perjantai 30. tammikuuta 2015

Exercising During Pregnancy - and After That

Raskaus ja synnys - varmasti kaksi tekijää, jotka muuttavat monen liikkumistottumuksia? Ainakin minulla kävi näin, kummankin raskauden ja synnytyksen seurauksena. Nyt tammikuussa tapahtui kuitenkin, ikään kuin varkain, käänne; huomaan, että olen liikkunut lähes joka päivä ja suorastaan innostunut kunnon kohottamisesta. Enkä vain vaunukävellyt, vaan käynyt myös salilla, tehnyt juoksulenkkejä ja tutustunut uusiin hyvinvointi- ja treeniblogeihin! Miten näin pääsi käymään? - ja vielä varkain?

Raskaana neljännellä kuulla. Kävely alkoi tuottaa jo tuskaa.


Ehkä parempi taustoittaa, ja palata aikaan ennen Miinan syntymää. Silloin liikuin paljon. Kävin salilla vähintään kolme kertaa viikossa ja tein joka päivä koiran kanssa vähintään puolen tunnin kävelylenkin - usein paljon pidemmän. Joskus kävin myös spinningissä.

Muutos tapahtui todellakin, kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi. Se pahoinvointi. Aivan karmeaa. Ja väsymys. Niin tainnuttavaa. En vain pystynyt liikkumaan kuten ennen alkuraskaudesta. Sitten keskivaiheella raskautta alkoi supistella; en pystynyt kävelemään kortteliakaan ympäri ilman että mahani olisi mennyt kovaksi - tunne oli ilkeä ja vähän pelottavakin. Näin kävelykin jäi kuvioista, ja koira joutui tottumaan hyvin lyhyihin lenkkeihin.

Keskivaiheen raskaudessa pystyin kuitenkin käymään salilla, joten liikkuminen ei jäänyt kokonaan. Lisäksi pystyin pyöräilemään kauppaan, kaupungille ja salille, Ponillani, jos istuin satulassa oikein pystyasennossa. Eli liikkuminen ei loppunut kokonaan. Lisäksi kesän tullen huomasin, kuinka ihanaa oli uida; paras liikuntamuoto mielestäni raskaana ollessa. Ja mikä parempaa kuin uida kesällä, maauimalassa, musiikin soidessa taustalla - vaikka puoli tuntiakin putkeen. Omalla vauhdilla - niin, että mummotkin uivat sinun ohi…

Kävin salilla lähes loppuun asti raskautta; viikko ennen synnytystä oli viimeinen salikäyntini. Pääosassa ei ollut todellakaan enää lihasten kasvattaminen, eikä ylläpitokaan - eikä kunnon kohottaminenkaan. Tavoitteena oli pitää ennemminkin mieli virkeänä ja kunto suht koht kunnossa - ajatellen tulevan synnytyksen ponnistuksia ja ensimmäisten kuukausien koitoksia tulevan vauvan kanssa. Valmistauduin myös henkisesti siihen, että en kävisi salilla synnytyksen jälkeen pitkään aikaan. Iso asia ihmiselle, joka on liikkunut viimeiset 15 vuotta lähes joka päivä.

Synnytyksen jälkeen mieli ei tehnytkään salille, mutta liikkumaan teki. Ja niin lähdin jo seuraavana päivänä kotiin päästyäni kävelylle, ihan kaksin koiran kanssa. Muistan varmaan loppuelämäni sen tunteen; pystyin kävelemään, nopealla tahdilla ilman painavaa palloa mahan seudulla, ja se tuntui hyvälle. Ja koira oli niin onnessaan. Synnytyksestä vähän päälle kolmen kuukauden päästä aloitin myös saliharjoittelun. Lisäksi aloitimme Miinan kanssa vauvajumpan, jossa vauvaa käytettiin lähinnä painona äidin parantaessa omaa lihaskuntoaan strategisilta paikoin.

Voin kuitenkin myöntää, että jostain syystä en innostunut tällöin liikkumisesta kuten ennen. Kenties kaikki oli niin toisin. Liikkuminen piti suunnitella, eikä voinut lähteä liikkumaan silloin, kun mieli teki. Tämä oli kenties suurin syy; arjen vapauttajasta olikin tullut yksi ohjelmanumero, joka piti tarkoin miettiä etukäteen.

Ehdin liikkua vähän päälle vuoden ennen kuin tulin taas raskaaksi. Toisalla raskauskerralla jo lähtökohta oli heikompi; kunto ei ollut läheskään niin hyvä kuin ensimmäisellä kertaa. Lisäksi tiesin, mitä tuleman pitää, mikä jotenkin lannisti. Keksin tekosyitä, miksi en lähde salille. Ja kävely alkoi tuottaa tuskaa vieläkin aiemmin, jo neljännellä raskauskuukaudella. Muisto liikkuvasta ja energisestä minästä oli muisto vain. Loppuraskaudesta koiramme kuoli, mikä vähensi liikkumista edelleen. Myös salilla käynnit lopetin useita viikkoja aiemmin ennen synnytystä.

Mutta mikä erikoista? Kun olin synnyttänyt ja päässyt kotiin, mieli teki jo ensimmäisellä viikolla salille! Jarrutin kuitenkin aloitusta, sillä jotenkaan en hennonnut jättää vastasyntynyttä toisen hoiteisiin, mietin maitovirtaa, joka yllättäisi kesken treenin - ja toisaalta tiesin, että en osaisi ottaa salilla tarpeeksi rennosti, jolloin tulokset voisivat olla muuta kuin toivottavia. Kävin vauvan kanssa vaunukävelyillä, treenasin lantiopohjan lihaksia (mikä ei tuntunut kyllä mitenkään treenaamiselle), imetin - ja söin herkkuja.

Arki muuttui myös totaalisesti. Kaksi lasta on aivan eri asia kuin yksi lapsi, huomasin. Ja valitettavasti tuntui, ettei äidin liikkumiselle jää vain aikaa. Missä ihmeen välissä ehtisin lähteä salille? Kun en ehdi kävelyllekään läheskään joka päivä…?

Tammikuussa kuitenkin päätin, että nyt aloitan salilla käynnit ja otan vain sille aikaa. Huomasin nauttivani. Ensinnäkin sain olla poissa kotoa noin puolitoista tuntia; olla vain itsekseni. Ja siihen päälle salilta saatu mielihyvä. Ouh, I like it!

Alku ei ollut kuitenkaan helppo. Kotiin päästyäni vastassa oli Arki isolla A:lla. Mielihyvä kaikkosi herkästi, kun piti kiriä takaisin se aika, jonka oli ollut poissa. Tähän päälle huono kunto, väsymys ja nälkä.

En kuitenkaan antanut periksi, vaan itse asiassa aloin pistää lisää jauhoja myllyyn! Halusin eroon väsymyksestä ja kireästä minästä; halusin olla energisempi, pirteämpi ja parempi äiti. Niinpä päätin salikäyntien lisäksi lähteä parina aamuna juoksulenkille - ja kahtena päivänä vielä vaunulenkit, jolloin liikkuisin kuutena päivänä viikossa. Olen tämän tammikuun aikana innostunut liikkumisesta ja kunnon kohottamisesta ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen!

Tästä maha sai kasvaa vielä kuukauden - vaikuttanee liikkumiseen…?



Nyt tammikuun lopussa voin jo sanoa, että homma alkaa jotenkin luistaa. Mutta mitä tämä tarvitsi oli: suunnitelmallisuutta ja päättäväisyyttä. Kun se hetki on, se käytetään. Ei jäädä miettimään, onko nyt sellainen fiilis. Tai onkohan mulla flunssa. Tai millainen ilma siellä on. Tai onkohan salilla ruuhkaa. Ei, silloin vain mennään.

Mieli on jo nyt huomattavasti pirteämpi, rennompi ja iloisempi. Huomaan kuitenkin olevani edelleen todella väsynyt ja monesti myös heikko olo yllättää. Juon liian vähän ja syön epäsäännöllisesti / suunnittelemattomasti. Näille pitääkin seuraavaksi tehdä jotain. Tiedonhaku on käynnissä, hankintoja tehty ja suunnitelmia takataskussa, joten katsotaan, miten käy, ja toimiiko. Näistä ajattelinkin kirjoitella helmikuun puolella lisää! Ja kenties tarkemmin myös liikkumisesta, vai kiinnostaakohan ketään tällaiset jorinat?

Onko teillä vinkkejä raskaana oleville ja etenkin lapsiperhettä pyörittäville; mistä saada voimaa, iloa, terveyttä ja tsemppiä? Varsinkin sellaisia asioita, jotka saa sujautettua osaksi arkikuvioita ja jotka säilyvät osana elämää? Ainakin itse olen pitkän linjan kannattaja; lyhytaikaiset pomppakonstit eivät kenties ole kuitenkaan minun juttuni.

P.S. Kuvat valitsin valaisemaan tilannetta; vaikka maha alkuraskaudesta pieni, pahoinvointi heikensi liikkumishaluja - ja kävely tuotti tuskaa. Ja vaikka maha oli loppuraskaudesta mahdottoman suuri, pystyin käymään salilla ja uimaan. Ehkei mahan koko siis vaikuta liikkumisen mahdollisuuksiin, vaan se koko hyvinvointi sen mahan ympärillä.

Tämän pallon kanssa kävin vielä uimassa; kanssauimareilla oli katselemista.

I had exerced for 15 years nearly every day before I got pregnant. After my first pregnancy exercising changed. Maybe because I did't accept the fact, that I have to be more systematical than before; not wait the great feeling to exercise - just go, when it's possible! 

Now after second pregnancy and birth I noticed, that I really want to do something to my condition; better my shape and wellness!  This happened nearly imperceptibly; after I had started gym, I decided to start jogging. And I have planned now also to walk more systematically; at least two times a week at least 45 minutes - for example when going to grocery.

Now at the end of January I feel much better; I am more alive and less tight. Although I feel still very tired and often very hungry - and suffer often from headache. That's why I have to think about my eating more precisely - and that's what I thought to tell you more about later.

Do you have children? Which kind of ways you have to manage the weekdays - and enjoy them? Especially when children are small? Every tip is welcome!


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebook and Pinterest!

8 kommenttia:

  1. Kiinnostaa kyllä! Oma lapsi Vuoden ja kuusi kuukautta. Nyt vasta tuntuu, että vauvakaamos väistymässä ja oikeasti tekeekin mieli tehdä jotain. Alkukuusta lapsi aloitta käymään hoidossa (10 päivää kuussa) ja yritän viedä ja hakea kävellen, tulee noin kolmen vartin lenkki kahdesta sinä päivänä ja koirakin tykkää. Valitettavasti flunssa katkaisi hyvin alkaneen liikkumisen. Täällä korvessa (Paraisilla) kun ei ole ryhmäliikuntoja samalla tavalla kuin kaupungissa. (Zumba ruotsiksi ei oikein houkuta, mystistä. :D) Välillä tekisi mieli lähteä kävelemään ihan yksikseen, mutta tuntuu typerältä jättää koira kotiin, sen kanssa kun kuitenkin tarvitsee käydä pihalla. Välillä vaan haluaisi kävellä ilman, että pitää hokea "ei, ei, ei, älä vedä.".
    Raskaana ollessa kävelin koiralenksuja ihan viimeiseen asti, mitään muuta liikuntaa ei olekaan kahteen vuoteen ollut. Supistelikin hiukan matkalla, mutten tajunnut asiaa ennenkuin jälkeenpäin. :D "Ai NE oli supistuksia?! Joo, kyllä mulla niitä oli, luulin neuvolatädin tarkoittavan jotain muuta."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ymmärsin vasta toisen raskauden aikana, että kävellessä supisteli. Ensimmäisen raskauden aikana vain tuskastelin, että tuntuu kurjalle. Kiva kuulla, että kiinnostaa, ja että sielläkin samoin alkanut kiinnostaa "liikkeelle lähtö" ;) Tekee kyllä hyvää kropan lisäksi mielelle!

      Poista
  2. Mua suoraan sanoen ahdistaa koko aihe, koska nyt raskaana ollessa olen taas voinut niin huonosti. Meilläkin on onneksi koira, jonka kanssa tulee edes vähän käveltyä, mutta muuten liikkuminen on kyllä jäänyt ahdistavan vähäiseksi. Silloin kun esikoinen syntyi, kävimme pitkillä vaunu-/koiralenkeillä kerran pari päivässä, ja se tuntui silloin ihan riittävältä liikunnalta. Nyt en tiedä yhtään, miten kakkosen syntymän jälkeen saisi liikuttua. Ohjattuihin harrastuksiin ja salille on matkaa yli 10 km, joten luulenpa että yritän panostaa edelleen lenkkeilyyn ja kotijumppiin. Pientä kotijumppaa olen pystynyt tekemään nytkin välillä, lähinnä pitääkseni selkäkivut poissa. Luulen, että sen kummempia treenitavoitteita ei mahdu pariin seuraavaan vuoteen, mutta jos saisi edes palauduttua synnytyksestä ja pidettyä itsensä ok kunnossa niin olisin tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoinvointien aikaan pitää vain antaa mennä oman olon ehdoilla. Sitä ei voi ymmärtääkään, kuinka väsynyt ja huonosti voiva nainen voi olla raskaana. Siinä ihan turha miettiä liikkumisia; hyvä kun pysyy kasassa ja pystyy hoitamaan päivän rutiinit. Mun tähän astisen kokemuksen mukaan toisen lapsen tultua liikkumista pitää suunnitella tarkemmin; ei voi jäädä odottelemaan sitä sopivaa hetkeä. Ja tosiaan mitä nopeammin, sen parempi, eli lenkit ja kotijumpat ovat varmasti sulle oikein hyviä tämänkin jälkeen - ja tärkeintähän on tosiaan että itse voi hyvin; niin fyysisesti kuin henkisestikin - siis sitten synnytyksen jälkeen. Raskaana kun on, ei voi oikein itse vaikuttaa siihen olotilaan aina ;) Tsemppiä sulle; ymmärrän tunteen, mutta onneksi se kestää maksimissaan vain vajaa 9 kk … ;)

      Poista
  3. Kuulostaa hurjan tutulle. Miten voikin käydä niin, että ennen raskautta liikkuminen on niin helppoa ja iisiä ja sitä KUVITTELEE, että sen takia se on helppoa myös raskaana ollessa? No ei. Päin vastoin. Sekä ekassa, että tässä tokassakin liikkuminen loppui lähes seinään. Pahoinvointi, väsymys, liitoskivut ja supistukset oli arkipäivää jo alkuraskaudesta..Tässä mennään viikoilla 28 jotain ja vihdoinkin on päässyt edes vähän liikkumaan - jos ei ota nivuskipua huomioon. Joka vie välillä täysin liikuntakyvyttömäksi :( Mutta vappua odotellessa ja elämää ilman palloa :) Ja sitä liikkumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuulostaa kyllä ikävän tutulle, mutta onneksi on tosiaan väliaikaista. Ja miten hassua, että palleron synnyttyä tähän maailmaan, sitä niin nopeasti unohtaa kaikki pahoinvoinnit, väsymykset ja kivut?! Ainakin itsellä kävi niin kummankin raskauden kanssa - ehkä tosin tämän toisen raskauden jälkeen muistuu herkemmin mieleen ne h*********t raskauskuukaudet ;) Tsemppiä; kyllä se jossain vaiheessa helpottaa, ja ihanaa; kevätvauva tulossa teille <3

      Poista
  4. Hei googletapa sellainen kirja kuin Olga Rönnberg: Tuoreen äidin treenikirja
    On aivan loistava. Itselläni pienin kolmesta ipanasta on 3-vuotias mutta treenaan yhä kirjan sarjoja. Niissä parasta on, että kaiken voi tarvittaessa tehdä kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ella vinkistä; pitääpä tutustua kirjaan!

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!