perjantai 19. joulukuuta 2014

The Spirit of Christmas + Ululai Giveaway

Jouluinen sisustus ja siivous - jouluinen mieli?


Jutussa mukana jouluinen yllätys, joka on toteutettu yhteistyössä Ululain kanssa. Kaikki vuoden 2014 jouluyllätykset löytyvät Christmas surprises 2014 -tunnisteen avulla!

Eilen pääsin siivoamaan. Useamman tunnin putkeen ilman häiriöitä. Oli ihanaa. Ja tiedättekö? Tuli ensimmäisen kerran ihan jouluinen olo. Sen huomattuani mietin taas kerran, mikä tekee joulun? Kuinka suuressa roolissa siinä on tosiaan se, että valmistelet joulua? Siivoat, leivot, ostat lahjoja, painelet kaupoissa jouluruuhkissa, paketoit, teet jouluruokia … ja listahan on aivan mahdottoman pitkä! Huomioiden, että joulua vietetään lopulta vain kolme päivää - kun valmisteluihin menee monta viikkoa.

Vaikka tämä tuntuu ääneen sanottuna ihan hullulle, monet sitä tekevät - ja siitä nauttivat. Myös minä. Ja täytyy sanoa, että minulle jouluinen olo tulee kenties eniten siitä, että saan siivota kodin vähän paremmin kuin yleensä, ja nimenomaan siivota rauhassa monta tuntia. Ja se, että voi laittaa kotiin jouluista.

Kotitekoisten karkkien tekeminen on myös ollut sukumme traditio; niitä mennään yleensä tekemään aina joulun alla mummolaan - ja niitä syödään jouluna niin, että tulee paha olo. Toinen traditio on ollut piparkakkujen leipominen ja koristelu mummulassa yhdessä lasten kanssa. Lapsuuden aaton aatoista muistan, kun isä paloitteli rosolliin palasia pikkutarkasti hirmuisen isoon vatiin - ja äiti valmisteli viime hetkellä myös ruokia uuniin.

Karkkien ja pipareiden tekeminen jäivät tänä vuonna meiltä väliin. Myös mummolan ruokavalmistelut ovat vielä edessä tulevana viikonloppuna. Siksiköhän jouluista tunnelmaa ei ole vielä tullut?

Lämpimät tektiilit, joihin on ihana "käpertyä".



Vai onko se tämä lumettomuus? Ulkona on kovin synkkää, ei lunta ollenkaan. Tuntuu hassulle, että lumettomuus voisi luoda tämän tunteen, sillä niin harvoin Turussa lopulta nähdään lumisia jouluja. Mutta luodaanko meille se illuusio, että jouluiseen tunnelmaan kuuluu lumi ja pakkanen? Ja voiko tämä vaikuttaa todella niin paljon?

Vai se, etten ole juossut jouluruuhkissa? Olen ostanut lahjat pääosin netistä, kotisohvalta, ilman stressiä. Ja hei, onko se stressin puute? Minähän en ole stressannut?

Ululain Sulo-tyynyt, jouluiset lakanat, joulutähti sekä takkatuli!


No kaikesta huolimatta: tänään jouluvalmistelut jatkuvat, sillä jatkan siivoamista, jonka piti olla aluksi vain perinteinen viikkosiivous, mutta joka muuttui perusteellisemmaksi, kun sain vielä tällekin päivälle useamman vapaatunnin, kun tytär meni mummolaan. Kun koti tuoksuu puhtaalle ja paikat ovat ainakin hetken kohdillaan ja jouluisia, luulisi jo mieltä lämmittävän jouluisasti?

Tänään on luvassa myös paketointia, jos ehdin. Ja huomenna jouluruokien valmistelua mummolassa. Jospa se joulu siis sieltä pikkuhiljaa pulpahtelisi mieleen?

Arvonnassa Ululain Sulo-tyynynpäälliset.




Kuvassa nykyistä makuuhuonettamme, joka on samalla olohuone sekä kirjastohuone. Ennen joulua on sänkyä koristaneet vanhat "joululakanat" sekä Ululain talviset neuletyynyt. Sohvalla lämpöä ovat tuoneet myös Ululain tyynyt, lampaan taljat sekä Lapuan kankureiden (jo suhteellisen vanha) villainen viltti. Aaton aattona tunnelma vaihtuu, kun sänkyyn puetaan viimein Second Chancen lakanat, joista kerroinkin jo aiemmin.

Mielestäni makuuhuoneessamme on kuitenkin jo nyt kivan jouluinen fiilis - ja juuri tuollaiset lämpimät tekstiilit tuovat sitä kivasti mukanaan, ja näitä onkin käytetty jo useampana talvena sisustuksessa. Paitsi mustaa Ululain Sulo-tyynynpäällistä, jonka sain nyt syksyllä bloginäkyvyyttä vastaan. Ja sen lisäksi, että Ululai lahjoitti tämän minulle, halusi se lahjoittaa arvontaan myös toisen Sulo-päällisen, jotta Sulot voisivat tuoda lämpöistä tunnelmaa yhä useampaan kotiin! Jos siis tykkäät näistä kuvissa näkyvistä Sulo-tyynyistä, lukaise seuraava:

A r v o n t a

Sain siis Ululailta yhden Sulo-tyynynpäällisen teille arvottavaksi niin, että pääset valitsemaan Ululain tämän sen hetken valikoimasta mieluisesi värin. Jos haluat osallistua arvontaan, käy kerro kommenttiboxiin, mikä tuo sinulle jouluisen fiiliksen sekä minkä värisenä sinä haluaisit Sulo-tyynyn! Tämän hetken valikoiman löydät tästä: klik! Jätä myös sähköpostiosoitteesi, jos kommentoit anonyymina.

Ululailla on mallistossaan neuleita niin naisille, miehille, lapsille kuin kodillekin. Kaikki tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Ululai viettää tällä hetkellä luovaa taukoa. Tauon aikana verkkokaupassa on saatavilla niitä tuotteita, joita on valmiina varastossa. Siksi tyynynpäällisiäkään ei ole tällä hetkellä kaikissa väreissä saatavilla.

Jos jaat arvonnan eli tämän blogijutun omassa blogissasi, facebook-sivuillasi tai instagram-tililläsi (repost-ohjelmalla jaat minun instapostauksen) samana päivänä, kun jätät vastauksen alle, saat myös toisen arvan. Jos tilisi on "salainen" tulee sinun todistaa kuvankaappauksen keinoin, että olet jakanut jutun juuri kyseisenä päivänä, jos ja kun voitto osuu kohdallesi.

Muista kertoa, kuinka monella arvalla olet mukana!

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy 1.1.2015. Arvonnasta kuulutetaan täällä blogissa tämän jälkeen ja voittajaan otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Jos voittajalta ei saada vastausta viikon kuluessa, arvonta suoritetaan uusiksi. Arvontapalkintoa ei toimiteta ulkomaille.

Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan!

* * * * *

In the picture you see Ululai's Sulo-pillow, which brings spirit of christmas to our home! Ululai's collection has knit products to woman, children, men and also home. All products are designed and made in Finland. 

G i v e A w a y

Ululai wanted to give one Sulo-pillow to giveaway! Just visit Ululai's web site and write on comment box the color of the pillow you like most. Write also the thing, which brings Christmas spirit in your mind! If you share the giveaway with link and picture in Facebook, in Instagram or in your blog, you have two lots. Remember to mention about the number of lots and also your email, if you comment as anonymous. The giveaway starts now and ends 1.1.2015. The pillow will be delivered only in Finland.

33 kommenttia:

  1. Jouluisen fiiliksen minulle tuo tunnelmavalaistus ja joululaulut, joulukuusi on takuuvarma! Valitsisin luonnonvalkoisen Sulo-tyynyn. Yhdellä arvalla mukana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  2. Lumi tuo minulle jouluisen fiiliksen, ilman lunta, ei ole joulumieltä. Elonkeltainen Sulo kelpaisi minulle :) yhdellä arvalla mukana on hän: tanjamorte@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Jouluista tunnelmaa on tuonut lumi, jota sataa tälläkin hetkellä! Toivottavasti maa nyt pysyisi valkoisena joulun yli. Toivottavasti myös viikonlopun aikana tehtävä joulusiivous auttaisi luomaan joulufiilistä kotiin :) Kauniista Sulo-tyynyistä valitsisin elonkeltaisen.
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Kynttilät ja lahjojen paketointi tuovat jouluista tunnelmaa.

    Yhdellä arvalla mukana. Harmaa tyynynpäällinen kelpaisi :)

    hete‍lma{a}y‍ahoo.co.uk

    VastaaPoista
  5. Kynttilän valo hämärässä on paras joulutunnelman luoja. Meille sopisi harmaa tyyny. Yhdellä arvalla mukana. marja.k@phnet.fi

    VastaaPoista
  6. Kynttilät ja joulumusa tuo joulutunnelmaa. Haluaisin harmaan.

    Yhdellä arvalla mukaan.

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti joululaulut, lahjojen paketointi ja leipominen antavat joulutunnelmaa.
    Keltaisen ottaisin, yhdellä arvalla osallistun. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Mulle joulufiiliksen tuo lämmin tunnelma kynttilöineen ja jouluvaloineen. Hyvä ruoka ja läheiset ihmiset. Osallistun kahdella arvalla. (Jain fb:ssä) valitsisin elonkeltaisen tyynyn.

    VastaaPoista
  9. Mun joulufiilis alkaa joka vuosi jo lokakuussa, viimeistään marraskuussa ihan itsekseen, ja kasvaa vain joulua kohti. Ihanaa ottaa ensimmäiset koristeet ja valot esille ja alkaa pikkuhiljaa laittamaan kotia joulun näköiseksi.
    Ja valinta olisi tuo Luonnonvalkoinen tyyny.
    Ai niin ja 2 arpaa (jaettu fb:ssa)

    VastaaPoista
  10. Joulufiiliksen tuo lumi, joululaulut ja jouluvalot =). Mukaan kivaan arvontaan! Jos arpaonni suosii, niin valintani olisi luonnonvalkoinen tyyny.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Joulufiilis tulee perheeni lähtiessä sukulaisten luokse jouluksi, yhdessävietetty aika, lasten riemu, serkkujen leikit ja hyvä ruoka on tärkeitä <3 lumi tuo myös tunnelmaa.

    Tyynyn valitsisin luonnonvalkoisena :)

    Yksi arpa.
    hulamaja ät gmail piste com

    VastaaPoista
  12. Joulun värini on valkoinen! Tästä syystä olenkin Super onnellinen pienestä määrästä lunta maassa.

    Ostin juuri tänään uuden helmen harmaan päiväpeiton ja ajattelin, että sopisipa tähän valkoinen koristetyyny hyvin pariksi :).

    Yksi arpa.

    VastaaPoista
  13. Joulufiilis tulee kaikista rakkaista ihmisistä ympärillä! Luonnonvalkoinen tyyny olis ihana :) Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  14. Joulun tuoksut ja lasten ilo tuovat joulutunnelman. Luonnonvalkoinen olisi valinta.
    1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Jouluvalot, rauhoittuminen läheisten keskellä ja jouluruoka. Luonnonvalkoinen tyyny, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  16. Yhdellä mukana.
    Joulun tunnelman luo läheisten kanssa vietetty aika,kynttilät ja kaikki Joulun tuoksut ja maut.On niin vaikea listata vain jotakin tiettyä asiaa vaan kaikki yhdessä luo Jouluisen fiiliksen.
    Valkoinen tyynynpäälinen olis meille passeli.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan.
    Joulufiilis tulee perheen yhdessäolosta. Valitsisin valkoisen tyynyn,
    texas-86(a t)hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukana. Itselleni joulufiiliksen tuo eniten kynttilät! Harmaa tyyny olisi valintani.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  19. Mukana yhdellä arvalla. Jouluinen olo syntyy tuoksuista, kynttilöistä, ihanasta kirjasta tai neulomuksesta, rauhasta. Lemppari olisi keltainen Sulo <3

    VastaaPoista
  20. Lunastaisin yhden arpalipukkeen. Joulun tunnelman tuo varmimmin piparit ja lämmin glögi. Niiden huumaava tuoksu, lämpö ja maku. Tyynynpäälisen valitsisin keltaisen :)

    VastaaPoista
  21. Joulun tunnelma syntyy valoista, joulun tuoksuista ja mauista sekä rakkaista ihmisistä ympärillä. Yhdellä arvalla mukana, harmaa tyyny sopisi meille parhaiten.

    VastaaPoista
  22. Yhdellä arvalla mukana. Luonnonvalkoinen tyyny olisi eniten mieleen. Jouluntunnelma syntyy joulukuusesta, hämyisästä kynttilävalaistuksesta, tuoksuista ja perheestä lähisukulaisilla terästettynä.

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla mukaan tähänkin arvontaan. :) Joulufiilis ja tunnelma syntyy kynttilöistä, hyvästä ruuasta ja parhaasta seurasta. :) Keltainen tyyny oli kyllä i-h-a-n-a-! hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Joulufiilis tulee joulukarkeista ja koristeista, jotka kaivan esiin ikivanhasta laatikosta. Tykästyin eniten keltaiseen tyynyyn. Mmm.meeri@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Ai niin, 2 arpaa. Mmm.meeri@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Joulufiilis syntyy kynttilöistä, lumesta ja pysähtymisestä. Elonkeltainen tyyny houkuttelisi. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla tavoittelen ihanaa palkintoa. Hyvää uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  28. Joulufiilis tulee hyvästä seurasta, tunnelmasta ja tuoksuista. Lumisen luonnon ihailu on jouluna mukavaa.

    Yksi arpa, harmaa Sulo :)
    thlaspi(ät)gmail.com

    Paljon onnea uudelle vuodelle 2015!
    Ihania nämä jouluyllärit, olit valinnut hienoja firmoja ja tuotteita esittelyyn.

    VastaaPoista
  29. Joulufiilis tulee ennenkaikkea kynttilöistä ja kausivaloista. Niitä on paljon!! Tänä vuonna extrafiilistä toi ihana valkoinen lumipeite, joka juuri ja juuri ehti tänne eteläiseenkin Suomeen joulua juhlistamaan. Tyynyissä valintani olisi kuitenkin ehdottomasti musta, jota värinä muuten löytyy aika paljon meidän tämän vuoden joulujutuistakin.. Yhdellä mukana.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  30. Yhdellä mukana.joulutunnelma tulee kynttilöistä ja lumesta. Harmaa tyyny on kaunis. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Joulutunnelman tuo lumi ja jouluvalot
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja harmaa tyyny olisi kiva
      -minttu47-

      Poista
  32. Yksi arpa minulle, kiitos! Valkoisen tyynyn valitsisin, joulutunnelma tulee lasten ilon ja odotuksen seuraamisesta - toki myös muiden läheisten seurasta, jouluruoasta ja rauhoittumisesta.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!