torstai 8. lokakuuta 2015

Hammi's Design Arvonta // Giveaway

Postaus sisältää blogin kautta saatuja tuotteita.




Näyttääkö hyvälle? No niin minustakin! Ihastuin Hammi's Designin joulukortteihin viime joulun alla, ja sain Hammin blogini seuraajaksi vilauttamalla hänen korttejaan joulupakettien kyljessä instagrammissa. Ja niin ihana seuraaja on Hammi ollut, että päätin kysäistä häneltä, kiinnostaisiko häntä lähteä yhteistyöhön kanssani. Ja hän lähti! Antoi minulle ruhtinaallisen hienot arvottavat tuotteet, ja meillekin kotiin somisteeksi kortteja, julisteita ja viime viikon postauksessa näkyneen akryylivärimaalauksen!

Hammi's Design on vuonna 2012 syntynyt raahelainen yritys, jota pyörittää käsistään taitava Hanna-Maija. Hanna-Maija on jo pienestä pitäen tykännyt maalata ja piirtää, ja tykkää vangita teoksiinsa etenkin vanhoja ympäristöjä. Kortit, maalaukset ja julisteet on siis suunniteltu Suomessa, ja poikkeustilanteita lukuun ottamatta (esim. materiaalin väliaikainen puuttuminen painotaloista) painettu Suomess.

Ja nyt minun on ilo ja kunnia järjestää 1-vuotisarvonta blogissani, ja voittaja saa valita palkintonsa seuraavista:

1) Tämän postauksen kuvissa näkyvä Hammi's Designin akryylivärimaalaus (koko 46cmX55cm, toinen kuva ylhäältä päin), tai

2) Noin 50 kappaleen pino Hammi's Designin postikortteja (kolmannessa ja neljännessä kuvassa ylhäältä päin), tai

3) Kolme julistetta (A4/A3), joista kaksi saat valita itse noin 10 kappaleen sarjasta ja kolmannen lähetän yllätyksenä (ensimmäisessä ja viimeisessä kuvassa).

Kuvista löydät omat suosikkini korteista ja julisteista; näet varmasti näitä lisää kodissamme syksyn mittaan, kun saamme kotia pikkuhiljaa laitettua taas kuntoon.

Jos haluat osallistua arvontaan, tässä ohjeet:

1 arpa: Kurkkaa Hammi's Designin tuotteisiin (klik) ja kerro alle, mikä tai mitkä ovat sinun suosikkejasi. Jos olet anonyymi kommentoija, lisää tämän lisäksi mielellään sähköpostiosoitteesi.

2 arpaa: Teet edellisen ja olet lisäksi lukijani/seuraajani bloggerissa, g+:ssa, instagrammissa tai facebookissa. Voit liittyä lukijaksi/seuraajaksi myös arvonnan aikana. Kerro arpamääräsi myös kommenttilootaan.

Triplaa eli kolminkertaista edelliset arpamääräsi: Jaa yksi kuva ja linkki tästä postauksesta blogissasi, facebook-sivuillasi tai instagram-tililläsi. Kerro arpamääräsi myös kommenttilootaan. Voit siis saada 1-6 arpaa. Jos voitto osuu arvonnan jakaneelle, hän voi todistaa jaon esim. kuvankaappauksen keinoin.

Voit kertoa kommentissasi myös terveisiä minulle; esim. miksi seuraat blogiani, mitä toivoisit blogilta enemmän - ja mitä kenties vähemmän. Rakentavista ja positiivisista kommenteista valitsen kenties vielä muutaman, jotka saavat yllätyspaketin kotiinsa!

Arvonta alkaa nyt ja päättyy kolmen viikon päästä torstaina 29.10.2015. Arvonta suoritetaan tämän jälkeen, ja olen voittajaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Sinun ei tarvitse nyt päättää, minkä haluat palkinnoksi. Lähetän voittajalle enemmän kuvia julisteista ja korteista, jonka jälkeen valinta on varmaan pikkasen helpompaa.

Ja jos arpaonni ei osu kohdalle, tai sinulle iski äkillinen Hammi's Design -kuume; nyt tai ei koskaan!, voit pistää Hammille tilauksen menemään sähköpostitse. Hammin yhteystiedot löydät tästä (klik).





In the picture you see Hammi's Design's products, which I can't stop loving! Hammi's Design's paintworks and pictures are made by Hanna-Maija, who loves old surroundings, houses and things - just like I do. All these paintwork and pictures are born in Raahe, Northern Finland.

G i v e A w a y

Now you have change to get one paintwork (in the second picture), about 50 pieces of cards (some examples in the third and fourth pictures) or three posters (some examples in first and last pictures) designed by Hammi's Design. Just visit Hammi's Design web site and write on comment box the card/poster/paintwork you like most. If you are signed as reader in my blog (g+, blogger, facebook or instagram), you have two lots. If you share the giveaway with link and picture above in Facebook, in Instagram or in your blog, you triple your lots. In other words you can have 1-6 lots. Remember to mention about the number of lots and also your email, if you comment as anonymous. The giveaway starts now and ends 28.10.2015. The award will be delivered only in Finland.

You can also order Hammi's Design's products by email from Hanna-Maija. You find contact information here (click).

I have got the products in the pictures from Hammi's Design via blog cooperation.




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

37 kommenttia:

  1. Voi, rakastan Hammin tauluja! Erityisesti värikkäät kukka-aiheiset taulut on lähinnä sydäntä. Olisi ihana voittaa ja viimein saada kotiin seinälle Hammin taulu/julisteita ♡ Kaksi arpaa.

    millastiina.lapinoja@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Muisto, ystävyys, sovussa julisteet olisivat kivoja, kunhan isäntä asentaisi tauluhyllyn niin voisin noita siihen laittaa. Toki paljon muitakin kivoja oli. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  3. Nää Hammin työt on vaan niin <3 :) Talo aiheet <3 <3 <3
    wingthing(ät)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Nuo taloaiheet jotenkin iskee minuun kuten tuo kakkoskuva! Onneksi palkintoa ei tarvitse vielä valita, ehdin jo tuskailla, mitähän valitsisin :D Lukijana kahdella arvalla mukana.

    Remontointi ja sisustusaiheet (sisältäen esim. huonekalulöydöt) nappaa blogissasi eniten, toki lapsiin liittyvät jutut on myös kivoja, kun itseltäänkin suht samaa ikäluokkaa löytyy poikia kaksi. Miksei vaatetusaiheet myöskin, vaikka aika vähän vaatteita itse ostankin, niin ideoita ompelua varten saa kaupankin vaatteista. Itse tykkään suht lyhyistä teksteistä kera runsaan kuvituksen, keskittymiskyky tai -mahdollisuus, kun usein on vähän heikkoa lukiessani blogeja ;)

    VastaaPoista
  5. Ihana, ihana Hammi :) Kouluajoilta tuttukin vielä ;)
    ihanimmat julisteet Päivänsäde, Isotädin muistolle ja ole hyvä- juliste <3 <3 Kaikki taloaiheiset niin kauniita!
    seuraan jo Hammia fb ja instan puolella :)
    kirsiha@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Voi tuolla on niin paljon kauniita eri aiheita korteissa, julisteissa ja maalauksissa. Mie taidan tykätä niistä kaikista :)
    Luen blogiasi ja seuraan sinua Instagrammissa koska mie tykkään vanhoista taloista, vanhoista huonekaluista ja muutenkin sinun sisustustyylistä.
    Kahdella arvalla arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  7. Onpa paljon ihania aiheita, mutta suosikkejani ovat komistus ja perinne julisteet :) Mukana arvonnassa kuudella arvalla! Olen julkinen lukijasi ja seuraan myös fb:ssä sekä jaoin postauksen fb:ssä.

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  8. Niin paljon kaikkea ihanaa mutta valitsisin Boy- julisteen. Täydellinen! :)
    Kahdella arvalla mukana! Seuraan siis bloggerissa, facebookissa ja instagramissa :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Pari-julisteesta tykkäsin ja maalauksista. Koetan onneani kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  10. Pari-juliste on kaunis ja tuo toisena olevan kuvasi taulu. Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  11. Niin upeaa taidetta!! Kaikki niin kauniita etten osaa valita niistä yhtä suosikkiani. Tykkään blogissasi kauniista kuvista ja tunnelmista sekä vanhan talon remonttiin liittyvistä jutuista - niistä saa niin hyviä vinkkejä! Kokeilen onneani kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  12. Päivänsäde-juliste oli kivoin! Luen aina uusimman blogitekstis, oli aiheena mitä tahansa :) /marjut, 6 arpaa

    VastaaPoista
  13. Valitsisin isotädin muistolle tai komistus julisteen oleskelutilaan, pojan huoneeseen sopisi boy juliste :) Seuraan instan, facebookin ja bloggerin kautta.

    lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kortit viehättävät minua, erityisesti talvi- ja jouluteemaiset. Blogissasi olen ensikertalainen.
    seijar@rocketmail.com

    VastaaPoista
  15. Metsässä-juliste tuo ihana joulukuusi ovat upeita. Mukana kahdella arvalla, seuraan blogiasi fb:ssä.
    Pidän kovasti tyylistäsi ja tunnelmallisesta blogistasi :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Venekuvat ja myös perhonen. Seuraan bloggerissa eli kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kaksi arpaa kiitos.
    Muisto-juliste on suosikkini!
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukana. Pari - juliste. maijamuija3@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Ystävyys-juliste sopisi niin hyvin meidän olohuoneen seinälle!
    Kahdella arvalla mukana :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Aivan ihania julisteita ja eritoten kortteja! Yhdellä mukana. mustikkapusu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  21. Niin kiva arvonta, että lähden koittamaan onnea kaikilla arvoilla. Seurailen blogiasi useiden kanavien kautta ja jaan tiedon arvonnasta Instagramissa. :) Ihastuin talo-aiheisiin julisteisiin (esim. Muisto ja Sovussa 2). Joulukortitkin on ihania. :)

    VastaaPoista
  22. Houses-kortti on lemppari! :)
    Kahdella arvalla kisaamassa. :)
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  23. Pitsikuusi -kortti on suosikkini :)
    Kuudella arvalla mukana:) Luen Bloggerin kautta nimimerkillä Netteriina, ja tykkään sekä jaoin Facebookissa nimelläni Elise H..
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Eteenkin kortit ovat kerrassaan hurmaavia, suosikin valitseminen vaikeaa :)
    Seuraan sinua Bloggerissa ja jaoin linkkisi & Hammi´s Design linkin Toisen taivaan alla-blogini postauksessa Hurahduksia. Mukaan lähden siis 6 arvalla :)
    ruska.toisentaivaanalla(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Yksi arpa. Kortit ovat niin... !!
    marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  26. Nuo talo-aiheet on niin ihania ❤

    VastaaPoista
  27. Ihastuin Tunnelmoiden-korttiin eniten.
    Kahdella arvalla mukana, bloggerin kautta lukijana. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Kolmella arvalla mukana,bloggerin kautta luen ja blogissani jaoin :)
    Ihania nuo kortit, Baby-kortti sykähdytti ensimmäisenä.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Ihanaa, että Raahesta löytyy noin ihana yritys, asuin Raahessa syntymästä 25-vuotiaaksi asti :) Suosikkini on Pari-juliste. Kahdella arvalla mukana :)
    jaksaviela@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Komistus -juliste on aikas komia. Sopisi tähän vuodenaikaan seinälle. :) Muutenkin kaikki kuvat ihania.
    Kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    laura.honkala(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kyllä ovatkin kauniita! Mukana 2 arvalla..ja vaihtiehto 3.. Lentoon ja perinne suosikeitani :)

    VastaaPoista
  32. Kaikki tuotteet olivat ihania ja herkkiäkin. Mutta jos muutamia mainitsen; Päivänsäde, pari ja isotädin-julisteet. Mukaan arvontaan 6 arvalla.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Oi että nämä on nii kauniita <3 Houses-kortti suosikki, mutta kaikkia taloaiheiset on niin mun mieleen! :)

    T: Marika.H

    VastaaPoista
  34. Olen vastikään vasta Hammiksen löytänyt. Taloaiheet ovat ihania. <3

    t.Sipsu

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukana arvonnassa. Ihania kaikki, talot ehkä suosikkeja tällä hetkellä. :)
    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  36. Tuo tunnelmoiden on aivan ihananihana. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  37. No kääk,miten noista voi valita lempparin kun kaikki on niin tunnelmallisia ja kauniita...Isätädin muistolle on tosi kaunis,varsinkin näin pyhäinpäivän kynnyksellä kun kaipaa edesmenneitä...samoin koristellen,Toisaalta väriä päivään sopisi likkojen huoneeseen ja myös heijastus.Lentoon-juliste on ihastuttava myös:D
    Kuplamme ja enkeliaiheiset kortit<3
    Eli onhannäitä lemppareita:D
    Yhdellä mukana arvonnassa:amto@suomi24.fi

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!