torstai 17. syyskuuta 2015

Uusi keittiövalaisin // New Kitchen Light

Ostimme jo keväällä uuden keittiövalaisimen Lundagårdin nettiputiikista. Siinä se on ollut monta kuukautta, mutta blogiin sitä on ollut haastava saada mukaan, sillä niin se vain on, että kahden lapsen kanssa kauniiden sisustuskuvien saaminen juuri keittiöstä on varmasti se haastavin tehtävä. Itse kun tykkään ottaa kuvian niin, että näkyy vähän sitä ympäristöäkin; ei siis vain sitä lamppua.


Eilen yritin. Olin juuri siivonnut (huom. siivonnut) ja aurinko paistoi; parempaa hetkeä kuvauksille ei voisi olla. Siivouksen jälkeen poika ehti kuitenkin herätä, jolloin penkit, keinut ja korit piti äkkiä virittää kaappien eteen, ettei tomera järjestelijämme pääsisi liiaksi vauhtiin. Ja piti äkkiä myös syöttää poika, sillä unien jälkeen se vain on tehtävä asap - tai huuto on armoton. Ja lopulta kameraa viritellessäni annoin vuorollaan leluja, pantoja ja koruja lattialle, jotta poika pysyisi tyytyväisenä hetken.

Sainhan minä muutaman kuvan, mutta enpä tiedä, oliko siitä minun siivouksesta, järjestelystä ja kauniiksi laittamisesta muuta enää jäljellä kuin kaunis calluna keittiön pöydällä... Oi tätä! Kyllä minä jo nyt nauran näille tilanteille, ja ehkä myöhemmin jopa kaiholla muistelen. Kun jokseenkin piinaavankin järjestelmällinen ihminen joutuu uusiin kenkiin, ja on pakko oppia elämään sekasorron keskellä - se on jotain se. Mutta ihmeesti olen oppinut. Ahdistaa kyllä edelleen vähän liiankin usein, ja ahdistusta on pahentanut venynyt remontointi, minkä seurauksena säilytystilat ovat vähissä. Mutta onneksi ollaan ainakin remontin osalta voiton puolella - ja remontin jälkeen ainakin osa sotkusta siirtyy lasten omiin huoneisiin (hah, niinkö toivot..?), joten enköhän selviä?

Miten teillä muilla lapsiperheellisillä? Jaksatteko siivota ja järjestellä kotia leikkien jälkeen - tai edes kerran päivässä? Ja missä vaiheessa lapset oppivat leikkimään siististi? Heh, vai onkohan sellaista siististi leikkimistä edes olemassa?

P.S. Ja nämä yllä olevat julkaistavaksi kelpuuttamani kuvat sain lopulta näteiksi tekemällä tarkkaakin tarkempaa rajaustyötä niin kuvatessa kuin kuvia käsitellessä. Alla oleva kuva kertoo pienen osan todellisuudesta.

P.P.S. Valaisimen valmistusmaasta en hoksannut kysyä tilauksen yhteydessä, sillä tilaus tehtiin vähän liiankin pikaisesti, kun löydettiin samasta putiikista vanha, iso emalikattila kesäkotiin. Perinteisten mallien mukaan lamppu on kuitenkin tehty - ja hinnasta päätellen ainakin joku (toivottavasti myös valmistaja) sai tästä valaisimesta hyvän palkan.



We bought new kitchen light at spring From Lundagård web shop. It is nearly unpossible to take nice pictures from kitchen, when you are living with these young kids! But I tryed, and here is the result. 



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

8 kommenttia:

  1. Kyllä meillä päivittäinen siivous liittyy enemmän lelujen jonkinlaiseen siivoukseen kuin muuhun. Tavaran ja säilytystilan epäsuhde rassaa täälläkin hurjasti. Meilläkin kun on tämä kestoremontti. Toisaalta en kuitenkaan halua remontille varsinaista aikataulua luoda, koska remonttiaikaa on vähän ja se stressaisi lisää. Pyrimme siis elämään normaalia elämää remontista huolimatta. Eniten se näkyy ehkä ajankäytöllisesti siinä, että koko perheenä teemme vain vähän reissuja eli yleensä mies jää remppailemaan kotiin, jos olen keksinyt esim. viikonloppuna jonkin tapahtuman tms. missä käyn sitten lasten kanssa.

    Meillä lastenhuoneen valmistuminen on kyllä helpottanut lelumäärää olohuoneessa, mutta kaikkia leluja emme ole sinne voineet siirtää, sillä lastenhuone on yläkerrassa ja esim. ruokaa laittaessa ei välttämättä ole niin kätevää, että 2- ja 4 -vuotiaat leikkivät (lue räjäyttävät koko huoneen, tappelevat yms.) keskenään yläkerrassa.

    Tällä hetkellä unelmoin kovasti säilytystilan lisäyksestä ja kaikista kivoista pikkuratkaisuista, jotka säilytystä "kaunistaisivat" ja järkeistäisivät. Esim. lasten oma naulakko yrittää tuossa pääsyä (keskeneräisen) eteisen seinälle ja eilen juuri siivoilin "eteisaulasta" taskulamput, avaimet yms. pikkuroinat peltipurkkeihin, joita en usein voi vastustaa kirppareilla. Tulipas siistimmän näköinen vaatekaapin päällys tällä pienellä toimenpiteellä. Olen myös yrittänyt miettiä tavaramäärän karsimista (ja tehnytkin sitä sieltä täältä silloin tällöin) siivouksen helpottamiseksi ja esteettisyyden lisäämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojentavaa kuulla, että jollain muullakin arki muistuttaa niin paljon meidän arjelta! Meillä on lomat ja viikonloput vietetty lähes pääsääntöisesti viimeiset vuodet: remontoiden. Koska ollaan ajateltu ennen jokaista lomaa, että loman aikana oikeasti saataisiin valmista. No ei olla saatu - mutta onhan ne asiat edenneet ;) Jossain vaiheessa stressasi, mutta ei enää: hyväksyttiin se tosiasia, että lasten kanssa tässä vain menee aikaa.

      Ihana kuulla, jos lasten huoneen valmistuminen edes hivenen auttaisi tässä järjestyksen pidossa; tänään ryhdytään tapetoimaan ensimmäistä huonetta, joten jospa se tästä!

      Itsekin olen kova pikkupurnukoiden ja kippojen kerääjä. Ongelmana vain on, että pöytätasot eivät riitä (ja reunoille ei voi laittaa mitään, kun poika vetää kaiken alas) - ja että lähes kaikki kipot fiksuina pakkasin aikoinaan saunaan, laatikoihin, joista niiden etsiminen nyt jälkikäteen käy työstä (kun tavaraa on koko ajan tupattu sinne vain lisää ja lisää ;)), mutta kyllä tämä tästä; karsiminen on auttanut, mutta enää en suostu sitä paljon tekemään, sillä multa ainakin vaatteet muuten loppuu. Lapsien vaatteita voisi karsia, mutta sekin on riskaa peliä, kun ei tiedä vielä, kuinka kauan lapsi on tietyn kokoinen - eli kuinka paljon se minkäkin kokoisia vaatteita tarvitsee. Lasten vaatteita meillä on todennäköisesti kuitenkin liikaa; saadaan siskolta kaikki vanhat, ja heillä niitä piisaa :D

      Kiitos kommentistasi! Kiva kuulla muidenkin lapsiperheellisten ajatuksia!

      Poista
  2. Kiva kun kävit kommentoimassa blogissani - ihana koti ja blogi sinulla! Ja voih, kyllä. Sisustuskuvia on laajemmassa mittakaavassa todella vaikea ottaa. Aina on jossain nurkassa kaamea sotku. Oh my. Mut hei, ihana valaisin ja kaunis koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos Maru; ja mahtavaa toisaalta, ettei se oikein muiltakaan luista ;)

      Poista
  3. Voi kuule.. :D lisääppä siihen vielä kolme koiraa ja pari kissaa. Ei enää riitä, että lelut on pitkin lattoita, vaan kaikki kuorrutetaan kuralla. Olen luovuttanut..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niin; eilen juuri mietin, että meidän koiran poismenon myötä koti on kyllä varmasti puhtaampi - kun kylässä oli mummun karvainen ja niin suloinen turre. Mutta on ne vaan niin ihania, että kyllä minä vain haaveilen koirasta, ja ehkä kissastakin - mutta ehkä sitten joskus. Ja ehkä ihan hyvä, että muistutit niiden huonosta puolestakin; ne kun tuppaa helposti unohtumaan :D

      Poista
  4. Todella upealta ja kauniilta teidän keittiö näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 Olisi se vielä nätimpi, kun saisi muutamat suunnitelmat toteutettua - ja pidettyä useammin siistinä ;)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!