maanantai 26. maaliskuuta 2018

Sisustussuunnittelua: Makuukammarin tyylikartta // Interior Design: Farmhouse Interior Style Map


Muutama viikko takaperin kirjoitin käynnissä olevasta sisustussuunnittelusta ja tuvan tulevasta tyylistä. Nyt olen päässyt sisustussuunnittelun raportoinnissakin sen verran eteenpäin, että tämänkertainen tyylikartta muistuttaa jo enemmän itse suunnitelman ulkoasuakin - ja samalla päätin muokata tuota edellistä postaustakin tämän mukaisesti. Nyt vuorossa olisi aikuisten makuukammarin tyylikartta.





Aikuisten makuukammarinkin pohjalla ovat olemassa olevat puitteet, josta ammennetaan väriä ja tunnelmaa tapetteihin sekä maalipintoihin. Valintana Duron paperitapetti sekä päävärinä kimröökinharmaan erivahvuiset sävyt. Lisäksi ripaukset keltaokraa välioviin - ja ruskeaa jo hankituista vanhoista kalusteista. Vain yöpöytä ja kukkateline maalataan; muuten kalusteet saavat jäädä juuri sellaisiksi kuin ovat. Torpan tyylin suunnittelun lähtökohdista voit lukea enemmän tästä postauksesta. Mille nämä suunnitelmat teistä näyttää? Itseäni ehkä vähän jännittää tuo keltaokra, koska ei ole ihan sieltä helpoimmasta päästä värimaailmaa. Mutta ajattelin rohkaistua, sillä jotenkin kaipaan vähän sähinääkin sisustukseen - ei liian harmonista ja pehmeää. Hih!

Seuraavaksi onkin vuorossa lasten kammarin tyylikartta. Siihen asti; kuulumisiin ja aurinkoista pääsiäisviikkoa teille!


Here are some things from the farmhouse interior style map, which I am processing nowadays as part of my interior studies.




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!



6 kommenttia:

  1. Kaunis tapetti. Kiva nähdä miltä lopputulos näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin alan olla jo kärsimätön; haluaisi jo toteuttaa rytinällä, eikä vain suunnitella - mutta pohjatyöt ensin kuntoon + lämpimämmät kelit päälle. Nopeastihan tämä kevät tästä varmasti vierähtää!

      Poista
  2. Keltainen ja harmaa ovat hyvä väripari. Tuloksesta tulee varmasti kaunis. Tuo tapetti on ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos; kauniille ne minunkin silmissä ainakin vielä vaikuttavat ☺️ Näitä katsellessa ei malttaisi odottaa, että pääsee maalisudin vartta heiluttamaan 😄

      Poista
  3. Kirjoitin pitkän komentin ja sepä hävisi taivaan tuuliin:D
    No tässä vähän lyhyemmin: Ihania suunnitelmia ja kiva tapa visualisoida haaveensa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kurja, ja muistaakseni sulla on käynyt noin aiemminkin mun blogin kanssa. Itse viisastuneena kopioin lähes aina pitkät kommenttitekstit ennen kuin julkaisen - voi sitten liimata ja yrittää uudelleen 😄 Tekniikka ei ole aina niin mutkatonta.

      Mutta kiitos - ja ainakin tämä tapa ilmaista suunnitelmia toimi, kun esittelin näitä asiakkaalleni, eli miehelleni 😁 ja hänkin tykkäsi, joten näillä sitten mennään, kunnes toisin sanotaan 😉

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!