tiistai 1. syyskuuta 2015

The Costs of Our Wedding Party

Luonnonkukkia portailla.



Pitkospuut naisten vessaan.
Kyltti, jonka viimeistely jäi viimeiseen aamuun.
Itsetehdyt pöydät pihalla ja navetassa; materiaalina nurkista löytyneet puut ja naapurilta ostetut tuppeensahatut laudat.
Nyt on aika laittaa pillit pussiin hääjuhlien suhteen. Ynnäsin tänään kustannukset, sillä isovanhemmat olivat luvanneet maksaa osan kustannuksista. Ajattelin samalla ynnätä kustannukset myös tänne, sillä mielestäni selvittiin halvalla - ja tällä haluan sanoa, että juhlat todella voi järjestää huokeastikin, mutta se toki teettää usein itselle ja läheisille enemmän työtä.

Ja niin tässäkin tapauksessa; meillä ei ollut esimerkiksi hääjuhlasuunnittelijaa, rakennettiin itse pöydät ja tuolit, rakennettiin juhlatilat omiin nurkkiin, käytettiin vanhoja materiaaleja nurkista (puutavara, vanhat pullot kynttilän jalkoina, erilaisia kukkamaljakoita sukulaisten nurkista, vanhoja kynttilän jalkoja jne.), poimittiin luonnosta kukat, ja rakennettiin jopa miehille ja naisille omat pissipaikat, eikä tilattu kalliita bajamajoja paikalle. Ja mikä ehkä tärkeintä; tarjoiluihin ei panostettu suuria summia. Päätimme heti alussa, että kyseessä on rennot kesäjuhlat, joissa tarjotaan kalakeittoa ja mansikkakakkua. Ei muuta. Ja siinä pysyttiin.

Alkoholiakin ajateltiin tarjota aluksi vain kuohuviinin ja konjakin verran, mutta oli hassua huomata, millaisia reaktioita se sai aikaan. Lopulta isovanhemmat ostivat navetan kapakkaan olutta, viiniä ja pullon väkevää, eivätkä kertoneet meille edes, mitä ne tulivat maksamaan. Ja btw: kantoivat suurimman osan takaisin omiin nurkkiinsa. Harva siis joi juhlissa, johon oli kutsuttu koko perhe, jotka järjestettiin keskellä ei mitään, automatkan päässä ja jotka päättyivät jo klo 20.

Ruokatarjoilut sekä alkoholittomat juomat 784 €
Alkoholilliset juomat ?

Harmonikan soittajat 300 €

Valokuvaus 250 €

Morsiamen hääpuku (second hand) 90 € 
Morsiamen kengät 17 €
Morsiamen meikki ja kampaus 100 €
Morsiamen korut (vihkisormusta lukuun ottamatta) 0 €

Sulhasen puku (summa pitää vielä tarkistaa miehen tililtä, mutta muistin varassa veikkaus) 250 €
Sulhasen smokkipaita 90 €
Sulhasen rusetti ja taskuliina 47 €
Sulhasen kengät 0 €
Sulhasen korut 0 €

Tytön ja pojan vaatteet (second hand) 8 €
Tytön kengät (second hand) 7 €

Juhlatilat 0 €
Pöydät 50 €
Kynttilät (käytettiin pääosin vanhoja nurkista löytyneitä, joten summa mututuntumalta) 10 €
Suomen lippu 30 €
Lipputanko (vanhasta aisasta) 0 €
Muut koristelut 0 €

Yhteensä 2033 €

Aikuisia juhlijoita meillä oli noin 55 henkeä. Lapsijuhlijoita puolestaan noin 25, joista suurin osa alle 5-vuotiaita.

Suomenlippu toivottamassa vieraat tervetulleiksi.

Emme pröystäilleet. Ja teimme paljon itse. Ja silti oli sitä juhlan tuntua. Jälkeen päin ajateltuna, olen vielä enemmän sitä mieltä, että tämä oli paras ratkaisu. Juhlat ovat niin äkkiä ohi, ja kaikki tipotiessään, että suurempi rahallinen satsaus olisi ainakin meidän taloudessa harmittanut. Ja vaikka olisikin mennyt isovanhempien pussista, silti. Yhteistä kaikki.

Meidän onni on tietenkin, että isovanhemmat ovat luvanneet kustantaa osan laskuista. Ja hyvä näin; saatiin eilen vakuutusyhtiön lasku, joten saadaan sieltä sitten rahat vakuutusmaksujen hoitoon. Kallista lystiä tuo vakuutusmaailma; häätkin tuntuvat siinä sivussa aika halvalle huville…

P.S. Kaikki hääjuhliimme liittyvät postaukset löydät tunnisteella wedding party (klik).

P.P.S. Postauksen yhteydessä vielä kuvia ulkoa pihamaalta; ja näin kaikki hääjuhlakuvat on blogin puolella kuitattu. Seuraavaksi kiitoskorttien suunnitteluun!



The costs of our wedding party has been counted: 2033 €. Not so bad. We did much ourselves and used old and second hand things. Pictures are taken from the summer home yard day after the party.



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebook and Pinterest!



2 kommenttia:

  1. Edullisesti pääsitte, mutta mielestäni pieni hintalappu ei yhtään näkynyt. Ihanan tunnelmalliset juhlat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin päästiin; edullisemmin kuin olisi edes toivottu ;) Mutta tosiaan: juhlille tuntuivat edullisuudesta huolimatta <3

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!