perjantai 20. marraskuuta 2015

Kammareiden remonttikertomus // Renovation of Bedrooms in Summer Home, Part II

Lahoa ja tervettä hirttä rinta rinnan.



Aloitin lokakuussa kertomuksen kesäkotimme kammareiden rempasta. Löytyi tyhjä hetki, kun poika nukkuu, ja ihme kyllä, tekemistä ei ole. Joten päätin jatkaa kertomuksen parissa.

Lokakuun postauksessa kerroinkin lähtötilanteesta sekä purkuoperaatiosta. Nyt siis siirrytään itse korjaksen ja rakentamisen pariin.

Alahirsistä löytyi aika paljonkin lahoa. Mietimme aluksi kauhuksemme, että joudummeko nyt hirsien vaihtoon. Isäni tuumasi kuitenkin, että katsokaa nyt, kuinka pitkälle lahoa löytyy; ovatko läpilahoja. Ja niin teimme - tai mies teki. Vasaran ja taltan kanssa hän kävi kaikki hirret läpi. Selvisimmekin säikähdyksellä; mikään hirsistä ei ollut läpilaho. Poistimme lahot osat ajatuksella, että ovat vain turha houkutus hevosmuurahaisille ja muille lahossa viihtyville öttiäisille. Osa hirsistä jäi tämän jälkeen kuopalle.

Alta paljastunut hirsi oli aika rujoa.


Sitten mietimme, mitä seuraavaksi. Selvää oli, ettei näitä hirsiä jätettäisi näkyville, sillä sen verran rujoa tavaraa hirret olivat. Toinen asia, joka mietitytti oli lahon löytyminen hirsistä. Oliko talossa kaikki kunnossa? Nouseeko multiaispohjasta kosteutta hirsiin? Joudummeko joku päivä kurkkaamaan hirsiä uudestaan? Tai avaamaan lattian? Korjaamaan alapohjaa?

Monta askerruttavaa seikkaa, mutta päällimmäiseksi jäi halu jättää rakenne sellaiseksi, että pääsisimme kurkkaamaan alahirsiä tarvittaessa. Ja tähän kuin vastauksena löysin Italianpunaisen parituvan blogista vaakalaudoitetut ikkunoiden alle yltävän perinteisesti rakennetut rintapanelit. Italianpunaisessa parituvassa panelit oli tehty oikein hienon perinteisesti ilman ponttia laudoissa. Me päätimme tehdä kuitenkin paneloinnin ponttiinsahatuista laudoista. Itseasiassa lattialaudoista. Ihan vain siksi, että saimme näitä helpommin ja halvemmalla lähisahalta. Ja toiseksi siksi, että mietimme kosteusvaihteluita ja puun elämistä kesäkodissamme. Ilman ponttia olisi voinut käydä niin, että laudat olisivat erkanneet toisistaan aina talvisin.

Rintapanelit saatiin paikalle juuri ennen hääjuhlia heinäkuussa 2015.






Kammarit hääjuhlapäivänä toimittivat juhlatilaa.
Lokakuussa jatkettiin hommia tilkitsemällä hirsien raot selluvillalla.
Panelointi asennettiin heinäkuussa. Hirsikuopat täytimme selluvillalla, jolloin seinien väliin syntyy mahdollisimman vähän kylmäsiltoja. Sitten tuulensuojapaperia. Homma saatiin valmiiksi itse asiassa pari viikkoa ennen hääjuhliamme; tuli vähän kiire saada torppa "juhlakuntoon" - tai voiko tätä sitten juhlakunnoksi kutsua...? Ja sitten pistettiin listat takaisin paikoilleen. Poistimme listoista vain pinnalla olevan irtoavan muovimaalin raaputtamalla.

Paneloinnin yläpuolelle asensimme lokakuussa pinkopahvit. Jälleen täytimme hirsiin muodostuneet kuopat ja hirsien väliset raot selluvillalla, ja jotta villat pysyisivät mahdollisimman hyvin paikoillaan "liimasimme" hirsien päälle vanhoja sanomalehtiä itsetehdyllä vehnäliisterillä, josta kerroinkin aihemmin. Sitten asensimme päälle pinkopahvit. Viimeistely on vielä kesken - ja itse pinkopahvituksesta voisin tehdä ihan oman luvun, sillä siitäkin jotain kenties opittiin - ja kenties jotain siellä lukijaa kiinnostaa nämä opetukset?

Hirsien päälle liimattiin vehnäliisterillä sanomalehdet pitämään selluvillat paikoillaan ja tuulen pois talon nurkista.


Pinkopahvit asennettiin. Ekaa kertaa elämässä netistä löytyneiden ohjeiden varassa.



Tämän hetken tilanne; maalaus, listoja ja tapetit puuttuvat vielä.
Ongelmitta ei selvitty pinkopahvituksessa. Irtosivat toisistaan. Liima ei pitänyt. Olivatko pahvit liian kosteita vai ilman lämpötila liian suuri. Nyt mietitään korjaustoimenpiteitä. Vielä ei ole ehditty näiden hommien kanssa eteenpäin, joten jos olet meitä viisaampi, anna mielellään vinkkisi!
Ihan ei ongelmitta säästytty, mikä näkyy yllä olevassa kuvassa, mutta siitä sitten lisää seuraavalla kertaa, sillä asiaan ei ole vielä ehditty paneutua. Jos alla olevan näköinen ongelma on sinulle kuitenkin tuttu, pistä ihmeessä vinkkiä tulemaan, miten tästä selviämme helpoiten?

Pinkopahvin päälle asennamme sitten ensi keväällä tai kesänä tapetit. Ja sen jälkeen rintapanelin päälle lista ja tietenkin ikkunalistat takaisin paikoilleen. Myös kaikki maalaushommat jäivät ensi kesään. Eli toisin sanoen; kammareiden remonttikertomus jatkuu näillä näkymin vasta ensi vuoden puolella.

Mutta sitä ennen sitten riittääkin varmasti remppakerrottavaa täältä kaupunkikodin osalta ihan tarpeeksi.

Tällaisia kuvakulmia siis tällä kertaa. Hiljaa hyvä tulee - ja kaunista. Vaikkei torppa ole vieläkään läheskään sitä, mitä siitä haaveilemme, on jo nyt todella hyvä olla; ei hiiriä sisällä (koputan puuta) ja voimme nukkua alakerran kammareissa. Kesänhän nukuimme ullakon kesähuoneissa, ja näin talven tullen siellä ei olisi enää tarennut. Huoneet valmistuivat toisin sanoen tähän kuntoon kreivin aikaan!

Nyt kammareissa nukutaan, leikitään ja elellään. Ensi vuonna jatketaan remonttia.


The renovation in our summer home started last spring - and is going to continue on next year. On October I told about the clearing process. After that we started building; boards, packing papers (is this right word?) and the old good structures back in their right places. The renovation is going to continue next year; then we are hopefully getting some paint on floors and boards and of course some beautiful wallpapers! But now the first target has been reached; we can sleep here!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!



10 kommenttia:

  1. Huh Huh! On tuossa vaan aika hommaa! Pinkopahvi ja sen "yhdistäminen" lienee mielenkiintoista hommaa.. Toivotaan ettei torppa elä liikoja.. Mahtavan työn olette tehneet!!!! Muksaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Ja miten äkkiä sen unohtaakaan, mitä kaikkea sitä tulikaan tehtyä. Oli nimittäin jo melkein unohtunut ja kuvien perusteella sitten aloin miettiä niitä kaikkia tuntemuksia ja löytöjä, joita huoneiden kanssa tuli vastaan :) Eli onneksi on blogi; muuten ei sitä edes muistaisi vuosien päästä, mitä kaikkea sitä onkaan tehty ;)

      Poista
  2. Huh, aivan pakko teille nostaa hattua! Mikä urakka ja projekti teillä mutta varmasti kaikki tämä uurastus on sen arvoista. :)
    Ihanaa Viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä varmasti uurastamisen arvoista, mutta ehkä tästä kesästä oppineena otetaan tulevat kesät vähän vähemmillä urakkasuunnitelmilla. Ei tahdo enää oikein nauttia tästä, ja se on vähän kehno tilanne se ;)

      Poista
  3. Huh huh, kyllä teillä on siellä urakkaa ollut, mutta en voi kuin hattua nostaa! Voin kuvitella itseni tuossa tilanteessa jos hirsistä osa olisi ollut mätiä, olisin saattanut lyödä hanskat tiskiin tai ainakin vaipua täydellisen epätoivon partaalle... Mutta ihana kesäkoti teille kyllä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei sentään mätiä. Hirret olivat kuivia, mutta lahonneet osin, eli jossain vaiheessa kosteus on päässyt jäytämään talon rakenteita. Toivon mukaan syy on poistettu jossain vaiheessa tai tullaan tässä poistamaan; esim. sadeveden jääminen toisen talon puolelle on voinut olla yksi syy. Mutta kassotaan ja seurataan; tätä se vanhan talon kanssa eläminen vain on, ja se pitää hyväksyä :)

      Poista
  4. Meille tapahtui sama juttu kun teimme meidän ensimmäinen huone pinkopahvilla. Ajattelin silloin että olin kostuttanut pahvin liikaa. Korjasin sillä tavalla että kostutin pahvin reiän kohdalla uudestaan ja liimasin pinkopahvipalan reiän päälle. Tapetoinnin jälkeen ei korjausta huomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä kuulla! Oliko muuten liimattu pinkopahvin pala myös kostutettu vai laitoitteko kuivana siihen? Uskon kyllä itsekin, ettei tämä niin vaikeaa voi olla; maalaisjärjellä tästä varmasti selvitään ;)

      Poista
    2. Meillä ei ollut hirveä iso reikä ja muistaakseni kostutin pahvipalan ainoastaan liimalla :)

      Poista
    3. Kiitos vinkistä! Meidän täytyy sitten vain rohjeta yrittämään; jospa me saataisiin tämä vahinko vielä piiloon :)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!