torstai 24. maaliskuuta 2016

Pääsiäiskukka // Easter Flower




Meidän pääsiäiskukka näyttää tälle. Joku sanoisi, että eihän tuo ole kukka, mutta minäpä sanon, että minulle riittää, että siitä tulee joskus kukka - ja että se näyttää jo näin jotenkin niin herkän kauniille.  Ja tätä enempää ei kannata kukkia kotiin kantaa pääsiäiseksi villakoirien seuraksi, sillä toiveenahan tietenkin on päästä torpalle viettämään kevätpäiviä.

Ostin nämä perunanarsissin alut ruokakauppareissulla, mutta tuli siinä sitten mieleen, että ensi keväänä - jos vain mitenkään kykenen, voisin itse pistää kasvamaan näitä sipuleista - ja tulisi varmasti edullisemmaksi - ja voitonriemu olisi valtaisa, jos ne lähtisivät itämäänkin!



Tänä vuonna oikeasti yritin saada pääsiäisruohoa aikaiseksi ohrasta. Seurauksena oli, että multaa oli noin joka kolmantena päivänä pitkin pöytiä tai pitkin lattioita pojan taikka kissan toimeliaisuuden seurauksena. Lopulta saimme harvan kasvuston aikaiseksi, mutta siitä en ehtinyt enää teille kuvaa ottamaan, sillä pääsiäisen aaton kunniksi kissa pääsi syömään tuota koristetta ... eihän sitäkään kannata jättää kotiin kuivumaan. Eikä se kovin kuvauksellinenkaan tainnut olla.

Torpan pääsiäiskoristelu saa sen sijaan muodostua ihan vain auringosta - ulkona siellä on joka tapauksessa kauneinta! Toivon siis paljon aurinkoa sinun ja minun pääsiäiseen; sekä paljon hyvää mieltä tietenkin!



Our easter flowers are just to come - but  still beautiful. I wish glad easter to you and your family!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!




12 kommenttia:

  1. Sipulikasvit on vaan niin söpöjä! Kivaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. ...ja kun kotiudette torpalta, kukat ovat parjaimmillaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meidän koti oli onneksi pääsiäisen ajan ilman lämmitystä - joten kukat olivat kyllä osin jo puhjenneet, mutta paljon oli vielä avautumatta. Eli päästään nauttimaan näistä vielä nytkin; pääsiäisen jälkeen :)

      Poista
  3. Kaunishan tuo kukka on, juuri heräämässä kevääseen, kuten me kaikki :) Voi ohra sentään, noinhan siinä äkkiä kisun kanssa käy... Hyvää pääsiäistä joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötykasvatusta kerrakseen ;) Ja niinpä; kukat ovat heräämässä - ja kauniita jo silloinkin!

      Poista
  4. Hyvää pääsiäistä ja mukavia päiviä torpalla! :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä, selvästi kukkia minunkin silmissäni! ;). Minä laitoin juuri ensimmäistä kertaa kokeeksi herneitä multaan tavoitteena saada herneenversoja aikaiseksi. Katsotaan, onnistunko idätyksessä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea yritykseen! Itse onnistun aina jotenkin sössimään nuo istutushommat; joko hoidan liikaa tai unohdan hoitaa kokonaan :D

      Poista
  6. Ihanaa pääsiäistä! Meillä on pienten juhlia. Oma tyttömme täyttää huomenna vuoden ja serkkuni poika täyttää sitten vuoden seuraavana päivänä. :) Ihanaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana aika viettää syntymäpäiviä; kevätaurinko ja pääsiäinen! Kyllä kelpaa, sanoo myös kevään tyttö ;)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!