoiteenkin tarpeellisuus vähenee. Katsotaan miten käy!

Kasvovoidetta olen käyttänyt myös satunnaisesti pienokaisellemme, kun iho on näyttänyt todella kuivalle. Voide on toiminut häneenkin hyvin. Elän kuitenkin siinä uskossa, että vauvan ja lapsen ihoa ei tarvitse rasvata, jos iho ei erityisesti kaipaa sitä. Tämän takia käytän kasvovoidetta vain silloin tällöin vauvalle.

Voin siis suositella Sophien La Girafen tuotteista ainakin tätä kasvovoidetta! Koska Miinan vartalon ihokin on ollut kuiva, mietin, jos ostaisin samaa sarjaa myös vartalovoiteena. Viime talvena testasimme suolakylpyä sekä sen päälle Vuotaren Rauni-vartalovoidetta, millä oli ihoon erittäin hyvä vaikutus. Kirjoitin aiheesta enemmän tällöin yritykseni blogiin. Iho oli kuitenkin tällöin jo niin rikki, että suolakylvystä jäi Miinan mieleen paha maku. Koko kevään Miina pelkäsi ammeeseen menoa, ja vasta kesällä uimakelien myötä asennoituminen veteen muuttui positiivisemmaksi. Tämän takia en mielellään enää kokeile suolakylpyä, vaan jotain mielelle mieluisampia keinoja.

Heräsikö ajatuksia? Kertokaa, jos teillä on hyviä kokemuksia luonnonkosmetiikasta lapsen iholla! Laitetaan hyvä kiertämään!

Kuvissa:

Sophie La Girafe Baby, kasvovoide. Suunniteltu Suomessa. Valmistettu Latviassa.
Finlaysonin Muumi-lakanat. Suunniteltu Suomessa. Valmistettu Turkissa (suurin osa tuotannosta) / Latviassa (loput tuotannosta).
Martinexin Nipsu.

P.S. Yritän mahdollisuuksien mukaan lisätä blogijuttuihini valmistusmaan. Suomalaisten tuotteiden valmistusmaan löytäminen tuotteista on kokemukseni perusteella yllättävän harvinaista varsinkin suurilla yrityksillä, jollei tuotanto ole Suomessa. Nettisivuiltakaan valmistusmaata ei ole löytynyt läheskään aina. Nyt kysyin Finlaysonilta erikseen sähköpostitse joululahjaksi saatujen Muumi-lakanoiden valmistusmaata, ja odotin vastausta pari viikkoa. Martinexin Nipsun (myös joululahja) valmistusmaata ei myöskään löytynyt tuotteesta eikä nettisivuilta, enkä ehtinyt sitä tähän blogijuttuun selvittää. 

Harmillista, vai eikö asiakkaita oikeasti kiinnosta?

Voiteen levittäminen on osa iltarutiineja. Siksi säilytyspaikkana Miinan peti, tarkemmin ottaen Nipsun kainalo.


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

 I have tested Sophie La Girafe Baby Face Cream now about three months to my daughter's face, which suffers from nettle rock (?)  I recommend the cream especially, if your child suffers from dry skin. Before this we used different oils and Orion-products, but they maybe even worsen the situation. After few uses the face skin already was much better!

In the Pictures:

Sophie La Girafe Baby, Face Cream. Founded in Finland. Made in Latvia.
Finlayson Muumin Bed Sheets. Designed in Finland. Made in Turkey / Latvia.
Martinex Nipsu.


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebook and Pinterest!

2 kommenttia:

  1. Mikä Finlaysonin lakanoiden valmistusmaa sitten on? Olen kuvitellut, että Finlaysonin tuotteet tehdään Suomessa! Aargh!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukee tuossa yllä "kuvissa" alla :) eli juuri Muumi-lakanoista suurin osa turkissa ja loput Latviassa. Muista lakanoista en tiedä, mutta kannattaa kysellä ;)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!