sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Luonnonmukainen tiskaus // Environment Friendly Washing

 
Muutama viikko sitten kirjoittelin luonnonmukaisesta pyykkäämisestä, jonka kommenttiosioihin kannattaa muuten käydä tutustumassa, jos asia kiinnostaa. Siellä muutama hyvä lisävinkki tähän liittyen. Nyt erittäin tiivis johdatus luonnonmukaiseen ja luontoa säästävään tiskaukseen.

Ekomyymälöissä on tarjolla runsaasti erihintaisia vaihtoehtoja sekä käsitiskaukseen että konetiskaukseen.Käsitiskien osalta olen käyttänyt muutamaa erilaista nestemäistä tiskiainetta. Haasteenahan näissä on usein se, että niitä on jatkettu vedellä, mikä aiheuttaa sen, että tiskiainetta pitää jatkaa edelleen säilöntäaineilla. Minulla ekologisuus merkitsee myös mahdollisimman vähän säilöntäaineita, sillä lopussahan ne ovat myös elämää tappavaa ainetta - eikä altistuminen niille voi tehdä pitkässä juoksussa meille ihmisille eikä luonnolle hyvää.

Nesteellä jatketut tiskiaineet ovat myös suhteellisen kalliita. Näistä asioista johtuen päätin noin vuosi sitten kokeilla Marseille-saippuaa tiskaamiseen. Saippua yksinään on hyvin erilaista kuin vedellä jatketut tiskiaineet, mutta kun saippuaan tottuu, en ole tätä kokenut huonoksi asiaksi.

Marseillesaippuasta voi myös tehdä nestemäistä tiskiainetta jatkamalla sitä vedellä, mutta itse koen olevani tässä kohtaa laiska - ja mukavuudenhaluinen. Samalla kun valutan kotona tiskialtaaseen vettä, pidän saippuaa hetken veden alla ja annan siitä huuhtoutua saippuaa pesuveteen. Torpalla puolestaan pistän saippuapalan alustansa kanssa hetkeksi vadin pohjalle, lämmintä vettä päälle ja hetken vaikutusajan jälkeen, otan saippuan pois.


Etenkin konetiskiaineet ovat mielestäni arveluttavia myrkkyjä. Tämän huomaa ihan vaikka seuraavalla yksinkertaisalla testillä:
Kahvipannusi lasi on aivan ruskea kahvista. Pistät pohjalle soodaa ja päälle kuumaa, kiehuvaa vettä. Pienen vaikutusajan jälkeen harjaat pannun tiskiharjalla hellästi - kiiltävän puhtaaksi.

MUTTA laitapa tiskikoneeseen soodaa pari lusikkaa pesuainelokeroon, pese kuumimmalla ohjelmalla ja pesun jälkeen nostat astioita koneesta ulos. No, ovathan ne puhdistuneet suurin osa - mutta kahvikupeista kahvin ruskeus ei olekaan lähtenyt niin hyvin kuin juuri käsin tiskaamalla teki.

MUTTA laitapa lokeroon kaupan konetiskiainetta, ja kuppi on hohtavan puhdas.

Kaupasta ostettavien konetiskiaineiden täytyy olla erittäin vahvoja (myrkkyjä), jotta ne toimivat ilman minkäänlaista mekaanista hankausta. Ja huuhtelun täytyy olla totaalisen onnistunut, jotta sinä tai perheesi ei konepesun jälkeen nauti noita myrkkyjä suuhunsa. Itse en ensinnäkään halua käyttää niin vahvoja myrkkyjä, ja toisaalta en etenkään halua ottaa riskiä, että minä tai perheeni jäsenet nauttivat ruokansa mukana myrkkyjä elimistöönsä.

Summa summarum: taloudessamme pyöritetään tiskikone kaksi kertaa viikossa. Tiskikoneen pyörittämisen olen minimoinut tiskaamalla suuret astiat käsin ja tiskimääri on luonnollisesti suurin viikonloppuisin, kun olemme vapaalla - ja torpalla, jossa on vain käsitiskimahdollisuus. Kun tiskikone pyöritetään, pistän pesuaineeksi ruokalusikallisen soodaa ja huuhteluaineeksi lorauksen etikkaa. Tiskit puhdistuvat pääosin. Tee- ja kahvitahrat kerääntyvät pikkuhiljaa minun ja mieheni käyttämiin kahvikuppeihin. Nämä kupit otan kerran kuussa käsitiskiin mukaan, ja marseille-saippuan ja tiskiharjan kanssa lika on nopeasti historiaa.

Aineiden lisäksi meillä käytetään tiskaamisessa puista tiskiharjaa. En ole aivan vakuuttunut näiden harjojen laadusta; toivoisin parempaa. Hankintalistalla on siis laadukkaampi puinen tiskiharja; sellainen, jonka harjakset kestävät paremmin ja jonka varsi pysyy hyvin kiinni itse harjasosassa. Jos teillä on vinkata tähän hyvä vaihtoehto ja ostospaikka, otan mielelläni vinkkejä vastaan!

Tässäpä vinkkini siis ekologiseen tiskaukseen. Jos teillä on vinkkejä tähän, otan vinkit mielellään vastaan! Ja Marseille-saippuahan taipuu myös pyykkäykseen, itsensä pesuun kuten myös siivoukseen. Näistä voit lukea lisää vaikka tämän linkin kautta! Jos et siis ole ennen tätä ihmesaippuaa kokeillut, kannustan lämpimästi nyt kokeilemaan.


I use only Marseille soap when doing the dishes. In dish washer i use soda. The result is not every time so perfect than if I had used stronger liquids - but then I use more time, soak the dishes and use my hand power more. 

The Marseille soap is wonderful. I encourage you to try it, if you have not yet tried. You can use the Marseille soap also, when doing laundry and washing up!




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!


4 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä postaus taas. Minun pitäisi kyllä luopua myös noista konetiskiaineista, koska vastustan myöskin kaikenlaisia jäämiä ja vierasaineita, joita elimistöömme väistämättä päätyy. Marseillesaippuaa on tullut kokeiltua, mutta sekään ei ole jäänyt pysyvään käyttöön vielä. Nyt yritän taas ryhdistäytyä, joten kiitos, kun pidät tätä myrkkyasiaa yllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kokeilla tuota soodaa - ja toisaalta tiskata käsin enemmän; se on ihmeen hyvää terapiaa muuten kovin sisällöntäyteisen arjen keskellä <3

      Poista
  2. Hei! Olipa ihana löytää tämä postaus, olen täysin samaa mieltä konetiskiaineista. ;elkoisilla myrkyillä sitä astioita tiskataan eli käytännössä huljutellaan koneessa. Siksi minäkin siirryin jo vuosia (parikymmentä vuotta) sitten käsinpesuun. Tuo marseillesaippua oli hyvä vinkki, olenkin miettinyt mikä olisi hyvä palasaippua tiskaamiseen, luonnollinen kun sen pitäisi olla. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain! Ja kiva kuulla, että joku muukin ajattelee samoin kuin minä :D

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!