keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Three Years Ago



Siitä on vasta kolme vuotta. Tai toisaalta: onko siitä jo kolme vuotta?

Elämä muuttui kertarysäyksellä niin paljon, ettei sitä osaa kuvailla.

Rakkaus, huoli, kiintymys, onni, äitiys… Toisaalta ajan juoksu ja väsymys.

Ennenkin toki koettuja, mutta ei mitenkään niin, kun ne voit kokea lapsen saamisen myötä.

Elämä ennen lasta tuntuu nyt kovin kaukaiselle.

Ja tytön suusta viime aikoina usein tullut kysymys herättää minutkin välillä miettimään:

"Missä minä olin silloin?"

"Sinua ei vielä ollut."

Kuinka itsestään selvänä sitä pitää, että meitä on nyt neljä.

Tällä viikolla vietämme esikoisemma synttäreitä. Syntymäpäiväyllätykseksi olemme valmistelleet tytön huonetta valmiiksi; yllätämme hänet omalla huoneella! Kiire ja kyllä - stressikin - on tällä hetkellä. Viime viikolla tapetoimme huonetta, viikonloppuna poistimme vanhoista listoista maaleja, alkuviikosta maalasin listoja - ja vielä yritämme ehtiä saada listatkin paikoilleen. Voi olla, että emme onnistu siinä, mutta ei se tyttö taida listojen uupumista huomata. Todennäköisesti huomaa vain omat lelunsa uudessa paikassa.

Jos ehdin, postausta tulossa vielä tällä viikolla tuosta pienestä söpöstä huoneesta. Jos en, seuraavalla sitten. Instagrammista (klik) löydät jo muutaman otteen huoneesta!

Tuohon yllä olevaam kuvaan pakko lisätä mainintana keskusteluni tytön kanssa viime viikolla:

"Kuka tuossa kuvassa on?"
"Tuo vai, joka istuu sun vieressä? No, kuka se olisi?"
"Sinä."
"Ai minä vai. Tuo aasi siis."

Ja tähän liittyen hyvä keskustelu tytön ja isän kesken yhtenä aamuna:

"Oletpa sinä viisas!" 
"Enpäs. Mä oon Pikku Myy!"

Pienestä suusta tulee suuria elämänviisauksia ja totuuksia, harva se hetki. 
Kunpa muistaisin kirjata niitä enemmän ylös.

* * * * *

Three years ago our daughter got born; life has changed so much after that - and the words like love, worry, happiness, motherhood, tiredness and hurry have got new, many times deeper, meanings. The life before children feels so far away - and sometimes, in the middle of everyday life, I awake to realize how lucky we are; having each others! Last days we have been renovating room to our daughter; an own room as a birthday present! Let's see how finished the room finally is, when daughter sees it for the first time. An few pictures from the room is published in Instagram (click).

One mention about picture above, the conservation between me and my daughter:
"Who is there in the picture?"
"That person beside you? Who could it be?"
"You."

And conservation between daughter and his dad:
"Ou, you are so wise!" 
"No away, I am Little My!"

Wise words and truths from my daughter's mouth!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

6 kommenttia:

  1. Ihana tyttö. <3 Odotan mielenkiinnolla millainen huoneesta tulee. Mulla on menossa Suukkosuun huoneen sisustus, joten kivoja ideoita on haussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on; meidän Nappula <3

      Tytön huoneen sisustus taitaa täydentyä seuraavien kuukausien aikana; jos nyt tällä viikolla saataisiin sänky ja muutamat lelut paikalle. Havahduin nimittäin vasta tähän tilanteeseen; kolme vuotta remontoitu ja aina tavaroita on sullottu johonkin kolkkaan taloudessa. Nyt yhtäkkiä voikin olla tilanne, ettei esim. kalusteita enää riitä joka huoneeseen :D Eli meidän täytyy tehdä hankintoja, ja pitäisihän niitä vähän suunnitellakin.

      Katsotaan, mitä tuleman pitää. Ja innolla odotan myös Suukkosuun huoneen esittelyä; jos vaikka se olisinkin minä, joka saisi niitä ideoita! Nimimerkillä Takki Tyhjä ;)

      Poista
  2. Meilläkin vietetään kolmansia synttäreitä ensi kuussa. Käsittämätöntä! Välillä mietin, että miten voin muka olla kahden lapsen äiti ja olo on hmmm, jotenkin epätodellinen. Ja ajatus, että oltaisiin avokin kanssa kaksin on vähintään omituinen.:D
    Onnea teidän neitokaiselle tulevien synttäreiden johdosta! Synttärilahja on varmasti k-a-u-n-i-s!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika juoksee todellakin lasten kanssa - ja toisaalta tuntuu, että aika ennen lapsia on jossain tosi tosi kaukana ;) Sitten 20 vuoden päästä; ollaan niitten miestenkin kanssa. Ja haikaillaan varmaan sitten sitä, kun lapset ei ikinä käy kotona kylässä ;)

      Ja kiitos! Toivottavasti saadaan synttäriyllätys jotenkuten edes valmiiksi ;)

      Poista
  3. Marraskuussa on Pikkumiehen 1-v juhlat (2kk päästä!?) ja Poikasen 5v synttärit sitten ennen joulua. Aika tosiaan menee lujaa. Vauvavuosi olis kohta ohi! Huhhuh! :)

    Ihana yllätys, oma huone uutena ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä; täälläkin vietetään pikkupojan synttäreitä kuukauden päästä! Eikä se enää oo niin vauva; touhuaa minkä kerkiää, eikä enää edes tottele äitiä ;) Mutta pitää vain todeta, että hyvähän se on, että kehittyy ja kasvaa.

      Teilläkin kumpaisetkin synttärit näin syksyn puolella :) Se on kivaa, kun saa piristystä niihin tähän harmaaseen syksyyn!

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!