torstai 2. maaliskuuta 2017

Vanhat listat // Old Moldings



Torpan kunnostaminen on edennyt viime syksyn puristuksen jälkeen erittäin hitaasti, mutta sitäkin hartaammin. Mies on nimittäin ihan höpsähtänyt listoihin. Hän suunnittelee ja mallailee vanhoja listoja ja miettii jos miltäkin kulmalta, mikä on paras ratkaisu mihinkin kohtaan. Hartaasti hyvää tulee, ja kiirettähän tässä ei saisi olla. Toki välillä kaipaisi valmista, mutta hassua, miten tähän keskeneräisyyteen vain vuosien saatossa tottuu.

Ja kyllä sitä osaa vain arvostaa niinkin pieniä asioita - kuin nyt esimerkiksi sitä, että enää ei näy niin monen ikkunan ja oven pielessä kuivaa sammalta. Pienet, mutta niin suuret ilot!



Muutamat listat saatiin talvilomalla paikoilleen. Listoituksessa käytetään pääosin vanhoja talolta ja tiluksilta löytyneitä listoja. Pikkuisen on teetetty lähisahalla uusia listoja vanhojen mallien mukaan; aiempi kunnostaja kun oli vaihtanut vähän erityylistä jalkalistaa tupaan, mikä ei nyt varsinkaan miehen yhtenäisyyttä rakastavaa silmää hivellyt.

Panelien päälle mies ajatteli askarrella listat käyttämällä naapurilta saatuja helmiponttipaneleita. Ei siis valmista reunalistaa, vaan kokeillaan, josko saataisiin siihenkin listat ikään kuin ilmatteeks! Näytän myöhemmin, miten kävi - kun siihen vaiheeseen päästään.




Paljon ei ole näyttää - mutta näytinpä muutaman vilauksen kuitenkin. Kyllä kun kuvia katselee, tekisi niin jo mieli maalisutia näyttää torpallakin - mutta kyllä se sekin aika sieltä tulee. Yritän malttaa mieleni.

Ja vilaus myös yhdestä kirppislöydästäni; löysin nimittäin Kermansaven amppeliruukkuja. Siellä ne kiikkuvat jo ikkunalla. Pikkasen orpona, sillä sisältöä niissä ei vielä ole. Onko teillä ideaa jollekin perinteiselle amppelikasville, joka tänne sopisi? Otan mielelläni vinkkejä vastaan. Parhaiten tietenkin sopisi sellaiset kukat, jotka kestäisivät useamman päivän kastelematonta jaksoa talvella, mutta voidaanhan toki talvisin tuoda kukat kaupunkikotiinkin.

Kiitos muuten suuresti edellisten postausten kommentteihin! Niin innostavia, ymmärtäväisiä ja osaavia tsemppejä ja neuvoja - asiaan kuin asiaan. Olette mahtavia!


Old moldings are partly installed. I can't wait to start indoor painting - but hold on and step by step. This is going to be so beautiful!






_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!


6 kommenttia:

  1. Ehdotan amppeleihin posliinikukkaa. Kiehtova vanhanajan köynös, kukinta kestää viikkokausia ja talvella kastellaan niukasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posliinikukkaa meillä onkin kaupunkikodissa; pitääpä miettiä tätä vaihtoehtoa! En ole saanut sitä juuri kasvamaan kotona, mutta ehkä se tuolla torpalla voisikin paremmin. Harkintaan - kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Täältä tulee isosti rispektiä listatarkalle miehelle :). Listoilla kun kumminkin on niin älyttömän suuri merkitys kokonaisuudessa, mutta silti ne usein on just niitä "välttämättömiä pahoja", joiden paikalleen laitto yleensä jää odottamaan parempia aikoja siinä vaiheessa, kun remontti on muuten valmis ja turnauskestävyys nollissa. (Näin ainakin meillä).

    Olen huono kasvituntija, mutta Nina L:n vinkki kuulostaa just hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta; listat ovat kyllä niitä, jotka helposti jää toteuttamatta. Saan olla siis onnellinen listatarkasta miehestäni ;)

      Poista
  3. Samoihin sanoihin yhdyn edellisten kera! Listat jos on pielessä,vinossa tai muuten vaan huonosti sovitettu niin itellä ainakin ottaa silmään..tiedän kun meillä on sellaisia :).. On teillä sielä vielä hommaa!! Onneksi mennään aurinkoon päin <3 Posliinikukka voisi sopia tuohon amppeliin loistavasti..suukkosuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, suukkosuu kuulostaisi kyllä suloiselle! <3 Pitääpä pistää harkintaan tämäkin vaihtoehto; kiitos vinkistä :)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!