tiistai 26. helmikuuta 2019

Luonnonmukainen pyykkäys // The Utility Room



Minulle on siunaantunut jokaiselle tiistaille pakollinen tilaisuus istua paikallaan puolitoista tuntia. Pitkä aika ihmiselle, joka istuu jo päivät töissä, mutta ajattelin ottaa asiat positiivisesti ja päivittää blogia tuon puolitoista tuntia. Lapseni on siis sitä mieltä, että äidin pitää odottaa kuvataidekerhon odotustilassa, eikä pois saa lähteä. Kunnioitan hänen tahtoaan siis, ja otan tilanteesta kaiken mahdollisen ilon irti.

Mietin jo syksyllä, että minun tekisi mieli kertoa täällä blogissa luonnonmukaisemmasta elosta, jota kohti olen askeleitani ottanut viime vuodet. Kun itse aloitin matkani, tuntui niin kovin vaikealle - ja jopa kalliille. Nyt kun olen tutustunut, opiskellut ja opetellut asiaa, ovat ekologiset vaihtoehdot kääntyneet jopa helpommaksi ja halvemmaksi. Täten mielelläni kerron ne pienetkin vinkit, joita olen oppinut, jos joku sielläkin päässä on samanlaisten tavoitteiden edessä.

Ajattelin aloittaa luonnonmukaisesta pyykkäyksestä. Tämän osalta ekologiset ja edulliset vinkkini:


Itsesekoitettu pesuaine (ohje ja aineet suoraan Limepopin verkkokaupan sivuilta):

350 ml ruokasoodaa
350 ml pesusoodaa
100 ml epsom-suolaa
2 rkl suolaa
muutama tippa tuoksuöljyä (itsellä käytössä laventeli)

Sekoita ensin jauheet sekaisin - sitten lisää tarvittaessa tuoksuöljyä hajusteeksi - sekoita uudestaan.

Purkita - ja valmista tuli!

Pyykinpesuaine on riittoisaa, ja olen tilannut nuo tarvikkeet noin kaksi kertaa vuodessa talouteemme (neljä henkeä). Arkea helpottaa siis ihan jo se, ettei ekologisia pyykinpesuaineita tarvitse erikseen muistaa ostaa ekokaupoista monta kertaa vuodessa. Netistä tilaaminen, ainesten keskenään sekoittaminen  ja käyttö on vaivatonta;1-2 rkl riittää hyvin yhteen koneelliseen. Toimii siis myös kiireelliselle perheen äidille. Lisäksi olen pistänyt huuhteluaineeksi etikkaa, joka toimii myös tehokkaana hajun poistajana!

EDIT: vinkkinä sain, että vieläkin halvemmalla soodan saa ostamalla suuremman satsin suoraan tukusta. Vieläkin edullisempaa siis!?




Etikka:

Pullonkorkillinen huuhteluun - ja raikas tuoksu on taattu. Netissä on toki hienoja ohjeita siitä, kuinka voit sekoittaa omat pyykkietikat ja purkittaa ne kauniisti pulloihin kera kauniiden etikettien. Oma arkeni ei ole sallinut tällaista hienostelua, vaan etiketissä lukee vain arkisesti Pirkka ja Etikka ja väreinä etiketissä on oranssia ja mustaa. Mitä haluan sanoa: asioista ei tarvitse tehdä kovin vaikeaa.

Sappisaippua:

Erittäin riittoisa sappisaippua irrottaa tahrat ja liat! Kostuta tahrakohtaa ja saippuaa, hiero saippuaa vähän tahraan, anna vaikuttaa ja pese pois taikka laita koneeseen. Erittäin toimiva - ja ekologinen! Suosittelen siis lämmöllä.

Ja sitten vinkki, jota en ole kiireltäni vielä ehtinyt toteuttaa, mutta joka on toteutuslistalla. Nimittäin:

Rohtosuopayrtti:

Meillä kasvaa tuota yrittiä jo vanhastaan torppamme pihamaalla, ja kyseinen kukka on myös erittäin voimakas leviämään. Rohtosuorpayritissä on jopa enemmän saponiineja kuin nykyään ekokaupoissa myytävissä pesupähkinöissä. Ekologisemman tästä tekee siis lähituotanto - ja halvaksi sen, että sitä on jo omalla pihamaalla. Toisin sanoen sehän on ilmainen.

Viimeisten vuosien toimenpiteenä minulla onkin ollut kukan kasvuolosuhteiden parantaminen ja kasvualan laajentaminen - niin, että joku päivä, kun aikaa on, alan kaivaa kukan juuria esille, kuivaan juuria ja raastan juurta sitten pesuaineeksi. Lisäksi koko kasvia varsineenkin voi käyttää pesuaineena. Rohtosuopan yritin käyttökokemuksista on kertonut mm. Jovelan Johanna blogissaan.

Villavaatteet:

Viimeinen vinkkini on talven varalle: villavaatteet. Olen pikkuhiljaa siirtynyt ostamaan 100 % villavaatteita ja villa-silkkivaatteita talvivaatteiden osalta. Villa hylkii likaa ja on luonnostaan antibakteerinen. Villavaatteet suorastaan nauttivat siitä, että niitä tuuletetaan, eikä niitä pestä niin paljon. Koko perheellämme on käytössä nykyään villa-/villasilkkialuspaidat ja -legginssit, joita käytämme pääosin aina viikonloppuisin.

Olen myös siirtynyt työvaatteiden osalta samoihin materiaaleihin paitojen osalta, mikä on vähentänyt pyykkäyksen tarvetta erittäin paljon. Toinen luottovaatteeni on farkut; niin kesällä kuin talvellakin. Kesällä vanhat farkut vain katkaistuna lyhyemmäksi. Farkkujakaan ei kannata pestä turhaan, joten tämäkin vähentää pyykkäyksen tarvetta. Myös muun perheen vaatteet tarkistetaan joka ilta sen mukaan, ovatko ne oikeasti likaisia. Jos eivät ole, vaate on siirretty uudelleen käytettävien vaatteiden pinoon - eikä syyttä suotta pyykkikoriin.

Villavaatteista suosittelen oman käyttökokemukseni perusteella etenkin Ruskovillan, Tamsilkin, Mukavan ja Uhana Designin tuottaita, jotka laadukkuuden ja ekologisuuden lisäksi ovat myös Suomessa valmistettuja. Lisäksi olen kutonut itselleni ja sukulaiset kutoneet meille villavaatteita - etenkin villasukkia. Omissa kutomisissani olen suosinut kirppikseltä löytyneitä vanhoja kunnon villavaatteita, jotka olen ostanut halpaan hintaan, purkanut kutomukset ja saanut erittäin halvalla erittäin laadukasta lankaa. Suurempi vaiva toki kuin valmiin lankarullan tilaaminen, mutta purkaminen on pääosin niin helppoa ja nopeaa, että sen tekee vaikka autossa istuessa taikka televisiota katsoessa kuin sivutuotteena.

Tässäpä nämä vinkit. Oliko tässä teille tuttua asiaa vai jotain uuttakin? Toivottavasti ainakin joku teistä innostui kokeilemaan, sillä liian usein tuntuu, että ekologiset vaihtoehdot jäävät syrjään, koska ne koetaan kalliimmiksi. Kaiken kaikkiaan pyykkimäärän vähentäminen ja helpot, itsetehdyt sekä riittoisat pyykinpesuaineet ovat kuitenkin jotain aivan muuta - joten suosittelen kokeilemaan! Ja jos sinulla on jokin hyvä vinkki tähän tarjolla, kommentoi ihmeessa ja pistetään hyvä kiertämään!

P.S. lämmin kiitos edelliseen postaukseen kommentoineille. Lämmitti mieltä. Kerron kenties myöhemin tilanteestani teille lisää!



Our utility room in the city home. Also works as a gym!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

12 kommenttia:

  1. Hyvä postaus 👌 Minua on kiinnostanut jo pitkään tuo itsesekoitettu pyykkiaine, vähän myös ekologisuuden kannalta, mutta isoimpana syynä kuitenkin allergiat mitkä vaivaavat meidän perhettä. Nuo kaupan pulverithan on aika ärtsyjä, vaikka olisivatkin allergiaystävällisiä. Onko tuolla itsesekoitetulla pyykkiaineella lähtenyt kuinka hyvin lasten vaatteiden ruoka ym. tahrat pois? Entä rasvatahrat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo itse sekoitettu ei ole ärtsy, mutta ei ole tosiaan niin tehokaskaan kuin kaupan pulverit. Tomaatti- ja ketsuppitahroja, saati mustikkatahroja ei saa pois pelkällä pulverilla. Olen tahroihin levittänyt tuota sappisaippuaa; ja mahdollisuuksien mukaan tuoreeltaan, jolloin lähtevät varmasti. Kaikki tahrat eivät välttämättä lähde, mutta olen sitten ottanut asenteen, että parempi tosiaan iholle (ja hengityksellekin) sekä luonnolle ystävällinen vaihtoehto kuin muutama pinttynyt tahra vaatteessa. Minäkin siis reagoin niin ihollani kuin hengitykselläni noihin kaupan pulvereihin. Ja tässä kohtaa nuo villavaatteet ovat kyllä todella hyvä vaihtoehto, sillä niistä tarat lähtevät huomattavasti helpommin kuin esim. tekokuidusta tai puuvillasta :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Olen kyllä miettinyt sitäkin, josko pesisi ne kaikkein likasimmat kaupan pulverilla ja normilikakseen kokeilisi tuota itsetehtyä. Hmmm... Pitääpä nyt tosissaan miettiä tätä asiaa 🤔😊

      Poista
    3. Mietin juuri samaa 😄 Siinä toki vähän vaivaa, kun lajittelee pyykkejä, mutta toisaalta juuri ne lapsilla ihokosketuksessa olevat vaatteet ovat usein niitä tahrattomia, joten tätä kannattaa miettiä. Löysin myös tällasen vinkin: https://m.youtube.com/watch?v=dMQrGDmbm4A eli Marseille-saippuasta tehty pyykinpesuaine; ajattelin ainakin itse kokeilla 👌☺️

      Poista
    4. Kiitos tästäkin vinkistä 😊

      Poista
  2. Huomasin postauksesi jo aikaisemmin, mutta silloin ei ollut aikaa paneutua ja jätin tarkoituksella luettavakseni oikein ajan kanssa - niin kiinnostava tuo otsikko oli:)
    Omatekoinen pyykinpesupulveri on täällä jo käytössä - tosin hieman erilainen resepti, koska siinä on yhtenä ainesosana rouhittua marseilesaippuaa (ohje blogissani). Joka tapauksessa ainesosiin lisävinkkinä, että paikallisesta tukusta saa kaikkein halvimmalla ison säkin ruokasoodaa, josta voi itse tehdä myös tuota pesusoodaa. Hinta näiden osalta vähintään puolittuu nettikauppojen soodahintoihin verrattuna. Epsonsuolan sijaan olen käyttänyt tavallista ruokasuolaa.
    Etikka ja sappisaippua ovat myös täällä käytössä, mutta rohtosuopayrtit saattavat jäädä viljelysten puuttumisen vuoksi kokeilematta, ja nyt tuntuu jo olevan juuri sopivat aineet käytössä.
    Olipa kiva ja inspiroiva postaus<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle <3 Myös arvokkaista vinkeistä! Minulla on ollut tuota marseille-saippuaa käytössä tiskauksessa, ja tuolla yllä mainitsinkin kommentissa, että pitää kokeilla sitäkin pyykkäykseen. Käynpä myös sinun blogistasi katsomassa ohjeen, ja jos kokeilisin uutta versiota näiden vinkkien innoittamana!

      Jokin ruokatukkuko..? Enpä ole tutustunut sellaisiin. Olen ehkä vähän kiireinen, mutta jos osuu matkan varrelle tai ruokatukusta voi ostaa netin kautta, voisin miettiä asiaa. Minulla hinta ei ole ollut näissä kuitenkaan se määrääviin tekijä vaan vaivattomuus ja ekologisuus, mutta hyvä vinkki ainakin niille, joille hinta on määräävämpi :)

      Lähdenpä siis selailemaan blogiasi seuraavaksi! kiitos sinulle Ulla vielä kerran <3

      Poista
  3. Todella kiinnostavaa luettavaa! Rohtosuopayrttiä laitoin viime syksynä syyskylvönä kasvamaan. Saa nähdä, miten itävät. Aurinkoista maaliskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle <3 Meillä ainakin rohtosuopayrtit ovat kovin elinvoimaisia, joten uskoisin, että onnistut :) Ja tervetuloa lukijaksi! <3

      Poista
    2. Laitan tähän vielä suoran linkin kommentissa mainittuun pyykinpesuaineeseen, jos jotakuta kiinnostaa :)

      http://sisustellen.blogspot.com/2018/12/diy-itse-tehty-ekologinen.html

      Poista
  4. Mustikkatahrat saat katoamaan kaatamalla kiehuvaa vettä tuoreelle tahralle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! Tätä kokeilen kyllä seuraavalla kerralla, kun käy vahinko :)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!