tiistai 19. joulukuuta 2017

Vessoissakin näkyy joulu // Christmas atmostphere in the Toilets



Havukimppu ruukkuun ja perinteeksi muodostuneet, kirpparilta useampi vuosi sitten löytyneet, enkelit ikkunalaudalle prinsessavessassa = joulutunnelma tämän vessan osalta on siinä!




Ullakon vessa puolestaan valmistui vasta viime joulun jälkeen, joten siellä ei perinteitä ole ehtinyt muodostua. Keksin ripustaa sinne käsin valmistetut enkelit, jotka aikoinaan ostin vanhan suurtorin joulumarkkinoilta - ja tottakai havuja sinnekin, mutta vain pienempiin astioihin. Lisäksi mummun mehupilleistä rakentama himmeli pääsi tänne pikkuvessaan. Joku varmaan huomaa myös pikkuvessan huurreikkunat. Huurteisen ilmeen sain ikkunoihin levittämällä ikkunoihin telalla luonnonjugurttia - kyllä! Oikein kiva fiilis - ja mikä tärkeintä, ikkunat peittävät nyt ovien takana olevan maalipurkkikaaoksen.




Vessan joulukoristeluihin en käyttänyt mitään muuta uutta kuin havut - ja nekin omasta maasta. En ostanut tänä vuonna uusia joulukoristeita, sillä nyt tuntuu, että on jo kaikkea - ja mitä ei ollut, en haikaillut perään. En ole vielä tähänkään päivään mennessä käynyt joulukuussa lähikauppaa suuremmassa ostoskeskuksessa, joten hyvin vähillä ostoksilla on selvitty tähän asti - ja kuten aiemmassa postauksessa tuumasin; tavoitteena on välttää suuret ostosparatiisit myös tämän jälkeen. Katsotaaan, miten emännän käy!

Päästäisiinkö sitten seuraavaksi jo ruokailutilaan, vai saisinkohan teille muutaman saunakuvan myös näytille...?

I made with little things Christmas atmosphere also in toilets. Notice the frosty windows, which I made with natural yoghurt!




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

8 kommenttia:

  1. Kivat vessat. Hyvä idea tehdä kaappiin ovi ikkunasta, tuosta voi hyvin kuvitella katselevansa lumista maisemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovet ikkunoista syntyi juuri siitä, kun tilassa ei ole juuri luonnonvaloa, eikä ikkunaa. Ajattelin, että kenties joskus tuolla ikkunoiden takana on jokin luonnonvaloa jäljittelevä valaisin; illuusio sen kuin paranisi ☺️

      Poista
  2. Kaunista on ja vähäeleistä - samansuuntaisilla koristelu"opeilla" mennään täälläkin. Postauksestasi muistuikin mieleeni, että oikeastaan himmeli olisi sellainen koriste, minkä vielä voisin joskus hankkia. Muuten mennään sillä, mitä on, eli lähinnä kuusenkoristeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Himmeli on kyllä kaunis koriste; mummu on meille askarrellut myös isomman olkisen, joka roikkuu ruoksiluhuoneessa pianon yläpuolella ☺️

      Poista
  3. Ihanat nuo ikkunoista tehdyt kaapinovet♥ ja mahtava idea telata ne huurteiseksi jugurtilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jugurtti todella oli toimiva! Ei ede haise - ja kun kyllästyy, senkuin pesee vain pois 😄

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos; pieniä tiloja on jotenkin kiva laittaa - ja vessat on just sellaisia! Voi vähän irroitellakin ;)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!